Seila: Kivaa, että oot tyytyväinen! Sietää ollakin
No, tämänhän oli alunperin tarkoitus olla enemmän huumoripitoinen kuin synkkä teksti, mutta kas kummaa, mitä sattuikaan. Halusin kuitenkin säilyttää alun entisellään, joten sinne jäi tuota tragikomiikkaa. Hyvä, että nauratti! Ilari on niin pää perseessä tästä jutusta, ettei se oikein pysty näkemään muuta kuin sen, että Miika on jotenkin turmellut hänen kuopuksensa tykkäämään miehistä
Miika muserrettiin illallisella niin perusteellisesti, että se hölmö meni päästämään suista moisia sammakoita! Onneksi Topi ei suostunut tällaiseen peliin sitten ollenkaan. Kiitos kommentista! <3
A/N: Hiphei, vika osa! Kiitos, että luit ja muistahan heittää kommenttia :3
4.
Topi
”Ootsä vielä hereillä?” Topi kysyi. He makasivat sängyllä toisiinsa kietoutuneina. Miikan silmät olivat kiinni. Se näytti kauniilta niin, aivan raukeana ja tyytyväisenä. Hetken Topi uskoi, että hänkin voisi vain olla niin ja unohtaa pelkonsa, mutta illuusio särkyi heti, kun siihen yritti nojata.
”Mm-mh”, Miika ynähti myöntävästi.
”Siitä, mitä sä sanoit”, Topi sanoi. Miika avasi silmänsä. Sen katse oli kysyvä. Topi kiehnäsi vähän lähemmäs ja piilotti kasvonsa Miikan kaulaan. ”En usko, että me voidaan ylipäätään erota eroamatta lopullisesti.”
”Mitä?” Miika kuulosti hämmentyneeltä. ”Eihän me olla eroamassa.”
”Ei niin. Ei ainakaan nyt, mutta –” Topi hengitti syvään. ”Mut jos tää ei toimikaan ja me erotaan... Ajatuskin sun menettämisestä tuntuu siltä kuin sydäntä revittäis rinnasta ja niin – vittu,
tiedän, etten kestäisi sitä.”
Topin ääni käheytyi kaikista niistä tunteista, ja keho vapisi kuin sekään ei olisi kyennyt pitämään niitä sisällään.
”Hei, hei”, Miika rauhoitteli ja hieroi Topin selkää ja puristi jalkaansa tiukemmin hänen ympärilleen. ”Ei me erota.”
”Et sä sitä tiedä.”
”Tiedänhän, ja niin tiedät säkin. Mitä sä sanoitkaan meidän olevan, muistatko? Siitä on jo useampi vuosi, mutta jotenkin sä tiesit jo silloin, että me ollaan – jotain kumppaneita?”
”Sielunkumppaneita.”
”Just niin.”
Siitä oli aikaa, kun Topi oli sanonut niin, ja silloinkin puolivitsillä. Miika oli ilveillyt asiasta pitkään, ja nyt jätkä yhtäkkiä käyttikin sitä argumenttinsa perustana. Koko juttu haiskahti epäilyttävästi valheelta.
”Ethän sä usko sielunkumppanuuteen”, Topi muistutti.
”En mä silloin uskonutkaan, mutta nyt mun mieli on vähitellen muuttumassa. Me ollaan ihan oma kuviomme, ja tää tuntuu niin upealta ja oikealta just siksi, että sä oot mun paras kaveri. En oo koskaan rakastanut ketään niin ehdottomasti kuin sua”, Miika sanoi. ”Oon löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa haluan olla loppuelämäni. Oon varma siitä.”
Topi hymyili ja halasi Miikaa hetken lujempaa.
”Mitä tohon nyt voi enää väittää vastaan?”
”Ei kannata ees yrittää”, Miika sanoi. ”Tässä me kuule ollaan, ikuisesti jumissa toistemme kanssa.”
”Ja jos jotakin tapahtuu –”
”Niin mä olen sun rinnalla silloinkin”, Miika lupasi. ”Mä en ikinä hylkää sua, tapahtui meille mitä hyvänsä.”
”Hyvä”, Topi sanoi ja nosti päätään päästäkseen Miikan huulille, ”koska se on mulle ainut mahdollinen tapa elää.”
”Tiedän”, Miika sanoi vastatessaan suudelmaan, ”niin mullekin.”