Kirjoittaja Aihe: Ragar ja lohikäärme K11 fantasia/ draama (uutta 7.5.2019)  (Luettu 1736 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Ficin nimi: Ragar ja lohikäärme
Kirjoittaja(t): Kelsier
Tyylilaji/Genre: fantasia
Ikäraja: K11, alussa pääasiassa S
A/N: Sain idean tähän originaaliin luettuani yhden Dramione ficin

”Perskules sentään”, Ragar kirosi lohikäärmeen puskiessa häntä selkään toistamiseen. ”Olet sinäkin melkomoinen häirikkö.” Nuori yksilö katsoi häntä hämmentyneesti, mutta tyytyväisenä saatuaan miehen koko huomion kiinnittymään itseensä. Ragar huokasi. Lohikäärme oli varmaan laskeutunut johonkin lähistölle ja sitten haistanut hänet ja tullut katsomaan lajikumppaniaan. Harmi vain, että hänellä ei ollut aikomustakaan muuttua juuri nyt lohikäärmeeksi eikä tämä yksilö osannut ihmisten kieltä. Olento murahti kysyvästi. ”Kuulehan minä olen vain puoliksi lohikäärme ja pystyn hädin tuskin muuttumaan, että meidän ystävyytemme olisi lyhyt joka tapauksessa”, Ragar sanoi levitellen käsiään valittelevasti. Vastapuoli näytti ymmärtävän eleen ja perääntyi puhahtaen hitaasti etsimään sopivaa lentoonlähtöpaikkaa. Ragar istui päätään puistellen takaisin äskeisille sijoilleen. Hänen valheensa oli mennyt saumattomasti läpi, mikä ei olisi ollut missään nimessä mahdollista, jos heillä olisi ollut muukin yhteinen kieli kuin eleet.

”Mitä sinä täällä haaveilet?”, kysyi ääni säikäyttäen hänet ajatuksistaan. Ragar katsoi ylös vain nähdäkseen Repinin omahyväisen naaman. Tämä oli varmaan hiipinyt paikalle jostain ääntäkään päästämättä, mikä oli hänen erikoistaitonsa. Pusikoista hänen takaansa kuului rasahtelua ja sieltä ilmestyi toinen ihminen. ”Onko täällä jo joku?”, tyttö kysyi nyrpeänä. ”Lohikäärmepoika oli tapaamassa tyttöystäväänsä”, Repin vastasi tietäen ärsyttävänsä Ragaria. ”En ole koskaan nähnyt kenenkään muuttuvan lohikäärmeeksi. Käske kaveriasi muuttumaan. Tai muuten hän voi häipyä”, tyttö vaati. Ragar irvisti. ”Luuletko, että muutun sinun takiasi, kun en viitsinyt muuttua tässä äsken olleen lohikäärmeen takia. Sitä paitsi se oli uros, mutta mistäpä sinä sellaista tietäisit”, hän ärähti osoittaen viimeiset sanansa Repinille. ”Enkä aio häipyä minnekään.” Tyttö katsoi räiskyvin silmin Repiniä, joka vain kohautti harteitaan hymyillen ilkikurisesti. ”Siinä tapauksessa minä häivyn. Ei tässä mitään katsojia kaivata.” Hän kääntyi kannoillaan ja kiirehti takaisin pusikon läpi.

Repin teki itselleen paikan Ragarin viereen ja istui. ”Tajuatko yhtään mitä minulta jäi sinun takiasi kokematta?”, hän kysyi hetken kuluttua. Ragar tajusi, että hänen yksityinen hetkensä oli mennyt, vaikka hän yrittäisi esittää muuta. ”Tuskin mitään mieltä räjäyttävää. Sinun kokemuksellasi siis”, Ragar sanoi matkien epämiellyttävästi vierustoverinsa omahyväistä puhetapaa. Repin hieroi paljaita sääriään liaten samalla kätensä. ”Minä alan pikku hiljaa uskoa sitä yleistä huhua, että sinä et koskaan ole ollut naisen kanssa. Kaikki tytöt ovat erilaisia. Joku on aina erilainen kuin joku toinen”, hän sanoi katsellen Ragaria vinosti. Ragar tuhahti, poimi käteensä kiven ja heitti sen kohti aukion toisella puolella olevaa puuta. Tietenkin hän oli ollut jokusen tytön kanssa, mutta niin paljon kuin hänen salaperäisyytensä kiehtoikin heitä, niin yhtälailla he pelkäsivät. Voisi sattua iso vahinko, kuten yksi rohkeampi oli asian ilmaissut eikä hän suinkaan ollut tarkoittanut, että tulisi itse raskaaksi.

”He luulevat, että muutut yhtäkkiä lohikäärmeeksi.” Ragar säpsähti, kun Repin jatkoi hänen ajatustaan. Hän käänsi katseensa ja vastaan katselevissa silmissä oli yllättäen ymmärtäväinen katse. ”Se on typerää, jos minulta kysytään. Minä olen nähnyt sinun tappelevan ja olevan hirveän vihainen ja ärsyttänyt sinua itsekin oman osani, enkä silti ole nähnyt sinua lohikäärmeenä. Täytyy myöntää, että itsetuntoni kokisi aikamoisen kolauksen, jos kuka tahansa tyttö saisi sinut muuttumaan tuosta vain.” Ragar naurahti ivallisesti. ”Koska kaikellahan on tekemistä sinun itsetuntosi kanssa.” Repin kohautti harteitaan ja kierteli oljenvaaleita hiuksiaan pölyisten sormiensa ympärille. Ragar katseli vierustoveriaan, jonka suortuviin alkoi muodostua harmaita juovia. Kului aikaa ennen kuin kumpikaan sanoi mitään.

”Onko kaikki mitä sinusta kerrotaan totta?”, Ragar kysyi sitten. Repin hymyili: ”Kerronpa yhden jutun ja saat päätellä siitä sitten. Olin yhden arvokkaan herran luona ja hän valitti, että puhuin liikaa. Sanoin hänelle, että minä puhun juuri niin paljon kuin haluan ja jos ei miellytä, niin voin jättää temppuni tekemättä ja häipyä. Hän kutsui minua röyhkeäksi pojaksi, mutta käski jäädä ja piti suunsa supussa koko loppuillan”. Ragar katsoi hämmästyneenä Repiniä, joka tapitti huvittuneena takaisin. Tätä tarinaa hän ei ollut aikaisemmin kuullutkaan. ”Ei se nyt niin hämmästyttävää ollut ja sitä paitsi tuonhan sinä juuri halusit tietää”, Repin totesi ykskantaan. Ragarin oli pakko nauraa. ”Tiedätkö niin halusinkin. Ikävä myöntää, mutta sinä olet melkoinen näyteikkuna siihen mitä ihminen voi tehdä haluillansa.” Ainakin tällaisen puolilajisen näkökulmasta, hän lisäsi mielessään.

Repin oli löytänyt taskustaan nyörin ja saanut sillä sidottua hiuksensa taakse. ”Harvinaisen kaunopuheisesti aseteltu. Ihmiset tuuppaavat yleensä ilmaisemaan sen paljon rumemmin. Mutta sinä et olekaan tuomitsevaa tyyppiä, vai mitä?” Lause jäi leijumaan ilmaan. Ei hän ollutkaan, Ragar pohti, päinvastoin ihmisten intohimot olivat aina kiinnostaneet häntä. Ihmisten lihallisuus oli vetänyt häntä vastustamattomasti puoleensa, mikä ei erityisesti sopinut puolilajisen luonteeseen. Ja Repin koko omassa ärsyttävässä persoonassaan…

Ragarin ajatus katkesi sen tajuamiseen, että vierustoveri oli noussut ylös. Repin puisteli vaatteitaan, jotka eivät tosin tulleet yhtään puhtaammiksi. ”Mitä tytöt muuten pitävät sinun hiuksistasi?”, hän kysyi ohimennen. ”Epäilen etteivät he juurikaan muista niitä. Minussa on heidän kannaltaan kai paljon jännittävämpiäkin asioita”, Ragar vastasi jälleen hämmentyneenä yllättävästä aiheen vaihdosta. ”No, minä pidän sinun hiuksistasi. Ne ovat karheat tai siis ainakin näyttävät siltä. Saattaisivat kutittaa kivasti.” Niine hyvineen Repin lähti samaa reittiä mitä oli tullutkin ja jätti Ragarin pohtimaan tahtoiko hän todella tietää, miltä tämän hiusten kosketus iholla tuntuisi.
« Viimeksi muokattu: 07.05.2019 11:52:40 kirjoittanut Kelsier »
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Aelina

  • .
  • ***
  • Viestejä: 366
Vs: Ragar ja lohikäärme K11 fantasia/ draama
« Vastaus #1 : 09.06.2018 21:16:52 »
Mun mielestä tämä aloitus oli mielenkiintoinen - lohikäärmeet on aina - ja jään seurailemaan jatkon varalta. :3 Toivoisin hieman, että puheet olisi jaksotettu enemmän eri riveille, koska nyt puhetta oli hieman raskas lukea tuolta välistä.

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Vs: Ragar ja lohikäärme osa 2 K11 fantasia/ draama
« Vastaus #2 : 22.06.2018 13:43:11 »
Kiitos Aelina!
Erottelin nyt dialogia omille riveilleen, josko olisi helpompi lukea ;)

-----------------------------------------------------------------------------------

Ragar heräsi tuhahtaen. Hänen ei ollut ollut tarkoitus nukahtaa näin pitkäksi aikaa. Mitään ei kuulunut, joten kaikki olivat poissa, mikä taas tarkoitti, että he olivat harjoituksissa. Kukaan ei sitten ollut viitsinyt yrittää herättää häntä, vaikka edes potkimalla. Hän tunki saappaat jalkaansa ja yritti suoristaa nukkuessa rypistyneitä vaatteitaan. Oli iltapäivä ja kuumaa kuten jo useampana aiempana päivänä. Ragar hiippaili harjoituskentän luo vain huomatakseen, ettei kukaan varmaan ollut tajunnut hänen puuttumistaan tai jos olikin, ei pahemmin välittänyt siitä. Kentän ympärillä oli tavallista paljon enemmän ihmisiä. Miekat lojuivat maassa ja käynnissä oli painiottelu, jossa muutamat yleisen tunnelman innoittamana jopa kannustivat suosikkejaan. Ragar antoi katseensa kiertää yleisössä miettien samalla, miksi harjoitukset olivat riistäytyneet tällaisiksi.

Vastakkaisella reunalla hänen katseensa osui pitkään mieheen, joka seurasi painia vierellään nuori tyttö. Tuo on Repinin isä, hän ajatteli, joten siinä tapauksessa… Hänen keskittymisensä kääntyi salamana kehään. Tosiaankin Repin ja Masok mylläsivät siellä täyttä vauhtia. Kumpikin oli yltä päältä pölyssä ja hiessä. Masok oli sillä hetkellä niskan päällä, mikä ei ollut kovin yllättävää, koska hän isokokoisena oli koko ryhmän paras tappelija. Ragar ihmetteli, miksi Repin tai kukaan mukaan ylipäänsä oli suostunut moiseen järjestelyyn, mutta hänen mietteensä keskeytti juuri silloin Repinin isä naisseuralaisen kirkaisu, koska hänen näkökulmastaan näytti siltä, että Masok oli lyömässä Repinin kaunista naamaa tohjoksi. Ragar käänsi katseensa parahiksi nähdäkseen, miten tytön selvästikin käskettiin olla hiljaa ja sitten Barak, jonka piti olla harjoitusten vetäjä, huusi lopetuskäskyn. Masok nousi ylös ja veti pystyyn myös kasvoiltaan täysin vahingoittumattoman Repinin. Repin meni isänsä luokse välittämättä likaisuudestaan ja Barak, jonka päivä ei taatusti ollut mennyt suunnitelmien mukaan, käski kaikkia ärhäkästi hajaantumaan. Ragar katsoi parhaaksi häipyä ensimmäisten joukossa.

Illalla hän jätti muut juomaan vieraan tarjoamaa olutta ja läksi tutulle metsäaukiolle. Kuutamo valaisi paikan ja kerrankin hän tunsi tarvetta käydä hetken lohikäärmehahmossaan. Pian vihreän-punainen olento hallitsi aukiota. Se lekutteli siipiään ja venytteli lihaksiaan jonkin aikaa, vetäytyi sitten spiraalille ja muuttui takaisin ihmiseksi. Ragar palasi istumaan aukion laidalle vatukkapensaiden luo, joissa ei ollut vielä marjoja. Hän repi sen sijaan niistä muutaman kuumuuden puolimädättämän lehden ja laittoi ne suuhunsa. Pureskeltuaan hetken hän asetti mällin ylähuuleensa. Oli jo puoliyö ja Ragarin oli täytynyt vaipua turruttavaan horteeseen, sillä hän lähes hyppäsi pystyyn, kun tunsi kosketuksen olkapäällään.

”Minä luulin, että olit paennut alkoholin kiroja, mutta näköjään olet löytänytkin jotain parempaa”, Repinin ivallinen ääni sanoi jostain hänen vierestään.
”Pitääkö sinun, helvetti, säikytellä?” Ragar sylkäisi olkansa yli vain huomatakseen, että oli näköjään hankkiutunut lehtimötöstä eroon jo aiemmin.

Repin teki itselleen paikan hänen viereensä ja nojasi päätään hänen olkaansa.

”Ilmaiselta aterialta on hyvin epäkohteliasta lähteä”, hän valitti, mutta oli selkeästi huvittunut.
Ragar murahti halveksivasti.
”Me saamme joka päivä ilmaisen aterian”, hän sanoi kohauttaen harteitaan niin, että Repin joutui nostamaan hetkeksi päätään.
”Kuka se isäsi mukana oleva tyttö on?”
Nyt oli Repinin vuoro päästä halveksuva ääni.
”Liikkuvatko huhut näin hitaasti vai lähditkö tänne tosiaan niin aikaisin? Joka ikinen kyökkipiikakin tietää jo, että kyseessä on minun morsianehdokkaani.”
Ragar kiemurteli itsensä parempaan asentoon yrittäen tällä kertaa olla häiritsemättä Repiniä.
”Lopeta tuo vääntelehtiminen. Ihan kuin tuntisit olosi epämukavaksi tässä”, tämä valitti.
”Niin minä tunsinkin. Ja minä kysyin sitä siksi, että minusta se tyttö oli sievä”, hän sanoi palauttaakseen keskustelu haluamalleen raiteelle.
Repin kyräili hetken, mutta päätti näköjään sitten suostua siihen, ettei kaikki mennyt juuri kuin hän halusi.
”Hänen nimensä on Soma ja hän on pikkuserkkuni jossain polvessa. Hän on kamalan arka.”
Ragar naurahti kuivasti. ”Ai, siksi koska hän kirkui, kun kuvitteli, että suloinen naamataulusi on kohta säpäleinä, kiitos Masokin nyrkin.”
Repin oli kohdistanut katseensa käsiinsä ja venytteli pitkiä sormiaan.
”Jotakin sen suuntaista. Joka tapauksessa minä menen hänen kanssaan naimisiin. Isä tuli vain näyttämään hänet ennen kuin sopii asioista. Hän on sen verran joviaali.”

Ragar naksautti kieltään. Ihailtavan rauhallinen suhtautuminen, hän ajatteli. Hän ei tiennyt mitä olisi itse tehnyt samassa tilanteessa, mutta epäilemättä isä ja poika olivat päässeet kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun. Repinin isä piti jollakin oudolla tavalla poikansa maineesta ja luultavasti siksi katsoi sitä läpi sormien.

”En osaa vielä lukea ajatuksiasi, joten olisi hyvä jos puhuisit jotakin”, Repin marisi.
”Älä kitise kuin pikku lapsi! Mietin vain, että suhtaudut koko juttuun tosi tasapainoisesti”, Ragar totesi sarkastisesti.
Repin päästi selittämättömän kuuloisen naurahduksen.
”En usko, että olen suhtautunut koskaan mihinkään kovin tasapainoisesti, mutta isä olisi totta puhuen voinut valita jonkun paljon puistattavammankin.”

Ragar kääntyi katsomaan toveriaan silmiin. Niissä näkyi hitunen tyytymättömyyttä, mikä johtui pikemmin siitä, että Repinin oli jälleen täytynyt liikuttaa päätään, jotta katsekontakti onnistuisi, kuin mistään naimahuolista.

”Minulla oli outo tarve muuttua lohikäärmeeksi. Siksi tulin tänne niin aikaisin”, Ragar sanoi vaihtaen aihetta.
Hän ehti nähdä kuinka äsken jokseenkin rauhalliset silmät syttyivät tuleen, kun Repin ponkaisi pystyyn.
”Yritätkö sinä sanoa, että olit lohikäärmeenä vain muutama tunti sitten? Ja olit sitten niin perkeleenmoinen idiootti, ettet voinut odottaa minua? Tai edes antaa jotakin etukäteistietoa, että sinut saattaisi nähdä tänään lohikäärmeenä?”

Repin potkiskeli suutuksissaan maata Ragarin edessä. Kevyt yöilma tiheni hetkeksi äärimmilleen. Ragar huokasi, nousi ja asetti kätensä Repinin hartioille pitääkseen tämän paikoillaan.

”Olen melko varma, että se tarve johtui sinusta, jos se yhtään helpottaa asiaa”, hän sanoi.
Repin irvisti hänelle, vaikka silmät olivat haipuneet jo hiillokseksi.
”Puukon kääntäminen haavassa helpottikin todella paljon, kiitos vain. Mutta saat anteeksi, jos…”

Repin kietoi salamana kätensä Ragarin vartalon ympärille ja veti itsensä kuumottavan lähelle. Ragar tunsi kuinka huulet koskettivat nopeasti hänen kasvojaan ja sitten Repin olikin jo irti ja parin metrin päässä hänestä menossa menojaan pois aukiolta.

”Minä…”, Ragar onnistui sanomaan heikosti, mutta vain yön eläimet olivat enää kuulemassa sen.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Kolmas osa: Joella

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


"Voitko uskoa, että minä menen huomenna naimisiin?” Repinin sormet leikkivät Ragarin paljaalla selällä.
”Ja täällä sinä silti olet irrottamasta minusta iilimatoa”, Ragar huomautti ivallisesti. ”Meneekö siihen muuten vielä kauan?” Repin kopautti häntä lapaluiden väliin.
”Ai, se irtosi jo pari minuuttia sitten. Enkö minä muistanut sanoa sinulle siitä.”
Ragar puisteli kuin koira heittäen samalla Repin vaeltelevat kädet selältään. Hän kumartui poimimaan paitansa rantaruohikosta ja puki sen sutjakkaasti päälleen. Repin tuhahti selvästi tyytymättömänä hänen verhotulle selälleen, mutta Ragar oli olevinaan kuulematta sitä.
”Sinun vuorosi”, hän sanoi kääntyen Repiniin päin ja osoitti jokea.
”Aivan. Juuri kun sinä pääsit osoittamasta, että tuolla on iilimatoja. Minulle riittää mainiosti tämän illan kuuma kylpy, kiitos vain”, Repin puuskahti.

Loppukesän tuuli kierteli heitä syksyä enteilevän viileänä. Vaikka lämpö viipyi vielä ilmassa, tuulesta se oli kadonnut jo jokin aika sitten. Repin istui laakeille kiville, jotka törröttivät maasta siinä kohtaa joenvartta.

”Jos et aio mennä veteen, voimme yhtä hyvin lähteä takaisin parakeille. Sinulla lienee velvollisuuksia huomista ajatellen”, Ragar sanoi.
”Ainoa pakko on se ihana, höyryva pesu, johonka osallistumisesta sinä – jos saan sanoa melkoisen tylysti – aiemmin kieltäydyit. Muuten minulla on koko iltapäivä aikaa”, Repin totesi ja taputti polviaan.
Ragar kurtisti kulmiaan eleelle ja sanoi ärsyyntyneesti: ”Onko minusta tullut sinun lemmikkikoirasi, joka tulee käskystä luokse rapsutettavaksi? Parempi sekin kai kuin lemmikkilohikäärme.”

Repin loi paheksuvan katseen kumppaninsa tummentuneeseen ilmeeseen, mutta alkoi huomaattaan hieroa kyynärpäätään, kuten nykyään joka kerta, kun Ragar onnistui iskemään hänen itsevarmuuteensa pienenkin kolon.

”Minä haluan koskea sinun hiuksiasi, mutta sinä olet niin pahuksen pitkä, että se on helpompaa, jos pääsi sattuu lepämään sylissäni”, Repin tiuskaisi.

Ragaria nauratti. He olivat saman pituisia, eroa oli ehkä pari tuumaa hänen hyväkseen.
”Surkeaa valitusta. Etkö muista, kun tappelimme kerran ja sinä heitit minut hiuksista kentän pintaan? Ja jos sinä olet unohtanut, niin voin vakuuttaa, että kaikki mukana olleet muistavat kyllä.”

Repin pani kätensä puuskaan ja pälyili vihaisena joen pintaa.

”En minä ole sitä unohtanut ja toistan sen kohta, mikäli et ala käyttäytymään asiallisemmin.”

Ragar murahti tyytymättömästi, mutta asettui makuulle niin, että hänen päänsä tosiaan oli tämän polvien päällä. Sormet laskeutuivat kiertämään hänen suoraa tukkaansa. Kumpikaan ei puhunut hetkeen mitään ja ajatukset rauhoittuivat omiin uomiinsa.

”Eikö Somaa kiinnosta missä sinä olet?”, Ragar kysyi sitten.
”Hän olettaa, että valmistaudun huomiseen ja sitähän minä teen. Isä antoi minulle iltapäivän parakeilla, jotta saisin hyvästellä toverini. Hän odottaa minua kotiin ainakin hieman juopuneena, joten olisi varmaan hyvä, että palattuamme nostaisimme muutaman maljan.”

Repin hieroi hänen päätään ja puhui samalla. Ragar päästi äänen, jossa sekoittuivat tyytyväinen huokaus ja olkiakohauttava tuhahdus.

”Isäsi toivoo, että palaat kunnon tuiskeessa, sillä se on hyvä merkki toisin kuin se, että saavut takaisin selvin päin.”

Repin huokasi tympääntyneesti ja työnsi ajatuksissaan sormensa niin syvälle Ragarin hiuspehkoon, että sai tämän kirahtamaan, kun kynnet pureutuivat päänahkaan.

”Au! Varsinainen helläkäsi. Minä en ole kukaan antamaan neuvoja, mutta suosittelen, ettet kokeile tuota hääyönä”, Ragar puuskahti haroen tukkaansa kädellään mahdollisia vammoja etsien.

Repin nappasi kiinni hänen sormistaan ja limitti omansa niiden väliin.
”Ei minulla Soman kanssa tule olemaan mitään vaikeuksia. Sinä sen sijaan saat raajani ja mieleni vaeltelemaan täysin eri teillä, jolloin voi sattua vahinkoja.”

Ragar katsoi ylös vain huomatakseen tuijottavan katseen ja vinon hymyn. Repin oli siirtynyt rummuttamaan rystysillään veljellisesti hänen hartioitaan. He katselivat toisiaan hämillisen pitkän hetken ja sitten Ragar nousi venytellen seisomaan.

”Ajattelin antaa sinulle häälahjan etukäteen, kun en ole huomenna mukana varsinaisissa juhlissa. Sitä paitsi tuntuu järkevämmältä tehdä tämä, kun sinä olet vielä poikamies”, hän sanoi ja harppoi jonkun askeleen päähän.

Lohikäärme murahteli muutaman kerran edelleen kivellä istuvalle Repinille ja katosi sitten itse muodostamaansa spiraaliin. Omaan hahmoonsa palannut Ragar asteli takaisin toverinsa luo ja halasi tätä lujasti. Repin hymyili ja työnsi hänet leikillisesti pois pienen ajan kuluttua ja he lähtivät yksissä tuumin kohti parakkeja ja maljoja, jotka oli luvattu nostaa.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Neljäs osa

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ragar tuijotti tyylikkään talon ovea kadun toiselta puolelta. Koko katu löyhkäsi täydellisen herraskaiselta – siis siltä, ettei Ragarin olisi pitänyt olla siellä ollenkaan. Tämä on melkoisen kaukana parakeista, joissa nukkuu parhaimmillaan kymmenen hikistä miestä ja haju on sen mukainen, hän ajatteli. Repin oli kirjeessään yhtä aikaa pyytänyt, käskenyt ja anonut häntä tulemaan vierailulle. Ragar astui pari pitkää harppovaa askelta kulkuväylän yli ovelle. Ovi oli maalattu vastikään, mikä kertoi jokaiselle ohikulkijalle, että sen takana asui varsin tuore aviopari. Ragar irvisti ja kolkutti rystysillään kolkuttimen sijaan. Muutaman hyvin pitkältä tuntuneen hetken kuluttua oven tuli avaamaan iäkäs palvelija.

”Tuota... minä tulin tapaamaan Repiniä”, Ragar sanoi yrittäen etsiä kirjettä taskustaan.

”Niin, hän sanoikin, että tulisit”, palvelija sanoi ronskisti ja päästi hänet peremmälle tummaan eteiseen.

Mies otti vastaan Ragarin riisuman takin. ”Hän odottaa sinua kirjastossa.”

Palvelija viittoili seuraamaan itseään eikä Ragar voinut muuta kuin mennä perässä. Talo oli paljon suurempi kuin ulkoa päin oli näyttänyt. Ragar oli kuvitellut löytävänsä perille mainiosti itsekin, mutta huomasi todella tarvitsevansa isäntäänsä sinuttelevaa palvelijaa oppaaksi. Sokkeloisen matkan lopuksi tämä avasi koristeellisen oven ja päästi hänet sisään huoneeseen, jonka seinät oli ahdettu täyteen kirjoja.

”Vieraanne on saapunut”, palvelija ilmoitti ja täräytti saman tien oven kiinni niin, että Ragar oli saada sen kantapäillensä.

Repin nousi yhdestä takan edessä olevista upottavista nojatuoleista.

”Valitan, että Arke on tänään pahalla päällä. Yleensä hän on paljon siedettävämpi”, hän venytellen kävellessään ottamaan vieraansa vastaan.

”En tiennytkään, että itsetuntosi sallii palvelijoiden sinutella sinua.”

Repin oli päässyt Ragarin luo ja ojensi kätensä tervehdykseen. ”No, Arke on erikoistapaus. Hän on palvellut perhettämme iät ja ajat ja tietää kaikesta kaiken. Hän luki sen kirjeenkin, jonka lähetin sinulle”, Repin sanoi huolettomasti.

Ragar tuijotti häntä ja vetäisi kätensä pois toisen tiukasta ja lämpimästä otteesta. Hän kaiveli moneen kertaan taitellun paperin palan taskustaan.

”Siis tämänkö kirjeen?”

Hän oli punastunut hiusmartoaan myöten. Repin kohautti harteitaan.

”Älä hyvä mies kiihdy. Arke oikolukee kaikki vähänkin pidemmät kirjeeni, joten hän on kyllä nähnyt paljon pahempaakin.”

Hän hätisti Ragarin istumaan ja istui itsekin takaisin siihen tuoliin, josta oli hetkeä aikaisemmin noussut. Repin kurotti vieressään olevalta pikkupöydältä valmiiksi täytetyn pikarin ja antoi Ragarille ja otti sitten omansa ja alkoi särpiä sen reunaa.
Takassa paloi pieni valkea, vaikka oli vielä varhainen iltapäivä. Ragar tointui pikku hiljaa ja katsoi toveriaan kyräilevästi.

”Miten sinulla ja Somalla menee?”

Repin vääntyili laiskasti tuolissaan, kunnes vastasi: ”Soma lähti sisarensa luo, joka synnyttää aivan näinä päivinä. Lisäksi hän halusi kertoa henkilökohtaisesti, että on itsekin raskaana. Kehotin, että hän jättäisi uutisen synnytyksen jälkeen kerrottavaksi, mutta hän on varmaan pulpauttanut sen ulos heti ovella.”

Ragar kalautti tyhjäksi juodun maljansa lattialle.

”Siis te saatte lapsen! Sinä.... miksi sinä kutsuit minut?” Hänen kätensä tärisivät tunteiden sekamelskassa.

Repin näytti loikoilevassa asenossaan tyyneyden ja välinpitämättömyyden perikuvalta.

”Yleensä avioparit saavat lapsia. Eikös se ole vähän niin kuin koko homman tarkoitus. Sitä paitsi ei se liity tähän mitenkään, minä kutsuin sinut, koska minulla oli ikävä sinua.”

Ragar kuuli viimeisessä huomiossa pientä kitkeryyttä, aivan kuin toinen olisi hävennyt pienenkin heikkouden näyttämistä.

”Niinhän sinä kyllä kirjoitit, herra epätoivo”, Ragar sanoi piikittelevästi.

Repin irvisti hänelle ja valui pois tuolistaan ja kontaten pienen matkan lattialla kiipesi Ragarin syliin. Ragar yritti työntää hänet pois, mutta Repin roikkui hänen kaulassaan jo niin reippaasti, että väkivaltainen irrottaminen olisi tehnyt kipeää. Huomattuaan vastustelun loppuneen Repin upotti sormensa Ragarin hiuksiin ja suuteli tätä innokkaasti.

”Au, helvetin perkele!”

Ragar, joka ei ilmeisesti ollut täysin tyytyväinen tilanteeseen, oli purrut häntä huuleen. Repin imi verta vuotavaa huultaan ja tuijotti raivoissaan toveriaan, joka ei ilmeen nähtyään voinut pidätellä nauruaan. Hän nieli pahanmakuista sylkeä ja tuhahti: ”Mokoma paskiainen. Tyttöjen on syytäkin pelätä, jos sinulla on tuollaisia lohikäärmevaistoja.”

”Sinun ei kannattaisi yllättää minua”, Ragar sanoi edelleen naurun kyyneliä silmäkulmassaan.

Repin painoi otsansa Ragarin solisluuta vasten.

”Minä vihaan sinua”, hän valitti hiljaa.

Ragar huokaisi ja silitti toverinsa vaaleaa tukkaa. ”Miltä sinusta oikeasti tuntuu, että sinusta tulee isä?”, hän kysyi hellemmin. Hän sai vastaukseksi rintaansa vasten tukahdutetun tuhahduksen. Repin nosti päätään kuljettaen nenäänsä hänen soliskuopassaan ja sai lopulta silmänsä hänen silmiensä tasolle.

”Minähän pidän lapsista. Ne ovat mukavia pikku otuksia. Itse asiassa lapset ovat oikeastaan parasta tässä koko järjestelyssä.” Repin hymyili pienesti ja Ragaria meinasi taas alkaa naurattaa.

”Enpä olisi uskonut, että sinä olet noin lapsirakas. Toisaalta toivot varmaankin, että pääset opettamaan mahdollisimman monta omaa pellavapäätäsi huonoille tavoille, kun et voi tehdä sitä muiden kullannupuille.”

Repin virnuili ystävänsä sutkaukselle samalla, kun hieroi tämän niskaa sormillaan.

”Voisimmekohan puhua jostain muusta kuin lapsista? Tai mieluummin olla kokonaan puhumatta.”

”Onko sinulla ehdotus, josta et uskaltanut kertoa kirjeessä? Siinä puhuttiin vain vanhojen muistelusta”, Ragar puhahti huultensa välistä.

”Minulla on useitakin, joista ei todellakaan voinut kirjoittaa siinä pahuksen kirjeessä. Ehdotan, että siirrymme toteuttamaan niitä”, Repin vastasi tukkien samalla mahdolliset vastalauseet suudelmalla ja sai tällä paljon halukkaamman vastauksen.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Tämä on toistaiseksi viimeinen osa, jonka olen kirjoittanut. Ragar ja Repin jäävät nyt hetkeksi omaan rauhaansa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ragaria ahdisti. Hän oli juuri tavannut isänsä. Edellisestä kerrasta oli monta vuotta aikaa, se oli silloin, kun hän oli aloittanut sotilaskoulutuksen parakeilla. Sitä aiemmin hän oli ollut ehkä viisi vuotias pikkupoika. Äiti oli huolehtinut hänestä niin pitkään kuin oli tarvinnut. Nykyään hän kirjoitteli äidille harvakseltaan lähinnä kertoakseen, että hän voi hyvin ja kaikki oli kunnossa. Äidillä oli uusi perhe. Ragarilla ei ollut aavistustakaan keneltä äiti sanoi hänen kirjeidensä tulevan. Pikkusisarukset tuskin tiesivät hänestä mitään, uusi aviomies tunsi hänet vain nuoruuden vahinkona. Ehkä olisi kuitenkin ystävällistä kirjoittaa, että isä oli ottanut häneen yhteyttä. Ragar huokasi ja ruttasi paperin, johon oli jo tippunut mustepisaroita hänen aikoessaan rustata siihen jotain.

”Sinun pitäisi liittyä lohikäärmeiden joukkoon joksikin aikaa.”

Niin isä oli sanonut. Vaikka hän oli tavannut jokusen lohikäärmeen elämänsä aikana – isänsä lisäksi tietysti – ei kukaan heistä ollut osoittanut erityistä kiinnostusta häntä kohtaan. Tai ainakaan Ragarin käsityksen mukaan mitään sellaista, että he haluaisivat hänen liittyvän joukkoonsa. Hänen ajatuksena vaelsivat pyytämättä Repiniin ja tämän pieneen poikaan. Seva oli suloinen olento, jota isä palvoi ehdoitta. Kukaan ei koskaan palvonut minua, Ragar ajatteli kylmästi, mutta sätti itseään heti moisesta aatteesta. Mustasukkaisuus ei ollut yhdenkään ihmisen kaunistus ja sen tunteminen lasta kohtaan oli vieläkin typerämpää. Sitä paitsi Repin oli pyytänyt häntä kummisedäksi. Se olikin varmasti ensimmäinen mielihalu Repinin elämän aikana, joka ei ollut toteutunut. Hänen isänsä oli tullut väliin ja ilmoittanut, että kaikenlainen sormien välistä katsominen loppuisi, mikäli Ragar pääsisi tuohon asemaan. Ragarilta oli mennyt pitkään suostutella Repin olemaan pilaamatta, jos ei omaansa niin Soman ja Sevan elämää.

Ragar suki sekavaa tukkaansa ja nousi kirjoituspulpetin äärestä. Kirjaston ilma oli tunkkainen ja kynttilät savuttivat. Ainoa ikkuna oli niin pieni, ettei siitä tullut tarpeeksi valoa edes päivällä. Kammio oli kokonaisuudessaan surkea kuvatus kirjastoksi. Pääasiassa kaikki kirjoittivatkin kirjeensä parakeissa ja kirjoja luettiin vain varhaisiän oppitunneilla – ja tietysti siinä tapauksessa, että omisti varakkaita sukulaisia, joilla oli vara lähettää niitä lahjoina. Ragar kohautti harteiltaan niille kertyneen pölyn. Mitäpä kukaan meistä kunnollisella lukutaidolla tekisi? Kunhan osaamme lukea käskyjä ja allekirjoittaa niitä muulla kuin puumerkillä. Lukekoot filosofiaa ne, joita ei jo syntymässään takoitettu etulinjaan. Hän tunsi kuinka hänen lohikäärmepuoltaan poltteli. Hänen älykästä puoltaan, joka halusi juuri tulla esiin argumentoidakseen ihmisen tyhmyyttä vastaan. Hän siirtyi raskaasta ovesta pihan aurinkoon.

Seva jokelti maassa ja sotki itseään ruohon vihreyteen. Repin katseli poikaa hämmentynein ja ihailevin silmin. Ragar oli jo ehtinyt kyllästyä tähän leikkiin ja toivoi, että Seva keksisi pian jotakin muuta. Hän nappasi pojan syliinsä ja meni istumaan Repinin viereen.

”Miksi sinä noin teit?”, Repin kysyi ärtyisästi kuin ihanasta unesta herätetty pommiin nukkuja.

Seva naureskeli isänsä myrtyneelle ilmeelle ja kurotteli pikkukäsiään häntä kohti. Ragar silitteli pojan tukkaa, joka oli täysin samanlainen kuin Repinillä.

”Voi olla, että Seva vielä kerran sulaa eikä siihen tarvita aurinkoa”, hän veisteli.

Repin heittäytyi mielenosoiteuksellisesti pitkäkseen ruohikolle. ”Soma sanoo, että sulatan pojan katseellani, mutta hänestä se on hyvä merkki”, hän mutisi.

”Tietysti se on, hänhän on rakastava äiti, joka katsoo lastaan juuri samalla tavalla”, Ragar huudahti ja sai Sevan kikattamaan ilmavirran kulkiessa tämän hiuksissa.

”No, minä en koskaan voinut osannut kuvitella, että rakastaisin jotain niin paljon kuin Sevaa. Paitsi tietysti....”

Repin jätti lauseen lopun roikkumaan ilmaan ja keskittyi katselemaan taivaalla ohi kiitäviä kesäpilviä. Ragar tunsi olonsa jälleen raskaaksi. Seva oli nyt asettanut päänsä hänen rintaansa vastaan varmaan aikeissa nukahtaa piakkoin ja Repin näytti tyytyväiseltä ja onnelliselta siinä maatessaan kesän vehreyden keskellä. Hän olisi halunnut, että näin jatkuu ikuisesti. Mutta tyytyväisyys on vaativainen vieras ja onni haluaa tulla revityksi pois voidakseen kenties joskus palata juhlittuna tuhlaajapoikana.

”Minä tapasin isäni eilen.”

Ragar oli saanut sen ilmoille, mutta hengittäminen tuntui yhtäkkiä hieman vaikeammalta. Repin nousi kyynärpäidensä varaan ja katseli häntä silmillään, joiden väri oli syventynyt jonkin liikahdettua jossain syvällä.

”Isäsi?”, hän kysyi typerästi.

”Niin, hän tuli tapaamaan minua.” Ragar ei oikein tiennyt minne keskustelu oli mennossa eikä ollut innokas ohjaamaan sitä minnekään.

”Mitä hän sitten oikein halusi?” Repinin ääneen oli tullut pieni terä.
 
Ragar huokasi. Syteen tai saveen, hänen olisi sanottava tämä nyt. ”Hän sanoi, että minun olisi hyvä liittyä lohikäärmeiden joukkoon joksikin aikaa.”

Repin nousi ja viittoi häntä antamaan juuri nukahtaneen Sevan itselleen. Poika ei tiennyt vaihdosta eikä ympärillään käydystä keskustelusta mitään. Uni jatkui yhtä syvänä koko ajan. Ragar tarkkaili Repinin silmiin syttynyttä tulta. Se laantui pojan läheisyydestä ja painui jonnekin taustalle. Pian Seva muuttui rauhattomaksi kuin olisi unensa läpi aistinut sen, mikä kehittyi syvällä hänen isänsä sisällä.

”Sinä aiot jättää meidät”, Repin sanoi hyvin hiljaa hampaidensa välistä. ”Et tullut kysymään minun mielipidettäni. Sinä aiot mennä.”

Päätös oli kypsynyt Ragarin päässä yön tunteina, kun hän pyöri rauhattomana punkassaan. Ensimmäinen auringonsäde oli varmistanut sen. Lohikäärmeen hänessä oli saatava kokea elämää omiensa parissa. Se oli vain reilua.
 
”Niin, mutta ei se kestä ikuisesti. Minä palaan.”

”Palaat”, Repin tuhahti. ”Seva tarvitsee sinua. Minä tarvitsen sinua. Nyt.” Kuin käskystä poika hänen puristetussa sylissään heräsi ja alkoi itkeä.

Repin yritti rauhoitella lastaan. Hänen katseensa oli kylmennyt, mutta Ragar saattoi aistia heltymättömän myrskyn kaukaisuudessa, koska se raastoi häntä itseäänkin. Hän nousi osaamatta tehdä mitään mikä olisi voinut aukaista syntynyttä solmua. Repinin silmiin kertyi vettä.

”Näkemiin sitten”, hän töksäytti, kääntyi ja lähti niine hyvineen pois päin.

”Minä kirjoitan sinulle”, Ragar huusi hänen peräänsä, mutta sanat tuntuivat ontoilta. Myrskyn verho oli laskeutunut heidän väliinsä, vaikka todellisuudessa aurinko paistoi aivan yhtä kirkkaasti kuin vielä hetki sitten.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Innostuin kirjoittamaan tätä lisää  ;)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oli kulunut viisi vuotta. Viisi perin onnellista vuotta, Ragar ajatteli. Hän oli lähtenyt raskain mielin ja arvellut, ettei erityisesti nauttisi tulevasta. Kuitenkin hän oli löytänyt tasapainoa, jota ei ollut edes osannut kaivata. Aika itsensäkaltaisten parissa lohikäärmeyhteisössä oli kasvattanut häntä. Ja hän oli löytänyt puolison! Tietysti vain lohikäärmepuoliskolleen, hän halusi Zivaa ihmisenä ihan yhtä vähän kuin Ziva häntä. Itseasiassa Ziva halusi olla ihmismuodossa niin vähän kuin mahdollista. Hän oli pyytänyt kohteliaisuudesta tyttöä mukaankin, mutta tämä kieltäytyi ja sanoi vain, että niin pitkään kuin Ragarin lohikäärmepuoli ei katsellut muita, ihminen sai tehdä mitä halusi. Niinpä hän oli palannut entisille kotikonnuilleen yksinäisenä matkalaisena.

Repin ei ollut vastannut yhteenkään hänen kirjeeseensä näiden viiden vuoden aikana. Eipä suurimmassa osassa paljon vastattavaa ollut, sillä kun Ragar huomasi pitkien rustausten lähettämisen turhaksi, hän oli tyytynyt kirjoittamaan vain, että voi hyvin ja toivonut Repinille, Somalle ja Sevalle hyvää. Parakeilta oli löytynyt joitakin tuttuja, jotka olivat paiskoneet Ragaria selkään ja kyselleet, missä hän oli työskennelyt viime vuodet. Hän oli vastannut kierrellen ja ihmetellyt vastaan, etteikö miehillä ollut tarjota ryyppyä vanhalle kaverille. Tietysti joltakin löytyi pullo ja Ragar oli viettänyt oikein hauskan hetken kuunnellen kuulumisia ja juoruja. Lopulta hän oli kysynyt mahtoiko Repin vaimonsa kanssa asua vielä samassa talossa kuin viisi vuotta sitten. Toiset menivät vaikeiksi ja mutisivat, että mihinkäs se siitä, isä vieläkin seudun rikkain mies, mihinkäs se siitä totisesti. Tunnelma oli muuttunut ja Ragar katsoi parhaaksi lähteä.

Hän kysäisi vielä eräältä kojunsa luona huutelevalta kauppiaalta Repinin asuinpaikkaa, jonka paksu herra neuvoikin oikein auliisti. Ragar katseli tuttua ovea. Maali oli haalistunut, mutta se oli hyvä merkki ja kertoi avioliiton kestämisestä. Ragar kopautti kolkuttimella pari kertaa päättäväisesti, vaikka vatsanpohjassa nakersi pieni epäilys. Ovi avattiin hetken kuluttua ja sen raosta kurkisti piika.

”Päivää herra. Mitä asiaa teillä on tänään”, hän sanoi ystävällisesti.

”Tahtoisin tavata Repin-herran, mikäli se on mahdollista.”

Piika aikoi vastata juuri, kun jostain hänen takaansa kuului kysymys: ”Kuka siellä oikein on, Elisa?”

”Joku herra kyselee isäntää, rouva”, piika huusi olkansa yli. Seuraavaksi tyttö työnnettiin syrjään ovi avautui enemmän ja Soma seisoi Ragarin edessä.

”Pyydän anteeksi tänään miehelleni ei oikein sovi. Ehkä....” Soman puhe katkesi sillä sekunnilla, kun hän vaikutti tunnistavan Ragarin.

”Tule sisään.” Nainen veti hänet yllättävän nopeasti eteisen puolelle. ”Elisa ottaa takkisi. Menkäämme alakerran saliin.”

Ragar seurasi hämmentyneenä, sillä hänen muistikuvissaan Soma oli arempi ja pehmeämpi kuin hänet vastaanottanut nainen. He istuutivat hienohin nojatuoleihin ja saivat virvokkeita, jonka jälkeen Soma ajoi palvelustytön pois. Nämä nojatuolit olivat kirjastossa, Ragar ajatteli itsekseen särpiessään juomaa, miksi ne on tuotu tänne.

”Sinä olet siis palannut. Käymäänkö vain?”, Soma tiedusti tutummalla nuotilla.

”Tuota, en ole ajatellut sitä vielä. Ajattelin vain, että teitä olisi mukava nähdä. Repin ei ole vastannut yhteenkään kirjeeseeni”, Ragar empi sanoissaan.

”Voi, Ragar”, Soma henkäisi. Hänen ryhtinsä valahti hieman ja Ragar huomasi kuinka topakan vaimon julkisivu suli. ”Tiedän, ettei Repin vastannut sinulle, koska näin, miten hän poltti ainakin alkupään kirjeesi niitä edes lukematta.”

Ragar katseli Somaa, jonka silmissä heijastui surun lisäksi epätoivoa. Häntä kylmäsi hieman ja hän kysyi: ”Ei kai Repin ole laiminlyönyt sinua ja Sevaa?”

Soma kohotti katseensa sylistään ja onnistui muodostamaan pienen hymyn. ”Ei suinkaan. Minulla on kaikkea mitä voi toivoa ja onhan hän antanut minulle Sevan lisäksi myös Sirin”, Soma totesi ja näytti muistavan jotain. ”Sinä et tietenkään tiedä Siristä. Repin oli niin onnellinen pienestä tyttärestä, mutta hänen tyhmä ylpeytensä ei antanut edes sillä kertaa periksi kirjoittaa sinulle.”

Ragar nieleskeli. Hän oli odottanutkin, että viiden vuoden aika olisi tapahtunut paljon, mutta oli karvasta, ettei Repin ollut voinut lähettää hänelle vaikka kylmää ilmoittavaa viestiä tyttärensä syntymästä. ”Ei se mitään. Mukava kuulla, että teillä on kuitenkin hyvä olla,” hän sai sanotuksi.

”Hänellä ei ole”, Soma sopersi. ”Minä... Ragar, kuulen hänen joskus öisin toistelevan nimeäsi unissaan.”

Salin oven takaa portaista kuului ryminää kuin joku toistaitoinen olisi yrittänyt laskeutua niitä. Soman silmät paljastivat Ragarille, että tulijan täytyi olla Repin.

”Soma, onko meillä vieras?” tuttu ääni huusikin pian.

Salin ovi avautui ja Repin astui sisälle ryppyisissä ja huolittelemattomissa vaatteissa. Hänen katseensa kävi ensin Somassa, tarkentui sitten vieraaseen ja tunnisti tämän. ”Sinä... Mitä sinä täällä... Painu hiiteen... Soma, tule tänne”, hän mokelsi silmät leimuten. Soma lähtikin häntä kohti, mutta pysähtyi puolitiehen.

”Hienoa, että tulit alas. Minun oli tarkoitus lähteä lasten kanssa vierailemaan äitisi luona, mutta olisi epäkohteliasta jättää vieras yksin. Nythän sinä voit jäädä viihdyttämää häntä.”

Repin näytti täydellisen hölmistyneeltä vaimonsa sanoista eikä Ragarista voinut sanoa yhtään parempaa. Ovi oli unohtunut auki ja Soma alkoi tehdä lähtöä.

”Teillä onkin varmasti paljon puhuttavaa, kun viime kerrasta on niin pitkä aika”, hän touhusi ja kutsui: ”Seva me lähdemme käymään mummin luona. Tule sanomaan isälle hei-hei.”

Pikkupoika viiletti edelleen hämmennyksestä mykän isänsä luo, sanoi jotain ja Repin taputti häntä hajamielisesti päähän. Sitten Soma hoputti pojan pois ja sulki oven perässään. Lukon loksahtaessa oli kuin taika olisi rauennut.

Repin käveli hitaasti istumaan Soman tyhjäksi jättämään tuoliin.

”En halua jutella kanssasi, joten sinä voit häipyä heti, kunhan Soma ja lapset ovat menneet”, hän murahti Ragarille.

Ragar kohautti harteitaan. Asioihin olisi tartuttava nyt. ”Jotta pääsisit unissasi itkemään nimeäni. Soma mainitsi jostakin sellaisesta”, hän livautti.

Repinin silmät rävähtivät sellaiseen liekkiin, että Ragar ehti jo katua sanojaan. Mutta raivo ei ulottunutkaan muualle ja toveri jäi huokaisten istumaan.

”Minä näin unia, koska niille ei voinut valehdella”, Repin toisti karheasti. ”Mutta sinulla varmasti oli hyvinkin onnellista.” Äänessä kuulsi katkeruus.

”Niin, minä olen ymmätänyt monia asioita”, Ragar vastasi nyökkäillen. ”Esimerkiksi lohikäärmepuolisoni sai minut ymmärtämään, kuinka paljon kaipaan ja tarvitsen sinua.”

Repin tuijotti häntä hetken suu auki. ”Siis lohikäärmetyttösi tietää meistä. Eikö hän... mitä hän sanoo siitä?”

”Ziva haluaa olla mielummin lohikäärme. Hän ei ottaisi ketään ihmistä vuoteeseensa, kaikkein vähiten minut. Lohikäärmemuodossa me sovimme yhteen eri tavalla. Joten siksi minä tulin takaisin.” Ragar toivoi, että selitys olisi riittävä, myöhemmin voitaisiin kertoa pidempiä tarinoita.

Repin oli noussut ja kävellyt nurkassa olevan senkin luo. Hän viittoi Ragaria luokseen ja kun tämä tuli likisti hänet syliinsä.

”Älä luule, mokoma lisko, että annan anteeksi näin helposti. Mutta olen odottanut viisi helvetin pitkää vuotta, että saan halata sinua.”

Ragar hymähti tyytyväisenä, kun Repinin sormet kurottuivat hänen hiuksiinsa ja kaivoi omansa tuttuhin vaaleisiin suortuviin.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 91
Kuumottavaa jatkoa seuraa  8)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

He makasivat vieretysten kirjaston lattialla. Takan hiillos kyti ja loi tarpeetonta lämpöä ympärilleen. Repin nojasi päätään kämmeneensä ja piirteli sormellaan kuvioita Ragarin paljaaseen rintaan. Ragarin kädet olivat niskan takana, hän huokaisi tyytyväisenä.

”Se teki hyvää. Vaikka itse sanonkin.”

Repin painoi hänen rintalastaansa hieman kovempaa niin, että siihen jäi kynnen jälki ja näytti tylyä naamaa. ”Yli-itsevarmuus ei kaunista sinua yhtään. Ei se niin kummoista ollut”, hän tuhahti.

Ragar jatkoi lihaksiensa ääriäviivoja tapailevan sormen seuraamista. ”Anteeksi vain Teidän Korkeutenne. Kuvittelin kaikkien päästämienne äännähdysten pohjalta, että nautitte siitä kovastikin.”

Repin tarttui häntä yllättäen leuasta ja kurottui suutelemaan. Sitten hän käpertyi Ragarin kainaloon niin, että tämän oli käärittävä toinen kätensä hänen ympärilleen.
 
He olivat potkineet kirjakasoja kumoon toimertautuessaan ja huoneessa vallitsi sekasotku. Toki huone oli jo valmiiksi ollut hallitun kaaoksen tilassa, sillä juuri sinne Repin oli lukittautunut märehtimään arpeutunutta sydäntään. Ikkunalaudalla oli likaisia astioita, joita palvelijat eivät vielä olleet uskaltaneet hakea pois – tai Soma ei vielä ollut ehtinyt. Takan edessä oli tätä nykyä enää yksi suuri nojatuoli, jonka ympärille oli kerääntynyt vinoja pinoja, myös papereita, sillä Repin oli raahannut osan töistään sinne, jotta ne tulisivat tehdyksi. Edus oli kuitenkin tyhjä siinä määrin, että sen upottavalla matolla mahtui makailemaan. Ja siinä he olivat oikoisenaan kuin pesässä, suojassa pahalta maailmalta. Ragar oli jossain vaiheessa vetäissyt viltin tuolinkarmilta heidän peitokseen.

”Ymh jaa”, Repin sanoin laahaten hetken kuluttua. ”Nautin minkä nautin. Sinä sen sijaan hyökkäsit kimppuun kuin raivo härkä.”

Ragar nauraa puhahti ja raapi vapaalla kädellään kylkeään. ”No, härät tapaavat hyökätä ruhossaan roikkuvien takiaispallojen kimppuun.”

Repiniltä pääsi tukahtunut pyrskähdyksen ja tuhahduksen sekoitus. Hän nousi hitaasti istumaan pitäen tiukasti huolta siitä, että Ragarin käsi pysyi hänen ympärillään. Ragar tunki toisen kätensä takaisin päänsä alle, jotta hän ei olisi täysin romahtanut kumppaninsa alapuolelle. Ympäryskäsi oli valahtanut – tai pikemminkin johdatettu – lonkkaluun päälle. Repin silmäili häntä arvioivasti kuin yrittäisi lukea hänen perimmäisiä ajatuksiaan.

”Kakaise ulos vaan”, Ragar sanoi tunnustellen luun kaarta kämmenensä alla.

Repin irvisi. ”En tiedä pidänkö yhtään tästä uudesta rentoudestasi”, hän aloitti.

”Myönnätkö joka tapauksessa, että muutama hetki sitten rakastit sitä?”, Ragar pisti väliin.

Repin potkaisi häntä viltin alla. ”No, kyllä, helvetti sentään. Aiemmassa kankeudessa oli kuitenkin omaa hillittyä charmia”, hän noitui. ”Haluan, että kerrot heti mikäli aiot olla paskiainen ja lähteä matkoihisi yhtä yllättäen kuin tulitkin.”

Ragar kohotti itsensä kyynärpäänsä varaan ja katsoi Repiniä kiinteästi. Tämän silmissä näkyi synkkiä pilviä, jotka todellisuuden taju oli saanut palaamaan.
”Repin, minä makasin juuri kanssasi, en taatusti ole menossa minnekään. Minun suunnitelmani on etsiä jokin oleskelupaikka täältä ja ..... no, sitä pidemmälle en ole vielä miettinyt. Mutta on minun jossain vaiheessa käytävä Zivan luona – ihan niin kuin sinäkään et voi laiminlyödä Somaa – ja se sinun pitää vain niellä, oli kuinka kitkerää tahansa.”

Repin nousi kokonaan seisoilleen ja veti viltin ympärillee jättäen Ragarin ilkialasti. Hän tepsutti ovelle ja koluutti sitä muutaman kerran huutaen: ”Saisikohan tänne tarjoilua. Viini olisi oikein mukavaa. Joku siellä takana kuitenkin on kuuntelemassa.” Sitten hän marssi takaisin ja istuutui vanhalle paikalleen.

”Entä jos siellä ei ollut ketään?”, Ragar kysyi yrittäen surkein tuloksin saada vilttiä hieman takaisin päälleen.

”Kuulin loitontuvat askeleet”, Repin kohautti harteitaan. ”Ja suoraan sanottuna ihan yksi hailee oliko jalkojen omistaja siellä tarkoituksella vai sattumalta. Heidän pitää tottua siihen, että olet täällä jatkossa usein.”

Ragar muikisti suutaan. ”Näköjään vastaus miellytti, kun siitä vedettiin jo noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.”

Oveen koputettiin hiljaa ja Repin meni avamaan. Sisään tuli piika, joka taisi kokea elämänsä järkytyksen nähdessään Ragarin, joka yritti peittä itseään kuten parheiten taisi. Tarjotin tärisi hänen käsissään hieman, kun hän laski sen sivupöydälle yrittäen katsoa muualle.

”Voi Elisa-raukka. Et sinä ole mihinkään ilotaloon joutunut, joten kaada vain se viini ja juokse pois”, Repin käski tyttöä ja osoitteli kädellään.

Elisa läikytti jonkun verran viinia tarjottimelle, niiasi hätäisesti katse lattiassa ja luikki pois. Repin ojensi toisen viinipikarin Ragarille, joka oli noussut ja etsi housujaan.

”Olisit ollut ystävällisempi hänelle. Eivät palvelijat sinunkaan residenssissäsi sentään yhtenään törmää alastomiin vieraisiin miehiin”, Ragar sanoi ryystäen punaista juomaa.

Repin hymyili julkeasti ja aikoi juuri sanoa jotain, kun ovelta kuului uusi hyvin arka kopina. Ääni ei odottanut avaamista.

”Herra, rouva ja lapset tulivat juuri. Minä... halusitte ehkä tietää.”

Lause päättyi epäröivään hiljaisuuteen ja piika varmaan häipyi oven takaa. Tieto pani Repiniin vauhtia. Hän kolautti pikarin pöydälle ja alkoi myllätä vaatteitaan takaisin päälleen. Ragar pyöritti päätään ja keskittyi laittamaan jalkaan kalsonkinsa ja housunsa, jotka oli ehtinyt löytää. Repin viskasi paitansa häntä päin.

”Hyvä ystävä, jollet halua selittää miksi olemme vaihtaneet vaatteita, voisit heittää minua mielummin omalla paidallani.”

He saapuivat alas sellaisella vauhdilla, että saivat juuri takista riisutun Sevan hämilleen.

”Onko isillä ja setällä kiire jonnekin”, poika sopersi äitinsä helmoille.

Soma loi heihin varoittavan katseen. ”Isillä on kiire kuulemaan mitä kerrottavaa sinulla on vierailusta”, hän rohkaisi poikaa.

Sevan ilme valaistui ja kiljahtaen riemusta hän juoksi isänsä jalkoihin. Repin nosti hänet syliinsä. ”Taidat olla aika väsynyt, kun olet noin riehakas”, hän sanoi ilmeillen pojalle samalla hassusti.

Seva nauroi. ”En yhtään, isi. Mummi antoi meille kaakaota ja helmiä ja...”

Soma oli saanut ulkovaatteensa pois ja tuli ottaamaan Sevan itselleen. ”Tulehan sieltä senkin hedelmien syöjä. Isi hyvästelee vieraansa ja tulee sitten sanomaan sinulle ja siskolle hyvää yötä.”

Ragar oli edennyt vaivihkaa ovelle. Lapsia ei kannattanut riehaannuttaa illalla, joten hänen oli parasta lähteä vähin äänin. Seva ei onneksi kiinnittänyt häneen enää mitään huomiota vaan pulisi äidilleen ja Siri nukkui palvelijan sylissä. Repin katseli perheensä perään virnistäen vienosti.

”Löysin takkini ja menen nyt ulos. Laitan aamulla jonkun tuomaan sanan mistä osoitteesta saat minut kiinni”, Ragar sanoi avatessaan ovea.

Repinin huomio kääntyi häneen. ”Parasta olisi,” hän pihahti. ”Parasta olisi”.
Now I will say one thing only:
        where any man is needed, I am there.

                       - Odysseus-

        (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)