Kirjoittaja Aihe: Ikuisesti keskeneräinen | S | Albus, Aberforth, Ariana  (Luettu 2070 kertaa)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 2 693
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Ikuisesti keskeneräinen
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Genre: Angst, deathfic
Henkilöt: Albus, Aberforth, Ariana
Yhteenveto: Albus haluaa tutustua niin innolla kaikkeen kaukaiseen, että ei ota aikaa tutustuakseen läheiseen
A/N: Oon pyöritellyt tätä pitkään, mutta ei se näytä tän paremmaks muuttuvan joten menköön sitten :D


Kahdeksantoistavuotiaalla Albuksella oli suuria suunnitelmia elämälle. Hän oli juuri valmistunut Tylypahkasta, joten hän oli viimein vapaa tekemään mitä halusi. Hän aikoi lähteä ystävänsä kanssa kiertämään maailmaa ja kokemaan muita velhokulttuureita. Hän aikoi oppia uusia tapoja ja loitsuja. Hän aikoi aloittaa elämänsä.

Mutta juuri silloin jokin muuttui Arianan tilassa. Siskon purkaukset lisääntyivät, joiden seurauksena tavarat räjähtelivät ja lentelivät ympäri huonetta. Arianaa pelotti entistä enemmän, joka puolestaan vain lisäsi purkauksia. Äiti itki huoneessaan, ja Aberforth tyynnytteli Arianaa. Albus työnsi matka-arkun nurkkaan ja yritti selvittää kirjoista mikä Arianaa voisi auttaa.

Viimein Albus joutui luovuttamaan, sillä kirjat eivät olleet kertoneet hänelle viimeisenä kahdeksana vuotena mitään, mikä auttaisi Arianaa.

Äiti sen sijaan keksi keinon lievittää purkauksia: hän opetti Arianaa neulomaan. Johonkin konkreettiseen keskittyminen rauhoitti Arianaa ja vähensi purkauksia. Hetken ajan Albus ehti jo uskoa, että ongelma oli ratkaistu. Niinpä hän alkoi taas suunnittelemaan matkaansa.

Pieniä purkauksia tapahtui joskus, mutta silloin Aberforth oli paikalla rauhoittamassa siskoa. Aberforth opetteli siinä sivussa itsekin neulomaan, jotta saattoi auttaa Arianaa käsitöissä äidin ollessa muualla. Albus saattoi hengähtää helpotuksesta, sillä häntä ei tarvittu. Hänellä oli suuria suunnitelmia ja hän aikoi toteuttaa ne. Hän aikoi aloittaa tiensä kuuluisuuteen.

Albus unohti, että aina ei Aberforthkaan voinut olla paikalla.

Niinpä eräänä kesäpäivänä kumpikaan heistä ei ollut paikalla. Silloin, kun Arianan suurin purkaus vei mennessään äidin hengen ja Albuksen suunnitelmat.

Ariana syytti itseään. Albus syytti Aberforthia. Aberfoth syytti Albusta. Mutta syyttelyn oli loputtava, jos he halusivat elää rauhassa. Arianan takia.

Matka-arkun Albus joutui katkerana purkamaan.

***

”Sinun sukassasi on reikä”, Ariana huomasi eräänä päivänä, kun Albus oli istahtanut olohuoneen sohvalle tutkimaan muistiinpanojaan kuoleman varjeluksista. Äidin kuolemasta oli kuukausi, ja Ariana alkoi viimein kuulostamaan melkein normaalilta. Tämä nukkui jo yön läpi ilman purkauksia.

Albus laski jalkansa pois sohvapöydältä ja vilkaisi kantapäätänsä. ”Niinpä onkin. En edes huomannut”, Albus totesi. Ne villasukat hän oli saanut äidiltä joululahjaksi viime vuonna. Ne jäisivätkin viimeisiksi, jotka hän saisi lahjaksi.

”Ei hätää, minä teen sinulle uudet”, Ariana lupasi ja nousi ylös keinutuolista ja käveli lankalaatikon luokse huoneen toiseen päähän. ”Kävisikö siniset? Niin kuin lempivärisi?”

”Kävisi oikein hyvin”, Albus kiitti hajamielisesti, katse palaten muistiinpanoihin.

”Sinun täytyy tuoda minulle lankaa”, sisko totesi kaiveltuaan lankalaatikkoa hetken aikaa.

”Tuon heti huomenna”, Albus lupasi automaattisesti.

***

Albus pysähtyi Arianan oven taakse. Hänen teki mieli koputtaa, vaikka ei kukaan vastaisi. Kukaan ei olisi huoneessa. Kukaan ei enää ikinä nukkuisi siellä. 

Siitä oli kulunut nyt muutama viikko. Albus ei ollut pystynyt astumaan huoneeseen ennen sitä. Hän ei tiennyt mikä oli nyt muuttunut, miksi hän nyt oli tässä, mutta Albus raotti ovea varovasti. Yllätyksekseen hän näki Aberforthin istumassa siskon sängyllä vaalean, kukkakuvioisen päiväpeiton päällä. Ehkä sen ei pitäisi olla yllätys, veli kun lähtisi huomenna Tylypahkaan. Aberforth nosti katseensa Albukseen, joka tihkui vihaa ja katkeruutta. Aberforth odotti varmasti kuin kuuta nousevaa, että täyttäisi seitsemäntoista, eikä joutuisi enää ikinä näkemään Albusta. Olihan se veljen mielestä kaikki hänen syynsä.

Albus antoi katseensa kiertää ympäri huonetta. Sänky oli pedattu, kirjahyllyn kirjat oli aseteltu millilleen tasaisesti. Jopa kynät oli aseteltu kirjoituspöydälle suoraan riviin. Valkoisissa seinissä oli vielä harmaita jälkiä purkauksista, vaikka Albus oli yrittänyt niitä aina loihtia pois. Jotkut jäljet vaan eivät ikinä katoaisi. Albus ymmärsi sen vasta nyt. ”Ariana oli aina tarkka siisteydestä”, Albus kuiskasi hiljaa ja löysi katseillaan harmaita viivoja myös kirjoituspöydästä, ikkunanraameista ja sängyn puisista jaloista.

”Eikä ollut”, Aberforth sanoi pistävästi ja nousi ylös sängyltä. ”Hänellä vaan ei ollut juuri muuta tekemistä kuin siivota meidän jälkiä”, hän totesi kävellessään viileästi Albuksen ohi.

Aberforthin sanat satuttivat Albusta kuin veitsen viillot. Hänestä tuntui, että hänen ei ollut määrä mennä huoneeseen, hän ei ollut sen arvoinen. Hän ei ollut edes tuntenut siskoaan. Hän ei ollut ottanut aikaa tutustuakseen tähän.

Albus oli sulkemassa ovea, kunnes hänen katseensa osui pieneen lankalaatikkoon sängyn päädyssä. Päällimmäisenä laatikossa pisti esiin sininen lankakerä, josta pisti esiin sukkapuikkojen päät.

Albus käveli huoneeseen turtana ja nosti lankakerän käsiinsä. Hän ei ollut koskaan ostanut sitä lankaa Arianalle. Sisko oli varmaan pyytänyt Aberforthilta. Lanka tuntui karhealta Albuksen tunnustellessa langansäiettä sormenpäiden välissä. Heillä ei ollut varaa parhaimpiin lankalaatuihin. Tai ehkä Aberforth oli ostanut tahallaan karheaa lankaa kuullessaan, että sukat tulisivat hänelle.

Albus nosti sukkapuikot langan seasta ja näki, että sukkaa oli valmiina puoli vartta.

Eikä se ikinä valmistuisi kokonaiseksi sukaksi.

Kului ehkä minuutteja tai tunteja, mutta viimein Albus sai jalkansa liikkeelle ja suuntasi Aberforthin huoneeseen lankakerä käsissään.

Albus avasi veljen oven koputtamatta, jota tämä ei selvästi arvostanut. Veli istui sängyllään kädet polviensa ympärillä ja näytti siltä, kuin olisi itkenyt.

”Opeta minulle”, Albus pyysi.

”Miksi opettaisin”, Aberforth sihahti ääni rikkoutuen. ”Et voi viimeistellä tuota. Se jää ikuisesti keskeneräiseksi”, veli syytti pistävä katse punertavissa silmissään.

”Silti… Haluan oppia”, Albus kuiskasi.

”Nyt, kun sillä ei ole enää merkitystä?” Aberforth syytti ja nousi ylös. ”Tietysti. Se on sinun tapasi. Tarjoat apuasi aina liian myöhään”, veli sanoi pisteliäästi ja lähestyi Albusta. Veljen kädet puristuivat nyrkkeihin rystyset valkoisina. ”Silloin kun perunat on jo kuorittu, silloin kun kaupassa on jo käyty ja silloin kun Ariana on jo maan alla, eikä koskaan tule pyytämään apuasi neulomisessa!” Aberforth huusi ja marssi Albuksen ohi alakertaan.

Albus ei voinut syyttää Aberforthia, sillä tämä oli oikeassa.

***

Aberforth ei koskenut enää ikinä neulepuikkoihin. Niinpä Albus opetteli itse.

Vaikka hän seurasi äidin neulekirjan ohjeita kuinka tarkasti, hänellä meni kauan, ennen kuin hän sai silmukat onnistumaan. Ensimmäinen tilkku oli täynnä löysiä ja pudonneita silmukoita. Albus purki työn ja aloitti uudestaan. Siitä tuli hivenen parempi, mutta ei tarpeeksi. Albus purki teoksen taas. Ja taas. Pikku hiljaa hän laajensi tilkusta kaulahuiviksi. Sitten kun se oli valmis, hän purki sen ja otti esiin sukkapuikot neuloakseen villasukkaa. Vaikka hän sai viimein sukan valmiiksi, sen kantapää oli kammottavan reiällinen ja sotkuinen villakasa. Niinpä Albus purki koko työn ja aloitti uudestaan.

Se oli ehkä typerää, mutta neuloessaan Albuksesta tuntui kuin hän viimein pääsisi lähemmäs Arianaa. Näitä samoja ongelmia Arianallakin oli varmasti ollut neulomisessa. Arianakin oli varmasti seonnut laskuissa tai sekoittanut oikeat ja nurjat silmukat toisistaan. Arianakin oli varmasti välillä turhautunut, kun silmukat menivät sotkuun, mutta Arianakin oli löytänyt neulomisesta jotain rauhoittavaa ja palkitsevaa.

Jonain päivänä Albus kehittyisi niin taitavaksi neulojaksi, että voisi viedä Arianan työn päätökseen.

***

”Mitä sinä näet, kun katsot peiliin?” Harry kysyi siirtäessään katseensa iseeviot-peilistä Albukseen.

”Minäkö?” Albus kysyi ja vilkaisi peiliä, jossa hänen vanhempansa ja sisaruksensa seisoivat hänen ympärillään, kaikki elävinä ja onnellisina. ”Näen itseni ja parin paksuja villasukkia”, Albus vastasi, kiinnittäen katseensa Arianan käsiin, joiden päällä lepäsi sininen – valmis – sukkapari, joiden ympärille oli kiedottu punainen silkkinauha rusetteineen. Albus hymyili Harrylle, joka näytti äimistyneeltä.

”Sukkia ei voi koskaan olla kylliksi”, Albus selitti. ”Jälleen kerran joulu tuli ja meni, enkä minä saanut ainuttakaan sukkaparia. Kaikki tahtovat aina antaa minulle kirjoja.”

Albus vilkaisi taas peiliä ja sukkaparia Arianan käsissä. Aberforth oli ollut oikeassa. Ne siniset sukat jäisivät ikuisesti keskeneräiseksi.

Never underestimate the power of fanfiction

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 745
    • ficcilistaus
Vs: Ikuisesti keskeneräinen | S | Albus, Aberforth, Ariana
« Vastaus #1 : 08.09.2018 18:41:35 »
Voi, olipa tämä surullinen. Mutta vaikeahan tästä aiheesta oikein muunlaista on kirjoittaakaan. Otsikko viittaa keskeneräisiin sukkiin, mutta kenties myös Arianaan, jonka elämä päättyi liian varhain, jääden keskeneräiseksi.

Tykkäsin erityisesti Aberforthin kuvauksesta. Näistä lähtökohdista on helppo nähdä, miten hän päätyy pahantuuliseksi majatalon isännäksi ja miksi veljesten välit pysyvät kireinä Albuksen kuolemaan saakka. Sukkien teema toimi hyvin punaisena (sinisenä?) lankana. Tarina eteni hyvin ja jokaiseen osaan oli valittu vain olennainen. Ainoastaan ensimmäinen osa tuntui aavistuksen raskaalta lukea, koska niin paljon yritettiin selittää lyhyesti epäsuoran kerronnan kautta.

Iso plussa vielä siitä, miten Iseeviot-peili ja Dumbledoren keskustelu nuoren Harryn kanssa oli otettu osaksi tarinaa. Hyvin nokkelaa!

ficcilistaus: Fini | AO3
podficit: SoundCloud

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 2 693
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ikuisesti keskeneräinen | S | Albus, Aberforth, Ariana
« Vastaus #2 : 21.09.2018 15:12:10 »
mimamu: Heh joo itseasiassa tuo alku oli mulle just vaikein kohta kirjottaa ja pyörittelin pitkään miten se olis parhainta aloittaa, mutta halusin kuitenkin tehdä lukijalle selväksi että mistä lähdetään liikkeelle. Itseasiassa sain tän idean just tosta Isevoot-peilikohtauksesta, joten se oli pakko sisällyttää loppuhuipennukseksi :) Kiva että tykkäsit ja kiitos kommentistasi :3

Never underestimate the power of fanfiction

Aurinkolapsi

  • saatanan tonttu
  • ***
  • Viestejä: 316
  • mä sotken sut suohon
Vs: Ikuisesti keskeneräinen | S | Albus, Aberforth, Ariana
« Vastaus #3 : 18.11.2018 19:31:19 »
Olenkin aiemmin jo lukenut tämän, mutta tämä on niin haasteellinen teksti etten saanut kommentoitua. Kiva, että sain tämän Vaihdokkaista niin sain haastettua itseni viimein kommentoimaan! Haasteellinen ei ole mitenkään huono tai paha asia, tämä on vaan niin hienosti kirjoitettu ja sydäntäsärkevä että pelkään etten osaa kirjoittaa kommenttia millaisen tämä ansaitsisi. Kerroin tästä hyvälle ystävällenikin ja hehkutin kuinka upea idea tämä on ja kertoo kauniisti, että miksi oikein Albus näkisi Iseeviot-peilissä villasukat.

Olen miettinyt Dumbledoren perheen kohtaloa vuosikaudet, ja siitä on aina ihana lukea fikkejä. Tämä oli loistavasti surullinen ja melankolinen. Tuntuu, että nuo kaksi ensimmäistä kohtausta on enemmän pohjustusta ja sitten kolmas on tekstin kohokohta ja tärkein. Tarina toimii todella hyvin näin, pidän Aberforthin ja Albuksen kanssakäymisestä tuossa kohtauksessa. Ihana myös saada nähdä se, miten Albus sen jälkeen yksin opettelee neulomaan ja samalla tämä fikki myös selittää sen, miksi Albus on kiinnostunut neulomisesta ja osaa neuloa, ei pelkästään sitä miksi hän näkee villasukat peilissä. Ja lopulta, tuo lopetus on aivan täydellinen.

Olet kuvannut hahmot todella hyvin ja samaistuttavasti, tämä on todella tunnelmainen ja melankolinen teksti. Kiitos paljon lukukokemuksesta ♥

"ja yritän aatella et mieluummin olemassa epätäydellisenä ku olemattomana täydellisii"
- Orca, 2018

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 2 693
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ikuisesti keskeneräinen | S | Albus, Aberforth, Ariana
« Vastaus #4 : 25.11.2018 11:23:20 »
Aurinkolapsi: Munkin mielestä Dumbledoren perheestä on kiinnostava lukea ficcejä, kun canonissa perheen taustaa kuvattiin varsin vähän. Kiva että tarina toimi ja välitti melankolisuuden :) Lopetuksen itseasiassa kirjotin ekana, koska idea tähän ficciin lähti tästä, joten kiva että tykkäsit siitä :D Kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction