Kirjoittaja Aihe: Olimme kuin veljet, S, 12+ virkettä  (Luettu 1071 kertaa)

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 099
  • Banneri @ Crysted
Olimme kuin veljet, S, 12+ virkettä
« : 08.07.2018 16:18:11 »
Nimi: Olimme kuin veljet
Ikäraja: S
Kirjoittanut: Melodie
Hahmot: Sirius ja Regulus

12+ on ihana <3

--

Olimme kuin veljet


Muistan yhden aurinkoisen kesäpäivän kun Regulus roikkui pää alaspäin puusta ja virnuili harvoilla hampaillaan. Hänen päälakensa kosketti nurmikkoa ja minä pörrötin hänen hiuksiaan.

Myöhemmin aloin vältellä häntä kuin ruttoa. Päätin, että tahto on verta voimakkaampi, sillä minä todella tahdoin olla hyvä. (Kunnes Regulus sitten katosi ja minulle tuli mieleen ettei siinä mitä tein ollut paljoa mitään hyvää. Sydämeni oli vain tiukka kimppu verisuonia ja tyhjyyttä.)

Koulussa tapasin suhtautua kaikkeen välinpitämättömästi, tuijotella varpaankynsiäni ja naureskella. Silti koko ajan tiesin, missä Reguluksen hiusten hassu töyhtö kohosi. Lapsena ajattelin että meillä oli ehkä jokin mutaatio, että vahingossa olimme erilliset ihmiset. Myöhemmin ymmärsin että haaveilin vain.

Öisin istuin tähtitornissa ja katselin avaruutta. Nimikkotähtiemme valo oli kuin keltainen tuikutus, ja minä ikävöin veljeäni valtavasti. Siksi kai tartuin pulloon ja siksi kai olin vain pintaa, kun olisi pitänyt tarjota jotain suurempaa.

Kun sain tietää enemmän jästien elämäntyylistä, mietin millaiseksi elämämme olisi muodostunut jos mekin olisimme käyneet päiväkodissa. Kotimme sanallasanoen myrkyllinen ilmapiiri teki meistä sisältä hentoja, päältä kivikovia.

Tai ehkä viittaan vain itseeni.

Kun meistä tuli vanhempia, alkoholi vaihtui yhä useammin teehen. Silti minä sitkeänä hoin miten vihaan Regulusta ja elämääni myös. Lily katseli minua aina myötätuntoisena ja sijasi vuoteen sohvalle, silloinkin kun olin ottanut jästipaikassa ensimmäisen tatuointini (se oli muuten aivan hirveä) ja laahustin heille kärsivänä ja tuskissani. Aloin ymmärtää, että ilkeys oli minussa ehkä synnynnäisenä – luulin päässeeni siitä kun pääsin kotoakin, mutta ei siltä vaikuttanut. Olisin halunnut, että joku vain silittää minua, mutta en koskaan onnistunut valitsemaan oikeita sanoja (niitä ystävällisiä).

Se oli ihan tavallinen päivä kun kuulin Reguluksen kadonneen. Silitin nenäliinani ja yritin olla itkemättä. Vaikka hän olikin pimeyden lordin kätyri, saattoihan hän olla vain eksynyt. Myöhemmin minä iskin nyrkkiä seinään ja hoin miten hän oli idioottimainen!

Ja kaipa minä kuolen tietämättä Reguluksen uhrauksesta mitään.

Orca

  • meganekko
  • ***
  • Viestejä: 954
  • popokumpelo
Vs: Olimme kuin veljet, S, 12+ virkettä
« Vastaus #1 : 08.07.2018 19:11:54 »
Hei! 12+ virkettä on kyl muikee haaste kun sieltä aina syntyy kivaa kamaa. Vaihteeksi on ihan jees lukea Reguluksesta Sirren näkkäristä, vaikka mä olen ikuinen Sirre-hater. Tästä ficistä kuitenkin pidän, ja Sirrestäkin tässä.

Mistä sitä aloittaisi. Otsikko oli hieno. Tulee mieleen se S.E. Hintonin kirja, jolla on sama nimi ja joka on mainio. Tykkään miten otsikko oli oikeastaan valheellinen, Sirius ja Regulus oli oikeasti veljet, mutta kaikkea muuta kuin. Siriukselle heidän suhde kuitenkin oli kai ainoa, mitä hän veljeydestä voi tietää ja ymmärtää, joten hän kai koki että he olivat kuin veljet, vaikkeivät ihan olleetkaan. Vaikka se oli oikeasti toisinpäin.

Tää oli hirmu hyvin kirjoitettu. Tässä oli hirveesti hyviä ilmauksia ja tykkään miten tää tietystä runollisuudestaan huolimatta tuntui oikeasti jonkun ajatuksilta. Kaunis kieli oli sisältöä varten eikä toisinpäin. En tiiä, jotenkin tähän upposi sisälle hyvin. Emmä osaa selittää, mul on nälkä. Mut tää tyyli täs oli jotain mikä uppos ku häkä. Käytät niin ihanasti sanoja et melkein itkettää. Sydän on kimppu verisuonia ja nimikkotähtien tuikutusta ja Sirius oli pelkkää pintaa. Ja Sirius ymmärsi, että hän on ilkeä ihminen ja väärässä - ehkä siks tykkään Sirrestä tässä! Kirjoissa se ei ikinä ymmärtäny. Hyvä Sirre. Vaikka eihän se lopulta oppinut siitä mitään, haukkui veljeään tämän kuoltuakin. Kun voi Sirre se ei ihan riitä että ymmärtää tekevänsä väärin jos sitä ei korjaa. Mutta Sirre on Sirre, enkä häneltä muuta odotakaan.

Vika virke oli jännä lopetus! Miten Sirre voi tietää, että ei tiedä jotain? Mut vaikka se oli epälooginen, tykkäsin siitä! Jotenkin ihanan metaa että Sirius tiedostaa ficissä jonkun asian josta se ei tiedä canonissa, ja nimenomaan tiedostaa ettei tiedä siitä. Tosi nerokasta!

Meen syömään. Tää oli hyvä. Kiitos! <3

bannu (c) auro