Disney: Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti || K-11 || angstisia disney-ficlettejä, 4/12

[Briste]

Nimi - Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti
Kirjoittaja - Briste
Ikäraja - max. K-11
Fandom - Disney
Disclaimer - Esiintyvät hahmot eivät kuulu minulle. En saa rahallista korvausta.
Haasteet - Animaatioiden taikamaailma
Varoitukset: Jotkin ficit sisältävät itsetuhoisuutta. Tälläisen ficin alussa mainitaan erikseen vielä varoitus siitä.

A/N - Tuntuupa hassulta kirjoittaa Disneystä jotain, kun aina oon vaan kirjotellut Potterista. Mutta vaihtelu virkistää, ja oon melko innoissani tämän väsäämisestä!

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäinen

Lumikki/Prinssi, Jörö

Sallittu

Kevyt tuulenvire kiertyi naisen mustaakin mustempiin suortuviin vangitsevasti vailla aikomustakaan päästää irti. Ilmavirta vapautti itsestään hehkuvan kirsikan tuoksun, joka tanssi vasten naisen kehoa hajoten lopulta olemattomaksi. Viiman keskellä kahdet kasvonpiirteet silmineen ottivat kontaktia toistensa kanssa, aivot tulkitsivat sen rakkaudeksi.

Vire ohjasi miehen käsiä, vei ne naisen vyötärölle ja veti vasten itseään. Hengitys tuntui kevyeltä pitkin kuulasta ihoa, kun he syleilivät toisiaan. Silloin tällöin punatut huulet kohtasivat toiset kaltaisensa jättäen jälkeensä hentoja merkkejä.

Maisema onnellisesta ja rakastuneesta nuoresta parista oli kaikin tavoin kaunis, mutta se musersi pienen kääpiön kivistä sydäntä, jonka nainen aikoinaan oli vienyt yhdellä pienellä suudelmalla. Hänenkin huuliinsa oli jäänyt verenpunainen sävy sinä iltana, ja hänkin tiesi, kuinka naisen vaalea iho sai entistäkin kalpeamman sävyn sysimustien hiuksien rinnalla.

Kääpiö myös muisti hyvin, miltä naisen ympärillä leijaileva kirsikkainen hajuvesi tuoksui.

[Briste]

Toinen

Ariel/Prinssi Erik

K-11

Mihin oli kadonnut se herttainen satujen prinssi? Kuka oli vienyt hänet mukanaan, ja tuonut tilalle väkivaltaisen hirviön?

Ariel makasi kylmällä kivilattialla silmät suljettuina. Hän halusi uskotella itselleen, että jos hän ei näkisi iskuja, ne eivät myöskään sattuisi. Jos ei tule verta, ei voi sattua, nainen toisteli hiljaa mielessään. Joku typerä ihminen oli joskus niin keksinyt, mutta tällä kertaa Arielin punaisia hiuksia tahri vieläkin punaisempi veri. Oliko hänellä siis oikeus tuntea kipua?

Ariel ei enää pysynyt laskuissa mukana. Viides vai viideskymmenes lyönti sinä päivänä, ihan sama, elämänsä aikana hän oli saanut niitä ainakin viisisataa. Vieressä humalainen ja kiroileva mies sylki pilkkauksia suustaan, potkaisi vielä kerran lujasti ja häipyi ovet paukkuen. Tämä kaikki yhden vitun jäähtyneen ruoan takia, Ariel ajatteli synkästi.

Toisinaan hän kaipasi takaisin mereen ja katui sitä, ettei ollut uskonut isänsä neuvoja. Ariel olisi niin kovasti halunnut tuntea uudestaan ympäröivän veden viileyden itsessään ja polttavissa mustelmissaan, jotka muistuttivat joka hetki hänen surkeasta elämästään. Se ei kuitenkaan ollut enää mahdollista.

Ariel oli jäänyt miehen koukkuun kuin pieni merenneito.

[Crys]

Oo mielenkiintoista! Olen suuri angstin ja onnettomien loppujen ystävä, enkä olekaan tälläiseen disneyangstiin törmännytkään! Tuntuu kyllä vähän hassulta lukea Disneystä tämmöstä tavaraa, kun onnelliset loput on heidän tavaramerkkinsä, mutta se on myös kovin virkistävää, koska lets face it, Disney-tarinat ei ole niin puhtoisia onnen satumaita miltä saattaa vaikuttaa. Varsinkin tuo eka ficlet kävi kovin järkeen, koska kyllähän Lumiikki lirkutteli kääpiöille kovasti siinä rynnättyään siivoamaan heidän taloaan (tai no siitä on varmasti yli 10v kun olen nähnyt Lumiikin mutta ).

Jee, odottelen jatkoa
-Crys

[Briste]

Crysted: Hah, tässä aika pitkän tauon jälkeen jatkoa! Pyrin kirjoittamaan vähän sillee, että osa teksteistä voisi olla ihan oikeasti totta, ja osa sitten taas enemmän mun omaa mielikuvitusta ja sellaista vähän mahdottomampaa settiä. Kiitos kommentistasi! (:

Kolmas

Helinä Keiju

K-11

A/N: Inspiraation Helinä Keijun syömishäiriöön sain tästä videoklipistä, jos joku kaipaa pohjustusta tämän tekstin synnylle.
Varoitus! Tämä ficci sisältää syömishäiriön kuvailua.


Hennot kädet mittailivat jo valmiiksi kapeaa vyötäröä, ottivat kiinni ihosta kylkien ympärillä ja vetivät sitä taaksepäin selän puolelle; näin saatiin aikaan efekti, joka sai vyötärön näyttämään kapeammalta kuin se oikeasti oli. Helinä seisoi löytämänsä särkyneen lasinpalasen luona, joka oli hänen keijun mitoilleen sopiva peiliksi, ja silmäili itseään heijastuksesta. Tuijotettuaan muutaman hetken haltioituneena tuota lähes mahdottoman laihaa vartaloa, Helinä palasi todellisuuteen ja antoi ihon palata takaisin omalle paikalleen muistuttamaan minkä kokoinen hän oikeasti oli.

Sisintä kirpaisi, kun Helinä antoi katseensa juosta pitkin vartalonsa jokaista kolkkaa. Hän tutkaili sitä eri kuvakulmista, välillä sivusta- tai takaapäin päätyen taas kasvot suoraan peiliä kohti. Hetkeäkään keiju ei ollut tyytyväinen itseensä, vaan joka suunnasta hän näytti aivan mahdottoman suurelta ja suunnattomalta. Tuostakin saisi ihan hyvin pari milliä vielä pois, Helinä ajatteli silmien tavoittaessa sisäreidet, jotka eivät enää edes koskettaneet toisiaan muutaman viikon ruokapaaston takia. Vatsan seutukin oli vetäytynyt aivan olemattomiin, ja kylkiluut pystyi lähes laskemaan päällä olevan nahan läpi, mutta siltikin Helinä näki peilistä takaisin katsovan elefantin eikä pientä ja nääntynyttä keijua.

Helinä puuskahti väsyneenä, istuutui alas ja painoi kasvonsa käsiinsä. Hän oli uupunut ja kylmissään jatkuvan aliravitsemuksen vuoksi, mutta äänet keijun päässä käskivät silti laihduttamaan vielä hieman lisää.

Ja kun hän tunnusteli käsillään kasvojaan, niin nekin muistuttivat vain yhdestä asiasta: pullaposket.

[Briste]

A/N: Eihän tässä mennytkään kuin vuosi, että sain tähän jatkoa. Haasteestakin meni deadline jo, mutta aina ei voi onnistua. 1/3 valmis, jes!
Varoitus! Ficissä kevyt ohimennen maininta elävältä palamisesta sekä alkoholismista.

Neljäs

Prinsessa Ruusunen/Prinssi Philip

Sallittu

Kuningas Stefanuksen kuningaskunta kylpi keväisessä auringonvalossa, harmi vain, kukaan ei ollut tuota kaunista säätä näkemässä. Oli kulunut jo tuhat vuotta siitä kun Aurora, kuningas Stefanuksen ainoa tytär, oli pistänyt sormensa kirottuun värttinään ja vaivuttanut itsensä ikuiseen uneen. Tämän lisäksi hyvät haltijattaret olivat loihtineet koko kuningaskunnan ikiuneen luottaen siihen, että uljas prinssi Philip tulisi ja herättäisi Auroran sekä samalla koko nukkuvan kuningaskunnan tosirakkauden suudelmalla. Kuinkas kävikään?

Prinssi Philip, jonka oli määrä taistella tiensä orjantappura-aidan läpi ja voittaa taistelussa Pahatar-lohikäärme, olikin saanut tuntea nahoissaan, kirjaimellisesti, tulta syöksevän lohikäärmeen voiman. Toisin sanoen hän oli kärventynyt elävältä. Entä kuinka hyvien haltijoiden kävi? Omantunnon tuskissaan he yksi kerrallaan masentuivat, alkoholisoituivat ja lopulta ajautuivat välirikkoon toistensa kanssa. Entä mitä me tästä opimme? Älä koskaan luota koko kuningaskunnan pelastusta yhden miehen käsiin.