Kirjoittaja Aihe: Reaktioyhtälöitä (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • raapalesarja, 30/x 14.9.)  (Luettu 7805 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 749
  • they don't understand who you are
Jees, jatkoa! :D

No niin, nyt sitä vihdoin ja viimein päästiin mustikkapiirakkaa maistamaan! Sitä olikin jo odotettu. ;D Tykkäsin tosi paljon, miten tästä huokui sellainen rauhallinen, mutta silti sellainen pieni, jännitteinen tunnelma. Kuten tuolla Vendela omassa kommentissaan mainitsikin, niin pieniä pusuja kaipaillaan myös täällä, mutta ei toki ole mitään kiirettä. Hiljaa hyvä tulee, ja nyt onkin ehkä parempi, että pojat tutustuu hiukan paremmin ennen kuin ottavat askeleen eteenpäin. :D

Voi Juuso, kun se huomasi kaikki epäkohdat... Mutta niin sitä varmasti tuollaisessa tilanteessa helposti on erityisen tietoinen kaikesta, mitä ympärillä on. Harvemmin sitä vieraat kuitenkaan alkaa mitään kommentoimaan, jos joku pikkujuttu on vähän vinksin vonksin. :D Ja tässä nyt oli ihan selkeetä, että Samuli on kiinnostunut Juusosta itsestään, ei niinkään sen kämpän epäkohdista. :D

Aww, Juuso punastelemassa. ♥ Taisi Samuli olla ehkä pikkusen kiusoitteleva katseineen päivineen. ;) Ja hyvinhän tuo mustikkapiirakkakin tuntui maistuvan Samulille. :D Tästä se pikkuhiljaa lähtee, ja toivon mukaan pojat pääsevät yhdessä pitkälle. ;D

Tykkäsin taas aivan valtavasti pätkästä. Tuhannet kiitokset ♥


Ava & banneri by Felia

Felian tarinakellari

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Uskokaa tai älkää, minulla on vihdoinkin tarjota teille jatkoa! Yhden kämäisen raapaleen verran vain, mutta olen päättänyt alkaa taas panostaa tähän sarjaan vaikka sitten väkisin ja kirjoittaa ainakin yhden raapaleen viikossa. Se ei ole mahdoton tehtävä, enkä voi laistaa siitä millään tekosyillä. Minulla on ollut viime aikoina vaikeaa kirjoittamisen ja etenkin Reaktioyhtälöiden kanssa, mutta yritän saada itseni tajuamaan, etten voi päästä yli vaikeuksista välttelemällä niitä. Huonoina hetkinä minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa enää yhtään eikä minusta kerta kaikkiaan ole jatkamaan tätä tarinaa tavalla, joka tekisi sille tai teille lukijoille oikeutta, mutta haluan heittää ne huonot hetket roskakoriin. Tämä tarina on minulle tärkeä, ja kaikesta päätellen tällä on myös lukijoita, joten nyt saa loppua tämä itsesäälissä rypeminen! Olen todella pahoillani siitä, että olette joutuneet odottamaan jatkoa näin kauan. :-[ Voin kuitenkin luvata, että niin kauan kuin minussa henki ja kyky kirjoittaa pihisee, aion saattaa tämän sarjan loppuun. Jatkossa tosiaan pitäisi ilmestyä ainakin yksi osa per viikko, ja jos ei ilmesty, minua saa nakella mädillä tomaateilla tai vihaisilla yksäreillä tai vaikka molemmilla! ;) Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja mukana matkustamisesta, olette korvaamattomia!

Olen saanut tämän hävyttömän pitkän tauon aikana sentään kirjoitettua jotain muuta näistä hahmoista: Uusi elämä ja vanha sydän (S) kertoo Samulin ensimmäisestä päivästä yliopistolla, ja Tosiystävyyttä (K-15) on itsenäisten tekstien kokoelma, joka keskittyy Juuson ja Mikon ystävyyssuhteeseen vuosien varrella. Olen koonnut listaukseeni myös oman osion Juuson ja Samulin tarinalle, jotta siihen ilmestyvistä teksteistä on helpompi pysyä kärryillä. Sarja kantaa nimeä Varauksia ja purkauksia. :)

Tämän rapsusarjan seuraavat seitsemän inspissanaa on tarjonnut ihana Vendela, kiitos kovasti! :-*

Vendela, minäkin kaipailen jo pusuja! ;D Niitä on saatu odottaa ihan tuskastuttavan pitkään, ja näköjään saadan vieläkin, kun nämä tyypit eivät nyt oikein osaa käydä suoraan asiaan. Voin luvata, että jossain vaiheessa päästään kyllä taas fyysisiinkin kiinnostuksenosoituksiin, mutta sitä en osaa sanoa, milloin se tapahtuu. Kivaa että nautit lukemisesta, ja suuret pahoittelut siitä, että jouduit odottamaan jatkoa näin pitkään! :-[ Toivottavasti löydät tänne vielä ja nautit jatkossakin. Kiitos kovasti kommentista! :-*

Fairy tale, Earl Grey on ihanaa! Joskus mietin, onko se yliarvostettua tai tylsän tavallista, mutta sitten maistoin sitä kunnolla ja totesin, että ihan syystä se on niin suosittua. Nam. Ihanaa, että keittiösotkujen kuvaukset kolahtivat! Sellaista se tosiaan taitaa olla huithapeleiden teekkareiden asumuksissa. Jees, eiköhän tämä tästä lähde taas, tauon aikana varastoidun energian voimin! Kiitos kovasti kommentista! :-*

Felia, toivon todella, että hiljaa hyvä tulee. Aikansa tämä tarina on ottanut, ja niin ovat myös Juuso ja Samuli, mokomatkin hidastelijat! ;D Pikkuhiljaa tutustuminen kuitenkin etenee, ja varmasti niihin pusuihinkin päästään vielä jossain kohtaa. Tämän seuraavan raapaleen Juuso tuskin pistäisi pahakseen, vaikka päästäisiin heti. Samuli tosiaankin tuntuu taitavan kuisoittelun jalon taidon, eikä Juuso voi muuta kuin punastella. Oih, samaistun tuohon että vieraiden läsnäollessa sitä herkästi huomaa kaikenlaiset asunnon epäkohdat! Vuokranantajani kävi tänään kääntymässä kämpässäni, ja koetin etukäteen puunata pahimmat liat ja loat pois, mutta jäihän tänne vaikka sun mitä sottaista kuitenkin. :D Kiitoksia paljon kommentista! :-*




29.



300 sanaa • inspissana tuijottaa

Samulin lähdettyä Juuso heittäytyi selälleen lattialle ja jäi tuijottamaan kattolamppua ja sen valkoiselle rappaukselle langettamaa vaaleanharmaata varjoa. Hän ajatteli Samulia, joka oli hetki sitten kumartunut pukemaan kenkiään hänen eteisessään. Tämä oli näyttänyt niinkin pienessä tilassa ja niinkin kömpelössä asennossa solakalta ja sulavalta, hallitulta ja hillityltä, jokainen lihas pitkässä vartalossaan täydellisen synkronoituneena. Sitten Juuso ajatteli itseään tönöttämässä kädet puuskassa, vaihtamassa painoa jalalta toiselle – miettimässä jo toista kertaa saman päivän aikana, pitäisikö hänen halata.

Jo toista kertaa saman päivän aikana halaus oli jäänyt haaveeksi. Samuli oli hymyillyt ja lähtenyt, jättänyt jälkeensä tyhjän teemukin ja kouristuksen Juuson sydänalaan.

Juuso nosti jalkansa kohti kattoa ja katseli Batman-sukkiaan, jotka hän oli joskus saanut Kaisalta joululahjaksi. Hänestä tuntui, että vaikka he olivat ottaneet askeleita eteenpäin, he olivat yhä lähtöruudussa. Jorin tultua kuvioihin heidän kanssakäymisensä oli muuttunut varovaisemmaksi. Samuli ei enää harrastanut vihjailevia hipaisujaan. Juusosta oli karissut melkein kaikki aloitekyky. Juusolla oli samanlainen olo kuin hänellä oli ollut kerran lukiossa, kun hän oli suuressa viisaudessaan päättänyt jättää lukematta filosofian metafysiikan tenttiin ja saanut eteensä tuntemattomia termejä vilisevän koepaperin. Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään. Enää hänellä ei ollut edes höperöä filosofianopettajaa, joka olisi katsonut hänen koevastauksiaan läpi sormien. Hänen piti itse keksiä, miten hän etenisi Samulin suhteen.

Juuso ummisti silmänsä. Hän näki Samulin solakat sormet teemukin ympärillä. Hän näki auringonheijastuksen Samulin harmaissa silmissä. Hän näki silmäluomet ja ripset, kun Samulin katse painui alas salaperäisen hymyn saattelemana. Hän kuuli särkyneen naurahduksen.

Juuson silmät räpsähtivät auki hänen tajutessaan, että hänen farkkujensa etumuksessa alkoi olla ahdasta. Hän tiedosti kouristavan, vaativan tunteen ja peitti kasvot käsillään, koska yhtäkkiä häntä melkein hävetti. Samuli oli hänen fuksinsa, ei märkä päiväunensa.

Tunne ei kuitenkaan suostunut hälvenemään. Juuso ajatteli lannistuneena, että hän ymmärsi sittenkin jostain jotain – tai ainakin hänen kehonsa kuvitteli ymmärtävänsä.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 456
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Jatkoa! Ihanaa! Kiitos :-*
Nämä oli päällimmäiset fiilikset kun huomasin että tähän on tullut uusi osa. Ja todellakin roikun täällä mukana lukemassa :)

Minulle tuli semmoinen jännä fiilis tätä lukiessa. En tiedä johtuiko se jotenkin noista alkusanoistasi vai siitä että tiedän sinulla olleen vaikeaa tämän tarinan kanssa, mutta tämä osa oli todella onnistunut. Tässä välittyi se, mikä sisälläsi on varmasti ollut tämän sarjan suhteen eli kun on tullut paljastuksia mutta ei oikein tiedä mitä seuraavaksi. Tämä osa tuntui nimittäin ikään kuin uudelta alulta tai semmoiselta ”jatketaan puhtaalta pöydältä”. Ja siitä johtui juurikin se ”jännä fiilis”. Äh, en tiedä yhtään saatko kiinni tästä ajatuksestani etenkin kun yritän naputtaa tätä kommenttia puhelimella. Mutta pointtini siis on että tämä osa oli onnistunut ja siitä välittyi kiintymyksesi itse tarinaan kun sen hahmoihin. Ihanaa kun lupailet uutta osaa joka viikko, se kuulostaa realistiselta mutta älä kuitenkaan purista väkisin. Vaikka en kyllä usko että se näkyisi tekstissä sillä olet niin hyvä kirjottamaan!

Pitäisiköhän minun muka sanoa jotain järkevää tästä osasta? Juuso oli ihana tuolla lopussa kun moitti itseään, höpsö on sillä tuohan on aivan luonnollista. Ehkäpä sitä kiusoittelua saadaan taas lisää :)

Kiitos tästä, jään odottamaan jatkoa!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 859
  • kuppi teetä kaipaukseen
Päätin tulla nyt heti huutelemaan itsestäni, jos vaikka saisin sillä tavoin annettua vähän tsemppejä. Voi Walle, me ollaan kyllä tyytyväisiä kunhan vain kirjoitat, etkä luovuta suotta <3

Ei tosiaan tarvitse ottaa mitään paineita, minä olen tykännyt näistä viimeisimmistäkin osista (samoin kuin noista muista teksteistä, en muista vain olenko kommentoinut tuota jälkimmäistä). Kuten sanottua, tosi kiva että pojat vähän tutustuvat, vaikka Juuso ei tiedäkään mitä tehdä! Teen juonti kyllä auttaa aina, vaikka toinen osapuoli joisikin jostain käsittämättömästä syystä kahvia ;>

Lainaus
Hän ei ollut ymmärtänyt mistään mitään, eikä hän viisi vuotta myöhemmin siinä opiskelijayksiönsä lattialla lojuessaan ymmärtänyt vieläkään mistään mitään.

Ja tosiaan Juusolle lohdutukseksi, en usko että kukaan todellla ymmärtää. Kaikki ovat yhtä epätietoisia siitä miten edetä, joten parasta on vain räpiköidäja toivoa :3

Kiitos <3
Joskus vaan päätin et pystyyn jään
pitääks mun tehä se yksinään
siinä on vuori, nyt kiivetään

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 870
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, ihanaa ja kiitos olivat minunkin päällimmäiset fiilikseni, kun näin kommenttisi. :) Ihanaa että olet edelleen matkassa mukana, vaikka olen ollut tällainen etana tämän tarinan kanssa! Yritän tosiaan nyt petrata ja oikeasti yrittää. Voihan tietysti olla, että jossain vaiheessa tulee taas seinä vastaan, mutta sitten yritetään puskea läpi tai kiertää tai kiivetä eikä peräännytä. Oi että, onpa ihanaa lukea mietteitäsi tuosta edellisestä raapaleesta! Tässä on ollut pitkä tauko, ja jännitin vähän, toimiiko jatko yhtään vai olenko menettänyt otteeni. Minullekin tuo osa tuntui ikään kuin uudelta alulta, sellaiselta asioiden selkiyttämiseltä ja missä mennään -tunnustelulta. Hauskaa, että se on välittynyt sinullekin. Kiitoksia hirmuisesti! :-*

Isfet, sinäkin vielä mukana, ihanaa! Kommenttisi todellakin tsemppaa, on helpottavaa tietää että jatkoa odotetaan ja luetaan. Olen iloinen siitä, että olet tykkäillyt näistä tuoreemmistakin tekeleistä, vaikka olen varmaan vähän joka paikassa kuuluttanut, etten osaa enää mitään ja että kaikki kirjoittamani on kakkaa. Joku ainakin tykkää, ja sillä on merkitystä! Minustakin on mukavaa, että pojat pikkuhiljaa alkavat tutustua toisiinsa paremmin. Teen juonti todellakin auttaa, se on sellainen ihmejuoma jonka äärellä kaikki on vähän vähemmän vaivaannuttavaa! Ehkä Samuli saa Juusonkin vielä opetettua teenjuojaksi. ;) Voi että, tuo toteamuksesi siitä, ettei kukaan varmaan todellisuudessa ymmärrä, osuu minusta jotenkin niin naulan kantaan. Se on tavallaan lohdullinenkin ajatus. Sitä voi peilata kirjoittamiseenkin: en minä oikeasti tiiä, mihin tässä mennään ja miksi, mutta räpiköin silti etiäpäin, koska veri vetää kirjoittamaan ja tarina haluaa tulla kerrotuksi ja ehkä siitä voi lopulta syntyä jotain kelvollista. Kiitos kovasti! :-*




30.



300 sanaa • inspissana tuomi

Juuso makasi tennishallin lattialla kieritellen tennispalloa vatsallaan. Hän katseli korkealle kattoon. Hänellä oli tuijotuskilpailu epäsäännöllisesti välkkyvän kattolampun kanssa. He mittelivät, kumpi pystyi olemaan kauemmin räpyttelemättä – Juuso silmiään ja lamppu valoaan. Tennisvuoron alkamista ja Mikon saapumista odotellessa ei ollut kehittävämpääkään tekemistä.

Lopulta Juuso kuuli sisäkenkien kumipohjien vinkaisun ja lähestyvät askeleet ja näki Mikon kasvot, jotka kurkistivat yläpuolelta peittäen Juuson kilpakumppanin näkyvistä.

Mikko tuuppasi Juuson kylkeä kengänkärjellään. ”Hei haaveilija. Mä melkein näen herra Sinitöyhtönärhen sun silmissä.”

Juuso mutristi huuliaan, muttei väittänyt vastaan. Olihan Mikko ainakin puoliksi oikeassa.

”Ai, mitenkähän se on niihin päätynyt?” hän vastasi. ”Vielä eilen se istui mun keittiössä syömässä mustikkapiirakkaa.”

Mikon silmät laajenivat. Hän suli hymyyn ja potkaisi Juusoa vähän kovempaa. ”Ja sä kerrot mulle vasta nyt?” Hän laskeutui risti-istuntaan Juuson viereen, laski mailansa syliinsä, sieppasi pallon Juuson vatsalta ja hyppyytti sitä käsissään. ”Kerro kaikki!”

Juusoa hymyilytti; Mikon into tarttui. ”Ei siinä ole paljon kertomista. Juteltiin vain. Tutustuttiin.”

”Siitähän se lähtee, hei.” Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tammen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”

Juuso tyrskähti ja pudisteli päätään Mikon mielikuvitukselle. ”Kumpikohan meistä onkaan se haaveilija… Mistäs nyt tuulee? Sä olet paljon pirteämpi kuin viimeksi.”

Mikko kohautti olkiaan. ”Mä olen todennut, etten voi elää elämää kenenkään puolesta. En Heidinkään.” Hetkeksi Mikon kasvot synkkenivät, silmät tummenivat, mutta sitten hän oli taas oma itsensä ja hymyili kohti kattoa. ”Mä voin tukea sitä ja yrittää puhua sille järkeä, olla sille niin hyvä isoveli kuin pystyn, mutta en mä voi tehdä päätöksiä sen puolesta.”

”Kuulostaa fiksulta. Sä olet varmaan myös todennut, ettet sä voi ikuisesti leikkiä Amoria mulle ja Samulille?”

”Se on poikkeustapaus!”

Nauru raikui tennishallissa, ja Juusostakin alkoi tuntua, että elämä oli todella ihan hyvää.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 415
Mukana ollaan \o/
Luin itseasiassa tuon edellisen osan vasta ihan muutama tunti sitten kännykästä, kun oli sellainen hetki ilman mitään tekemistä. Olen joitakin kertoja käynyt kurkkaamassa josko olisit tätä jatkanut ja nyt oli mukava päivä, kun huomasin kotiin tultuani, että olet ehtinyt jo toisenkin pätkän laittamaan tänne luettavaksi.

Tämä on sun tarina ja jatkat ihan sillä tavalla, mitä sormet kirjoittavat. Tiedän että juoni voi edetä itsellekin yllättävällä tavalla. Sormet vain kirjoittavat ja lopputulos voi olla yllätys. Mutta tämä:

Lainaus
Mikon huulilla karehti haaveksiva hymy, kun hän kellahti Juuson viereen selälleen. ”Ah, rakkautta on olemassa, elämä on hyvää. Keväällä te jo istutte sylitysten kirjaston pihalla tammen alla ja syötätte toisillenne kirsikkatomaatteja ja sä autat sitä labraraporteissa. Sano mun sanoneen.”

Tuohon suuntaan oletan ja toivon että ollaan menossa.
Oikein mukavaa syksyä sulle.  :)

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 456
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Olen yrittänyt kouluttaa itseäni siihen, että kommentoihin heti kun olen lukenut, mutta koulutus on edelleen kesken. Pahoittelut siis, että tämä kommentti tulee miljoona päivää myöhässä! Toivon kuitenkin, että pysyt tarinassa kiinni ja saamme taas pian uutta jatkoa :)

Olipa ihana ja elämänmyönteinen rapsu. Mikko on kyllä loistotyyppi Juuson elmässä, vaikka joskus haluaisinkin kuulla lisää Heidistä. Tämä on kuitenkin Juuson ja Samulin tarina, mutta onneksi voi kirjoittaa spin offeja tai sitä ystävyys-juttua :) Tuo Sinitöyhtönärhi on kyllä ihana nimitys. Ja tennishalli varsin mainio paikka puida tulevaa parisuhdetta, sillä sehän tässä on selvästi tulossa. Hyvä on tietenkin tutustua ensin rauhassa ja oppia tuntemaan toinen sekä luottamaan. Samulilla on sen verran niitä luurankoja kaapissa ettei tämä ole kyllä ihan heti taputeltu tarina. Siksi odotankin jatkoa ja toivottelen tsemppiä kirjoittamiseen!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!