Kirjoittaja Aihe: Anna sen olla Oikea Hälytys | K-11  (Luettu 522 kertaa)

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 121
Anna sen olla Oikea Hälytys | K-11
« : 12.01.2020 19:30:37 »
Nimi: Anna sen olla Oikea Hälytys
Kirjoittaja: Naela
Ikäraja: K-11
Yhteenveto: Ilmasireeni soi nykyään vähän väliä, eikä mitään ollut vielä tapahtunut. Minun oli kuitenkin aina pakko tarkistaa.
Haasteet: Sana/Kuva/Lause10 #2. Teksti on inspiroitunut tästä kuvasta. Lisäksi teksti osallistuu scifi-haasteeseen.


Anna sen olla Oikea Hälytys


“Ei taidettu saada valkoista joulua tänäkään vuonna”, äiti huokaisi ja sulki verhon takaisin ikkunan eteen, josta hän oli hetki sitten katsellut ulos. Minä naurahdin hieman. Valkoisia jouluja ei ollut olemassa. Jos hyvä tuuri kävisi, säästyisimme ehkä pyhinä siltä harmahtavalta tuhkasateelta, joka oli hyvää vauhtia muuttumassa normiksi kirkkaan taivaan sijalle. Tiesin, että äiti sanoi sen vain keventääkseen tunnelmaa, mutta se ei juuri lohduttanut.

Silloin ilmasireeni pärähti soimaan.

Minä ja äiti katsoimme toisiamme, ja olin näkevinäni kylmien väreiden kulkevan pitkin hänenkin selkärankaansa. Äiti mutristi suutaan niin kuin aina ollessaan tyytymätön. Hän poistui huoneesta ja minä juoksin ikkunalle.

En nähnyt itse ilmasireeniä, mutta sen lähettämät ärhäkänpunaiset valojuovat pyyhkivät vähän väliä meidänkin ikkunaamme. Tärykalvoja särkevä ääni oli tietysti valoa pahempi, ja tungin nopeasti sohvapöydällä lojuneet tulpat korviini. Se auttoi vähän. Tähyilin taivaalle, mikä oli savun, saasteiden ja korkeuksiin kohoavien pilvenpiirtäjien vuoksi melko vaikeaa, mutta en nähnyt mitään. Se ei ollut mitenkään erikoista - ilmasireeni soi nykyään vähän väliä, eikä mitään ollut vielä tapahtunut. Minun oli kuitenkin aina pakko tarkistaa.

Isosiskoni käveli keittiöstä esiliina yllään ja puurokauha kädessään. Hän oli ollut keittämässä meille riisipuuroa - minun ja äitini yhteistä lempiruokaa - mutta nyt meidän täytyisi keksiä jotakin muuta syötävää. Sähkölaitteita ei ilmahälytyksen aikana saanut käyttää, koska koko kaupungin kaikki energia ohjattiin yhteisen puolustusjärjestelmän generaattoriin. Sen oli tietysti tarkoitus suojella kaupunkia ja meitä ilmahyökkäykseltä, mutta jos oikea hyökkäys joskus tapahtuisi, me kuolisimme luultavasti vain noin kolme minuuttia myöhemmin kuin ilman sitä. Käytännössä se siis tarkoitti sitä, että meidän oli kuunneltava helvetillistä meteliä ja kituutettava ilman sähköjä noin kolmannes ajastamme.

“Väärä hälytys?” isosiskoni kysyi melkein turhautuneena.
“Väärä hälytys”, minä vahvistin ja tarkistin ajan olohuoneen seinäkellosta.
“Jos se olisi oikea, saisimme tietää ihan kohta.”
“Mahtavaa”, vastasi siskoni. “Kunpa vain olisin aloittanut puuronkeiton hiukan aikaisemmin, niin saisimme edes syötävää. En ole varma, onko kaapissa mitään ruoaksi kelpaavaa”, hän lisäsi harmissaan.
“Ei se mitään”, sanoi äiti, joka palasi olohuoneeseen pikkuveljemme sylissään. Veljellä oli pienessä päässään aivan liian isot kuulosuojaimet, mutta en usko hänen edes piitanneen sireenin äänestä. Hän, toisin kuin äiti ja me siskokset, ei ollut koskaan elänyt hiljaista elämää, ei ainakaan siinä merkityksessä kuin minä sen nykyään ymmärsin. Hän ei osannut pelätä.

“Viu-viu-ääni”, veljeni kihersi ja tempoi päästäkseen äidin tiukasta syleilystä.
“Niin, viu-viu-ääni tuli takaisin”, minä sanoin ja laskeuduin veljeni viereen lattialle sillä aikaa, kun äitini ja isosiskoni katosivat keittiöön.
“Viu-viu-ääni”, pikkuveli toisteli ja tarrasi minua nenästä. Minä hymyilin ja pörrötin hänen vaaleaa tukkaansa.
“Minä tykkään viu-viu-äänestä”, veljeni ilmoitti. Minä värähdin.

Olimme tyttöjen kesken päätyneet yksimieliseen päätökseen olla kertomatta hänelle totuutta. “Saakoon hän sen selville sitten, kun on tarpeeksi vanha”, oli äiti sanonut. “Kunhan hän pääsee kouluun. Silloin hän saa tietää.” Me kaikki olimme myötäilleet ja nyökytelleet tarmokkaasti. Kukaan meistä ei ollut sanonut sitä ääneen, vaikka me kaikki tiesimme totuuden: hän tuskin eläisi niin pitkään, että pääsisi kouluun. Tuskin kukaan meistä enää pääsisi kouluun tai töihin tai mihinkään muuallekaan.

Pahinta oli odottaminen. Se oli turhauttavaa, koska sireeni soi nykyään lähes lakkaamatta, useita kertoja päivässä. Sen ääni oli inhottava ja turruttava, ja vaikka se aina jonkin ajan kuluttua loppuikin eikä mitään tapahtunut, pelko ei koskaan kaikonnut minnekään. Se odotti hiljaa ja piilossa ja palasi heti, kun tuttu ääni alkoi jälleen halkoa ilmaa. Ulos ei voinut mennä, ei liioin lähteä kaupungista. Olimme vankeina omassa kodissamme, tuomittuina odottamaan lopullista tuhoamme, ilman sähköä ja korviasärkevän äänen piinaamina.

Joskus, kun sireeni soi huonoon aikaan, minä toivoin. En koskaan sanonut mitään ääneen, koska en halunnut sammuttaa sitä pientä toivonkipinää, joka meissä kaikesta huolimatta vielä kyti. Kyllähän me sinnittelimme päivästä toiseen, viikosta toiseen, jopa kuukaudesta toiseen. Ei meidän elämäämme voinut kutsua elämäksi, mutta ainakaan emme olleet vielä kuolleet. Eihän se ollut paljon, mutta kuitenkin jotain.

Tuli voi kuitenkin palaa vain aikansa ilman poltettavaa, ja sen minä olin pikkuhiljaa alkanut ymmärtää. Vaikka teimme mitä, vaikka halasimme toisiamme tiukasti iltaisin rukoillen, että näkisimme uudelleen aamulla, vaikka teimme kaikkemme suojellaksemme pikkuveljeä totuudelta, me lopultakin vain huijasimme sekä häntä että itseämme. Meidän liekkimme olivat hauraita ja lepattavia, meidän polttoaineemme oli melkein kulutettu loppuun. Siksi minä toivoin.

Ja nyt, kun sireeni taas soi päivää ennen jouluaattoa ja jo kolmatta kertaa tänään, minä toivoin, että se olisi viimeinkin Oikea Hälytys.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2020 20:43:16 kirjoittanut Naela »

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 711
  • ent. nominal
Vs: Anna sen olla Oikea Hälytys | K-11
« Vastaus #1 : 12.01.2020 20:25:37 »
Oii tämäpä oli kiva! Otsikko herätti mielenkiintoni, ja teksti vastasi hyvin odotuksia. En tosin ennen loppua osannut kuitenkaanyhdistää, miksi päähenkilö halusi hälytyksen olevan oikea. Hyvä oivallus, ja kertoi tosi paljon siitä, millaista elämää tässä elettiin. Pidin myös siitä, että asiat jätettiin auki, eikä ollut tietoa, mikä hälytys tarkalleen oli.
Never regret something that once made you smile.

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 121
Vs: Anna sen olla Oikea Hälytys | K-11
« Vastaus #2 : 13.01.2020 21:08:26 »
Kiitos superisti kommentistasi, nomps! Ihanaa, että jaksoit lukea ja kommentoida. Teit minut tosi iloiseksi :)