Kirjoittaja Aihe: Silmät, sydämet, keuhkot (Remus) • K11, Charlie/Remus, Remus/Bill • 3/3  (Luettu 364 kertaa)

Vilna

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 001
Kirjoittaja – Vilna
Ikäraja – vahva K11

Paritukset – Charlie Weasley/Remus Lupin, Remus Lupin/Bill Weasley (+ myös Bill/Fleur)
Tyylilaji – sisaruskateusdraama, haikea romanssi
Pituus – 3/3 osaa / n. 3,000 sanaa
! Varoitukset – seksijuttuja ikärajan puitteissa, !lyhyet luvut!

Yhteenveto – Charlie on eksynyt Remuksen silmiin, sydämeen ja keuhkoihin; Remus näkee vain Billin, joka polttaa tätä aina uudestaan ja uudestaan. Kolme osaa ja kolme näkökulmaa.

Kirjoittajalta: minun pää on täynnä ideoita! Nyt kun olen palannut finiin, olen vain kirjoittanut ja kirjoittanut ja silti koko ajan tulee uusia juttuja, joita haluan kokeilla. Tässä niistä yksi.

Se oikea ja sen haaremi (Charlie Weasley), Otsikoinnin iloja (päähahmo-otsikko) OTS20 #2



Silmät, sydämet, keuhkot (Remus)

1: CHARLIE

Charlie katsoo Remusta. Aina vain katsoo Remusta.

Eihän siinä mitään pahaa kai ole, hän miettii, kun Remus polttaa kielensä liian kuumaan teehen ja kiroilee helvettiperkelettä. Näyttää heti sen jälkeen nololta ja rykii kurkkuaan auki. Hailakat posket saavat väriä. Charlie hymyilee pehmeään ihoon ranteessaan, kun Remus puhaltaa ilmaa mukiinsa kuin se jotain auttaisi.

Ruokapöydälle Charlien äiti on tuonut kimpun liljoja ja Charlie kurottaa kätensä koskettamaan niiden kellertävän valkoisia terälehtiä. Ne eivät muistuta häntä Remuksesta tai mitään, hän kaipaa vain ajatuksilleen tekemistä. Tai no. Remus on alkanut hoitaa puutarhaa Kalmanhanaukion takapihalle. Istutti maahan punaisia ruusuja, jotka hädin tuskin selviävät ilman fletkumatoja. Charlie on melko varma, että Remus ei tiedä yhtään mitä tekee. Sirius on kuollut, mutta jos hän olisi elossa, hän varmasti nauraisi. Ehkä juuri siksi Remus sen aloittikin, ryhtyi amatööripuutarhuriksi.

Ajatus naurattaa Charlieta, vaikka tämä onkin aika synkkää. Hänen silmissään paistaa hymy, ja se saa Remuksen huomion.

”Mitä?” Remus kysyy ja hörppää teetään. Irvistää. Jotain vikaa on siinäkin. Remus juo teensä sokerilla ja maidolla, jota lantraa siihen niin paljon että tee tuskin maistuu. Hän keitti kerran Charlielle valmiiksi ruusunmarjateetä (vaikka tietää että Charlie juo pelkkää kahvia ja senkin mustana) ja toi sen hänen huoneeseensa, kun Charlieta vaivasi flunssanpoikanen. Charlielta oli irrota hampaat sitä maistaessaan.

”Ei mitään”, Charlie ehtii vastata, mutta muuttaa sittenkin mielensä. ”Olet aika herttainen.”

Remus nielaisee. Charlie ei ole ollut kovin hienovarainen tunteistaan Remusta kohtaan. Miksi olisi kun hänellä ei ole mitään hävittävää – hävettävää?

Paitsi ehkä: Bill.

Charlie ei enää halua ajatella Billiä. Bill on hänen veljensä ja paras ystävänsä, yhdessä elämänsä naisen kanssa ja silti yrittää viedä tämän orastavan tunteen Charlielta kuin ei enää välittäisi muusta kuin itsestään. Se sattuu. Vaikka Bill ei tietenkään tiedä Charlien sydämen palavan Remukselle. Jos tietäisi niin Charlie haluaa ajatella, ettei hän tekisi tätä. Charlie on ilmiselvä, mutta Bill ei ole aina ollut kovinkaan tarkkaavainen, kertoo Fleur. Voi Fleur. Charlie säälii häntä. Hän ei ansaitse tällaista. Ei tarvitse Billiä.

Remus rykii jälleen. Teetä läikkyy pöydälle ja Remus kiirehtii tiskipöydän ääreen hakemaan rätin. Pyyhkii sillä pöydän puhtaaksi. ”Hitto”, hän sanoo viiveellä, ja Charlie naurahtaa.

”Et saisi sanoa tuollaista”, Remus sanoo sitten. Pyyhkäisee harmaantuneen hiussuortuvan otsaltaan ja panee kädet rinnalleen puuskaan. Remuksen olemus kuitenkin värisee hieman.

”Miksi en?” Charlie kysyy, joutuu katsomaan hieman ylöspäin nähdäkseen Remuksen kasvot. Ne eivät katso häntä takaisin vaan tuijottavat vastapäistä seinää, tauluja, räsymattoa, liljoja. Charlie yrittää tavoitella niitä meripihkaisia silmiä, mutta Remus on itsepintainen.

”Se vain… ei ole sopivaa”, Remus vastaa ja viimein katsoo Charlieta. Charlie katsoo takaisin ja tuntee leiskuvansa.

”Miksi ei?” Charlie tivaa uudelleen. Hän on aina ollut rauhallinen, mutta nyt hän alkaa tuohtua. Ehkä se on se ajatus Billistä ja Remuksesta. Hän puree huuliaan rikki. ”Johtuuko se Billistä?” hän kysyy sitten, kun on pakko saada tietää. Charlie tulee muistamaan tämän Remuksen ilmeen ikuisesti.

Remus rypistää kulmiaan ja hänen silmissään on outo katse. Hän kääntyy ympäri teekuppineen ja Charlie kuulee, kuinka tee lirisee viemäriin. Remuksen hartiat ovat jännittyneet, kun hän nojaa vasten tiskiallasta. ”Minä olen vain niin paljon vanhempi kuin sinä.”

Charlie huomaa, ettei hän sano mitään Billistä. ”Paskat.”

Remus käännähtää ympäri ja kohottaa vasenta kulmakarvaansa. Charlien kynnet muodostavat puolikuita kämmeniin. ”Anteeksi?”

”Ei tuo ole oikea syy ja tiedät sen itsekin”, Charlie sanoo. Hän ei kysy miksi. ”Hän ei ole vapaa.” Charlie kuulostaa pahoittelevalta, hän on pahoillaan. Hän tietää täsmälleen, mitä Remus ajattelee. Miltä hänestä tuntuu.

On hiljaista. Remus pudistaa päätään epäuskoisena ja rauhattomana. Raapii niskaansa näyttäen niin kovin haavoittuvalta. Charlieta polttaa halu mennä tämän luokse, mutta pitää vielä sen hetken ajan pintansa. Remuksen vuoksi.

”Tiedän sen.” Kuiskaus on kovaääninen keittiön hiljaisuudessa.

Charlie nousee seisomaan ja kiertää pöydän päästäkseen Remuksen luokse. Häntä värisyttää olla niin lähellä Remusta, mutta vetää Remuksen kädet irti puuskasta. Kämmenet vasten kämmeniä. Remuksen rystyset ovat kolhiintuneet. Hänen suupielensä roikkuvat. Charlien hengitys rahisee.

”Mitä hänellä on mitä minulla ei?”

Remus silittää Charlien kämmentä peukalollaan. Charlie sulkee silmänsä ennen kuin avaa ne. ”Se on monimutkaista Charlie.” Tuntuu hyvältä kuulla oma nimensä, vaikka Remuksen ääni on hyvin hiljainen. Kuin tämä pelkäisi rikkovansa jotain puhumalla lujempaa.

Sitä se on. Ja Charlie tietää Siriuksestakin.

”Jos minä voisin vaikka olla joku… korvike tai –”

Sitä hän ei oikeasti halua. Se olisi sietämätöntä. Mutta.

”Ei”, Remus sanoo kuitenkin heti jyrkästi. Charlien sydän putoaa kylkiluita pitkin vatsan pohjalle. ”En tekisi sitä sinulle.”

Remuksen ääni on pehmeä, mutta Charlie peittää sen suutelemalla tätä. Remus suutelee häntä vain sen hetken verran takaisin, ehkä yllättyneisyyden vuoksi tai ehkä säälistä. Ajatus sattuu.

Kun heidän huulensa erkanevat, Remuksen silmissä on hellyyttä ja surua. Hän hieroo peukalollaan Charlien poskipäätä ja pisamia. Parran alkua.

”Olen pahoillani”, Remus yrittää sanoa, mutta Charlie ei suostu kuuntelemaan sitä, ei suostu siihen. Hän suutelee uudelleen ja uudelleen, tämä on hänen viimeinen keinonsa ja yrityksensä. Hän ei edes muista hengittää. Mitä on happi? Ensin Remus yrittää työntää häntä pois hartioista, mutta Charlie puree tämän alahuulta ja sivelee kipeää kohtaa sitten kielellään. Hänen kätensä eksyy niskaan leikittelemään niillä lyhyillä hiuksilla.

Remus antautuu vähä vähältä, suudelma suudelmalta. Hänen silmänsä ovat auki, kun Charlie raottaa omiaan.

”Charlie”, hän aloittaa, kun Charlien käsi painautuu housujen etumukselle. Charlie virnistää. Hän työntää Remuksen keittiön pöydälle selälleen, ja ne liljat lakastuvat vaasin kaatuessa ja läikyttäessä vettä pöytää pitkin lattialle. Sen valuminen on äänetöntä.

”Charlie”, Remus sanoo uudelleen. Mutta hänen äänensävynsä on muuttunut. Se on pelkkä henkäys.

”Joo.”

He kietoutuvat toisiinsa, Charlien käsi eksyy Remuksen villapaidan alle hivelemään vatsaa. Remus on kohollaan käsivarsillaan, kun vetää Charlien lähemmäksi kietomalla jalkansa vyötärön ympärille. Charlie jättää jälkeensä Remuksen kaulalle ja solisluille. Remus huohottaa, kun kaula kaartuu luoden enemmän tilaa Charlielle.

”Minä pystyisin pitämään sinusta huolen.”

Remus hengittää raskaasti Charlien huulille. ”Luoja.”

Remus ei vastaa hänelle suoraan. Eikä se haittaa. Heistä tulee sen hetken myötä yhdet.



Orgasmin jälkeen Remus pujottaa villapaidan takaisin ylleen peittäen Charlien merkit ylävartalossaan. Charlie katsoo vain ja yrittää olla miettimättä tulevaisuutta. Hetki on tässä. Käsillä. Remus katsoo Charlieta ja Charlie katsoo takaisin. Toinen heistä katuu.

”Charlie...” Remus aloittaa ja keskeyttää sitten. Sukii hiuksiaan paikoilleen. Yskäisee. ”Tämä oli –”

”Älä vain sano, että se oli virhe.”

Remus istuu edelleen pöydällä ja tukka on vieläkin sekaisin. Remus nojaa eteenpäin ja vetää Charlien farkkujen vetoketjun kiinni ja sulkee vielä napinkin. Hän suukottaa tämän leukaa.

”Ei se ollut virhe”, Remus sanoo ja hypähtää alas pöydältä. Sujahtaa sen ja Charlien välistä pois. ”Tämä vain tuli… vähän äkkiä, enkä ole vielä valmis. Minä – kun Sirius – en tiedä. Ja Bill...”

Charlie nyökkää ja antaa sitten vaikean Remuksen mennä.

Ehkä vielä joskus.
« Viimeksi muokattu: 15.09.2018 17:19:57 kirjoittanut Vilna »

Crysted

  • Slytherin
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 176
  • inFINIty
    • Listaukseni
En ole ennen lukenut näillä parituksilla mitään, joten ihan sen puolesta alkoi kiinnostamaan. Kuten tavallista hyppäsin kaikkien alkutietojen ohi ja siirryin suoraan lukemaan, enkä edes jostain syystä kommenttikampanjasta tämän napatessani lukenut tuota Remus/Bill parituksen osaa, vaan tämän kimppuun hypätessäni ajattelin, että onko tässä nyt toisena parituksena Charlie/Bill XD (täytyy myöntää että tää ei oo eka kerta kun tällästä tapahtuu mulle, mutta no sehän vaan tekee lukukokemuksesta mielenkiintoisemman :D) No mutta onneksi paljastuikin että se olikin Remus, joka Billin perään haikailee, parempi niin päin.

En ole ikinä ajatellut, että Remus vois ryhtyä puutarhaa hoitamaan, mutta tavallaan se käy järkeen, koska puutarhaan keskittyminen voi viedä ajatuksia pois kipeistä asioista. Ja ehkä muistuttaa Siriuksesta. Kenties näillä kahdella on ollut jotain vitsiä puutarhan tilasta Siriuksen ollessa elossa ja nyt Remus pistää paikat kuntoon vanhat ajat mielessä :D Tälläsen tulkinnan mä ainakin tein :D

Lainaus
Charlie ei ole ollut kovin hienovarainen tunteistaan Remusta kohtaan. Miksi olisi kun hänellä ei ole mitään hävittävää – hävettävää?
Ihana kohta :D Tuo hyville esille Charlien persoonaa. Charlie jää kirjoissa kovin pintapuoliseksi hahmoksi, enkä ole oikeastaan Charliesta kauheasti ficcejä lukenutkaan, mutta tämä sopii mun mieleen syntyneeseen kuvaan Charliesta :D Tai ehkä jopa synnyttää uusia mielikuvia Charliesta!
Lainaus
”Jos minä voisin vaikka olla joku… korvike tai –”
Sitä hän ei oikeasti halua. Se olisi sietämätöntä. Mutta.
Voii tässä tulee niin hyvin selville Charlien tunteiden vakavuus, hän vain haluaa olla Remuksen kanssa ja sen takia on jopa valmis esittämään korviketta :/

No mutta Charlien itsepäisyys näköjään kannattaa, kun päästään keittiön pöydälle piehtaroimaan :D Ja Remus jopa pussaa jälkeenpäin, vooi. Vaikka nämä kaksi eivät selvästi vielä päädy yhteen, ehkä tässä on vielä toivoa jäljellä.

Jäi kyllä kiinnostamaan, että tapahtuiko näiden Remuksen ja Billin välillä oikeasti jotain, kun sitä vähän vihjattiin epäsuorasti. Kenties seuraavissa osasissa selviää enemmän, joten niitä odotellessa!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Vilna

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 001
Crysted: olitpa nopea, hui!! :--D Joo, minä oon ehkä pari (?) ficciä lukenut Remus/Billiä, mutta muuten nämä paritukset oli mullekin uusia. Se oikea ja sen haaremi -haasteeseen piti keksiä paritus ja tämä nyt sitten. Hahah, ihana sinä! Ei sentään ollut Bill/Charlieta. Minä sain ajatuksen päähäni puutarhuri!Remuksesta niin oli pakko päästä kirjoittamaan siitä! Ja joo, tosiaan voin hyvinkin kuvitella Siriuksen ja Remuksen heittävän aiheesta vitsiä. Charlie on tosiaan yksi minun lempihahmoista, oon iloinen jos saan olla synnyttämässä uusia mielikuvia hänestä. Kiitos ihan kauheasti kommentistasi!! ♥

A/N: Kiitokset Aurinkolapselle esiluvusta, oot paras. ♥ Tämä seuraava luku sijoittuu ajallisesti ennen tuota ensimmäistä Charlien lukua.



2: BILL

Bill katsoo Remusta. Sen jälkeen Fleuria.

Fleur vihaa Kalmanhanaukion viileyttä ja menneisyyden epäonnellisuutta, vihaa Siriuksen äidin muotokuvaa ja pölyä nurkissa. Pelkää Oljoa, hänen mielestään se on ällöttävä, ja Bill nauroi kun kuuli siitä ensimmäisen kerran. Fleurilla on korvissaan maahishopeaa ja silmissään yhä lisääntyvää kylmyyttä. Jopa Billiä kohtaan. Se on tämä sota. Tämä saakelin sota. Se on yksi syöpä.

Fleur on nimenomaan kuin maahan langennut enkeli, tuo paljon valoa, mutta ajan mittaan sekin tyrehtyy. Fleuria ei ole tehty Englannin sateisiin ja kuraan ja viimaan, mutta silti hän on täällä. Billin vuoksi.

Remus taas hoitaa puutarhaa pihalla, kulkee kaikkialle tummanvihreissä saappaissa ja Billin äidin tekemissä villasukissa. Villapaitakin on Molly neuloma: islantilaista neuletta. Sormissa on multaa kynsien alla ja poskessakin tumma viiru maata. Remus tuoksuu metsältä ja sateelta ja hänellä on arpia ympäri kehoaan. Ne ovat kuin kartta.

Bill ajattelee häntä usein. Remusta. Heidän välejään, jotka ovat lähentyneet Siriuksen kuoleman jälkeen. Se oli yksi helvetin tragedia, jonka jälkeen Remus on ollut täysin rikki ja poikki. Bill on aina epäillyt, että siinä oli jotain muutakin, että kyse ei ollut pelkästään syvästä ystävyydestä. Remus ei ole kieltänyt eikä myöntänyt.

Remus loistaa eri tavalla kuin Fleur, ja Bill on aina ennen Fleuria menettänyt kiinnostuksensa ihmisiin kovin nopeasti. Molly on sanonut hänen vaihtavan nais- ja miesystäviään yhtä usein kuin sukkiaan. Fleur on ollut pysyvä jo hetken aikaa, mutta vähitellen se uudenviehätys katoaa ja ajatukset kääntyvät muualle. Mutta totta kai Bill rakastaa Fleuria. Se rakkaus pitää hänet aloillaan.

”Tarvitsetko apua?” Bill kysyy, kun Remus hääräilee hellan ääressä. Touhuaa, muttei näytä saavan mitään aikaiseksi. Hän on kai tekemässä aamiaispannukakkua. Billiä hymyilyttää.

Remus vilkaisee ylös ja hymyilee hänkin. Vähän liian helposti. ”En tarvitse. Eiköhän tämä tästä. Jos pöydän voisit kattaa.”

Bill nyökkää ja osoittaa taikasauvallaan astiakaappia niin, että lautaset, kahvikupit ja ruokailuvälineet leijuvat ulos ja asettuvat pöydälle nätisti. Kalmanhanaukion huoneet ovat tyhjiä. Vain Charlie ja Remus ovat paikalla Billin ja Fleurin lisäksi.

Ja Charlie on käyttäytynyt omituisesti jo hyvän aikaa.

”Laiskimus”, Remus toteaa keittiön pöydän nähdessään. Hänen kämmenellään on kasa pakastettuja metsämansikoita, ehkä kesällä sieltä puutarhasta poimittuja. Bill virnistää ja jäiset marjat raksuvat Remuksen suussa. Huulet värjäytyvät niiden mukana.

”Taikuus ei ole laiskuutta”, Bill vain sanoo. Hän haluaa virnistää. Remus on herttainen ja Bill on varma, että sen on jo kaikki huomanneet. ”Mitä ruokaa sinä teet aamiaiseksi?”

Remuksen peukalon ja etusormen välissä on mansikka, ja Bill katsoo kuinka se häviää kuivien huulien välistä suuhun. ”Pannukakkua. Yritän kopioida äitisi reseptiä.”

Bill ristii kädet rinnalleen. Hän hymisee henkensä alta. ”En ole varma olisiko äiti imarreltu vai suunniltaan.”

Remus huokaisee. ”Onneksi hän ei ole täällä.”

Bill kohottaa kulmakarvaansa.

Remus saa yhtäkkisen yskänpuuskan. ”Tai siis”, Remus sanoo ja yrittää ehkä raapia niskaansa verille, ”en tarkoittanut sitä sillä tavalla. Minä pidän Mollysta. Molly on oikein mukava ja auttavainen, tämä paikka ei olisi mitään ilman häntä ja – tai siis. Kyllähän sinä tiedät. Tiedäthän?”

Remuksen silmät ovat suuret ja syvät, kun ne katsovat suoraan Billin omiin. Nyt Billin tekee itse mieli alkaa selvittää kurkkuaan. ”Joo”, hän sanoo, hieman vaikeana. Kaikki on niin pirun vaikeaa, ja missä Fleur edes on?

Kalmanhanaukiolla ei ole paljon ikkunoita, mutta takaovi on auki ja siellä sataa pienellä ryminällä. Kuinka oppia hengittämään Remuksen lähellä, Bill miettii. Kuinka oppia olemaan ajattelematta Remusta? Kuinka oppia –

Remus huokaisee jälleen, kostuttaa huulia kielellään ja näyttää niin kovin pieneltä. Bill tuijottaa kun ei voi sille mitään. Jossain hän on kuulevinaan Fleurin hymisevän laulua. Tämä kaikki on väärin, mutta jostain syystä hän ei tunne lainkaan epätoivoa tai syyllisyyttä. Ei hän ole tehnyt (vielä) mitään väärää. Remus kääntää selkänsä ja jatkaa pannukakkutaikinan kanssa vatvomista. Hän mumisee aika ajoin jotain, mistä Bill ei saa selvää.

Bill kaivaa laatikosta ikivanhoja serviettejä; laatikon ummehtunut haju leviää keittiöön. Remus lopettaa mutisemisensa, ja Bill asettelee haarukoiden ja veitsien alle luihuisenvihreät servietit. Välineet kalahtavat vasten puuta. Billin sydän sykertyy kokoon ja muuttuu pieneksi. Remus saa lopulta taikinan valmiiksi ja tunkee sen uuniin valmistumaan.

He ovat hiljaisia. Uuni on vanha ja ritisee käytössä, mutta se onkin ainut ääni, joka kuuluu. Ulkona sataa edelleen, Remuksen puutarha tulee varmasti kukoistamaan. Bill tekee päätöksen umpimähkään ja hiipii hajamielisen Remuksen selän taakse. Remus työntää niitä pieniä mansikoita kourallisen suuhunsa samalla kun Bill tarttuu tätä hartioista ja ravistelee hiukan. Leikillään, mutta Remus hätkähtää.

Remus kääntyy kohtaamaan Billin kasvot ja hetken aikaa he vain tuijottavat toisiaan. Remuksen käsi kohoaa ja jää riippumaan ilmaan Billin kaulan kohdalle. He ovat lähellä toisiaan, niin kovin lähellä, että hengittävät toistensa henkäyksiä keuhkoihinsa turvaan. Remuksen koko vasen kämmen jumittuu Billin kaulalle. Hänellä on isot kädet, peukalo hivelee aataminomenaa.

Kumpikin odottaa. Mutta odottaa mitä?

Sitten Fleurin hyminä lähenee ja Bill astuu askeleen taaemmas. Remus jää nojailemaan antiikkista tiskipöytää kohden. Fleur tulee esiin kulman takaa. Hänen pitkät miltei valkoiset hiuksensa ovat kauniilla ranskanletillä niskassa, mutta muuten hän on tänään kovin koruton. Hänellä on jalassaan housut ja päällään valkea puuvillapaita, joka paljastaa solisluut. Fleur tarkkailee heitä hetken.

”’Uomenta.”

”Huomenta”, Remus mutisee, ja Bill tajuaa mennä suukottamaan Fleurin kalpeaa poskea.

”Huomenta, rakas.”

”Mitä meille on aamiaiseksi, Remus?” Fleur kysyy, silmissään omituinen katse. Bill sipaisee letistä karanneen hiussuortuvan korvan taakse ja hymyilee hämätäkseen.

”Yritin tehdä pannukakkua. Se taitaa olla pian valmis”, Remus sanoo. ”Käy vain istumaan.”

Bill vetää Fleurille tuolin pöydän alta, ja Fleur suikkaa hänelle kiitokseksi suukon suupieleen. Kiitos rakas. Pannukakku on jo valmista, kun Charlie mönkii ylös huoneestaan ja tulee keittiöön ilman paitaa ja jaloissaan liian löysät pyjamahousut. Huomenta, hän sanoo unisena, mutta katsoo Billiä oudosti.

Remuksen katse viipyilee Charlien kehossa hetken aikaa ennen kuin hänkin käy istumaan. Fleur osoittaa taikasauvallaan heidän hieman palanutta aamiaistaan ja se leikkaantuu nätiksi siivuiksi ja leijuu jokaisen odottavalle lautaselle. Remus tarjoilee jäätyneitä metsämansikoitaan. Ulkona sataa edelleen.

Katseet Billin ja Remuksen välillä ovat täynnä sanoja.

cassialma

  • tuulenpesä
  • ***
  • Viestejä: 980
Charlien sydän putoaa kylkiluita pitkin vatsan pohjalle.

<3<3<3

Eli hei Vilnu, minä olen täällä nyt. Minä olen täällä nyt vihdoinkin kommentoimassa, vatsani ei ole täynnä pitsaa etkä sinä häiritse minun keskittymiskykyä läsnäolollasi (< tuo fakta on kyllä vähän </3 tälläinen fakta, nyyh). Ja minä tyyliin rakastuin joka ikiseen virkkeeseen tässä ficissä. Vähän nyt kyllä soimaan itseäni tässä kun olen vain simssiä pelannut ja niin vähän finissä ollut ja siis tämäkin mennyt minun huomion ohi. Voi juku cassi, ryhdistäydy! Toisaalta kyllä naurahtelen, kun tuntuu että hätkähtelen finiin vain lukemaan ja ihastelemaan ja kommentoimaan sinun juttuja. u_u Ei kai se niin väärin ole? No eihän se ole, pus.

Joo. Asiaan. Minnuu eniten tässä raasuttaa raasubebbu-Remus. Tosi vaikeaan tilanteeseen ajautunut. Toisaalla Charlie joka rakastaa liikaa ja toisaalla taas Bill joka ei rakasta tarpeeksi ja Remus siinä keskellä silleen help. Ja piru vieköön olit vielä saanut johkiin sivulauseeseen ahdattua sen hempskatin Remus/Siriuksen. :--D Vai en tiedä oliko siinä.. oliko siinä kuitenkaan romantiikkaa? No Sirius kuitenkin vilahti ja surkua oli ja kaikki oli kamalaa. Sellaista siellä oli. Ihan niinkuin Remuksella ei olisi jo tarpeeksi kamalaa niin sitten vielä Sirrekin otti ja kuoli. Voi sitä meidän Sirreä.

Joo. Charlie oli kyllä mussu. <3 Aina kyllä huomaa, että hän on sinun lempihahmo. Tosi monella on sellainen hahmo (tai sitten minä vain tykkään yhdistä hahmoja tietyille finiläisille) joista he osaavat erityisen hyvin kirjoittaa. Charlie voisi olla sellainen sinulle (ja ehkä Harrikin). Tuo ensimmäisen osa vain.. se vain tiekkö paloi minun sydämeen kiinni – ja siellä. Paloi minun sydämessä ja jäi sinne kiinni niin kuin ylikeitetty makarooni. Tuo kauhea epätoivo ja halu rakastaa tuli kamalan lähelle. Niin kuin tuo virke jonka lainasin tämän kommentin alkuun. En niinkö kestä. Olet saanut tähän ficciin tosi sellaisen elämänmakuisen tuntuman ja kauhean epätoivon ja rakastumisen vimman ja ahhh kaiken sen ahdingon. Se vain iskee minuun aina. Aina.

Bill oli tiekkö... Bill oli huora. :---D Okei. No eit kait sentään. Mutta vähiten tässä skenaariossa tykkään kyllä Billistä. Voitko nyt hemmetti vieköön olla onnellinen sen sinun Fleurin kanssa ja antaa Charlien rakastaa Remusta ja Remuksen rakastaa Charlieta ja voisko kaikki vaan niinkö calm down.

Mutta totta kai Bill rakastaa Fleuria. Se rakkaus pitää hänet aloillaan.

Joten voitko sinä sitten pysyä aloillaan senkin pösilö ukkeli?? Ei mutta, tbh, tuo toinen virke oli taas melko <3<3. Ihanasti muotoiltu. Jotenkin kuitenkin oli tosi karua lukea tuosta että Fleurin viehätys olisi Englannin sateissa lakastunut. Se jotenkin.. sattui. Siellä taas yksi typerys joka rakastaa liikaa eikä kunnolla ymmärrä oman parhaansa päälle. Pösilöitä koko ficci täynnä! Haha.

Joo. Minä niin sitä vikaa osaa jäin odottelemaan. Kirjoitathan sen nopeasti loppuun ja julkaiset ja silleesti. u____u Miten tässä käykään!
Diamonds are only carbon. I'm so much more.

Vilna

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 001
Hei cassukka. ♥ Sinun pitää tulla heti huomenna taas käymään niin en ole surku. Simssi on kyllä kivaa, että ei siinä mitään, mutta kivaa kun piipahdit tännekin! Remus on vähän raasu tässä joo ja näiden kolme dynamiikka on vähän hassu, aika osuvasti sinä sen sanoit, että Charlie rakastaa liikaa ja Bill ei tarpeeksi. MINÄ NIIN ITKEN, että tykkäät minun Charliesta ja että sinun mielestä kirjoitan sen hyvin. Kun se on minun lempilapsi (ja heti sen jälkeen Harri). :--( Bill on huora, omg nauroin niin paljon tuolle kommentille. Apua. Ymmärrän kyllä hyvin, että Bill on se vähiten pidetty tässä ficissä! Se vähän on... tuollainen. Pösilö niin kuin sanoit. Ihanaa, kun tykkäät tästä, itken. Mutta. Anygays, kiitos kommentista mussu, tässä sitä jatkoa tulee!! ♥♥♥

A/N: Jaaa viimeinen eli kolmas osa on täällä! Tämä loppu on vähän. vähän. sellainen, mutta. Toivottavasti joku tykkää. :---D Kiitos seurasta, nähdään sitten taas, toivottavasti pian, uuden tekstin kanssa! ♥



3: REMUS

Remus katsoo ensin Billiä. Heti sen jälkeen Charlieta.

He ovat niin kovin erilaisia. Ulkonäöllisesti ja sisäisesti. Bill on kuin vastustamaton voima, joka vetää Remusta puoleensa kuin pimeässä kirkkaasti palava valo yöperhosta. Ja silti hän niin kaukana, ulottumattomissa ja Remus ei osaa seurata, hän on eksyksissä oman itsensä kanssa ja muutenkin. Kaikki on vaikeaa. Turvatonta. Eikä hän puhu pelkästään sodasta. Ja sitten on tietenkin vielä se, että Bill on Fleurin oma, he kai menevät jossain vaiheessa naimisiin. Remuksella ei ole enää väliä siinä vaiheessa. Ei kai muutenkaan.

Charlie taas. Charlie on rauhallinen ja turvallinen ja ihastunut Remukseen. Hän tuoksuu mailta, joissa Remus ei ole ikinä käynyt. Savulta, vaikka ei edes polta tupakkaa. Eksoottiselta. Remus on häkellyksissä tästä, ja aivan eri tavalla kuin hän on eksyksissä Billistä. Kukaan ei ikinä pidä Remuksesta sillä tavalla. Paitsi ehkä Sirius piti ja nyt hän(kin) on kuollut.

Kuitenkin.

Remus tuntee olevansa jumissa näiden kahden veljeksen välissä. Kuin kahden vaiheilla. Valinnat eivät ole häntä varten ja onneksi hänen ei edes tarvitse sellaista tehdä. Ei ole kyse sellaisesta. Ei tämä ole mikään joko tai.

Remus huokaisee ja nousee seisomaan kyyrystään. Alkaa olla jo myöhäissyksy ja lämpötila on lähellä nollaa celsiusta. Tämä kasvihuone on hänen pakopaikkansa. Hän seisoo siellä edelleen hieman kumarassa, polvissaan mullan pinttymiä ja selässä särkyä. Hän on lumonnut sen vanhan jästikasvihuoneen toimimaan ilman lämpölamppua, joten siellä on lämpöistä. Remuksella on silti käsissään ruskeat kynsikkäät ja sormenpäissä pehmeäksi luovittua maata.

Kello on ehkä yksitoista aamupäivällä. Charlie on hänen vieressään, kaapii penkkejä sinne sun tänne pikku kuokalla, joka on ainut puutarhaväline, jonka Remus uskaltaa tälle antaa. Charliella on tapana käydä vähän… hurjaksi niiden kasvien kanssa. Remusta hymyilyttää. Hän antaa sille tilaa kasvoillaan.

”Varovasti”, Remus toruu hellästi, kun Charlie vetää miniporkkanat hyvin väkivaltaisen näköisesti istutuspenkistä. Multaa ropisee lattialle. ”Niiden pitää olla syötäviä kohtelusi jälkeen.”

Charlie virnistää ja Remuksen sydän hypähtää rinnassa. He eivät ole puhuneet mitään siitä yhden aamun kerrasta siellä keittiön pöydän ääressä. Remus on miettinyt sitä. Ehkä hieman haikaillut. Remus pudistaa päätään haparoiville ajatuksilleen ja keskittyy Charlien itsetietoiseen hymyyn tämän kasvoilla.

”Sinun pitäisi opettaa minua paremmin”, Charlie sanoo ja asettelee porkkanat tällä kertaa nätisti pieneen rottinkikoriin. Hän nappaa yhden huuliensa väliin, vaikka se on likainen ja mullalla kuorrutettu ja puree sen rikki. Remuksen huulille ilmiintyy varovainen hymy.

”Ehkä pitäisi”, hän sanoo ja äänensävy on hellä ja hiljainen. Charlie katsahtaa häntä takaisin ja hänen hymynsä on leveä. Silmät loistavat ja Remuksen sydän pysähtyy. Ihan sekunniksi vain, mutta ehkä se on tarpeeksi.

Charlie lipsauttaa kuokan käsistään ja nousee polviltaan ylös seisomaan. Jostain syystä Remuksen silmät kiinnittyvät Charlien oranssiin pipoon, joka keikkuu tämän punaisilla kutreilla ja ilkikurisuutta leimuaviin silmiin. Charlie kuroo välimatkaa heidän välillään askel kerrallaan. Lopulta he ovat niin lähekkäin, että heidän nenänsä miltei hipovat toisiaan. Charlie piirtää nenänpäällään kuvioita Remuksen poskeen ja hengittää huulia kohden.

”Minä ajattelen sinua”, hän henkäisee. Kuiskaus on kuuluva kasvihuoneen viileydessä. ”Koko ajan.” Sanat ovat yhtä painavia kuin kivet.

Remus nielaisee ja muistaa. Sen aamun keittiössä, kun viimein uskalsi antaa tunteilleen vallan. Ehkä ensimmäistä kertaa. Hän muistaa Charlien kosketuksen ja tämän innokkuuden, vahvat kädet ja halukkuuden; se kaikki tuntui niin kovin erilaiselta kuin Billin. Vaikka eihän Remus edes tunne Billiä sillä tavalla.

Charlie painautuu lähemmäksi, aina vain lähemmäksi. Käsi on Remuksen alaselällä ja Remus leijuu joissain ihan eri ulottuvuuksissa.

”Minä –” hän aloittaa, mutta keskeyttää, kun kasvihuoneen ovi avautuu. Charlien silmät muuttuvat viiruiksi, kun Bill astuu sisään. Billin kulmat ovat kurtussa, kun hän katsoo vuorotellen heitä molempia ja heidän läheisyyttään.

”Ruoka on valmista”, Bill sanoo. Charlien silmät ovat synkät, kun Billin katse jumittuu Remukseen ja tämän puutarhatöistä pörröisiin hiuksiin. He ovat kolmisin hiljaa. Kukaan ei tiedä mitä sanoa. Kukaan ei edes halua.

”Mitäs te?” Bill kysyy sitten. Liikehtii oven luona epämääräisen näköisenä. Remus ei ole vieläkään ottanut askelta poispäin Charliesta. He ovat yhä siinä, niin helvetin lähekkäin. Charlien käsi vaipuu alas Remuksen lantiolta.

”Nostettiin porkkanoita”, Remus sanoo sitten ja viimein astuu taaemmas. Charlien selkä on jäykkä, kun Bill kohottaa kulmakarvojaan.

”Vai sellaista”, tämä toteaa mietteliäänä. Käännähtää sitten kannoillaan. ”Mutta nyt on ruoka.”

Bill pysähtyy kuitenkin oven luona ja näyttää katsovan sen lasisesta pinnasta ulos pihalle. ”Charlie.”

”Mitä?” Se on pelkkä murahdus ja Charlien sormet tarraavat Remusta ranteesta. Vain kiinni pitääkseen. Lämmittääkseen.

Bill hengittää ulospäin huurretta. Niska on jäykkä. ”Minä en tosiaankaan tiennyt. En ole ikinä halunnut olla sinun tielläsi.”

Charlie katsoo veljensä selkää. Nyökkää sitten kuin anteeksi antaakseen. Remus tuntee olonsa hieman turraksi. Tässäkö tämä nyt on. Billin menettäminen. Kokonaan ja lopullisesti. Remusta kalvaa pettymys siitä, että Bill ei edes huomioi hänen läsnäoloaan nyt, kun kaikki loppuu. Charlie kuitenkin pitää ranteesta kiinni ja on lähellä.

Bill avaa kasvihuoneen oven ja palaa takaisin ulkoilman hallaan. Remuksen hartiat latistuvat. Charlien ryhti kohenee. He tuijottavat toisiaan. Charlie näyttää tappelevan itseään vastaan ennen kuin lopulta alistuu.

Hän suutelee Remusta.

Ja Remus jähmettyy ja kääntää päänsä poispäin. Hän ei tiedä mitä ajatella. Mitä hänen pitäisi ajatella. Hänen mielessään pyörii ensin Bill ja sen jälkeen Charlie. Muistaa heidät molemmat eri tavalla. Billin ja sen toimimattoman ihastuksen ja Fleurin pakoilemisen. Polttavan tunteen rinnassa ja mielessä. He eivät koskaan edes vaihtaneet edes suudelmaa, mutta Remus oli jo myyty hänelle ensimmäisestä hetkestä lähtien. Hän muistaa Charlien ja sen kasvihuoneen, kovettumat sormenpäissä, yhdessä vietetyt aamiaiset ja sen, miten Charlien suutelee omistavasti ja halukkaasti, kuin ei toivoisi mitään muuta Remukselta kuin jotain takaisin. Ihan mitä vain.

Ehkä hänen on aikaa antaa.

Charlie katsoo häntä, pähkinänruskeat silmät avoimet ja toiveikkaat, ja Remuksen on aivan pakko hymyillä. ”Olet ihan mahdoton”, hän sanoo. Kohottaa kätensä sivelemään Charlien parran sängen peittämää leukaluuta. Hieroo etusormen päällään poskipäätä ja siihen tarttuu epätasainen viiva kosteaa multaa.

Charlie nousee hieman varpailleen suudellakseen, mutta Remus tarttuu tätä hartioista ja työntää poispäin.

”Älä”, Remus sanoo, mutta tämä ei ole mikään loppu. Charlie seisahtuu paikoilleen.

”Ei vielä”, hän vastaa, mutta koskettaa Remuksen kasvoja. Onhan Remuksen omakin kämmen vielä vasten Charlien poskea.

”Ei vielä”, Remus sanoo takaisin. Hymyilee, vaikka sisällä raastaa Bill. Charlielle ei ole vielä tilaa tarpeeksi, mutta ajan kanssa siitäkin tulee totta.

Remus kumartuu ja nostaa rottinkikorin ja porkkanat maasta. Suuntaa kasvihuoneen ovesta hiljalleen pimeäksi hiipivään ulkoilmaan.

Charlie seuraa perässä niin kuin aina.

Crysted

  • Slytherin
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 176
  • inFINIty
    • Listaukseni
Ääää miten herkullista USTia :D Vika luku oli mun lemppari, kun päästiin Remuksen mielipiteitä tutkiskelemaan, mutta tuo Bill luku oli myös kiva, saatiin vähän taustatietoa mitä näiden kahden välillä tapahtui. Jännä ettei Remuksen ja Billin välillä oikeastaan tavallaan tapahtunut mitään, mutta ilma oli selvästi veitsellä leikattavan jännitteinen. Tykkäsin siitä ratkaisusta. (eikä USTia voi koskaan olla tarpeeksi!)

Jee kiva että kuitenkin päättyi Charlie/Remukseen, koska Bill/Fleur on hyvä yhdessä ja tässä sun ficissä Bill selvästi rakasti kihlattuaan/tyttöystäväänsä, vaikka ehkä jotain kutkutusta Remuksen suuntaan olikin. Plus Charlie on niin kiva tässä sun ficissä :D Joten joo olen Team Charlie!

Kiva myös, että Charlie antoi/antaa anteeksi Billille, jos ei ihan heti niin ainakin uskon, että tulevaisuudessa, sellanen fiilis tästä jäi. Ja kiva myös tuo lopetus, että Remus on sitä mieltä että ei vielä, mutta tulevaisuudessa. Hän antaa itselleen aikaa, jotta voi olla hyvä Charlielle.

Voi miten kiva ficci kokonaisuudessaan :3 (en toki ylikäyttänyt sanaa kiva)
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Vilna

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 001
(Tämä on minun tuhannes viestini, hui.)

Crysted: kiva, kun palasit lukemaan loput osat ja vielä kommentoimaankin! ♥ Vika luku on myös mun oma lemppari, Remuksen sisäisiä ristiriitoja Billin ja Charlien välillä oli kiva kirjoittaa ja lemppari se oli myös siksi, että Remuksen luku oli viimeinen ja vaikka nämä lyhyitä lukuja ovatkin, oli tämä fic ensimmäinen teksti, jonka olen pitkään aikaan saanut valmiiksi, haha! Joo, Bill kyllä rakastaa Fleuria todella paljon, Remus oli sille vähän sellainen uusi jännittävä ja kutkuttava ihastuksen poikanen, mutta ei Bill oikeastaan varmaan olisi ikinä tehnyt asialle mitään. Hyvä, että loppuratkaisu miellytti, Team Charlie olen minäkin, tosi kiva, että pidät minun versiostani Charliesta, jee. Kiitos ihan kauheasti kommentista, ihanaa että pidit tästä. ♥