Star Wars: Surumaja, S (Anakin & Obi-Wan)

[Violetu]

Otsikko: Surumaja
Fandom: Star Wars
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst, Hurt/comfort
Hahmot: Anakin Skywalker & Obi-Wan Kenobi

Summary: 10-vuotias Anakin on rakentanut majan.

A/N: Olin todella pahoilla mielin ja yritin kirjoittaa jotain lohtutekstihaasteeseen, ja tämä tapahtui (suurimmaksi osaksi).🙈
Osallistuu ainakin Olkoon Voima kanssasi II -haasteeseen, ja Teelusikan tunneskaala III:n tunteella Suru, mutta käykö tämä ollenkaan lohtutekstistä, siitä kuulisin mieluusti lukijoilta. Osallistuu silti lohtutekstihaasteeseen 😅
Nauttikaa!

 
***

Surumaja

Anakin oli asettanut kaikki keräämänsä droidinosat järjestykseen. Ne olivat piirissä hänen ympärillään, vähän kuin ystävät. Ne muodostivat surumajan rajat, ja niiden takana laskeutuivat telttana Obi-Wanin tummanruskeiden jedikaapujen helmat.

Kaavut pitivät Coruscantin vääränvärisen valon majan ulkopuolella. Jos Anakin sulki silmänsä ja kuvitteli oikein kovasti, lattia tuntui melkein Tatooinen orjakorttelien takana sijaitsevan kallion tasaisimmalta kohdalta.
Hän oli salakuljettanut surumajaansa rykelmän oikeita kynttilöitä, jotka saattoi melkein kuvitella nuotioksi.
Vaikka majan rakentamisen tarkoitus oli alun perin ollut saada Anakin tuntemaan olonsa paremmaksi, lievittää koti-ikävää,  majasta oli tullut surumaja.

Anakin rakensi sen vain tuntiessaan olonsa oikein yksinäiseksi ja surkeaksi. Majassa hän saattoi antaa kyynelten tulla ilman, että kukaan toisista padawan-oppilaista näki ja teki hänestä pilkkaa.
Surumajan suojissa myöskään Obi-Wan ei nähnyt Anakinin itkevän,  ei nähnyt,  miten heikko ja tunteellinen oppipoika hänellä todellisuudessa oli. Tunteellinen, jollainen hyvä jedioppilas ei olisi saanut olla.
Välillä Anakin melkein toivoi,  että Obi-Wan näkisi hänen itkevän ja päättäisi,  ettei hänestä ollut jediksi. Anakin lähetettäisiin takaisin kotiin,  hän näkisi taas äidin…

Anakin puristi trikoidensa polvipaikkoja sormissaan, ja kyyneleet kastelivat hänen poskensa. Hän näkisi äidin, mutta ei näkisi enää koskaan muita jedioppilaita tai mestareita. Hän ei näkisi enää koskaan Obi-Wania.
Anakin puri hampaansa yhteen, mutta silti niiden välistä karkasi tukahtunut nyyhkäisy.

“Anakin? Oletko sattunut näkemään ruskeaa kaapuani?” Obi-Wanin ääni kantautui viereisestä huoneesta, ja Anakin painoi kädet tiiviisti suulleen.
Hän oli luullut olevansa asunnossa yksin.

Jollei häntä olisi edelleen itkettänyt aivan liikaa, Anakin olisi varmaan huutanut vastaukseksi jotain siitä, miten Obi-Wan aina hukkasi tavaroitaan.
 Anakin itse piti droidinosansa moitteettomassa järjestyksessä, joka oli kumma kyllä Obi-Wanin mielestä kaaos.
Mutta ainakin Anakin tiesi aina täsmälleen, missä mikäkin osa oli.

Anakin toivoi, että Obi-Wan menisi pois. Jos hän ei vastaisi mitään, ehkä mestari luulisi, että Anakin oli jossain muualla.

“Anakin?”

Poika kuuli huoneensa oven narahtavan, ja puhalsi kiireesti kynttilät sammuksiin. Hän ei ennättäisi enää purkaa majaa, mutta ainakaan hän ei aikonut jäädä kiinni mistään luvattomasta.
Obi-Wanin kaapujen lainaamista ei laskettu. Mestarilla oli niitä ainakin kymmenen, ja useita erivärisiä. Anakin oli lainannut ainoastaan kahta tummanruskeaa, ei sen olisi pitänyt olla mikään rikos.

“Mikäs tämä on?” Obi-Wanin äänessä kuului ihmetystä.

Anakin tunsi kaksikon vielä tuoreen siteen läpi lämpimän läikähdyksen, josta ei ollut aivan varma, mitä se merkitsi. Se tuntui kuitenkin hyvältä, melkein kuin jokin lämmin olisi pörröttänyt hänen hiuksiaan.
Ei sillä, että höpsöä kampausta olisi pahemmin voinut pörröttää.
Anakin piti hiuksissaan ainoastaan padawan-letistään, jota saattoi pyöritellä sormien ympäri, kun oli tylsää tai ahdisti. 

Obi-Wan työnsi päänsä sisään majan oviaukosta lupaa kysymättä, ja Anakin irvisti sisäänpäin. Tietenkään mestari ei älynnyt, että olisi ollut hyvien tapojen mukaista ensin kysyä, saiko tulla sisään.

“Tämä on surumaja”, Anakin sanoi hiljaisella äänellä, vastauksena Obi-Wanin aiempaan ihmettelyyn.
Hänen alahuulensa oli alkanut taas vapista. Anakin ei osannut edes vapauttaa suruaan Voimaan, niin kuin kuka tahansa hänen ikäisensä padawan varmasti jo osasi.

“Voi Anakin”, Obi-Wan huokasi, eikä Anakin itkua pidätellessään huomannut, miten mestarin ääni oli pehmennyt huomattavan erilaiseksi kuin yleensä.
Obi-Wan kömpi vaikean oloisesti sisälle majaan ja asettui istumaan Anakinin viereen pää kumarassa.

“Mikä sinut tekee noin surulliseksi?”
Hiukan epäröiden Obi-Wan ojensi kätensä ja laski sen Anakinin hiuksiin.

“M-minä olen h-huono jedioppilas”, Anakin niiskutti, “ja vaikka minulla on h-hirveä ikävä äitiä, jos minut lähetetään t-takaisin, minä en näe sinua enää - “ Anakinin ääni murtui, ja pojan hiljainen itku vaihtui avoimeen vollotukseen.
Obi-Wanin odottamaton ystävällisyys ja lämpö olivat kai avanneet tulvaportit.

Hetken neuvottomuuden jälkeen Obi-Wan sysäsi jedisäännöstön sivuun ja antoi tukahdutetuille vaistoilleen vallan. Hän sulki pojan lempeään halaukseen.

Se ei ollut jedien tapa. Yleensä, kun Anakin oli pahoilla mielin, Obi-Wan kehotti poikaa vapauttamaan tunteensa voimaan, ja hakemaan siten tyyneyttä, joka todelliselle jedille kuului.
Useimmiten Anakinin ylitsevuotavat tunteet olivat kyllä kiukkua tai pienempää harmistusta.

Nyt Obi-Wan ei kestänyt katsella padawaninsa murhetta, ja hänestä tuntui muutenkin, että neuvot irti päästämisestä tekisivät Anakinin vain entistä surullisemmaksi.
Obi-Wan tarjosi ensimmäistä kertaa pojalle sellaista lohtua, mitä tämän äiti oli varmaan myös antanut, jos Anakin oli kotiplaneetallaan ollut harmissaan tai suruissaan jostakin.
 
Se tuntui toimivan. Ainakaan Anakin ei itkenyt enää suureen ääneen, poika oli painanut kasvonsa Obi-Wanin tunikaan ja puristanut kätensä miehen tabardeihin.
Obi-Wan kohotti katseensa majan rakenteisiin antaakseen Anakinille aikaa koota itsensä. Hän silitteli pojan hiuksia lempeästi huomatessaan vihdoin, mistä majan telttaosuus näytti koostuvan.

Obi-Wan odotti huvittuvansa tai harmistuvansa, mutta sen sijaan hänelle nousikin pala kurkkuun.
Anakinin surumaja koostui asioista, jotka selvästi muistuttivat poikaa kodista, ja koko rakennelman peittivät Obi-Wanin jedikaavut. 
Majan koostumuksen symboliikka oli kuin odottamaton potku suoraan vatsaan.
 
Poika oli kymmenvuotias, ja tämän odotettiin hallitsevan tunteensa kuin aikuinen, vaikka Anakin oli ollut jedioppilas vasta vajaa vuoden. Totta kai poika oli keksinyt keinon kätkeä surunsa, keksinyt rakentaa sellaisen paikan, jossa tunsi olonsa turvalliseksi. Ja nyt Obi-Wan oli tunkeutunut sinne kutsumatta.

Obi-Wan silitti Anakinin hiuksia ja kuiskasi tämän ohimoa vasten:
“Anteeksi, että tulin surumajaasi ilman lupaa. Minä etsin… tai ei sen väliä. Löysinkin sinut.”

Anakin pudisti hiukan päätään selvästi rauhoittuneena, vaikka pojan silmät olivat edelleen turvoksissa itkemisestä. Anakin irrottautui Obi-Wanista ja hymyili pienesti, mutta aidosti.

“Ei se mitään, mestari. Se auttoi, kun sinä tulit jakamaan surumajan kanssani”, Anakinin äänessä oli ihmetystä kuin tämä ei olisi itsekään voinut uskoa, että tunsi olonsa paremmaksi.

Obi-Wan tunsi kasvavaa painetta rinnassaan ja räpytteli kiivaasti silmiään, jotka uhkasivat kostua.
Hän kietoi käsivartensa uudemman kerran Anakinin ympärille ja melkein toivoi, että voisi itse vuorostaan vollottaa jonkun olkaa vasten kuin pikkulapsi.

Hänen pitäisi vapauttaa nämä tunteet voimaan myöhemmin. Ensin Obi-Wanin oli kuitenkin keksittävä, miten hän saisi kaapunsa takaisin pahoittamatta padawaninsa mieltä.

Anakin oli hetken rauhassa halattavana, mutta alkoi sitten omasta mielestään varmaankin hienovaraisesti rimpuilla irti.

“Mestari, minä en ole enää surullinen, joten menisin mieluusti treenaamaan, jotta voin tulla mahdollisimman hyväksi jediksi niin kuin sinä”, Anakin kohotti leukaansa uhmakkaasti kuin odottaen vastalauseita.

“Mene vain, minä tulen pian perässä”, Obi-Wan vastasi vaisusti hymyillen, ja Anakin kömpi nopeasti majasta ulos  täynnä samaa uhmakasta energiaa kuin aina.

Obi-Wan poistui surumajasta viisi minuuttia padawaninsa jälkeen silmiään pyyhkien.
Hän päätti, että ehkä vaalea, hiekanruskea kaapu saisi kelvata, kunnes Anakin purkaisi surumajan.

Ehkä hän seuraavalla kerralla jakaisi Anakinin kanssa omat hatarat muistonsa äitinsä käsistä ja pikkuveljestä, jotta poika ymmärtäisi, että oli aivan normaalia muistella ja ikävöidä sellaista, mitä ei voinut saada takaisin. Jokaisella heillä oli tavallaan oma surumajansa, mutta toiset olivat taitavampia piilottamaan ne tunteet.

Ensimmäistä kertaa Obi-Wanin mielessä kävi, oliko kaiken vapauttaminen voimaan oikeasti niin hyvä tapa käsitellä asioita kuin jedisäännöstö antoi ymmärtää.


***

[Angelina]

Voi eeeiiiii miten surku tuli ;; Voi pikku-Anakin <3 Tuo miten hän rakensi surumajansa Obi-Wanin kaavuista ja asetteli droidiosat ympyrään järjestykseen kuin seurakseen särki mun sydämen! Onhan tuon ajan täytynyt olla Anakinille vaikeaa :<

Obi-Wan työnsi päänsä sisään majan oviaukosta lupaa kysymättä, ja Anakin irvisti sisäänpäin. Tietenkään mestari ei älynnyt, että olisi ollut hyvien tapojen mukaista ensin kysyä, saiko tulla sisään.

tirsk, voi ei Obi! Nyt unohtui käytöstavat, vaikka vähän kyllä huvitti että nimenomaan Anakin ajatteli tällaisia. Toisaalta, hänellä ei varmaan koskaan ennen ole ollut mitään omaa :< Mutta ihana Obi, halaa sitä Anakinia! Enemmän! Ja vielä myöhemminkin! Kerro sille miten hyvä oppilas se on! Joka päivä! Perkele! :''D Ei vaan, oikeesti tykkään ajatella että Obi-Wan oikeasti antoi Anakinille tukea ja läheisyyttä, vaikkei niin olisikaan kuulunut tehdä. I'm a true softie ja ignooraan kaikki canonin kökköydet onnellisesti <3

Kyllä tää musta on lopulta oikein lohdullinen teksti :'3 Obi-Wanille tuli ehkä vähän surku lopussa, mutta toisaalta tykkäsin hirveesti siitä, että hän alkoi hieman kyseenalaistaa jedisääntöjä! Anakin oli myös loppuun ihanan uhmakas oma itsensä <3

Olihan tää nyt ihan järkkysöpö ♥ Mulle ainakin jäi tästä hyvä mieli, vaikka matkalla surku olikin :'3

[hiddenben]

Vaikka tämä olikin melkoisen surullinen ficci, olen silti kovin iloinen siitä, että Finiin on tullut kasa SW-ficcejä (ja että minä olen innostunut niistä )! Tämä tarjosi nimittäin hienon täydennyksen elokuvien välissä tapahtuvaan aikaan ja niistä lukeminen on niin antoisaa.

Pieni Anakin on niin suloinen etenkin ollessaan uhmakas, mutta tässä ficissä tulee aidosti esiin myös se puoli, että hänellä on vaikea menneisyys, josta hänet on temmattu aivan toisenlaiseen ympäristöön. Onneksi hänellä on Obi-wan tukihenkilönä nyt, kun äiti ei ole enää lähellä - ja Obi-wanin kaavuista rakennettu maja kuvastaa sitä niin täydellisesti, että sydän vähän pakahtuu surusta ja suloisuudesta! Majan koostumuksen symboliikka oli kuin odottamaton potku suoraan vatsaan osuu kuvauksensa nappiin.

Tässä rakentuu myös hyvin Obi-wanin ja Anakinin välille syntynyt vahva side. Ajattelen, että juurikin Obi-wanin joustaminen jedisäännöstöstä luo heidän välilleen luotettavan, vahvan yhteyden, vaikka kumpikaan ei ehkä sitä vielä tajua. Samalla ficci avaa hienosti sitä, että jokainen jedi on Voimasta huolimatta ihminen, ja ilahdutti nähdä Obi-wanista tämä tunteellinen puoli Samalla naurattaa, että mukaan mahtui jonkin verran Anakinin kuittailua Obi-wanille, vaikkakin vain ajatuksissa, sillä samahan toistuu myöhemmin, kun Anakinista tulee vanhempi

Tykkäsin myös siitä, että tässä päästiin kurkistamaan molempien ajatuksiin! Niin Anakinin kuin Obi-wanin ajatukset kertoivat oman osuutensa hetkestä ja siten juuri loi tuota mielikuvaa vahvasta yhteydestä, kuinka Anakin voi luottaa Obi-waniin ja kuinka paljon tämä padawanistaan välittää. Oikein söpö ja ihana teksti! Surullinenhan tämä oli, mutta kyllä lopussa oli paljon lohtuakin, joten minä olen tyytyväinen Kiitos tästä!

[Violetu]

Kiitos kommenteista ^^

Angelina: Kiitos kommentista<3 Ja kyllä, Obin pitäis ehdottomasti halata Anakinia enemmän, joka päivä🥺 hitto, tuli jotenkin niin mieleen se pätkä jossa Anakin nukkuu Obi-Wanin sängyn vieressä lattialla😭 selkeesti sama Ani.

hiddenben: Kiitos kommentista<3 ihanaa, että finin lisääntynyt star wars-tarjonta ilahduttaa, minua myös ja hyvä, että tässä oli riittämiin sitä lohtuakin, vaikka suru olikin isossa osassa^^

[Meldis]

Wääh! Tämä oli upea teksti ja näytti paljon selkeämmin, miten tylyyn maailmaan Anakin viskattiin niin nuorena ja oikeastaan, mihin kaikki jedioppilaat joutuvat. Vaikka monet eivät muistakaan juuri mitään perheestään, niin kyllä siellä silti on kaipuu taustalla, kun tietää, että jostain jokainen on tullut, jokaisella on äiti ja isä. Olen vanhemmiten ajatellut, että jedien säännöt ovat todella julmat ja pidemmän päälle oikeasti synnyttäisi paljon enemmän pahaa oloa ja sithejä kuin mitä maailma kuvaa. Luulen, että ehkä elokuvissa on vähän haluttu sitäkin näyttää, että oikeasti jedien tiukat säännöt ovat vaaraksi ja Anakin on siitä esimerkki, mutta enemmänkin sitä voisi käsitellä. Onneksi olit kirjoittanut tämän. Koska sitten myös tuli tuo upea huomio, että vaikka Anakin voisi päästä kotiin, silloin hän joutuisi sen sijaan hyvästelemään Obi-Wanin ja tutuksi tulleet muut jedioppilaat, eli sekään ei ole sen helpompi tie. Voi Anakin. :''(

Tosi aidon lapsimainen keksintö oli tuo surumaja, sopi minusta kymmenvuotiaalle, että etsii mitä vain pientä löytää, kuten tässä nuo droidien osat ja yrittää siten tuoda kotia lähemmäs. Nimitys surumaja oli tosi hieno ja inhaa, että Anakinin on pitänyt luoda itselleen suljettu tila, jossa saa surra, kun hänen kuuluisi saada surra ja tuntea ilman piilottelua.

Jollei häntä olisi edelleen itkettänyt aivan liikaa, Anakin olisi varmaan huutanut vastaukseksi jotain siitä, miten Obi-Wan aina hukkasi tavaroitaan.

Kiva, kun oli läsnä myös sitä puolta Anakinista, millainen hän on vanhempana, vitsaileva ja sarkastinen. Minusta oli ihanaa, että hän uskalsi kertoa Obi-Wanille miltä hänestä tuntuu, vaikka oli tähän saakka piilottanut tunteitaan. Tuo vapina äänessä tuntui syvällä sielussa ja jotenkin pystyin myös samaistumaan tuohon tunteeseen, että ei osaa mitään, mitä opetetaan ja kaikki muut ovat parempia ja vertaa itseään muihin, vaikka se on hyödytöntä. Ihana Obi-Wan, joka pystyi myös sysäämään syrjään täksi hetkeksi jedien opetukset ja olemaan vain tukena ja turvana Anakinille. <3 Minäkin luulen, että niin säntillinen kuin Obi-Wan onkin, hän on myös älykäs ja ymmärtäisi, että jotain on pielessä siinä, että pienten lasten kielletään suremasta tai ajattelemasta äitiään, kun se on täysin luonnollista ja helpottavampaa.
Kiitos tästä, oli surullisen lisäksi tosi kaunis. ^^

[Odo]

Huomenta kommenttikampanjasta, vaikka luinkin tämän jo iltapalaksi.♥ Palasin tekstin pariin mielelläni aamutuimaan, mutta ai että, kuinka hyvin se sopi peiton alla luettavaksi. Kommenttikampanjassa annoit varaa valita, joten valitsin tämän aivan upean otsikon takia! Surumaja on ihana otsikko ja olit kuvannut sen todella hienosti tekstissäkin. Olen jonkun aikaa sitten katsonut (ekaa kertaa!) Star Warsit I-III, mutta olen lukenut todella vähän Star Wars-ficcejä, joten oli kiva kurkistaa tähän fandomiin kamppiksen merkeissä (ja aion tulla kurkistelemaan jatkossakin).

Tämä oli minusta lohtuteksti, jota itse jäit miettimään. Onhan tunnelmassa lohduttomuutta, kysymyskin, että onko jedisäännöstö ihan oikein (iso kysymys!), mutta tavallaan paikka itkeä on lohdullinen ajatus. Se, että Anakin sai "vollottaa" oli sydäntä särkevää, mutta lohduttavaa, että tuki oli siinä. Ja loppu oli ihan huikea, että myös Obi Wan itki, kun sai siihen turvapaikan, että kyllä tämä mielestäni on lohdullinen ja sellainen "anna itkun tulla"-teksti.

Oli tämä toki surullinenkin, mutta ainoastaan hyvällä tavalla. Yleisesti ehkä kirjoitusjutuista, että kieli oli myös siistiä ja kerronta sopi tähän todella hyvin, että ai että. Tykkäsin kyllä tosi paljon! Kiitos ficistä! Onneksi osallistuin pitkästä aikaa kommenttikampanjaan, kun niin vähän tulee nykyisin luettua ja varsinkin kommentoitua ja löysin tämän juurikin kamppiksen innoittamana. Kiitos vielä..! ♥

[Fiorella]

Voi pikkuinen Anakin ja sen rakentama surumaja. ❤ Samaan aikaan hellyttävää ja sydäntäriipivää. Pikku ressu kamppailee kahden ikäväntunteen välillä.

“M-minä olen h-huono jedioppilas”, Anakin niiskutti, “ja vaikka minulla on h-hirveä ikävä äitiä, jos minut lähetetään t-takaisin, minä en näe sinua enää - “ Anakinin ääni murtui, ja pojan hiljainen itku vaihtui avoimeen vollotukseen.
Obi-Wanin odottamaton ystävällisyys ja lämpö olivat kai avanneet tulvaportit.

Hetken neuvottomuuden jälkeen Obi-Wan sysäsi jedisäännöstön sivuun ja antoi tukahdutetuille vaistoilleen vallan. Hän sulki pojan lempeään halaukseen.

Kelpo Obi-Wan! ❤ Sydäntä lämmittää, että opettaja ymmärsi pientä yksinäistä poikaa.

Ehkä hän seuraavalla kerralla jakaisi Anakinin kanssa omat hatarat muistonsa äitinsä käsistä ja pikkuveljestä, jotta poika ymmärtäisi, että oli aivan normaalia muistella ja ikävöidä sellaista, mitä ei voinut saada takaisin. Jokaisella heillä oli tavallaan oma surumajansa, mutta toiset olivat taitavampia piilottamaan ne tunteet.

Sydäntä lämmittää, että opettaja ymmärsi pientä yksinäistä poikaa. Voi miten tämä oli suloinen, sympaattinen ja puhutteleva pikku teksti. Onneksi kirjoitit tämän, tykkäsin siitä todella paljon. Toivottavasti myös oma paha mielesi katosi tämän lohtuficin myötä. ❤

[Violetu]

Kiitokset kommenteista <3
Meldis: Kiitos kommentista, tuli hyvä mieli noin syvästä analyysistä<3
Odo: Kiva että löysit kamppiksesta tämän pariin ja tykkäsit^^ Kiitos kommentista<3
Fiorella: Kiitos kommentista^^ Joskus täytyy vaan itkettää lapsihahmoja, ja mikäs sen traagisempaa kun että aikuishahmoakin alkaa siinä itkettää😭 Mutta ehkä se lohtu on helpompi sitten saavuttaa, kun ensin antaa itkun tulla.