Nimi: Revontulia
Fandom: Muumit
Genre: draama
Hahmo(t): Nuuskamuikkunen & Muumipeikko
Ikäraja: Sallittu
Vastuuvapaus: Muumeista kiitos Tove Janssonille.
A/N: Joulukalenteriin 2017 kirjoitettu, joka julkaistaan nyt näinkin. Olkaa hyvät!
Revontulia
Muumipeikko oli aina luullut, että Nuuskumuikkunen ei pidä talvesta. Lähtihän tämä etelään joka vuosi, kun ensimmäiset hiutaleet satoivat maahan ja kolea ilma valtasi Muumilaakson. Nyt Muumipeikko ei kuitenkaan voinut olla kuuntelematta lumoutuneena, kun Nuuskumuikkunen kertoi talvesta.
“Kun nousen Yksinäisille vuorille näen koko Muumilaakson peittyvän lumivaippaan. Pakkasyönä tähtitaivas on kirkas ja miljoonat tähdet muodostovat tähtikuvioita, jotka ylittävät mielikuvituksen rajat. Kuu hohtaa täydessä loistossa ja hanget kimaltavat kuin tähdet yläpuolellaan”, Nuuskamuikkunen kertoi. Muumipeikkoa harmitti, että hän oli nukkunut aina talvisin, eikä kiivennyt Yksinäisten vuorien huipuille näkemään kaiken sen, mistä hänen ystävänsä nyt kertoi. Olihan hän herännyt joskus kesken talven, mutta seikkailut olivat aina rajoittuneet Muumilaaksoon.
“Mitä muuta sinä näet matkallasi?” Muumipeikko uteli.
“Näen revontulia. Ne ovat maailman upein asia ja kannan niitä aina mukanani”, Nuuskamuikkunen kertoi ja soitti lyhyen sävelen huuliharpullaan, mikä kuulosti yhtä taianomaiselta kuin revontulet.
“Mitä ne ovat?” Muumipeikko kysyi.
“Ne ovat luonnon maalauksia”, Nuuskamuikkunen sanoi pohtien. “Väriloisto taivaalla, joka virtaa kuin joki”, hän jatkoi ja Muumipeikko ei tiennyt, mitä sanoa. Nuuskamuikkunen toisti sävelmänsä.
“Kuulostaa ihanalta”, Muumipeikko sanoi lopulta.
“Se onkin.”
Muumipeikko ei tahtonut taas kerran pyytää Nuuskamuikkusta ottamaan hänet mukaansa, kun seuraavan kerran taas lähtisi, mutta Muumipeikko toivoi koko sydämestään, että saisi nähdä taivaan maalaukset omin silmin vielä jonakin talvena Muumilaakson yllä.