Kirjoittaja Aihe: My Hero Academia: Lohikäärmepäärynä, S, Kirishima/Tetsutetsu, ficlet  (Luettu 1064 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Lohikäärmepäärynä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: KiriTetsu
Genre: Kepeä draama, slice of life

Summary: ”Kuka sen nimen oikein keksi?”

A/N: Arkipäivän aivoituksia jälleen kerran. :D Osallistuu haasteisiin Arkifest sekä Animaatioiden taikamaailma.



***



jauheliha
currymauste
porkkana
sipuli
paprika?


Eijirō vilkaisi kauppalistaa ja nappasi hyllystä pienen pussin jauhettua currya, ennen kuin käänsi kulkunsa vihannesosastolle. Hän oli odottanut Tetsutetsun jo poimineen koriin tarvittavat ainekset, mutta tämä seisoskeli edelleen kuin lattiaan liimattuna vakuumipakattujen vihannesten ääressä ja kaikesta päätellen aprikoi kahden pakkauksen välillä.

”Täällä sä vielä kuhnailet samassa paikassa”, Eijirō hymähti nakatessaan maustepussin koriin. ”Luulisi, että sipuli ja porkkanat olisi löytyneet jo.”

”Mä tiedän, sori”, Tetsutetsu sanoi pääasiallinen huomio yhä kiinnittyneenä vihannespakkauksiin. ”Mihin me muuten päädyttiin sen paprikan kanssa? Mähän olin kirjoittanut siihen kohtaan kysymysmerkin.”

Eijirō kohautti olkiaan ja poimi mehevän sipulin läheisestä hyllystä. ”Mikä ettei. Sekin sopii curryriisiin.”

”Näin on.”

”Sopisi se kai jauhelihapihveihinkin.”

”Siitä mä en tiedä.”

”No jaa, tänään syödään joka tapauksessa currya!”

”Jep”, Tetsutetsu hymähti ja sai vihdoin ja viimein mietintänsä päätökseen. Eijirō katsoi, kun tämä laski koriin toisen vihannespakkauksista ja vasta silloin käsitti, mitä ne pitivät sisällään.

”Avokadoja, älä kehtaa...”

”Nuo olivat parhaan näköisiä”, Tetsutetsu virkkoi viitaten muutamaan muuhun hyllyyn jääneeseen vakuumipakkaukseen ja osoitti sitten korin sisältöä. ”Kato nyt, nätin tummia mutta samalla ihan vähän vihertäviä. Eli toisin sanoen aika täydellisiä!”

Eijirō ei juuri osannut sanoa avokadoista juuri mitään positiivista saati fiksua, mutta häntä huvitti, miten tosissaan Tetsutetsu suhtautui niiden valitsemiseen. Ikään kuin se olisi ollut jokin todellista taitoa vaativa juttu. Tosin sen perusteella, mitä Tetsutetsu oli hänelle aiheesta luennoinut, tuuma saattoi hyvinkin pitää paikkansa.

”Sä olisit voinut arvioida niitä siinä samalla, kun olisit kerännyt mukaan pari muutakin juttua”, Eijirō virkkoi pudottaen pussin tuoreita porkkanoita koriin. Tetsutetsussa oli toisinaan vähän putkiaivon vikaa. ”Ylipäätään sä näet jäätävää vaivaa joidenkin avokadojen takia.”

”Totta kai!” Tetsutetsu tokaisi leuka pystyssä. ”Siinä kohtaa mä ymmärrän hyvän päälle.”

”Varmaan sitä voi mitään ymmärtää hyvän päälle, kun eivät ne edes näytä hyviltä... Saati että maistuisivat.” Eijirō katsahti avokadoja epäluuloisesti.

”Mä muuten kuulin kerran jonkun sanovan niitä lohikäärmepäärynöiksi”, Tetsutetsu naurahti.

”Lohikäärmep–” Eijirō yritti turhaan taistella orastavaa innostusta vastaan. ”Heei! Ihan totta, niillähän on vähän kuin suomut! Siinä on hitosti järkeä!”

”Eikö!”

”Kuka sen nimen oikein keksi?”

”En mä sitä vekaraa tuntenut”, Tetsutetsu sanoi ottaessaan vastaan tarjotun kauppalistan. ”Joku alta kymmenvuotias se oli.”

Eijirō nyökäytteli päätään. ”Se penska oli ihan nero!”

”Totta virkat”, Tetsutetsu virnisti takaisin ja vilkaisi listaa uudelleen. ”Oliko meillä nyt kaikki?”

”Suunnilleen.”

”Ei, odotas. Perunat puuttuu!”

”Haaa, totta! Meidän curry olisi jäänyt ihan puolitiehen”, Eijirō hengähti ja käänsi askeleensa kohti perunoita. ”Oltaisiin varmaan jouduttu keksimään jokin korvaava ainesosa.”

”No joo, eikä tässä taida olla tarjolla muuta kuin avokadoja. Eikä niiden sotkeminen curryyn kuulosta hyvältä”, Tetsutetsu tokaisi ja sai osakseen huvittuneen katseen Eijirōlta.

”Sunhan piti olla avokadojen puolella!”

”Mä olenkin, mutta nyt on kyse curryriisistä. Pidetään katsos punakulta ja valkokulta erillään!”

Eijirō hymähti ojentaessaan koria, johon Tetsutetsu laski viimeisen iltaruokaan tarvittavan ainesosan. ”Ihme vertaus, mutta miten vain.”

« Viimeksi muokattu: 21.07.2018 21:13:25 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Stalkkinappula tarjoili mulle taas kerran mukavaa lukemista sulta ;D Lohikäärmepäärynä kuulostaa hauskalta, ja kauppaficit on kivoja. Arkihömppää ja mahdollisuus hyviin dialogeihin (jollasta tässä oli taas kerran runsaasti 8))

Lainaus
”Varmaan sitä voi mitään ymmärtää hyvän päälle, kun eivät ne edes näytä hyviltä... Saati että maistuisivat.”
Haha, fiilaan :D Mulle on jäänyt koulun köksäntunneilta pientä kauhua avokadoihin, joten en lähtökohtaisesti halua syödä niitä 🙈 Poikkeuksena on oikeestaan se Hanko Sushin lohibowl, siinä se maistuu mulle tosi hyvin (muuten sit vaa pienissä määrissä).

Lainaus
Tetsutetsussa oli toisinaan vähän putkiaivon vikaa.
XD Vooi raukkaa. Putkiaivohahmot on kyllä yleensä viihdyttäviä tapauksia.

Lainaus
Eijirō yritti turhaan taistella orastavaa innostusta vastaan.
Awwws :D

Lainaus
”Ei, odotas. Perunat puuttuu!”
”Haaa, totta! Meidän curry olisi jäänyt ihan puolitiehen”,
Ei sinne curryyn tartte mitää perunoita tunkea ;D Ite en ole koskaan lämmennyt sille ajatukselle. Hyvää tulee ilmankin. Mut no, on perunat kyllä parempi vaihtoehto kuin ne avokadot (hyi kauhee mikä ajatuskin curryriisi jossa on avokadoa... 😬)

Mitää fiksuu sanottavaa multa ei irtoo, mut koskapa irtoiskaan. Mukavaa luettavaa taas kerran, kevyttä höpöä joka maittaa hyvin työpäivän jälkeen. Kiittelen ♥
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Kommentoin takaisin jopa ihmeen ajoissa. xD Hauskaa miten stalkkinappulan kautta aina tulee vastaan kaikkea kiintoisaa, ja mukavaa, että tartut näihin slice of lifeihin, vaikka fandom ei olisikaan tuttu! Kauppareissut suorastaan huokuvat arkista menoa ja meininkiä, jotka toimivat hyvänä tarttumapintana itse kullekin. :D

Avokadot ovat itsellekin vähän nihkeitä... Jokin siinä rasvaisessa koostumuksessa ja maussa eivät vain iske... Ehkä sushin välissä menevät, mutta muuten säästän ne toisille. :D Siinä lohibowlissa oli kyllä kauniisti viipaloitu se avokado.

Kyllä kareeraisuun sopii perunakin mukaan! :D Pakollinen ainesosahan se ei tietenkään ole, mutta mikäs siinä, tuo kivan lisän. Pitäisipä tehdä kareeraisua tässä joku kaunis päivä.

Kiitoksia, Larjus! <3

- Mai

"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Omg, lohikäärmepäärynöitä :D Nerokasta. Mulla odottelee tuolla niitä pussillinen, pitääpä huomenna tehdä niistä pastaa.

Paritukseen en ole sen kummemmin perehtynyt, eikä Tetsutetsu ole hahmona kovin tuttu, mutta pidän tosi paljon tällaisesta arkisesta slice of life -fluffeilusta. Oikein suloinen dialogi ja mukavaa jutustelua päivän ruuista, pidin kovasti!

(Mutta totean tähän loppuun kyllä, että avokado on parasta ja olette Larjuksen kanssa molemmat väärässä...)
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Näin, että Linne oli käynyt jättämässä kommentin ja olin vähän että tämä varmaan liittyy jotenkin avokadoihin. xD Ja oikeassa olin!

Lainaus
(Mutta totean tähän loppuun kyllä, että avokado on parasta ja olette Larjuksen kanssa molemmat väärässä...)
Menetkös siitä. :-----D

Avokadopastasta tuli suosittu herkku jokunen vuosi sitten. :D Jos ovat syötäviä vielä huomenna, ilman muuta! Niiden tyypillisestä viiden minuutin aikaikkunasta kun ei ikinä tiedä...

Itse ficistä sen verran, että minulla oli jokin hauska KiriTetsu-kausi meneillään tuohon aikaan, jota muistelen lämmöllä. :D Nykyään näen Kirishiman jotenkin niin liimautuneena Bakugoon, että hauska lukea tätä näin jälkeenpäin. Vaikka toisaalta kyllähän tämä toimii tällaisena bro-ficcinä, ja juuri sellaiset hahmojen välit ovatkin itse sarjassa. Tetsutetsusta ja Kendosta pitäisi myös kirjoitella jotain... Siinä vasta söötti ship ja canonin kannalta varsin mahdollinen.

Kiitus! <3

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."