Nimi: Kulttuurishokkeja
Ikäraja: S
Fandom: SK8 The Infinity
Hahmot: Kaoru ja Kojiro
A/N: Osallistuu 5 x jotain uutta -haasteeseen uudella inspiraationlähteellä: ketutus.
Tämän tekstin taustatarina on se, että siinä missä AO3 on mahtavan mainio paikka, sieltä myös löytää ficcejä, jotka sijoittuvat Japaniin, mutta jotka on niin amerikkalaisia kuin vaan ikinä voi ja joskus sitä alkaa ketuttaa, että miksi mun pitäisi tietää mikä on mikäkin pillerimerkki ja välimatka ja ei jaksa ja miksi nää japanilaiset hahmot tekee nyt näin ja mitä vielä. Joten siitä ärsyyntymisestä syntyi tämä ficci. Tämä ficci ei ole vakavastiotettava, vaan jotain ihan päinvastaista.
KulttuurishokkejaKaoru kantoi pöytään ison kulhon höyryävää kaurapuuroa ja lappasi pöydällä olevasta hillopurkista päälle omenahilloa.
”Sinustapa on tullut eksoottinen”, kommentoi Kojiro riisikulhonsa äärestä.
”Miten niin? Tämähän on täysin normaali aamupala.”
”En kyllä ole aikaisemm--, olkoot, tee niin kuin lystäät.”
”Hyvä! Koska seuraavaksi aion mennä seuraamaan maastohiihtoa televisiosta.”
”Meidänhän piti mennä katsomaan baseballia tänään?” Kojiro kysyi hämmentyneenä. Hänestä tuntui, että hän oli jotenkin päätynyt rinnakkaismaailmaan. Kaoru vain tuhahti vastaukseksi.
Kojiro luuli, että hän oli jo kaiken nähnyt mitä tuli pinkkihiuksiseen, mutta auta armias, mitä oli toinen taas keksinyt. Nyt Kaoru oli hänen kylpyhuoneessaan putsaamassa verisiä rystysiään ja poskessa punoitti ruhje, ihan kuin joku olisi mätkinyt häntäkin.
”Saitko köniisi skeittiradalla?” Kojiro virnuili, mutta Kaoru vain puristi sormiaan nyrkkiin.
”Joku nakkikiskalla väitti, että Muumit ovat rumia.”
Kojiro huokaisi. Hän ei halunnut tehdä tätä, ei todellakaan.
”Ja?”
”Miten niin ja?”
”Mitä sitten tapahtui?”
”Minä sanoin, että Aku Ankka se vasta ruma onkin ja tyyppi tinttasi minua.”
Luoja, salli tämän olla pilaa.
”Missä—”, Kojiro veti muutaman kerran henkeä yrittäen rauhoittua, ”missä helvetissä sinä olet ollut?”
”Jonotin uutta ämpäriä Tokmannilla.”
Se oli viimeinen isku, joka katkaisi Kojiron hyvin kärsivällisen selän.
”Mitä oikein luulet tekeväsi? Nyt se tuulipuku pois! Äläkä laahaa niitä koivunoksia-”
”Vihtaa.”
”- tänne! … Siis--? Tajuatko itsekään, mitä oikein horiset?”
”Miten niin?”
”Miten niin! No siten niin!”
Kaoru mulkoili häntä takaisin ja ilmoitti sitten menevänsä saunaan, eikä arvostaisi, jos toinen tulisi sinne mekkaloimaan.
”Eihän sinulla edes ole saunaa! Eikä Japanissa ole yhtään Tokmannia!”
Seuraava aamu valkeni harmaana, aivan kuten Kojiron mielialakin. Häntä hieman pelotti tavata Kaoru eilisen jälkeen. Ties mitä se oli taas keksinyt.
”Huomenta”, hän painoi vihreää luuria ja ainakin Kaoru kuulosti omalta itseltään.
”Huomenta itsellesi.”
”Ööm… mietin vain… Kun eilen--
”No?”
”Vieläkö fanitat Jäämiestä?”
”Kuka helvetti se on?”
Ehkä jumalat sittenkin olivat todellisia, Kojiro huokaisi ja ehkä eilinen oli vain pahaa painajaista.
”Mutta tämä ABBA kyllä toisaalta… ja tämä prinsessakakku totisesti—”
… Tuut, tuut, tuut --
