Kirjoittaja Aihe: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 120/raapaletta)  (Luettu 14676 kertaa)

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 968
  • kuppi teetä kaipaukseen
Luttis, kaikki nämä ovat omalla tavallaan ihania, kirotut söpikset :'D Kiitos kommentistasi <3

A/N: Ei ihan samana iltana tullut jatkoa, mutta seuraavana aamuna on varmaan aivan yhtä hyvä. Eikö? Luvassa lisää suuria tunteita ;> 



117.
200 sanaa

Kesän taittuessa kohti loppuaan Aala tietää odottavansa lasta.

Hän ei maksanut hintaa turhaan. Tieto siitä saa Aalan tahtomaan nauraa sekä itkeä samaan aikaan, ilon kuplimaan ja pelon kouristelemaan.

Hänestä tulee vihdoin äiti.

Aala itse muistaa äidistään vain vähän. Pehmeän rinnan, jota vasten Aala joskus nukahti äidin työskennellessä, luultavasti ommellen. Hameen, jossa oli pohjattoman tuntuiset taskut, savunsekaisen ominaistuoksun.

Ja itkun. Sen miten äiti huusi, niin että Aala vietiin pois. Myöhemmin hänelle kerrottiin, että Aala oli saanut uuden pikkuveljen, mutta äiti oli otettu heiltä.
Aala hengittää syvään, keittäen itselleen mukillisen yrttijuomaa. 

Olisi voinut luulla, ettei Aala sen jälkeen olisi halunnut omistaa elämäänsä henkien palvelemiselle. Eikä kai ollutkaan, ja siksi hän istuu nyt täällä. Aala oli vain tahtonut oppia auttamaan. Että hänet kutsuttaisiin hädän sattuessa paikalle pois retuuttamisen sijaan. Että Aala voisi joskus estää sen tuskan, minkä rakkaan menettäminen aiheutti.

Hänen kätensä tärisevät. Tämän vuoksi Aala inhoaa harhautumista muistoihin. Ne ketjuttuvat muodostaen upottavan suon, johon vajoaa kaulaansa myöten.

Hänen mieleensä tulevat Maljun tuskanhuudot, kuollut vauva ja se, miten elinvoima hiipui Maljustakin huutojen vaimetessa niitäkin kamalampaan hiljaisuuteen. Aalan omat, veriset kädet, vapina sekä kirottu avuttomuus, joka sai hänet haukkomaan henkeään epätoivosta ja itseinhosta. Silloin Aala juoksi ensimmäisen kerran Elvarin mökille, ottaen vastaan tarjotun lohdun.


118.
200 sanaa

Viimeistään siitä saakka Elvar on aina ollut paikalla häntä varten. Silti meni vielä hävyttömän kauan siihen, että Aala uskalsi pitää Elvarista kiinni takaisin. Uskalsi luottaa.

Aala inhoaa sitä, miten hänen sydämensä pamppailee ja kätensä vapisevat vielä nytkin, kun hän kertoo uutisen Elvarille. Aalan katse tahtoisi pakoilla, aivan kuin seinässä olisi jotain todella mielenkiintoista. Mutta hän pitää silmänsä kiinni Elvarissa, näkee miten kasvot siliävät ja huulet raottuvat.

”Onko se totta? Tuleeko -, tuleeko minusta isä?” Elvar kuiskaa ja laskee kätensä Aalan vatsalle, aivan Aalan oman käden viereen.
 
Aala nyökkää, silmät äkkiä täynnä kyyneleitä. Kurkku tuntuu turvoneen umpeen, niin että hengähdys kuulostaa melkein nyyhkäykseltä. Hän nyökkää uudelleen, tällä kertaa huulet leviten vapisevaan hymyyn.

”Sehän… sehän on hienoa”, Elvar kähisee.

Sitten Elvar naurahtaa, pyyhkii kyyneleet Aalan poskilta, ehkä omiltaakin. Ja he suutelevat, hellemmin ja pidempään kuin aikoihin. Suudelma on täynnä katkonisia naurahduksia ja täriseviä sisäänhengityksiä, sekä haparoiden ylöspäin taipuvia suupieliä.

”Olen niin onnellinen, Aala. Aivan käsittämättömän onnellinen ja hermostunut.”

Aala nyökkää. Ulkona on sateinen iltapäivä, mutta Aalasta tuntuu aivan kuin heidän ympärillään olisi kaikki talvisen pakkasyön kirkkaus ja kauneus. Se vie pään pyörälle ja tekee olon pieneksi, mutta samalla etuoikeutetuksi. Hiiteen kaikki pelot, muistot ja kuvitellut vastuut. Aala tietää heidän pystyvän tähän, yhdessä.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 815
Lainaus
Illalla tämä kuitenkin kietoo kätensä Aalan vyötärölle hellästi, sanoo hyvää yötä ja jättää ne paikoilleen. Aalan tekisi mieli suudella, mutta hänkin tyytyy hengittämään Elvarin tuoksua. Siinäkin on osansa kesästä, joka ympäröi heitä kaikkialta.
Aa, tämä oli aivan hirmuisen kaunis kohta. <3 Tykkäsin tuossa osassa 116. myös sitä, miten Aala mietti heidän kolmikkoaan ja kuinka paljon kukin on muuttunut. He ovat kokeneet yhdessä paljon, ja on tosi hienoa, että he ovat nyt tässä pisteessä. Ja nämä kaksi uusinta osaa! Aala jos kuka ansaitsee onnensa, joten ihanaa, että hänen toiveensa viimein toteutuu, kaikkien uhrauksien ja kivun jälkeen. Hänen ajatuksensa äidistään ja omasta lapsuudestaan tekivät silti kieltämättä surulliseksi, samoin kuin se, mitä hän pohti shamaanin-rooliaan: Aala oli vain tahtonut oppia auttamaan. Mutta onneksi voi luottaa siihen, että tällaisessa tilanteessa Elvar osaa löytää oikeat sanat ja auttaa löytämään valoisan puolen. Näiden kahden onnesta lukeminen on kyllä aina niin ilahduttavaa. <3 Viimeinen kappale oli myös äärimmäisen kauniisti kirjoitettu, maininta talvesta eritoten. Kiitos!
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 086
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Oi, minä tiesin että he saavat lapsen! Ja sen Aala kyllä ansaitseekin, ja Elvar tietysti myös. <3 Tulipa itsellekin hyvä mieli, vaikka hetki sitten pää oli murheita täynnä. :-*
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 968
  • kuppi teetä kaipaukseen
Okakettu, kiitos paljon! Kaikenlaista draamaa näiden niskaan on tullut ajan saatossa heitettyä… Väkisinkin siinä kasvaa itse kukakin.

Luttis, hienoa jos onnistuin ilahduttamaan <3 Kiitos!

A/N: Yritän julkaista näitä nyt hieman useammin. Täällä on ollut lumi maassa, puut kuurassa ja pakkasta ilmassa koko viikon <3 Hyvä sää kirjoittaa näistä rakkaista.



119.
200 sanaa

Tietysti Aala on myöhemmin myös peloissaan ja hermostunut, voi pahoin ja itkee Elvarin olkaa vasten. Kun hän lopulta pystyy kertomaan Idunnalle, se helpottaa enemmän kuin hän osasi aavistaakaan.

”Sehän on upeaa Aala!” Idunna hihkaisee.

Idunna itse on toipunut synnytyksestä hyvin. Emìl, joksi poika nimettiin Mijèn isän mukaan, näyttää myös reippaalta. Aala silittää pojan vaaleaa untuvatukkaa. On vaikea kuvitella, että jotain samanlaista kasvaisi hänen sisällään.

”Jos ikinä kaipaat jotain, joko palvelusta tai ihan vain tukea, voit tulla minun luokseni.”

Aala hymyilee kiitokseksi. Sitten hän vakavoituu ja painaa sormen huulilleen.

”Tietenkään en kerro kellekään jos et halua. Lumae kyllä ihastuisi ikihyviksi”, Idunna sanoo.

Aala mutristaa huuliaan, ja Idunna vannottaa uudelleen vaitonaisuuttaan. Aala ja Elvar sopivat, että Elvar saa kertoa Mijèlle, kunhan varmistaa ettei tämäkään lavertele asiasta eteenpäin. Aala kuitenkin oli joskus shamaani. Hän ei osaa aavistaa, mitä kyläläiset mahtavat tuumia asiasta saadessaan tietää.

Lapsen pitäisi syntyä kevättalvella. Aala on kiitollinen, ettei hän joudu olemaan viimeisillään keskellä helteitä, kuten Idunna. Kun lämpöä vielä kuitenkin riittää, Aala jatkaa kasvien keräämistä, kuivaamista ja pussittamista. Ruska saapuu kuitenkin yllättävän voimallisesti lähes tulkoon yhdessä pakkasyössä, lopettaen Aalan työn kuin seinään. Korvauksena Aala saa takaisin kaamoksen ja kuulaan ilman, jota hänen on helppo vetää keuhkonsa täyteen. 

On rauhaisaa.


120.
200 sanaa

Jälkeenpäin Aala tajuaa, että hän kulki eteenpäin jonkinlaisessa sumussa. Ehkä siksi että hän oli päättänyt yrittää salata asian mahdollisimman kauan, pari kuunkiertoa valui sormien läpi ilman että Aala itsekään oikein sisäisti olevansa raskaana.

Aala on kaivertamassa Elvarin tekemällä puukolla helmiä yrttipussukoiden hihnoihin merkeiksi, kun hän tuntee sen ensimmäisen kerran. Pehmeän töytäisyn sisällään. Puukko lipsahtaa, sormeen tulleeseen haavaan kihoaa paksu patja verta.

”Tuo näyttää syvältä, odota niin haen sinulle –”

Aala pudistaa päätään Elvarille, ja viittilöi toisen tulemaan luokseen.

”Onko sinulla huono olo?”

Aala pudistaa päätään. Vauva töytäisee häntä uudelleen, lujempaa. Aala kiirehtii painamaan Elvarin kämmenen pyöristyneelle vatsalleen, juuri ennen kuin hän tuntee kolmannen potkun.

Elvarin huulet taipuvat hymyyn, eikä kumpikaan enää muista Aalan vuotavaa sormea. Ainakaan hetkeen. Kun potkiminen loppuu, he istuvat hetken hymyillen, ennen kuin Elvar havahtuu ja hakee ulkoa hieman lunta Aalan sormeen. Loppujen lopuksi haava ei ole kovin syvä, vaikka siltä näyttikin. Riittää että Aala painaa reunoja yhteen, sillä välin kun Elvar kietoo ympärille yksinkertaisen siteen.

”Minun olisi kuitenkin pitänyt rakentaa se mökki”, Elvar hymähtää.

Aala kohauttaa vastaukseksi olkiaan. Ei heiltä lopu tila kesken, vaikka lapsi syntyykin. Lisäksi Aala ei vieläkään uskalla luottaa. Ehkä se johtuu Iivelistä, ehkä Neuvostosta. Oli miten oli, Aala tarvitsee lisää aikaa juurtuakseen. 
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 086
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Aww, vauvan potkut <3 Onneksi haava ei sitten kuitenkaan ollut kovin syvä! Sä sitten osaat kirjoittaa joka kerta niin suloisesti, kiitoooos jälleen <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 815
Hirmu huojentavaa, että Aala sai kerrottua raskaudestaan Idunnalle. <3 Ja että Idunna haluaa olla pyyteettömästi hänen tukenaan, vaikka toki moista ei tarvitse edes epäillä. Jospa äitiys lähentää heitä entisestään, etenkin nyt kun lapsettomuus ei ole enää Aalalle kipupiste. :) Aalan ja Elvarin vauvan potkujen kuunteleminen yhdessä oli hirmu suloinen kohta, ja etenkin minua viehätti tuo Elvarin kommentti mökin rakentamisesta - siihen kiteytyy jotenkin todella paljon heidän nykyisestä tilanteestaan, vaikka Aala ei olekaan (vielä) täysin asian kannalla. Maininta Iivelistä ja Neuvostosta taas, voivoi. Koetan olla huolehtimatta liikaa. :D Kiitos jatkosta! 
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala