Kirjoittaja Aihe: Muumit: Pimeyden kirjuri, K-11 | kauhu, darkfic | one-shot  (Luettu 3261 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Pimeyden kirjuri
Fandom: Muumit
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: kauhu, darkfic
Hahmo: Muumipappa
Varoitukset: saattaa ahdistaa
Haaste: Genretasohaaste (darkfic)

A/N: Syytän tästä Odoa :D Hän heitti minulle darkficin, ja sitten tuli mieleen Muumit ja sitten Muumipappa. Öö, lukuiloa?


Pimeyden kirjuri

Muumipappa oli kirjailija. Hän oli äärimmäisen ylpeä ammattinimikkeestään. Sillä, ettei hän ollut julkaissut ainuttakaan kirjaa, ei ollut mitään merkitystä. Se tavallaan kuului asiaan, olla väärinymmärretty ja hyljeksitty omana elinaikanaan. Silmät liikutuksesta kiiltäen Muumipappa kuvitteli, kuinka satapäinen ihailijajoukko luki ja keskusteli hänen teoksistaan. Ilta illan perään he löytäisivät uusia merkityksiä hänen vivahteikkaasta symboliikastaan ja kiihkeät filosofiset väittelyt jatkuisivat aamuun asti.

Viime aikoina Muumipappa oli kuitenkin kärsinyt vakavasta inspiraationpuutteesta. Hänestä tuntui, että kaikkea oli jo kokeiltu. Hän oli kirjoittanut salapoliisiromaaneja, näytelmiä, muistelmia, runoja, novelleja ja useita oivaltavia tutkielmia lempikirjailijoidensa tuotannosta. Muumipappa kävi kävelyllä merenrannalla ja Yksinäisten vuorten kupeessa. Hän keskusteli syvällisiä Nuuskamuikkusen kanssa kahvikupposen äärellä ja katseli lasten mielikuvituksellisia leikkejä, mutta yhä vain hänen Muusansa pysytteli kadoksissa.

Muumipappa alkoi ärsyyntyä. Kirjoittaminen ei ollut vain työtä. Se oli nektaria hänen viisaalle sielulleen. Se antoi hänelle äänen ja tarkoituksen. Ilman sitä Muumipappa tunsi itsensä vajavaiseksi. Tunne oli sietämätön, ja lopulta Muumipappa oli niin piinattu, että hän alkoi vältellä työhuonettaan. Mamma kyseli, mikä hätänä, miksei hän enää kirjoittanut, mutta Muumipappa vain uhkui synkeää hiljaisuutta eikä koskenut pannukakkuihinsa. Ne maistuivat tuhkalta. Kyse ei ollut vain pannukakuista. Myös värit ja tuoksut tuntuivat kaukaisilta ja latistuneilta. Hetki hetkeltä Muusan poissaolo repi loputkin ilonaiheet hänen elämästään.

Eräänä yönä Muumipappa näki kammottavaa painajaista. Se oli täynnä pimeyttä ja pahuutta. Se hyökkäsi Muumitaloon vallaten sen jokaisen huoneen. Muumipappa kuuli perheensä hädän. Kauhu sydämessään hän haki kellarista tussarinsa ja hyökkäsi huutaen lähimpään huoneeseen, mutta se oli tyhjä. Talon jokainen huone oli autio ja äänetön kuin siellä ei olisi kukaan koskaan ollutkaan. Muumipappa avasi satoja ovia ja huusi perheensä jokaista jäsentä nimeltä, mutta kukaan ei vastannut. Lopulta Muumipappa seisoi työhuoneensa edessä. Se oli ainoa huone, jota hän ei ollut tutkinut.

Muumipappa huohotti kauhusta. Hän tiesi, että oven takana odottaisi jokin kammottava, jota hän ei halunnut nähdä. Iljettävä tunne kurkussaan hän kurotti ovennuppia kohti. Se tuntui kylmältä ja nihkeältä. Muumipappa avasi narisevan oven ja astui sisään. Hämärä huone oli valaistu kynttilöin. Työpöydän ääressä istui joku, ja tämän takaraivo näytti hermostuttavan tutulta.

”Kuka sinä olet ja mitä teet työhuoneessani?” Muumipappa vaati saada tietää. Kunpa hänen äänensä ei olisi vapissut niin kovasti. Hänen asekätensä oli hiestä liukas, mutta Muumipappa astui silti eteenpäin, koska hän oli tämän talon suojelija. ”Mitä olet tehnyt perheelleni?”

”Tarvitsin mustetta ja pergamenttia”, tuttu, mutta samalla täysin vieras, ääni vastasi. ”En voi kirjoittaa ilman oikeita välineitä.”

”Sinä olet nyt erehtynyt”, Muumipappa sanoi vihastuneena. ”Tämä on minun työhuoneeni.”

”Tiedän”, vieras sanoi. ”Siksi minä tulinkin. Tässä, ole hyvä.”

Kääntymättä vieras ojensi hänelle paksun pergamentin, joka oli täynnä punaisella musteella kirjoitettuja kuumeisia, vapisevia kirjaimia. Muumipappa luki, ja äkkiä hän tiesi, mitä hänen perheelleen oli tapahtunut. Hän parahti tuskissaan ja pudotti pergamentin käsistään. Silloin vieras kääntyi, ja Muumipappa näki itsensä. Paitsi, ettei se ollut täysin hän. Ystävällisten, ruskeiden silmien tilalla oli kaksi mustaa aukkoa. Pehmeistä tassuista kasvoi petolinnun kynnet, jotka kilisivät kirjoituskoneen näppäimiä vasten. Mitä enemmän Muumipappa katsoi omaa irvikuvaansa, sitä vähemmän hän alkoi nähdä heissä yhtäläisyyksiä. Muumipappa kääntyi ja pakeni, mutta ovi oli lukittu. Äkkiä kynttilät sammuivat, ja hänen suuhunsa ryömi jokin elävä ja pahanmakuinen. Kuin pakotettuna Muumipappa nielaisi, ja hän tunsi, miten se nytkähteli hänen sisällään ja vaati:

kirjoita minusta, kirjoita minusta!

Hän heräsi hikisenä sydän jyskyttäen. Oli yhä yö, ja Muumimamma tuhisi rauhallisesti vuoteessaan. Muumipapan mieli oli täynnä hirvittäviä, väkivaltaisia kuvia. Hän nousi ja juoksi työhuoneeseensa. Vapisevin tassuin Muumipappa otti mustekynänsä, ja kuumeisen vimman vallassa hän kirjoitti jokaisen kuvan, jokaisen verisen yksityiskohdan, jokaisen iljettävyyden ja jokaisen hirviömäisyyden, kunnes jäljellä ei ollut enää mitään, mistä kirjoittaa. Voipuneena Muumipappa nojasi käsivarsiinsa ja nukahti näkemättä unia.

Aamulla Muumipappa heräsi yltä päältä mustetahroissa työhuoneestaan tietämättä lainkaan, miten hän oli sinne päätynyt. Muumipappa venytteli lyhyitä käsivarsiaan ja haukotteli. Ilahtuneena hän huomasi, että pöydällä oli pinkka paperiarkkeja täynnään kirjoitusta hänen käsialallaan. Oliko Muumipappa kirjoittanut unissaan? Oliko hänen Muusansa palannut? Innoissaan Muumipappa tarttui ensimmäiseen liuskaan, mutta hän ei voinut lukea kahta lausetta pidemmälle, niin järkyttynyt hän oli. Mitä pahuutta! Mitä julmuutta! Mikä hänet oli riivannut kirjoittamaan näitä kieroutuneita ja hirvittäviä asioita? Muumipappa otti pinkan, ja sydän kurkussa hän poltti tekeleensä toivoen, ettei viimeöinen toistuisi enää koskaan.

Painajaiset jatkuivat viikon ajan joka yö, toinen toistaan kammottavimpana, ja kuin pakotettuna Muumipappa kirjoitti ylös näkemänsä ja kokemansa. Joka aamu hän poltti paperit koskaan niitä lukematta. Muumipapasta alkoi tuntua, että hänen ylleen oli langetettu kirous. Hän ei osannut enää kirjoittaa mitään kaunista. Pelätessään, että hän alkaisi hereilläkin kirjoittaa painajaismaisuuksia, Muumipappa ei enää kirjoittanut.

Painajaiset lakkasivat, mutta hän oli täysin menettänyt halunsa kirjoittaa. Niinpä Muumipappa luovutti työhuoneensa Muumimamman käyttöön, ja siitä tuli ompeluhuone. Muumipappa piti Mammaa silmällä. Hän pelkäsi, että huoneessa pesi yhä se pimeys, joka oli tartuttanut hänet, ja ehkä se veisi Mammankin. Muumimamma kuitenkin hyräili ja teki ompeleitaan omana hyväntuulisena itsenään. Muumipappa huokaisi helpottuneena ja entinen työhuone häipyi hänen mielestään. Sitä paitsi, hän oli löytänyt uuden harrastuksen: pergamentinvalmistuksen.
« Viimeksi muokattu: 26.03.2018 22:16:21 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Tääpä oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen.
Innostuin lukemaan tän ihan puhtaasta mielenkiinnosta, kun ei ole ennen muumificcejä tullut juurikaan luettua ainakaan tämäntyyppisiä ja tästä genrestä. Helposti voisi ajatella, ettei synkkäsävyinen kauhu ja muumit sopisi kovin hyvin yhteen, mutta yllätyin tosi positiivisesti.
Ajatus painajaisista ja Muumipappaa riivaavasta kirjoittamaan pakottavasta voimasta on tosi hyytävä. Tätä fiilistä vaan lisäsi mielikuva papasta polttamassa kaikea kirjoittamaansa mitään tekstistään lukematta. Musta hienosti rakennettu koko tän idea, miten inspiraation puute ja halu kirjoittamiseen alkaa synnyttää painajaisia ja lopulta estää kirjoittamisen kokonaan. Onneksi loppu oli kuitenkin aika onnellinen. Saihan työhuone kumminkin uuden käyttötarkoituksen ompeluhuoneena, pappa pääsi painajaisistaan ja sai vielä lisäksi uuden harrastuksen.
Kiitos oikein paljon uudenlaisesta muumitarinasta. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Sielulintu: Ajattelinkin, että epätavallinen fandom & genre -yhdistelmä voisi herättää mielenkiintoa, joten tosi kiva, että päädyit tämän pariin! Tämä syntyi puhtaasti hetkellisen inspiraation voimasta. Sanat tulivat kuin itsestään. Ehkä tuota hyytävyyttä lisää myös se, että kirjoittajana pystyy samaistumaan Muumipapan kokemaan ahdinkoon? Itse samaistun muutenkin eniten Muumipappaan, niin hänestä on helppo kirjoittaa. Kiitos hurjasti kommentista!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Erikoinen genrevalinta tälle fandomille, kieltämättä! :D Jos puhutaan kauhusta Muumien kohdalla, mieleen hyökkää ainakin omalla kohdalla ensimmäisenä Mörkö (jota pelkään kuollakseni vielä näin parikymmentäjotain-vuotiaanakin, koska hyi saakeli :'D), mutta kiehtovasti tuotu esiin näkemys tällaisesta sisältä kumpuavasta ahdistuksesta ja piinasta. Otsikko on hyytävä ja samaan aikaan ihan mahtava. Nähdessäni sen ensimmäisen kerran ajattelin oikeastaan heti Taikuria (varmaan koska synkkä ulkonäkö ja osaisi varmaan ilmaista itseään kirjoittamalla?), mutta kuten alkutiedoista näkee, pääosassa tallusteli joku ihan toinen.

Kyllä tästä jäi sellainen vähän inha olo kuten yleensäkin, kun lukee jotain pelottavansorttista. Siitäkin huolimatta, että ikäraja oli k-11. Kyllä sitä mielikuvitus sitten hahmottaa tilanteet omalla tavallaan ja luo omat visuaaliset näkymänsä, hyrrr. Jotenkin erityisen vaikuttava tuo, että kirjoitushuonetta välteltiin valveilla, mutta sitten unessa se oli se viimeinen paikka johon kurkistaa, ja josta koko painajaisen avain sitten löytyi.

Lainaus
”Tarvitsin mustetta ja pergamenttia”, tuttu, mutta samalla täysin vieras, ääni vastasi. ”En voi kirjoittaa ilman oikeita välineitä.”
Tällainen asiallinen vastaus vaikkapa pelottavan ulinan vastapainoksi toimi ihan älyttömän hyvin. Vertahyytävää. :D

Kyllähän se niin on, että kirjoitusharrastuksen kanssa inspiraation puute on viheliäistä ja itsekin samaistuin Pappaan aika hyvin. :P Ficin loppu oli kyllä aika vaikuttava, kun kirjoittaminen loppui lopulta kokonaan. Yleisesti ottaen pidän kauhusta genrenä hyvin paljon muun muassa siksikin, että loppuratkaisun kohdalla ei voi usein taata, onko se positiivinen, negatiivinen vai jotain siltä väliltä. Tässäkin se jokin pimeys jäi yhä kummittelemaan, mutta toisaalta Mamma se ompeli yhtä iloisena kuin ennenkin ja Pappa pääsi eroon painajaisista. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin? Vaan ikinä ei voi tietää...!

Yksi tärkeä syy sille, miksi koen kauhun toimivan Muumien kanssa, on se, että siinä tuodaan johonkin tuttuun, itselle rakkaaseen ja ennen kaikkea turvalliseen maailmaan jotain uudenlaista uhkaa. Muumit eivät toki karttele kauhuelementtejä täysin itsekään, kuten vaikka juuri Mörön tai Jäärouvan kohdalla on tullut ilmi, mutta tämä on aika erilaisella tasolla canon-kuumotuksiin verrattuna. :D

Kauniista ja rikkaasta kuvailusta vielä erillinen maininta! Genrenä oli synkkyydet, mutta ne on tuotu esiin kiehtovasti, eikä tule sellaista tunnetta, että jonkin osuuden ohi on vähän kiirehditty tai vastaavaa. Tekstillä on tilaa hengittää, mutta se ei märehdi paikoillaan. ^^

Jo vain, kiitoksia tästä erikoisuudesta! <3

- Ayu
« Viimeksi muokattu: 15.04.2018 01:00:48 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Ayudara: Oli virkistävää kokeilla jotain tällaista! Joo, mullakin Mörkö on ensimmäinen mielessä, jos ajatellaan kauhua Muumeissa, mutta se olisi ollut liian ilmiselvä valinta. Halusin jotakin salakavalampaa. Tai nimenomaan ottaa jonkun kivan, tutun ja turvallisen hahmon ja ammentaa kauhua sitä kautta. Psykologinen kauhu on aina ollut enemmän mun mieleen. Kiva kuulla, että tämä onnistui karmaisemaan! Painajaishahmon asiallisuus on itsestäkin just karmivampaa kuin vaikka uhkailu. Hyvä, että oot samaa mieltä! Tein lopun tarkoituksella pahenteiseksi ja itse asiassa viimeinen lause viittaakin painajaisiin, sieltähän se idea tuli. Ja mistähän Pappa pergamenttinsa tulee valmistamaan, niin jaa-a... ;D Tosi hyvä pointti tuo kauhu Muumien maailmassa ja miksi se toimii. En olisi voinut itse ilmaista asiaa tuon paremmin. Muumipapalla on jotenkin niin oma ääni, että sen äänellä kuvailu oli tosi hauskaa ja runsaampaa kuin mitä mulla yleensä. Kiitos kommentista!

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :)

Muumit ja darkfic vaikutti sen verran öö - ennennäkemättömältä yhdistelmältä, että mun oli aivan pakko klikata tämä auki. :D

Ihan mahtavasti olet tavoittanut Muumipapan luonteen! Pidän siitä, miten itsekeskeisenä ja turhantärkeänä hän varsinkin alussa näyttäytyy, mutta niin, että itsekeskeisyys pysyy kuitenkin sympaattisissa rajoissa. Aah, on niin raskasta olla väärinymmärretty! Kaikenlaiset canon-viittaukset naurattivat: tottakai, jos Muumeissa puhutaan ruuasta puhutaan nimenomaan pannukakuista! :D Kirjoitustyylisi on ihan mahtava, on ihana lukea tekstä, jossa kaikennäköisiä hölmöyksiä on käsitelty näennäisen vakavalla otteella.

Papan kirjoitusblokkikummitus tai mikä lienee zombie-otus on onnistunut ja sopivan ahdistava -- toki ahdistavampi, minä tätä fandomia etukäteen voisi ajatella. Pergamentti -- hyi! Mutta tulkitsen unta jotenkin metaforisesti, että pappa on tavallaan tosielämässäänkin uhrannut perheonneaan kirjoittamiselle ja Muusan etsimiselle, mitä uni sitten havainnollistaa. Tuli ehkä vähän Frankenstein tai Faus mieleen. :D

Ah, Mamman tasapainoisuus verrattuna Muumipapan epävakauteen toi vielä lopussa hymyn huulille. Toki hymy sitten vaihtui irvistykseksi, kun Papan uusi harrastus paljastui! :) Mutta sopii hyvin, että kauhuficissä vielä lopussa palataan johonkin häiritsevään mielikuvaan!

Kiitos! Tämä on loistava!

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Muumit ja kauhu on kyllä kiehtova yhdistelmä! Maissinaksu hienosti pohtikin asiaa omassa kommentissaan, minulla hyvin samanlaisia ajatuksia. Muumien maailma on loppujen lopuksi niin turvallisen tuntuinen, ja siksikin kaikki vähän pelottavampi tuntuu niin hurjalta. Niin Muumi-tarinoiden omat pelotukset kuin tämäkin fici. Ihanan kuumottava tunnelma kyllä, semmosesta mä kauhussa niin tykkäänkin. Aika kauheeta kyllä ois aatella samaa omalle kohdalle, inspiraation puute kun on itsellekin niin tuttu ongelma. Oon kyllä onneksi saanut nukkua yöni rauhassa eikä ole tuntunut, että yksikään huone kodissani olisi kirottu 😅

Lainaus
Kirjoittaminen ei ollut vain työtä. Se oli nektaria hänen viisaalle sielulleen. Se antoi hänelle äänen ja tarkoituksen. Ilman sitä Muumipappa tunsi itsensä vajavaiseksi.
Allekirjoitan nämä sanat itsekin. Tätä kirjoittaminen just on, tältä se tuntuu. Huomaan kyllä, jos ei kirjoittaminen luista, heti tuntuu oudolta ja väärältä.

Lainaus
Ystävällisten, ruskeiden silmien tilalla oli kaksi mustaa aukkoa. Pehmeistä tassuista kasvoi petolinnun kynnet, jotka kilisivät kirjoituskoneen näppäimiä vasten.
Hyiiii 😱😱 Pystyn liiankin hyvin kuvittelemaan, miltä tuo näyttäis, ja ihan kauhea näky! Mut niinhän sen kuuluukin. Muumipappaa itseään varmaan kauhistuttanut enemmän, ihan puistattaa itseänikin kun kuvittelen tuollaista omalle kohdalle, että näkisin itseni samanlaisena.

Loppu oli ihana ristiriitaisuudessaan, kun kaikki tuntuu olevan hyvin mutta samaan aikaan mielessä on koko ajan se ajatus, että se on vain pintaa, kohta tapahtuu jotain kamalaa. Rakastan kauhuleffoissakin sitä, että loppu jätetään avoimeksi (näennäisellä) onnellisuudella ja taustalla vaanii koko ajan tunne ja pelko että kaikki ei olekaan hyvin. Ties vaikka tässäkin tarinassa huoneessa on joku kirous ja se vielä iskee uudestaan. Kuka tietää. Toivottavasti se kuitenkin jättää Mamman ja muutkin talon asukkaat (ja vieraat) rauhaan.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中