Kirjoittaja Aihe: Putoamisen pelkoa ja lievitystä | S, Oliver x Colin  (Luettu 1560 kertaa)

Ishida

  • Vieras
Nimi: Putoamisen pelkoa ja lievitystä
Kirjoittaja: Minä, Ishida
Beta: Alkuperäisversiossa oli, tässä vain Word
Genre: Fluffy
Paritus: Oliver Wood x Colin Creevey
Ikäraja: S
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä vain leikin niillä vähän
A/N: Hmm.. Lisää tätä paritusta, pidätte tai ette. Osallistuu Fanfic 100:an, kohta 38: Tunto. Alkuperäisversion (jota en julkaise ikinä) kierrätin kaverella, ja heidän kritiikkinsä pohjalta tämä on paranneltu ja kirjoitettu puhtaaksi. Tämä on kyllä niin epärealistinen paritus että hävettää, mutta ei voi mitään, minulla on hauskaa. :D Enjoy


”Hei, Oliver, Oliver, odota!” Colin Creeveyn hengästynyt ääni kaikui pitkin Tylypahkan käytävää. Rohkelikon seitsemäsluokkalainen huispauskapteeni, Oliver Wood, pysähtyi ja kääntyi katsomaan tokaluokkalaisen pojan puolijuoksua häntä kohti. ”Niin?” hän kysyi kärsivällisesti. ”Minulla on sitten hiukan kiire liemitunnille, joten pidä kiirettä Creevey.” ”Minä.. vain siitä.. koelennosta..” Colin huohotti yrittäen tasata hengityksensä. ”Ei, Creevey, ei. Sanoin tämän jo viikko sitten, sanoin tämän eilen ja sanon tämän tänään jo kolmatta kertaa. Ei, en ota sinua huispausjoukkueeseeni, taitosi eivät yksinkertaisesti riitä, olen pahoillani” Oliver keskeytti Colinin.
   
”Ei, en ota vaikka kuinka yrittäisit esittää koiranpentua, älä edes vaivaudu yrittämään”, hän jatkoi Colinin ilmeen muuttuessa entistä enemmän pettyneemmäksi. ”Oliver, me myöhästymme tunnilta!” Percyn varoittava ääni kantoi Oliverin takaa. ”Joo, joo, tulossa ollaan” hän huikkasi ystävälleen. ”Okei, jos mennään lentämään tänä iltana?” Oliver ehdotti Colinille hiljaisemmalla äänellä. Colinin ilme muuttui toiveikkaaksi, mutta samalla epäileväksi. ”Varmasti?” Oliver huokaisi teatraalisen syvään ja hymyili. ”Varmasti, minä lupaan.” ”Oliver!” johtajapojan varoittava ääni kuului uudelleen. ”Selvä, tullaan!” Oliver kääntyi kohti eteissalin portaikkoa ja tyrmiä. ”Tänään, harjoitusten jälkeen!” hän huikkasi vielä Colinille, joka ryntäsi tämän kuultuaan pinkomaan päinvastaiseen suuntaan.   

Kun Oliver juoksi portaita alas yrittäen tavoittaa Percyn ennen tyrmiä, hänen mielessään välkkyi puolituntia Colinin kanssa auringonlaskun aikaan.

*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*^*

”Missä luutasi on?” Oliver kysyi hiukan hämmentyneenä Colinilta myöhemmin illalla huispauskentän laidalla pukukopin ovelta. ”Äääh, minä, tuota, minä vain ajattelin, jos, tuota, lennettäisiin samalla luudalla, niin kuin viime vuonna…” Colinin ääni hiipui hänen laskiessaan katseensa jalkoihinsa. Ei hemmetti, mitä sinä oikein ajattelit, kun jätit sen luudan? Idiootti, ei hän ikinä suostu siihen, oikeasti se on naurettava ajatus. Tyhmä, tyhmä, tyhmä! Colin saarnasi itseään päänsä sisällä. ”Käyhän se.” Colin nosti katseensa epäuskoisena. Hän ei voinut uskoa korviaan.   ”Käy se” Oliver toisti varmistaakseen sen olevan totta. Hän ei voinut uskoa tuuriaan. Hän ei olisi ikinä voinut pyytää tätä Colinilta, ja nyt Colin itse oli jättänyt luutansa ottamatta. Jos tämä on unta, en halua herätä, hän ajatteli mielensä perällä. Hän pääsisi lentämään Colinin kanssa samalla luudalla, hän pääsisi kietomaan kätensä tämä ympärille. Kaikesta riemusta huolimatta Oliver piti kasvonsa peruslukemilla. Nyt ei ole hyvä aika näyttää tunteitaan Colinille. Ei todellakaan.

Hän ojensi luutansa Colinille. ”Sinä lennät, okei?” Colin nyökkäsi ja tarttui luutaan hieman epävarma ilme kasvoillaan.  Kun Colin oli heittänyt jalkansa luudan yli ja asettunut istumaan sille tukevasti, Oliver asettui hänen taakseen ja kietoi kätensä Colinin kapean vyötärön ympäri. Colin ei voinut estää itseään värähtämästä mielihyvästä tuntiessaan Oliverin vahvat kädet ympärillään.

Kun Colin polkaisi luudan ilmaan, Oliver ei voinut olla tiukentamatta otettaan. Hän inhosi kyydissä olemista. Oli äärettömän turhauttavaa, kun ei voinut itse ohjata kulkuaan, vaikka mahdollisuudet siihen olivat parinkymmenen sentin päässä. Mutta se kaikki oli sen arvoista, koska hän sai kietoa kätensä Colinin ympärille ja pitää tästä tiukasti kiinni. Ennen kuin Oliver oli huomannutkaan, hän oli painanut päänsä Colinin olkapäälle ja sulkenut silmänsä nauttiakseen tästä tilanteesta enemmän.

Colin vilkaisi Oliveria vähän väliä, ikään kuin tarkistaen ettei tämä nukkuisi. Hän ei voinut olla panematta merkille Oliverin lähes virheettömän suoraa nenää, hänen sileitä ruskeita hiuksiaan ja levollista ilmettään tämän nuokkuessa hänen olkapäällään. Miltähän hänen huulensa maistuvat, Colin punastui omista ajatuksistaan. Ei, ei, ei, ei tuollaista pidä ajatella, ei pidä, ei missään nimessä.

Oliver raotti silmiään heidän lentäessään auringon laskua päin järven heijastaessa sen säteitä inhottavasti silmäluomiin. Hän asettautui istumaan suoraan, mutta yhtäkkinen liike säikäytti Colinin, mikä johti siihen, että he molemmat melkein putosivat luudan selästä. ”Anteeksi, varoitan ensi kerralla” Oliver sanoi heidän saavutettua jälleen tasapainon. Colin nyökkäsi hiukan kalvenneena.

”Sinä taisit säikähtääkin kunnolla, vai miten on, Creevey?” Oliver sanoi hieman ilkikurinen hymy huulillaan. Colin vilkaisi Oliveria hieman ärtyneenä. ”Miten muutenkaan? En minä halua pudota ties kuinka monen jalan pudotusta suoraan johonkin koulun torneista!” hän miltei huusi. ”Okei, okei, rauhoitu Colin” Oliver alkoi rauhoitella nuorempaa poikaa, edelleen hymyillen. ”Ja sitä paitsi, tämä sattui ajoittumaan hyvään aikaan” Oliver sanoi irroittaen kätensä varoen Colinin ympäriltä alkaen viittoilla kohti järveä ja Tylypahkaa ympäröiviä vuoria, jotka auringon viimesäteet kultasivat. Colin ei voinut estää henkäisyä pääsemästä huuliltaan. Tämä oli paljon kauniimpaa kuin mitä hän oli nähnyt edellisillä lentokerroilla. Tämä peittosi ne kaikki edelliset auringon laskut. Ja parasta kaikessa oli, että Oliver oli kietonut kätensä taas hänen ympärilleen ja painanut päänsä hartialle.

”Sinä taidat nauttia tästä, vai?” Oliver kysyi tarkkaillen levollisesti jättiläiskalmarin puuhia järven pinnalla. ”Lentämisestäkö?” Colin kysyi hiukan liian nopeasti, hiukan liian hätääntyneellä äänellä. Ei kai hän nyt noin läpinäkyvä ole? ”Nii-in, sitä minä tarkoitin.” Oliver sanoi hiukan hämmentyneesti katsoen Colinia. Ei minua kylläkään haittaisi, vaikka nauttisit jostain muustakin tässä, hän kuitenkin ajatteli hiljaa mielensä perukoilla. ”Joo, tietenkin nautin, tämä on mahtavaa. Ja niin olet sinäkin..” Colinin ääni hiipui ja hän punastui kun tajusi puhuneensa ohi suunsa. Oliver nosti katseensa tavoittaen Colinin silmät. Oliverilla on ihanat silmät, Colin ajatteli punastuen entistä enemmän.

”Minä, siis, tuota, vain, että..” Colinin ääni hukkui Oliverin huulille, jotka tämä oli painanut nuoremman pojan huulille. Oliverin huulet olivat hiukan rohtuneet ja kuivat, mutta tuollaiset pikkuasiat eivät juuri sillä hetkellä mahtuneet Colinin päähän. Vanhemman pojan kieli liikkui hieman epävarmasti ja varoen hänen suussaan. Kun Oliver vetäytyi pois, hänen huulilleen oli taas kohonnut lempeä hymy, tällä kertaa myös punastus. ”Minäkin pidän sinusta, Creevey” hän kuiskasi hiljaa ennen kuin painautui lähemmäs toiseen suudelmaan.

A/N2: Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti. Kaikenlainen kommentti on tervetullutta.
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 21:13:46 kirjoittanut Kaapo »