Kirjoittaja Aihe: Voltron: Äänetön tappaja, S, Keith/Lance, oneshot  (Luettu 2143 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 093
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Äänetön tappaja
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Klance
Genre: Slice of life, fluff ja pieruhuumori

Summary: Keith ei edes muistanut, milloin olisi viimeksi ollut yhtä väsynyt.

A/N: Sen lisäksi, että yritin vääntää vähän fluffiakin, jouduin myös hieman kokoamaan itseäni saadakseni tämän kokonaisuudessaan esiin pääni syövereistä. En tiedä olisiko onnistunutkaan, ellei Lance olisi canonissakin niin ihanan random. <3 Omistettu Buttikselle. :--D



***



Sinä aamuna Keith havahtui hereille hätkähtäen, kun Lancen käsivarsi katosi äkisti hänen päänsä alta tyynyn virkaa toimittamasta. Unisena ja pöllämystyneenä hän kääntyi selälleen ja sai osapuilleen havainnoiduksi, miten Lance ravisteli kättään muutamaan otteeseen.

”Mmitäh?” Keith mutisi tuskin kuiskausta kuuluvammin ja yritti saada silmänsä pidettyä auki, mikä osoittautui varsin tehottomaksi pyrkimykseksi.

”Puutui koko käsi!” Lance tokaisi takaisin ääni yhtä lailla unen jäljiltä painuksissa. ”Kyllä se tästä, odotas...”

Keith haukotteli suu niin ammollaan, että leukapielet natisivat ja käänsi kylkeä tullen siihen tulokseen, että nouseminen oli toistaiseksi silkka mahdottomuus. Hän oli vielä puoliksi hereillä, kun Lance sai kätensä jälleen toimimaan ja hivutti sen takaisin hänen päänsä alle. Keith painoi poskensa lämmintä ihoa vasten ja huokaisi syvään, kun paladiini painautui tiukemmin vasten hänen selkäänsä. Keithistä oli nautinnollista, kun tämä nukkui hänen selkänsä puolella ja kietoi käsivarsiensa suojiin. Lance itse nukkui mieluummin isompana lusikkana kuulemma siksi, että voisi koska vain kietoa itsensä joka raajallaan hänen ympärilleen kuin harvinaisen itsepäinen iilimato. Keithille sellainen sopi mainiosti.

Se taas ei sopinut kovinkaan hyvin, että Lance koki asiakseen herätellä häntä uuteen päivään juuri silloin, kun unimaailmalla olisi ollut tarjota teetään ja sympatiaansa vielä hyvän aikaa. Keith ei edes muistanut, milloin olisi viimeksi ollut yhtä väsynyt. Lance puolestaan vaikutti olevan tavallistakin pirteämpi heti aamutuimaan ja näytti imaisseen hänenkin heräämisenergiansa.

”Lance...”

”Mitä, nukuitko sä vielä?” Lance hymähti tönien hellästi nenänsä kärjellä hänen korvansa rustoa.

”Joo, voisit säkin kokeilla...” Keith yritti parhaansa mukaan olla välittämättä, kun Lance hautasi kasvonsa hänen yön jäljiltä sekaiseen mustaan tukkaansa.

"Herätyyyys...” Ääni tukahtui kuumana puuskana vasten hänen takaraivoaan.

”Hmmmh...”

”Sä houkuttelet pierumonsteria paikalle.”

”Ei luoja, ei sitä”, Keith huokaisi irvistäen, ja Lance vastasi painamalla suunsa hänen hiuksiaan vasten ja puhalsi ilman ulos suupielestään luoden erehdyttävästi pierua muistuttavan äänen. Sama toistui tuota pikaa hänen niskassaan ja sitten suoraan korvan juuressa. Silloin Keith sai tarpeekseen ja kieräytti itsensä takaisin selälleen osoittaakseen olevansa edes puoliksi valveilla.

”Huomenia”, Lance virnisti ja haroi hiuksia hänen otsaltaan. ”Se olisi aika lailla aamulypsyn aika.”

”Ilmeisesti...”

Keith alkoi jo hyvää vauhtia katua tarjoustaan liittyä lypsyseuraksi ihan siitäkin syystä, että se vaati nousemaan punkan lämpöisestä pehmeydestä. Lance selkeästi odotti hänen tekevän aloitteen sen osalta, mutta Keith huomasi silmiensä painuvan jälleen tahattomasti kiinni. Jos hän saisi luvan viettää lypsyhetken silmät yhä ummessa, kaikki olisi vallan mainiosti, mutta häntä hieman epäilytti sellaisen mahdollisuuden olemassaolo.

Keith ynähti melkein marisevasti Lancen painaessa hänen ohimolleen suukon lisäksi typerän pieruäänensäkin. ”Mene hiiteen siitä...”

”Mulla on vielä parempi idea”, Lance tokaisi ja kampesi itsensä hänen päälleen siirtäen samalla käsivarttaan niin, että Keithin pää tössähti vasten patjaa. ”Jos sä viitsit könytä itsesi ylös, pierumonsteri jättää sut rauhaan.”

”Mä harkitsen asiaa.” Keith huomasi virnistävänsä, kun Lance jatkoi lapsellista tekopierujen puhaltamistaan hänen kaulalleen ja solisluilleen. Huomaamattaan hän oli vienyt kätensä paladiinin ympäri ja silitteli lempeästi tämän joka suuntaan sojottavia hiuksia. Oli oikeastaan leppoisaa hiljalleen aloittaa uutta päivää Lancen kehon paino ja lämpö päällään, halvaksi viihdykkeeksi kasatut ääniefektit tasaisena virtana korvissa ja pehmeät pusut iholla kihelmöiden.

”Satuitko muuten tietämään, että sä kuolaat joskus unissasi?”

Keith tuhahti ja tunsi samalla vastustamatonta halua pyyhkäistä leukaansa kaiken varalta. ”Ainakaan mä en kuorsaa niin, että koko huone tärisee.”

”No enpä kyllä mäkään, joten en sitten tiedä, kenen kanssa sä tapaat nukkua”, Lance kujeili hamuten huulillaan jälleen hänen ohimoaan. ”Pitäiskö mun alkaa mustasukkaiseksi?”

Keith virnisti raukeasti ja hipsutti peukalollaan kevyesti tämän niskaa. ”Siitä vain, jos se tekee sut iloiseksi...”

”Mut tekisi oikein iloiseksi, jos sä päättäisit jo vääntäytyä ylös ja ulos”, Lance tuumasi, mikä oli lievästi sanoen ristiriitaista ottaen huomioon, että tämä oli suunnilleen naulinnut hänet lakanaa vasten. ”Kalteneckerkin jo odottelee... Ajattele sen isoja, vaaleanpunaisia, tuoretta maitoa löllyviä utareita –”

”Säästä mut yksityiskohdilta”, Keith murahti hätistäen epämääräiset mielikuvat päästään.

”Kuule, jos sä et nyt nouse, sä kadut sitä vielä”, Lance virkkoi aihetta vaihtaen, muttei kuulostanut niin kohtalokkaalta kuin mitä sanoista olisi voinut päätellä. Sen sijaan Lancen ääni oli melkeinpä juonitteleva, mikä oli toisaalta ihan yhtä paha.

”Okei, hereillä ollaan...” Keith rykäisi ja veti syvään henkeä, mikä osoittautui karvaaksi virheeksi. Kuin salamaniskusta hänen nenäänsä iski niin järkyttävä lemu, ettei se voinut olla mitään muuta kuin Lancen aikaansaannosta. ”Hyi, mitä – Lance!

”Katos, sähän piristyit kummasti!” paladiini myhäili kierosti ja leyhäytti peittoa pariin otteeseen niin, että pierukatku saavuttaisi hänen hajuaistinsa entistäkin paremmin. Oli Lancelle enemmän kuin tyypillistä ärsyttää häntä juuri siten, ja vaikka Keith olisi voinut käsi sydämellä väittää jo tottuneensa asiaan, aikaisin aamulla likimain vastaheränneeseen olotilaan se oli hitusen liikaa.

”Ääh, varoittaisit edes etukäteen! Hyi helvetti!” Äänettömäksi tappajaksi jäänyt paukku oli saada veden Keithin silmiin ja huusi evakuoitumaan pikavauhtia kylpyhuoneen puolelle.

”Minkä mä sille voin, että se päätti vain hiipiä tiensä ulos?” Lance hekotti, kun Keith sai lopulta työnnettyä tämän päältään parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen – Lance oli harannut vastaan ihan tahallaan – ja kompuroitua viimein sängystä. ”Huh, Hunkin papuhernepöperöt kyllä saa aikaan aika räyhäkkäät tuoksahdukset, pakko sanoa!”

”Mä tiedän, usko pois!” Keith puuskahti melkein törmätessään kylpyhuoneen ovenpieleen väsyneen motoriikkansa kanssa. ”Oli tuokin taas aamuherätys...”

Lance soi hänelle viekkaan virneen. ”Se toimi just niin hyvin kuin mä odotin!”

Se taisikin olla totta, nyt kun tarkemmin mietti. Ainakin hän oli jalkeilla ja hyvää vauhtia aloittamassa uutta päivää.

”No joo, sä todella ylitit itsesi”, Keith tuhahti vastentahtoinen hymyntynkä suupielessään ja raahautui viimein aamupesulle.

”Mäkin sua, takatukka!” Lance huikkasi, ennen kuin ovi hänen perässään sulkeutui.


« Viimeksi muokattu: 21.07.2018 21:52:51 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Vs: Voltron: Äänetön tappaja, S, Klance, oneshot
« Vastaus #1 : 17.01.2018 20:40:28 »
MinunminunMINUNMInunminunminUN! \o/  /o\  \o/

Köh. Niin. Kiitos! :-*

Ensinnäkin. Voi. ENSINNÄKIN! Ficin nimi xDD se alko jo hersyttää ja sitten kun tuolta genreistä löytyi pieruhuumori, niin ilohan siitä ratkesi! Koska tämähän on canon, kuten pilotti on meille opettanut. Lance nyt vain harrastaa tällaista ja hyvässä porukassahan se menee läpi kuin luikastettuna! Ööh. Mistä puhuinkaan. Niin! Pieruista! Joo! Erittäin IC lähestymistapa ja vaikka Keith nyt varmasti on elämänsä aikana haistellut kaikenlaista eikä ihan helposti nokkaansa nyrpistelee, niin kun äänetön tappaja pääsee ilmoille täkin alla, niin tulee siinä mahanalus jalkoja täyteen itse kullakin xD

Lainaus
Lance itse nukkui mieluummin isompana lusikkana kuulemma siksi, että voisi koska vain kietoa itsensä joka raajallaan hänen ympärilleen kuin harvinaisen itsepäinen iilimato.
Mustekala!Lance <3 mä vielä joku päivä etsin sen Lewis/Hathaway-ficin, jossa Hathaway oli tilannut itselleen jonkinlaisen plush-asun (muistaakseni paitamainen eli vain yläosa), johon kuului kolme tai neljä paria "käsiä" joiden päissä magneetit -> pystyi halaamaan Robbieta omien käsiensä lisäksi myös näillä lisäkäsillä kun vain loksautti magneetit paikoilleen. Että jos ei ole raameja karhunhalaukseen, niin aina voi mustekaloitella ja takertua kaikkine raajoineen (vaikkei Slav olisikaan) ja olla oikein likellä <3

Vallan viehättävä muuten tää asetelma, kun Keith ikään kuin alistuu oitis. Pierumonsterin saapuessa (tää oli nyt sitten vissiin viittaus vain näihin lärpyttely"pieruihin" ;D) Keith selkeesti kokemuksen syvällä rintaäänellä tajuaa heti jotenkin osoittaa, että joo joo, hereillä oon! Mitähän menneisyydessä on tapahtunut? Jotain vieläkin traumatisoivampaa xD

Ja sitten päästiin aamulypsyyn. Kyllähän voin suoraan myöntää, että ei tullut ihan ekaksi Kalteneckeriä tässä ajateltua xD mut sitten kun kävi ilmi, että oikeastikin oli lehmän lypsämisestä kyse eikä mistään metaforasta, niin tuli taasen sellainen aww-fiilis. Lance, vanha karjakko, hoitaa Kalteneckeria, koska kukapa muukaan osaisi? Ja oon edelleen sitä mieltä, että kun Kaltenecker siemennettiin (koska mitenkäs muuten siitä maitoa saataisiin ;D) niin Lance-boy-o oli hands-on touhuissa. Koska kukapa muukaan osaisi (tai pystyisi) xD

Mitähän sä kysyitkään sillon julkaisun jälkeen, että oliko fluffyinen? Nooo.......

Lainaus
Keith huomasi virnistävänsä, kun Lance jatkoi lapsellista tekopierujen puhaltamistaan hänen kaulalleen ja solisluilleen. Huomaamattaan hän oli vienyt kätensä paladiinin ympäri ja silitteli lempeästi tämän joka suuntaan sojottavia hiuksia. Oli oikeastaan leppoisaa hiljalleen aloittaa uutta päivää Lancen kehon paino ja lämpö päällään, halvaksi viihdykkeeksi kasatut ääniefektit tasaisena virtana korvissa ja pehmeät pusut iholla kihelmöiden.
<3_<3 + ne kaikki muut kohdat, jotka tihkui fluffia!

Kylläpäs tämä on. Tiäks, Lance on tässä man on mission, koska vaikka se tyksii ja haluaakin pusutella Keithiä, niin sillä selkeesti painaa jo Kaltenecker-vastuu niskassa ja se haluaa Keithin hereille kans, mut ei haluu tehdä sitä silleen että Keith ois pahalla päällä. Vaikka toi pierukohta ois tietysti voinut mennä kummin vain, mut ajattelen kuitenkin asian niin, että Lance haisteli tilanteen (hehe ;D) olevan sillä mallilla, että radikaalimpiin keinoihinkin pystyi tarttua!

Jännä muuten, miten omassa päässäni aina ajattelen, ettei Klance mua kiinnosta atm niin paljon kuin Shatt tai vielä Sheith (jota on niin paljon enemmän kuin Shattia, niin siihen on vähänkuin tullut vahingossa upottua), mut sit kun lukee näitä teidän ihania Klanceja, niin parituksen potentiaalin taas löytää <3 koska ei tällaista ihan helposti vois kuvitella Shiron kanssa tehtäväksi. Hmm. Jooei, en vaan pysty. Ehkä pitäis yrittää! Koska ei Shiro millää jalustalla oikeesti oo. Ehkä Matt sais sen jotenkin relaksoitumaan. Hehe ;D

Lainaus
”Mäkin sua, takatukka!” Lance huikkasi
Ja tähän on hyvä lopettaa <3

Kiitos tästä parhaudesta, pus <3
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 093
  • Kurlun murlun
Vs: Voltron: Äänetön tappaja, S, Klance, oneshot
« Vastaus #2 : 18.01.2018 14:59:48 »
Kiitos kaunis, Buttis! Sitähän minä taisinkin sanoa, että jos kuuna päivänä saan aikaan jotain pieruhuumorin tapaista, lupaan omistaa sen sinulle. xD No se idea sitten ottikin tuulta siipiensä alle tuota pikaa.

Mietin ficin otsikon kanssa, tuoko se mieleen mitään aiheeseen liittyvää, mutta viimeistään genremainintojen kohdalla päästään selvyyteen, mitä nimellä oikeastaan tarkoitetaan. :'D Ne hiljaiset murhaajat on kaikista pahimpia. Mutta jo vain, tämähän on ihan canonia kaikin puolin. xD

Lainaus
niin tulee siinä mahanalus jalkoja täyteen itse kullakin xD
Tätä minun piti hetken tuumailla, ennen kuin tajusin kielikuvan. ;D

Mutta joo, veikkaan, että Keith on tottunut mustekala!Lancen pierumonsteriläppään(kin) siinä määrin, ettei se ole lainkaan yllättävä veto, mutta pakko silti päästä nurisemaan ihan puhtaasta nurisemisen ilosta. Eipä Lancen pelleilyt liiemmälti näyttäneet häiritsevän, mutta kai sitä jo sopi osoittaakin olevansa hereillä. ;D

Kaltenecker pääsi mukaan juoneen muun muassa siksi, että tarvitsin konkreettisen motiivin sille, miksi Lance edes haluaisi herätellä Keithiä niin aikaisin. Aamulypsy on oikein mainio ja ennen kaikkea uskottava syy, ja kukapa muukaan Kaltsusta pitäisi huolta (hedelmöittämistä myöten) ellei sitten itse maalaispoika-Lance. ^^ Tuo aamulypsykommentti on kyllä hämmentävä, mutta toivon mukaan asia selkenee parin seuraavan lauseen ansiosta. Pojat tietää mistä on kyse, vaikka lukija ei vielä tietäsikään. Aika veikeää olisi kyllä heti huomenien jälkeen asiallisesti lohkaista jotain sellaista, jos kyse ei todella olisi oikeasta lehmästä. :''D

Voi fluff. Mahtavaa, jos tämä toi sellaista lämpimän pörröistä fiilistä, se oli tarkoitus kaikin puolin. ;D Ja tosiaan aamukuhertelu on mukavaa ja Keithin pusuttelu mielekästä aktiviteettia, mutta vastuuhan siinä jo helisee takaraivossa, mikä pakottaa Lancen sitten tarttumaan vähän radikaalimpiin keinoihin saadakseen murupullansa ylös ja ulos. <3 Kirjaimellinen savustaminen taisi olla ainoa vaihtoehto, plus toki siinä tuli mukava ärsyttämislisä heti aamutuimaan.

Itse huomaan rämpiväni Klance-suossa aika syvällä, mutta ripaus Sheithiä ja paria muuta shippiä tuo vaihtelua. ^^ Tällaisen tarinanpätkän toteuttamiseen Klance oli kyllä suorastaan verraton vaihtoehto! Shiron kohdalle olisi kyllä mielenkiintoista miettiä samanlaista teemaa... :D Vaikka eihän se tosiaan millään jalustalla ole, mutta ylpeyttä ja aikuista kypsyyttä sillä ainakin on kunnon määrä. Ehkä sekin sitten osaisi oikeissa olosuhteissa vähän höllätä pipoa? xD

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Voltron: Äänetön tappaja, S, Keith/Lance, oneshot
« Vastaus #3 : 05.02.2022 18:48:41 »
Mähän se sulle jo kerroinkin, että kun bongasin tän stalkkinappulalla, eka ajatukseni otsikosta oli et "lol pieru" :D Sitten klikattuani tämän auki ja genret nähtyäni mua alkoi naurattaa, koska ahaha, oikeilla jäljillä olin heti pelkän otsikonkin myötä. Lancesta tosin kun kyse niin joo, eipä tämmöinen kovin suurena yllätyksenä tule (ja sama kans ku on susta kyse :D mä kun muistan lukeneeni sulta ainakin parit pieruficit aiemminkin). Isona lusikkana viihtyvä, pieruääniä tekevä mustekala-Lance on niin ihana :D Hyvä että Keithkin suhtautuu pierumonsteriin sopivan sallivasti, vaikka sanookin että "ei sitä". On tainnut jo tottua, ja ehkä se salaa tykkää Lancen pelleilyistä enemmän kuin kehtaa myöntääkään! ;D Sellainen ainakin olis niin Keithiä.

Lainaus
”Se olisi aika lailla aamulypsyn aika.”
Myönnän, että mullekin tuli vähän erilaiset aamulypsyt ekana mieleen (ja nyt haluan sit kirjoittaa semmosesta ficin 🙈), mut tietty farmipoju Lance on se, joka hoitaa Kalteneckeria! (Ja siis voi vittu noi aikasemmat siitoskommentit mä TUKEHDUN ja nyt mä sit jo mietin täällä jotain potentiaalista Lance/Kaltenecker-ficiä jumalauta mä en todellakaan odottanut tämmösiä ajatuksia alkaessani lukea tätä ficiä 🙈🙈)

Lainaus
”Kalteneckerkin jo odottelee... Ajattele sen isoja, vaaleanpunaisia, tuoretta maitoa löllyviä utareita –”
Siitähän se Lance varmaan innostuiskin VOI VITTU mä en nyt kaipaa näitä ajatuksia enempää 🙈🙈 miten voikin höpsö arkifluffi saada ajatukset näille raiteille.

Lainaus
”Katos, sähän piristyit kummasti!” paladiini myhäili kierosti ja leyhäytti peittoa pariin otteeseen niin, että pierukatku saavuttaisi hänen hajuaistinsa entistäkin paremmin.
On se niin julma tapaus ;D Ja sit vielä selittää Hunkin papuhernekokkailuista tohon päälle... Joo, osaa se kyllä olla niin kiero ja julma. Keith-parka.

Lainaus
”No joo, sä todella ylitit itsesi”, Keith tuhahti vastentahtoinen hymyntynkä suupielessään ja raahautui viimein aamupesulle.
Awww, eipä voi sekään välttää hymyilyä sit kuitenkaan :3c Somaa. Tommosta se varmaan onkin Lancen seurassa. Hermot menee mut silti hymyilyttää. Ja niinhän hymyilyttää nyt muakin! Kiitos tästä (ficistä ainakin, noista epämääräisistä ja hyvin kyseenalaista fici-ideoista en sano mitään 🙈).
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中