Eräs maaliskuun aamu Pietarissa.Nimi: Maaliskuu
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Yuri!!! On Ice
Paritus: Viktor/Yuuri
Tyylilaji: slice of life
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Yuri!!! On Icen luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Tämä oli ensimmäinen YOI ficcini, jonka kirjoitin \o/ Ja tänään on hyvä päivä postailla takaisin vanhoja lemppareita.
Ohayô = 'huomenta' japaniksi
Dobroe = 'huomenta' venäjäksi
M A A L I S K U U
Maaliskuu. Kovimmat pakkaset ovat viimein hellittäneet Pietarissakin. Taivas on kirkas ensimmäistä kertaa kolmeen päivään ja talitiaiset laulavat katonharjoilla. Päivät ovat pidenneet ja hiljakkoin saapuvan kevään voi jo haistaa ilmasta.
Yuuri herää auringonvaloon kasvoillaan. Hän kääntää kylkeään täkin alla ja etsii tottuneesti lämmintä vartaloa viereltään – turhaan. Hän avaa toisen silmänsä puolittain vain todetakseen, että sänky on tyhjä.
"Viktor?" hän kutsuu ja nostaa päätään. Sänky on pedattu huolimattomasti Viktorin puolelta ja keittiöstä kuuluu vaimeita kalahduksia. Hän on haistavinaan kahvin tuoksun.
"Viktor", Yuuri kutsuu uudestaan. Hän siristää silmiään seinäkellolle, mutta ilman lasejaan hän voi vain arvuutella, mitä se näyttää.
Viktor ilmestyy pian ovensuuhun. "Heräsitkö jo?" hän kysyy. Hänen äänensä on virkeä ja lämmin, kun taas Yuurin vastaus, epämääräinen ynähdys, rohisee ja takertuu kurkkuun. Viktor kävelee hymyillen huoneen poikki ja pujahtaa hänen kanssaan täkin alle.
"Ohayô", Viktor kuiskaa ja korjaa hänen takkuista tukkaansa.
"Dobroe", Yuuri raakkuu takaisin. "Miksi täällä on näin kylmä?"
"Ajattelin tuulettaa."
Hän kurtistaa kulmiaan ja vetää täkin korvilleen.
"Ei pieni pakkanen ketään tapa", Viktor hymyilee ja silittää hänen käsivarttaan. "Nousisit jo ylös. Tehdään yhdessä aamupalaa."
"Mitä kello on?"
"Kohta yksitoista."
Yuuri tuhahtaa ja kääntää taas kylkeään. "Vielä vähän aikaa."
Viktorin kädet ovat pian hänen ympärillään ja huulet koskevat kevyesti hänen kaulaansa. "Yuuri."
Yuuri värisee. Viktorin ääni on matala ja tämän hengitys jättää poltteen hänen iholleen.
"Minä niin haluaisin syödä aamupalaa kanssasi."
"Makkachin pitää viedä –"
"Minä kävin sen kanssa jo rannassa", Viktor sanoo. "Nyt se on nukkumassa." Hän livauttaa kätensä Yuurin paidan alle ja pyörittää peukaloitaan tämän iholla. "Minulla on niin tylsää, Yuuri. Sinä varmasti keksisit, miten viihdyttää minua."
Yuurin poskia kuumottaa ja kurkkua kuivaa – mutta hän myös tietää, että tämä on yksi Viktorin oikuista. Yuuri on muuttunut viimeisten kuukausien aikana ja osaa jo hillitä itsensä Viktorin lähellä, vaikka tämän läsnäolo saakin yhä hänen vatsansa kuplimaan. Yuuri tarttuu Viktorin käsistä kiinni
(hän yllättyy joka kerta tuntiessaan sormuksen kämmenensä alla)
ja sanoo: "Ei vielä. Levätään hetki."
Viktor huokaisee melodramaattisesti.
"Eivät myöhäiset aamut ketään tapaa", Yuuri hymyilee. "Sinun pitäisi opetella nukkumaan pidempään."
"Tai sinun mennä nukkumaan aikaisemmin", Viktor sanoo ja painaa kasvot hänen niskaansa. "Maailmanmestaruuskisat ovat aivan pian. Et voi jatkaa tähän tahtiin. Epäsäännöllinen unirytmi ei voi tehdä hyvää keholle tai mielelle. Valmentajanasi minä –"
"Jätä valmennus jäälle", Yuuri sanoo ja kääntyy Viktorin sylissä. Hän vetää tämän huolimattomaan suudelmaan, kosteaan ja vatsanpohjassa pakottavaan. "Tämä on
minun makuuhuoneeni", hän kuiskaa matalalla äänellä ja nauttii, miten Viktorin silmät laajenevat ja posket värittyvät aavistuksen punaisemmiksi. Hänkin osaa pelata tätä peliä.
Viktor kokoaa itsensä nopeasti. "Olet oikeassa", hän sanoo ja painaa huulensa takaisin Yuurin suulle. Tämä suudelma on maltillinen ja pehmeä, ja se saa Yuurin kehon kihelmöimään varpaissa asti.
"Mutta" Viktor jatkaa, ehkä aavistuksen hengästyneenä, ja nousee istumaan, "minä kutsuin Yurion aamupalalle. Hän tulee aivan –"
Joku potkaisee heidän vaaleansinistä ulko-oveaan kaksi kertaa, ennen kuin soittaa kelloa.
"– nyt."
Yuuri ponnistaa ylös samaan aikaan, kun Viktor kävelee eteiseen. Hän painaa lasit päähänsä ja onnistuu potkimaan peiton päältään juuri ennen kuin Yurio kurkistaa seinän takaa.
"Katsudon", poika sylkäisee, "nukut vieläkin. Miten säälittävää." Yurio naksauttaa kieltään ja marssii myhäilevä Viktor perässään keittiöön. He puhuvat jotakin venäjäksi – ehkä aamupalasta, ehkä eilisistä harjoituksista, ehkä Yuurin huonoista nukkumatavoista. Makkachinkin on herännyt meteliin ja hyppää nyt Yuurin viereen sängylle.
"Sinä et sentään herättäisi minua", Yuuri huokaisee ja upottaa sormensa koiran kiharaan turkkiin. Ei hän ole kuitenkaan loukkaantunut, ei oikeasti. Hän rakastaa näitä viikonloppuja. Ne lämmittävät syvällä sisällä, oli ulkona kuinka kylmä tahansa, ja vetävät suupielet väkisinkin ylös.
On maaliskuu, eikä Yuuri ole koskaan ollut onnellisempi.
