Kirjoittaja Aihe: Varjojen kaupungit: Soturi rakkauden taistelukentällä k-11 Clace  (Luettu 1577 kertaa)

Suklaamurukeksi95

  • Murustaja
  • ***
  • Viestejä: 103
  • "Ganska hurja juttu"
Ficin nimi: Soturi rakkauden taistelukentällä
Kirjoittaja(t):minä itse
Oikolukija/Beta: -
Fandom:Varjojen kaupungit
Tyylilaji/Genre: Romance, songfic
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Clace
Varoitukset: Insesti

A/N: Sain aikoinaan inspiraation Beth Crowleyn biisitä Warrior.https://www.youtube.com/watch?v=Pa8iyHzHUSQ Siitä on aikaa jo, kun olen tämän väkertänyt, eipä vain ole tullut julkaistua. Nyt törmäsin siihen ja ajattelin, miksipä ei :D Jos tykkäsitte tai ette tykänneet, kertokaa toki :)

You fascinated me,
cloaked in shadows and secrecy
The beauty of a broken angel


Clary puki takkinsa ylleen, jätti Lukelle viestilapun, jotta tämä tietäisi, mihin hän oli mennyt, ja astui ulos syksyiseen iltaan. Sää oli yhtä harmaa kuin Claryn mieli. Häntä harmitti jo valmiiksi tuleva keskustelu. Hän tiesi, että Jace ei suhtautunut yhtä negatiivisesti heidän tunteisiinsa, jotka olivat enemmänkin kuin vain sisarellisia, kuin hän itse. Vaikka eihän sitä tiennyt, mitä tämä nyt haluaisi.

Asiat olivat menneet hyvin monimutkaisiksi nuorten saatua kuulla Valentinelta, heidän tyrannimaiselta isältään, että Jace ja Clary olivat veli ja sisko. Sitä oli jotenkin vaikea uskoa. Eihän Jace edes muistuttanut Jocelynia sen enempää kuin Valentinea, mikä oli osasyy, miksi Clary oli päätynyt ratkaisuunsa.

Jacen suuri suojelunhalu saattoi oli yhtä hyvin ritarillista kuin veljellistäkin. Clary itse sen sijaan tiesi täsmälleen, minkälainen rakkaus hänen oman suojelushalunsa herätti. Kyllähän Clary tiesi, että Jacea inhotti, jos hänestä oltiin huolissaan, mutta minkä Clary sille mahtoi. Sitä paitsi, eikö Jace itse ollut ihan yhtä huolissaan Clarystä kuin tämä oli hänestä? Ehkä Jacen miehinen ylpeys ei kestänyt huolenpitoa, olihan hän sentään Valentinen kasvatti.

 Clary potkaisi pienen kiven tieltään turhautuneena ja nosti katseensa edessään kohoavaan Instituuttiin. Sen korkeana kohoavat goottilaiset tornit näyttivät mahtavilta. Clary muisti ensimmäisen kerran, jolloin oli ne nähnyt. Hän muisti hyvin sen illan, miten Jace oli ilmestynyt kahvilaan, jossa hän ja Simon olivat olleet kuuntelemassa Erikin runoja. Salaperäinen, enkelin näköinen ja riimuin koristeltu poika, jonka hän oli nähnyt tappavan demonin. Claryn oli aluksi ollut vaikea uskoa, että jotain sellaista saattoi ylipäänsä olla olemassa kuin demonit ja varjometsästäjät.

I ventured carefully
Afraid of what you thought I'd be
But pretty soon I was entangled

You take me by the hand
I question who I am


Vasta näin jälkeenpäin ajateltuna tuntui loogiselta, että kaikki tapahtunut oli kutsunut Clarya, vetänyt jollain tavalla puoleensa. Silloin hän oli ollut huolissaan äidistään, eikä huolestuneisuudeltaan ollut kyennyt nauttimaan kaikesta, mitä hän todellisuudessa näki, yhtä paljon kuin nyt.

 Jace oli kuitenkin kaiken aikaa ollut se, joka oli vetänyt hänet syvemmälle varjomaailmaan: Jace oli ainoana vakaasti uskonut Claryn todelliseen syntyperään. Clary huokaisi muisteluilleen saapuessaan etuovelle ja soitti kelloa kohteliaisuudesta.

  Isabelle avasi oven letittäen pitkiä mustia hiuksiaan paksulle palmikolle. “Hei Clary, sinua ei olekaan vähään aikaan näkynyt.”
“Hei Isabelle”, Clary vastasi astellessaan sisälle. Hän oli juuri kysymässä Jacea, kun pianomelodia kantautui hänen korviinsa. Hän katsoi kysyvästi Isabellea. “Tuo on varmaankin Jace.”
“Max taitaa olla kuuntelemassa hänen soittoaan, mutta voisin houkutella hänet asehuoneeseen”, Isabelle vilkaisi Clarya heidän ajaessa hissillä ylöspäin.
“Kiitos”, Clary vastasi.

 Lähestyessään Jacea soitto voimistui entisestään. Hän näki mielessään, kuinka pojan sormet kiitivät koskettimilla luoden ilmoille nopean melodian.

 Maxia ei tarvinnut kahdesti kehottaa, sillä hän innostui heti Isabellen ehdotuksesta. Ketäpä hänen ikäistään varjometsästäjää ei kiinnostaisi aseet. Kun ovi oli sulkeutunut kaksikon perässä, Jace lakkasi välittömästi soittamasta. Nopeatempoinen kappale pysähtyi kuin seinään ja tuntui jäävän roikkumaan painostavana heidän välilleen. Hän nousi ylös pianojakkaralta ja kiersi soittimen jääden seisomaan lähes metrin päähän Clarysta.

Teach me how to fight
I'll show you how to win
You're my mortal flaw
And I'm your fatal sin
Let me feel the sting
The pain, the burn, under my skin


“Hei”, Clary sanoi varovaisemmin kuin Isabellelle hetkeä aikaisemmin.
“Jos edes tuon olisin saanut vastaukseksi soittoihin ja viesteihin”, Jace kivahti silmät leimuten eikä syyttä. Heidän viimeisimmästä tapaamisestaan taisi olla jo.. ainakin viisi päivää, miten se aika olikaan vierähtänyt, Clary ihmetteli. Yhtäkkiä hänellä tuli ikävä Jacea ja hän tunsi tarvetta käpertyä tämän syliin.

“Minun piti saada ajatella”, Clary sanoi väistäen Jacen katsetta.
“Ja nytkö sinä tulet kertomaan, että olet tullut toisiin ajatuksiin ja haluat mieluummin sen maallikon?”
Clary hätkähti Jacen tummaa, katkeruuden sävyttämää ääntä. “Mitä Simon nyt on tehnyt?”
“Izzyn mukaan te käytte ulkona.”
“Hän on paras ystäväni, totta kai tapaan häntä”, Clary keskeytti tuntien kiukun nostavan jälleen päätään.

“Onko se hänelle pelkkää ystävyyttä?” Jace kysyi purevasti. “Tapaat kyllä ystäviäsi, mutta veljellesi et lähetä edes tekstiviestiä.”
“Enkelin tähden Jace!” Clary hermostui. ”Hän sentään antaa minun tehdä päätökseni itse! Olet niin jääräpäinen, että turha tästä on puhuakaan-”
 Jace keskeytti Claryn purkauksen aivan yhtä kiihtyneenä: “Mitä varten sitten edes-”
“Äh en jaksa tätä enää Jace”, Clary voihkaisi äkkiä. “En jaksa koko hölmöä sisarusjuttua!”
Jacen katseen kovuus heltyi hieman, siihen ilmestyi raskasta surua.

“Jace”, Clary henkäisi nimen silmät kiinni voimatta enää kohdata pojan katsetta. Kyyneleet polttivat silmäluomien takana ja pyrkivät karkaamaan poskille. “En tullut riitelemään.”
 Tytön oli vaikea jatkaa enempää, sillä hänen nenänsä alkoi mennä tukkoiseksi. Äkkiä hän tunsi jäntevät ja vahvat käsivarret ympärillään, kun Jace veti hänet tiukasti itseään vasten.
   “Kumpikaan ei vain kestä menettää toista”, Jace kuiskasi hädin tuskin huuliaan liikuttaen ja keinutti Clarya rauhoittavasti.

Put me to the test
I'll prove that I'm strong
Won't let myself believe
That what we feel is wrong
I finally see what
You knew was inside me
All along

That behind this soft exterior
Lies a warrior


 Tunteiden tulva sai Claryn kyyneleet vuotamaan. Jace pyyhkäisi ne pois kämmenselällään ja antoi suukon kostealle poskelle. Clary rohkaistui ja sai äänensä takaisin. “Kumpikaan ei näköjään kestä toista sisaruksena, emme tee muuta kuin riitele, emmekä kestä olla erossakaan”, Claryn ääni alkoi säröillä, mutta Jace ei vastannut mitään. Hän piteli tyttöä edelleen lähellään.

 “Kumpikaan ei suostu päästämään toista yksin demonin metsästykseen, mikä ei yhtään paranna tilannetta”, Clary jatkoi vetäytyen hieman pois päin Jacesta nähdäkseen tämän kasvot. “Sovitaan, että unohdetaan se.. se juttu ja ollaan vain ja metsästetään yhdessä.”

 “Ei, Clary sinä et kuulu näihin taisteluihin, sinulla ei ole koulutusta”, Jacesta kuuli, kuinka vastenmieliseltä hänestä tuntui aina, kun Claryn turvallisuus oli uhattuna.

 “Jace”, Clary keskeytti hänet päättäväisesti. “Olen varjometsästäjä ja haluan kuulua omaan maailmaani, johon sitä paitsi tunnen luontaista vetoa. Ennen kaikkea minä kuitenkin kuulun sinne, minne sinäkin kuulut, ja tiedän, mitä koko varjomaailma ja metsästäjänä oleminen merkitsee sinulle.”

 Jace katsoi häntä uteliaasti mutta epäuskoisesti. “Voimmehan me lähteä yhdessä demonijahtiin, jos haluat, mutta se toinen asia”, Jace vaikeni ja jatkoi kylmemmällä äänensävyllä: “Entä Simon?”
 Clary huokaisi ärtyneesti. ”Rakastan häntä tavalla, jolla sinua en pysty rakastamaan, vaikka haluaisinkin.” Hän ei voinut ymmärtää, miksi Jace oli niin mustasukkainen.

 Jace liikahti levottoman oloisena. “Sinua ei siis häiritse, että olemme sukua?” Hän varmisti.
 “Ei anneta sen häiritä”, Clary sanoi tiukasti kohdistaen päättäväisen katseensa suoraan Jacen  silmiin. “Aiotko sinä antaa sen olla esteenä?”

Vastaukseksi Jace suuteli häntä huulille. Suudelma oli kaikkea muuta kuin hellä mutta sitäkin enemmän se toi esiin eri sävyjä: menetyksen pelkoa, epätoivoa mutta myös orastavaa riemua ja huojennusta. Clary oli helpottunut Jacen reaktiosta, pelännyt, että tämä olisi muuttanut mieltään heidän suhteensa.

 “Opeta minut taistelemaan”, Clary pyysi sydän tykyttäen. Vaikka hän oli tehnyt päätöksensä heidän sisarussiteensä suhteen, hän arasteli päätöksensä toteuttamista. Sitäkin täytyisi siis opetella.
 Jace kieputti mietteliäästi yhtä hänen punaisista suortuvistaan sormensa ympäri ennen kuin laski sen tytön korvan taakse. Hän löysi alkavaa innostusta vihreistä silmistä, jotka odottivat hänen vastaustaan.

I finally see what you knew was inside me all along
That behind this soft exterior
lies a warrior

You take me by the hand
I'm sure of who I am



“Voisin olla aluksi taka-alalla, turvaamassa selustaa, Alec pääsisi välillä keskittymään vain itse taistelemiseen”, Clary yritti hymyillä, vaikka Jacen vastaamattomuus teki hänet levottomaksi.
“Mikä ettei, saisitpahan ainakin parhaan mahdollisen opettajan”, hän sanoi lopulta virnistäen omahyväisesti. “Mutta saat kyllä sitten luvan alkaa vastata puhelimeen.”
“Aiotko tarkistaa, että olen tehnyt läksyni?” Clary hymähti ja painautui jälleen lähemmäs poikaa.

 Jace taivutti päätään hieman, jotta Clary yltäisi paremmin suutelemaan häntä. Heidän kätensä vaelsivat tunnustellen toistensa vartaloita vaatteiden läpi. Suudelma oli niin täynnä molemminpuolista intohimoa, että olisi ollut suorastaan tuskallista keskeyttää se. Jace nosti Claryn syliinsä, mikä sopi hänelle mainiosti, sillä suutelemisesta tuli äkkiä helpompaa. Hän kiersi kätensä Jace niskaan, tunsi tämän arpisen ihon ja hiusten pehmeyden.

“Kun tilannekerran on tämä, voisimme yhtä hyvin siirtyä huoneeni tarjoamaan yksityisyyteen”, Jacen virne ylsi silmiin, joita koristivat pikkuruiset kultatäplät jalokivien lailla.
“Hyvä ajatus”, Clary hymyili sydän jännityksestä väristen.

 Clary seurasi Jacea tämän huoneeseen, vaikkei vielä tiennytkään, miten toimia muiden suhteen. Hyväksyisivätköhän äiti ja Luke heidän päätöksensä? Entä Simon? Hän toivoi, että yhdessä Jacen kanssa he keksisivät jonkun ratkaisun. He keksisivät jotakin, aivan varmasti. Mutta onneksi asialla ei juuri nyt tarvinnut vaivata mieltä.

The pictures come to life
Wake in the dead of night
Open my eyes
I must be dreaming

Clutch my pillow tight
Brace myself for the fight
I've heard that seeing
Is believing

« Viimeksi muokattu: 20.07.2018 16:30:47 kirjoittanut Suklaamurukeksi95 »
"I don't understand that reference."