Kirjoittaja Aihe: Kesä 2018: Lopun alku / S  (Luettu 756 kertaa)

Petrova

  • Vieras
Kesä 2018: Lopun alku / S
« : 29.07.2018 23:27:39 »
Ficin nimi: Kesä 2018: Lopun alku
Kirjoittaja: Petrova
Oikolukija/Beta: -
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama

Yhteenveto:
Lyhyt, hiomaton ja hetkessä eläen kirjoitettu teksti vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta. Ei ole betaluettu, ei edes oikoluettu kuin ehkä kerran. Kirjoitettu myrskyn ylittäessä kotikaupunkini ja ääriolosuhteiden luomasta inspiraation kipinästä.

---

Muistan kesän 2018. Miten voisin unohtaa? Tuntemamme elämä päättyi, ja uusi aikakausi alkoi, jota kutsumme osuvasti ”dystopian aikakaudeksi”.

Takanamme oli kylmä talvi, joten vanhan uskomuksen mukaan odotimme lämmintä kesää. Ja lämpimän kesän me saimmekin. Jo toukokuussa pääsimme nauttimaan ihoa hellivistä helteistä pitkän talven jälkeen, ja grillikansa heräsi horroksestaan.

Pian ei naurattanut.

Helle ei laskenut, vaan tuntui yltyvän entisestään. Lämpöennätyksiä rikottiin yhä uudelleen ympäri maata, ja pian kauppojen ilmastointiosastot sekä vesipullohyllyt ammottivat tyhjyyttään.
Minulla ja puolisollani oli asiat hyvin. Käytimme vanhaa tuuletinta, jonka haimme varastosta. Vettä tuli hanasta. Naureskelin itsekin, että olisi pitänyt myydä muut tuulettimemme ylihintaan saadaksemme vähän ekstra tienestiä.

Heinäkuun lopussa se iski. Uoti-myrsky, joksika me sitä kutsumme.

Kaikki alkoi pienestä ja harmittomasta ukkosesta. Hetkessä kuitenkin valtavat, tummat pilvilauttat pimensivät taivaan, tuoden trooppisen myrskyn pohjoiseen maahamme. Tuulet piiskasivat jokaisesta suunnasta vuorotellen riepotellen pientä koivun alkua etupihallamme. Muistan katselleeni ikkunasta, kuinka se pisti hanttiin. Salamat läiskyivät taivaalla luoden pieneen asuntoomme punaisen maton tunnelman, jossa me olimme paparazzeille hyvin haluttua riistaa.

Vesi nousi uhkaavasti kivijalkaan, ja mietimme jo, tuleekohan se sisälle asti. Sitten tuli täysi syvä hiljaisuus. Taivas välähteli ja murahteli kaukaisuudessa. Myrsky oli mennyt ohi. Ainakin loppuyöksi. Se ei päättynyt siihen.

Muistin biologian opettajani sanat, jotka olivat kummitelleet päässäni jo pitkään: ”Mikäli laji ylittää luonnon kapasiteetin kannatella lajia, lajilla on tapana romahtaa.” Mietin silloin pitkään, mitä jos ihmiset ylittäisivät oman kapasiteettinsa.

Näin se tapahtui. Maapallo ryhtyi omiin toimiin, kun ihmiset eivät siihen itse kyenneet. Lajimme romahti. Tuon kesän jälkeen erilaiset äärimmäiset luonnonilmiöt alkoivat riepottelemaan niin Suomea, kuin muutakin maailmaa. Koko ekosysteemi kääntyi ylösalaisin.

Entä nyt?

Asun puolisoni kanssa maalla. Pienessä kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Elämme kädestä suuhun. Internet, sähkö, puhdas vesijohtovesi ei ole enää itsestäänselvyys. Ruuan kasvattaminen on käytännössä mahdotonta ulkona, joten teemme sen sisällä sitä varten valmistetuilla välineillä. En uskonut, että maailmanloppu tulisi näin nopeasti tai tällä tavalla. Ei kovin moni muukaan. Muistan nauraneeni TV-sarjalle ”Maailmanlopun odottajat”. Enää ei naurata. He eivät olleetkaan hulluja. Vaan kaikki me muut olimme.
« Viimeksi muokattu: 29.07.2018 23:34:37 kirjoittanut Petrova »

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 834
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Kesä 2018: Lopun alku / S
« Vastaus #1 : 20.02.2021 19:53:06 »
Etsiskelin Sanan säilästä jotain nollakommentoitua luettavaksi ja kommentoitavaksi, ja tämän tekstin klikkasin auki mielenkiintoisen nimen takia. Ilahduin, kun huomasin, että tässä liikutaan dystooppisissa tunnelmissa, koska minusta on aina kiinnostavaa, kun maailmanloppua, sivilisaation romahtamista ja vastaavia teemoja käsitellään fiktion keinoin. Tämä teksti tulikin ihan iholle, sillä tämä sijoittuu Suomeen ja vain pari vuotta taaksepäin! Jotenkin läpi lukemisen oli sellainen olo, että näin voisi ihan oikeasti käydä: minulle, perheenjäsenilleni, työkavereilleni, kaikille ihmisille. Kukaan ei ole turvassa, kun Maapallon kestokyky ylittyy ja äärimmäiset sääolosuhteet ja luonnonilmiöt lisääntyvät. Samaistuttavan ja realistisen tästä tekstistä tekee sekin, että äärimmäisiä säitä ja poikkeuksellisia luonnonilmiöitä ollaan jo pitkään koettu ja todistettu eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutos ja ihmiskunnan kestämätön kulutus vaativat veronsa, ja on ihan uskottava skenaario, että raja tuleekin vastaan yhtäkkiä yhden kuuman kesän ja myrskyn iskiessä, luonto ei enää palaudu ja kaikki muuttuu.

Tässä tekstissä on niin elävää ja hienoa kuvailua, että luonnon kärsimys ja olosuhteiden vaikeus välittyvät todella hyvin. Kaikkien mielenkiintoisten yksityiskohtien avulla mieleen piirtyy vivahteikas kuva muuttuneesta yhteiskunnasta ja sen realiteeteista. Tämä kohta painui mieleeni erityisesti:
Salamat läiskyivät taivaalla luoden pieneen asuntoomme punaisen maton tunnelman, jossa me olimme paparazzeille hyvin haluttua riistaa.
Vau. Olen ihan fiiliksissä tästä oivaltavasta vertauksesta, koska juuri tuoltahan se näyttää, kun salamat valaisevat kirkkaudellaan! Lisäksi paparazzien riistasta muodostuu kiintoisa assosiaatio myöhempään pohdintaan siitä, että lajilla on tapana romahtaa, mikäli se ylittää luonnon kapasiteetin. Tulee sellainen fiilis, että luonto ottaa nyt omansa niin kuin häikäilemätön paparazzi, jolta katastrofin aiheuttajat eivät ole turvassa edes omissa kodeissaan.

Tarinan lopun ajatus siitä, että TV-sarjassa maailmanloppua odottaneet eivät enää naurata eivätkä tunnukaan hulluilta, on pysäyttävä. Ehkä meidän kaikkien pitäisikin tietyllä tapaa odottaa maailmanloppua, jos nykymeno jatkuu. Hulluja ovatkin ne, jotka ummistavat silmänsä kaikelta ja jatkavat entiseen malliin.

Suuret kiitokset tästä dystopiatarinasta, kylläpä tämä herätti ajatuksia! :) -Walle