Kirjoittaja Aihe: Uusi elämä ja vanha sydän (S • uusista aluista, Samuli[/Juuso] • shotti)  (Luettu 1484 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 693
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

Tämä teksti liittyy kiinteästi Dipolimomentti- ja Reaktioyhtälöitä-raapalesarjoihin (K-11). Tämä on tosin varmasti pääpiirteittäin ymmärrettävissä myös ilman niitä, koska tämä sijoittuu aikaan himppusen ennen Dipolimomenttia ja Juuson ja Samulin varsinaista ensitapaamista!

Reaktioyhtälöiden lukijoille, sikäli mikäli heistä joku sattuu tänne: olen pahoillani siitä, etten ole jatkanut sarjaa aikoihin! :( Itseluottamukseni kirjoittajana on kadonnut kankkulan kaivoon, ja minusta tuntuu, että kaikki mitä näppäimistöltäni syydän on kamalaa kuraa, eikä Reaktioyhtälöiden jatkamisesta ole siis tullut oikein mitään. Yritin nyt toisenlaista lähestymistapaa kirjoittamalla Samulin näkökulmasta ja avaamalla hieman hänen historiaansa ja alkuaikojaan yliopistossa. Tämä teksti esittelee vähän toisenlaisen puolen Samulista! Reaktioyhtälöiden perusteella hänestä voi olla montaa mieltä, mutta hän on kaikesta huolimatta minulle tärkeä hahmo ja loputtoman uteliaisuuden kohde, jonka saloja haluan selvitellä. Toivottavasti tekin saatte hänestä jotain uutta irti tämän tekstin myötä. Ja äääh, toivottavasti tämä ei ole ihan kauheata kurakökkelöä. Antakaa anteeksi, jos on. Tätä tämä minun kirjoittamiseni nykyään on... D:





Sydän tykytti levottomana, hallitsemattomana. Lähes kaikkea muuta Samuli pystyi hallitsemaan, mutta autonomisella hermostolla oli oma tahtonsa, ja hän saattoi arvata, että sen sympaattinen osa oli valloillaan, se osa joka valmistautui taistelemaan tai pakenemaan. Kädet tärisivät, ja olkalaukun kankainen hihna tuntui nahkealta kämmentä vasten. Rintakehä pyrki kohoilemaan tarpeettoman kiivaasti, ja sydän, sydän käyttäytyi hullusti.

Yliopiston kampuksen nurmikenttä oli vastikään ajettu. Ruohonleikkurin jälkeensä jättämät ruohovanat kiemurtelivat virtaviivaisina kuin käärmeet. Elokuun lopun lempeä ilma tuoksui ruoholta, läpitunkevan vihreältä ja melkein kitkerän voimakkaalta. Sen tuoksun Samuli muistaisi vielä vuosien, vuosien kuluttua, aina kun hän palaisi siihen päivään ja uuden elämänsä alkuun.

Samuli piti askeleensa rauhallisina ja katseli ympärilleen. Oli uusien opiskelijoiden orientaatioviikon ensimmäinen päivä, ja kampus heräili eloon kesäloman jälkeen. Virinnyt elämä oli vielä varovaista, ujoja katseita ja varautuneita hymyjä, yksinäisiä fukseja, mutta mukaan mahtui puhetta ja nauruakin. Jotkut tupakoivat punatiiliseinään nojaten ja tiirailivat taivaalla kiitävää suihkukonetta. Tupakansavu haihtui kauan ennen taivasta. Joku pysähtyi keskelle kävelytietä kaivelemaan X-Files-reppuaan. Kaikkialla oli nuoria ihmisiä kasvoillaan niin paljon elämätöntä elämää ja tulevaisuutta, siloposkia ja väikkyhymyjä.

Samuli yritti ymmärtää olevansa yksi heistä. Sinä syksynä hän ei pakenisi; hän vaikka taistelisi ollakseen yksi muista, kaksikymmentävuotias nuorukainen jolla oli elämä edessään. Hän saisi muovata tulevaisuudestaan sellaisen kuin haluaisi. Hän oli päässyt opiskelemaan kemian tekniikkaa, alaa joka aidosti kiinnosti häntä, mutta se oli vasta alkua. Se oli uuden elämän alku, eikä siinä elämässä kukaan vielä tuntenut häntä. Hänellä oli mahdollisuus olla jotain muuta kuin pikkukaupungin Samuli Harmainen, jonka kaikki tiesivät, jonka teinivuodet olivat olleet sarja surkeita epäonnistumisia, jonka nimi komeili pölyyntyneissä pokaaleissa ja joka oli menettänyt osan nuoruudestaan sairaalasänkyyn. Hän oli Samuli Harmainen, kaikille tuntematon fuksi, yksi muista, ehkä jopa tutustumisen arvoinen.

Hän oli hyvissä ajoin paikalla, joten oikean auditorion paikannettuaan hän kävi vessassa. Lavuaarin kyljessä juoksi halkeama, ja peilin reunamaan oli painautunut sormenjälkipari. Käsiä pestessään hän katsoi peilikuvaansa silmästä silmään. Takaisin tuijotti nuorukainen, jonka silmien harmaa oli tyyntä ja vakaata kuin sankka sumu. Adrenaliini ja noradrenaliini kohisivat näkymättömissä. Hetken Samulista tuntui kuin hän katselisi jonkun muun kuvajaista.

Suuressa auditoriossa Samuli istui taka-alalle, rivin keskelle jotta muut pääsisivät täyttämään sitä molemmin puolin. Hän mietti, miten se kaikki kuuluisi hänen uuteen elämänpiiriinsä: avarat luentosalit, mutkittelevat käytävät, ruuhkaisat opiskelijaruokalat, kirjastot ja laboratoriot. Hän hiveli peukalonsyrjällään puiseen pöytätasoon uurtunutta historiaa, tuhansien samassa tilanteessa olleiden jättämiä jälkiä. Silloin hänestä tuntui ensimmäisen kerran todella siltä, että hän saattaisi kuulua siihen elämään.

Varovainen tunne voimistui, kun Samuli kuunteli orientaatio-ohjelman käynnistäneitä puhujia. Yliopiston vararehtori – pienikokoinen, arvokkaasti harmaantunut mies, joka maalaili sanojaan hallituilla kädenliikkeillä – puhui siitä, kuinka opiskelijoissa lepäsi tulevaisuus ja kuinka maailmaa muutettiin uusin silmin. Hän julisti hymynpilkahdus silmäkulmassaan, kuinka he kaikki olivat yliopistolle arvokkaita, myös ne jotka läpäisivät tenttinsä rimaa hipoen ja olivat enemmän kiinnostuneita killan kaljakellunnasta kuin opintojensa edistämisestä. Auditoriossa kiiri naurunhörähdys, ja Samuliakin hymyilytti. Amanuenssi, jolla oli melkein silmiä särkevän värikäs PowerPoint-esitys, puhui akateemisesta vapaudesta, yliopisto-opiskelun kulmakivestä, itsenäisyydestä ja siihen kuuluvasta vastuusta. Samulissa käväisi muisto lukioajoista ja samojen ihmisten samoihin arvioiviin katseisiin tukehtumisesta, ja hän vaihtoi asentoaan. Vapautta hän todella kaipasi.

Heidät jaettiin tutorryhmiin. Vanhemmat opiskelijat auditorion etuosassa olivat pukeutuneet lukemattomin haalarimerkein somistettuihin opiskelijahaalareihin ja tupsullisiin teekkarilakkeihin. Samulin oli vaikea kuvitella itseään niihin vermeisiin.

”Mä olen Hirvosen Juuso”, rivin reunimmainen iso esittäytyi. Hän hymyili ja kohotti kättään eleettömästi. ”Mä kulutan näitä penkkejä nyt neljättä vuotta, ja mulle on jostain syystä uskottu isovastaavan titteli. En tiedä, millä ansioilla.” Hän horjahti ja hänen lakkinsa tupsu heilahti, kun vieressä seisova iso pukkasi häntä kiusoitellen kylkeen, ja hän naurahti ja jatkoi: ”Tuota noin, mua saa tulla nykimään hihasta ihan koska tahansa. Minä ja Mikko –”, hän nosti kätensä viereisen ison olalle, ”– ollaan nyt orientaatioviikolla vastuussa niistä kemman fukseista, joiden sukunimet sijoittuu aakkosissa välille A ja H eli Aaltosesta, öh, muistaakseni Helanderiin, mutta totta kai me tuutoroidaan kaikkia muitakin.”

”Valitettavasti”, Mikko lisäsi virnistäen. ”No ei, ollaan me ihan mukavia. Juuso ainakin. Se on kiltti kuin kultainennoutaja, ja siltä saa takuulla ylimääräisiä leimoja fuksipassiin, ihan vinkkinä vain…”

Jostain kuului muutama naurahdus. Esittelykierros jatkui, mutta Samulilta pari seuraavaa puheenvuoroa meni tyystin ohi. Hän ja tuijottamaan Juusoa, sillä tämän rennossa, vaatimattomassa olemuksessa oli jotain. Hänen huomionsa vangitsi tapa, jolla Juuso jäi keinahtelemaan kannoillaan ja tuijottelemaan lattiaan hymyillen isotovereidensa esittäytymisiä kuunnellessaan. Juuson hymyssä oli jotain lämmintä, jotain kertakaikkisen pyyteetöntä. Se ripusti hauskat hymyrypyt hänen silmäkulmiinsa ja sai hänen poskensa kohoamaan veikeästi. Hän oli pitkä ja vanttera, terveen ja eläväisen näköinen, ja hän oli kesän jäljiltä hiukan ruskettunut. Lyhyet, harmahtavanruskeat hiukset sojottivat sinne tänne yhtä valloittavan näköisinä kuin omistajansakin.

Samuli päästi ääneti ilman keuhkoistaan. Hänen vatsaansa oli alkanut nipistellä miellyttävästi, mutta se ei todellakaan kuulunut hänen suunnitelmiinsa. Jori vieraili edelleen hänen painajaisissaan harva se yö, eikä hän kaiken sen jälkeen halunnut kajota keneenkään. Hän halusi keskittyä opiskeluun ja itsensä uudelleen löytämiseen, eikä kanssaopiskelijoiden katseleminen sillä silmällä varmaankaan edistäisi hänen tavoitteitaan.

Sydän oli kuitenkin hallitsematon, sama vanha sydän, olipa elämä miten uusi tahansa. Samuli ei voinut estää sitä sykkimästä tahtiin, jonka autonominen hermosto monimutkaisia reittejään pitkin sääteli.

Niinpä vuosien, vuosien kuluttua Samuli muistaisi ensimmäisestä fuksipäivästään paitsi vasta-ajetun nurmikon tuoksun, myös Juuson hymyn, sen aidon ja peittelemättömän hymyn joka hipaisi hänen sydäntään kaikkien niiden penkkirivien yli.
« Viimeksi muokattu: 24.07.2018 23:28:07 kirjoittanut Waulish »

Felia

  • ***
  • Viestejä: 746
  • they don't understand who you are
Voi apua, miksi ihmeessä mie en oo kommentoinu tätä? :o

Ah, että tämä oli ihanaa luettavaa. ♥ Tästä tuli ihan oma ammattikorkeakoulun ensimmäinen päivä mieleen - sitä vain katseli ympärilleen ja yritti painaa mieleen paljon informaatiota. :D Se tavallaan tuntui uudelta elämän alulta, joten ei ihme, että Samulikin tunsi niin tässä. Tosin Samulin menneisyyden huomioonottaen aika moni asia varmasti tuntuu uudelta alulta.

Kieltämättä mulla on ollu kauhee ikävä näitä poikia. :D Oli iiiihanaa päästä tämän pätkän kautta näkemään sitä, mistä kaikki ns. alkoi ja vieläpä Samulin näkökulmasta. Tää oli siis tosi kiva pohjustus niille raapalesarjoille. :D

Ja mitä tulee tuohon Samulin sydämen toimintaan, niin sekin kuulosti jotenkin niin tutulta. Voi kuinka monta kertaa sitä onkaan vannonut, että kukaan ei tule omaa huomioo kiinnittämään, ja sitten vähän ajan päästä saakin huomata, että jotakuta vilkuilee pikkusen useammin. :D Mutta niin se vaan tuppaa menemään - mielenkiintoisia ihmisiä sattuu kohdalle, ja sitten sitä ollaankin jo ihan muissa maailmoissa. ;)

Ai niin, ja tuo Juuson esittely toi mieleen yhden meidän tuutorin, joka vaikutti tosi rennolta tyypiltä. :D Tätä lukiessa on kyllä tavallaan elänyt uudestaan oman ekan AMK-päivän, mutta onhan se kiva välillä muistella näitä etappeja, joilloin otti elämässä taas yhden askeleen eteenpäin. Ja sen verran, mitä nyt siitä ekasta päivästä muistan, niin se oli ihan kiva. :D Tämän pätkän perusteella voisin sanoa, että Samulinkin eka päivä osoittautui ihan kivaksi. :D

Voi että, tää oli kyllä  tosi tosi ihana. ♥ Ja tän nimi on kanssa superihana!

Tuhannet kiitokset!


Ava & banneri by Felia

Felian tarinakellari

Melodie

  • Hana
  • ***
  • Viestejä: 851
  • väsynyt
OMG Samuli-shotti!!! Miten tämä on jäänyt huomaamatta!

Ah, ihanan analyyttisenä heti alkuun. <3 Voi sydäntä!

Olipa ihana lukea Samulin ajatuksista! Uusi alku on kyllä kuumottava ja ihana asia. Hyvä että tuli jo hyvä tunne, hyvin se menee!

Ja että Juuso on heti huomattu! Uu!

Pahuksen Jori. :( Voi Samulin sydäntä.

Kiitos tästä, oli ihanaa luettavaa!
"Ennen taivas oli toinen ääri toinen helvetti, tänään on se väärin että uskoo ihmeisiin."
Kirjalliset tuotokset.

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 926
  • kuppi teetä kaipaukseen
Minäkin huomasin tämän vasta tänään selaillessani edellisen käynnin jälkeisiä viestejä. Ja spontaani hymy nousi huulille heti kun huomasin, että tässähän on meidän Samppa!  ;)

Höpsis pöpsis, tämä on kaukana kurasta. Ihanasti välittyi tunnelmia, alkoi heti taas jännittää kun itse aloitan AMKssa tämän (!) kuin lopussa. Siinä se varmaan menee, jälkeen päin ei sitten muista juuri mitään  ;D

Kiva kuun saatiin shottiakin tästä sarjasta! Nimikin on tosi kiva, kaikki kantavat vanhaa sydäntään kuin reppureissaaja kulunutta rinkkaansa.

Voimia kirjoitusinnon toipumiseen ♥️
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 693
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Kiitos, kiitos, kiitos teille, ihanat. ♥ Viime aikoina on ollut vaikeaa kirjoittamisen ja vähän muunkin kanssa, joten kommenttinne ja kannustuksenne merkitsevät tosi paljon ja valavat uskoa tähän raihnaiseen kirjoittajanraatoon.

Felia, mukavaa että tästä shotista on löytynyt samaistumispintaa ja että tämä on palauttanut mieleen oman ensimmäisen opiskelupäivän! Uudessa opinahjossa aloittaminen on kieltämättä iso ja jännittävä elämänmuutos, ja vaikka Samuli näyttäytyykin ulospäin tyynenä, oli minulle aika selvää, että sen sisällä täytyy kuohua jotain, varsinkin juurikin tuon hämärän ja epämiellyttävän menneisyyden valossa. Mukavaa että sydämen toimintakin sai samaistumaan. Sydämet on kyllä sellaisia omien teidensä kulkijoita! Äää, ihan hurjaa että olet ikävöinyt näitä poikia, tai siis hurjan ihanaa, olen sanaton! Kiitos tuhannesti sinulle! :-*

Melodie, hihi, ihanaa että tämä shotti nyt kuitenkin osui silmään ja sai innostumaan! Olen tosi iloinen siitä, että Samulin ajatuksista on ollut kivaa lukea. Olen miettinyt paljon sitä, missä määrin haluan avata Samulin puolta tapahtumista, ja totesin, että kyllä hän ansaitsee ainakin tämän yhden shotin, joka ei sinänsä sotke Reaktioyhtälöissä meneillään olevia kuvioita eikä tule paljastaneeksi mitään liikaa (olen ilkimys kun haluan pitää teitä jännityksessä, apua). Voi Samulin sydäntä tosiaankin, ja voi pahuksen Joria ja sen pitkälle yltäviä vaikutuksia! Kiitos hirmusti kommentista! :-*

Isfet, hauskaa että tämä on ollut tällainen huomaamaton, vaivihkainen julkaisu! ;D Aioin kyllä linkittää tämän Reaktioyhtälöiden seuraavan päivityksen yhteydessä, mutta sitä päivitystä ei nyt kuulu eikä näy, höh. Kivaa kuitenkin, että löysit tämän pariin ja että ilahduit meidän Sampasta kertojana (minä ilahdun aina siitä, kun kutsut sitä Sampaksi ;D). Mukavaa että tunnelma välittyi. Toivottavasti sinunkin opintosi alkavat mukavissa merkeissä, tsemppiä kovasti! ♥ Oih, vanha sydän ja reppureissaajan kulunut rinkka on aivan ihastuttava vertaus. Niinhän se on, ei menneisyys mihinkään katoa vaan kulkee mukana, olipa se sitten millainen tahansa. Kiitos paljon! :-*

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 883
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Olipa ihanaa löytää tällainen teksti! Kiitos kun kirjoitit Samulista ja avasit häntä meille lukijoille enemmän, pidin <3

Ja höpö höpö tuollaiset puheet, ettet muka osaisi enää kirjoittaa, päinvastoin! Tämä oli aivan ihanaa luettavaa ja nautin tästä aivan valtavasti. Tuolla oli paljon ihania lauseita sekä olit onnistunut tallentamaan fiiliksiä ja pieniä yksityiskohtia tosi kivasti. Joten nyt keräilet itsesi ja palaat Reaktioyhtälöiden pariin, joohan! Odotan nimittäin innolla, että kuinka Juuson ja Samulin tarina jatkuu :)

Mutta sananen tästä. Ensinnäkin tällä on todella kaunis ja kuvaava nimi. Tunnustan, että epäilin ensin että onko tämän liian kliseinen, mutta luettuani totesin ettei tälle tekstille olisi voinut parempaa nimeä antaa! Samuli yrittää todella kovasti päästä eroon menneisyydestään, ja kuten me lukijat jo tiedämme, niin täysin hän ei sitä pääse pakoon.

Olit kuvannut tässä tosi kivasti ekan fuksipäivän fiiliksiä, itsekin palasin niihin aikoihin muistoissani ja pystyin samaistumaan Samuliin. Toisaalta kaikki on jännää, mutta samalla kaiken pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä ja se on hieno tunne. Etenkin tässä, kun päästiin viimein kurkistamaan vähän syvemmin Samulin menneisyyteen. Paljastit sieltä kivasti pieniä tiedonjyviä, mutta et kuitenkaan pureskellut lukijalle kaikkea liian valmiiksi. Täytyy sanoa, että tämän jälkeen haluan kyllä todellakin tietää lisää niin Samulista, mutta myös Juusosta sekä tietenkin tuosta pahasta Jorista. Joten olethan kiltti ja kerrot lisää :)

Kiitos tästä iltapalasta, nautin!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 693
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, voi että, suuret kiitokset ihanista sanoista ja kannustuksesta! Tiedän olevani todennäköisesti ihan pöhkö, mutta jostakin olen nyt vain keksinyt, etten osaa enää mitään, en varsinkaan jatkaa Reaktioyhtälöitä. Kai minulla sitten on joitain kummallisia paineita sen kanssa, kun se on ensimmäinen ees vähän pidempi "jatkikseni", vaikkakin vain raapaleista koostuva sellainen. :D Koetan kyllä kömpiä tästä kuopastani ja tarjota teille lisää luettavaa, koska eihän tämä tällainen vetele. Pitää nyt vain jostain kiskoa se uskallus ja itseluottamus. Kommentistasi on kyllä paljon iloa ja apua! Olen mielissäni siitä, että tämä teksti on ollut samaistuttava ja tarjonnut sopivasti lisätietoa Samulista ja hänen menneisyydestään. Taustalla on monisyinen tarina, mutta yritän olla valottamatta sitä liikaa, jottei se veisi pohjaa Reaktioyhtälöiltä ja mahdollisilta tulevilta teksteiltä (haluaisin joskus kirjoittaa Samulin menneisyyteen keskittyvän tarinan). Iiks, kiitoksia kovasti kommentista! :-*

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 980
Tervehdys kommenttikampanjasta! Fuksit ja tuutorointi on mulle lähellä sydäntä oleva aihe, joten vihdoinpa ajattelin kommentoida tämänkin tekstin sun tuotannosta. :3

Voih, tässä on kyllä paljon sitä fiilistä, mikä itelläkin oli puolitoista vuotta sitten, kun aloitin opiskelut. Jännitys ja toisaalta innostus uudesta mahdollisuudesta, ihmeelliseen yliopistomaailmaan saapumisen tunne pikkuisena fuksipallerona, tuutorien sähläys ja tietynlainen epävarmuus - eihän noi tilanteet kenellekään koskaan oo ihan sataprosenttisen luontevia. Tunnistan myös hyvin tuon, miten Samuli tarkkailee Juusoa; tiettyihin ihmisiin vaan kiinnittää huomion alusta lähtien ja nostaa heti mieleen pieniä yksityiskohtia, olivatpa ne sitten kesähelteillä päivettynyt iho tai just aito ja rehellinen hymy. Muutenkin tämä teksti nosti esiin (sulle tyypillisesti) hauskoja juttuja, kuten vaikka jonkun amanuenssin järkyttävine powerpointteineen. Mutta sellaisia ne yliopistoihmiset on! :p

Tykkäsin tässä jotenkin paljon tuosta nostosta, että Samuli huomaa olevansa osa historian ketjua. Tuhannet ihmiset häntä ovat istuneet noissa saleissa, jättäneet jälkensä ja siirtyneet muuttamaan maailmaa, ja hän on nyt liittynyt siihen joukkoon. Ylipäätään tämä ajatus jotenkin vetoaa muhun syvästi - yliopisto on instituutio, jonka rooli yhteiskunnassa ja -kunnissa on korvaamattoman tärkeä. Ja se, miten yksi ihminen voi tehdä muutoksen... kyllä Samuli pärjää, oli siellä taustalla mitä vaan sotkuja menneisyydestä. Toivottavasti niidenkin ääreen lopulta päästään tässä tekstisarjassa!

Kiitokset, Samuli-pallerosta on aina kiva lukea <3


the memories fade
like looking through a fogged mirror

(ava by Waulish)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 693
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronsu, voi sinua ja sinun "kommentoi kaikki Wallen tekstit" -urakkaasi! ;D Ihana sinä! :-* Ilahdutit minua ihan hirmuisesti tällä kommentilla, olin ihan pähkinöinä kun sitä ensimmäistä kertaa lueskelin, ja niin olen kyllä vieläkin. On ihana kuulla, että tykkäät lukea Samulista. Se on kyllä sellainen pallero, heh! Samulia on toivottavasti tulossa vielä paljon lisää, ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti myöhemmin, kun huomioidaan meikän kirjoitustahti, mutta vakaa aikomukseni on kyllä vielä availla Samulin menneisyyttä ja sen sotkuja ja solmuja. :)

Ihanaa että tunnistit tästä tekstistä omiakin fiiliksiäsi yliopiston alusta! Tätä kirjoittaessa oli mielenkiintoista palailla omiin opiskeluaikoihin ja fiilistellä uutta alkua ja mahdollisuutta Samulin mukana. Minuunkin vetoaa kovasti se ajatus, että saa olla osa sitä suurta joukkoa, joka jättää jälkensä ja osaltaan muuttaa maailmaa. Yliopisto on niin inspiroiva ja todellakin korvaamattoman tärkeä!

Kiitos, kiitos, kiitos, piristit minua ihan hurjasti kommentillasi! :-*

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 129
Kommenttikamppanjasta moi hei!

Olipas kiva lukea Samulista tälläinen pätkä! Hän on kovin arvoituksellinen ja tuntuu ettei hänestä saa missään vaiheessa kunnollista otetta. Tässäkin jäi monia monia kysymyksiä. Edelleen Jorin ja Samulin suhde on täysi mysteeri, enkä oikein tiedä onko Samuli ollut Jorin kanssa tekemisissä missään vaiheessa vapaaehtoisesti. Vaikka hieman viitteitä tässä on, että alunperin ehkä Samuli olisi ollut ihastunutkin Joriin.

Uuden koulun aloittaminen on aina jännää, oli sitten miten vanha vain! Kuten uuteen työpaikkaan meneminenkin, itsekin aloitin loppuvuodesta uudessa työssä ja kyllä se jännitti! Silloin saa tavallaan sen uuden alun, vaikka ei se menneisyys siitä muutu, eikä itseään voi muuttaa. Toisaalta kenelläkään ei ole ennakkoajatuksia ja sinänsä saa puhtaan pöydän aloitukselleen.

Samulin menneisyys on selvästi synkkä, on ollut Jori ja sairaalajakso, joista ei kerrota enempää, voivat hyvinkin liittyä toisiinsakin! Mutta kiehtovia huomautuksia, jotka saavat pohtimaan ja miettimään Samulin menneisyyttä ja tahtomaan kuulla lisää.

Voi että tuo tunne! Kun joku ihminen kiinnittää huomion heti ja sydän temppuaa, vaikka kuinka olisi päättänyt, ettei katso ketään tai tahdo ketään. Silloinhan se yleensä sitten saapuukin, se joka saa sydämen ja ajatukset solmuun. ::)
Kokemusta on! ;D Samalla aivan kamala tunne, mutta silti ihana.

Juuso ja Mikko olivat oikein ihania tässäkin, tykkään niiden kahden kaveruudesta ja pienetkin jutut niistä on mukavaa luettavaa!

Kiitos tästä pätkästä!<3
Ava&Banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 693
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Dokkari, Samuli on yksi arvoitus! Olen suunnitellut, että avainasiat paljastuvat lukijoille sitä mukaa kuin Juusolle, mutta saas nähdä, miten se lopulta toimii. Tämä shotti oli jo pieni irtiotto suunnitelmastani, ja nyt tekisi taas hirveästi mieli kirjoittaa jotain Samulin näkökulmasta... ;D Sen menneisyydessä ja nykyisyydessäkin olisi vaikka ja mitä, mistä kirjoittaa!

Uudet alut ovat kyllä aina niin jänniä, olipa kyseessä sitten uudessa opinahjossa tai uudessa työpaikassa aloittaminen! Itsekin aloitin vastikään uudessa työssä, ja edelleen jännitän päivittäin, kun perehtymisessäkin kestää kuukausitolkulla. D: Onneksi mukana on tosiaan kuitenkin myös se uusi mahdollisuus, vapaus kaikista ennakko-odotuksista!

On kyllä niin totta, että sydän alkaa temppuilla juuri silloin, kun on päättänyt, ettei varmasti katso ketään sillä silmällä. :D Voi Samulia...

Kiitos ihanasta kommmentista, kylläpä se ilahdutti! :-*