Älä leiki kuoleman kanssa, K11, (2/?)

[Tuntematonn]

Nimi:Älä leiki kuoleman kanssa
Kirjoittaja:Tuntematonn
Ikäraja:K11
Tyylilaji:Angst(?)



Älä leiki kuoleman kanssa

Osa 1

Olen tappanut siskoni.
Olen tappanut oman siskoni.
Tai no en kirjaimellisesti mutta kuitenkin. Tiesin, että setä tappaisi hänet. Setä on pähkähullu ja niin olen näköjään minäkin. En estänyt häntä. Miksi? En totta helvetissä tiedä! Mitä olenkaan tehnyt?

***

Koulussa kaikki tuijottavat minua. En kyllä yhtään ihmettele sitä, että ei sen puoleen. Kaikki tietävät mitä olen tehnyt. Jotkut yrittävät puolustaa minua, sanovat etten voinut tietää. En ole pyytänyt heitä tekemään niin.
"Mia".
Havahdun ajatuksistani siihen, että joku sanoo nimeni. Kohotan katseeni ja näen parhaan (ja ainoan) ystäväni Alyssan.
"Onko kaikki hyvin?" hän kysyy.
Pudistan päätäni.
"Mikään ei ole hyvin. Olen tappanut oman siskoni", sanon. Kyyneleet pyrkivät silmiini, mutta ravistan ne pois.
"Et sinä häntä tappanut, se oli setäsi", Alyssa on yksi niistä harvoista, jotka puolustavat minua.
"Tiesin, että hän tekisi niin, jos kertoisin missä sisko piileksii. Tiesin, että hän oli mielisairas", sanon ja isken käteni kasvoihini. Sen ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.
Alyssa ottaa kiinni harteistani ja katsoo minua säälivästi.
"Mikä minuun silloin meni? Miten voin enää koskaan elää rauhassa?" kysyn.
"Senkun unohdat koko jupakan", Alyssa ehdottaa.
"En pysty, kun kaikki minuun luodut iljettävät katseet muistuttavat minua joka ikinen sekunti", sanon juuri niin kovaa, että vierestämme kulkeva supiseva tyttöjoukko kuulee.
Kellot soivat.
"Tunnit alkavat. Minun täytyy mennä", Alyssa sanoo, hymyilee minulle ja lähtee.
"Älä jätä minua!" huudan hänen peräänsä, mutta lähden sitten itsekin tunnille.

***

"No mitäs TT?" joku rinnakkaisluokan poika sanoo heti, kun astun luokkaan.
Ilmeeni on selvästi kavaltanut etten tiedä mitä TT tarkoittaa, sillä seuraavaksi poika sanoo:
"Tappajatyttö siis, jos et tajunnut mitä se meinaa."
Kaikki nauravat kuin hyvällekin vitsille. Pyöräytän silmiäni. Omasta mielestäni tuollaiset kirjain lyhenteet ovat hiukan lapsellisia. Istun paikalleni luokan perällä ja otan esiin kirjan jossa lukee maantieto.
Opettaja tulee sisään ja alkaa heti saarnata jostain mitä en oikeastaan ollenkaan kuuntele.
Painun syvälle omiin ajatuksiini.
Kaikki kiusaavat minua. Minulla on vain yksi ystävä, ja menetän hänetkin varmaan pian. Vanhempani ovat tolaltaan eivätkä siis voi auttaa.
"Mia?".
Kohotan jälleen katseeni ja näen opettajan ja kaikkien oppilaiden tuijottavan minua.
"Öh...niin?"
"Mikä on suurin maanosa?"
Opettajan ilme ja äänensävy kielii siitä, että hän on kysynyt kysymyksen jo kerran aikaisemmin.
Tottakai minä tiedän vastauksen jossain syvällä aivojeni perukoilla, en vain saa sitä järkevästi ulos suustani.
Joku toinen viittaa ja kertoo vastauksen.
Painun takaisin ajatuksiini.

***

Tunnin jälkeen näen Alyssan. Hän kävelee Noahin kanssa käytävää pitkin. Noah on Alyssan ystävä (ja kai minunkin).
He juttelevat rennosti, jostain mitä en kuule.
"Moi", Noah sanoo kun he tulevat lähemmäksi.
"Moi", vastaan ja hymyilen hänelle.
"Meillä on vielä yksi ruotsin tunti", Alyssa sanoo minulle.
"Jo, mia lähden kotiin", sanon ja ymmärrän Alyssan asian tahallaan väärin.
"Okei, nähdään maanantaina!" Alyssa sanoo ja hän ja Noah lähtevät yhdessä kohti Ruotsin luokkaa.
Katson heidän menoaan. He eivät varmaankaan tajua, että jäin tuijottamaan. Noah sanoo jotain ja Alyssa alkaa nauraa.
Kun katson heitä, tunnen oloni vielä yksinäisemmäksi...



°°°

Juuh. Tää eka osa oli nyt vähän lyhyt, mutta kiva kuitenkin jos jaksoit lukea

[Tuntematonn]

Osa 2

Seuraavana aamuna herään kummalliseen ääneen. Kuin joku hakkaisi vasaralla seinään. Päätän ettei minua kiinnosta. Tuijotan kattoa ja taistelen itseäni vastaan.Lopulta uteliasuus vie kuitenkin voiton, ja nousen sängystä.
Kylmä ilma paiskautuu minua vasten. Kaappaan peiton ympärilleni ja lähden alakertaan. Kun saavun olohuoneeseen näen äidin, joka lyö päätään seinään.
Pam...pam...pam...
"Äiti?" sanon äänellä, joka on tarkoitettua heiveröisempi.
Äiti kääntyy minuun päin. Minulta pääsee kiljaisu. Hänen silmänsä ovat täysin mustat.
Äiti kaatuu lattialle, ja juuri samalla hetkellä isä ryntää huoneeseen. Syöksymme äidin luokse.Hän avaa silmänsä ja nousee istumaan.
"Miksi minä makaan lattialla?" äiti kysyy näyttäen pöllämystyneeltä.
"Sinä hakkasit päätäsi seinään..." sanon.
"Ahaa, siitä tämä päänsärky siis johtuu", hän sanoo ja hieroo päätään.
"Sitten sinä käännyit minua kohti, silmäsi olivat aivan mustat ja kaaduit lattialle", kerron.
"Olivatko silmäni mustat?" äiti kysyy. Hän näyttää kauhistuneelta.
Nyökkään. Minuakin pelottaa.
"Ehkä sinun pitäisi mennä lääkäriin", isä ehdottaa.

***

Syön nopeasti aamupalan ja soitan sitten Alyssalle.
"Moi", Alyssan ääni sanoo.
"No, hei. Äiti hakkasi päätään seinään ja hänen silmänsä olivat mustat", sanon. Olen vieläkin hiukan paniikissa.
"Anteeksi. Mitä?! Selitä uudestaan. Hitaasti", Alyssa pyytää.
Teen kuten käsketään. Alyssa on todella hyvä kuuntelija. Ei keskeytä kesken lauseen, kysyy hyviä kysymyksiä ja rauhoittelee minua.
"Missä äitisi on nyt?" Alyssa kysyy kun olen saanut kaiken kerrotuksi.
"Hän lähti lääkäriin kaksi tuntia sitten, eikä ole ilmoittanut sen jälkeen mitään", kerron.
"Hän on varmasi kunnossa. Se oli varmaan vaan jokin omituinen kohtaus. Älä pelkää", Alyssa sanoo.
"Kiitos, kun jaksoit kuunnella. Moikka!" sanon ja suljen puhelimen.
Alyssalle puhuminen auttoi. Minua ei pelota enää niin paljon.
Sovimme Alyssan kanssa menevämme ostoskeskukseen iltapäivällä.

***

Saavun ostoskeskuksen pihalle, näen Alyssan ja kävelen hänen luokseen.
"Onko äidistäsi kuulunut mitään uutta?" Alyssa kysyy.
Pudistan päätäni.
Vaatekaupassa näen vuoden vanhempia tyttöjä koulustamme ja hyppään hyllyn taakse.
"Mia? Esitätkö sammakkoa?" Alyssa kysyy.
"Jos nuo näkevät minut, olen vainaa", sanon tyttöjä osoitellen.
"Hei, ota rennosti. Mennään jäätelölle ", Alyssa ehdottaa.
"Okei", myönnyn.
Alyssa vetää minut pois hyllyn takaa. Kävelemme jäätelö kioskille.
Myyjä on mukava, eikä suklaajäätelönikään ole ollenkaan hassumpaa.

***

Illalla sairaalasta soitetaan. Isä vastaa puhelimeen vakava ilme kasvoillaan, ja minä yritän urkkia tietoja äidistä. Isän ilmeet vaihtelevan laidasta laitaan. En saa mitään selville. Lopulta isä lopettaa puhelun.
"Äidin täytyy jäädä yöksi sairaalaan", isä sanoo.
Petyn hiukan, sillä toivoin saavani äidiltä halauksen vielä tänään.
Menen pesemään hampaat. Katson itseäni peilistä. Ruskeat silmät tuijottavat sieltä takaisin. Tummat kiharat valuvat olkapäitä pitkin selälle. Hyppyrinenälläni on pieni piste hammastahnaa. pyyhkäisen sen pois. Alan miettiä käytöstäni. Johtuuko ystävättömmyyteni käytöksestäni?
Pesen naamaan ja menen äidin ja isän makuuhuoneeseen. Isä makaa sängyllä ja lukee kirjaa.
"Onko käytöksessäni jotain vikaa?" kysyn häneltä.
"Ei, miten niin" isä vastaa.'"Ei mitään. Hyvää yötä", sanon. En halua, että isä huolestuu minusta.
Tämän jälkeen käyn nukkumaaan.

***