Nimi: Antikvariaatti
Kirjoittaja: Aurinkolapsi
Oikolukija: Orca ♡
Tyylilaji: joku fantasiajuttu kai
Hahmot: Kamomilla, Violetti, Kirjanpitäjä, Harmaakettu, Purppuravalta
Ikäraja: S
Varoitukset: aika turhaa paskaa (eli tajunnanvirtaa ilman päämäärää)
Haasteet: Osallistuu Neliottelu-haasteeseen.
Oma sana: On pitkän aikaa pitänyt kirjottaa fantasiamaailmasta, mutta se on jäänyt suunnitteluvaiheeseen. Nyt ajattelin, että enpä suunnittele yhtään mitään, kirjoitan vaan.
SS, tää on täysin ja kokonaan vain sulle. Toivottavasti rakastat tätä edes hippusen verran siitä kuinka paljon rakastan sua.
Antikvariaatti
Kamomillan isä Kirjanpitäjä omistaa antikvariaatin. Tai oikeammin se on kai jonkinlainen sekalainen taikakauppa, sillä sen valikoimassa ei ole vain loitsukirjoja ja apokryfejä, mutta myös kääröjä, kaikenlaisia loitsuja ja liemitarvikkeita sekä erilaisia taikajuomia ja mikstuuroja. Sen nimi on
Antikvariaatti Kamomilla. Kerran Kamomilla kysyi isältään kumpi tuli ensin, antikvariaatti vai hän. Kirjanpitäjä hymyili lempeästi, aivan kuin Kamomilla olisi kysynyt kumpaa tämä rakasti enemmän, antikvariaattia vai Kamomillaa, eikä vastannut kysymykseen.
Antikvariaatin yhteydessä on kahvila, jonka leivonnaisvalikoima on maankuulu. Pöydät notkuvat erilaisia kakkuja, torttuja, muffineja, viinereitä, pullia ja keksejä, jotka vaikuttavat ilmestyvän tyhjästä. Kahvilassa on tarjolla myös suolaisia leivonnaisia ja piirakoita sekä täytettyjä voileipiä. Koristeelliset teekannut ovat aina täynnä erilaisia teemakuja, seljankukkaa, lakritsijuurta, klementiiniä, sitruunaruohoa, laventelia ja kamomillaa.
Toisella puolella antikvariaattia on Kamomillan oma kulma pienessä alkovissa, jonka ikkuna näyttää puutarhaan. Siihen mahtuu pöytä ja pehmeät sohvat, ja kasapäin tyynyjä. Siellä Kamomilla lukee korteista asiakkailleen, vetää verhot alkovin ja antikvariaatin väliin, sivelee kangasta sormillaan ja kuiskaa suojataian, joka erottaa heidät antikvariaatista ja muista asiakkaista. Kamomilla ottaa kohtalon hyvin tosissaan. Se on jokaiselle henkilökohtainen.
Harmaakettu, tarothaltija, maagikko, on valinnut hänet kanavakseen. Kamomilla tuntee Harmaaketun ohjauksen, kuulee tämän kuiskauksen lukiessaan. Näkee kohtalon langat, kuinka ne punoutuvat yhteen. Kortit puhuvat hänelle, ja Kamomilla kertoo minkä kuulee. Harmaakettu on Kamomillan opettaja, mentori. Heidän yhteytensä takia Kamomilla kulkee unissaan astraalitasolla, maailmassa jossa Harmaakettu elää. Taikuuden säännöt ovat hyvin samankaltaisia astraalitasolla, joten Harmaakettu voi opettaa Kamomillaa siellä. Parhaiten Kamomilla osaa puolustus- ja suojataikoja. Kamomilla ei ymmärrä, miksi Harmaakettu tahtoo niin kovasti hänen opettelevan hyökkääviä taikoja, tulta ja jäätä, mutta uskoo Harmaaketun tietävän jotakin mitä hän ei tiedä. Harmaakettu tuntee kohtalon yhtä läheisesti kuin itsensä, joten Kamomilla luottaa Harmaakettuun.
◇─◇──◇────◇────◇──◇─◇
Sunnuntaipäivän Kamomilla torkkuu alkovissaan, harjoittelee jäätaikoja uudestaan ja uudestaan ja
uudestaan Harmaaketun kanssa, kunnes tuntee hallan selkäytimessään, roudan sormenpäissään. Harmaakettu sanoo sen olevan hyvä asia, kertoo sen merkitsevän sitä, että Kamomilla alkaa viimein oppia. Illalla Kamomilla lukee korteista kolmelle vanhalle asiakkaalleen, auttaa sitten isäänsä inventaariossa, keittää uudet erät elvytyslientä ja totuusjuomaa. Hän jutustelee antikvariaatin asiakkaiden kanssa, ja nappaa kahvilan puolelta parsakaalipiirakkaa iltapalaksi. Myöhään illalla hän hätistää viimeisen asiakkaan kotia kohti ja sulkee antikvariaatin.
Varpunen on aina viimeisenä paikalla, kirjoittaa jotain tutkielmistaan antikvariaatin nurkassa. Lyhyt mustatukkainen nuorimies, tai jos Kirjanpitäjää on uskominen niin vuosisatoja vanha. Varpunen pelästyy joka ikinen ilta, kun Kamomilla tulee kertomaan sulkemisajan jo menneen. Sen harmaat silmät vaikuttavat aina yhtä hämmentyineltä, hetken se vain vilkuilee ympärilleen ihan kuin ei tietäisi missä on. Sitten se pyytelee anteeksi vuolaana virtana, keräilee paperinsa ja muistiinpanovälineensä, ottaa pitkän takkinsa ja laukkunsa. Kamomilla hymyilee, sanoo tuhannetta kertaa kaiken olevan hyvin, ettei Varpusen tarvitse anteeksi pyydellä ja Varpunen nyökkää vakavana ennen kuin lähtee. “Huomiseen,” Kamomilla huikkaa ja sulkee oven päätään pudistellen.
Hän lukitsee kaikki seitsemän lukkoa huolellisesti ja luo sitten oveen suojataian, joka leviää siitä ympäri antikvariaattia. Antikvariaattiin ei olla koskaan murtauduttu, ehkä juuri Kirjanpitäjän huolenpidon vuoksi. Jotkut voisivat sanoa, että Kirjanpitäjä on vainoharhainen, että seitsemän lukkoa ja suojataika, joka estää ketään astumasta antikvariaattiin ja hälyttää heidät, jos joku sellaista yrittää, on ihan liikaa. Kamomilla ymmärtää isänsä huolen. Antikvariaatti on täynnä voimakkaita, vaarallisia taikaesineitä. Tärkeimmät ja vahvimmat niistä on tietysti lukkojen takana takahuoneessa, mutta he ovat silti varovaisia.
Kamomilla kävelee hämärän antikvariaatin läpi ja yläkertaan Kartanoon. Ulkoapäin antikvariaatti näyttää pieneltä kaksikerroksiselta puutalolta kaupungin reunalla, ja alakerran antikvariaatti kertoili samaa tarinaa. Yläkerta tosin oli täysin eri asia, se oli loputtomien käytävien ja lukemattomien huoneiden labyrintti, jonka Kamomilla tunsi kuin omat taskunsa. Kirjanpitäjän kartano, josta monet olivat kuulleet huhuja ja tarinoita, mutta harvat olivat nähneet itse.
Kartano on sisustettu kauniisti, hienostuneesti. Lempeitä värisävyjä, käytävien varsilla on divaaneja. Seiniä somistavat koristeelliset verhot ja muotokuvat Kirjanpitäjän esi-isistä. Kamomilla kävelee pitkien käytävien läpi huoneeseensa kirjaston vieressä. Suuret ikkunat avautuvat puutarhaan, jonka hedelmäpuut aina joko kukkivat tai kantavat hedelmää; jonka kukkien väriloisto on niin taianomainen, että sitä on vaikea ymmärtää. Puutarha on myös täynnä erilaisia ainesosia taikajuomia varten. Se on yksi Kamomillan lempipaikoista.
Kamomillan huone on valkoista ja kultaa ja lohenpunaista, yhdellä seinällä on suuri pylvässänky, toisella puolella on työpöytä, jonka päällys on täynnä kirjoja, vaikka sen vierellä onkin kirjahylly ja Kamomillan huoneesta on suora yhteys viereiseen kirjastoon. Työpöydän vieressä on vaatekaappi ja naulakko. Suurten ikkunoiden edessä on valkoinen divaani, pylvässängyn vierellä on korkea lipasto kultaisine vetimineen. Kamomilla laskee tarvikevyönsä divaanille, riisuutuu valkoisesta tunikastaan ja tummanruskeista housuistaan, ja vaihtaa yöpaidan päälle.
Sinä yönä Harmaakettu kertoo Kamomillalle vähemmistä ja suuremmista kohtaloista sekä niiden eroista ja miten tunnistaa ne. Kamomilla ajattelee ensin, ettei se olisi kovin vaikeaa tai monimutkaista. Harmaakettu vastaa, että toisinaan se on.
◇─◇──◇────◇────◇──◇─◇
Maanantaiaamuna Kamomilla herää aikaisin ja avaa antikvariaatin ovet. Ei kestä kauaa ennen kuin Varpunen jo saapuu, kaataa ison kupin klementiiniteetä, sekoittaa mukaan kaksi isoa lusikallista hunajaa ja lisää lorauksen maitoa. Kamomilla toivottaa hyvät huomenet, ja Varpunen miltei kaataa kuppinsa pelästyessään. Mies vastaa tärisevällä äänellä ja Kamomilla yrittää tukahduttaa naurunsa. Varpunen nappaa mukaansa kaksi savulohivoileipää ja ottaa paikkansa antikvariaatin nurkasta kirjojen ja kääröjen ympäröimänä. Maanantaiaamut ovat aina hitaita. Yleensä ennen keskipäivää Kamomilla saa nauttia vain Varpusen hiljaisesta seurasta.
Päivällä Kirjanpitäjä tuo lisää aineksia liemiin ja alkaa pullottaa Kamomillan keittämiä juomia. Joku käy myymässä loitsukirjoja, joku pyytää Kamomillalta luentaa, joku ostaa nukkulientä, joku kyselee sielunkivistä. Kahvila on verrattain vilkas lounaasta päivälliseen asti.
Illalla antikvariaattiin saapuu laventelitukkainen tyttö. Sen nimi on Violetti, Kamomilla tietää. Kukapa ei tietäisi? Violetti on maagikreivittären tytär, suosittu ja ihailtu koko maassa. Kamomilla näki Violetin ensimmäistä kertaa edellistalven tanssiaisissa. Maagikreivitär Purppuravalta järjestää joka vuosi talven pimeimpänä päivänä valonjuhlan. Aiemmin Kamomilla ei ollut halunnut mennä, mutta Purppuravalta oli kutsunut Kirjanpitäjän henkilökohtaisesti, ja tämä taas oli vaatinut Kamomillan mukaansa.
Violetti on kaunis, Kamomilla ajattelee. Ehkä kauniimpi näin, pitkässä tummassa kangastakissa ja korkeissa saappaissa, pitkät vaaleanvioletin sävyiset hiukset auki kuin koristeellisessa vaaleassa tanssiaispuvussa, hiukset monimutkaisessa lettinutturakampauksessa. Kamomilla yrittää olla tuijottamatta.
◇─◇──◇────◇────◇──◇─◇
Kamomilla järjestelee loitsukirjoja antikvariaatin kirjahyllyihin, asettelee sitten loitsuja ja liemiainesosia esille kassan vierelle. Ilta on vaihtumassa yöhön, aurinko on jo painunut horisontin taa. Varpusen hiljainen kuiskutus kuuluu toiselta puolelta antikvariaattia, mutta Kamomilla ei tunnista sanoja, eikä tahdo kuunnella. Varpusen kuiskaten lausutut sanat ovat vain tälle itselleen. Kamomilla laskee sudenjuuren käsistään vitriiniin, ja kuulee jonkun laskevan teekuppinsa palautustasolle. Hän kääntyy kahvilan puoleen ja näkee hymyilevän Violetin. Tyttö kävelee Kamomillan luo ja pyytää luentaa. Kamomilla on yllättynyt ja pettynyt, eikä hänen pitäisi tuntea kumpaakaan. Mitä muuta Violetti pyytäisi? Violetti tunnistetaan joka paikassa maagikreivittären henkeäsalpaavan kauniina tyttärenä, mutta Kamomilla tunnistetaan ainakin kaupungissa korteista lukijana, jonka ennustukset pitävät. Violetti tahtoo Kamomillan kertovan kohtalonsa, eikä Kamomilla osaa kieltäytyä.
Hän ohjaa Violetin alkoviinsa, kehottaa tätä istuutumaan ja vetää verhot kiinni. Tuskin ääneen kuiskattu taika sulkee heidät maailman ulkopuolelle, ja Kamomilla istuu Violettia vastapäätä, vetää korttipakkansa sille pyhitetystä taskusta vyöllään. Violetti hymyilee innoissaan ja laskee kätensä pöydälle. Kamomilla yrittää keskittyä kortteihinsa asetellessaan niitä eteensä eikä Violetin vaaleaan ihoon, pitkiin sormiin ja teräviin kynsiin, jotka on maalattu mustanvioleteiksi. Kamomilla vetää syvään henkeä, sormeilee korttejaan ja katsoo Violetin orvokkisilmiin.
Jotkut ovat vaikealukuisia, joidenkin tulevaisuus näkyy Kamomillan edessä kirkkaana kuin päivä. Violetti ei vaikuta olevan kumpaakaan. Harmaakettu ei kuiskaile, kortit eivät kerro hänelle mitään. Kamomilla yrittää keskittyä, yrittää kuvitella valkean valon ja kohtalon langat, jotka kietoisivat hänet Violetin kanssa yhteen, siksi hetkeksi kun kortit ovat heidän edessään. Mitään ei tapahdu, ei vaikka Kamomilla painaa silmänsä kiinni ja toivoo, rukoilee, yrittää kutsua Harmaakettua, sivelee kortteja sormenpäillään.
“En… näe mitään,” Kamomillan on pakko myöntää. Hän avaa silmänsä ja tuijottaa kortteja edessään hämmentyneenä.
Harmaakettu? hän kutsuu mielessään, mutta tämä ei vastaa.
“Se on harmi,” Violetti hymähtää. “Ehkä ensi kerralla?”
“Ehkä ensi kerralla,” Kamomilla vastaa, nostaa katseensa Violettiin. Tyttö hymyilee lempeästi ja Kamomilla huomaa vastaavansa hymyyn.
Hetken he vain istuvat siinä, kahdestaan. Sitten Violetti nousee, rikkoo taian vetämällä verhon pois tieltään, ja kävelee antikvariaatin ovelle. Kamomilla seuraa tyttöä hämmentyneenä. Violetti pysähtyy käsi ulko-ovella, muttei käänny. “Ensi kertaan,” Violetti lupaa, vetää sitten oven auki ja katoaa yöhön.
Harmaakettu, mitä tapahtuu? Kamomilla kysyy hämillään. Harmaakettu ei tiedä, kutsuu Kamomillan vain luokseen. Kamomilla hätistää Varpusen kotimatkalle niin lempeästi kuin vain suinkin voikin, sulkee seitsemän lukkoa ja luo suojataian. Sitten hän astelee yläkertaan ja omaan huoneeseensa, ja lähtee tapaamaan Harmaakettua.
◇─◇──◇────◇────◇──◇─◇
Astraalitaso on kuin kopio maailmasta - tai ehkä maailma on kopio siitä. Joka puolella on erilaisia riimuja ja glyyfejä, puiden rungot ja kalliot ovat täynnä monimutkaisia symboleja. Astraalitasolla taika on vahvempaa, mutta sitä on helpompi käyttää ja kontrolloida. Kamomilla löytää Harmaaketun astraalipalatsista. Hän on oppinut tuntemaan palatsin miltei läpikotaisin niiden vuosien aikana, kun on ollut Harmaaketun opeissa. Kamomilla miettii, onko maagikreivittären palatsi astraalipalatsin kopio, osaisiko hän kulkea linnan käytävillä, löytää tiensä ympäri palatsia minne ikinä tahtoisi mennä. Harmaakettu on tähtitornissa, Kamomilla tuntee sen. Kamomilla tietää salakäytävän, valtaistuinsalissa maagikon muotokuvassa on portaali joka vie suoraan tähtitornin alle. Hän kiipeää portaat tähtitorniin ripeästi, eikä jää ihmettelemään astraalitason lukemattomia tähtiä, jotka täyttävät taivaan niin eri tavalla kuin sokeassa maailmassa.
Harmaakettu on huoneessaan observatorion yläpuolella, massiivinen kultainen kaukoputki kulkee se läpi. Pyöreän huoneen seinillä on kolmessa kohdassa suuret ikkunat, joista näkyy joka puolelle kaupunkia, sitä ympäröivää metsää ja merta, jopa kaukana siintävä aavikko. Kamomilla ei keskity näköaloihin. Harmaakettu istuu valkoisella kultakoristellulla sohvalla rennossa asennossa, toinen jalka toisen polvella, kädet sohvan selkänojalla, katsoo Kamomillaa surumielinen hymy huulillaan.
Kamomilla tuijottaa tätä hetken, mutta alkaa sitten ravaamaan ympyrää. Kultainen sohvapöytä ja samaan sarjaan kuuluvat nojatuolit erottavat hänet Harmaaketusta, mikä on jostain syystä hyvä. Kamomilla ei tahdo olla liian lähellä. “Osaatko sanoa, mistä se voisi johtua?”
Harmaakettu hymähtää ja nousee istumaan ryhdikkäämpään asentoon, painaa paljaat jalkansa marmorilattiaan, ristii kätensä ja nojaa kyynärpäänsä polviinsa. “Istu.” Kamomilla pysähtyy, huokaisee ja istuu toiseen nojatuoleista.
Välillä Kamomilla miettii, miksi Harmaakettua kutsutaan Harmaaketuksi. Harmaakettu ei ole ensinkään kettu, eikä mikään ole harmaata. Sen iho on kuparisen päivettynyt, silmät kirkkaansiniset, lyhyet kiharat hiukset valkoiset. Välillä hän miettii, kuka Harmaaketun on nimennyt, onko se nimennyt itse itsensä. Onko astraalitaso ollut aina olemassa, ennen sokeaa maailmaa ja sen yhtälailla toisinaan outoja nimeämistapoja. Kamomilla on miettinyt, että kysyisi asiasta - ei ehkä Harmaaketulta, mutta joltain toiselta ison arkanan hahmolta, ehkä ylipapittarelta tai hallitsijalta. Haaveilija kertoisi vastauksen ilman taivutteluja, kyselemättä perusteita, mutta Kamomilla ei voisi luottaa vastauksen todenperäisyyteen.
Nyt Kamomilla tosin ei mieti Harmaaketun ulkonäköä tai nimeä, tai kysymyksiä astraalitason ja arkanan hahmojen synnystä. Hän miettii, miten ikinä on mahdollista, ettei kohtalo puhunutkaan hänelle.
“Kerroin aiemmin eri kohtaloista,” Harmaakettu aloittaa vakavana. Kamomilla nyökkää. “Vähemmät kohtalot usein kietoutuvat yhteen niin, että ne punovat verkon. Sen takia voit ennustaa vähempiä kohtaloita, vaikka ne olisivat yhteydessä sinuun.”
“Tiedän,” Kamomilla vastaa hiljaisella äänellä, mietteliäänä.
“Suurempia kohtaloita taas on vaikeampi ennustaa,” Harmaakettu jatkaa, “ja jos ne ovat yhteydessä sinun kohtaloosi, miltei mahdotonta.”
“Miten se liittyy -” Kamomilla aloittaa, mutta jättää lauseensa kesken. Sydän tuntuu nousevan kurkkuun. Hän katsoo Harmaakettua keltaoranssit silmät laajentuneina, ymmärrettyään mitä Harmaakettu ajaa takaa. “Violetin kohtalo liittyy jotenkin omaan kohtalooni.”
Harmaakettu nyökkää hymyillen. “Luulen niin.”
“Mutta en pystynyt lukemaan Violettia yhtään,” Kamomilla sanoo hiljaisena.
“Se saattaa johtua siitä, että kohtalonne ovat punoutuneet yhteen,” Harmaakettu tarjoaa.
Kamomilla huokaisee, sulkee silmänsä ja syvemmälle vajoaa nojatuoliin. “Et voi kertoa mitään kohtalostani, joten et voi kertoa mitään Violetin kohtalosta.”
“Totta,” Harmaakettu naurahtaa. “En saa puhua mitään sinun kohtalostasi. Autan sinua ennustamaan, eikä omaa kohtaloaan pysty lukemaan korteista.”
“Mutta mitä jos kohtaloni muuttuu nyt, kun tiedän sen olevan jotenkin kietoutunut Violetin kohtaloon?” Kamomilla kysyy äkkiä. “Mitä jos Violetti pyytää toista luentaa? Mitä jos -”
“Se saattoi myös johtua siitä, että Violetin kohdalla eetteri kerääntyy,” Harmaakettu sanoo mietteliäänä. “Ehkä sen takia et pysty lukemaan häntä. Violetti on hyvin vaikea lukea, eetteri lainehtii ja velloo hänen ympärillään.”
“Eetteri?” Kamomilla kysyy, ja sitten Harmaakettu kertoo hänelle jotain minkä on aiemmin kuullut vain yksi toinen. Harmaakettu kertoo kuinka eetteri yhdistää ja erottaa astraalitason ja sokean maailman, selittää miten Kamomilla pääsee unissaan astraalitasolle ja kuinka Harmaakettu pystyy kommunikoimaan Kamomillan kanssa silloin kun tämä on sokeassa maailmassa. Kuinka astraalitaso säätelee kohtaloa, kuinka kohtalon langat jotka Kamomilla näkee ovat eetteristä punottu.
Lopulta Kamomilla lähtee kantaen enemmän kysymyksiä kuin on saanut vastauksia. Onko Violetin kohtalo sittenkään sidottu yhteen hänen kohtalonsa kanssa? Jos on, onko se sen takia, että Kamomilla pitelee käsissään eetteristä kehrättyjä lankoja ja jostain syystä eetteri kerääntyy Violetin ympärille? Harmaakettu tahtoo Kamomillan opettelevan hyökkääviä taikoja varmasti sen takia mitä tämä on nähnyt Kamomillan tulevaisuudessa… Mikä voi olla Violetin rooli siinä kaikessa?
Kamomilla herää tiistaiaamuun, avaa antikvariaatin ovet, toivottaa Varpuselle hyvää huomenta ja alkaa käydä inventaariota läpi mietteliäänä. Miksi Violetti ilmestyi antikvariaattiin? Miksi Violetti pyysi Kamomillalta luentaa? Tiesikö Violetti, ettei Kamomilla näkisi mitään?
