Kirjoittaja Aihe: Reaktioyhtälöitä (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • raapalesarja, 50/x 11.1.)  (Luettu 14797 kertaa)

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, vuoristorataa tämä sarja tosiaan on! Ei kauaa ehdi tuudittautua hyviin hetkiin, kun taas jo tulee mutkia matkaan. En kaavaillut tästä alun perin näin draamaisaa, mutta tarina vie ja minä vikisen... Eikä tätä varmaan kukaan olisi jaksanut lukea, jos tässä ei mitään jännää tapahtuisi. ;D Saat toivottavasti pian vastauksia pohdintoihisi! Kiitoksia kommentista! :-*

Vendela, iiks, ihanaa että hitaiden tanssiminen parvekkeella miellytti! Toisinaan kommenteista saa kivasti inspiraatiota. Veikkaan, että suukko kyllä lämmitti Samuliakin. ;) Katsotaan, katsotaan, pian toivottavasti selviää lisää tästä uusimmasta käänteestä! Kiitos kommentista! :-*




45.

Tyhjää ja tuntematonta

300 sanaa • spurttisana ylimielinen

Samuli oli jo ehtinyt hyvästellä muut ja pukea kengät jalkaansa, kun Juuso eteni ajatustyössään siihen pisteeseen, että tajusi lähteä perään. Danielin ja ehkä muutaman muunkin silmät seurasivat Juusoa eteiseen, mutta se oli murheista pienin.

”Hei”, Juuso sanoi hiljaa ja kosketti Samulin käsivartta, joka oli juuri työntynyt takin hihaan. ”Ei sun tarvitse lähteä.”

Samulin katse häälyi ovessa hänen napittaessaan villakangastakkiaan. Se näytti lasittuneelta, poissaolevalta, aivan kuin elämä olisi sammunut harmaista silmistä tai ainakin muuttanut muualle.

”Samuli”, Juuso sanoi kovempaa, muttei kuitenkaan niin kovaa, että kukaan olohuoneessa olisi kuullut puhetta musiikin yli. ”Voidaanko me jutella?”

Samulin katse käväisi Juusossa niin pikaisesti, ettei Juuso ehtinyt luoda katsekontaktia. ”Mun pitää mennä”, Samuli mutisi, avasi oven ja sulki sen perässään.

Juuso kiskoi kengät jalkaansa ja tunki nauhat niiden sisään solmimatta niitä, ja takkinsa hän nappasi henkarista käsivarrelleen. Hän kiiruhti Samulin perään ja sai tämän kiinni rappukäytävässä juuri ennen ulko-ovia. Juuso laski kätensä Samulin olkapäälle, mutta Samuli harppoi ulos taakseen katsomatta.

”Hei!” Juuso huusi, juoksi Samulin uudestaan kiinni ja tarrasi tätä hartioista. ”Odota.”

Samuli ei kääntynyt, seisoi vain ja tuijotti tuntemattomaan. Juuso jäi seisomaan takavasemmalle ja tasasi hengitystään. Hän ajatteli Joria, tämän ylimielisiä sanoja ja hieman liian sydämellistä naurua.

”Tää ei ehkä kuulu mulle”, Juuso piti tauon, puristi toisella kädellään yhä Samulin olkapäätä ja tiesi kuulostavansa typerältä, ”mutta mun on pakko kysyä. Sun isona ja – sun ystävänä.” Pidempi tauko, syviä hengityksiä. ”Onko – onko Jori tehnyt sulle jotain – vasten sun tahtoa?”

Sanat hiipuivat hiljaisuuteen. Hetken kuluttua ne tuntuivat Juusosta epätodellisilta, ihan niin kuin raikas ulkoilma tunkkaisen, meluisan asunnon jälkeen. Jokin Samulin katseessa näytti muuttuvan, pyrkivän esiin ja samalla piiloutuvan. Samuli käänsi katseensa pois. Juuso näki aataminomenan nytkähtävän Samulin nielaistessa.

Juuso ei tiennyt, mitä oli tekemässä, mutta hän astui Samulin vierelle ja sanoi: ”Ei ongelmat katoa pakenemalla. Jutellaan hetki, jooko? Ei meidän tarvitse puhua Jorista. Puhutaan vaan jostain.”
« Viimeksi muokattu: 06.01.2019 23:02:56 kirjoittanut Waulish »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 570
Nyt kyllä teki pahaa Samulin puolesta. Tästä oikein pomppaa se möykky, mikä häiritsee ja lyttää Samulia.
Onneks Juuso oli nyt rohkealla ja periksiantamattomalla päällä, eikä Samulikaan juossut pois. Ehkäpä
he saavat keskusteltua - siitä jostain.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Jee mikä osa :D Ihanaa kun Juuso ei luovuttanut vaan lähti Samulin perään. Tykkäsin siitä ihan tosi plajon, sillä olisi ollut kurjaa jos Samuli olisi päässyt taas karkaamaan. Ja ehkä Samuli tämän myötä myös näkee, että Juuso välittää ihan oikeasti.

Mutta kyllä ärsyttää tuo hemmetin Jori kun koko ajan tunkee näiden kahden väliin. Mutta niinhän sen pitääkin olla, että on jännitystä ja draamaa tarinassa. Joten hyvin olet onnistunut tällä yhdellä inhottavalla hahmolla pitämään mielenkiinnon yllä :) Ja sitten vielä kun on hyvässä suhteessa niitä suukkoja ja semmoista, niin kokonaisuus toimii hienosti!

Ihana aamupala oli tämä, kiitos!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, hienoa jos Samulia vaivaava möykky pomppasi edellisestä raapaleesta esille! Yritinkin sitä tuoda esille. Ei ole helppoa Samulilla nyt, ei. Minäkin olen tyytyväinen siitä, että Juuso oli rohkea eikä antanut periksi. Samuli on vähän turhankin hyvä juoksemaan karkuun. Kiitos paljon! :-*

Vendela, minäkin olen tosi hyvilläni siitä, ettei Juuso luovuttanut eikä tällä kertaa päästänyt Samulia karkaamaan. Jos minulta kysytään, se on tehnyt sitä jo ihan tarpeeksi. ;D Jori on kyllä yksi riesa, joka koko ajan tunkee väliin, vaikkei olisi paikallakaan. Hyvä kuitenkin, jos kokonaisuus on tuntunut suht tasapainoiselta tai toimivalta romantiikkaosuuksien ansiosta. Kiitoksia kovasti! :-*




46.

Verkkokeinuun yötaivaan alle

300 sanaa • spurttisana kysyä

Samuli antoi Juuson johdattaa itsensä läheiseen leikkipuistoon. Se oli pimeä ja autio eli juuri sopiva paikka öiselle juttutuokiolle. Juuso heittäytyi selälleen verkkokeinuun, ja Samuli seurasi hetken epäröityään.

Taivas avautui kirkkaana. Silmät alkoivat pimeyteen totuttuaan nähdä yhä enemmän tähtiä, pikkuruisia ja himmeitäkin. Oli hiljaista. Valtatien humina kantautui kauempaa, mutta se oli kilometrien ja asutuksen vaimentamaa. Juusolla oli yhä hiukan epätodellinen olo. Humala pyöristi kaikki reunat.

Samuli naurahti. Juuso katsahti häntä, mutta Samuli pudisti päätään.

”Kyllä sä voit sanoa, jos sä naurat mun halloween-asulle, en mä loukkaannu”, Juuso sanoi hymyillen.

Samuli pudisti päätään uudestaan. ”Mietin vaan, miten helppoa olisi, jos… voitaisiin vaan jäädä tähän. Verkkokeinuun yötaivaan alle.”

Juuso ei tiennyt, mitä vastata. Samulin sanat eivät kuulostaneet lempeältä haaveilulta, vaan pikemminkin kipeältä realismilta.

”Onko se lähettänyt sulle lisää kuvia?” Samuli kysyi.

Juuso häkeltyi suorasta kysymyksestä. Hän oli yrittänyt unohtaa alastonkuvat, koska ne eivät kuuluneet hänelle; hänen ei olisi koskaan kuulunut nähdä niitä. Ne olivat jotain yksityistä, jotain mennyttä ja jotain ilmeisen kipeää.

Juuso ei ehtinyt reagoida, kun Samuli jo ponkaisi ylös. Samuli otti muutaman askeleen ja potkaisi sitten hiekkaa niin, että sitä lensi kaaressa. Sitten hän jatkoi kiireisin askelin, kunnes tavoitti parinkymmenen metrin päässä kiipeilytelineen tolpan. Samuli potkaisi sitäkin, mutta ponnettomammin, ja nojasi sitten käsivartensa tolppaan päänsä tasalle ja päänsä siihen. Lähin katulamppu tarjosi sen verran valoa, että Juuso saattoi nähdä Samulin ylävartalon vavahtelevan melkein väkivaltaisesti, kuin pidätellystä itkusta.

Juuso hätääntyi, mutta vaistojensa ohjaamana hän nousi ja meni lähemmäs. Häin jäi muutaman metrin päähän toivoen omistavansa manuaalin, jossa kerrottaisiin, miten sellaisissa tilanteissa piti toimia.

”Hei”, hän sanoi hiljaa.

”Anna olla. Jätä mut rauhaan.” Samuli haukkoi henkeään. Jokin vavisutti häntä taas. Sitten hän kääntyi, potkaisi hiekkaa Juusoa kohti ja huusi kasvot itkun vääristäminä ja ääni riekaleina: ”Sä kuulit kyllä! Häivy siitä!”

”Samuli –”

Häivy – siitä!

Kun Juuso katsoi taakseen kävelytieltä, Samuli oli vajonnut polvilleen hiekkaan.
« Viimeksi muokattu: 06.01.2019 23:03:22 kirjoittanut Waulish »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 570
Tää oli oikein kohti kolahtava osa. Samulista näkee että samaan aikaan se haluaa olla Juuson kanssa ja sen seurassa, mutta samalla se paha mikä edelleen tapahtuu ja sitä kiusaa, häiritsee nyt ihan sata lasissa. Voi Samuli pieni anna nyt Juuson kuunnella ja auttaa. Voi nyyhkis. :'(

Kiitos kun jaksat kirjoitella. Tätä on kyllä tosi jännä seurata ja nyt laitat näitä osia tänne näin tiheään.

Aelina

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 242
Minä olen muutaman päivän ajan lukenut tätä läpi, ja tykkään tästä. Ajattelin nyt ryhdistäytyä ja ilmoittautua salalukijaksi! Tarina ja hahmot ovat tosi kivoja. :3
Sepustuksia ll Huono kommentoija

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Eieieieiei!! Ei näin! Nyt Juuso takaisin sinne lohduttamaan Samulia. Älä nyt hyvä mies usko kun se sanoo noin. Äääh! Just kun kaikki näytti niin hyvältä siellä leikkipuistossa niin sitten tämä meneekin näin. Voi Walle minkä menit tekemään ;D Aiheutit taas hienot sydämentykytykset tälle lukijalle, kiitos tästä!

Vendela

(Puh.kommentti)

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, hienoa jos edellinen osa kolahti ja Samulin sisäinen ristiriita välittyi! Minustakin tuntuu, että se todella haluaisi olla Juuson kanssa ja ehkä jakaa huolensakin, mutta menneisyyden ja nykyisyydenkin möröt estävät sitä. Minäkin niin toivoisin, että Samuli antaisi Juuson auttaa. Kiitos itsellesi, kun jaksat lukea ja kommentoida! :-*

Aelina, iiks, salalukija, ihanaa! ♥ Ihana kuulla, että olet tykästynyt tarinaan ja hahmoihin. Kiitoksia paljon, ja tervetuloa mukaan matkaan! :-*

Vendela, voi apua mitä sydämentykytyksiä olenkaan aiheuttanut! Äää, anteeksi. Välillä mietin, miksi minun pitää kirjoittaa nämä hahmot kipuilemaan ja vaiheilemaan tällä tavalla, miksei kaikki voisi vaan olla helppoa ja onnellista. ;D No, kyllä tästä kuopasta taas noustaan, sen voin luvata. Kiitos kovasti! :-*




47.

Lohtulammas

300 sanaa • spurttisana musta

Kun Juuso saapui takaisin Mikon luo, Mikko viittoili hänet makuuhuoneeseensa ja kiskoi makuuhuonetta ja olohuonetta erottelevan liukuoven kiinni. Juuso heittäytyi vatsalleen Mikon sängylle, hamusi Mikon valtavan, mustan lammaspehmolelun ja upotti kasvonsa siihen. Sänky painui hieman Mikon istuutuessa.

”Mitä tapahtui?” Mikko kysyi.

Juuso ynisi jotain lammasta vasten. Hän sai suuhunsa ärsyttävän keinokuitukarvan, mutta se ei saanut häntä luopumaan lohtulampaastaan.

”Pitäisikö mun tajuta tuosta jotain?” Mikko tivasi ja tökkäsi Juusoa kylkiluiden väliin niin, että Juuso kavahti kauemmas.

Juuso kääntyi selälleen. Hänestä tuntui, että hän tunsi niin paljon, ettei hän osannut edes eritellä tuntemuksiaan. Hän oli hämmentynyt, hän oli hädissään. Tuntui kuin Samuli olisi potkinut hiekkaa hänen päälleen uudestaan ja uudestaan. Juuso tunsi itsensä pieneksi, merkityksettömäksi ja ennen kaikkea typeräksi. Mitä hän oli ajatellut? Kuka hän oli luullut olevansa?

”Juuso hei”, Mikko sanoi kulmat kurtussa. ”Riitelittekö te?”

Juuso hautasi kasvot käsiinsä. ”Sen kun tietäisin. Me mentiin leikkipuistoon juttelemaan, ja sitten…” Hän laski kätensä ja pudisti päätään. ”Sitten se yhtäkkiä… halusi mut pois.”

”Halusi sut pois?”

”Niin se sanoi.” Juuso puuskahti ja epäröi hetken. ”Musta tuntuu, että Jori… Jori tekee sille jotain. Rikkoo sen… koskemattomuutta. Ja paljon muutakin. Eikä se anna mun auttaa.”

”Jos Jori on käynyt siihen käsiksi, se on poliisiasia”, Mikko sanoi näyttäen niin vakavalta, että Juusoa kylmäsi. ”Tiedäthän sä sen?”

”Tiedän, mutta tietääkö Samuli?” Juuso huokaisi, ja hänenkin alkoi tehdä mieli potkia jotain. ”Musta tuntuu, että se jostain käsittämättömästä syystä suojelee Joria, vaikka Jori kohtelee sitä suunnilleen niin epäkunnioittavasti kuin vain ihmistä voi kohdella.”

”Ehkä niillä on yhteistä historiaa. Jotain muutakin kuin tällaista yksipuolista menneessä roikkumista. Sun pitää saada Samuli puhumaan.”

Olohuoneesta kuului juopunut mylväisy: ”Miksu, miten tää kaukosäädin toimii!”

Mikko puristi Juuson olkapäätä ennen kuin poistui. Juuso jäi halaamaan lohtulammastaan; hänestä tuntui, että hänen juhlansa oli juhlittu. Hän ajatteli Samulia polvillaan hiekassa – Samulia, jota ei lohduttanut ehkä kukaan. Rintaa puristi.
« Viimeksi muokattu: 06.01.2019 23:03:48 kirjoittanut Waulish »

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
48.

Myrskypilviä

300 sanaa • spurttisana turvassa

Sunnuntai-iltapäivällä Juuso sai Samulilta WhatsApp-viestin, jossa tämä kysyi, voisiko tulla käymään. Juuso vastasi myöntävästi, koska hän ei keksinyt syitä vastata kieltävästikään. Krapulasta ei ollut jälkeäkään, sillä Juuso oli kotiutunut juhlista hyvissä ajoin, ja kämppäkin oli kutakuinkin inhimillisessä kunnossa. Juuso oli ajatellut Samulia ja edellisiltaista yhteenottoa koko päivän päätymättä oikeastaan mihinkään lopputulokseen, ja hänestä tuntui, että Samulin vierailu selkiyttäisi asioita.

Ovikello soi kuudelta. Samuli astui eteiseen ja sulki ulko-oven, mutta hän ei tehnyt elettäkään riisuakseen ulkovaatteitaan. Lämpötilaerosta huurtuneet silmälasinsa hän otti käteensä.

”Kyllä sä voit peremmällekin tulla”, Juuso sanoi. ”Ellei mun olematon teevalikoima pidä sua loitolla…” Hän hymyili kokeilevasti, mutta hänen hymynsä kuihtui hänen huomatessaan, ettei Samuli vastannut siihen.

”Mä haluan pyytää anteeksi”, Samuli sanoi. Hän piti pienen tauon, pyöritteli lasejaan käsissään ja katseli niitä. ”Mä kohtelin sua asiattomasti eilen. Mä olisin voinut ilmaista asiani vähän… tahdikkaammin.”

”Ei se mitään. Mun puolesta voidaan unohtaa se ja jatkaa taas puhtaalta pöydältä.”

Samuli nosti katseensa Juusoon, ja hänen kasvoillaan käväisi synkkyyttä, jonka ei Juuson järjen mukaan pitänyt olla siellä. Epämääräisen hätääntynyt tunne kasvoi Juuson sisällä kuin taivaalle kerääntyvä myrskypilvimassa. Miksi Samuli ei riisunut ulkovaatteitaan?

”Siitä mä oikeastaan tulinkin puhumaan”, Samuli sanoi. Hän katsahti eteisen seinään, sitten jalkoihinsa, sitten pikaisesti Juusoon ja taas jalkoihinsa. Hän henkäisi ja jatkoi: ”Mä… Mä en pysty tähän.” Samuli levitti käsiään ja näytti eksyneeltä.

Juuso tuijotti ja yritti ymmärtää. ”Mihin?”

”Tähän. Meihin.”

Samulin sanat tuntuivat vapaapudotukselta Juuson vatsassa. Veri hyökyi hänen poskilleen. Hän melkein kuuli, kuinka myrskypilvistä purkautui ukkonen, jolta kukaan ei olisi turvassa.

”Sä et pysty, vai Jori ei anna sun pystyä?” Juuso pakottautui sanomaan, vaikka suuta kuivasi.

Samuli vain pudisti päätään. Hänen silmänsä kiilsivät, ja hän käytti kättään niskassaan ja katsahti taas jalkoihinsa.

”Anna mun auttaa sua”, Juuso sanoi, ja häntä melkein nauratti tunnekuohun keskellä – hän oli kuin hukkuva viimeisine oljenkorsineen.

Samuli sulki silmänsä, kääntyi ja lähti.




Taas on spurtti spurtattu, jee! Pahoittelen sitä, millaiseen kohtaan tämä nyt jäi. :( Spurtin jälkeen minun tulee yleensä hengähdettyä hetki ja pidettyä taukoa, mutta yritän kuitenkin suht pian saada tänne seuraavan osan, koska ei ole kivaa jättää tarinaa näin. Melkein itku silmässä kirjoitin tätä raapaletta. Hurjaa, miten fiktiivisiin hahmoihin voikin kiintyä tällä tavalla!
« Viimeksi muokattu: 06.01.2019 23:04:13 kirjoittanut Waulish »

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Kommentointi ei pysynyt aivan tämän spurtin perässä :D Mutta ihanaa kun sait spurtattua tämän, onnea! Sydämentykytykset on kuule hyvä juttu, sillä tykkään siitä että saan eläytyä tarinaan ja sen hahmoihin.

Lohtulammas oli varsin suloinen lohduttaja Juusolle, mutta tosiaan, kuka lohduttaa Samulia? Ei kukaan ja se on kyllä aika sydäntäsärkevää. Minusta on ihanaa, että Juusolla on tässä Mikko, vaikka tämä ei ehdikään olla illan isäntänä Juuson tukena. Mutta se ajatus, että on joku johon tukeutua ja kertoa asioita, tuntuu hyvältä. Ja samalla korostuu tuo Samulin yksinäisyys. Olisi ihan tosi mielenkiintoista lukea hieman Samulin ajatusmaailmasta, että kuinka hän näitä asioita käsittelee ja kokee. Ja onko hänellä oikeasti ketään kenen kanssa puhua. En usko, että on, sillä tuo seuraava rapsu antoi siitä vähän osviittaa.

Sillä jos Samulilla olisi joku ystävä, niin ei hän kai muuten olisi tehnyt tämmöistä päätöstä Juuson suhteen. Voi että kun minuun taas sattui kun luin tämän. Tietnekin hienoa ja suoraselkäistä Samulilta pyytää anteeksi, sillä olihan se käytös siellä leikkipuistossa sellaista ettei niin saa tehdä. Mutta sitten tuo, että Samuli ei jaksa enää yrittää Juuson kanssa. Sillä siten minä tilanteen näin, että Samulilla on voimat loppu eikä hän keksi enää muuta kuin sen että hän torju Juuson ja kuvittelee, että pärjää yksin. Mikä on tietenkin ihan tyhmä ajatus, sillä eihän se niin mene.

Aika pahaan paikkaan jätit tämän, se on kyllä sanottava. Ymmärrän hyvin että spurtin jälkeen täytyy vetää henkeä, mutta toivon koko sydämestäni että palaat tämän pariin pian. Sillä minä tahdon tietää, että mitä nyt tapahtuu :)

Kovasti tsemppiä kirjoittamiseen, janoan jatkoa!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Uusi vuosi ja uudet kujeet, tai no vähän vanhatkin! ;D Olen tosi pahoillani siitä, että jätin tämän sarjan niin ikävään kohtaan viimeksi. :-\ Tarkoitus oli jatkaa pikaisesti, mutta sitten tuli marraskuu ja epätoivoinen nanoyritys, joka latisti kirjoitusintoni hetkeksi ihan kokonaan, ja joulukuun vietin pääosin reissussa ulkomailla ja vähän kotimaassakin, enkä ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin olisin halunnut. Nyt jatketaan sitten uudella tarmolla! Tavoitteeni on saada Reaktioyhtälöitä valmiiksi tämän vuoden aikana, ja yritän jatkaa loppusyksystä tuttuun tapaan ainakin kerran viikossa. Tämän rapsun inspissana on peräisin Vendelan tarjoamista inspissanoista, joita en ihan ehtinyt käyttää loppuun ennen syksyn spurttailuja, ja myös tämän jälkeen seuraavat seitsemän inspissanaa ovat Vendelan käsialaa. :)

Reaktioyhtälöitä täyttää muuten tämän kuun lopussa vuoden. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille hienosta kuluneesta vuodesta tämän tarinan parissa! :-* Tämä on ensimmäinen pidempi jatkikseni, ja tämä on minulle tosi tärkeä projekti, vaikka vaikeaakin tämän kanssa on välillä ollut. Minulle merkitsee tosi paljon se, että tarinalla on ollut seuraajia ja myötäeläjiä. Olette korvaamattomia inspiroijia!

Vendela, minustakin on ihanaa, että Juusolla on Mikko! On edes joku tukemassa ja kuuntelemassa vaikeina hetkinä ja muutenkin. Samuli sen sijaan tosiaan taitaa olla aika paljon yksinäisempi. :-\ Haluaisin kovasti avata enemmän Samulin puolta asioista, mutta tämä rapsusarja ei taida olla sille sopiva paikka ja aika. Yritän kyllä kirjoittaa Samulin näkökulmasta lisää joskus tulevaisuudessa. Minulla on suunnitteilla myös Samulin menneisyyteen keskittyvä tarina, jossa avataan aikaa ennen Reaktioyhtälöitä. Kiitos paljon ihanasta kommentista, ja anteeksi kun jouduit odottamaan jatkoa näin pitkään! :-*




49.

Hetken kauempana

300 sanaa • inspissana punnertaa

Juuso ei ehtinyt jäädä riutumaan sydänsuruihinsa pitkäksi aikaa, sillä hän oli lupautunut sijaistamaan Karri-tanssinopettajaa sunnuntai-illan nuorten aloittelijoiden street-tunnilla. Juuso oli yksi tanssiopiston pitkäaikaisimmista harrastajista, ja hän heitti siellä keikkaa silloin tällöin, jos joku opettajista oli estynyt. Hän piti siitä, sillä se oli yleensä rentoa ja sosiaalista puuhaa vailla paineita todellisesta osaamisesta. Osasihan Juuso paljonkin kaikenlaista, mutta hän ei osannut opettaa, ja siksi oli huojentavaa, ettei häneltä vaadittu mitään erityistä.

Juuso oli ollut aikeissa vetää kehittelemäänsä minikoreografiaa, jonka nuoret olisivat voineet esittää Karrille seuraavalla tunnillaan. Alkulämmittelyn aikana hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei pystyisi keskittymään. Niinpä hän siirtyi lennosta lihaskuntoon ja yksittäisten tanssiliikkeiden harjoitteluun. Lihaskunnon merkitystä tanssissa ei voinut korostaa liikaa, ja siksi Karrikin olisi luultavasti ihan tyytyväinen lihaskuntotuntiin.

Muiden mukana punnertaessaan Juuso oli hyvillään siitä, ettei hänen tarvinnut ajatella. Tunteminenkin muutti muotoaan, kun mieli sai keskittyä fyysiseen rasitukseen. Huoli Samulista ja heidän suhteensa saamasta käänteestä häälyi hetken jossain kauempana, kevyempänä.

Päivän aiemmat tapahtumat rysähtivät kuitenkin takaisin, kun Juuso tunnin jälkeen hyppelehti tanssiopiston portaat alas ja näki pimenneessä illassa tuntemattoman pariskunnan. Kaksikko käveli tanssiopiston ohi toisiaan leikillään tuuppien, ja heidän naurunsa raikuivat hiljaisella kadulla. Juuso ei mahtanut sille mitään: hetken ajan hän näki itsensä ja Samulin pitämässä hauskaa ja unohtamassa kaikki maailman murheet. Sitten hän tajusi, ettei niin ehkä koskaan olisi.

Hän jäi katsomaan kaksikon loittonevia selkiä ja yhteen liitettyjä käsiä, ja hän havahtui vasta, kun yksi tanssitunnilla olleista nuorista tönäisi häntä ohi työntyessään.

Juuso ravisti päätään yrittäen karistaa huolen ja pettymyksen harteiltaan ja palan kurkustaan. Yhtäkkiä hän tunsi itsensä yksinäiseksi, irralliseksi muusta maailmasta. Yhtäkkiä ei ollut enää tanssijoita, ei tuntematonta pariskuntaa, ei yliopistoystäviä. Ei ollut enää Samulia.

Oliko Samulikin yksinäinen? Oliko hänen elämässään muita kuin Jori? Missä hän oli, ja mitä hän teki?

Juuso ravisti päätään toistamiseen karistaakseen sieltä kysymykset, joihin hän ei välttämättä saisi vastauksia.

Hän hyppäsi pyöränsä selkään.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Oi miten ihanaa, että tähän tarinaan tuli jatkoa :-* On ollut ikävä näitä tyyppejä! Kiva, että lupailet tähän tuollaista kerran viikossa osaa, sillä on todella kiva kuulla miten tarina etenee. Ihan ymmärrettävää että tämän osan kanssa venähti, ei hätää, täällä olen edelleen :)

Tuo Juuson tanssiharrastus on kyllä kiva. Siitä varmaan kuullaan vielä enemmänkin kun on saanut näin paljon huomiota. Ehkäpä Samuli innostuisi siitä *toiveajattelua* ja voisi sitä kautta löytää jonkunlaisen rauhan. Mutta niin tai näin, pidin tästä osasta. Tuon edellisen osan (ja pienen tauon) jälkeen oli kiva saada tämmöinen pehmeä lasku tarinan pariin :)

Kovasti odotan, että minkälainen juonenkäänne tässä on tulossa, siis kuinka nämä pojat löytävät jälleen sen puheyhteyden. Sitä odotellessa sanon, että kiitos ja oikein kivaa alkanutta vuotta!

Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, ihanaa että olet yhä matkassa mukana! :) Minullakin on ollut ikävä näitä tyyppejä, etenkin nyt kun heillä on asiat vähän huonommin. Odotan kovasti sitä, että pääsen vähän iloisempien aikojen kimppuun. Pitää vain jaksaa kirjoittaa, vaikka välillä vähän takkuaisikin. Kiitos kovasti ihanasta kommentista, ja ihanaa alkanutta vuotta sinullekin! :-*




50.

Paljon menetettävää

300 sanaa • inspissana punainen

Maanantaina kiltahuoneella pelattiin taas koronaa. Juuso hävisi ottelunsa, eikä Samulia näkynyt. Juuso ja Mikko menivät päivän päätteeksi oluelle opiskelijapubiin välittämättä siitä, että oli maanantai ja olisi ehkä pitänyt opiskellakin.

Juuso oli päivittänyt Mikon ajan tasalle siitä, että Samuli oli tavallaan päättänyt heidän juttunsa, ja siitä hyvästä Mikko tarjosi Juusolle oluen. Penkkiin lysähtäessään ja olutlasiaan tuijottaessaan Juuso ajatteli sitä alkusyksyn iltapäivää, jona he olivat istuneet siinä samassa pubissa, niillä samoilla punaisilla penkeillä. Mikko oli rohkaissut Juusoa tekemään aloitteen Samulin suhteen. Silloin se olikin ehkä ollut hyvä idea, mutta enää aloitteista tuskin olisi mitään apua.

”Aiotko sä vielä yrittää Samulin kanssa?” Mikko kysyi ja kurtisti kulmiaan myötätuntoisena.

Juuso kohautti olkiaan. ”Eiköhän tää ollut tässä. Mä olisin typerys, jos mulle ei menisi niin selväsanainen viesti perille.”

Mikko mutristi huuliaan. ”Samuli ei tiedä, mitä menettää.”

”Ai, mitähän se mahtaa menettää?”

”Liudan hölmöjä juttuja, jotka on oikeastaan hauskoja, koska ne on niin hölmöjä. Neljännen vuoden teekkarin vankan asiantuntemuksen, joka siivittäisi sen läpi hankalimmistakin tenteistä ja jopa virkamiesruotsista. Puhumattakaan tietysti ulkoisesta komeudesta, joka lamaannuttaa –”

”Älä viitsi”, Juuso keskeytti, mutta häntä alkoi väkisinkin hymyilyttää.

”Juuri tuon mä halusinkin nähdä”, Mikko sanoi, vastasi hymyyn ja iski silmää. Sitten hän vakavoitui ja tarkkaili Juusoa olutlasinsa takaa melkein huolestuneelta näyttäen. ”Mulla on jotenkin outo fiilis Samulista. Ihan kuin sillä ei olisi kaikki kunnossa. Tosin enhän mä sitä tunne, eikä sen asiat varsinaisesti mulle kuulukaan, varsinkaan jos se haluaa pysytellä omissa oloissaan…” Mikko kohautti olkiaan. ”Ehkä keskitytään siis suhun ja siihen, että sä varmasti löydät vielä jonkun. Malja sille?” Hän palautti hymyn kasvoilleen ja kohotti lasiaan.

Juuso naurahti, ja he kilistivät.

Juusonkin mieltä jäi kuitenkin kaihertamaan häiritsevä tunne siitä, ettei Samulilla ollut kaikki hyvin. Hän saattoi nauttia oluesta ja rupatella mukavia Mikon kanssa, mutta huoli ei hävinnyt mihinkään. Se oli kuin varjo, joka seurasi kaikkialle ja muistutti olemassaolostaan kaiken aikaa.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 675
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Jee, jatkoa tulikin nopeammin kuin viikon päästä :D Ja kyllä olen edelleen mukana, ei näiden poikien tarinaa voi jättää seuraamatta sillä tahdon tietää kuinka tässä käy!

Mutta voi ei, onko Juuso nyt ihan oikeasti sitä mieltä ettei aio enää yrittää! En usko tätä, sillä jotain tapahtuu ihan varmasti ja nämä päätyvät yhteen. On ihan pakko tapahtua. Tosin vähän pelkään että kuinka rankan kautta tässä mennään, kunhan vain Samuliin ei sattuisi pahasti. Jännittää, että mitä kaikkea se Jori kehittelee kulisseissa. Vai tulisiko Samuli ihan itse Juuson luo? No, nämä jää nähtäväksi. Pahoittelen tätä spekuloimistani :D

Mikko on kyllä mahtava kaveri ja piristäjä! Vaikka toki toivoisin, ettei Mikko kovin ahkerasti keskittyisi löytämään ketään toista Juusolle. Ehkä Mikko voisi ennemmin jeesta Samulin kanssa?

Hurjaa, tässä on jo viisikymmentä osaa! Toki se on aivan ihana juttu, ja toivottavasti niitä tulee vielä monta lisää!

Kiitos tästä,
Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!