Kirjoittaja Aihe: Kaksikymmentäyksi ja puoli neliötä [ S, Tonksien perhe slice of life, LW16 ]  (Luettu 649 kertaa)

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 118
  • porngoddess since 2005
Otsikko: Kaksikymmentäyksi ja puoli neliötä
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Beta: Chuuko<3
Ikäraja: S
Hahmot: Nymphadora, Andromeda ja Ted Tonks
Tyylilaji: perhe slice of life
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
Haasteet: FF100 – 94. Itsenäisyys, Lyrics Wheel 16, Neliottelu – Team Ficlet (607 sanaa)

Kaksikymmentäyksi ja puoli neliötä

“Pärjääthän sinä nyt varmasti?”
“Älä huoli, äiti. Olen jo iso tyttö. Osaanhan kasapäin siivoustaikojakin.” Andromeda kohotti kulmaansa kyseenalaistaen.
“No sinnepäin jotenkuten kelvollisesti ainakin”, Nymphadora täydensi naurahtaen.
“Mene vain, kyllä minä ihan totta selviän. Enkä minä mihinkään kauaksi muuttanut, tässähän me olemme saman hormiverkoston varrella. Puff vain ja olen kylässä ennen kuin huomaatkaan.”
“Etenkin, jos ruokakomerosi ammottaa tyhjyyttään.”
“Tai pyykkitaika epäonnistuu surkeasti. Katso nyt, äiti, on paljon syitä miksi vierailla!”
“Tiedäthän, että saat tulla kotiin aina kun siltä tuntuu?” kyynel kimmelsi Andromedan silmäkulmassa hänen rutistaessaan ainoaa tytärtään rintaansa vasten kuin ei aikoisi päästää tästä koskaan irti.
“Tiedän, tiedän! Puristuksesi on kuin jättiläiskäärmeellä. Eivät nämä ole mitkään hyvästit.” Tonks motkotti hyväntuulisesti, muttei kiemurrellut pois äitinsä otteesta.
“En vain voi uskoa, että pieni tyttäreni muuttaa pois kotoa!”
“No niin, nyt rauhoitut ennen kuin alat kertoa kaikki lapsuuden tarinani ja vollotamme molemmat. Tämä on juhlapäivä! Ja haluaisin nauttia siitä, yksin.”
“Ymmärrän, kun minua ei enää kaivata.” Andromeda hymyili vinosti.
“Kaipaan sinua aina, mutta en läsnäoloasi juuri nyt.”
“Milloin tahansa, Dora, muistathan?”
“Kuinka voisin unohtaa?”
Viimeinen rutistava halaus, vihreiden liekkien leimahdus ja Andromeda oli poissa.

Hiljaisuus kuulosti vapaudelta, aikuisuudelta, itsenäistymiseltä. Tonks heittäytyi selälleen sängyn virkaa toimittavalle patjalleen ja hihkaisi riemusta. Kaksikymmentäyksi ja puoli neliötä ikiomaa valtakuntaa hallittavaksi. Hän katseli ympärilleen sinne tänne kasattuihin vinoihin laatikkopinoihin ja kasaamattomiin huonekaluihin.
“Ei auta kuin aloittaa”, hän mutisi itsekseen ja heilautti sauvaansa tavoitteenaan kasata huonekalut ja lennättää tavarat laatikko kerrallaan kauniisti paikoilleen, niin kuin hänen äitinsä olisi tehnyt. Sen sijaan kuului valtava rämähdys ja hän heittäytyi lattialle suojaan sinne tänne lenteleviltä esineiltä.
“Lopeti loitsuimes!” Tonks huudahti ja tavarat ropisivat mikä minnekin kilinän ja kolinan saattelemana.
“Täytynee tyytyä isän tapaan”, hän huokaisi ja alkoi metsästää ruuveja ja muttereita yksi kerrallaan oikeisiin kasoihin.

Hiljaisuus kuulosti luonnottomalta, yksinäisyydeltä, tyhjyydeltä. Olihan Andromeda tottunut yksinoloon Doran kouluvuosina, mutta ei se ollut lainkaan sama asia. Tyttö oli palannut kotiin Tylypahkasta aina lomilla, nyt tällä oli oma koti ja vanhempien luona vierailu oli vain, no vierailu. Vaikka Nymphadora oli jo kasvanut aikuiseksi ja Andromeda tiesi hänen pärjäävän, äidin huoli ja vastuu eivät loppuisi koskaan.

“Kotona ollaan, kultaseni!” Tedin ääni huhuili eteisestä. Andromeda havahtui ajatuksistaan vasta, kun mies kosketti hellästi hänen käsivarttaan. Hän laski pitelemänsä kehyksen pöydälle. Kuvassa pikku Nymphadora rutisti kirahvipehmoa hymyillen ja vilkuttaen iloisesti kameralle.
“Hän pärjää kyllä. Olemme antaneet hänelle parhaat mahdolliset eväät elämään ja hän on neuvokas nuori nainen ja lahjakas työssään.” Andromeda nyyhkäisi ja painautui miehensä syleilyyn.
“Ja mekin pärjäämme.”
“Minulla on niin ikävä häntä.”
“Merlin äiti, olen ollut kauemmin poissa shoppailureissun aikanakin!” Yllätysvisiitille piipahtanut Nymphadora tervehti äitiään istahtaen pöydän ääreen.
“Unohditko jotain?”
“Olethan muistanut syödä?” Vanhemmat kysyivät yhteen ääneen.
“Kyvyttömyyteni hallita kaaosta ja ei, en ole ehtinyt. Muuttolaatikoiden purkaminen ei ollutkaan niin mutkatonta kuin kuvittelin. Loitsimiseni sai aikaan vain tuhoa ja isän tapa on kovin hidas. Ja oli minulla teitä vähän ikäväkin.”
Andromeda heilautti pöytään yhden lautasen lisää.
“Mitä odotamme? Mennään kesyttämään kaaos”, Andromeda tokaisi siistittyään pöydän päivällisen jäljiltä.

“Se taisi olla siinä”, Tonks sanoi katsellen tyytyväisenä ympärilleen sekasotkusta viihtyisäksi ensikodiksi muuttuneessa asunnossa.
“Ei aivan vielä. Minne tämä laitetaan?” Ted kysyi napatessaan lampunvarjostimen päälle lennähtäneen virttyneen pehmon käteensä.
“Se pääsee kunniapaikalle”, Nymphadora hymyili ja asetteli kirahvinsa yöpöydälle vanhempiensa kehystetyn valokuvan viereen.
“Hyvää yötä, Doraseni. Me lähdemme nyt”, Ted toivotti tarttuen vaimoaan kädestä.
“Hyvää yötä! Nähdään taas huomenna!”
“Näemmekö?”
“Tottakai! Enhän ole vieläkään ennättänyt täyttää ruokavarantojani."
"Varaan sinulle paikan aamupalalta." Kyynelten sijaan Andromedan silmät tuikkivat hymystä. Pirtsakan pinkkitukkainen nuori naisen alku rutistui vanhempiensa väliin. Näiden heittäessä jo hormipulveria takkaan hän huikkasi perään:
"Niin ja kiitos, kaikesta.”



Agnes Obel - Riverside


Down by the river by the boats
Where everybody goes to be alone
Where you won't see any rising sun
Down to the river we will run

When by the water we drinks to the dregs
Look at the stones on the riverbed
I can tell from your eyes
You've never been by the riverside

Down by the water the riverbed
Somebody calls you somebody says
Swim with the current and float away
Down by the river every day

Oh my god I see how everything is torn in the river deep
And I don't know why I go the way
Down by the riverside

When that old river runs past your eyes
To wash off the dirt on the riverside
Go to the water so every near
The river will be your eyes and ears

I walk to the borders on my own
Fall in the water just like a stone
Chilled to the marrow in them bones
Why do I go here alone

Oh my god I see how everything is torn in the river deep
And I don't know why I go the way
Down by the riverside

Oh my god I see how everything is torn in the river deep
And I don't know why I go the way
Down by the riverside

Oh oh
Ah ah ah
Oh oh
Ah ah ah
Oh oh
Ah ah ah

Down by the riverside

Down by the riverside

« Viimeksi muokattu: 06.08.2018 19:39:00 kirjoittanut rimpsessakerpeera »
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 297
Hieno teksti itsenäistymisestä ja uuden, ikään kuin aikuisen elämän alusta. Tonks on hahmona juuri sellainen, jonka voisin kuvitella nauttimaan aivan innoissaan ensimmäisestä omasta asunnosta vanhempiaan kuitenkaan unohtamatta. Muutenkin hahmot oli musta rakennettu oikein hyvin ja omiinkin mielikuviin täsmääviksi perhesuhteita unohtamatta. Tässä oli kivasti kuvailtu sekä uuteen kotiin muuttavan, mutta myös huolestuneiden vanhempien tunteet ja mietteet.

Lainaus
Hiljaisuus kuulosti vapaudelta, aikuisuudelta, itsenäistymiseltä.
Tämä oli mun yksi ehdottomia lempikohtiani. Hienosti kiteyttää sen, mikä fiilis itselläkin oli ekana päivänä omassa asunnossa. Tää yksi lause kertoo todella paljon siitä, miltä itsenäisen elämän alku tuntuu.
Olit myös mun mielestä päässyt hienosti kiinni Andromedan hahmoon. Vaikkei häntä kirjoissa paljon nähdäkään, jotenkin hyvin tämäntapaiseksi voisin hänet kuvitella.
Kiitos paljon tästä! :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 118
  • porngoddess since 2005
Sielulintu

Olipas ilahduttavaa huomata kommenttisi! Kurkin nykyään harvoin Finin puolelle, mutta näköjään nyt kannatti (: Andromeda on kyllä harmittavan vähän hyödynnetty hahmo, siitä saisi olla enemmänkin tekstejä. Kiva kuulla, että onnistuin välittämään sen fiiliksen mitä yritinkin, sekä Tonksin että vanhempien puolelta. Kiitos itsellesi kommentista<3
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan