Kirjoittaja Aihe: Reaktioyhtälöitä (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • raapalesarja, 41/x 14.10.)  (Luettu 9710 kertaa)

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 491
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Awwwwwawawawww, KIITOS Walle <3

Pelastit juuri päiväni :-* Sillä tämä oli juuri niin täydellinen suukko kun olla ja voi. Ihanaa ettei tämä ollut mikään pikainen jäähyväispusu vaan ihan oikea suudelma mitä ei voi ymmärtää väärin. Oi, tällä jaksan taas hyvin tovin, ja kyllä nämä pojatkin olivat sen jo ansainneet :D Luulenpa, että suukko kutkuttelee hyvän aikaa Juuson sisällä *silmät sydäminä*

Nyt täytyy sanoa, että onnistuit saamaan minut aika sanattomaksi, enkä tiedä osaanko sanoa tästä rapsusta mitään muuta. Mutta tuo perunajauho oli kiva yksityiskohta samoin kun Samulin hymykuoppa. Taidan lähteä keittelemään teetä ja leijumaan pari tuumaa maanpinnan yläpuolella :)

Kiitos tästä ihanuudesta!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 887
  • kuppi teetä kaipaukseen
Olen samaa mieltä Vendelan kanssa; ihanaa oli, etenkin teekupposen kera! Nyt kuin olisi vielä rivi suklaata...

Vaikka olihan tämä herkullista ja makeaa itsessäänkin. Ihanaa että nyt ollaan taas leppoisemmissa tunnelmissa.

Lainaus
Samulin suupieli nytkähti, ja Juuso aprikoi, olisiko hänen kuulunut purskahtaa nauruun vai kenties piiloutua koronalaudan alle.

Tosiaankin ihanankamalaa! Aiheuttaa hillitöntä virnistelyä.  ;D

Tästä tulee nyt joku lainaustaivas kommentin sijaan, mutta pakko tuoda esille, että onhan tässä myös jännitettäkin, positiivista vain!

Lainaus
Juuso raapi niskaansa yrittäen keksiä, miten ihmiset yleensä hyvästelivät epämääräiset säätönsä. Samuli hymyili vinosti ja astui yhtäkkiä lähemmäs, katse jossain alhaalla, ja Juuso säpsähti, kun Samulin vasemman käden sormet koskettivat hänen farkkujensa oikeaa etutaskua.

”Sulla on vieläkin jauhoa farkuissa”, Samuli melkein kuiskasi, ääni karheana ja huvittuneena, ja astui vielä askeleenpuolikkaan niin että oli kiinni Juusossa.

Heh heh, Juuson aivoitukset hymyilyttävät kyllä yhä. Jännä miten uskottavasti sama hahmo voi olla yhtä aikaa rohkea ja epävarma ja ujo ja hauska ja reilu ja...!

Kiitos <3
Uskot kohtaloon tai et,
se on ihan sama kunhan ajattelet,
Tää sekunti itsensä kantakoon,
se on kaiken aa ja oo

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 976
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, apua, ihanaa että suukko kelpasi ja että päiväsi pelastui! Olin ihan innoissani, kun pääsin vihdoin ja viimein eläytymään ihan kunnon suutelukohtaukseen. ;D Vähän nämä raapalesanamäärät toki rajoittavat kuvailua, mutta ihanaa, jos tunnelma välittyi siitä huolimatta. Minäkin luulen, että suudelma jää kutkuttelemaan Juuson sisälle, ja tämä seuraava raapale ehkä antaakin siitä osviittaa. Kiitos itsellesi! :-*

Isfet, hihi, ihanaa että luettava oli makeaa ilman suklaatakin! Leppoisa tunnelma ei valitettavasti taida jatkua kovin kauaa, mutta jospa siihen taas pian päästäisiin takaisin. Tämä on vähän tällaista vuoristorataa! Voi että, ilahdun aina siitä jos Juuson aivoitukset hymyilyttävät. Se on omanlaisensa persoona, ja siinä vaikuttaisi tosiaan olevan monenlaisia puolia. Kiva jos ne kaikki eivät ole ihan ristiriidassa keskenään! Kiitoksia! :-*




38.



300 sanaa • spurttisana nostalgia

Kun Juuso palasi kiltahuoneelle, Mikko katsoi häntä uteliaana.

”Sä näytät… järkkyneeltä”, Mikko sanoi ja pukkasi Juusoa kylkeen.

”Ai”, Juuso hengähti ja sukaisi tukkaansa. Hän oli yrittänyt kasailla itsensä Samulin lähdettyä, mutta hänellä oli yhä epämiellyttävän paljas olo, ikään kuin tapahtunut olisi paistanut hänestä päivänselvänä kaikille ulkopuolisillekin. Hänellä oli kuuma, ja hänen oli vaikea pysyä aloillaan. Suudelma pyöri hänen mielessään uudestaan ja uudestaan kuin rikkinäinen videonauha. Juuso saattoi yhä melkein tuntea Samulin vartalon painon omaansa vasten.

”Mun tekisi mieli udella sulta lisätietoja, mutta ehkä säästetään se toiseen aikaan ja paikkaan”, Mikko sanoi, naurahti ja madalsi sitten ääntään. ”Olethan sä kunnossa?”

”Joo.”

x

Seuraavana yönä Juuso säpsähti hereille varttia vailla kolme kuristava kauhuntunne kurkussaan. Hän rimpuili irti peitostaan, ponnahti istumaan ja haukkoi henkeään. Oli pilkkopimeää. Vain yöpöydän digitaalikellon numerot – 03:14 –  loistivat kalvakanvihreää valoa.

Juuso oli elänyt suudelman taas uudestaan unessaan, mutta erilaisena. Hän ja Samuli olivat olleet jossain baarissa, ehkä siinä samassa jonka edustalla Juuso oli nähnyt Jorin ensimmäistä kertaa. Radiossa oli soinut The Doors tai The Who tai jokin muu nostalgiaa henkivä yhtye. He olivat suudelleet yhtäkkiä välittämättä muusta maailmasta. Oli ollut vain he kaksi, kunnes yhtäkkiä Jori oli ilmestynyt jostain ja repinyt Samulin irti.

Jori oli kysynyt Samulilta: ”Ihan oikeasti? Tuollainen pehmonalle?”

Jori oli nauraa hekottanut, ja hetken kuluttua Samuli oli yhtynyt nauruun, ja häpeä oli höykyttänyt Juusoa samalla tavalla kuin hänen kiusaajansa yläasteella, veret seisauttavana.

Juuso nojasi pään polviinsa ja keskittyi hengittämiseen. Oli ikävää nähdä sellainen uni, mutta vielä ikävämpää oli luisua pois tolaltaan sellaisen takia. Sehän oli ollut uni, ei todellisuuden peilikuva. Juuso ei ollut enää heiveröinen teinipoika; hän oli aikuinen mies. Hän pystyisi kyllä pitämään puoliaan Joria vastaan horjumatta.

Eikä Samuli olisi suudellut häntä, jos Samuli olisi pitänyt häntä pelkkänä typeränä pehmonallena.

Eihän?

Juuso joi vesilasillisen ja palasi takaisin sänkyyn, mutta uni jäi pyörimään hänen mieleensä rikkinäisenä videonauhana.
« Viimeksi muokattu: 11.10.2018 21:43:31 kirjoittanut Waulish »

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 491
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Oi ei, ei saa vajota synkkyyteen Juuso, ei nyt! Hus pois tuollaiset unet ja keskityt vain fiilistelemään kaikkea hyvää. Eikä se Samuli ajattele mitään pehmonalleja, usko pois!

Mikko oli kyllä ihana kun näki heti että jotain on tapahtunut :) Mahtava ystävä, kun vielä ymmärsi antaa tilaa Juusolle. Mutta tuo painajainen oli kyllä kurja, vaikka toisaalta sekin hyvin realistinen ja kertoo aika paljon Juusosta. Hänellä ei ole ollut helppo menneisyys ja ikävää, että tämmöisiä takaumia tulee. Mutta toivon hartaasti, että Samuli saa Juuson ajatukset valoisampaan suuntaan. Luulen myös, että nämä kumpikin tarvitsevat toinen toisiltaan myös hieman itsetunnonkohotusta :)

Kiitos tästä ja tsemppiä loppuviikon spurttailuun!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 439
No mutta hö. Ei ole kivaa nähdä ihanasta suudelmasta painajaisia. Mieluummin vaikka painajaisia koronapelistä, mutta ei Samuliin liittyvistä asioista. Joo, ihminen ei valitse untensa näkemisiä. Tuo on muuten niin totta, että ensin herää ja katsoo kelloa, sitten sitä vilkaisee välillä ja kauhistuu kuinka paljon aikaa on kaan kulunut.

Toivottavasti Juuso saa vielä nukuttua ja voi nähdä levollisempia unia.
Jori unissa ei taatusti ole kivaa, varsinkin kun se yrittää saada Samulin Juusoa vastaan.

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 976
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, olen samaa mieltä, hus pois ikävät painajaiset ja fokus siihen, mikä on hyvin! Minäkään en usko Samulin suovan ajatustakaan millekään pehmonalleille. :) Yön pimeinä tunteina on kyllä helppo epäröidä, ja varmaan tosiaan tuolla Juuson menneisyydelläkin on näppinsä pelissä. Eiköhän tämä tästä taas kuitenkin! Ja oi, ihana ajatus että molemmat tarvitsevat toisiltaan vähän itsetuntoboostia. Veikkaan, että olet oikeassa! Kiitoksia paljon kommentista ja tsempeistä! :-* Viimeisin spurttisarjani taisi kosahtaa juuri neljännen raapaleen jälkeen, mutta nyt pääsin ainakin sen rajapyykin yli.

Fairy tale, ei ole kivaa tosiaankaan nähdä tuollaisia painajaisia. Koronapelipainajaiset voisivat tosiaan olla vähän miellyttävämpiä kokemuksia, mutta niinhän se on, ettei uniaan oikein voi valikoida. Toivotaan, että Juuso saa vielä levolliset yöunensa takaisin! Jorin takia ei niitä kannata menettää. Kiitos kovasti! :-*




39.



300 sanaa • spurttisana syrjässä

Keskiviikkona vesisade muuttui rännäksi. Juuso tunsi itsensä lumimieheksi työntyessään sisään kampuskirjastoon. Hän aikoi lainata tenttikirjan, mutta hetkeksi hän pysähtyi eteismatolle valumaan vesisohjoa ja pohtimaan, kehtaisiko niin märkänä ja kuraisena edes mennä peremmälle. Kirjasto oli aina niin siisti ja harmoninen järjestelmällisine kirjarivistöineen ja työrauhoineen, ja sitten joku varomaton teekkari marssi kuraamaan lattiat ja mölyämään.

”Hei Juuso!” kuului huikkaus lainauspisteeltä.

Juuso huomasi Annikan Samulin fuksiryhmästä. Tämä pakkasi kirjapinoa laukkuun. Toimituksen suoritettuaan Annika kampesi laukun olalleen ja asteli Juuson luo hymyillen.

”Onko sulla kiire?” Annika kysyi, vilkaisi ympärilleen ja madalsi sitten ääntään. ”Voitaisiinko jutella hetki?”

”Öh, totta kai. Siis voidaan.”

Jokin Annikan varautuneessa katseessa sai Juuson johdattamaan hänet ulos katokseen. Siellä he olisivat riittävän syrjässä kirjastovirkailijasta ja muista kuulevista korvista, mutta kuitenkin sateensuojassa.

Annika korjasi laukkunsa asentoa ja katsahti jalkoihinsa huultaan purren. Sitten hän nosti katseensa Juusoon ja aloitti: ”Kuule… Sä vaikutat tulevan hyvin juttuun Samulin kanssa.”

Juuso ei osannut sanoa mitään. Hänen vatsanpohjaansa hiipi epämääräinen tunne. Oliko Annika huomannut jotain?

”Mä vain sitä, että… No, mä olen huolissani siitä.” Annika heilautti pitkän poninhäntänsä selän puolelle ja katsoi Juusoa suoraan silmiin. ”Mä näin sen eilen tossa pihalla jonkun vanhemman miehen kanssa, ja se… No, näytti siltä kuin se mies olisi jotenkin – ahdistellut sitä.” Annika puuskahti ja kohautti olkiaan. ”No, ei se pelkästään näyttänyt siltä. Se mies oli käytännössä Samulin kurkussa kiinni. Mä yritin mennä väliin, mutta sitten se tyyppi yhtäkkiä häipyi, ja Samuli karkasi jonnekin ennen kuin mä ehdin saada sanaa suustani.”

Juusoa kylmäsi. ”Miltä se tyyppi näytti?” hän kysyi, vaikka epäilikin tietävänsä vastauksen.

”Tummapiirteinen. Parrakas. Roteva. Mä en usko, että se oli opiskelija.” Annika epäröi hetken. ”Mä ajattelin, että sun on hyvä tietää, kun sä kuitenkin olet meidän iso. Jos sä voisit vaikka jutella Samulille. Se on vähän syrjäänvetäytyvä luonne.”

”Joo. Hyvä kun kerroit.”

Annika hymyili, heilautti kättään ja hyppelehti porrasaskelmat alas.

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 887
  • kuppi teetä kaipaukseen
Voi ei! Ei nyt taas, vastahan sitä päästiin mukavampiin aiheisiin!

No joo, vaikka olenkin pahoillani Juuson ja etenkin Samulin puolesta, niin kyllähän sitä mielellään draamaakin lukee. Ja uskon että jonkin verran tuskastelua on jälleen luvassa, tuskin Samuli kovin avoimeksi heittääntyy.

Ja näin sivuhuomautuksena samaistuin kyllä Juuson pohdintaan siitä, voiko kuraisena jälkeen märkänä edes mennä kirjastoon. Siellä on aina siistiä, kuivaa ja lämmintä. Plus että hävettää kun mun märät kengät vinkuu joka askeleella  :o Noh, vähän kun ravistelee itseään niin kyllä se siitä!

Tuntuu siltä että Samuli tarvitsisi taas tukea, jota ei halua ottaa vastaan :/  Toivottavasti Juuso kuitenkin saa puhuttua hänen kanssaan! Jori saisi lakata satuttamasta Juusoa ja meidän Samppa parkaa!  >:(

Kiitos, jatkoa odottelen ja voimia spurttiin! <3
Uskot kohtaloon tai et,
se on ihan sama kunhan ajattelet,
Tää sekunti itsensä kantakoon,
se on kaiken aa ja oo

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 491
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Puh.kommentti.
Nyt Juuso ja Samuli käytte yhdessä taistelemaan sitä Joria vastaan! Puhutte ja päätätte että nyt saa riittää, eikös niin!
Minä jaan myös Isfetin ja Juuson fiilikset kirjastosta, eihän sinne voi mennä märkänä :D
Kiitos tästä, pidin vaikka mentiinkin taas yksi askel taakse. Mutta sitten voikin mennä vaikka kolme eteen, niinhän :)

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 976
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Isfet, tämä on tällaista vuoristorataa! ;D Välillä itsekin hengähdän helpotuksesta, että jes, kaikki hyvin ja rauha maassa, mutta sitten taustalla väijyvät jorit ja muut vaikeudet marssivat taas estradille. Hyvä jos draamakin on kuitenkin mieluista luettavaa! Tuskastelua uskon minäkin olevan luvassa, Samulilla on sen verran suuria vaikeuksia ollut avautua. Minustakin tuntuu, että Samuli kaipaisi taas kipeästi tukea, vaikkei se itse sitä ehkä tiedostakaan. Toivotaan, että puheyhteys taas löytyy! Kiitos kovasti kommentista ja tsemppauksesta! :-* Toivon todella, että saan tämän spurtin rutistettua loppuun.

Vendela, olen samaa mieltä siitä, että Juuso ja Samuli voisivat nyt yhdistää voimansa ja käydä taisteluun Joria vastaan! Molemmat taitavat kuitenkin olla turhautuneita Joriin ja sen jatkuvaan läsnäoloon ja oikkuihin. Taas taidettiin tosiaan astua askel taaksepäin, mutta toivottavasti pian mennään taas etiäpäin. Suuret kiitokset! :-*




40.



300 sanaa • spurttisana innostua

Seuraavana päivänä Juuso avautui Mikolle tennisvuoron jälkeen. He istuivat pukuhuoneen penkillä vieretysten kuin joskus vanhoina hyvinä aikoina lukion liikuntatunnilla, pyyhkivät hikeä kasvoiltaan ja siemailivat vesipulloistaan.

Juuso oli miettinyt päänsä puhki, mitä hän kertoisi Mikolle ja milloin. Samulin salaisuuksien pitäminen ei ollut ollut mikään ongelma aikaisemmin, mutta Annikan kertomus oli mutkistanut tilannetta ja saanut Juuson siihen tulokseen, että hänen täytyisi kertoa jotain. Mikkokin oli Samulin iso, ja jos Jorin kaltainen vainoaja päätti soluttautua kampukselle, Mikon oli hyvä tietää.

Niinpä Juuso kertoi, että Samulin menneisyydessä oli joku, joka ei suostunut jättämään tätä rauhaan, ja että se joku oli uhkaillut Juusoakin. Alastonkuvat ja arkaluontoiset yksityiskohdat Juuso jätti mainitsematta. Ne eivät kuuluneet ulkopuolisille, eivät edes parhaille ystäville.

Mikko kuunteli hiljaa, ja kun Juuso lopulta vaikeni, Mikko puuskahti ja pudisti päätään epäuskoisena. ”Huh”, hän sanoi. ”Nyt mä ymmärrän, miksi te kaksi etenette niin hitaasti jos ollenkaan.” Hän naurahti. ”Mä täällä sivustaseuraajana innostun jokaisesta pikku etenemismahdollisuudesta tajuamatta, ettei asiat välttämättä olekaan niin yksinkertaisia…”

”Et sä voinut tietää. Sori kun en kertonut aiemmin. Mä…” Juuso vaikeni, hieroi niskaansa ja huokaisi. ”No, mä en halunnut laverrella Samulin yksityisasioita, mutta jos Jori nyt aikoo tunkeutua sen opiskelijaelämäänkin, niin… No, musta tuntuu että sun on hyvä tietää.”

”On”, Mikko vahvisti. ”Mä pidän tän omana tietonani. Tosin jos mä joskus kohtaan tämän Jorin, mä en voi luvata, että pystyisin olemaan toivottamatta sitä sydämellisesti sinne missä pippuri kasvaa.”

Molemmat naurahtivat. Juuso tiesi, että Mikko oli kärsimättömämpi ja kipakampi luonne kuin hän. Mikko sanoi, mitä ajatteli – hyvässä ja pahassa –, ja oli aina valmis puolustamaan arvojaan ja rakkaitaan. Mikon käytöksestä ei tosin koskaan tarvinnut kantaa huolta; Mikolla oli hyvä sydän ja järkeä päässä.

”Sulla vaikuttaa olleen vaiherikas syksy”, Mikko jatkoi. ”Mä olen pelkkänä korvana, jos joskus tarvitsee päästellä höyryjä.”

Juusoa hymyilytti. ”Mä tiedän.”

Juuso hymyili vielä kotimatkallakin. Hänestä tuntui, että yhtäkkiä oli helpompi hengittää.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 439
Toivottovasti nyt seuraa hyvää ketjureaktiota tuosta Juuson avautumisesta Mikolle. Siis niin että Samuli voisi avautua vähän Juusolle ja sitten he voisivat hengittää kevyemmin yhdessä. Ja oi kyllä, Jori sinne missä pippuri kasvaa. Pippuria kasvaa esim. Jordaniassa, jossa olen tainnut nähdä elämäni ensimmäisen pippuripuun. Juusolla on paljon näitä tukijoita ja hyvä niin.

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 976
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, positiivinen ketjureaktio olisi kyllä hyvä juttu tässä vaiheessa! Katsotaan, kuinka käy. Onneksi Juusolla tosiaan on elämässään tukijoita ja muutenkin läheisiä ihmisiä. Oih, Jordania kuulostaisi oikein oivalta matkakohteelta Jorille. Ainakin se olisi sopivan kaukana Juusosta ja Samulista! ;D Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*




41.



300 sanaa • spurttisana laventeli

Lokakuun viimeinen viikonloppu koitti kuulaana ja sateettomana. Juuso meni lauantaina Mikon luo jo paria tuntia ennen halloween-kekkereiden alkua auttamaan valmisteluissa. Mikko oli suunnitellut karmivan menun, johon kuului muun muassa verenpunaista boolia kelluvilla koristesilmämunilla höystettynä ja pakastekarjalanpiirakoita, joiden päälle muotoiltiin hämähäkkejä mustista oliiveista. Juuso yritti auttaa oliivien siivuttamisessa, mutta Mikko turhautui hänen hitauteensa ja epätasaisiin viipaleisiinsa ja nimitti hänet koristeluvastaavaksi.

Niinpä Juuso haahuili ympäri asuntoa yrittäen tavoittaa sisäisen taiteilijansa. Mikko oli hankkinut pilailupuodista paperilepakoita ja -luurankoja, ja niitä oli helppo lätkiä sinitarralla sinne tänne. Olohuoneen kattolamppuun Juuso viritti suuren hämähäkinseitin, jonka kuminen asukki roikkui sen verran alhaalla, että joku saisi varmaan jossain vaiheessa iltaa sätkyn noustessaan sohvalta ja osuessaan sen lerppajalkoihin.

Koristellessaan Juuso ajatteli Samulia. Hän oli kuluneina päivinä miettinyt, milloin ja miten hänen kannattaisi jutella tälle. Juuso tiesi, että hänen pitäisi jutella – hän halusi –, mutta hän ei tahtonut tunkeilla. Hän halusi vain tarjota Samulille mahdollisuuden puhua, ja hänestä oli alkanut tuntua, että se onnistuisi parhaiten kasvotusten. Viestit olivat etäisiä ja puhelut vaivaannuttavia.

Lisäksi Juuso oli päätynyt siihen tulokseen, ettei hänen kannattanut tehdä aloitetta ennen halloween-illanviettoa. Se olisi voinut säikäyttää Samulin ja saada tämän pysyttelemään loitolla juhlista, eikä Juuso tietenkään toivonut sitä.

Juuso huokaisi ja länttäsi suurimman ja häijyimmän lepakon kylpyhuoneen oveen. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä kaikkea hän toivoi ja mitä ei. Samulin vartalo vasten hänen omaansa oli painunut lihasmuistiin, ja sen ajatteleminen hengästytti ja värisytti häntä.

”Huhuu, oliivinturmelija”, Mikko sanoi yhtäkkiä Juuson takana. ”Viitsitkö sytyttää tän kynttilän jonnekin fiksuun paikkaan?”

Juuso otti vastaan vielä pakkauksessaan olevan kynttilän ja tulitikkuaskin ja tutki niitä otsa rypyssä. ”Tuoksukynttilä? Laventelia? Ei tulisi ensimmäisenä mieleen halloweenista.”

”Ei ehkä, mutta mä unohdin ostaa tuikkuja, ja kaipa tuo hienostelukynttiläkin pitää joskus polttaa. Mä sain sen jouluna äidiltä. Tuskin kukaan muutenkaan haistaa mitään enää parin boolimukillisen jälkeen…”

Juuso nauroi ja viritteli kynttilän televisiotasolle.

Sitten hän jatkoi odottamista.




Spurtti valmistui, jes! Kiitos tästä viikosta kaikille lukijoille ja kommentoijille, tsemppasitte minua ihanasti! :-* Tekipä hyvää kirjoittaa säännöllisesti. Alkuviikko oli vaikea, mutta sitten tekstiä alkoi tulla melkein kuin itsestään. Se tukee aiempia havaintojani siitä, että pitkät tauot hankaloittavat tarinan pariin palaamista ja siihen sisään pääsemistä. Aion nyt toistaiseksi jatkaa aikaisempaa raapale viikossa -tahtiani, ettei nyt ainakaan kovin pahasti pääse tarina ummehtumaan. :)

Ai niin, hämähäkkikarjalanpiirakoiden ohjeen voi kurkata täältä!
« Viimeksi muokattu: 15.10.2018 00:36:17 kirjoittanut Waulish »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 439
Oi, kekkereiden valmistelua. Hauskaa kun laitoit tuon karjalanpiirakkakuvan katsottavaksi. Inhoan oliiveja ja hämähäkkejä, joten en varmaan uskaltaisi koskea noihin syötäviin pitkällä tikullakaan. Mutta onneksi saankin olla kärpäsenä katossa seuraamassa näitä juhlia, eikä tarvitse syödä mitään.

Mielelläni lukisin myös sitä mitä Samulille kuuluu ja mitä mietteitä sen päässä pyörii. Onko sillä yhtään samanlaisia ajatuksia Juusosta ja yrittääkö myös Samuli edetä varovasti (vaikka ehkä haluaisikin jo edetä nopeammin?) Mukavaa kun olet jaksanut tätä kirjoittaa ja kiva kuulla että kankeuden jälkeen alkoi sujumaan paremmin.