Kirjoittaja Aihe: Muistojen virta | S | Harry/Hermione | angst, drama, romance | oneshot  (Luettu 718 kertaa)

supernova

  • Ex-jademyy
  • ***
  • Viestejä: 189
  • Hullu! Miten voin iskeä kaulimella pöydän alta?
Nimi: Muistojen virta
Kirjoittaja: supernova
Genre: angst, drama, romance, AU
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Hermione
Disclaimer: En omista mitään, enkä saa korvausta.

A/N: Teksti on AU. Lily ja James on elossa, Ron on kuollut ja Harry ja Hermione tutustuivat ennen Tylypahkaan menoa.


Muistojen virta

Harry ja Hermione istuivat Kalmanhanaukio kahdentoista keittiössä, teemukit käsissään. Mahonkinen pöytä oli kulunut ja tuolit natisivat vanhuuttaan, mutta he eivät välittäneet.

Sota oli viimein ohi ja Voldemort kukistettu. Valitettavasti monet olivat kuolleet. Professori Snape, Remus, Tonks, Sirius, rehtori Dumbledore, Ron…

”Muistatko vielä, kun me tutustuttiin?” Hermione kysyi, puristaen teemukiaan lujasti.

”Tietysti. Miten voisin unohtaa?” Harry sanoi, pieni hymynkare huulillaan.

Kahdeksanvuotias Harry juoksi kohti leikkialuetta kotinsa lähellä.

”Auts!” Joku huudahti ja Harry tunsi törmäävänsä johonkin.

”Oletko kunnossa?” Hän kysyi huomatessaan, että se jokin oli pieni kiharahiuksinen tyttö.

”Olen", tyttö vakuutti. ”Entä sinä?”

Harryn taikuus oli suojellut tätä, joten hän nyökkäsi iloisesti. ”Minä olen Harry. Kuka sinä olet?”

”Olen Hermione. Me muutimme juuri", tyttö kertoi ja ojensi kätensä Harrylle, joka tarttui siihen ilomielin.


Hermione hymyili itsekseen ja hörppäsi teetään.

”Minä olin teillä lähes päivittäin", hän muisteli.

”Niin olit. Jossain vaiheessa äiti ja isä huomasivat vahinkotaikuutesi.” Harry sanoi, puristaen Hermionen kättä hellästi.

”Lily  ja James kertoivat vanhemmilleni kaiken Tylypahkasta ja taikuudesta…” Hermione kuiskasi, selvästi muistaen tilanteen.

”Emman ilme oli näkemisen arvoinen", Harry naurahti ja hiljaisuus laskeutui heidän välilleen.

”Hermione, minä rakastan sinua…

”Minäkin sinua Harry, älä kuole.”


Harry joi loput teestään, selvensi kurkkuaan ja keräsi kaiken rohkeutensa. ”Hermione?”

”Niin, Harry?” Hermione kysyi, kääntyen kohti Harrya.

”Mennäänkö naimisiin?”

Kolme vuotta myöhemmin kymmenvuotiaan Hermionen toive kävi toteen.

”Jos ensimmäinen lapsemme on tyttö, hänen nimekseen tulee Maya Christina Potter.”
« Viimeksi muokattu: 03.03.2018 19:20:08 kirjoittanut supernova »

Monsters don't sleep under your bed, they sleep inside your head.

Ava by supernova ja bannu by Auroora

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 751
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :)

Aika vähän on tullut luettua AU:ta, mutta siksipä tätä fikkiä olikin mielenkiintoista ja virkistävää lukea. Erityisesti minua ilahduttaa Harry/Hermione-paritus, koska jotenkin se tavallaan viehättää ja tuntuu ihan mahdolliseltakin. Pidän kyllä Ron/Hermionestakin, ja Ronin kuolema tässä vähän surettaa, mutta tässä on onneksi kuitenkin sodan menetyksistä ja kamaluuksista huolimatta jotenkin valoisa tunnelma. Tulee sellainen tunne, että elämä kuitenkin jatkuu, kun Harry kosii Hermionea ja lopulta syntyy yhteinen lapsikin. Vaikka paljon on menetetty, paljon myös saadaan. Rivien välistä voisi ehkä jopa lukea, että Harry ja Hermione ymmärtävät sodan myllerryksessä suhteensa merkityksen ja Harry saa sen avulla kerättyä rohkeuden kosintaan.

On suloista, että Harry ja Hermione ovat tavanneet jo pieninä lapsina ennen Tylypahkaan menoa. Tulee vähän mieleen Lily ja Severus ja heidän läheiset välinsä lapsuudessa, sillä erotuksella toki että Harryn ja Hermionen suhde kestääkin tässä aikuisuuteen saakka. Myöskin kymmenvuotiaan Hermionen toive lämmittää sydäntä. Tähän AU-verseen liittyen olisi ihan hauskaa lukea lisääkin Harrysta ja Hermionesta ja heidän suhteensa kehittymisestä. :)

Kiitoksia iltalukemisesta! -Walle

“But I think – maybe – that home was us.”

marrasmielestä

Cedarella_Riddle

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 204
  • Potterhead always
Tervehdys kommenttikampanjasta!

Tämä ficci oli ihana ja samaan aikaan surullinen. Lapsuuden muistot lämmittivät ihanasti sydäntä, mutta Ronin kuolema oli hienoinen isku. Tykkäsin parituksesta ja tuo kosinta lopussa oli hyvä loppu. Tykkäsin myös siitä, etteivät Harry ja Hermione olleet kauheasti kosketuksissa toisiinsa, vaan heidän rakkaus toisiaan kohtaan näkyi henkisen siteen kautta. Fyysisyys ei ole aina kaikki kaikessa.
Lapsen syntymä oli myös ihana lisä tähän ficciin, koska vaikka velhosota varjosti yhä heidän elämäänsä, siellä sentään oli asia, mikä toi valoa Hermionen ja Harryn elämään. Myös paritus täydensi tätä ficciä täydellisesti.
En kai voi muuta sanoa enää, että tämä on täydellinen. Kiitos ❤️
Tule lukemaan ficciäni, jossa Valo viettelee ja Pimeys nauraa.
Jossa Pimeyden ja Valon tytär syntyy ruusuja hiuksillaan.
Huumoria ja Angstia sekoittaen, Cedarella_Riddle esittää:
Pimeyden Kuningatar, K-15