Kirjoittaja Aihe: Maailmanlopun kellumisoppi, S, Neville/Charlie/Luna  (Luettu 1753 kertaa)

Nevilla

  • hajamielinen hupsu
  • ***
  • Viestejä: 4 397
  • Puuskupuh
Ikäraja: S
Nimi: Maailmanlopun kellumisoppi
Paritukset: Neville/Charlie/Luna
Fandom: Potter
Vastuuvapautus: Rowling kirjoitti Potterit, minä vain lainaan ilman rahallista tai muutakaan hyötyä, ellei omaa iloa lasketa.
Tyylilaji: pinnalla pysyttelemistä maailmanlopun jälkeen
Haasteet: FF100 (003. Loppu), OT3-haaste (Neville/Luna/Charlie), Otsikoinnin iloja (älytön otsikko), Yhtyeen tuotanto (Scandinavian Music Group - Kun tuuli oli viilee), FF300 (149. Harmaa), Angst10.

K/H: Ajattelin ensimmäistä kertaa ikuisuuteen kirjoittaa polyamoriaa, ja koska iski inspiraatio, kirjoitin sitten näemmä tällainen postapokalyptisen tekstin. Tekipä hyvää!

*

Maailmanlopun kellumisoppi

Neville seisoo rannalla ja tuijottaa harmaita aaltoja, harmaata taivasta, harmaata tihkusadetta. Hän hymähtää mielessään hetken kliseisyydelle: kaiken loppu, ja tietenkin kaikki ympärillä on sitä samaa apatiaa, jossa hän itsekin velloo.

"Miltä sinusta tuntuu?" Luna kysyy. Hänen hiuksensa ovat takussa ja kosteat, keltainen sadetakki särkee silmiä.

"Ei miltään", Neville myöntää. Hän on huomaamattaan puristanut kämmenensä nyrkkiin niin tiukasti, että kynnet kaivautuvat ihoon. Kai siis oikeasti tuntuu joltain.

"Mihin me ajattelimme mennä?" Luna kysyy.

Neville ei kyseenalaista meitä, vaikka siitä ei olekaan puhuttu.

"Sinne, missä maailma loppuu. Eikö se olisi soveliasta tässä tilanteessa?"

"Kuulostaa loogiselta", Luna vastaa vakavasti. Tässä valossa hänenkin taivaansiniset silmänsä ovat harmaat.

*

Kalliot ovat liukkaat ja tuuli kylmä. Näin pohjoisessa lämmintä on korkeintaan keskikesällä ja kieli on kummallisen rosoista. Talvisin aurinko ei nouse viikkoihin ja maailma on täynnä aavevaloa, joka tekee kaikesta epätodellista.

Luna ei vaadi Nevilleltä kahteen vuoteen mitään. Sen ajan Neville lähinnä tuijottaa pienen mökin seinää, kalastaa purosta, käy kerran kahdessa viikossa lähikylässä ostoksilla. Taikasauvat he pitävät tiukasti suljettuina kaappeihin, oppivat elämään ilman. Lunalle se on jostakin syystä helppoa.

Kerran, kun pakkanen kiristelee hampaitaan ja raapii mökin seiniä, Neville kysyy Lunalta asiasta.

"On muitakin tapoja taikoa", tyttö vastaa tyynesti ja kohauttaa olkiaan. "Olen oppinut käyttämään niitä."

Neville nyökkää, mutta ei voi sanoa ymmärtävänsä.

*

Toisinaan he näkevät unia: pakokauhua, kirouksia, kuolemaa. Muistoihin on pinttynyt savun ja tuhon lemu, varjot levittäytyvät onnellisempienkin vuosien ylle. Silloin Luna pitelee Nevilleä sylissä, tai Neville Lunaa. He jakavat vuorot tiedostamatta, kaapivat sydämestään ne lempeyden rippeet, jotka sota on jättänyt. Oppivat taas olemaan ihmisiä.

Kahdessa vuodessa Luna kouluttaa tunturipöllön viemään kirjeitä. Neville ei kysele: hän on jo oppinut, että tyttöön eivät päde samat lain kuin muihin.

He lähettävät satoja kirjeitä. Eivät oikeastaan pelkää: tässä vaiheessa ei enää jaksa, kannata, välitä.

Mutta on oltava muitakin.

*

Käy ilmi, että onkin. Ensimmäisenä ilmestyy Pomona, tunturikasveja laukussaan ja syvän arven railo kasvoillaan erottamassa menneen nykyhetkestä.

Sitten Charlie, jolla on lohikäärmeenpoikanen ja edelleen naururyppyjä silmäkulmissa. Charlie hyräilee tiskatessaan ja polttaa iltaisin piippua pohjoisen taivaan alla. Neville huomaa vaivihkaa, että rakastaa häntä. Luna hymyilee asialle, koska on tietenkin ymmärtänyt sen jo paljon ennen kuin poika itse.

Viimeinen tulijoista on Lavender, jolla on särkynyt mieli ja pakkomielle pestä käsiään. Charlie kohtelee häntä kuin siipirikkoa linnunpoikasta.

*

"Kaipaatko sinä koskaan menneitä?" Neville kysyy Charlielta harvinaisena kesäpäivänä.

"Osaatko sinä kellua?" Charlie kysyy vastaan.

"En tiedä. En kai ole kokeillut. En ole koskaan pitänyt uimisesta."

"Sitä oppii kellumaan, kun ei enää jaksa uida. Tai hukkuu", Charlie vastaa ja kierähtää Nevillen päälle. "Älä kysele. Joskus on parempi pysyä pinnalla."

Ehkä olisi parempi hukkua, Neville ajattelee, muttei sano sitä ääneen. Ja sitten ei enää ajattele, kun Charlien parransänki raapii kaulaa ja Luna hyräilee ulkona ikkunan alla samalla kun kitkee kasvimaata.


*

He pysyvät pinnalla. Lopulta se on parempaa kuin hukkuminen.


93 percent stardust, with souls made of flames
we are all just stars that have people names.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 516
Vs: Maailmanlopun kellumisoppi, S, Neville/Charlie/Luna
« Vastaus #1 : 08.03.2018 18:00:46 »
Tämäpä oli mielenkiintoinen. Ensinnäkin otsikko todellakin herättää ihmetystä että mitäs tämä pitääkään sisällään. Sitten on jossain kohden viittaus menneeseen sotaan ja siihen että on vielä muitakin ja nämä muut vähitellen kokoontuvat jonnekin päin (Suomea?) tai johonkin pohjoisen perukoille kuitenkin.

Myös pienten yksityiskohtien maininta kuten tuo keltainen sadetakki, joka häikäisee silmiä ja Lavenderin pakkomielle pestä käsiään. Tämä jättää paljon auki. Mitä heille itsekullekin on tapahtunut? Mistä tilanteesta he tulevat ja mitä heille kuuluu vuoden päästä?
Kiitos, tämä oli avartava lukukokemus.

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 172
Vs: Maailmanlopun kellumisoppi, S, Neville/Charlie/Luna
« Vastaus #2 : 04.08.2018 19:56:33 »
Oih, mikä ihanuus! Ensinnäkin postapokalyptiset skenaariot ovat lähellä omaa sydäntä. Tämä oli kerrottu niin kauniisti, niukin sanoin, koska ei enempää tarvita. Pidin tämän hauraudesta ja unenomaisuudesta. Ihana myös tuo ajatus rikkinäisten ihmisten kommuunista, joka tahtoo elää yksinkertaista ja rauhallista elämää. Yhdessä traumasta selviäminen on helpompaa, kun antaa ja saa muilta vertaistukea. Lopun keskustelu Charlien ja Nevillen välillä: hurmaavaa ja syvällistä. Juuri Charlien kaltaista ihmistä Neville tarvitsee elämäänsä Lunan lisäksi. Charlie on aurinkoa ja paloa. Luna taas ymmärrystä ja vakautta. Kiitos tästä, nautin kovin!


ja arjessa sävyt on sinisen