Kirjoittaja Aihe: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 11. luku/58 26.9.  (Luettu 5690 kertaa)

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Kuiskauksia idästä

Kirjoittaja: owlgr
Beta: puhpallura
Ikäraja: K11
Fandom: TSH
Lajityyppi: Seikkailu - tai se tämä ainakin yrittää olla
Paritukset: Samwais/Roosa, Meriadoc/Estella, Peregrin/Timantti + muita vähemmän keskeisiä.
Vastuuvapaus: Tämän tekstin maailma ja hahmot kuuluvat suurelta osin J. R. R. Tolkienille, poislukien muutama oma hahmoni. En saa tästä mitään muuta korvausta kuin kirjoittamisen ilon.
Varoitukset: Ei varsinaisesti, mutta väkivaltaa ja kuolemia esiintyy.
AN: Tämä on ensimmäinen "valmistunut" ja julkaisemani suorasanainen teksti. En tiedä onko tätä  kenestäkään miellyttävää lukea, mutta ainakin sitä oli mukava nanossa kirjoittaa.

***************************************

Prologi

Sam istui pöydän ääressä ja huoahti. Ruusa oli juuri nostanut Elanorin hänen syliinsä ja alkoi syöttää tälle iltapuuroa. Samista itsestään tuntui, että hänen ajatuksensa olivat perin muissa maailmoissa kuin hänen sylissään istuvassa tyttäressään. Hän oli vastikään palannut Satamista Merrin ja Pippinin kanssa, ja Frodo-herra oli lähtenyt Gandalfin ja Bilbon kanssa Kuolemattomille maille. Matkaan Satamista Kontuun oli kulunut useita päiviä, mutta yhä hänen tuntemansa menetys tuntui raskaana, ja hän joutui vimmatusti räpyttelemään silmiään haihduttaakseen esiin pyrkivät kyyneleet.

"Menikö matka hyvin?" Ruusa kysyi.

Sam oli kuulevinaan hieman kireän äänensävyn Ruusan äänessä. Ja mitä siihen piti vastata? Ei hän vielä ainakaan kertoisi, minne Frodo-herra ja Bilbo olivat menneet. Ja toisaalta ei Ruusa tainnut sellaisista asioista kovin paljon perustaakaan. Tuskin edes kunnolla tiesi.

"Ihan hyvin", Sam vastasi. "Kerron myöhemmin lisää", hän jatkoi ja korjasi vähän Elanorin asentoa sylissään.

Hänellä alkoi olla jo nälkä, mutta oli ehkä tarpeen odottaa, että Elanor meni nukkumaan ja jatkaa matkasta kertomista vasta sitten.

"Miten täällä Elanorin kanssa?" hän kysyi.

"Muuten ihan hyvin, mutta koko ajan saa vahtia, ettei mene mihinkään missä satuttaisi itseään. Konttaa, nousee seisomaan tukea vasten. Käveleekin vähän, kun pitää jostain kiinni. Varsinkin uunin edessä saa olla tarkkana."

Sam nyökkäsi. Elanor oli juuri alkanut varovasti liikkua tukea vasten, kun hän oli lähtenyt Merrin ja Pippinin kanssa Frodon perään Gandalfin hätyyttämänä.



Ruusa sai puuron syötettyä ja laski lautasen pöydälle. Sam antoi Elanorille hyvän yön suukon ja Ruusa vei tämän kehtoon ja alkoi laulaa hiljaisella äänellä laulua Konnun aurinkoisista päivistä. Sam uppoutui kuuntelemaan Ruusan laulua ja mietti, miltä kaikelta Ruusa olikaan välttynyt, kun oli asunut ikänsä Konnussa. Hetken kuluttua laulu hiljeni ja Ruusa tuli istumaan pöydän ääreen Samia vastapäätä.

"Aikooko Frodo-herra tulla syömään meidän kanssa?" Ruusa kysyi.

Sam havahtui mietteistään ja pudisti hitaasti päätään.

"Kauanko hän sitten aikoo olla poissa?" Ruusa jatkoi.

Sam huokasi ja tuijotteli pöytää. Sen sanominen ääneen tekisi siitä lopullisen. Vaikka hän kyllä jo tiesi, ettei Frodo-herra ollut tulossa takaisin. Mutta ajatus siitä, että Frodon matkasta puhuttaisiin Konnussa, oli outoa. Vaikka tokihan heistä ja heidän matkastaan oli puhuttu jo aiemminkin, eikä siitä edes ollut niin kovin pitkää aikaa. Ja hänestä vähän tuntui, ettei Konnussa oltu täysin sulatettu heidän aiempaakaan matkaansa. Paitsi ehkä hänen ja Merrin kohdalla.

Ruusa tuhahti.

"Sinun pitää sanoa Frodo-herralle, ettei enää raahaa sinua mukaansa noihin outoihin ja omituisiin seikkailuihin", tämä sanoi. "Sinulla on kyllä enemmän kuin tarpeeksi tekemistä kotonasi."

Samista tuntui, että vaivoin hän sai katseensa kohotettua pöydästä Ruusan kasvoihin.

"Ei Ruusa", hän sanoi. "Frodo-herra ei vie enää ketään mihinkään seikkailuun. Hän on poissa. Aivan kuten Bilbo. Ja Gandalf. Ja haltiat."

Sen pidemmälle hän ei päässyt, kun itki. Hän tunsi, miten Ruusa otti häntä kädestä kiinni ja silitti sitä.

"Mitä tarkoitat?" Ruusa kysyi.

"He lähtivät pois Keski-Maasta", Sam sanoi. "Menivät harmaalla laivalla länteen, Kuolemattomille maille."

Sen enempää hän ei mielellään Ruusalle selittäisi ainakaan sinä iltana, Sam mietti.

"He ovat siis kaikki menneet jonnekin kauas", Ruusa sanoi poissaolevaan sävyyn.

Sam nyökkäsi ja palasi ajatuksissaan Suuren Meren rannalle. Meren äärellä oli Frodo hänelle sanonut, että hänkin aikanaan voisi seurata Kuolemattomille maille, sillä hänkin oli hetken aikaa pitänyt Sormusta hallussaan. Mutta ei olisi enää laivaa, joka hänet sinne veisi. Ja hän kuului Kontuun. Tai ainakin hän halusi uskoa niin. Jos ei muuten, niin Ruusa ja Elanor saivat hänet uskomaan niin.



Seuraavana aamuna, kun Sam heräsi Elanorin itkuun, hän huoahti ja koetti terästäytyä. Frodo-herra oli mennyt. Mutta kuten Ruusa oli edellisenä iltana sanonut hänelle, hänellä oli kyllä tekemistä enemmän kuin tarpeeksi Konnussa. Hän puki päivävaatteet ylleen ja meni Ruusan avuksi tekemään aamiaista. Kananmunien ja pekonin kypsyessä pannulla hän katseli ikkunasta ulos. Päivästä näytti tulevan melko aurinkoinen, mutta syksy oli jo pitkällä eikä aurinko riittänyt lämmittämään ilmaa enää kunnolla. Paremminkin tuntui siltä, että mitä aurinkoisempaa oli, sen kylmempi sää oli. Se tuntui kuin viiltävän hänen rintaansa ja muistoissaan Sam palasi Lothlórieniin, haltioiden valtakuntaan, jossa niin selkeästi oli näkynyt ja tuntunut kaikki se kauneus, mitä oli ollut; ja viiltävänä tuntui se tuska ja menetys, mitä oli ollut.

"Elanor! Ei!" Ruusa huudahti.

Sam havahtui mietteistään ja kääntyi katsomaan Elanoria ja Ruusaa. Elanor oli konttaamassa kohti hellaa ja näytti kuin äitinsä kielto olisi vain laittanut tähän lisää vauhtia. Sam otti muutaman askeleen ja nosti Elanorin syliinsä. Hän käänsi muutaman pekonin pannulla ja kääntyi sitten taas katsomaan ikkunasta ulos.

"Katso kuinka kaunis päivä tästä tuleekaan", hän sanoi Elanorille.

Hän katseli vuoroin niittyjä ja niiden takana näkyvää metsäkaistaletta, vuoroin Elanoria ja miten tämä ahmi aamuauringon valaisemaa maisemaa.

"Au", Elanor jokelsi ja osoitteli ulos.

Sam ei saanut selvää, mitä tai mihin Elanor osoitti, mutta ainakin hän oletti tämän puhuvan auringosta.

"Näyttäisi tulevan aurinkoinen päivä", Sam sanoi.

"Siltä näyttää", Ruusa sanoi.

Tämä oli tullut hänen viereensä ja katsoi myös ulos. Sam siirsi Elanorin paremmin ja halasi Ruusaa ja antoi hänelle suukon.

"Kohta alkaakin syyssateet", Sam sanoi.

"En tainnut eilen illalla muistaa sanoa, mutta Virranvarresta tuli pyyntö, että kävisit siellä kun ehdit", Ruusa sanoi. "Se on taas se Yliskulman Kalle. Haluaa aina vain lisää kasvimaata itselleen ja kun muut eivät myy, niin käy hankalaksi."

Sam huokasi. Miksi kaikkien piti olla niin tyhmiä? Tai kaikkien ja kaikkien. Ei hänen pormestariaikanaan muut olleet heittäytyneet hankaliksi kuin Kalle. Mutta juuri nyt hän olisi vain toivonut saavansa olla rauhassa.

"Pitänee kai sitten käydä Virranvarressa. Vihreässä lohikäärmeessä. Siellä se istuu sen ajan kun ei ole hoitamassa maataan. Eli suurimman osan vuodesta siis."

"Mutta tämä on jo ties miten mones kerta elonkorjuun jälkeen", Ruusa sanoi. "Eikö thain voisi tehdä asialle jo jotain?"

"En usko", Sam sanoi. "Ilkeä Kalle on ollut, mutta ei paha, niin että thain tai konnavahdit voisivat tehdä mitään. Mutta ei se hyvien tapojen mukaista ole. Itselleen hän sillä hankaluuksia aiheuttaa."



Sam astui Vihreän lohikäärmeen ovesta sisään. Matka Hobittilasta Virranvarteen ei ollut juurikaan tuonut hänelle ajatuksia siitä, mitä Kallen kanssa oikein pitäisi tehdä – toisin kuin hän oli toivonut. Piippukessun tuoksu ja savu tulvahti häntä vastaan ja samalla tuli tervehdyksiä:

"Samwais!"

"Sam!"

"Päivää", Sam sanoi ja koetti sanoa sen keveästi, vaikka hänestä tuntuikin, että epäonnistui.

Saadakseen edes hieman aikaa miettiä, mitä sanoisi Kallelle, hän tilasi oluen ja puhui ihmisten kanssa. Olihan sekin hänen työtään, hän mietti. Täytyi pysyä perillä ihmisten asioista ainakin auttavasti ja kuunnella näiden huolia ja iloja. Hän istuutui lähelle pöytään ja kuunteli muiden puhetta. Kovin kauan hän ei siinä voinut istua tuijottelemassa kolpakkoaan, kun eräs pöydässä istuvista hobiteista kääntyi hänen puoleensa suoremmin ja sanoi:

"Merri-herra oli täällä yötä ja kertoi että herra Reppuli on lähtenyt taas pitkälle matkalle. Tiedättekö te pormestarina tästä matkasta jotain? Ja eikö tämä toinen matka tee hänestä jo varsin epäilyttävän? Eihän Bilbo Reppulikaan tehnyt kuin yhden matkan ja häntä jo pidettiin perin omituisena."

Sam huokasi. Jos hän vain oikein muisti, kysyjä oli Rolfo Tonkeli, Virranvarren kylästä. Toki tämän täytyi tietää, mitä Frodo-herra, Merri-herra ja Pippin-herra ja hän itsekin olivat olleet tekemässä. Ja että he olisivat ehkä vieläkin olleet Sarumanin orjia, jos he neljä Maanmatkaajaa eivät olisi tulleet takaisin. Ja nyt tämä Tonkeli oli silti aukomassa hänelle päätään ja vihjailemassa, että Frodo-herrassa olisi jotain omituista.

"En aio käydä kertomaan teille kaikkea, mitä Frodo-herra on tehnyt ja miksi. Siitä voitte lukea Punaisesta kirjasta tai kysellä Merri-herralta tai Pippin-herralta, josko he kertoisivat. Mutta sen minä voin sanoa, että turhaan koetat mustamaalata Frodo-herraa. Hän on mennyt eikä enää palaa. Etkä sinä voi tehdä hänen hyväkseen tai pahakseen enää mitään."

Samin sanat aiheuttivat kohahduksen. Sam itse tyytyi juomaan olutta. Ei se tuonut Frodo-herraa takaisin, mutta välttyipä hän ainakin katselemasta häntä hölmistyneenä tuijottaviin kasvoihin.

"O-onko herra Reppuli kuollut?" joku kysyi.

"Ei", Sam sanoi ykskantaan. "Hän oli hyvässä kunnossa kun näin hänet viimeksi reilu viikko sitten. Mutta hän lähti pitkälle matkalle, jolta hän ei palaa."

Sam hörppäsi lisää olutta ja jatkoi:

"Mutta en oikeastaan tullut tänne puhumaan Frodo-herrasta, vaan Yliskulman Kallesta. Mitä uutta hänestä?"

Hetken Sam katui sitä, että oli pyytänyt kertomaan uutiset Kallesta. Tuntui kuin kaikki olisivat puhuneet yhtä aikaa ja kesti aika kauan ennen kuin hän sai selville, että ilmeisesti Kalle oli omin lupinsa käynyt siirtämässä rajapyykkejä. Ei ihme, että hobitit olivat närkästyneitä. Sam kuitenkin hieman ilahtui. Sillä nyt heillä oli käsissään ihan oikea lainrikkomus, ja thain saattoi tehdä jotain.

"Oletteko sitten ilmoittaneet thainille?" Sam kysyi. "Mitä Paladin sanoi?"

"Hän sanoi, että on liian väsynyt hoitamaan asiaa eteenpäin ja että joku muu saa hoitaa sen hänen puolestaan", Halfred Viherpeukalo sanoi.

Sam veti olutta väärään kurkkuun ja yski ja pärski hetken aikaa. Oli miltei ennenkuulumatonta, että thain olisi kieltäytynyt hoitamasta velvollisuuksiaan. Vaikka toisaalta taisi olla melko kauan, kun thainin aloitteesta oli oikeasti tehty jotain.

"Sitten taitaa olla syytä pyytää häntä valitsemaan uusi thain", Sam sanoi.

"Hän on tehnyt sen jo", Halfred sanoi.

Ja miksi uusi thain ei sitten ollut tehnyt myöskään mitään, Sam mietti, mutta kukaan ei sanonut mitään.

"Ja?" hän kysyi. "Entä uusi thain? Kuka hän on ja miksei hänkään ole tehnyt mitään?"

"Koska Paladin ei saanut valitsemaansa uutta thainia saapumaan luokseen", Sam kuuli tutun äänen sanovan takaansa.

Sam katsoi vasemmalle puolelleen ja pöydän päässä seisoi Lothlórienin viittaan kääriytyneenä Pippin. Viitan alta Sam saattoi erottaa, että Pippinillä oli yllään hänen Gondorista saamansa vaatteet ja haarniska. Se ei sinällään ollut mitään uutta. Niin Merrillä ja Pippinillä yleensäkin oli, kun nämä liikkuivat pihapiiriään kauempana. Ja kun Sam vilkaisi hieman tarkemmin, hän huomasi tällä sormuksen, jota thain tapasi kantaa kädessään.

"Pippin!"

Pippin väläytti hänelle hymyn ja istuutui hänen viereensä.

"Onneksi olkoon", Sam sanoi.

Pippin nyökkäsi ja sanoi:

"Ei tämä varsinaisesti herkkua ole. Sotkuinen tilanne jo alkuunsa. Mutta ei tätä enää voi villaisella painaa."

"Ei", Sam sanoi ja nyökkäsi. "Mitä ajattelit?"

"Ainakin saa siirtää rajakivensä takaisin paikoilleen", Pippin sanoi. "Eikä liene pahitteeksi vaikka maksaisi vähän korvauksiakin ilkeydestään."

"Millä aiot saada hänet maksamaan", Rolfo Tonkeli kysyi.

"Olen kuullut, ettei hän ole varsin yhteistyöhaluinen", Pippin sanoi ja vilkaisi Samia.

Sam oli kyllä puhunut Kallen kanssa asioista jo useasti, mutta hänen sanansa ja vaatimuksensa olivat kaikuneet kuuroille korville. Sam olisi noin periaatteessa halunnut kysyä samaa, mutta ei viitsinyt, vaan luotti, että Pippinillä oli suunnitelma.

"Eiköhän siihen keinot löydy", Pippin sanoi Samin mielestä vähän turhankin arvoituksellisesti ja hymyili. "Mutta ennen kuin teen yhtään mitään minä juon oluen ja poltan ainakin piipullisen piippukessua. Koskapa hobitit ovat häntä sietäneet jo näinkin kauan, kukaan tuskin laittaa niihin kuluvaa aikaa pahakseen."

Sitten Pippin nousi pöydästä ja meni ilmeisesti tilaamaan itselleen olutta. Sam ei voinut itselleen mitään vaan hymyili.
« Viimeksi muokattu: 26.09.2018 20:13:57 kirjoittanut owlgr »

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, prologi+ 1. luku/58 11.2.
« Vastaus #1 : 11.02.2018 11:07:29 »
Luku 1

Bukinmaan syksy oli sateinen ja kylmä. Sitä se kyllä oli ollut koko Konnussa sen mukaan, mitä Merri oli kuullut. Oli suorastaan mukavaa istua illalla kotona takkatulen ääressä ja lukea. Vaikkakin aina ajoittain hän unohtui mietteisiinsä ja muistelemaan vanhoja aikoja. Siitäkin oli jo ilmeisesti liki kymmenen vuotta, kun Frodo-herra oli lähtenyt, hän mietti. Kahdeksan, jos hän laski oikein. Vaikka kyllä siitä oli. Elanor oli nyt 9, täyttäisi ensi kesänä 10. Ja Frodo oli ollut Elanorin ensimmäisillä syntymäpäivillä.

Vaan nyt tuntui, että koko Kontu oli aivan toisenlainen kuin se oli ollut silloin, kun hän ja Pippin olivat olleet nuoria. He olivat lähteneet Frodon mukaan tätä auttamaan, mutta totuus oli ylittänyt heidän jokaisen villeimmätkin painajaiset. Ja nyt... Nyt Sam oli pormestari ja Pippin oli thain. Ja hänestä itsestään puhuttiin "Meriadoc Mahtavana" ja "Bukinmaan herrana". Ja häneltä tultiin kysymään neuvoa ties mihin, ihan kuin hän olisi ollut jokin suurikin herra. Tai ainakaan hän ei itseään tuntenut sellaiseksi. Mutta kohtalo tai maailma tai mikä olikaan, oli tainnut päättää kaikkien heidän kohdalla toisin. Mutta paluuta entiseen ei ollut. Frodo-herra sen oli ensimmäisenä tiennyt. Jo pelkät hobittien vaatteet ja tavat tuntuivat kaiken jälkeen kovin erilaisilta kuin ennen Suuria vuosia ja pitkää matkaa. Eikä hän voinut sitä kieltääkään, hänellä oli ajoittain ikävä Konkaria, tai ehkä hänen pitäisi ajatella tätä mieluummin kuningas Elessarina. Ja kuningas Éomeria.

"Teetä ja leipää, kulta?" Estella huikkasi keittiöstä.

"Ah, sopii kyllä", Merri vastasi. "Minä tulen."

Hän laittoi kirjan rahille, jolla piti jalkojaan, ja meni keittiöön. Estella oli jo kantanut ruokakomerosta melko paljon ruokaa niin, että he saattoivat syödä jopa hobittimittapuulla varsin tuhdin illallisen. Tai ehkä ensimmäisen illallisen, Merri mietti. Todennäköisesti he söisivät toisen illallisen hieman myöhemmin. Merri ryhtyi auttamaan sikäli, kun vielä ehti, ja pian he istuivatkin pöydässä syömässä.



He olivat lopettelemassa ruokaansa, kun ovelle koputettiin. Merri vilkaisi ulos ja mietti, kuka ihme heille saattoi olla tulossa. Oli kuitenkin jo perin myöhäinen ja sateinen syysilta ja ulkona oli miltei pimeää. Merri ja Estella vilkaisivat toisiaan.

"Kai se täytyy avata", Merri mutisi ja nousi pöydästä.

"Kunhan ei olisi mitään ikävää", Estella sanoi.

Sitä tosiaankin sieti toivoa, Merri mietti. Mutta jos hän jotain oli oppinut, niin asiat tuli ottaa vastaan sellaisina kuin ne tulivat. Niin hyvät kuin pahatkin.

Merri meni ovelle ja silmäsi kulkiessaan eteistä. Tulipa ovesta melkein mitä tahansa pahaa, hän saisi kyllä miekan nopeasti. Hän kurkkasi oven ikkunasta ja näki lyhdyn valossa kyyristelevän ihmishahmon. Lyhty, hän mietti, ei ollut kovinkaan ikävä juttu. Paremminkin se tarkoitti, että kulkija – kuka olikin – oli nimenomaan halunnut tulla hänen luokseen juuri sillä hetkellä kuin oli tullutkin: iltapimeällä ja kaatosateella. Mutta miksi? Merri työnsi oven auki ja sisältä tulvahti synkkään ulkoilmaan kirkas valokiila.

"Hyvää iltaa, Meriadoc Mahtava", Merri kuuli miehen äänen sanovan.

"Hyvää iltaa, arvon herra", Merri sanoi ja koetti pitää hämmennyksen poissa äänestään.

"Vanha Voivalvatti Pomppivasta ponista opasti minut tähän suuntaan tuomaan teille sanan", mies sanoi.

Sanansaattaja!

"Käy sisään", Merri sanoi ja viittasi miehen sisään.

Itse hän väistyi ovelta ja mies tuli vettä valuvana heidän eteiseensä. Mies aivasti ja vettä lensi pisaroina ympäriinsä. Merri hieman kurtisti sille kulmiaan, mutta ei sanonut mitään. Mies puolestaan kaivoi viittansa alta nahkalaukun ja sieltä rullalle käärityn kirjeen, jossa näytti olevan lukuisia sinettejä. Mies ojensi paperin hänelle ja kumarsi samalla hienoisesti. Merri otti paperin käteensä ja vilkaisi sitä. Samalla hänestä tuntui, että hänen sydämensä hypähti hieman jännityksestä. Hän tunsi kyllä laukkaavan hevosen, joka oli kahdessa sinetissä. Ja samoin hän tunsi toisissa kahdessa sinetissä olevan valkoisen puun ja seitsemän tähteä. Ne olivat Markin ja Gondorin tunnukset. Se siis ehkä selitti, miksi mies oli tullut hänen luokseen sellaisella koiranilmalla – tällä taisi olla takanaan jossakin mielessä kahden kuninkaan käsky.

Merri katsahti uudestaan miehen vaatteita, mutta näissä ei näkynyt merkkiä, että tämä olisi suoraan ollut kummankaan kuninkaan palveluksessa.

"Onko sinulla miten kiire?" Merri kysyi. "Ei sillä, ei minulla ole tarjota kelvollista yösijaa ihmisten mittapuulla, mutta on täällä sentään katto ja takkatuli. Ja mielelläni kuulisin, jos voitte kertoa jotain uutisia etelästä."

"Kiitos", mies sanoi. "Olen kovin kiitollinen, jos saan viipyä täällä yön yli. Ja suokaa anteeksi, etten ole esittäytynyt aiemmin. Nimeni on Feragol. Feragol Alestinpoika."

"Hauska tutustua", Merri sanoi ja työnsi oven kiinni, jotta lämpö pysyisi sisällä.

Mies riisui märkiä vaatteitaan ja Estella tuli keittiön ovelle.

"Hän on Feragol Alestin poika", Merri sanoi. "Toi kaikesta päätellen kirjeen Rohanista ja Gondorista."

Estellan silmät laajenivat. Merriä se hieman huvitti. Taisi olla yhä vuosienkin jälkeen niin, että kaikkia heidän Maanmatkaajien juttujaan ei uskottu. Ja nyt kun heidän tekemänsä matka näyttäytyi isona ihmisenä heidän omassa hobitinkolossaan Bukinmaassa, se jätti enää perin vähän sijaa epäilyille tai arvailuille. Vaikka hän olikin kyllä varsin vakuuttunut, että Estella kyllä uskoi heidän tekemisensä – eihän tällä ollut mitään syytä epäilläkään – ne olivat silti kaukaisia tapahtumia, joista Konnun hobitit harvoin olivat kiinnostuneita.

"Pyysin häntä jäämään tänne yöksi", Merri jatkoi. "Ei kyllä ole mitään takeita, että sade loppuisi huomiseksi, mutta edes yksi yö sisällä ja kuivana ainakin tuntuu hyvältä jos ei muuta."

Merri kääntyi Feragolin puoleen ja sanoi:

"Puolisoni Estella Bolger."

Feragol kumarsi Estellalle ja tämä näytti perin hämmentyneeltä. Mutta hän saattoi kyllä ymmärtää sen. Toki Konnun ja Bukinmaan hobititkin suhtautuivat häneen arvostavasti, mutta eivät nämä sentään tälle kumartaneet.

Päästääkseen Estellan oudosta tilanteesta Merri jatkoi Estellalle:

"Hän sanoo tulevansa Briistä, joten arvelisin hänen olevan väsynyt ja nälkäinen."

Ne sanat näyttivät havahduttavan Estellan.

"Olemme juuri syömässä illallista, arvon herra", tämä sanoi Feragoldille. "Voitte liittyä seuraamme."

"Kiitos", Feragol sanoi.

"Tule", Merri sanoi.

Hän viittasi miehen peräänsä ja meni olohuoneeseen, jossa takkatuli räiskyi iloisena.

"Voit jättää märkiä vaatteitasi tänne kuivumaan. Vaihtovaatteita minulla ei ole, mutta voin antaa sinulle ison huovan, johon voit kääriytyä. Haluatko sen nyt heti vai vasta myöhemmin?"

"Voisin ottaa sen nyt heti, jos siitä ei ole liikaa haittaa", Feragol sanoi.

Merri huomasi, miten tämä katseli uteliaasti ympärilleen, kun hän lähti hakemaan tälle huopaa. No, sen saattoi arvatakin, Merri mietti, sillä tämä tuskin oli ollut koskaan hobitinkolossa. Löydettyään huovan Merri vei sen miehelle ja jätti tämän asettelemaan vaatteitaan kuivumaan ja meni itse jatkamaan keskeytynyttä illallistaan keittiöön. Hetken kuluttua Feragol saapui sinne myös ja Merri viittasi tämän istuman lähelleen. Estella oli kattanut tälle paikan ja tuonut pöytään hieman lisää ruokaakin. Feragol näytti hämmentyneeltä, miten paljon ruokaa oli tarjolla ja istuutui hitaasti pöytään.

"O-onko tämä tosiaankin vain illallinen?" Feragol kysyi vähän hämmentyneesti.

"On", Merri sanoi. "En tiedä mitä tiedätte hobiteista, mutta me rakastamme syömistä."

"Niin minäkin ainakin nälkäisenä", Feragol sanoi ja kävi varsin ahnaasti kiinni limppuun ja alkoi syödä.



Heidän syötyään Merri nousi pöydästä ja kehotti miestä tulemaan taas olohuoneeseen. He istuutuivat nojatuoleihin ja Merri pyysi miestä kertomaan kaiken, mitä tiesi eteläisen maailman tapahtumista.

"Asun itse Mustainmaassa", Feragol aloitti kertomuksensa. "Ja kuningas Éomerin lähetti saapui luokseni suunnilleen kuukausi sitten. Hän oli jo varsin väsynyt. Ja kun minulla ei ollut parempaakaan tekemistä näinä pimeinä päivinä, päätin ehdottaa tälle, että veisin sanoman eteenpäin ja hän voisi palata kotiinsa. Hän suostuikin, ja niin lähdin Pohjois-Etelä-tietä pohjoiseen ja kohti Briitä. Ylitin Harmaavirran ja saavuin Vihertielle. Muutama päivä sitten tulin viimein Briihin ja kysyin neuvoa majatalosta. Lepäsin ja tulin tänne."

Merri nyökkäsi.

"Kertoiko lähetti kuulumisia Rohanista tai Gondorista?" hän kysyi.

"Ei paljon, mutta kuulemma sen verran, että jaloa kansaa ja kääpiöitä on nähty matkaavan Rohanin läpi. Minne ovat menneet, en tiedä, eikä tiennyt hänkään. Mustainmaa maksaa toistaiseksi veroa Rohaniin maksuksi Sarumanin tekojen paikkaamiseksi. Gondoriin kuuluu pelkkää hyvää. Kuningas Elessar on suuri ja voimakas kuningas, ja hänen valtansa ulottuu kauas pohjoiseen. Mustainmaa ei ole osa hänen kuningaskuntaansa, mutta sen kansa hyötyy kyllä suuresti mahtavasta Gondorista ja sen takaamasta rauhasta."

"Kontu on hyvin hyvin kauan sitten kuulunut muinaiseen Arnorin valtakuntaan", Merri sanoi. "Niin sanottuun Pohjois-Valtakuntaan. Kuningas Elessar on sekä Gondorin että Arnorin valtakunnan kuningas, ja Konnun thain on hänen käskynhaltijansa Konnun alueella."

Feragol näytti hieman yllättyneeltä ja hämmentyneeltä. Ilmeisesti mies ei tiennyt kovinkaan paljon Pohjois-Valtakunnasta, Merri mietti.

"En tiennytkään, että olen oikeastaan kuningas Elessarin valtakunnassa ylitettyäni Mustainmaan rajan..." Feragol mutisi kuin itsekseen.

"Gondorin muinaiset kuninkaat hallitsivat laajoja alueita Keski-Maasta", Merri jatkoi.

Hän otti hieman piippukessua, asetti sen piippuunsa ja alkoi poltella sitä samalla kun verkkaisesti kertoi:

"Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Gondorin kuningaskunta oli ensin, mutta sitten he perustivat pohjoiseen toisen valtakunnan Númenorin ihmisille. Kunnes sitten Sauron petti Angmarin valtakunnan kuninkaan ja vähitellen Pohjois-Valtakunta kuihtui ja katosi. Ja niin jäljelle jäi vain eteläinen valtakunta, Gondor. Kunnes Suurina vuosina Sauron lopulta kohtasi loppunsa ja kuningas Elessar yhdisti uudelleen Gondorin ja Pohjois-Valtakunnan."

Merri oli hetken hiljaa. Hänen oli myönnettävä itselleen, että tunsi tätä historiaa surkuteltavan vähän. Ehkä hän olisi voinut kuunnella enemmän ja tarkemmin, mitä Gandalf, Konkari ja Faramir olivat puhuneet heille muinaisesta valtakunnasta.

"Valitettavasti en kuitenkaan ole oikein koskaan ollut kiinnostunut historiasta niin paljon, että osaisin kertoa noista asioista niin hyvin ja tarkasti kuin niiden arvo huomioiden pitäisi. Mutta olen varma että mikäli teitä kiinnostaa, näistä asioista on kirjoitettu paljon Minas Tirithissä."

"Kerroitte kyllä jo varsin riittävästi", Feragol sanoi ja hymyili hieman. "Enkä minä osaa lukea kuin omaa kieltäni ja auttavasti yleiskieltä."

"Ehkä, mutta taruntuntijoita on siellä paljon", Merri sanoi.



Sitten Merri vihdoin tunsi itsensä niin kärsimättömäksi, että katsoi tarkemmin Feragolin tuomaa kirjettä. Päällimmäisin paperi oli hieman nuhruinen ja kulunut, mutta yhä siitä saattoi lukea, mitä siinä luki: Samwais Urhea, Peregrin Tuk – Gondorin ritari, Meriadoc Rankkibuk – Rohanin ritari. Se oli siis heille kolmelle, Merri mietti. Frodon nimeä kuoressa ei mainittu, joten hän saattoi vain päätellä, että jotenkin oli tieto siitä, että Frodo oli lähtenyt, vaeltanut nuo useat sadat virstat Gondoriin saakka.

Merri nousi ja otti takanreunukselta pienen veitsen, jolla hän tapasi avata kirjeensä, mikäli sattui niitä avaamaan olohuoneessaan eikä työhuoneessaan. Hän avasi kuoren ja istuutui taas nojatuoliin ja veti kirjeen kuoresta ja alkoi lukea. Hän oli arvannut oikein sen, että kirje tosiaan oli kuningas Éomerilta ja kuningas Elessarilta. Tervehdys Konnun hobiteille, jotta nämä tietäisivät, että etelän valtakunnat yhä muistivat heidät ja taruntietäjät kertoivat heistä ja lauluntekijät tekivät heistä yhä lauluja. Se ei ollut pitkä kirje, mutta yhtä kaikki muistutus, että Konnussa ei juurikaan muistettu eikä tiedetty ulkomaailman asioista mitään.

Feragol liikahti hieman kärsimättömästi ja Merri havahtui mietteistään ja katsoi taas vieraaseensa. Mitään erikoista sanottavaa hänellä ei sillä erää kuitenkaan ollut, sillä kirje tuntui kuin nostaneen hänen mieleensä kaikki ne Suurten vuosien tapahtumat, joiden myllerryksessä hän oli ystävineen ollut. Feragol näytti kuin käyvän sisäistä taistelua, sanoisiko jotain vai eikö. Viimein tämä kysyi:

"M-mitä kirjeessä oli?"

Merri tunsi hetkellistä kuohuntaa sisällään. Ei kirjeistä kyselty. Varsinkaan sanansaattaja. Ja vielä kuninkaiden kirjeestä...

"Suokaa anteeksi, herra Feragol, mutta en koe olevani teille tilivelvollinen asioista, mitä Rohanin ja Gondorin kuninkaat näkevät asiakseen kirjoittaa kirjeeseen", Merri sanoi.

Häntä hieman kadutti se, että hänen äänensävynsä taisi olla hieman kylmä. Feragol hieman kalpeni.

"Suokaa anteeksi, herra", Feragol sanoi.

Merri huitaisi kädellään. Ei hän niin vakavissaan ollut. Eritoten ihmiselle, joka ei ehkä tiennyt tapoja saati sitä, mitä oli oikeastaan edes kysymässä.

"Antakaa olla", Merri sanoi lauhtuneena. "Ette tiennyt mitä kysytte. Kertokaa ennemmin, mitä aiotte tehdä palattuanne kotiinne."

"En oikeastaan tiedä", Feragol sanoi. "Olen köyhä maamies, joten talvella ei ole juurikaan tekemistä. Ehkä toivon saavani jostain varmuuden siihen, että perheeni selviää talven yli seuraavaan kesään."

Merri nousi ja vei kirjeen kuorineen työhuoneeseensa (hänen huoneensa oven lähellä oli tuoli, jolle hän ylettyi asettamaan kirjeen poistumatta olohuoneesta) ja asteli hieman edestakaisin olohuoneessa. Hänellä oli perin vähän keinoja auttaa ketään niin kaukana kuin Mustainmaassa, mutta toisaalta Konnun hobitit kyllä auttoivat, jos joku vain apua kaipasi. Hän kääntyi Feragolin puoleen ja sanoi:

"Vaikka haluaisinkin auttaa teitä, minulla on perin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään, mistä todella olisi teille apua ainakaan pian. Minulla ei ole kuninkaiden aarteita tai valtaa valtakuntien ylitse. Ja toisaalta luulen, että vaikka voisinkin antaa sinulle jonkin arvokkaan lahjan, teistä ei olisi varmaankaan kovinkaan miellyttävää raahata sitä niiden satojen virstojen matkaa kotiinne."

"Ei teidän tarvitse", Feragol sanoi hämillään. "Minä vain toin viestin..."

"Viestin, jonka vuoksi ette voinut olla kotonanne ja mahdollisesti huolehtimassa perheestänne", Merri sanoi. "Ei, haluaisin kyllä korvata vaivanne jotenkin, mutta en tiedä ainakaan vielä miten. Kenties pohdin sitä aamuun mennessä."

Hieman he vielä puhuivat, mutta sitten Merristä alkoi tuntua, että oli aika vetäytyä levolle ja päästää Feragol lepäämään. He söivät vielä vähän ja menivät sitten levolle.



Seuraava aamu valkeni miltei yhtä harmaana kuin edellisetkin aamut. Sen verran sää oli parantunut, että vettä satoi vain tihkuna eikä kaatamalla. Merri antoi Feragolille mukaan mahdollisimman runsaat eväät, jotta tämän ei tarvitsisi ainakaan niin paljon nähdä nälkää matkallaan. Ja aamupäivän koittaessa Feragol lähti.

Merri meni olohuoneeseen, jossa Estella istui kirjailemassa pöytäliinaa, ja istuutui nojatuoliin.

"Minä luulen, että meidän täytyy lähteä käymään Repunpäässä", Merri sanoi.

Estella laski työnsä syliinsä ja katsoi häntä.

"Nyt syksyllä? Miksi?"

"Kerroin sinulle illalla siitä kirjeestä, jonka se sanansaattaja toi", Merri sanoi. "Se oli osoitettu myös Pippinille ja Samille. Meidän tehtävämme on välittää kuninkaiden sana eteenpäin. Se on suorastaan velvollisuutemme. Ja minusta tuntuu, että ystävämme Hobittilassa ja Tukinturussa ilahtuisivat kovasti, jos menisimme sinne itse."

He olivat kyllä nähneet toisiaan viimeksi kesällä, mutta ainakin Merristä tuntui, että heitä näki tätä nykyä perin harvakseltaan. Pippin oli thain ja hänellä oli omat velvollisuutensa, joskin sinä aikana kovin muodolliset. Sam taas oli pormestari, ja perinteisesti Konnussa se oli paljon kiireisempi virka kuin thainin.

"Mutta tuolla sateessa kastuu aivan litimäräksi", Estella sanoi vähän lannistuneesti.

"Niin... Mutta silti meidän täytyy", Merri sanoi. "Ei meidän tarvitse lähteä tänään tai huomennakaan, mutta ennen talvea. Valitaan joku suhteellisen selkeä matkapäivä. Ja pyydetään Stellaa ja Rufusta pitämään tätä kunnossa."

"En väitä ymmärtäväni miksi koet tämän niin tärkeäksi, mutta lähden kyllä", Estella sanoi. "Mukava vaihtaa muutama sana Ruusan ja Timantin kanssa."

Merri nyökkäsi. Hän tiesi, että sitä kaikkea oli vaikea ymmärtää kenenkään hobitin, joka oli asunut koko ikänsä Konnussa. Mutta... Olisiko mitenkään mahdollista näyttää Estellalle ne valtakunnat, joissa hän oli ystävineen vuosia sitten ollut? Ainakin se olisi paljon vaikeampaa kuin matka Bukinmaasta Hobittilaan. Mutta sittenkin... Ehkä hän ainakin mainitsisi asiasta Samille ja Pippinille, kunhan nyt ensin sai tilaisuuden puhua heidän kanssaan.
« Viimeksi muokattu: 11.02.2018 21:05:59 kirjoittanut owlgr »

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 456
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, prologi+ 1. luku/58 11.2.
« Vastaus #2 : 11.02.2018 13:56:25 »
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111111111111111!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11111!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!111!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! HUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA SINÄ SAIT SEN JULKI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11!!!!!!!!!
Josko tämä nyt riittäisi näistä ensitunnoista. :D (Muille siis tiedoksi, että minä tiesin tällaisen tekstin olemassaolosta jo ties kuinka kauan sitten ja olen siitä asti odottanut kieli pitkällä, että koska owlgr saa tämän pistettyä Finiin asti, koska PITKÄ TSH-JATKIS CANON-PAREILLA 10/5!!!)

Sen verran inisen, että sulla lukee alkutiedoissa Roosa eikä Ruusa, ja Númenorin olit kirjoittanut Numénoriksi, mutta muutoin taitaa olla kaikki hanskassa! (:

Pakko muuten kehaista, että superhienoa, että lähdit kirjoittamaan tätä hobittien vinkkelistä, koska jotenkin valtaosa TSH-ficceistä, joihin itse olen törmännyt, on kirjoitettu aina melkein minkä tahansa muun rodun kautta kuin hobittien. Tästä muutenkin kuvastaa sellainen tosi rauhallinen aloitus, aivan niin kuin TSH:ssa itsessäänkin! Siitä en sitten tiedäkään, että millaista rytinää tässä vielä mahdollisesti on tulossa, mutta ainakin aloitus on tosi mukavan rauhallinen! (:

Jotenkin ehkä vähän odotan, että tästä Feragolin (*tarkistaa nimen*) tuomasta viestistä selviää myöhemmin jotain muutakin, koska tuntuisi eriskummalliselta KAHDEN kuninkaan lähettää ihan vain tervehdysviesti sanansaattajan mukana Gondorista ja Rohanista Kontuun asti. Aivan tavallisen kuriirien välityksellä lähetetyn kirjeen voisi vielä ymmärtää yhdeltä kuninkaalta, mutta sanansaattaja ja kaksi kuningasta kertoo vähän siitä, että siinä viestissä on varmaan jotain muutakin, vaikkei sitä vielä tässä vaiheessa kerrotakaan. Feragolin erikoinen kysymys tuolla myös voisi vähän implikoida sitä, että tässä nyt on jotain muutakin takana kuin vain se, että hänet on pistetty tuomaan sanaa, koska aivan tavallinen sanansaattaja ehkä tajuaisi, että toisille tarkoitetuista viesteistä ei noin vain kyselläkään. Hmm. Pistitpäs nyt oikein kunnolla minut pohtimaan tätä aloitusta, vaikkei tässä juuri vielä mitään tapahtunutkaan. :D (Voinet siis odottaa vastaavanlaisia tikusta asiaa repiviä kommentteja varmaan jatkossakin, aina kun muistan ja ehdin lukemaan uusia osia.. :D)

Anyways, minä kiitän tästä aloituksesta ja jään varsin innokkaasti odottamaan jatkoa! :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, prologi+ 1. luku/58 11.2.
« Vastaus #3 : 11.02.2018 17:41:41 »
Hiphei minä ehdin lukea tämän nyt jeejee! Lillan tavoin innostuin tosiaan pitkästä tsh-jatkiksesta ja vieläpä canon-pareilla, mahtavaa!

Oli myös aivan ihanaa, että tämä alkoi käytännössä siitä, mihin TSH loppui - vaikka sitten toki ensimmäinen luku alkoi vielä myöhemmin, mutta se sopi vielä paremmin. Jotenkin tuntuu, että pääsee paremmin mukaan tarinan tunnelmaan, kun jatketaan suoraan siitä, mihin kirja jäi. Ja sitten oli tosi kiva, että välissä oli taas pitkä tauko, jotta hahmoilla oli hetki aikaa levätä ennen uutta seikkailua ;D

Lillan tavoin mietin myös kovasti tuota sanansaattajaa ja kirjettä! Vaikuttaa tosiaan erikoiselta, että siinä ei olisi mitään tervehdystä kummempaa, tai sitten kuninkailla on vain tosi kova ikävä ;D

Lainaus
Lyhty, hän mietti, ei ollut kovinkaan ikävä juttu. Paremminkin se tarkoitti, että kulkija – kuka olikin – oli nimenomaan halunnut tulla hänen luokseen juuri sillä hetkellä kuin oli tullutkin: iltapimeällä ja kaatosateella.

Tämä oli aivan ihana kohta, tosi veikeästi kirjoitettu!!

Jään innolla odottelemaan jatkoa!
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, prologi+ 1. luku/58 11.2.
« Vastaus #4 : 11.02.2018 21:13:30 »
Apua! Vaikea tottua tähän julkaisujuttuun. :D Kiitokset kommenteista LillaMyy ja nominal! <3

Sen verran inisen, että sulla lukee alkutiedoissa Roosa eikä Ruusa, ja Númenorin olit kirjoittanut Numénoriksi, mutta muutoin taitaa olla kaikki hanskassa! (:

Ahh, kiitos. Númenor-typo korjattu. Mitä alkutietoihin tulee, niin olen niissä suosinut hobittien alkuperäisiä nimiä kutsumanimien sijasta; ja Ruusan alkuperäinen nimi on Roosa. ^^

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 2. luku/58 16.3.
« Vastaus #5 : 16.03.2018 19:18:24 »
AN: Sairastelu ollut tässä vähän hidastamassa tämän julkaisemista... -.- Mutta pidemmittä puheitta seuraava luku. Olkaa hyvät!

Luku 2

Vuoden vaihteeseen oli enää pari viikkoa, kun Sam, Ruusa, Merri, Estella, Pippin ja Timantti olivat viimein kokoontuneet Repunpäähän. Merri oli jo hieman levoton, sillä aikaa oli kulunut melko paljon. Mutta sää oli ollut huono, eikä Merri ollut halunnut toisaalta myöskään pakottaa Estellaa lähtemään matkalle huonolla säällä, kun parempaakin säätä saattoi kaikesta huolimatta odottaa. Merri ja Estella olivat tulleet hieman aiemmin, ja he olivat odottaneet jonkin aikaa Pippinin ja Timantin tuloa. Sitten he olivatkin kokoontuneet ehkä hieman varhaiselle päivälliselle ja asettuivat sitten mukavammin olohuoneeseen. Siellä Merri – ehkä hieman teatraalisesti – otti esille Feragolin tuoman kirjeen ja ojensi sen Samille. Luettuaan Sam antoi kirjeen edelleen Pippinille ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Pippin näytti myös perin liikuttuneelta ojentaessaan kirjeen takaisin Merrille.

''Mitä nyt?'' Timantti kysyi.

''Se olisikin hauska tietää'', Ruusa sanoi.

''Kuningas Éomer ja kuningas Elessar lähettivät tervehdyksensä Rohanista ja Gondorista'', Sam sanoi hieman poissaolevana.

Ruusa läimäisi käden suulleen.

''Perin odottamaton kunnia'', Pippin sanoi. ''Vai mitä?''

''On'', Merri myönsi. ''Voisi kuvitella, että kaiken sen jälkeen heillä olisi paljonkin tekemistä omien valtakuntiensa parissa eikä lähetellä kirjeitä meille Kontuun.''

Sam nyökkäsi. Hän tiesi, että näillä oli todennäköisesti paljonkin tekemistä, koska sitä oli ollut hänelläkin, vaikka hän oli vain Konnun pormestari. Éomer ja Elessar olivat suurten ja mahtavien valtakuntien kuninkaita– ainakin näin Konnusta katsottuna – ja siksi toiseksi Sauronin ja Sarumanin armeijat olivat aiheuttaneet ties mitä tuhoja, mitä piti korjata. Eikä pelkästään viimeisimmän sodan aikana, vaan nyt kun Sauron oli kukistunut, Keski-Maan kansat pystyivät liikkumaan muutenkin vapaasti ja tekemään asioita, joita ei ollut ollut mahdollista tehdä Sauronin aikaan.

''Olisipa kyllä mukava nähdä taas Konkari'', Pippin huokasi. ''Enkä minä laittaisi pahaksi, jos siinä samalla näkisi myös muitakin tuttuja. Niin paikkoja kuin ihmisiä ja muitakin.''

Merri sulki silmänsä ja nyökkäsi. Se sama ajatus oli tullut hänenkin mieleensä silloin, kun hän oli saanut kirjeen ja sittemmin hän oli miettinyt sitä melko paljonkin.

''Ne kauniit puut ja rakennukset, mitä oli Ithilienissä'', Sam sanoi. ''Ja puutarhat ja kukat... Jokohan Osgiliath on korjattu?''

Heidän välilleen tuli hiljaista.

''Isä? Mikä on Osgiliath?'' Elanor kysyi.

Kolmikko havahtui mietteistään. Sam katsoi Elanoria ja hymyili. Olivatkohan puutarhat ja kukat herättäneet Elanorin kiinnostuksen, Sam mietti ennen kuin vastasi:

''Se on kaupunki kaukana etelässä olevassa Gondorin kuningaskunnassa. Aikoinaan se oli kukoistava kaupunki, kunnes maailmassa tapahtui paljon pahaa ja kaupunki autioitui ja rapistui.''

Sam oli hetken vaiti ennen kuin jatkoi:

''Mutta kaupunki on kauniilla paikalla, Suuren Virran äärellä. Ja monet kasvit ja kukat ja hedelmät kasvavat siellä. En ole varma, mutta uskoisin, että kaupunkia ei ole hylätty.''

''Onko sinne pitkä matka?'' Elanor kysyi.

Pippin naurahti.

''Sinne on useamman kuukauden matka, vaikka vaeltaisi joka päivä'', Pippin sanoi. ''Tai jos haluat sen pituusmittana, niin ehkä kuusisataa tai seitsemänsataa virstaa. Tai enemmänkin. Riippuu vähän mitä tietä sinne menee.''

Ovi aukesi ja Frodo, Ruusan ja Samin nuorempi poika, tuli sisään. Hän kävi jossain sisällä ja juoksi takaisin ulos.

''Äiti'', Elanor sanoi ja jatkoi: ''Voitaisiinko me joskus käydä siellä? Haluan nähdä sen.''
Ruusa purskahti helisevään nauruun ja sanoi sitten:

''Älä nyt. Pitkät matkat eivät ole kovin mukavia.''

''Mutta haluan nähdä sen'', Elanor sanoi vähän lannistuneesti.

''Niin taitavat haluta vähän kaikki'', Estella sanoi.

Merri käänsi nopeasti katseensa vaimoonsa. Ne sanat eivät olleet kovinkaan odotettuja, Merri mietti. Ehkä Bukinmaa teki sen, Merri mietti. Bukinmaassa sentään saattoi nähdä ihmisiä ja kuulla heidän kertominaan asioita hieman kauempaakin, vaikka ihmisiä ei Bukinmaassa varsinaisesti asunutkaan. Muualla Konnussa kaukaisen maailman tapahtumat olivat miltei merkityksettömiä ajatuksia.

''No hyvä'', Pippin sanoi. ''Milloin lähdetään?''

Sam näytti vähän vaikealta. Hän ei ollut ihan yhtä altis hetken mielijohteille kuin Pippin ja Elanor.

''En oikein tiedä...'' Sam sanoi hitaasti.

''Minä taas tiedän sen, että ennen kevättä meidän ei kannata lähteä mihinkään'', Merri sanoi. ''Me tarvitsemme ponit kaikille, eivätkä ne saa tähän aikaan vuodesta kunnolla ruokaa näin pohjoisessa. Kyllä ne toki toimeen tulisivat, mutta jos aiomme lähteä, niin voimme valita matkan ajankohdan niin, että se ei rasita tarpeettomasti meitä eikä poneja.''

Sam nyökkäsi.

''En kyllä ihan tiedä'', hän sanoi uudestaan. ''Minun pitäisi jättää pormestarintehtävät jollekin Konnussa matkan ajaksi. Enkä tiedä kenelle ne jättäisin.''

''Eiköhän Vili Valkojalka olisi ihan mielellään sijaispormestari'', Timantti sanoi. ''Hänhän kaiketi väsyi pormestarin tehtävien muodollisuuksiin, mutta sijaispormestarina hän pääsisi todennäköisesti aika paljon helpommalla.''

''Ja thainin tehtävät minä annan matkan ajaksi takaisin Paladinille'', Pippin sanoi. ''Johan hän on niistä levännyt aika monta vuotta, ja täällä on perin rauhallista. Luulen, että hän olisi ollut thain pidempäänkin, mutta ei oikein tiennyt, mitä sen Kallen kanssa olisi pitänyt tehdä.''

''Ja kun ei tiennyt, sälytti sen sinulle'', Timantti sanoi vähän ärtyneesti.

''No koskapa kukaan ei vastusta, tulkitsen että kaikki sitten on sitä mieltä, että me lähdemme keväällä. Ja koska menemme niinkin kauas, meidän täytyy aloittaa heti matkavalmistelut'', Merri sanoi. ''Kokoonnumme keväällä luokseni Bukinmaahan ja hankin kaikille sinne ponit. Korkeintaan jos sinä Sam haluat hankkia Elanorille ja Frodolle tänne, että pääsette matkustamaan mukavammin. Ja ruokaa, sitäkin me tarvitaan aika paljon. Yritän koota sitä sen verran kuin meidän on ylipäätään mahdollista kantaa.''

Pippin ja Sam nyökkäsivät.

''Matkalla voi joutua sitten hieman joustamaan hobittiperinteistä'', Pippin sanoi. ''Me emme voi kuljettaa mukanamme ruokaa niin paljon, että sitä riittäisi ylenmääräiseen syömiseen. Mutta sen verran kyllä, että selviämme aina paikasta toiseen.''

Sam katsahti Ruusaan hieman kuin kysyäkseen, mitä ponien kanssa tehtäisiin, mutta Ruusa näytti olevan kovin muissa ajatuksissa.

''Sovitaanko sitten niin, että hoidan matkajärjestelyjä kotonani?'' Merri kysyi.

''Se lienee parasta'', Ruusa sanoi ja huokasi.

Hän ei selvästikään ollut ihan varma siitä, mitä siitä kaikesta oli tulossa.

''Ainakin luulen, että meille on jo melko paljon tekemistä siinä, että keksimme miten Elanor ja Frodo saadaan Rankkivuolle, etteivät väsy jo ennen kuin matka edes alkaa'', Ruusa jatkoi.

Merri ja Pippin nyökkäsivät.

''Minä voin auttaa teitä kumpaakin'', Pippin sanoi. ''Meillä ei ole lapsia, joten voimme melko helpostikin liikkua Bukinmaan ja Hobittilan välillä.''

''Kiitos'', Sam sanoi. ''En haluaisi olla liiaksi poissa kotoa, ja pormestarin velvollisuudet jo kuitenkin vievät minut ajoittain ympäri Kontua. Toki teen voitavani, jos jotain tulee kohdalle.''

''Älä huoli, Sam'', Merri sanoi. ''Meillä on jo kokemusta Pippinin kanssa. Kuten muistat.''

Merri iski silmää.

''Mitä?'' Estella kysyi uteliaasti.

Pippin nauroi ja Ruusan katse kiersi kutakin heistä.

''Sam ei sitten ole ehkä kertonut, miten hän lähti Frodo-herran mukaan'', Pippin sanoi. ''Ehkä voitte sitten puhua siitä Samin kanssa. Ja jos Sam ei kerro, niin luulenpa että meillä on keväällä aikaa kertoa tarinoita niin paljon, että kyllästytte niihin vielä ennen kuin olemme Edorasissa.''

''Pitäisikö meidän muuten lähettää heille kirje, että olemme tulossa?'' Sam kysyi.

''Kuka sen veisi?'' Merri kysyi. ''Konnun postipalvelu ei toimita kirjeitä ihan niin pitkälle.''

Pippin ja Sam purskahtivat nauruun. Muut näyttivät lähinnä olevan ymmällään ja hämmentyneitä kaikista tapahtumien saamista käänteistä.

''Toisaalta me tiedämme, että kuningas Elessarin lähetit kulkevat Vihertietä, mutta toinen kysymys on sitten se, sattuisiko niitä kulkemaan niin, että saisimme viestimme kulkemaan. Ja toisaalta se, että viestin pitäisi todennäköisesti odottaa Briissä, että viestinviejä tulee. Enkä minä luottaisi ainakaan Voivalvattiin niin paljon, että uskoisin hänelle tämän kirjeen'', Pippin sanoi.

Merri naurahti.

''Ehkä ei tosiaankaan. Sitä paitsi minusta olisi mukava saapua yllättäen'', hän sanoi.

''Totta'', Pippin sanoi. ''Ei pilata yllätystä.''
« Viimeksi muokattu: 18.03.2018 13:34:47 kirjoittanut owlgr »

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 456
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 2. luku/58 16.3.
« Vastaus #6 : 17.03.2018 19:02:44 »
Jeeeeeeeee, jatkoa! :D Minä tosiaan lukaisin tämän jo aikaisemmin, mutta en saanut aikaiseksi kommentoitua, joten siksi vasta nyt astialla. (:

Haluan nyt ekana nostaa esiin, että sulla on jäänyt tuonne pari kertaa joku hassu juttu...
Lainaus
''Ja puutarhat ja kukat\ldots Jokohan Osgiliath on korjattu?''
Lainaus
''En oikein tiedä\ldots'' Sam sanoi hitaasti.

Huomasin myös Estellan livahtaneen yhdessä kohtaa Estelleksi.
Lainaus
''Mitä?'' Estelle kysyi uteliaasti.

Minä tykkään kyllä, että tämä lähtee tällä lailla verkkaisesti liikkeelle, sopii hyvin fandomiin ja hobitteihin noin yleensäkin! (: Vaikka nämä hobitit nyt ovatkin jo kerran käyneet seikkailemassa, ei heillä siltikään ole mitään kiirettä lähteä uudestaan, etenkään nyt, kun he eivät ole enää ihan vain yksistään, vaan kaikilla on ainakin se toinen puolisko olemassa. (: Very hobbit sensible thinking here! (; Osaan taas ilmaista itseäni äidinkielelläni, mutta whatever. :D Tässä nousi hyvin myös esille se, että vaikka nämä naishobitit ovatkin kimpassa meidän seikkailijoidemme kanssa, eivät he siltikään ole ehkä erityisen kiinnostuneita ulkomaailmasta, kuten muutkaan perus-hobitit, vaan matkaan lähdetään ihan vain tervehtimään vanhoja tuttuja. Pakko muuten nostaa esille sekin, että oli varsin hobittimaista, että ruoasta pitää huolehtia jo näinkin varhaisessa vaiheessa matkan suunnittelua! :D

Nyt kyllä edelleen vähän vaivaa tuo viesti, koska sanansaattaja ja kaksi kuningasta, mutta silti siinä taitaa olla vain tervehdys, kun vieläkään ei puhuta muusta. Ellei sinne sitten ole lyöty matkaan jotain salaisia riimuja, jotka pitää kalastella jotenkin esille tai jotain... Hmm... Jään seurailemaan siis taas innoissani, koska minä haluan tietää, mitä tässä vielä oikein tapahtuukaan! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 2. luku/58 16.3.
« Vastaus #7 : 19.03.2018 08:35:49 »
Aaah tätä on jotenkin niin ihanan rentouttavaa lukea! Rakkaita hahmoja, joista ei ole väännelty mitään outoja vaan jotka ovat ihan itsensä.

Lillan kanssa olen samaa mieltä viestistä! Tulikohan hobiteille sitten vain niin ikävä... Ihan ymmärrettävää kyllä sekin.

En yhtään tajunnut, että tässä lähdettäisiin matkaan koko perheen voimin! Aika uskaliasta. Miten kummassa lapset jaksavat matkata :D Hauskaa kyllä, että miehet eivät halua hylätä perheitään vaan esitellä näillekin maailman ihmeitä :')
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 3. luku/58 20.3.
« Vastaus #8 : 20.03.2018 21:05:31 »
AN: Kiitokset teille huomioista ja kommenteista! LillaMyyn mainitsemat kömmähdykset on korjattu. Palatakseni hieman itse aiheeseen, sanansaattajiin...
Spoiler: näytä
Heidän osansa on nyt ohi, mutta varmuuden vuoksi spoilerissa. Tulin vain ajatelleeksi vuoden 1436 (kl.) tapahtumia, ja mietin, että ei nyt sentään liioitella näitten ylimysten kanssa! :D

Sen enempää jaarittelematta: Kolmas luku.



Luku 3

Oli huhtikuun neljästoista päivä. Ruoho viheriöi jo monin paikoin ja maa ja kasvit heräsivät kevään tullessa päivä päivältä yhä lähemmäs. Ruusa ja Estella avasivat ikkunat Merrin kotona Rankkihovissa ja ulkoa tulvahti sisään kevätaamun vielä viileää ilmaa. Aurinko kuitenkin valaisi jo tienoon ja selkeä taivas lupasi lämmintä päivää.

"Sää ainakin näyttää hyvältä", Ruusa totesi.

"Niin", Estella sanoi. "En kyllä ole vieläkään täysin vakuuttunut tästä kaikesta, mihin olemme lupautuneet."

Ruusa vetäytyi ikkunalta ja katsoi Estellaa.

"En minäkään", hän sanoi. "Mutta miehemme selvästi ovat. Enkä minä oikein näe siinäkään järkeä, että pyörtäisimme nyt päätöksen ja jäisimme lasten kanssa tänne. Merri, Sam ja Pippin pettyisivät. Ja Elanorkin, vaikka ei edes tiedä matkasta senkään vertaa mitä me."

Ruusa ja Estella ryhtyivät tekemään aamiaista, ja keittiössä jo ollut Timantti alkoi kertoa omia ajatuksiaan:

"Minä ajattelen tätä jotenkin niin, että me kolme olemme Konnun suurimpien hobittien vaimot. Kaikki nuo kolme hobittia lähtivät Frodo-herran kanssa matkalle, vaikka eivät tienneet mitä vaaroja ehkä kohtaisivat. Saati sitä, minne päätyisivät. Ja nyt heidät tunnetaan omista sanoistaan päätellen suurissa valtakunnissa. Eikö siis meidän, kun olemme heidän puolisoitaan, pitäisi osoittaa samaa rohkeutta hylätä tuttu Kontu hetkiseksi niin, että näemme pienen palasen siitä, mitä meidän miehemme ovat? Me sentään tiedämme paremmin kuin he silloin, minne olemme menossa. Ja mikäli olen yhtään ymmärtänyt, suuressa maailmassa asiat ovat nyt paremmin kuin silloin, ja matkamme on siis turvallisempi. On totta, että matka on pitkä ja se vie aikaa. Ja saamme tottua, kuten Pip sanoi, ettei aina ole välttämättä yltäkylläisyyttä eikä kaikkia hobittitapoja voi matkalla noudattaa. Mutta ainakin minä olen hyvinkin innostunut näkemään omin silmin sen, mistä he puhuvat."

Timantti laittoi juuri leipomansa sämpylät ja leivät uuniin ja jatkoi uuninluukun kolahdettua kiinni:

"Ja koska meidän puolisomme ovat Konnussa niin tärkeitä, pitäisi kyllä meidänkin ymmärtää paremmin heidän matkansa. Enkä minä oikein usko, että se valkenee meille mukavassa ja pehmeässä nojatuolissa, kun he pimeiden syysiltojen innoittamana innostuvat joskus muistelemaan matkaansa ja kertomaan siitä. Enkä minä oikein usko, että he edes kertovat siitä kaiken. Sen näkee Pippinistä, milloin hänen kasvoillaan viivähtää kuin tuskainen ilme, ja hän jatkaa kertomustaan hieman toisaalta. Te olette varmasti huomanneet jotain samanlaista. Tuskin he kertovat nytkään kaikkea, mutta paremmin me heitä varmasti ymmärrämme sen jälkeen. Ja ehkä siten voimme taas auttaa sekä heitä kuin Kontua, kunhan olemme palanneet."

Timantti sekoitteli suurta kattilallista raparperikiisseliä ja näytti nyt unohtuvan ajatuksiinsa.

"Kiitos, Timantti", Ruusa sanoi. "Osasit pukea sanoiksi monia sellaisia asioita, mitä minä en, vaikka olenkin miettinyt vähän samaan suuntaan. Eniten minua vain epäilyttää se, miten meihin sitten suhtaudutaan meidän matkamme jälkeen? Frodo-herraan ja Bilbo-herraanhan alettiin suhtautua hieman epäilevästi. En toivoisi, että meidän osamme on sama."

"Toisaalta myös Merri, Pip ja Sam kävivät matkalla ja ovat kaikki hyvin arvostettuja hobittien keskuudessa", Timantti sanoi. "Frodo-herra vaikutti minusta ainakin minun ja Pippinin häissä jokseenkin uupuneelta ja ahdistuneeltakin. En tiedä siihen syytä, Sam ehkä tietää mutta kertooko, se on eri juttu. Luulen, että se ratkaisee, miten me palaamme ja miten paluumme jälkeen suhtaudumme muihin hobitteihin."

He tekivät ruoan valmiiksi ja Merri, Pippin ja Sam tulivat ulkoa sisälle ja syömään. Sam tosin kävi herättämässä ensin Elanorin ja Frodon, ja kohta nämä tulivat hieman väsyneen oloisina aamiaiselle pöydän ääreen. Kesti hetken aikaa, kunnes nämä muistivat, miksi heidät oli herätetty niin aikaisin, ja sen muistettuaan aamiainen näytti katoavan heidän lautaseltaan tavallista vikkelämmin. Frodo nousi pöydästä ja katsoi innostuneena Samia.

"Joko me mennään?" Frodo kysyi.

"Kohta, mutta ei ihan vielä", Sam sanoi. "Pakataan viimeiset tavarat, eväät mutta sitten me lähdetään."

"Minä menen sitten ulos", Frodo ilmoitti ja vilisti eteiseen ja he kuulivat vain oven kolahtavan kiinni.

Pippin naurahti ja sanoi:

"Ainakin joku on vielä innokas lähtemään. Katsotaan sitten Briissä, vieläkö intoa riittää."

"Kuinka pitkä matka Briihin on?" Elanor kysyi.

"Hieman pidemmästi kuin Hobittilasta tänne Rankkihoviin", Merri sanoi. "Noin sata virstaa."

"Ja minne me sieltä menemme?" Elanor jatkoi kysymistä.

"Etelään, Sam sanoi, "mutta lähimailla ei ole, tai ainakaan ei ollut, mitään sellaista paikkaa, missä voisimme levätä. Enkä minä menisi Rautapihaan, vaikka sitten saisimmekin nähdä Puuparran siellä. Siitäkin huolimatta, että sen pitäisi nyt kuulua Gondorin kuninkaalle. Jos haluamme, voimme poiketa siellä paluumatkalla kun olemme ensin kuulleet siitä Konkarilta."

"Olen samaa mieltä", Pippin sanoi. "Joten seuraava isompi pysähdyspaikka lieneekin sitten Edoras."

Tuli hetkeksi hiljaista, kunnes Elanor kysyi taas:

"Miten pitkä matka sinne sitten on?"

Sam oli huomaavinaan Elanorin kysymyksessä pienen huolen, sillä jo matka Hobittilasta Rankkihoviin oli tainnut olla Elanorille ja Frodolle hieman pitkästyttävä. Olkoonkin, että maasto ja tie oli ollut tuttua ja lapset olivat istuneet ponin vetämissä kärryissä. Ruusa ja Sam olivat kävelleet, sillä Sam ei ollut hankkinut heille useampiakaan poneja. Sitä paitsi heillä ei ollut kiirettä, ja käveleminen oli mukavaa siinä mielessä, että siinä näki enemmän. Mutta kun he lähtisivät Rankkihovista he liikkuisivat ratsain.

"Sinne on noin 700 virstaa, sikäli kuin kartta pitää paikkansa", Merri sanoi. "Mutta olennaista ei ole matkan pituus, vaan se, että matka kestää kauan. Paljon kauemmin kuin kymmenen kertaa matka Hobittilasta tänne."

"Miksi?" Elanor kysyi.

"Koska tänne tullessamme meillä oli Merrin valmistamana kaikki vastassa", Sam sanoi. "Nyt meillä ei ole, joten emme voi matkata niin pitkiä päiviä tai väsyttää itseämme mitenkään muutenkaan."

Elanor istui hiljaa tuolilla ja heilutteli jalkojaan hermostuneesti.

"Älä huoli", Ruusa sanoi. "Matkalla voit nähdä ties mitä mielenkiintoista. Ja jos sinulla on vähänkään tekemistä, se kuluu nopeasti."

Elanor nyökkäsi vähän jännittyneen oloisesti.

Aamu oli kulunut hieman pidemmälle, kun he olivat kaikki viimein ulkona. Merri sulki kolonsa oven ja pihalle tuodut ponit oli kuormattu ja Frodo ja Elanor istuivat vaunuissa. Niiden lisäksi heillä oli kahdet muut vaunut, joissa oli ruokaa ja muita varusteita. Sam ja Ruusa olivat valinneet niiden kuljettamisen omien poniensa tehtäväksi, tosin he olivat suunnitelleet vaihtavansa kärryjä vetäviä poneja aika ajoin, jottei se rasittaisi niitä liikaa. Muut neljä hobittia saivatkin sitten ratsastaa varsin vapaasti. Kun kaikki näytti olevan valmista, Merri ja Pippin nousivat viimeisenä poniensa selkään ja Merri lähti johdattamaan joukkoa tielle Vanhan metsän pohjoispuolelle ja itään.

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 3. luku/58 20.3.
« Vastaus #9 : 21.03.2018 08:14:07 »
Kiireessä pikakommentti, mutta jee jatkoa ja jee pian päästään matkaan! Kivasti tuli tässä vastauksia mun aiempiin pohdintoihin myös!
Never regret something that once made you smile.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 456
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 3. luku/58 20.3.
« Vastaus #10 : 23.03.2018 09:08:36 »
Ei vissiin pitäisi käydä koulua, kun kaikki kiva tulee aina sillä välin, kun olen pois koneen ääreltä. >: Mutta, ainakin tämä oli sitten täällä odottamassa kiltisti sitä, että minä pääsen taas lukemaan ja kommentoimaan. ((:

Okei, spoileriasia selittää jo vähän tätä sanansaattajahärdelliä (vaikka pitikin tarkistaa kirjasta, että mitä ihmettä tuona vuonna oikein tapahtui :'D). Silti, mä kuitenkin edelleen ehkä vähän toivon, että tässä olisi jotain jännää takana...

Tämä luku oli kuitenkin taas varsin mukavaa luettavaa! Hienoa, että matkaan päästiin jo näinkin nopeasti. Oli myös tosi hienoa kuulla naisten ajatuksia tästä kaikesta vähän enemmän, koska totta kai nämä miehet nyt haluavat takaisin ja lapsia kiinnostaa kaikki uusi ja erilainen, joten se on sitten vähän niin kuin näiden naisten tehtävä olla se järjen ääni tässä kohtaa. :D Oli myös kovin hobittimaista Ruusan pelätä sitä, että heihinkin alettaisiin matkan jälkeen suhtautua oudosti! Onneksi on Timantti, joka osaa selittää kaiken niin kovin fiksusti, ettei epäilykselle jää juuri sijaa! :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 4. luku/58 24.3.
« Vastaus #11 : 24.03.2018 20:46:29 »
AN: Kiitokset jälleen kommenteista. <3 ^^ Ajattelin vielä kolmannen luvun postata näin vähän aiottua lyhyemmällä välillä, kun suht pitkään olin saavuttamattomissa... Jatkossa lukuja luvassa osapuilleen joka toinen viikko.



Luku 4

Hieman puolen päivän jälkeen hobitit pysähtyivät tien oheen. Sam katseli vähän huolestuneena tien molemmin puolin kasvavia suuria puita, jotka kurkottivat oksiaan tien ylle. Ellei tietä kuljettaisi, tie saattaisi hyvinkin kasvaa umpeen muutamassa kymmenessä vuodessa. Ruusa, Estella ja Timantti silmäilivät metsää levottoman oloisesti.

"En ole koskaan ollut näin kaukana Konnusta", Ruusa sanoi hiljaa. "Enkä edes taida olla vielä kaukana. Sam, en tiedä teinkö oikein kun lähdin tänne. Nyt minua pelottaa tuo metsä."

"Ihan hyvästä syystä", Pippin sanoi. "Sinne ei kannata mennä. Se on erilainen metsä kuin ne, mitä on Konnussa. Tämä metsä on hyvin vanha ja se ei pidä siitä, että siellä liikutaan. Varsinkin Halavaisen laakso on vaarallinen. Mutta me olemme nyt tiellä, eikä meitä täällä mikään uhkaa."

Sam halasi Ruusaa ja sanoi:

"Olet jo ollut kovin rohkea tullessasi tänne. Metsä loppuu kohta, ja…"

Sam ei jatkanut. Hän muisti että sitten tulivat hautakerot, joilla muinaisen Arnorin valtakunnan ihmiset olivat taistelleet Angmarin Noitakuninkaan joukkoja vastaan.

"Ja?" Ruusa kysyi.

"Sittenkään ei ole vielä viisasta poiketa tieltä", Sam mutisi.

"Oikeastaan olen sitä mieltä, että meidän ei kannata poiketa tieltä missään kohden, jos se vain suinkin on vältettävissä", Merri puuttui keskusteluun. "Vaikka Briin eteläpuolella onkin puutonta, en haluaisi kuluttaa päivää tai kahta jos kärryt sattuvatkin uppoamaan sinne tai vielä pahempaa joku ponimme loukkaantuu. Pysytään tiellä, koska nyt meillä ei ole mitään syytä vältellä niitä."

"Te-tekö menitte ennen jostain muualta kuin tieltä?" Estella kysyi vähän pelokkaan oloisesti.

Sam, Merri ja Pippin katsahtivat toisiaan.

"Kyllä", Pippin lopulta sanoi. "Siksi me myös tiedämme mitkä vaarat odottavat tien ulkopuolella."

"Mutta miksi?" Timantti kysyi.

"Ei. Siitä emme puhu ainakaan nyt", Sam sanoi. "Syödään ja jatketaan sitten matkaa. Hyvällä tuurilla pääsemme ylihuomenna pois tämän metsän laitamilta."

Merri ja Pippin ryhtyivät tekemään nuotiota tien verelle ja Sam lähti hakemaan ruokaa kärryistä. Ruusa halasi Samia, ennen kuin tämä ehti pitkällekään.

"Sinua on nyt vähän ikävä halata", Ruusa sanoi hieman valittelevaan sävyyn

"Tiedän", Sam sanoi. "Anteeksi. Mutta luulen silti että näin on parempi."

"Isä?" Frodo kysyi. "Miksi sinulla on nyt samanlaiset oudot vaatteet kuin Merri-sedällä ja Pippin-sedällä?"

Sam huoahti. Mitä hän oikein vastaisi?

"Meillä oli nämä vaatteet kun palasimme Frodo-herran kanssa Kontuun. Niiden tarkoitus on suojella meitä, jos tapahtuu jotain ikävää", Sam vastasi.

"Voiko sitten sattua jotain?" Elanor kysyi huolissaan.

"Matka on pitkä", Sam sanoi hieman ympäripyöreästi. "Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja olla kyllin hyvin varustautunut."

Hän ei halunnut turhaan huolestuttaa ketään, mutta he olivat puhuneet Merrin ja Pippinin kanssa, että vaikka maailma olikin nyt rauhallisempi, oli silti ehkä järkevää matkustaa haarniskoituna kaiken varalta. Ainakin heillä oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä, jos heitä vastaan tuli maantierosvoja tai villieläimiä hyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja jotkut rosvot saattoivat peräti katsoa heitä useammankin kerran arvioivasti ennen kuin uskalsivat hyökätä, kun näkivät heidät aseistettuna.



Tie kiemursi luoteeseen. Hobitit olivat olleet matkalla hieman alle viikon ja Merri odotti heidän saapuvan lähiaikoina Briihin. He saapuivat pensasaitojen luokse ja Merri muisti ne heidän edelliseltä matkaltaan. Siellä Frodo oli pyytänyt heitä käyttämään itsestään nimeä Alismäki…

"Aletaan olla lähellä", hän huikkasi taakseen.

Hänen takanaan ratsastanut Estella näytti havahtuvan ajatuksistaan ja katseli eteenpäin. Kesti kuitenkin vielä jonkin aikaa, ennen kuin he saapuivat asutulle seudulle ja ylittivät Vihertien. Merri vilkaisi tietä etelään ja näki, miten se katosi vihreille niityille. Hän ratsasti yhä eteenpäin ja viimein Briin porteista sisään. Hän heilautti kättään portin äärellä istuvalle miehelle, mutta tämä ei näyttänyt kiinnittävän heihin mitään huomiota. Se oli hyvä merkki, Merri mietti. Jos ei kyselty, oli rauhallista ja hekin siis saisivat hyvin todennäköisesti kulkea kaikessa rauhassa koko matkansa.

Briin kylä näytti hieman vilkastuneen sitten viime näkemän, Pippin mietti. Ihmiset ja hobitit tosin tekivät heille hyvin tilaa, kun näkivät saattueen tulevan. Osansa saattoi tehdä se, että Merri ratsasti ensimmäisenä ja tämä oli hieman raottanut haltiaviittaansa niin, että Markin merkit näkyivät hieman paremmin viitan alta. Merri johdatti heidät Pomppivan ponin pihamaalle, ja he asettautuivat talon edustalle niin, etteivät valloittaneet ihan koko pihaa. Vaikka kovinkaan paljon ei heidän jäljiltään enää pihalle tilaa jäänyt. Majatalon ovi aukesi ja Nob tuli ovelle. Tämä pysähtyi siihen paikkaan eikä edes vastannut, vaikka Sam ja Pippin tervehtivät tätä, vaan katosi takaisin sisään ja kuului huutavan Voivalvattia. Merri, Pippin ja Sam vilkaisivat toisiaan. He eivät kuitenkaan ehtineet ihmetellä tapahtunutta kun majatalon isäntä, jo selvästi vanhentunut Voivalvatti, tuli talon ovelle.

"Hyvää päivää!" Merri huudahti.

Näytti kestävän hetken ennen kuin Voivalvatti toipui hämmästyksestään.

"Hyvää päivää, hyvää päivää, arvon hobitit!" Voivalvatti huudahti. "Te olettekin lähteneet taas liikkeelle. Mietinkin jo mahdanko nähdä ketään teistä enää koskaan. Gandalfinkin ne huhuavat jo lähteneen ties minne."

Pippinin kasvoilla karehti hymy.

"Pyytäisimme taas yösijaa yhdeksi yöksi", hän sanoi. "Tällä kertaa meitä vain on neljän tai viiden sijasta kahdeksan."

"Kahdeksan… Siunatkoon!" Voivalvatti huudahti.

"Luulen että meille riittää kaksi neljän hengen huonetta, jos sopii", Sam sanoi.

"Ja poneja on ja kärryjä", Voivalvatti sanoi ajatuksissaan. "Minä sanon Bobille että huolehtii niistä hyvin. No niin, tulkaa, tulkaa vain. Aika paljon on väkeä, ihan kuin kaikki olisivat saaneet päähänsä lähteä juuri tänä keväänä liikkeelle. Ei täällä ennen näin vilkasta ole ollut. Hobiteille sopivia huoneita on kyllä vapaana. Tervetuloa, tervetuloa."

Voivalvatti ohjasi heidät sisään ja vei heidät kahteen neljän hobitin huoneeseen, kuten Sam oli pyytänytkin. Hobitit alkoivat asettua taloksi ja Voivalvatti alkoi kertoa:

"Meillä on täällä tänään oikein maukasta lammaspaistia, perunoita, kermakastiketta ja paljon muutakin. Olette tervetulleita syömään kun saatte tavaranne järjestykseen."

"Anteeksi, herra Voivalvatti", Merri keskeytti ja jatkoi, "mutta millaista täällä on viime aikoina ollut? Sanoitte että nyt on vilkasta."

"Niin niin. Siitä lähtien kun te viimeksi kävitte Gandalfin kanssa, tänne on tullut yhä vain enemmän ja enemmän väkeä. Se minua on ihmetyttänyt, vaikka niinhän te silloin sanoitte. Ja kuninkaan läheteistäkin te puhuitte silloin. Niitäkin täällä on näkynyt. Ja ehkä siksi Nob teitäkin taisi vähän säikähtää. Onhan siitä liki kymmenen vuotta kun olette täällä viimeksi käyneet. Ja Nob taitaa vähän pelätä heitä. Ja kyllä te aika hämmentävä ilmestys kieltämättä olette kaikissa noissa varusteissa. No niin. Mutta minun täytyy nyt mennä. Kysykää jos teillä on jotain asiaa. Pyrin hoitamaan asian."

Sitten Voivalvatti lähti ja jätti hobitit keskenään. Pippin istahti sängylle ja huokasi.

"Ainakin Voivalvatti tuntuu olevan entisellään", hän sanoi.

"Tosiaan", Sam sanoi. "En kyllä ihan edes tiedä, miten hän voisi muuttua. Täällä hän on, eikä hän ole nähnyt mitään muuta kuin Briin. Sama juttu jos Konnussa puhuu muille kuin meille jotain. Täysin pihalla Konnun ulkopuolisesta maailmasta. Sentään hän mainitsi Gandalfin."

"Äiti, minulla on nälkä", Frodo sanoi.

Sam katsahti poikaa ja näki tämän katselevan ympärilleen vähän väsyneesti. Sam tiesi, että myöhemmin kun Frodo vähän lepäisi, tämä taatusti haluaisi nähdä osapuilleen kaiken näkemisen arvoisen Briistä. Mutta nyt taisi nälkä ja matkaväsymys viedä vielä voiton.

"Mennään syömään ihan pian", Ruusa sanoi Frodolle. "Jos me sitten majoitutaan Samin ja lasten kanssa tuohon vastapäiseen huoneeseen niin te voitte olla täällä?" Ruusa ehdotti.

"Käy meille", Estella sanoi.

"Viedäänpä sitten tavarat", Ruusa sanoi ja lähti viemään muutamia kärryistä mukaansa ottamia tavaroita toiseen huoneeseen.

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 4. luku/58 24.3.
« Vastaus #12 : 27.03.2018 17:12:47 »
Jee jatkoa! Kivaa päästä jo Briihin saakka! Tulee tätä lukiessa sellainen olo kuin tapaisi vanhoja tuttuja :) Ihanaa myös, kun reitti on tässä alussa sama kuin kirjassa, tulee tuplasti mukava tuttuuden tunne ja pääsee sisään tarinaan.
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 5. luku/58 6.4.
« Vastaus #13 : 06.04.2018 15:40:21 »
Luku 5

Seuraavana päivänä hobitit olivat taas jatkaneet matkaa. Nyt matka suuntautui Vihertietä etelään ja he olivat olleet matkalla muutaman päivän, kun taas illan tullen pysähtyivät tien varteen ja tekivät yöksi suojat kärryjen alle ja lähelle. Ilta alkoi vähitellen hämärtyä. He kääriytyivät huopiinsa hieman kituvan nuotion ympärillä ja tähdet alkoivat syttyä taivaalle.

"Menittekö tekin tästä?" Timantti kysyi.

"Ei, me tulimme tästä", Pippin sanoi.

"Mitä tietä te sitten menitte?" Timantti kysyi. "Jotenkin käsitin, että te lähditte Konnusta itään ja Briihin. Mutta jos te ette tulleet tänne, niin minne sitten?"

Pippin ei vastannut, vaan vilkaisi Samia.

"Me menimme Briistä edelleen itään. Rivendelliin", Sam sanoi.

"Millainen paikka se on?" Elanor kysyi.

Sam oli hetken vaiti ennen kuin vastasi:

"Rivendell oli haltioiden viimeinen suuri kaupunki Sumuvuorten tällä puolen. En tiedä, mitä sille tapahtui sen jälkeen, kun Elrond matkasi Frodo-herran, Bilbo-herran, Gandalfin ja muutaman muun haltiaylimyksen kanssa Kuolemattomille maille. Mutta pelkään, että kun Elrond on mennyt, Rivendell kuihtuu ja autioituu, ellei ole jo autio. Haltioita on Keski-Maassa enää vähän, ja ne vähät keitä täällä vielä on, menevät Satamiin ja länteen."

Sam huokasi ja pyyhkäisi kyynelen silmäkulmastaan.

"Mekö siis emme näe haltioita?" Estella kysyi.

"Emme varsinaisesti ole menossa mihinkään, missä heidän asuinsijojaan enää on. Mutta näemme kyllä ainakin yhden haltian, kuningatar Arwenin Minas Tirithissä Gondorissa. Mutta hän on siellä Númenorin ihmisten kuningatar, eikä se ole mitään verrattuna haltioiden kaupunkeihin."

"Millaisia haltiat ovat?" Elanor kysyi.

Sam oli vaiti. Ei hän osannut selittää.

"En osaa selittää", Sam sanoi.

"Kun muistelen valtiatar Galadrielia", Pippin aloitti, "minusta tuntuu, ettei mikään näky tämän maan päällä saa sitä muistoa ja ajatusta himmenemään. Ja vaikka Gondorin loisto ja kunnia ovatkin perin toista verrattuna vaikka Briihin, en usko että näen koskaan enää mitään yhtä kaunista."

"Kaunista?" Timantti kysyi.

"Niin", Sam sanoi. "Haltiat ovat kauniita olentoja, jos heistä nyt niin voi sanoa. Ei heitä voi kuvailla. Heidät täytyy nähdä, jotta tietäisi edes vähän, millaisia he ovat. Ja vanhoja he ovat. Heidän muistinsa ulottuu niin hirvittävän kauas kaikkiin kauniisiin ja surullisiin asioihin, että jos heitä kohtaa, tuntuu siltä, että on itse vain jokin ohikiitävä ja merkityksetön tuuli."

"Mitä haltiat sitten ovat tehneet?" Estella kysyi.

"Kukaan meistä tuskin tietää siitä mitään", Sam sanoi. "Sitä teidän pitää kysyä kuningatar Arwenilta."

"Kai sinäkin jotain tiedät", Ruusa sanoi.

"No... Tiedän minä yhden laulun, jota Arwen lauloi, kun olimme Rivendellissä... Mutta ei se minun laulamanani kuulosta miltään."
Sam hengitti syvään ja lauloi sitten hiljaisella äänellä:



A Elbereth Gilthoniel
silivren penna míriel
o menel aglar elenath!
Na-chaered palan-díriel
o galadhremmin ennorath,
Fanuilos, le linnathon
nef aear, sí nef aearon!

 
A Elbereth Gilthoniel
o menel palan-diriel,
le nallon sí di'nguruthos!
A tiro nin, Fanuilos!





"Mistä se kertoo?" Timantti kysyi, kun he olivat hetken olleet taas hiljaa.

Sam kohotti katseensa taivaalle ja etsi kirkkaimman tähden.

"Se on laulu tuosta tähdestä", Sam sanoi. "Tai niin Frodo-herra ainakin minulle kertoi. Hän merkitsi laulun muistiin ja käänsi Repunpäässä. Mutta en muista enää käännöstä tarkasti."

"Taitaa olla kyllä aika mennä nukkumaan", Merri sanoi.

Muut katsoivat häntä vähän kysyvästi. Merri viittasi Frodoon, joka oli nukahtanut nojaamaan kärrynpyörään.

"Niin taitaa", Pippin myönsi ja nousi.

Ruusa otti kärryistä huovan, taitteli sen kaksin kerroin ja asetti pojan päälle.



Seuraavana aamuna hobitit heräilivät keväiseen tihkusateeseen. Sam katsahti vähän huolestuneena taivaalle, mutta se oli tasaisen harmaan pilviverhon peitossa.

"Kunhan ei alkaisi sataa enempää", Pippin mutisi, kun he olivat aamiaisella.

Kukaan ei vastannut, mitä nyt muutama heistä silmäili taivaalle. Vasta pitkän hiljaisuuden jälkeen Estella kysyi:

"Miten pitkälti vielä on Edorasiin, minne olimme menossa? Mielestäni emme ole tulleet vielä kovinkaan paljon Briistä?"

Merri näytti varsin mietteliäältä ennen kuin lopulta vastasi:

"Luultavasti 600 virstaa. Emme tosiaan ole pitkälläkään vielä."

Pippin kokosi heidän tavaransa kärryyn.

"Mennään sitten, niin päästään poiskin", hän sanoi. "Ei paljon huvita olla täällä, kun tietää, että edessä on ihan oikeita taloja ja kuninkaan saleja."

He nousivat taas ratsaille ja lähtivät jatkamaan matkaansa.


Illalla he taas pysähtyivät ja tekivät leirin tiensivuun ja sytyttivät nuotion. Sillä hetkellä ei satanut, mutta taivas oli yhä pilvinen eikä oikein kukaan heistä ollut niin toiveikas, etteivätkö he enää saaneet vettä niskaansa.

"Mistä tämä tie muuten tulee?" Timantti kysyi. "Me tulimme sille Briistä, mutta muistaakseni tie jatkui pohjoiseen. Minne se menee?"

"Se menee Arnorin valtakunnan pääkaupunkiin", Merri sanoi. "Emme ole olleet siellä päin koskaan, mutta Konkari varmasti osaa kertoa siitä enemmän."

"Mikä se Konkari on?" Frodo kysyi väsyneesti.

"Konkari on Gondorin kuningas", Pippin sanoi. "Konkari ei ole hänen oikea nimensä, mutta me opimme tuntemaan hänet sillä nimellä ja käytämme sitä, mutta älkää käyttäkö sitä kun puhutte muiden kuullen. Hänen oikea nimensä on Aragorn ja hallitsijanimensä Elessar. Kuulette hänestä varmasti vielä monia nimiä matkan varrella."

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 393
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 5. luku/58 6.4.
« Vastaus #14 : 06.04.2018 16:05:31 »
Täällä uusi lukija. :)
Huomasin joskus tämän alun, mutta unohdin sitten ihan kokonaan. Oli uskomattoman kiva taas löytää tää ja huomata, että uusiakin lukuja oli tullut kivasti. Tsh:sta en ainakaan itse ole hirveästi vähään aikaan löytänyt ficcejä, joten mahtavaa, että joku tekee jopa jatkista siitä. :)
Tykkään tän ideasta tosi paljon, samoin kuin tavasta, jolla oot saanut Merrin, Pippinin ja Samin perheet sopimaan tähän niin luontevasti, samalla kun kirjoista tutummat hahmot on säilyneet tosi alkuperäisen oloisina. Tunnelmaltaan tää myös muistuttaa mua tosi paljon kirjojen tunnelmasta. Sun kieli ja kirjotustylikin sopii musta jotenkin erityisen hyvin tähän fandomiin. Pakko vielä mainita, että ihailen, miten hyvin onnistut muistamaan pieniäkin yksityiskohtia tsh:n maailmasta. vaikka itse olenkin lueskellut kaikki kolme kirjaa muutaman kerran läpi, musta tuntuu, että aina puolet vähänkään harvinaisemmista henkilöiden ja paikkojen nimistä unohtuu saman tien. :D
Kiitos kuitenkin, että jaksat ja osaat kirjottaa jotain tälläistä. Jään tätä varmasti lukemaan. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 456
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 5. luku/58 6.4.
« Vastaus #15 : 06.04.2018 16:22:38 »
Yyyy, olen huono lukija, kun ehdit postata jo lisääkin, ennenkö sain kommentoitua. >: No, josko nyt tämä uusi osa sitten potkisi minuakin sanomaan jotain tänne.

Hitsit, tässähän tulee ihan itsellekin nälkä, kun kuuntelee lukee tuota Voivalvatin sepustusta. :D Mutta aivan ihanaa, että tässä nähdään samoja paikkoja kuin aikaisemminkin, vaikkakin ihan eri valossa! Jatkat myös hienosti samaa hobittimaista tyyliä tässä koko ajan. Pakko muuten kysyä, kun tuli mieleen, mutta eikös Nob tai Bob ollut lähtenyt Konnavahdiksi TSH:n lopussa? Tokihan hän sieltä olisi varmasti palautunut, kun Sarumanin valta murrettiin ja Konnavahtien määrää vähennettiin, mutta jotenkin mulla on sellainen mielikuva, että näin olisi ollut, enkä jaksa tämän takia penkoa kirjaani esille. (: Kuitenkin, tykkään tosi paljon, että tässä on vanhojakin hahmoja mukana hyvin samankaltaisina kuin kirjassakin! (: Tuo oli myös tosi hienoa, että hobitit kulkivat Vanhan Metsän vierestä ja sen muisto piti heidät hienosti tiellä, muutenkin siitä jäi jotenkin karmaiseva tunnelma, vaikka metsään ei sen kummemmin viitattukaan.

Ei hitsit, nauran ihan liikaa pikku-Frodolle, joka nukahti kärrynpyörään nojaillen. xD Mielikuvat siitä, kun Sam laulaa haltiakielellä pikkuisen vahingossa uneen on vaan liian huvittava. :D Kovin on verkkainen tämä tahti, mutta musta tuntuu, että sitten kun päästään viimein perille, alkaa tapahtua enemmän kuin tarpeeksi, että ehkä mä vaan odotan ihan rauhassa sinne pääsyä, koska siellä saattaa sitten jo hengästyä, jos kaikki tulee yhtä aikaa niskaan. :D Tässä on kyllä tosi kivasti tiputeltu faktojakin matkaan ilman, että se tuntuu info-dumpilta, koska hobitit nyt tunnetusti ovat uteliaita, niin vähemmästäkin sitä tulee kyseltyä uusista asioista kaikkea jännittävää. (:

Tykkäilen siis edelleen, vaikka olenkin turkasen hidas lukija nähtävästi. :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 5. luku/58 6.4.
« Vastaus #16 : 08.04.2018 21:30:59 »
Olipa hauskaa haltioiden muisteloa :) Vielä on pitkä matka edessä - en usko, että naiset ja lapsrt ovat vieläkään tajunneet, kuinka pitkä :D
Never regret something that once made you smile.

owlgr

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 6. ja 7. luku/58 19.4.
« Vastaus #17 : 19.04.2018 17:58:58 »
AN: Kiitokset ihanista kommenteista! ^^ Vähän tässä sössin lukujen kanssa, joten saatte tynkäluvun 6 tähän väliin ynnä ihan oikean luvun 7.



Luku 6

Matka ruohikkoisten seutujen läpi alkoi tuntua heistä melko puuduttavalta. Viikkoja kului, mutta vähitellen maisema vaihtui. He tulivat Mustainmaahan ja itäiseen horisonttiin ilmaantui Sumuvuoret. Hieman he katselivat tietä Rautapihaan, mutta Merri käänsi katseensa tiukasti itään ja Rohanin aukkoon. Ja niin he saapuivat viimein Rautkymin kahlaamolle.

"Nyt me olemme Rohanissa", Merri huudahti, kun Sam ja Ruusa olivat saattaneet heidän viimeiset kärrynsä joen ylitse.

He katselivat hetken ympärilleen.

"Mitkä nuo vuoret on?" Elanor kysyi ja osoitti etelään.

"Ne ovat Valkovuoret", Merri sanoi.

"Tai Ered Nimrais, jos haluat sen haltiakielellä", Pippin sanoi. "Varsinkin Gondorissa käytetään yhä varsin paljon haltiakieltä."

"Vuoret erottavat toisistaan Gondorin ja Rohanin valtakunnat", Merri jatkoi. "Tästä on noin sata virstaa Edorasiin. Viikossa meidän siis pitäisi olla vähintäänkin aika lähellä."

Se tuntui parantavan selvästi Frodon ja Elanorin mielialaa. He näyttivät jo vaipuneen hienoiseen synkkyyteen, kun matka yhä vain jatkui ja jatkui ja maasto pysyi näennäisen samanlaisena kaiken aikaa.

"Olen ymmärtänyt, että Edoras on jokin Rohanin kaupunki", Timantti totesi.

"Niin on", Merri sanoi. "Se on sen pääkaupunki, jossa sijaitsee kuninkaan kartano. Sinne me olemme menossa. Saatamme myös kohdata Rohanin ratsastajia, jotka liikkuvat tietä pitkin. Antakaamme heille tietä ja ratsastakaamme sen verran sivussa, että heille jää tilaa."

"Keitä he ovat?" Ruusa kysyi.

"Sotilaita", Sam sanoi yksinkertaisesti. "Nyt näyttää olevan rauhallista, mutta se ei tarkoita, etteikö rajoja vartioitaisi."

"Juuri niin", Merri sanoi.

"Mennään sitten", Frodo sanoi vähän kärsimättömästi. "Minä haluan jo pois täältä."


Sinä päivänä he eivät kuitenkaan nähneet juurikaan ketään. Mutta sen Sam laittoi merkille, että ihmisten määrä tiellä lisääntyi, mitä lähemmäs Edorasia he menivät. Seuraavana päivänä heitä vastaan tulikin parinkymmenen sotilaan osasto. Osaston johtaja pysäytti hevosensa heidän saattueensa kohdalla ja kysyi:

"Minne teillä on matka?"

"Edorasiin, arvon herra", Merri vastasi. "Tapaamaan ystäviä. Mitä uutta sieltä?"

Mies katsoi heitä tarkemmin, mutta ainakaan Sam ei huomannut, että tämä olisi mitenkään tunnistanut heitä. Merrikin piti haltiaviitan tiukasti ympärillään, eivätkä Markin tunnukset näkyneet.

"Aina vain paremmin", mies vastasi. "Kiitos tämän rauhan nyt, kun Musta Ruhtinas ei enää vaivaa."

"Mukava kuulla", Merri sanoi.

Sam vilkaisi syrjäsilmällä Frodoa ja Elanoria. Nämä näyttivät tuijottavan sotilaita silmät suurina. Sam hymyili sille mielessään. He tulisivat kyllä näkemään sotilaita enemmän kuin tarpeeksi matkan aikana, hän mietti.

"Helmin syvänteen uusi valtakuntakin tuo vaurautta Edorasiin", mies jatkoi. "Vaikka onkin vasta nuori ja juuri perustettu, ja vaikka sen anti enimmäkseen suuntautuukin Gondoriin, saa Markkin siitä osansa."

Sam, Merri ja Pippin vilkaisivat toisiaan. He eivät olleet kuulleetkaan sellaisesta valtakunnasta.

"Emme ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta valtakunnasta", Pippin sanoi. "Voitteko kertoa siitä lisää?"

"En paljon, sillä en ole käynyt siellä", mies vastasi. "Jotkut muut kuninkaan sanansaattajat ovat. Mutta kertovat, että sinne on tehnyt huoneensa Kimaltavien luolien ruhtinas. Hän on Durinin kansaa, kääpiöitä."

Merri, Pippin ja Sam vilkaisivat uudestaan toisiaan.

"Kertovat, että ruhtinaan salit ovat suuret ja korkeat, ja että hänellä on kahmalo kaupalla kultaa ja rikkauksia", mies jatkoi.

"Kuulostaa varsin hyvältä niin Markin kuin Gondorinkin puolesta", Merri sanoi.

"Entä rajat?" Pippin kysyi. "Onko rajoilla rauhallista? Itäläisistä lähinnä", Pippin tarkensi. "Mustainmaan läpi me jo tulimme ja tie näytti suhteellisen vähän käytetyltä, mutta onko idästä uutisia?"

Mies katsoi Pippiniä tarkasti ennen kuin vastasi:

"Ei mitään."

Sitten mies viittasi joukolleen ja huusi:

"Eteenpäin!"

Hobiteille hän vielä sanoi:

"Olkoon onni myötänne Edorasiin."

Sitten joukko ratsasti länteen ja katosi heidän näköpiiristään. Frodo istuutui takaisin kärryihin.

"Vau", Sam kuuli pojan huokauksen.

"Vähän toista kuin Konnussa, vai mitä?" Sam kysyi.

"On", Frodo sai sanottua, eikä Sam viitsinyt kysyä enempää vaan antoi pojan olla ajatuksissaan.


Joidenkin päivien kuluttua he saivat näköpiiriinsä Edorasin. Merrin arvio oli pitänyt aika hyvin paikkansa, Sam mietti. Jos hänen muistinsa ei pahasti reistaillut, heillä oli kulunut matkaan kahdeksan päivää. Koko matkan ajan he olivat alkaneet nähdä yhä enemmän ja enemmän ihmisiä. Ja Frodon riemuksi myös joitain sotilassaattueita, jotka ratsastivat mikä minnekin omissa tehtävissään.

He pysähtyivät puolen päivän aikoihin tien sivuun tauolle. Viimeiselle tauolle ennen kuningas Éomerin saleja, kuten Merri asian ilmaisi. Tosin varsinkin ensikertalaisten syömisestä ei näyttänyt tulevan oikein mitään. Pippin huomasi, miten näiden katse kääntyi yhtenään ruoasta muutaman virstan päässä näkyvään Edorasiin. Pippin etsi Samin ja Merrin katseen ja iski silmää. Taisivat lapset ja puolisotkin vähitellen olla uppoutuneita seikkailuun, jota pidettiin hobittimittapuulla kovin erikoisena.

Saatuaan syötyä he jatkoivat matkaa. Sam tunsi vatsansa pohjassa lepattavan kuin perhosia. Millaista olisikaan taas tavata vanhoja tuttuja? Olisiko se samanlaista kuin ennen?

Edorasin ympärille rakennettu muuri kohosi heidän edessään, kun he ratsastivat portille hieman kiemurtelevaa tietä. Portti oli auki eikä vartiota näkynyt, vaikka se oli varmastikin lähellä.

"Ilmeisesti täällä on niin rauhallista, ettei kaupungin portilla enää pidetä vartiota kovin näkyvästi", Pippin sanoi. "Mukava nähdä."

"No ajat oli silloin vähän toiset", Merri sanoi.

Sam nyökkäsi ja oli vaiti. He ratsastivat portista sisään kaupunkiin. Hän katseli vähän ympärilleen ja katseli, miten Ruusa, Elanor ja Frodo ahmivat kaupunkia silmillään.

"Minusta Kontu on kyllä kauniimpi", hän kuuli Elanorin sanovan.

"Älähän hätäile", Ruusa sanoi. "Isot ihmiset ja me hobitit olemme hieman erilaisia. Sitä paitsi täällä taitaa olla enemmän ihmisiä kuin Hobittilassa hobitteja. Pakostakin täällä näyttää erilaiselta."

"Edoras ei kieltämättä ole mikään erikoisen kaunis kaupunki", Sam sanoi. "Mutta kaikki kauneus ei ole maassa tai rakennuksissa. On myös kauneutta, jota silmä ei näe. Joka kumpuaa mielestä ja teoista. Ja sitä kauneutta täällä on."


Luku 7


Merri johdatti joukkoa tietä pitkin kohti kuninkaan kartanoa. Tallien pihalla he pysähtyivät ja talleilta tuli miehiä heitä vastaan. Merri laskeutui ratsailta ja muutkin laskeutuivat jaloittelemaan.

"Keitä olette ja millä asialla?" yksi miehistä kysyi.

Merri avasi haltiaviittaansa niin, että Markin tunnukset näkyivät.

"Minä olen Meriadoc Rankkibuk, Rohanin ritari", Merri sanoi kumarsi miehelle. "He taas ovat matkaseuruettani", hän jatkoi ja viittasi muihin hobitteihin. "Ja olemme matkalla kuningas Éomerin luokse."

Muutamat miehet kysyjän takana kuiskivat keskenään. Merri katsoi miestä vakaasti. Tämä näytti kuin muistelevan jotain ja astui sitten askelen kauemmas ja kumarsi.

"Tervetuloa, mestari Meriadoc", mies sanoi.

Sam ja Pippin eivät voineet olla nauramatta mielessään, kun he näkivät vaimojensa ilmeet.

"Me huolehdimme ratsuistanne", mies jatkoi. "Nyle, saata heidät eteenpäin."

"Selvä", Nyleksi puhuteltu mies sanoi ja astui joukosta hobittien luokse.

"Kiitos", Merri sanoi.

Hobitit lähtivät kiipeämään rinnettä ylös Nylen kulkiessa heidän edellään. Joillain tasanteilla oli vartioita, jotka Nylen tullessa kohdalle vaihtoivat muutaman sanan. Estella katseli ympärilleen niin, että Pippin epäili tätä kohta alkavan huimata. Niin vikkelästi hobittinaisen pää pyöri puolelta toiselle. Sam jättäytyi Ruusan rinnalle, joka nousi tietä Frodon ja Elanorin kanssa hieman hänen perässään.

"Tämä näyttää kyllä aika uskomattomalta", Ruusa sanoi hiljaa Samille. "Tiesin, että Merri oli arvostettu hobittien mittapuulla ja Konnussa. Mutta että me vaellamme satoja virstoja ja se, että hän esittelee itsensä saa ihmiset kumartamaan hänelle, on kyllä aika uskomatonta."

Sam hymyili.

"Pippin taitaa olla meistä vähiten tunnetuin", hän sanoi hiljaa. "Merri on kyllä hyvin tunnettu Rohanissa. Olisin ihmetellyt, jos hänen nimensä ei olisi sanonut mitään."

Ruusa ei sanonut mitään, mutta näytti olevan kovin ymmällään. Sam ei nähnyt Timantin tai Estellan ilmeitä, sillä he olivat hänen edellään Merrin ja Pippinin kanssa, mutta sen mitä hän heitä tunsi, näiden olemus oli aivan yhtä hämmentynyt kuin Ruusankin.

He saapuivat viimein kartanon ovelle, jossa heidän kulkunsa pysähtyi, kun Nyle puhui vartijoiden kanssa. Puhuttuaan Nylen kanssa toinen vartija kääntyi Merrin puoleen ja kumarsi.

"Tervetuloa, mestari Meriadoc, mestari Peregrin ja mestari Samwais", mies sanoi.

Sitten mies avasi oven ja Merri astui Estellan kanssa ovesta ensimmäisenä muiden seuratessa perässä. Sam vilkaisi Nylen suuntaan ja näki tämän juuri kääntyvän ja lähtevän alas omiin tehtäviinsä. Heidät sisään päästänyt vartija kiiruhti Merrin edelle ja sanoi:

"Odottakaa tässä, olkaa hyvä. Ilmoitan tulonne kuningas Éomerille."

"Kiitos", Merri sanoi ja jäivät odottamaan eteissaliin, kun vartija meni eteenpäin.

Merri kääntyi katsomaan heitä ja virnisti.

"No? Miltä nyt tuntuu?" Merri kysyi. "Oliko matka vaivan väärti? Tässä me odotamme pääsyä kuninkaan puheille."

"En olisi uskonut näkemättä", Timantti sanoi.

"En minäkään", Estella sanoi.

Sam huomasi, miten tämä pyyhkäisi hihalla kasvojaan. Heistä tuntui taatusti oudolta tehdä mitään sellaista, Sam mietti. Heille muille kaikki sellainen oli jo kovin tuttua.

"Uskomatonta tämä on minustakin", Sam sanoi. "Siitäkin huolimatta, että olen jo nähnyt tämän kaiken aiemmin."

Pippin aikoi vastata jotain, mutta heidän edessään olevan oven salpa kolahti ja he asettuivat aloilleen ja vaikenivat. Ovet aukenivat ja Merrin aloitteesta he lähtivät taas liikkeelle. Heidän astuessaan tuttuun kuninkaan saliin heidät sisään saattanut vartija kuulutti:

"Mestari Samwais, ritari Meriadoc ja mestari Peregrin, Konnusta, Arnorin ja Gondorin kuningaskunnasta!"

Totta, Pippin mietti. Kontu oli osa Arnorin muinaista valtakuntaa, ja sitä samaa perua oli thainin virka. Konnun thain oli oikeastaan Arnorin kuninkaan käskynhaltija Konnussa, ja kun nyt kuningas Elessar oli yhdistänyt Gondorin ja Arnorin valtakunnat, hän oli itse asiassa Konkarin käskynhaltija. Olettaen siis, että Konkari piti yhä voimassa Konnun thainin viran. Mutta kai hän sen piti... Sen pidemmälle Pippin ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa, kun Merri seisahtui valtaistuimellaan istuvan kuningas Éomerin eteen ja kumarsi. Muut hobitit kumarsivat Merrin esimerkkiä noudattaen. Frodo meinasi jäädä hieman jälkeen, mutta Sam tökkäsi tätä hieman kylkeen ja sitten poika havahtui mietteistään ja kumarsi. Ehkä tätä jännitti sen verran, että meni miltei lukkoon. Poika parka, Sam mietti.

"Tervehdys, oi kuningas Éomer!" Merri sanoi kuuluvasti. "Kiitokset kirjeestä ja terveiset Konnusta."

Éomer hymyili ja nousi seisomaan.

"Tervetuloa, arvon ylimykset", hän sanoi ja kumarsi heille.

Sam näki silmäkulmastaan, miten kaikki salin ihmiset kumarsivat heille. Éomer nousi ja viittasi heitä tulemaan lähemmäs. Heidän tullessaan kuninkaan palvelijat toivat heille tuoleja, ja he asettuivat istumaan niille kuninkaan eteen.

"Puhukaa nyt, ystäväni", Éomer kehotti heitä. "Tulitte tänne kovin yllättäen, sillä ajattelimme kuningas Elessarin kanssa, että viihtyisitte Konnussa vielä jonkin aikaa."

"Ehkä olisimmekin", Pippin sanoi, "mutta se kirjeenne taisi herättää vanhat muistot ja surun ja ikävän. Ja halusimme nähdä uudestaan ne maat ja ne ihmiset, joiden kanssa aikamme suuret teot tehtiin."

"Saatanpa nähdä sen mikä on teidät tänne tuonut", Éomer sanoi. "Toisaalta olen saanut käsityksen, että hobitit eivät ole seikkailijoita. Ja kuitenkin minusta näyttää, että yhä enemmän ja enemmän hobitteja näkee täällä etelässä. Kertokaa itsestänne!"

Merri viittasi vieressään istuvaan Estellaan ja alkoi kertoa:

"Hän on minun puolisoni, Estella Bolger. Asumme Bukinmaassa Rankkihovissa. Bukinmaa on Rankkivuon itäpuolella ja kaikki eivät edes laske sen olevan osa Kontua. Siitäkään huolimatta, että Kontu asutettiin juuri Bukinmaasta. Kaikesta päätellen kuitenkin olen Bukinmaan herra, sillä kaikki Bukinmaan asukkaat eivät kunnioita suoraan thainia tai Konnun pormestaria, vaan Bukinmaan hallitsijaa."

"Tervetuloa Estella", Éomer sanoi Estellalle. "Mukavaa nähdä että teillä kaikilla näyttäisi menevän hyvin. Puhutte paljon outoja asioita, mutta puhukaa", Éomer sanoi ja nyökkäsi Pippinille kuin kehotukseksi jatkaa.

"Hän on Timantti Suuralho, minun puolisoni", Pippin sanoi ja nyökkäsi vierellään jännittyneenä istuvan Timantin suuntaan. "Minut nimitettiin kahdeksan vuotta sitten thainiksi. Se on käytännössä tällä hetkellä kunniavirka ja tehtävää on vähän. Mutta jos lukee aikakirjoja ja sen sellaista, jotka on jo miltei unohdettu Konnussa, niin Konnun thain on Arnorin valtakunnan kuninkaan sijainen Konnussa. Tätä nykyä lähinnä konnavahtien ylin päällikkö", Pippin kertoi.

"Eli olet käytännössä kuin Konnun käskynhaltija", Éomer sanoi mietteliäästi.

"Ehkä", Pippin sanoi. "Mutta oikeastaan taas en. Olen vastuussa vain osasta asioista. Tai ehkä minun pitäisi sanoa, että minua vaivataan asioilla yleensä silloin, kun mikään muu ei toimi ja asiat ovat huonosti."

"Kuulostaa juuri käskynhaltijan viralta", Éomer sanoi vakavana. "Kun asiat ovat hyvin, en minäkään paljoa tee. Mutta kun ne ovat huonosti, silloin minut punnitaan."

"Onko sitten odotettavissa, että ne olisivat huonosti?" Sam kysyi voimatta vastustaa mieltään polttanutta kysymystä.

Éomer käänsi katseensa Samiin ja näytti melko vakavalta.

"Voin kertoa siitä puolesta kohta", Éomer sanoi. "Mutta haluan ensin kuulla mitä sanottavaa teillä on."

Sam nyökkäsi ja vilkaisi Pippiniä, aikoiko tämä vielä jatkaa jotain. Mutta Pippin nyökkäsi hänelle vastaan, ja Sam viittasi kädellään Ruusaan ja sanoi:

"Minun vaimoni Ruusa Tölli."

Sam viittasi Elanoriin ja Frodoon ja jatkoi:

"Vanhin lapsemme Elanor, ja Frodo."

Éomer hieman hätkähti kuullessaan Frodon nimen.

"Arvaanko oikein, että Frodo on nimetty suuren Frodo Yhdeksänsormen mukaan?" Éomer kysyi.

"On", Sam sanoi ja punastui hieman.

"Olisin mielelläni puhunut myös hänen kanssaan, mutta huhut joita Gondorista kuulin, kertoivat että hän on mennyt Kuolemattomille maille", Éomer sanoi hieman surullisesti. "Vaikka ymmärrän kyllä hänen valintansa."

"Niin", Sam sanoi hieman poissaolevasti. "Se oli kovin odotettua."

Pippin ja Merri katsahtivat toisiaan, ja Samista tuntui hieman ikävästi siltä, että kaikki katsoivat häntä.

"Vaikuttaa vähän siltä, etten ole ainoa, jolle nämä asiat ovat hieman outoja", Éomer sanoi ja silmäili heitä.

Sam huokasi. Ei hän haluaisi kertoa, mutta kai hänen täytyi.

"Se oli kuningatar Arwenin lahja Frodo-herralle", Sam sanoi. "Arwen valitsi kuolevaisen elämän ja antoi oman osansa Frodo-herralle. Hänen tehtävänsä oli hänelle raskas ja se oli monta kertaa nujertaa hänet. Ja hän oli haavoittunut pahasti. Parantumattomasti. Toivon että hän löytää avun siellä, minne hän menikin kaikkien niiden suurten ylimysten joukossa."

"Frodo-herraa ei käy vähätteleminen siinäkään joukossa, jonka mukana hän huhujen mukaan täältä lähti", kuningas Éomer sanoi. "Gandalf, Elrond ja Galadriel olivat totisesti suuria, mutta kukaan heistä ei tehnyt sitä, minkä hän teki. Ja te kaikki teitte tekoja, joita kukaan muu ei kyennyt tekemään, ja kaikki Keski-Maan kansat ovat teille velkaa."

Éomer käänsi katseensa Frodoon ja osoitti sanansa tälle:

"Frodo, sinut on nimetty yhden Keski-Maan suurimman ylimyksen mukaan. Älä anna sen muiston unohtua."

"Jos edes tietäisi mitä tapahtui..." Frodo mutisi ja katsoi jonnekin valtaistuimen jalkoihin. "Ja minulla on nälkä. Äiti? Milloin me syödään?"

Éomer nauroi.

"Kaikki aikanaan, nuori herra", Éomer sanoi. "Vaan tahtosi tyydytettäköön."

Éomer viittasi palvelijoille ja nämä menivät pois ja palasivat kohta mukanaan pieni pöytä ja ruokia, jotka he kattoivat kuninkaan saliin ja Éomer käski lapset ja vaimot syömään. Sam jatkoi vielä kertomustaan Konnusta:

"Minut nimitettiin varsin pian Kontuun paluun jälkeen pormestariksi. Teen siis näinä hyvinä aikoina sen, mitä Pippin tekisi huonoina."

"Sinulla siis lienee paljon tehtävää", Éomer sanoi. "Mitä Konnussa nyt oli tapahtunut sillä aikaa kun olitte täällä?"

"Kertoiko Elessar teille käynnistään Rautapihassa?" Pippin kysyi.

"Kertoi sen verran, että Orthancin torni on taas Gondorin ja että Saruman oli lähtenyt erämaahan", Éomer vastasi.

"Ei, hän oli mennyt Kontuun roistoineen ja tehnyt niin paljon tuhoa kuin oli ehtinyt", Merri sanoi. "Meidän täytyi hieman taistella sielläkin, ennen kuin hänen roistonsa oli lyöty."

"Näimme myös Gríman siellä", Sam sanoi. "Asuivat Sarumanin kanssa Frodo-herran talossa. Ja siinä, Repunpään ovella, käytiin Konnun viimeinen taistelu. Frodo-herra armahti Sarumanin, vaikka tämä koettikin tappaa hänet. Ja Gríman myös."

"Mutta Gríma taisi olla viimein kyllästynyt elämäänsä Sarumanin helmoissa ja tappoi tämän. Ja niin kuoli myös Mestari Kärmekieli", Merri selitti.

Éomer oli melko kauan hiljaa ennen kuin puhui:

"Paljoa pahaa minä pelkäsin, mutta luulen että Kontu sittenkin selvisi vähällä."

"Konnun hobitit ovat tietenkin toista mieltä", Sam sanoi. "Mutta he eivät olekaan nähneet sitä, mitä me."

"Kontu on saanut pitkään olla rauhassa kaikilta levottomuuksilta", Merri sanoi. "Ja kun ne nyt tulivat niin lähelle heitä, totta kai se koskettaa heitä."

Éomer nyökkäsi vakavana.

"Voinette mainita siitä kuningas Elessarille", Éomer sanoi. "Tosin voi jo olla, että hän tietää, ja ennen pitkää hänen ajatuksensa kääntyvät myös Kontuun. Mutta en tiedä, milloin se on. Kysyit, onko täällä odotettavissa levottomia aikoja, Samwais. Musta Ruhtinas on kyllä tuhottu, mutta me olemme sotineet jo tässä välissä eteläisten kanssa yhden sodan yhdessä Gondorin kanssa. Neljä vuotta sitten he yrittivät vallata Pelargirin kaupungin Anduinin suulla. Elessar ja minä ratsastimme niitä vastaan ja löimme ne Porosin taakse. Rauhaa siitä ei vielä tullut, vaan Elessar ratsasti joukkoineen pitkälle Haradin maahan ja otti Gondorin vanhat maat jälleen Gondorin hallintaan. Pari vuotta sitten hän palasi taas Minas Tirithiin. Emme voi tietää, yrittävätkö eteläiset jossain kohtaa hyökkäystä uudelleen vai nöyrtyvätkö he tappioonsa."

Pippin voihkaisi.

"Minä luulin jo, ettei sotia enää olisi, kun Sauron on tuhottu", hän sanoi surullisesti.

"Ei", sanoi Éomer. "Sodille ei loppua näy, mutta Mustan ruhtinaan tuhon jälkeen ihmisten ja muiden elävien olentojen maailma pysyy, ja se on se, minkä puolesta me taistelimme silloin. Nyt me taistelemme oman valtakuntamme olemassaolon puolesta."

"Mieletöntä", Sam jupisi.

"Niin on", Éomer myönsi. "Mutta on minulla hyviäkin uutisia, jotka ovat varmasti teille mieleen. Gimli perusti kääpiövaltakunnan Helmin Syvänteen taakse, Valkovuorille. Siellä on melko paljon kääpiöitä ja Gimli itse on Kimaltavien luolien ruhtinas."

Merri, Sam ja Pippin katsoivat toisiaan hämmästyneinä.

"Olisimme voineet käydä hänen luonaan tullessa, jos olisimme tienneet!" Pippin huudahti.

"Ehkä nyt sitten käymme paluumatkalla", Merri sanoi mietteliäästi. "Ainakaan en näe mieltä siinä, että lähtisimme kulkemaan Rohania edestakaisin, kun meidän on kuitenkin vielä mentävä pitkä matka Gondoriin."

Éomer nyökkäsi.

"Olen käynyt hänen valtakunnassaan muutaman kerran, ja täytyy myöntää, että kääpiöiden salit ovat suuret ja korkeat. He itse vähättelevät niitä, kun muistavat Durinin päivät suurissa kivisaleissa. Mutta siitä on paljon aikaa, ja tällä maailman ajalla Helmin Syvänteen kääpiövaltakunta on vertaansa vailla. Sille ehkä vetää vertoja kaukainen Yksinäinen vuori, mutta siitä en tiedä kuin nimen."

"Bilbo-herra varmaan tietäisi, jos olisi täällä", Pippin sanoi mietteliäästi.

"Bilbo?" Éomer kysyi.

"Ah, anteeksi", Pippin sanoi ja raapi päätään. "Bilbo adoptoi Frodo-herran, kun tämä oli vielä pieni. Mutta ennen kuin niin tapahtui, Gandalf lähetti Bilbon kääpiöiden mukana Yksinäiselle vuorelle. Silloin siellä asui vielä lohikäärme. Se oli juuri silloin, kun syttyi Viiden armeijan taistelu", Pippin selitti.

"Aah... Muistankin kuulleeni siitä joskus maininnan", Éomer sanoi. "Mutta tapahtumat eivät koskettaneet meitä, ja olivat kaukana koillisessa."

"Bilbo-herra olikin ensimmäinen kuuluisa hobitti", Merri sanoi.

"Ja kontulaiselle se on jo varsin paljon", Éomer täydensi. "Haluatteko vielä tietää jotain täältäpäin?"

"Ainakin yhtä olen miettinyt", Sam sanoi. "Sanoit äsken että Gimli on perustanut Valtakunnan Helmin Syvänteeseen, mutta entä Legolas? Tiedätkö hänestä tai muista haltioista jotain?"

Éomer pudisti päätään hieman synkkänä.

"Suurin osa haltioista on jo jättänyt Keski-Maan. Ei, en ole nähnyt tai kuullut heistä mitään. Mutta Elessar voi tietää. Hänellä ja kuningatar Arwenilla on hyvät suhteet Keski-Maassa vielä oleviin haltioihin."

Sam nyökkäsi.

"Entä mitä täällä on tapahtunut?" Sam kysyi. "Huomaan toki, että kaupunki näyttää voivan paremmin, mutta se ei vielä kerro paljoakaan yksityiskohdista."

Éomer nauroi.

"Etpä sinä vähään tyydy, mestari Samwais. Mutta en aio ainakaan nyt kertoa teille yksityiskohtia myöten, mitä täällä on tapahtunut kahdeksassa vuodessa. Sen aika ei ole nyt."

Sam nyökkäsi. Ehkä asioihin saattoi tosiaan palata myöhemmin, kunhan ensin polttavimmat kysymykset oli kysytty. Kukaan ei näyttänyt osaavan kysyä mitään kovin erikoista ja Éomer jatkoi:

"Jatkakaamme keskustelua taas illemmalla. Lähetän teille siitä sanan, olette kaikki tervetulleita. Nyt on kuitenkin teidänkin aika syödä ja asettua hetkeksi lepäämään."

"Kiitos", Merri sanoi.

"Älkää suotta kiitelkö. Fairfax! Kun vieraat ovat syöneet, saata heidät vierassaliin", Éomer sanoi.

Fairfaxiksi kutsuttu palvelija kumarsi.
« Viimeksi muokattu: 02.05.2018 20:32:44 kirjoittanut owlgr »

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 456
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 6. ja 7. luku/58 19.4.
« Vastaus #18 : 22.04.2018 08:53:59 »
Jei, kivaa saada kaksi lukua kerralla, tuleepahan enemmän luettavaa! ((:

Ihanaa, että hobitit pääsivät näin nopeasti Rohaniin, vaikka matka onkin pitkä. Joskus on kuitenkin vaan ihan hyvä vähän oikoa mutkia suoremmiksi, jos ei tarinassa tapahdu mitään suuria. Pikkuinen Frodo on kyllä kovin suloinen, kun hän on niin innoissaan sotilaista ja hämmentyy, kun Éomer puhuttelee häntä! <3 Ja siis, hitto vie, olisin niin halunnut nähdä Timantin, Estellan ja Ruusan ilmeet, kun Edorasin tallimiehet kumarsivat Merrille! :D Varmasti todella mainio näky, kun naisten silmät tipahtavat maahan asti! xD Äää, Sam tökkää Frodoa kumartamaan! Ihan parasta! :D <3 Pikku-Frodo alkaa ihan oikeasti muodostua tässä minun lempihahmokseni, koska hän on aivan liian lutupallero! <3

Lainaus käyttäjältä: owlgr
Neljä vuotta sitten he yrittivät vallata Pelargin kaupungin Anduinin suulla.
Mun piti ihan tarkistaa tämä, mutta tuon kaupungin nimi on Pelargir, joten taivutusmuoto olisi sitten Pelargirin. (:

Tykkäilen siis edelleen ja jään todellakin odottelemaan jatkoa. Etenkin nyt, kun Éomer kierteli sen verran vastauksissaan Rohanin asioista, että odotettavissa on kenties enemmänkin ongelmia, joten uteliaisuuteni kihisee juuri nyt. :D

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Crysted

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 392
Vs: TSH: Kuiskauksia idästä, K11, 6. ja 7. luku/58 19.4.
« Vastaus #19 : 24.04.2018 11:50:03 »
Jee, pitkä matka on ohi! Minä olin taas ihan pihalla, kun jotenkin kuvittelin, että porukka oli matkalla Aragornin luo :D Sitten ihmettelin, että miksi kummassa Merri esitteli ritarin merkkejään, että eikös sen pitäisi olla Pippin. Onneksi sentään kuninkaan nimi sai minut tajuamaan, missä mennään ;D Tämä on selvä merkki siitä, että pitää lukea TSH uudestaan :D

Minusta on kivaa, että Gimli on majoittunut Helmin syvänteeseen! Kääpiöt ovat varmasti saaneet siellä ihmeitä aikaan. Toivottavasti tarinan edetessä löydetään Legolaskin jostain!
Never regret something that once made you smile.