Kirjoittaja Aihe: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 105/raapaletta)  (Luettu 12942 kertaa)

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Ja tämän päivän viimeiset. Huh!



81.
200 sanaa

Parin päivän päästä savottaporukka lähtee. He ovat korkeintaan yön yli, sanotaan. Suo ei ole kaukana, eikä puita paljon kaadettavaksi. Porot vetävät rungot ja miehet hetkessä takaisin hankien läpi.

Iivel lausuu lyhyen loitsun matkaanlähtijöiden turvaksi. Sitten koittavat viimeiset hyvästit, ja Aalakin menee halaamaan Elvaria. Hän huomaa, että Mijè on myös lähdössä.

”Kuule, en pitänyt shamaanin ilmeestä yhtään. Ehkä minun pitäisi jäädä”, Elvar mutisee hänen korvaansa.

Aala tajuaa vasta silloin, että jos Elvar lähtee pois, hänen ja Iivelin välissä ei ole mitään. Hän hätistelee huolen loitommalle ja pudistaa päätään Elvarille. Lyhyt suukko huulille, pieni vilkutus. Elvar epäröi yhä, mutta sitten joku huikaa tätä kiirehtimään. Elvar kääntyy poispäin, lähtee loittonemaan muiden mukana.

”Elvarikin lähti sitten, vai?”, Idunna sanoo.

Aala nyökkää, ja jää katsomaan Idunnaa. Toinen näyttää epäröivän.

”Kuulostan varmaan ihan typerykseltä, mutta voisitko tulla yöksi? En pidä nukkumisesta tyhjässä mökissä”, Idunna sanoo ja naurahtaa hermostuneesti.

Aala hymyilee varmaankin aivan liian helpottuneesti, ja nyökkää. Idunna näyttää oikeasti ilahtuvan, halaa Aalaa pikaisesti.

”Kiitos. En ole hyvä olemaan yksikseni, nytkin lupasin mennä auttamaan Ummia pienokaisten kanssa. En vain kehdannut tuppautua sinne yötä viettämään.”

Aala tietää. Idunna ei tahtonut osoittaa heikkouksiaan miehensä sisarelle, eikä siinä kai ole mitään väärää. Aala on iloinen, ettei hänenkään tarvitse nukkua yksin.

82.
200 sanaa

Aala lähtee Idunnan luo jo hyvissä ajoin, kun sininen hetki taipuu pimeydeksi. Idunna oli sanonut, ettei hän tiedä kauanko viipyy appivanhempiensa ja Ummin luona, mutta Aala saisi vapaasti tulla milloin halusi.

Niinpä Aala kaivaa hiilet tuhkapeitteen alta ja alkaa valmistaa heille ruokaa, pehmittää kuivalihaa hitaasti padassa sienikourallisen kera.  Hän kiertelee mökkiä omin päin. Kaikki on siistiä ja järjestyksessä – polttopuut, ruokatarvikkeet, astiat ja työkalut omilla paikoillaan.

”Mm, täällä tuoksuu herkulliselle!”, Idunna huokaisee ja astuu sisään kylmän viiman saattamana.

Idunna kertoilee Lumaen ja Ummin lapsista, niin vanhemmista kuin pienokaisitakin. Siitä, miten Idunnan ja Mijén arki on lähtenyt sujumaan, muiden kyläläisten elämästä. Sillä vaikka Aala onkin tervetullut ja auttaa minkä voi, hän ei ole samalla tavalla läheinen muiden asukkaiden kanssa.

”Tuntuu oudolta, kun Mijé on poissa. Vaikka pianhan he palaavat takaisin”, Idunna sanoo.

Aala nyökkää. Sisälle kantautuu voimakkaampi tuulen ulvaisu, joka saa molemmat säpsähtämään. Idunna rientää ovelle, ja tähyilee väräjävässä valossa pimeyteen. Tuuli nostaa ohutta pakkaslunta kinoksesta ja lennättää sitä ympäriinsä.

”Kamalan ilman valitsivat reissulleen”, Idunna naurahtaa, onnistumatta peittämään äänestään kuuluvaa huolta.

Aala nousee ylös ja kietoo peitteen Idunnan hartiolle. Hän sulkee oven, keittää yrttijuomaa ja pitelee ystäväänsä kädestä.

”Voisitko… Kammata minun hiukseni? Niin kuin silloin joskus?”, Idunna mutisee.

Aala kampaa, tuulta kuunnellen.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Olipa ihana palata taas pitkästä aikaa tämän tarinan pariin, kiitos hirmuisesti näistä uusista osista! <3 Olenkin aina tasaisin väliajoin miettinyt, mitä tälle kuuluu, mutta älä silti suotta pahoittele taukoa. Nyt oli tosi hienoa saada näin monta osaa kerralla, varsinkin kun pidin niistä todella paljon, kuten uumoilitkin. Aalan ja Elvarin kanssakäyminen oli ihanaa luettavaa, koko ajan oli pieni hymy huulilla väärinkäsitysten selvittyä, he huokuvat niin selvästi keskinäistä välittämistä ja rakkautta että ihan sydän pakahtuu.

Tykkään paljon miten kuvaat heidän tämänhetkistä keskinäistä fyysisyyttään, sen vaivattomuutta, ja kuinka hyvin he ovat ajan saatossa oppineet kommunikoimaan ilman Aalan puhettakin. Se miten molemmat haluavat suojella toisiaan Iiveliltä, aa. <3 Kaikki Idunna-maininnat ilahduttivat myös, siltä osin etenkin nämä viimeisimmät ja tukan kampaaminen (onneksi Aalan ei ole pakko olla yksin, kun Iivel on mitä on), ja ylipäätään se että hän on onnellinen. Kuvailu oli taas tavattoman herkkää ja kauniin tunnelmoivaa, sitä on aina ilo lukea. Iivel huolettaa luonnollisesti paljon, kuten mainitsemasi välirauhan väistämätön rikkoutuminen, apua. En malta odottaa jatkoa, kiitos vielä uusista osista! :)
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Okakettu, kiitos nopeasta kommentoinnista! Luin viestisi jo eilen illalla kun kävin nukkumaan, ja voi miten hyvä mieli siitä tuli <3 Kyllä kannatti palata julkaisemaan tätä. Ja niin, Iivelistä on tosiaan vaikea saada selkoa! Alan pikku hiljaa vasta itsekin ymmärtää, mitä tämä hautoo :'>

A/N: Joku saattaa saada tästä sarjasta ehkä ähkyn, mutta nämähän ovat pelkkiä raapaleita… Ja enköhän ole pihdannut niitä tarpeeksi kauan.



83.
200 sanaa

Aamulla, herätessään nukkuvan Idunnan vierestä, Aala kurkistaa ensi töikseen ulos. On tyyntynyt, valonkaje idästä saa taivaanrannan maalautumaan vaaleansiniseksi. Tuuli on nietostanut lumen uudelleen tukkimaan polut, joku kylään jääneistä miehistä lapioi jo pääväylää auki.

Päivä kuluu verkaalleen. He puhdistavat polkuja lumesta, tähyillen rekeä palaavaksi. Mitään ei kuitenkaan näy, ei edes illan tullen. Idunna jää huolissaan Lumaen luo, mutta Aalan on palattava omaan mökkiinsä, pitämään sitä lämpimänä.

Ovi natisee hiljaisuudessa kovaäänisemmin kuin ennen. Aala keskittyy sytyttämään tulen huolellisesti, välittämättä tyhjyyttään ammottavista pimeistä nurkista. Hän raahaa ripein liikkein taljansa lähemmäs lämpöä ja käpertyy pieneksi, valehdellen ettei autius vieressä tunnu miltään. Vaikka tietysti se tuntuu, aivan kuin Aala makaisi kuilun reunalla.

Eikä hänen näkemänsä uni ole sen parempi. Aala on tumman veden alla, eikä pyristelystään huolimatta löydä pintaa. Rintakehää pakottaa pyörryttävästi. Hohtavat eläinhahmoiset henget leijuvat tuijottamassa hänen kamppailuaan. Aala ojentaa käsiään apua anoen, mutta hän ei enää kuulu henkien joukkoon. Paniikki tarttuu rintaan, silmissä vilisee pieniä mustia pisteitä. Silloin hän erottaa syvemmällä vedessä velttona uppoavan ihmishahmon.

Aala unohtaa oman hätänsä, yrittää kauhoa lähemmäs vaikka keuhkoja polttaa. Hän ei saa antaa miehen upota, Aala tietää sen. Hahmo erottuu yhä hämärämmin, vajonneena kauas hänen ulottumattomiinsa. Aala avaa suunsa, nielee jääkylmää vettä.

Painajainen katkeaa Aalan äänettömään huutoon.

84.
200 sanaa

Henkimaailma, kuoleman rajamailla. Shamaanina ollessaan Aala kävi siellä toisinaan, houkuttelemassa henkiä takaisin ruumiseen. Hän pelasti kerran kuumeisen pojan hengen sillä tavoin, kokeili sitä naiseen johon apu ei enää yltänyt. Silloin oli vaikeaa palata itse takaisin, Aala meni melkein liian pitkälle.
Nyt hän ei ollut saanut valita, hänellä ei ollut voimia siihen enää.

Aamu valkenee tuskallisen hitaasti. Aala ei pysty enää nukkumaan. Unen paniikki on lieventynyt ahdistukseksi, joka on juuttunut kiinni rintaan. Se tuntuu kuin jäältä, joka tarttuu virtaavassa uomassa kiinni kiviin. Kylmältä ja terävältä, koko ajan kasvavalta.

Joku metsässä olleista on kuollut, Aala on asiasta varma. Ja mies oli uponnut nopeasti, ei enää edes ajelehtinut pinnalla. Niin nopeasti, ettei Aala ollut nähnyt tätä kunnolla.

Se ei voinut olla Elvar. Ei vain voinut, ei saanut, ei voinut. Silloin Aala olisi tuntenut jotain enemmän, varmasti olisi. Eikö niin? Hän oli jo kerran hakenut Elvarin takaisin, ja silloin hän oli tuntenut paljon enemmän.

Aalan kädet tärisevät. Olo on voipunut, melkein yhtä voimaton kuin joskus henkimatkan jälkeen. Mutta miten se olisi voinut olla totta? Eihän hän ole enää shamaani. Eikä hän ollut ollut itse kuolemassa viime yönä, ainakaan tietääkseen. Kuoleminen ei tunnu hukkumiselta.

Aala yrittää hengittää hitaasti, nopea haukkominen saa vain jään viiltämään kipeämmin.

85.
200 sanaa

”He tulevat!”

Aala syöksyy ulos heti kuultuaan huudon. Hän oli valmiiksi lämpimissä vaatteissa, ja on ensimmäisten joukossa tähyämässä tulijoita. Puunkaatajat näyttävät vaitonaisilta, joku retkottaa runkojen päällä.

”Voi ei”, Lumae henkäisee hänen vieressään, ja puristaa Idunnaa lähemmäs itseään.

On hiljaista, vain huolestunut kuiskuttelu halkoo ilmaa. Iivel seisoo ryhdikkäänä kaikkien Neuvoston keskellä, katse tiiviisti horisontissa.

Aala erottaa Elvarin miesten joukossa, samoin Nuume on kunnossa. Sitten Aalan vatsanpohjassa jysähtää. Mijéä näy. Idunna nyyhkäisee helpotuksesta, kun paljastuu että tämä oli vain kuorman takana, katseiden ulottumattomissa. Reen pysähtyessä Nuume astuu vakavana esiin.

”On sattunut hirvittävä onnettomuus”, mies sanoo synkeänä, ja kääntyy katsomaan pientä naista, ”olen pahoillani, Anjuv.”

Anjuv lyö kädet kasvoilleen ja tuijottaa ruumista. Naama vääntyy tuskan irveeseen, kyyneleet tulvivat silmistä.

”Ei Piervle voi olla kuollut!”

Kaikki ovat hiljaa. Eräs mukana olleista miehistä kävelee Anjuvin luo, kietoo kädet hänen ympärilleen.

”Tule, mennään. Lapset tarvitsevat sinua.”

”Ne tarvitsevat isäänsä, Lejo! Mitä minä nyt?” Anjuv nyyhkyttää.

Elvar tarttuu Aalan käteen.

”Mennään”, tämä kuiskaa.

Mökissä Elvar kertoo, että yksi pinotuista puista oli vierähtänyt Piervlen päälle. Jäinen runko mursi niskan. Aalaa heikottaa ja kuvottaa. Miten helppoa se oli ollut. Kuka vaan olisi voinut olla siinä, väärässä paikassa.

Elvar vetää hänet syliinsä, ehkä tarvitsee Aalaa yhtä paljon kuin hän Elvaria.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Ei ole ähkyn vaaraa, kyllä tätä voisi lukea kerralla vaikka kuinka paljon.  :) Välirauha alkoikin sitten rakoilla oikein toden teolla, Aalan paniikki ja epävarmuus eritoten Elvarista välittyivät tosi selkeästi. Ja miten pelottelit vielä Mijenkin suhteen, oijoi. Onneksi, onneksi molemmat olivat kunnossa, vaikka luonnollisesti Piervlen kohtalo oli kamala. Ja Iivel, mitähän hän kaiken tämän keskellä aikoo… Suosikkikohdakseni näissä osissa muodostui Aalan uni ja eläinhahmoiset henget, on aina jotenkin pysäyttävää saada muistutuksia hänen entisestä roolistaan ja elämästään – tuokin, miten hän pohti sitä miten toi ihmisiä kuoleman rajalta pois. Mukavaa että jatkoa tuli näin nopeasti, ja kiitos jälleen!
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 074
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Höpöhöpö jostain ähkystä, sun teksteistä ei voi ikinä sellaista saada! Ja voi, käy Anjuvia sääliksi, tosi ikävästi sattunut. Mutta niinhän se valitettavasti on, et ikinä ei voi tietää mitä voi tapahtua jollekulle, kelle tahansa. Onneks Elvar ja Nije olivat kuitenkin kunnossa <3 Kiitos nopeasti tulleista uusista osista ja uusia taas odottaen!

Luttis <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lunalotta, niinhän se on, pitäisi muistaa omassa arjessakin enemmän kaiken haurautta. Kiitos kommentista <3

Okakettu, Aalan menneisyys alkaa puskea yhä enemmän lähelle, kun tunnelma tiivistyy... Näissä osissa ei vielä päästä ihan pohjalle (onneksi). Kiitos itsellesi!

A/N: No niin, heti tuli tauko... Mutta lyhyt vasta, ette varmaan huomanneetkaan? Ettehän? Hyvä hyvä, täällä ollaan!



86.
200 sanaa

”Piervle tuskin arvasi katkovansa puita omaan polttoriittiinsä”, Elvar mutisee.

Aala painautuu lähemmäs Elvaria. Kokon lämpö lyö vasten kasvoja ärhäkkänä, saa jäätyneet posket kihelmöimään ja nenän valumaan. Iivel tanssahtelee tulen luona, viskoo yrttikimppuja ja jollottaa loitsuja vainajan matkan turvaamiseksi. Piervlen vanhin poika seisoo äitinsä vieressä ja yrittää olla itkemättä, kuin isot miehet. Aala arvelee, että tämä on ehkä seitsemän vanha.

Hiljalleen väki alkaa harvenemaan, ja Aala nykii Elvarin kättä. Tämä lähtee seuraamaan häntä vitkaan, sormet lomitettuna Aalan sormiin. Mökin sisällä Aala tarttuu kiinni Elvarin leuasta, tuijottaa katsetta vältteleviin silmiin. Karhea sänki pistelee sormien alla, eikä Elvar osaa pitää salaisuuksia häneltä. Ei ole koskaan osannut.

”Minä oli hänen vieressään”, Elvar kuiskaa, ”runko joka vei hänen henkensä, osui minua rintaan.”

Sanat iskeytyvät Aalaan niin voimakkaina, että häntä alkaa heikottaa. Elvar nielaisee pari kertaa, ja jatkaa sitten käheästi:

”Mutta ei hätää, Aala, ei hätää. Olen ihan kunnossa.”

Aala tyrskähtää, kyyneleet karkaavat silmänurkista. Niin että kaikki on sitten hyvin vai? Että Aalan ei tarvitse olla järkyttynyt ja peloissaan? Elvar pyyhkii tärisevillä sormillaan hänen märkiä poskiaan. Aala takertuu kiinni, vannoen hiljaa mielessään ettei enää koskaan päästä Elvaria lähtemään luoltaan.

”Se oli onnettomuus. Sellaista sattuu”, Elvar vakuuttelee, huulet kiinni hänen hiuksissaan.

Aala rukoilee, että Elvar on oikeassa.

87.
200 sanaa

Mustelma näyttää ilkeältä. Aala irvistää sen nähdessään, mikä saa Elvarin vakuuttelemaan ettei vamma ole alkuunkaan niin paha kuin miltä näyttää. Oli miten oli, Aala keittää vahvan yrttiliuoksen jonka pitäisi nopeuttaa paranemista. Osan hän juottaa Elvarille, osan sivelee suoraan ruhjeen päälle. Reunat ovat jo muuttuneet vihertävänkeltaisiksi, mustelman ydin on syvän violetti. Elvar sihahtaa, kun liuos valuu päällä komeileviin verinaarmuihin.

Aala painelee ensin varsinaista iskukohtaa, sitten sen ympäristöä. Kylkiluut vaikuttavat onneksi ehjiltä, vaikka mustelman aiheuttaman turvotuksen vuoksi on vaikea sanoa mitään varmaa.

”Tule tänne”, Elvar mutisee kiertäen sormensa Aalan ranteen ympäri.

Aalan käsi jää paljasta rintaa vasten, kun hän kumartuu suutelemaan Elvarin huulia. Hän ei voi olla miettimättä miten pienestä oli kiinni, että hän ylipäänsä saattaa tehdä niin. Elvar voisi nyt olla vain kasa kytevää tuhkaa. Huulet painautuvat hänen omiaan vasten vaativammin, käsi silittää selkää.

”Ikävöin sinua.”

Aala tuntee pehmeän hymyn nousevan kasvoilleen. Minäkin sinua, hän ajattelee. Ja ehkä Elvar tietää, ainakin kun tämän sormet kaivautuvat vaatekerrosten alle saaden Aalan henkäisemään. Aala päättää ettei anna jossittelujen viedä häneltä kuluvaa hetkeä, hän ei suo sitä kenellekään. Kaikkein vähiten kohtalolle tai Iivelille.

Myöhemmin he syövät yhdessä Idunnan ja Mijén kanssa. He puhuvat vain vähän, mutta tukevat toisiaan sitäkin enemmän. Idunnan silmissä on punaiset reunukset.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Tämä on kaikille niille, jotka ovat odottaneet Aalan menneisyyden lisäpuintia. Sekä niille, jotka ovat odottaneet Iiveliä.



88.
200 sanaa

”Toivon että voit hyvin, samoin kuin leikkikalusi?”

Aala pyörähtää ympäri, käsi tarttuneena ovenkahvaan. Toisessa kädessä on kopallinen polttopuita, joista osa putoaa maahan. Iivel ei kuitenkaan ole hänen takanaan, vaan astuu esiin varjosta mökin nurkalta.

”Olin oikeastaan harmistunut, kun kuulin miten läheltä oli liipannut. Jos olisin polttanut hänet, ehkä olisin nähnyt onko sinulla sittenkin tunteita”, Iivel jatkaa.

Kuuma raivo ja häpeä estävät Aalaa liikahtamasta. Niiden takana sykkii pelko, mene pois, ole kiltti ja mene pois, pois. Jätä minut rauhaan.. Iivel mittailee häntä vaaleilla silmillään, röyhkeästi.

”Tiedätkö, mitä entinen sulhasesi sanoi kun lähdit? Että isä oli petturi, ei kunnioittanut sopimusta. Vaikka ainoa petturi olit sinä.”

Mutta Aala ei koskaan ollut antanut suostumustaan. Hänen ei oltu annettu valita, siksi hän oli lähtenyt. Iivel oli liian pieni ymmärtämään, eikä Aala voi enää selittää sitä hänelle. Pakkanen tuntuu kiristyvän entisestään, kun Iivel kääntyy ympäri. Vaikka tämä kävelee poispäin, Aala kuulee jokaisen hiljaisen sanan. 

”Ehkä tuo mieskin tajuaa sen nyt. Hän vaikutti olevan hieman järkyttynyt siitä kaikesta, mitä olet jättänyt kertomatta.”

Ei.

Aala riuhtaisee oven auki. Elvar istuu tuijottamassa liekkeihin, käsivarret polvien ympärillä. Tämä nostaa katseensa vasta kun Aala on ehtinyt aivan hänen viereensä. Silmissä on mielipahaa, surua ja pettymystä.

”En tiennytkään, että sinulla on veli.”

89.
200 sanaa

Nyt jos koskaan Aala kaipaisi sanoja avukseen. Pelkkä olen pahoillani ei riitä alkuunkaan kun hänen pitäisi selittää virheitään, vääriä tekojaan.

”Onko se totta? Että sinun oli määrä solmia liitto, ennen kuin lähdit?”

Elvarin hiljaisessa äänessä soi rukous, joka anelee, että Aala kieltäisi kaiken. Mutta hänestä ei ole valehtelemaan Elvarille enää. Aala sulkee silmänsä, ja nyökkää.

”Entä onko totta, että kun tulit meidän kyläämme tätisi luo, jätit taaksesi sairaan isän? Ja hänestä huolehtimaan kymmenkesäisen pojan, joka oli joutunut kasvamaan ilman äitiä?”

Aala ei avaa silmiään, kun nyökkää uudelleen. Elvar vetää syvään henkeä.

”Minä ajattelin aina, että sinä halusit auttaa ihmisiä. Minä näin sen. Uskoin, että ne jotka väittivät sinua kylmäksi ja itsekkääksi eivät vain tunteneet sinua. Mutta nyt…”

Älä sano sitä.

”En voi olla miettimättä, että olinko se minä, joka en tuntenut sinua. Ehkä näin vain mitä halusin.”

Aala avaa silmänsä, polvistuu maahan ja pudistelee päätään. Elvar ei kuitenkaan katso häneen, vaan tuijottaa taas liekkejä. Aala tuntee kurkkunsa kuroutuvan, kyyneleet herahtavat silmiin. Hän tahtosi sanoa miten hän katuu, miten hän oppi ymmärtämään asioita. Että hän tosiaan tahtoi auttaa, tahtoo yhä.

Hänen tätinsä Senta, kylän edellinen shamaani, oli ensimmäinen henkilö joka sai Aalan tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Vasta sitten hän saattoi arvostaa muita.

90.
200 sanaa

Vaikka Aala lähti shamaaniksi osin paetakseen, se alkoi pian tuntua hänen kutsumukseltaan. Senta oli hyvä, kärsivällinen ja rakastava opettaja. Aala oppi arvostamaan kasveja, tuntemaan tanssin riemun ja sen onnen, mikä syntyi kun sai autettua jotakuta.

Kun Senta kuoli, Aala tunsi aitoa surua ja ikävää ensimmäistä kertaa äitinsä kuoleman jälkeen. Tällä kertaa se oli puhtaampaa, sillä hän ei syttänyt ketään. Aalasta tuli shamaani, jonka ensimmäinen tehtävä oli johtaa tätinsä turvallisesti tuonpuoleiseen. Hän tanssi kokon ympärillä silmät kiinni, sillä ei halunnut toisten näkevän hänen kyyneleitään, heikkouden merkkejä.

Aala ei päästänyt ketään lähelleen, mutta Elvar ei kysynyt lupaa. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä?

Aala ojentaa arasti kättään, laskee sen miehen kämmenen päälle.

”Olen todella hämmentynyt. Annatko minun miettiä tätä yksin?” Elvar sanoo hiljaa.

Aala nykäisee sormensa pois, kuin kosketus äkkiä polttaisikin. Päässä humisee kuin lyönnin jälkeen. Hän peruuttaa hitaasti ovelle, sulkee sen jäljessään. Aalan on päästävä pois, hän ei voi jäädä odottamaan.

Naali ulvoo hänen rinnassaan, tahtoo juoksemaan tunturiin, nuolla haavojaan. Mutta kerrankin Aala tietää paremmin mitä tehdä. Hän juoksee hengitys huuruten kylän poikki, ja koputtaa vimmatusti.

Mijé näyttää yllättyneeltä avatessaan oven. Sitten Aala tavoittaa Idunnan katseen, ja nainen syöksyy halaamaan häntä. Aala hukuttaa surunsa ystävänsä olkaan, ja Idunna osaa antaa hänelle aikaa.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Apua. Olen vähän sanaton nyt, sen verran hätkähdyttävää tämä uusi tieto oli - eikä siis mitenkään huonolla tavalla. Olet rakentanut tämän hetken lähestymisen todella hyvin tässä pikku hiljaa, ja tuntuu siltä, että Aalaa ja tämän tekoja pystyy viimein ymmärtämään ihan todella. Kaikkea katsoo vähän uudessa valossa, ikään kuin, mutta kuitenkin niin, että se sopii todella hyvin hyvin yhteen sen kanssa, mitä lukija Aalasta tähän mennessä tietää. Kuin näkisi viimein kokonaiskuvan?

Tosi hieno käänne, vaikka totta kai myös surullinen. Iivel on kyllä oikea käärme, mennä nyt puhumaan tuolla tavalla Elvarille - ja toisaalta häntäkin ymmärtää nyt enemmän. Elvarin suhtautuminen satutti yhtä paljon kuin Aalaa, mutta vaikeahan tuollaiseen on reagoida maltillisesti. Nämä kaksi ovat vain kokeneet jo niin paljon kovia yhdessä, että surettaa hirveästi nähdä asiat näin pahassa solmussa. Ehkä asioiden miettiminen rauhassa kuitenkin auttaa, niin toivon, ja onneksi Aalan sai lohtua Idunnasta. <3 Kiitos!
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 074
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Voi ei, toivoisin itsekin että Aala pystyisi nyt puhumaan :( Toivottavasti Elvar ei sentään jätä Aalaa, koska silloin Iivel saisi sen mitä ehkä haluaa, ja olisi vahingoniloinen ja satuttaisi Aalaa lisää...

Kiitos silti uusista osista ja tulevia odotellen. <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Okakettu, aaa, olin vain niin otettu kommentistasi etten oikein tiedä mitä sanoa. paitsi että kiitos <3 Aala tosiaan ymmärsi mennä Idunnan luo, ja tässä on siihen jatkoa lisää :3

Luttis, se kyllä helpottaisi asioita! Pidä toivoa yllä, näissä osissa vielä lisää kriiseilyä. Kiitos  :-*

A/N: Pahoittelut siitä, että jätin tuon raapaleen viimeiseksi edellisessä viestissä. Ja ehkä tämänkään loppu ei ole paras mahdollinen, joten sori siitäkin :'D



91.
200 sanaa

Aala vakuuttaa Idunnan siitä ettei kukaan ole sairas tai loukkantunut, ja tämä ymmärtää loput.

”Voit jäädä yöksi meille”, Idunna sanoo ojentaessaan Aalalle vettä.

Aala nyökkää. Kylmä vesi auttaa avaamaan kurkkua niin, että hengitys kulkee taas. Suukin tuntuu vähemmän tahmealta. Idunna puhuu hetken hiljaa Mijén kanssa, ja palaa sitten Aalan luo. Mijé käy nukkumaan, mutta Idunna rahaa oman taljansa Aalan viereen.

”Sydänsuruista kärsivän ei pitäisi joutua nukkumaan yksin”, tämä sanoo.

Aala saa nyökättyä, ja pyyhkäisee uuden kyyneleen pois poskeltaan. Idunna puhelee hänelle hiljaa sitä sun tätä, täyttääkseen hiljaisuutta joka on asettunut raskaana Aalan ylle. Menee aika kauan, ennen kuin hän tajuaa Idunna kiertelevän jotain. Välillä tämän lauseet katkeavat kesken, ja nainen tahtoisi selvästi kertoa jotain.

”Ei se mitään ole, keskitytään nyt sinuun”, Idunna välttelee.

Aala haluaa kuulla mitä tahansa, joka estää häntä ajattelemasta illan tapahtumia. Aivan sama, vaikka uutiset olisivat huonoja. Lopulta Idunna myöntyy puuskahtaen.

”Olkoon. Ajattelin vain että tunnelma olisi ollut vähän toinen…”

Aala kohottaa kulmiaan kärsimättömästi.

”Minä olen raskaana. Meille tulee vauva.”

Aalasta tuntuu että ilma hyytyy. Idunna puree huultaan ja luo katseensa alas, vatsansa päälle laskettuun käteen.

”Olen niin onnellinen, Aala.”

Aala nyökkää, onnistuu hymyilemään ja kietoo kätensä Idunnan kaulaan. Jossain rintalastan alla kateus repii hänen sisuskalunsa kappaleiksi.


92.
200 sanaa

Aala esittää nukahtavansa, niin että Idunnakin saa viimein unta. Idunna ja Mijé saavat lapsen. Aala sitä vastoin on onnistunut karkoittamaan Elvarinkin luoltaan. Iivelin avustuksella, toki, mutta pohjimmiltaan syy on hänen.

Aala toivoo, ettei olisi painostanut Idunnaa. Nyt hänestä tuntuu entistä pahemmalta, vaikkei hän uskonut niin voivan käydä.

Kumpa hänen kehonsa ei olisi niin tottunut valvomaan. Jos hän voisi vain tarpeeksi väsynyneenä hetkeksi kadota uneen. Nyt hän ei pysty nukkumaan, vaikka mökin ilma on raukea kahden nukkujan rauhallisesta hengitysestä. Punnittuaan vaihtoehtojaan Aala nousee hitaasti ylös, hiipii ovelle ja pujahtaa pakkaseen. Hän nojaa selkänsä oven kylmää pintaa vasten, ja huokaisee.

Kyyneleet ovat ehtyneet, ja olo on pelkästään tyhjä. Vatsan kohdalla tuntuu olevan suorastaan aukko, mistä puuttuu jotain. Tähdet erottuvat kirkkaina, revontulia ei ole himmentämässä niitä paria utuista nauhaa enempää. Hän tietää, että hän ei voi pujahtaa turkkiin juostakseen pakoon. Aalan on lakattava satuttamasta ihmisiä. Siksi hän pujahtaa hiljaa sisälle ja asettuu takaisin Idunnan viereen, ennen kuin tämä herää ja ehtii huolestua.
 
Aamun tullen Aala nukahtaa viimein. Idunna ja Mijé ovat jo jalkeilla, kun hän herää ovelta kuuluvaan koputukseen. Elvar seisoo ulkona, väsymys varjoina kasvoillaan.

”Oletteko nähneet Aalaa?”

Aala nousee ylös, ja kävelee epävarmana Idunnan taakse. Elvar huokaisee kättään ojentaen.

”Aala, tule kotiin.”
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Lainaus
Aala saa nyökättyä, ja pyyhkäisee uuden kyyneleen pois poskeltaan. Idunna puhelee hänelle hiljaa sitä sun tätä, täyttääkseen hiljaisuutta joka on asettunut raskaana Aalan ylle.
Minä niin tykkään näistä Aalan ja Idunnan yhteisistä hetkistä aina vain. Tuo miten Idunna on vakuuttunut, ettei sydänsuruisen pidä nukkua yksin. <3 Ehdin hetken jo säikähtää, mikä Idunnan uutinen on, mutta kyseessä olikin hieno sellainen! Aalan ristiriitainen suru asiasta oli kyllä sydäntäsärkevää, varsinkin kun tilanne on nyt muutenkin niin kipeä. Olit kuvannut todella hienosti sen tunteen, kun tahtoisi nukkua muun maailman mukana muttei pysty. Olin todella ylpeä Aalasta, kun hän ei turvautunut Naaliin, se olisi varmasti ollut nyt houkuttelevampaa kuin milloinkaan. Ja sitten Elvar, sanomassa moista, onneksi! Toivottavasti hän ja Aala kykenevät kommunikoimaan kaiken selväksi, tämä tuntuu ainakin askeleelta parempaan suuntaan. Jatkoa odotellen, etenkin moisen cliffhangerin jälkeen, heh.
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Okakettu, kiitos! On aina mukava kuulla että pidät niistä hetkistä edelleen, ehkä olen onnistunut tekemään jotain oikein ;> Naali on Aalalle edelleen pakotie, mutta hän yrittää välttää karkuun juoksemista.

A/N: Pahoittelut tosiaan edellisestä, mutta kirjoittajan pitää tehdä, mitä kirjoittajan pitää tehdä (jotta ette ikinä lopeta lukemista, hah haa!). Nyt päästän teidät jännityksestä.



93.
200 sanaa

Elvar ei sano mitään, kun he kävelevät takaisin mökkiään kohti. Hän pitää Aalan kättä omassaan tavanomaisesti, ei purista vihaisena, mutta ei myökään ikävöiden. Eihän Aala voi sellaista odottaakaan.

Nyt se tapahtuu. Elvar sanoo ettei jaksa häntä enää, Aalakin tietää että toinen on yrittänyt. Elvarin olisi pitänyt kuunnella viisaampiaan, unohtaa nuoruuden typerä itsetunto ja hulluus. Hän voisi olla Idunnan kanssa kotikylässään, nyt pellavapäisen esikoispojan lisäksi perheellä olisi varmaan toinenkin lapsi tulossa…

Elvar sulkee oven perässään ja huokaisee. Sitten hän istuu hilloksen ääreen, Aala mukanaan.

”Luulin, että olit lähtenyt tunturiin. Minun olisi pitänyt luottaa sinuun ja etsiä ensimmäiseksi kylästä.”

Aala hymähtää. Totuus on, että Elvarilla oli oikeus uskoa pahinta. Elvar kääntyy katsomaan häntä silmiin, tarttuu toiseenkin käteen.

”En ole iloinen, mutta loppujen lopuksi on aivan sama, vaikka olisit tappanut isäsi omin käsin.”

Aalan sydän hakkaa.

”Minä en halua elää ilman sinua”, Elvar kuiskaa, nojautuen lähemmäs. ”Anna anteeksi.”

Aala tuntee kyyneleet vasta, kun ne ovat taas hänen poskillaan. Elvar vetää hänet syliinsä, likistää lähemmäs kuin ei haluaisi irroittaa olleenkaan.

”Olen pahoillani. Niin pahoillani, anna anteeksi”, Elvar mutisee käheästi hänen hiuksiinsa, uudelleen ja uudelleen.

Aala hengittää Elvarin tuoksua. Hän tahtosi käskeä toista lopettamaan anteeksipyynnöt, eihän Aala ole niitä ansainnut. Mutta Aalakaan ei päästä otettaan.

94.
200 sanaa

”Nyt ainakin tiedän, miksi shamaani vaikutti tutulta. Teissä on hieman samaa näköä.”

Aala kohottaa katseensa Elvarin silmiin, toivoen kerrankin että hänen paha olonsa välittyy ulospäin.

”Minä tiedän, että olet pahoillasi. Enkä minä aio uskoa kaikkea, mitä veljesi sanoi. Minä olen nähnyt sinun tekevän paljon hyvää”, Elvar sanoo lempeästi, silittäen hänen hiuksiaan.

Aala toivoo, että olisi tehnyt enemmän, tai paremmin. Se, että Elvar tietää hänen menneisyytensä, saa Aalan olen alastomaksi ja haavoittuvaiseksi. Elvarissa täytyy olla jotain kummallista, kun tämä pysyy yhä Aalan vierellä. Samalla hän on onnellinen, ettei heidän välillään ole enää salaisuuksia. Elvarin katseessa on pehmeyttä.

”Minä haluasin kovasti suudella sinua nyt”, tämä naurahtaa.

Aala tuntee hymyn nousevan kasvoilleen, ja nostaa leukaansa yltääkseen suukottamaan Elvarin leuansyrjää. Huulet hakevat tiensä hänen omilleen, niiden rohtunut karheus on melkein kutittavaa.
 
Aala heittää toisen jalkansa Elvarin yli, painautuakseen kunnolla toisen syliin. Elvar ynähtää, kietoo kätensä hänen ympärilleen ja likistää huulet tiukemmin toisiaan vasten. Aala tuntee miten lämpö alkaa heräillä hänen sisällään, häätäen hyytävän huolen.

”Minun pitäisi oikeastaan mennä katsomaan…” Elvar mutisee.

Aala suutelee turhat puheet pois ja kumartuu näykkäisemään Elvarin kaulaa. Iho on pakkasen puraisemaa, Elvar ei taaskaan ole muistanut suojata sitä kunnolla.

”Älä lopeta”, Elvar pyytää.

Juuri nyt Aala ei kieltäisi Elvarilta mitään.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 074
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Voi näitä kahta <333 Tän tarinan otsikko pyöri mun mielessä, Elvar tosiaan jää Aalan luokse vaikka mitä tapahtuisikin. Ja onneksi Elvar tietää, että Aala on tehnyt myös paljon hyvää. Toivottavasti mikään ei tule ikinä näiden kahden väliin <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Aa miten ihana oli lukea tällaista draaman jälkeen, hirmu palkitsevaa. Varsinkin kun se oli kirjoitettu niin kauniisti. <3 Lunalotta sanoikin jo osuvasti, että näissä osissa välittyi jotenkin erityisen hyvin otsikon teema. Pakkoa sanoa, että naurahdin Elvarin 'vaikka olisit tappanut isäsi omin käsin' - kommentille, se sopi hänen suuhunsa tässä tilanteessa sen verran hyvin, ja puhuu toisaalta paljon hänen rakkaudestaan Aalaan. Ja tuo loppu! Kiitos paljon osista. :)
« Viimeksi muokattu: 10.07.2019 22:11:47 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lunalotta, saahan sitä toivoa ;> Lupauksia en voi antaa sen enempää kuin Aalakaan... Kiitos <3

Okakettu, kiitos sinulle kommentista! Tällaisen pehmoilun kirjoittaminenkin on ihan mukavaa välillä :3

A/N: Miten tässä taas näin kävi?!? No, elämä tapahtui, ja nyt tartuin tämän kirjoittamiseen pari päivää sitten uudestaan. Ja oho, täällähän oli jo valmiita julkaisemattomia osia! Sillä lailla...



95.
200 sanaa

Aala ei varmaan koskaan opi varautumaan siihen, miten hiljaa Iivel osaa olla. Aala on hakemassa vettä, eikä edes huomaa veljeään parin metrin päässä samassa puuhassa ennen kuin tämä puhuttelee häntä.

”Sinä löyhkäät häneltä”, Iivel sanoo inhoa äänessään.

Aala nostaa leukansa pystyy ja katsoo Iiveliä silmiin. Siihen hänen uhmakkuutensa kuoleekin, jäätävään vihaan joka palelluttaa hänen sisuksensa. Iivel on saanut hänet kiinni, sinisestä pimeään taittuva ilta kätkee heidät näkyvistä.

”Nyt ymmärrän miksi hän sietää sinua yhä. Olet likainen pikku lutka, valmiina kiemurtelemaan hänen sylissään –”

”Ei enää sanaakaan!”

Aala kääntyy hädissään ympäri. Elvar harppoo rinnettä alas, vaikka hän kuinka pudistelee päätään. Aala pudottaa sangon, laskee kätensä Elvarin rinnalle ja yrittää estellä miehiä syöksymästä toistensa kurkkuun.

”Älä koskaan loukkaa Aalaa! Et tunne häntä”, Elvar murisee hampaidensa välistä.

”Tiedätkö millaista oli kasvaa väheksyttynä? Katsoa, miten ainoa rakkaasi kuihtuu pois?” Iivelin ääni on petollisen tyyni.

”Usko tai älä, minulla on aavistus siitä. Jätä meidät rauhaan!” Elvar sanoo.

”Hän jätti perheensä ja petti shamaanin valan! Elinikäisen sitoumuksen! Miksi sinä olisit poikkeus?” Iivel naurahtaa ivallisesti.

Aala tuntee olonsa irralliseksi, aivan kuin riita ei koskisi häntä. Iivelin keho on pingottunut kireäksi kuin lanka, kädet nyrkkiin puristettuina, huokuen vaaraa.

”Koska hänen viimeiset sanansa olivat minä rakastan sinua.” Elvar sanoo.

96.
200 sanaa

Aala näkee sen hetken, kun Iivelillä napsahtaa. Silmät tuntuvat roihahtavan, ja suu vääntyy karmeaan irveeseen. Kuin hidastettuna hänen veljensä kädet heltiävät nyrkistä, taipuvat ja ojentuvat tönäisemään Elvaria.

Hän kaatuu jokeen, Aala tajuaa kauhuissaan ja syöksähtää tyrkkäämään Elvaria sivulle, niin että he molemmat törmäävät pölähtäen hankeen. Lumi on kylmää tunkeutuessaan paidankauluksesta hileenä sisään, jättäessään ihottumaa ranteisiin. Aala painaa kädellään Elvaria maahan, ja nostaa katseensa. Iivelin koko olemus vuotaa katkeruutta, joka tihkuu myrkyn lailla heidän välilleen.

”Nyt sinä siis suojelet häntä”, Iivel sanoo, tarttuu sankoonsa ja lähtee nousemana rinnettä ylös.

Aala tasailee hetken hengitystään, unohtuneina omiin ajatuksiinsa. Sitten Elvar liikahtaa, ja ähkäisee.

”Aala, sinun kätesi… Mustelma on vielä vähän arka.”

Aala nousee Elvarin päältä ja auttaa tämän pystyyn paksusta kinoksesta. Elvar tarttuu vesisankoon, kietone toisen kätensä Aalan ympäri.

”Shamaani olisi kyllä ansainnut pienen opetuksen”, Elvar mutisee ja rutistaa Aalaa tiukemmin.

Aala miettii kuitenkin taas Iiveliä. Veli sanoi hänelle aiemmin ehkä olisin nähnyt onko sinulla sittenkin tunteita. Nyt tämä oli nähnyt, ja ilmeisesti tuntenut olonsa vain entistäkin pahemmaksi. Iivelkin olisi aikanaan tarvinnut Aalan rakkautta, mutta ei ollut enää valmis ottamaan sitä vastaan.

”Aala? Kaikki on hyvin, ei käynyt kuinkaan”, Elvar sanoo, ja pyyhkäisee jääkylmillä sormillaan Aalan tunnotonta poskea.

Aala ei saa hymyiltyä.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 074
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Oikeinkirjoitusnatsi-minä löysi pari kirjoitusvirhettä mutta vähät siitä - rääpäleet veivät taas mennessään. Voi Iivel miten julma sinä kehtaatkin olla! Ja miten syvää Aalan ja Elvarin rakkaus on kun ensin Elvar puolustaa ja sitten Aala suojelee! <3 Kiitos raapaleista pitkästä aikaa, en malta odottaa uusia jos oot kerta sellaisia kirjoitellut! ;)
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 777
Lainaus
”Koska hänen viimeiset sanansa olivat minä rakastan sinua.” Elvar sanoo.
<3 Tämä kohta on ehdottomasti yksi suosikkejani koko tästä tarinasta. Mietinkin jo, että Aalan on kohdattava Iivel ennen pitkää uudelleen, mutta onneksi hänen ei tarvinnut tehdä sitä yksin. Muutenkin tästä näki, että asetelma on selvästi muuttunut hiukan nyt, kun Elvar on tietoinen Aalan menneisyydestä. Iivelin käytöksestä vaikuttaa välittyvän, että hänkin on asiasta tietoinen - mitäköhän hän nyt entistä katkerampana ja epätoivoisempana aikoo tehdä, oivoi. Oli mukava saada jatkoa, kiitos paljon näistä osista. :) 
« Viimeksi muokattu: 03.09.2019 15:11:01 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © heikala

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
Luttis, joo, nämäkin olivat tosiaan edintointia vaille koneella... Mutta elämä tapahtui, joten saat ne vasta nyt!

Okakettu, kiitos! Nyt kortit ovat tosiaan kaikkien nähtävillä, mutta Iivelistä ei silti tahtonut ottaa selvää kirjoittajakaan :'> Tässä nyt kuitenkin ollaan.

A/N: Selvän teki, hiiteen kaikki hyvät aikeet säännöllisestä julkaisutahdista. Hyvityksenä tarjoilen teille nyt useamman raapaleen, jaettuna kuitenkin erillisiin viesteihin kuten yleensä. Positiivisesti ajateltuna näitähän on kepeä napsia kerralla monta, vai mitä? Ehkä tässä on syy miksi en oikein ole hyvä kunnollisissa jatkiksissa joissa on täyspitkät luvut...



97.
200 sanaa

Hurjimmat pakkaset väistyvät, ja Idunna kertoo uutisensa Lumaelle. He ovat niin iloisia ja onnellisia, että ilman lauhtuminen tuntuu melkein johtuvan vain siitä. Lumae tietää luultavasti Aalaakin paremmin, miten kipeästi Idunna on kaivannut lasta, omaa pientä perhettään.

Aala ei ennen ajatellut kaipaavansa vastaavaa, ei tosiaankaan. Hän tiesi valitsevansa yksinäisyyden shamaanin virkaan ryhtyessään. Mutta kaikki ne lapset, joita hän hoivasi aikanaan shamaanina ja sen jälkeen, tuntuivat tarttuneen pienillä käsillä hänen sydämeensä ja vieneen siitä palasen mennessään. Jäljelle jäi vain tyhjä syli ja ontto kipu rinnassa, joka vihlaisee kipeästi aika ajoin.

Elvar olisi hyvä isä, Aala tietää sen. Tämä opettaisi lapselle kaiken minkä tietää, eikä tuomitsisi. Kärsivällinenkin Elvar on, voi, sen Aala tietää hyvin. Niin, Elvar olisi hyvä isä, mutta Aala tuskin itse olisi hyvä äiti. Häntä pelottaa yhä kiintyä ja hän tarvitsee omaa tilaansa, rauhaa. Aala onnistuu hädin tuskin pitämään kiinni Elvaristakaan. Ja millainen äiti se sellainen olisi, jolla ei ole edes ääntä?

Aala nielee äkkiä pintaan nousseet kyyneleet. Hän siivoaa hämärän mökin lattiasta kattoon, ja vaikka Elvar katsoo häntä pitkään, tämäkään ei sano mitään.

Illalla, kun Aala tuijottaa väsyneenä liekkeihin, Elvar kietoo kätensä hänen ympärilleen erityisen hellästi ja vetää syliinsä istumaan. Ja Aalaa lohduttaa, että heidän on ihan hyvä olla näinkin.

98.
200 sanaa

Kevät tulee ihan liian nopeasti. Äkkiä hanget ovat hieman matalampia ja noesta harmaita, vesi joessa juoksee kiireemmin.

”On niin ihanaa, että Eelas voi taas hengittää helpommin. Ilma tuntuu pehmeämmältä, tiedäthän”, Lumae sanoo, kun he katselevat ulkona leikkiviä lapsia.
Naisen nuorimmainen kävelee jo, ja ojentelee käsiään päästäkseen äitinsä syliin. Lumae nostaa tottuneella otteella lapsen rinnalleen, varmaankin edes kiinnittämättä asiaan huomiota.

”Lupasin antaa Idunnalle joitakin ylimääräisiä lastenvaatteita. Raukkapololla ei ole sukua täällä tukemassa, paitsi tietysti sinä ja Elvar.”

Aala laskee mukin huuliltaan. Hän on luullut viikkojen aikan päässeensä asiasta yli, mutta lohdullisen lämmin juoma muuttui äkkiä karvaaksi hänen suussaan. Onneksi Lumae jatkaa rupatteluaan huomaamatta mitään, niin että Aala saa aikaa korjata asenteensa.

”Ei sillä että suku autuaaksi tekisi”, Lumae huokaisee ja laskee lapsen alas.

Aala kiittää yrttijuomasta, ja lähtee jatkamaan askareitaan. Iivel ei ole yrittänyt ottaa häneen yhteyttä enää joella tapahtuneen jälkeen, mutta Aalan mieltä varjostaa jatkuvasti levottomuus. Hän on huomannut sen Elvaristakin. Mies ei enää tähdo päästää häntä yksin ulos, etenkään hämärän jälkeen. Ainakin lisääntyvä valo suo Aalalle enemmän vapautta.

Illalla Elvar vetää Aalan rintaansa vasten, ja kun he ovat maanneet tovin hiljaisuudessa, tämä ottaa asian puheeksi.

”Mitä meidän pitäisi tehdä?” Elvar kuiskaa hiljaa.
 
Aala kääntyy ympäri, ja katsoo huolestuneisiin silmiin.

99.
200 sanaa

Kuukausi kuluu, eivätkä he tee mitään. Se syö molempia elävältä, mutta etenkin Elvaria joka ei tunnu voivan enää uskotella itselleen, että he elävät vain hetken kerrallaan. Aala tietää, että vaihtoehdot ovat vähissä.

He voisivat paeta, kuten ennenkin. Mutta etenkin Elvar on jo kotiutunut kylään, ja Aalankin on pakko myöntää, ettei hän tahtoisi jättää uutta turvapaikkaansa. Idunna ei tahtoisi kuullakaan moisesta, ja Aalallekin tulisi ikävä ystäväänsä, sillä sellainen Idunna hänelle on, kaikeasta huolimatta. Lisäksi ajatus kaiken pakkaamisesta ja kuljettamisesta erämaan halki tuntuu tavattoman raskaalta.

Mutta näinkään ei voi jatkua. Elvarin katseessa on aina nykyisin varjo, eikä tämä pysty kunnolla lepäämään. Aivan kuin Aala voisi vain kaatua maahan, tai lakata yöllä hengittämästä. Elvar riutuu, ja se sattuu Aalaan enemmän kuin hän voi käsittääkkään. Lisäksi hän on jatkusti väsynyt, joskus voi jopa oikeasti pahoin.

Eräänä yönä, kun Elvar on viimein vaipunut uneen, Aala nousee istumaan ja katsoo toista kunnolla. Hataraa ryppyä otsassa joka ei siliä unessakaan, mustelmia silmien alla.

On kohdattava toinen vaihtoehto. Aala nousee ääneti, pukee ylleen ja hiipii ulos. Hän voisi muuttua Naaliksi, kadota Elvarin elämästä antaen tälle rauhan. Mutta Aala on itsekäs, eikä myöskään tahdo enää elää yksin, ilman Elvaria.

Niinpä hän kävelee liukasta polkua pitkin shamaanimökin ovelle, ja koputtaa.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Ja hei, näin olemme jälleen sadassa raapaleessa tämäkin sarjan kanssa!



100.
200 sanaa

Iivel avaa oven hiukset sekaisin, karhea sänki poskellaan.

”Mitä ihmettä sinä teet täällä?” Iivel murahtaa yllätettynä.

Aala ei vastaa, vaan pujahtaa käsivarren ali sisälle. Yrttien tuoksu on yhä pinttyneen voimakas, vaikka mökissä on nyt myös Iivelin haju.

”Häivy!”

Aala ei piittaa veljensä huudosta, vaan istuu lattialle levitetylle taljalle sydän takoen. Iivel paiskaa oven kiinni ja harppoo Aalan eteen. Uni on häipynyt miehen kasvoilta, ja tilalla on vihansekainen ihmetys.

”Mitä sinä kuvittelet tekeväsi? Ja missä vahtikoirasi on, kotona remmissään?”

Aala vastaa Iivelin katseeseen. Hänellä ei ole aavistustakaan mitä hän oikein tekee, paitsi että pakeneminen on loppu nyt.

Iivel läimäyttää häntä kasvoille. Se kirvelee, mutta Aala jatkaa tuijottamista.

”En tajua sinua. En ole ikinä tajunnut, siinä se!”

Iivel marssii mökin toiseen päähän, jää katsomaan seinää hetkeksi ja palaa takaisin.

”Haluatko päästä hengestäsi? Olen toivonut sitä, ja joskus luulin että minusta olisi tappamaan sinut. Mutta se ei ratkaisi mitään, ei mitään! Oletko nyt tyytyväinen?”

Iivel tuijottaa häntä takaisin, ja lyö uudestaan. Aala ei tee elettäkään väistääkseen.

”Kirottua! Mikset sinä lähde! Minä voisin tehdä elämästäsi kuolemaa pahempaa tuskaa. Ajattelin miehesi myrkyttämisen olevan sopivaa, niin että hän kituisi hitaasti pois, kuten isä.”

Aalan sydän lyö nopeampaan.

”Mutta en ole tehnyt sitäkään! Miksi!”

Aala ei tiedä.

101.
200 sanaa

”Mikset sinä lähde! Niinhän sinä aina teet, vai mitä?”

Iivel yrittää satuttaa häntä ivalla, mutta Aala ei liikahdakaan.

”Sinulle olisi oikein menettää kaikki mistä välität. Mutta minusta ei ole siihen, en saa tapettua toista ihmistä. Siinäs kuulit! Nyt voit nukkua yösi rauhassa ja nauraa makeasti surkealle veljellesi, jossa ei ole kylliksi miestä edes kunnolliseen kostoon!”

Iivel nauraa hetken hysteerisesti, ja pyyhkäisee pari purkkia hyllyltä lattialle kolinan säestämänä. Sitten tämä kääntyy takaisin Aalaa päin, kyyneleet silmissä.

”Häivy!”

Hetken on aivan hiljaista.

”Sinun on turha yrittää alkaa nyt tunkea minun elämääni! En halunnut koskaan enää nähdä sinua, ja kehen törmäänkään saadessani vihdoin paikan! Et edes pahoitellut kun lähdit!”

Iivelin huudossa on kipeä sointi, Aalan rintaa painaa. Hän muistaa kyllä miten piittaamaton oli, vaikka tahtoisi nyt ottaa sen pienen pojan syliinsä ja kuiskia pikkuveljensä likaiseen tukkaan lohdun sanoja. Vihansa alla Iivel näyttää uupuneelta. Aala muistelee shamaanina valvomiaan öitä, loputtomia askareita, huolia, velvollisuuden taakkaa ja henkiä, joiden vaatimukset ja ankaruus häntä painoivat.

Miten hän jaksoikaan sitä kaikkea niin kauan?

”Minä en ole niin kuin sinä!” Iivel ärähtää, kuin arvaten Aalan ajatukset.

Aala tuntee alaluomissaan tutuksi käynyttä kirvelyä. Iivelissä ja hänessä on ehkä enemmän samaa, kuin mitä veli on ikinä valmis myöntämään. Aalakin oli niin vahva.

”Sinä olet tietysti niin pahoillasi. Mutta minua ei kiinnosta, sekin huora! Häivy!”

Iivel lyö häntä vielä kerran, niin kovaa että korvissa soi. Molempien poskia kirjovat nyt kyyneleet, joita Aala ei enää yllätyksekseen häpeä kuten ennen. Iivel sen sijaan kuivaa poskensa kiivaasti istuen tulen toiselle puolelle, huomioimatta Aalaa edes katseella.
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 958
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Näissähän olisi siis ollut (omasta mielestäni) loistavia cliffhangereita, niin että melkein harmittaa julkaista näitä nyt putkeen. No, ehkä olen tosiaan piinannut teitä kylliksi :'D



102.
200 sanaa

Elvar ryntää paikalle ennen kuin kevätaamu osoittaa valkenemisen merkkejä. Ovi suorastaan rysähtää, mutta Aala tai Iivel ei kumpikaan liikahda sijoiltaan.
 
”Ole hyvä ja vie hänet pois”, Iivel sanoo, nipistää huulensa yhteen ja tuijottaa hiilokseksi luhistunuttta nuotiota.

Elvar katsoo heitä kumpaakin vuorotellen hurja palo silmissään, yrittäen käsittää miksi he istuvat sillä tavoin. Suu aukenee jo, ehkä kysymykseen, ehkä huutoon, mutta Iivel ehtii ensin.

”Hän tuli tänne, eikä suostu lähtemään. Vie hänet pois”, Iivel sihahtaa.

Elvar kyykistyy kulmiaan kurtistuen Aalan viereen, tarttuu häntä olkapäistä kuin tahtoisi ravistella. Ehkä se tuntuisi aivan aiheelliselta.

”Mitä ihmettä sinä teet? Lähdetään täältä!”

Sitten Elvarin ilme synkkenee, ja hän hipaisee sormenpäillään Aalan osittain jo turvonnutta poskea. Aala tarttuu Elvaria ranteesta kiinni, katsoo tiukasti silmiin.

”Hän on lyönnyt sinua”, Elvar kähisee raivon tukahduttamalla äänellä.

”Häipykää nyt”, Iivel murahtaa.

Elvar heittää leimuavan katseen Iiveliä kohti, mutta shamaani ei vastaa. Sitten tämä yrittää lähteä ja ottaa Aalan mukaansa, mutta Aala ei ole vielä valmis. Hän katsoo Elvaria vakavana, ja lopulta mies istuu hänen viereensä ottaen Aalan käden omaansa. Se saa aikaan lämpimän ailahduksen, kuin kupillinen kuumaa yrttijuomaa. Sen sijaan Iivel mulkaisee heitä kylmäävästi, ennen kuin jatkaa välinpitämättömän esittämistä.

”Olet pähkähullu”, Elvar kuiskaa yhä hieman vihaisena.

Aala puristaa vastaukseksi Elvarin kättä. 

103.
200 sanaa

Hiillos romahtaa kasaan, ja vaalea tuhka alkaa sammuttaa punaista hehkua. Elvar on kietonut vasemman kätensä suojelevasti Aalan ympärille, pitää toisen vapaana ehkä puolustautuakseen.

”Ei tämä ole tottakaan!”

Iivel nousee äkkiä pystyyn, harppoo ovelle ja nykäisee sen auki. Kylmänkostea ilma löyhähtää sisään.

”Teillä ei ole mitään oikeutta tehdä näin! Painukaa hiiteen!”

Elvarin käsi nytkähtää Aalan ympärillä, mutta Aala tuijottaa vain veljensä sinisiin silmiin. Iivel on väsynyt.

”Jättäkää minut vain rauhaan, niin en enää vilkaisekaan teihin päin!” Iivel ulvahtaa ja lyö nyrkkinsä oveen.
 
Aala nousee ylös Elvar rinnallaan, jalat tuntuvat puutuneilta. Hän kävelee oven ääreen, mutta ei edemmäs – tuo ei riitä vakuudeksi. Iivelin silmissä vilahtaa epätoivo.

”Shamaanin kunniasanalla, minä annan teidän olla jos menette nyt!”

Aala nyökkää, ja astuu Elvarin kanssa ulos. Iivel lyö oven kiinni heidän perässään. Aala ei ehdi kävellä kauas, kun Elvar nykäisee hänet pysähdyksiin.

”Sait minut jälleen huolesta sekaisin! Et olisi saanut lähteä yksin”, Elvar sanoo, ääni pehmeten loppua kohti.

Aala näyttää taas pahoittelevalta, ja tajuaa että hän on kehittänyt tavan kertoa ”olen pahoillani”. Se on surullinen hymy, tietty katse ja etu- sekä keskisormi kaulan päällä. Kuinkakohan kauan hän on tehnyt niin?

”Ehkä se oli sen arvoista”, Elvar toteaa ja hymyilee jo.

Aala toivoo niin, suukottaa Elvarin poskea.

So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost