Kirjoittaja Aihe: Voltron: X'harun tasangot | S | hurt/comfort | Keith/Lance | one shot  (Luettu 2379 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
X’harun tasankojen kylmyys tuntui kaukaiselta – kuin pahalta unelta, jota ei enää muistanut kunnolla herätessään.

Nimi: X'harun tasangot
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Paritus: Keith/Lance
Tyylilaji: hurt/comfort
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Voltron: Legendary Defenderin luojille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: Joskus sitä vain ihan vahingossa alkaa kirjoittaa angstailevasta Keithistä ja siitä sitten paisuu pieni h/c-ficci \o/

// Niin joo: X'haru on ihan keksitty paikka, ei siis mikään oikea Voltronin universumissa. Ja jostain syystä olen adoptoinut headcanonikseni, että Galaksikasarmi sijaitsee Teksasissa??




X ’ H A R U N   T A S A N G O T


Keithin sormet olivat kylmästä kankeat. Hänen hengityksensä huurtui yön pakkaseen. X'harun hiekkatasangot aukenivat hänen edessään suurina ja elottomina, ja niiden takana nousi tähtien peittämä taivas. Sen poikki saattoi nähdä aavistuksen utuisesta, maidonvalkeasta galaksinhaarasta, jos oikein siristi silmiään. Keith nosteli jalkojaan pitääkseen itsensä lämpimänä. Hän oli paennut juhlateltasta auringonlaskun aikaan ja pysytellyt poissa aina siitä lähtien. Jokin teltan paksunlämpimässä ja mausteisen tuoksuisessa ilmassa oli käynyt Keithille liian ylivoimaiseksi. Hänen oli ollut pakko päästä hetkeksi pois – ja sitten hetki oli venynyt useammaksi tunniksi.

Hiekkaan uppoavat askeleet lähestyivät Keithiä ripeästi, ja pian hän tunsi käden hartiallaan.

”Lähdemme kohta takaisin”, Lance sanoi. ”Allura jättää vielä hyvästit klaanin päällikölle.”

Keith nyökkäsi, eikä edes yrittänyt peitellä huojennustaan. Hän oli saanut tarpeekseen tästä paikasta. Se muistutti häntä liikaa siitä vuodesta, jonka hän oli viettänyt yksin Teksasin aavikolla sen jälkeen, kun Shiro oli kadonnut ja hänet oli erotettu Galaksikasarmista. Eikä se vuosi ollut mukavaa muisteltavaa.

”Tulisit vielä telttaan lämmittelemään”, Lance maanitteli. ”Sun huulesi vähän sinertävät. Siellä on tarjolla vielä sitä paikallisten väkiviinaakin.” Hän vinkkasi silmäänsä. ”Lupaan, etten kerro kenellekään, jos otat mukillisen.”

”En mä, kiitos…” Keith mutisi. Hän kestäisi vielä hetken ulkona, ennen kuin he palaisivat Leijonalinnaan. Hän pelkäsi, että rintaa puristava ahdistus kasvaisi ja pyrkisi silmäkulmista ulos, jos hän liittyisi vielä muiden seuraan. Ja itkeminen oli viimeisin asia, mitä hän halusi sinä iltana X'harulla tehdä.

Lance tarkasteli pitkään hänen kasvojaan, Keith huomasi. Ja kun hän uskalsi vilkaista Lancea takaisin, tämän silmissä oli samaa surumielisyyttä, joka painoi hänen hartioitaan alaspäin. Se ei kuitenkaan näyttänyt juurtuneen syvälle, vaan oli ennemminkin vain heijastus Keithin tunnetilasta.

Lance huokaisi ja taputti Keithin hartiaa. ”Mä tulen sun kanssasi edeltä”, hän sanoi ja kääntyi. ”Käyn sanomassa, että mulla on vatsa kipeänä.”

Keith puristi kätensä nyrkkiin. ”En mä halua, että sä—”

Lance pyörähti ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin. ”Mulla. On. Vatsa. Kipeä.”

Keith nosti kätensä ylös. Vasta, kun Lance oli kääntänyt hänelle selkänsä, eikä kukaan ollut varmasti näkemässä, hän uskalsi hymyillä.



Punaisen leijonan hangaarissa oli hämärää. Keith katseli vääristynyttä peilikuvaansa kypäränsä visiiristä ja tunsi olonsa kurjemmaksi kuin ulkona. Tältäkö hän todella näytti? Näin surulliselta? Hänen poskensa olivat kalpeat ja silmien kuoppiin pesineet varjot yötä tummemmat. Melkein yhtä mustat kuin hänen takkuiset hiuksensakin. Hän näytti sairaalta, suoraan sanottuna hirveältä. Ei ihme, että Lance oli huolestunut.

Hangaarin ovet liukuivat auki. Valokeila lankesi Keithin päälle ja hän katsoi, kun Lancen venynyt varjo lähestyi häntä lattiaa pitkin.

”Tännekö sä nyt jäit?” Lance kysyi hänen luokseen päästyään ja taputti käsiään yhteen. ”Hopi hopi, riisumaan ja suihkuun! En halua haistella sun hikisiä kainaloitasi koko loppuiltaa.”

Keith halasi kypäräänsä ja nosti katseensa hetken epäröityään Lancen kasvoille. Lance ei näyttänyt kärsimättömältä, kuten Keith oli tämän äänensävystä odottanut; tämä näytti vain huolestuneelta.

”Keith”, Lance huokaisi ja veti hänet kysymättä halaukseen. Keith antoi kypäränsä tippua lattialle ja kietoi kätensä tiukasti Lancen ympärille. Hän toivoi, että olisi jo riisunut panssarinsa: siten hän olisi ehkä voinut tuntea Lancen säteilemän lämmön paremmin.

”No, no”, Lance hyssytti hänen niskaansa silitellen. ”Kyllä se siitä.”

Keith vapisi kauttaaltaan. Oli ollut virhe laskeutua X'harulle. Hän oli tietänyt sen heti siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt kultaiset hiekkadyynit ensimmäistä kertaa. Ne olivat huutaneet sitä ikävää ja yksinäisyyttä, joka oli vaivannut Keithiä Maassa. Sitä samaa ikävää ja yksinäisyyttä, jonka pelossa hän ei osannut päästää muita lähelleen. Hänet oli jätetty niin monta kertaa, ettei hän pysynyt enää laskuissaan mukana. Tunne kodista ja perheestä tuntui kadonneen planeetan hiekkatuulten mukana kauas horisontin taakse.

Keithin oli kuitenkin ollut pakko liittyä muiden mukaan, kun Allura oli ilmoittanut paikallisten järjestäneen heille juhlan. Kuuluihan se sentään paladiinien velvollisuuksiin, muukalaiskansojen kohtaaminen ja uusien ystävyyssuhteiden solmiminen. Universumin rauhan ylläpitäminen. Täällä he olivat yhtä ihmistä suurempien asioiden äärellä. Se, mitä Keith tunsi, ei merkinnyt mitään Voltronin ja heidän tehtävänsä rinnalla.

”Sä käyt ensin suihkussa ja pistät mukavat vaatteet päällesi”, Lance puheli rauhallisesti, ”ja sitten me voidaan mennä hakemaan jotain syötävää jääkaapista ja vaikka pelata jotain. Miltä kuulostaa?”

Keith niiskutti Lancen olkapäätä vasten.

”Otetaan ihan iisisti tämä ilta”, Lance lisäsi ja työnsi Keithin kauemmas katsoakseen tätä silmiin. ”Okei?”

Keith nyökkäsi ja kuivasi vimmatusti märkiä poskiaan. ”Okei.”

Lancekin nyökkäsi ja pyyhki housuihinsa sen käden sormet, joilla hän oli Keithin niskaa silittänyt. ”Ällöttävää. Leikkaisit tuon takatukkasi pois”, hän irvisti taas tuttuun, piruilevaan tapaansa. ”Mun pitää varmaan uittaa käteni desinfiointiaineessa.”

Keith hymyili vaisusti ja seurasi Lancen perässä hangaarin sisäänkäynnille. ”Kiitos”, hän mutisi, kun he astuivat käytävään.

”Ei kestä kiittää”, Lance sanoi ja hymyili hänelle pehmeästi – sellaisella tavalla, joka sai Keithin punastumaan.



He eivät loppujen lopuksi pelanneet mitään. Lance oli yrittänyt houkutella Keithin edes yhdelle kierrokselle jotain typerännäköistä ritaripeliä, mutta Keith oli kieltäytynyt kohteliaasti (niin kohteliaasti kuin hänen luonnolleen sopi) ja vetänyt Lancen peiton korviensa yli keskustelun loppumisen merkiksi. Lance oli jupissut tyytymättömän kuuloisena itsekseen, mutta antanut asian silti jäädä. Ja vähän aikaa pelattuaan yksin hän oli kyllästynyt itsekin ja kömpinyt suosiolla Keithin viereen.

Keith hengähti syvältä rinnastaan. Lance makasi hänen takanaan käsi hänen kylkensä yli löysästi roikkuen ja hengitteli tasaisesti hänen niskaansa. Paksu peitto oli heidän välissään, mutta läheisyys sai silti Keithin posket ja korvat punoittamaan. Hänen olisi tehnyt mieli vaihtaa kylkeään, mutta hän pelkäsi, että se viimeistään karkottaisi Lancen pois. Ja nyt, kun hän oli saanut Lancen näin lähelle, hän halusi pitää tästä kynsin ja hampain kiinni. Se tuntui oudolta, olihan Lance koko linnan ärsyttävin ja itsekkäin ihminen, mutta samaan aikaan se oli täysin luonnollista, olla nyt näin lähekkäin. Kuin näin olisi aina pitänytkin olla. Ja, jos Keith aivan rehellinen oli, Lance oli varsin siedettävä tyyppi tällä tavalla kahden kesken: Lance tiesi, milloin lohduttaa ja milloin antaa omaa tilaa. Eikä Lancen antamissa halauksissakaan ollut valittamista.

Lancen hengitys oli käynyt levolliseksi. Keith epäili tämän nukahtaneen ja uskalsi siksi viimein liikkua. Kun hän kuitenkin kääntyi, Lance tuijotti häntä virkeänä silmiin. Keith ei uskaltanut viedä kyljenvaihdostaan loppuun, vaan jäi tuijottamaan.

”Kaikki hyvin?” Lance kysyi. ”Olitko sä menossa vessaan?”

”En mä…” Keith mutisi kasvot entistä punakampina. Hän ei ollut enää varma, kehtaisiko asettua takaisin makuulle.

”Aijaa, okei”, Lance sanoi ja levitti toista kättään kutsuvasti. ”No tule sitten takaisin, idiootti, äläkä lähde minnekään. Tässä tulee muuten kylmä.”

”En mä ollutkaan lähtemässä”, Keith sanoi, eikä liikkunut vieläkään. ”Mä vain… ajattelin vaihtaa kylkeä…”

Lancen hymy oli jotain niin erikoista, ettei Keith ottanut siitä oikein selvää. Se oli samaan aikaan omahyväinen, iloinen ja yllättynyt, eikä Keith välittänyt tietää, mitä niistä Lance tunsi eniten. Lance ei kuitenkaan laskenut kättään, vaan kohotti Keithille kehottavasti kulmiaan.

”No?”

Lance näytti vilpittömältä, eikä Keith epäröinyt enää. Hän laskeutui takaisin patjalle kasvot Lancen kasvoja kohti ja asettui mukavaan asentoon tämän syliin. Lance veti peiton heidän molempien yli, ennen kuin hivuttautui niin lähelle Keithiä kuin suinkin pääsi. Keithin oli liian kuuma, mutta se tuntui kymmenen kertaa paremmalta kuin luiden ytimissäkin jäätänyt pakkanen. Lance silitti hiuksia hänen kasvoiltaan ja hymyili taas pehmeästi. Tällä kertaa Keith oli kuitenkin varma, ettei hän ollut heistä ainoa, joka punasteli.

”Sulla on kauniit silmät”, Lance sanoi hiljaa. ”Tosi oudon väriset. Melkein violetit tässä valossa.”

Keith ei ollut varma, miten vastata, joten hän tyytyi vain katsomaan takaisin. Usein hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi joutuessaan katsomaan toista ihmistä näin intensiivisesti silmiin, mutta ei tällä kertaa. Jokin Lancen katseessa oli vangitsevaa: sellaista, josta ei halunnut katsoa poispäin, jottei menettäisi mitään näkemisen arvoista.

Lance silitti Keithin poskea ja antoi sormiensa valua laiskasti tämän kasvojen sivua pitkin kaulalle. ”Toivottavasti sulla on jo parempi olo”, hän sanoi.

Keith nyökkäsi ja hengähti. Lance siirsi kätensä takaisin hänen poskelleen.

”Mä vähän pelästyin tuolla ulkona”, Lance naurahti. Hän ummisti silmänsä ja painoi otsansa Keithin otsaa vasten. ”Hemmetin takatukka. Mitä mä oikein teen sun kanssasi?”

Keith painoi kätensä Lancen kämmenselän päälle ja lomitti hetkeksi heidän sormensa. ”Kai mä saan jäädä tänne nukkumaan?” hän kysyi hiljaa sydän korvissa hakaten. Älä sano ei, älä sano ei, älä sano ei.

Lance hymyili. Se oli vain lyhyt hetki, kun hänen huulensa painoivat Keithin omia vasten, mutta se riitti täyttämään Keithin sisältä kumpuavalla lämmöllä. X’harun tasankojen kylmyys tuntui kaukaiselta – kuin pahalta unelta, jota ei enää muistanut kunnolla herätessään.

”Jos sä vain lupaat jäädä”, Lance sanoi.


« Viimeksi muokattu: 30.11.2018 19:21:01 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Nawwwws, olipa se söpöä. Tykkään siitä, kuinka teksteissäsi tunnut pääsevän lanceyden ytimeen, tuohon kiusoittelevaan mutta silti niin pirun lempeään olemukseen. Jotenkin tässä vielä tuo Lancen kaksinaisuus korostui, kun siellä oli hänelle tosi tyypillisiä heittoja ("Mulla. On. Vatsa. Kipeä." johan on jääräpää; ”Ällöttävää. Leikkaisit tuon takatukkasi pois” oh you'd like that, wouldn't you? :p) mutta sitten vikassa "osassa" tätä tekstiä hän hempeili noin Keithin vieressä, awws. Kuten yleensäkin, tässä oli tosi toimivia yksityiskohtia (kuvaukset tasangoista, paikallisten väkiviina, ritaripeli ja melkein violetit silmät) ja muutenkin taattua piraattilaatua (jossain muussa kontekstissa tämä olisi ehkä vähän erikoinen lausahdus, mutta tässä lienee ihan korrekti). Kiitokset! <3

// Ai niin, ja otsikosta tykkäsin. Kiva kun ihmiset keksii scifipaikannimiä ite!
« Viimeksi muokattu: 04.01.2018 18:52:31 kirjoittanut Ronen »

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Lance on kovin mukava hahmo, joten on ilo kuulla, että olen saanut hänestä jonkinlaisen tuntuman! Hänessä on teräviä kohtia ja pehmoisia kohtia ja ne kaikki yhdessä tekee mitä mainioimman hahmon, josta kirjoittaa. Ja vaikka Lance tietää, että hei nyt pitää olla vähän lempeämpi ja pitää Keithistä huolta, niin silti hän ihan tarkoituksenmukaisestikin heittää piikikkäitä kommentteja rikkoakseen ehkä liian pehmoiseksikin käyvää ilmapiiriä ;D Jos mikään ilmapiiri nyt voisi ollakaan liian pehmoinen! Hihi, kannan "taattua piraattilaatua" ylpeänä otsassani ^.^ Ja jej, kiva, että paikannimi miellytti o/ Nimien keksiminen on aina turhauttavaa, mutta se kannattaa sitten, kun löytää jonkin kivan ja suuhun sopivan.

Kiitos paljon Ronen kommentista! <3

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Komppaan heti alkuun Ronenia: on mukava nähdä kirjoittajan omakeksimiä paikannimiä. Ehdin muutaman sekunnin tuumia, onko X'harua mainittu aiemmin jossain, mutta sitten päättelin toisin - ja luin A/N:n. Mutta joo, älyttömän viehättävä otsikko, koska erämaat ja tasangot. <3

Lainaus
Ja jostain syystä olen adoptoinut headcanonikseni, että Galaksikasarmi sijaitsee Teksasissa??
Hehee, täällä toinen!

Surullinen Keith, voi että. :< Jotenkin koen, etten ole toistaiseksi päässyt liian syvälle kyseiseen hahmoon tai sillä tavalla lähelle, että osaisin itse pohtia enemmän sitä angstin täyttämää puolta. Keith on viehättävän kompleksinen hahmo, josta kaipaa selvyteen kaikkea mahdollista ja haluaa tälle pelkkää hyvää. Olenko ainoa, joka vertaa Keithiä toisinaan Zukoon?

Lainaus
Lance pyörähti ympäri ja katsoi häntä tiukasti silmiin. ”Mulla. On. Vatsa. Kipeä.”

Keith nosti kätensä ylös. Vasta, kun Lance oli kääntänyt hänelle selkänsä, eikä kukaan ollut varmasti näkemässä, hän uskalsi hymyillä.
Onneksi tässä ficissä Lance oli läsnä ja piristämässä. Ihanan painokas tapa ilmaista halunsa skipata juhlallisuudet tavallista aikaisemmin ja tarjota olkapäätään. <3 Juuri se jatkuva suunsoitto ja naljailu yhdistettynä suureen ja kultaiseen empatiaa pursuavaan sydämeen tekee kyseisestä hahmosta erityisen viehättävän.

Olet kyllä toden totta mestarillinen erityisesti sellaisissa kohtauksissa, joissa makoillaan vierekkäin niin mahdottoman herttaisesti. Etenkin, jos mukana on epäselviä tunteita ja karvaasti iskevää ujoutta. ;) Pidin kovasti, miten vaikka fluffisen pusuttelun sijasta tässä oli jollain tapaa syvemmistä asioista kyse, kuten vaikka että uskalletaan avoimesti katsoa toista silmiin ja rentoutua lähellä. Sellainen vaatii paljon enemmän.

Lainaus
Jokin Lancen katseessa oli vangitsevaa: sellaista, josta ei halunnut katsoa poispäin, jottei menettäisi mitään näkemisen arvoista.
Oih. <3 Keithilläkin on kyllä jännänväriset silmät, joita sopii pohtia ääneen. En tiedä, onko violetinharmaa mikään järkevä väri, mutta se tulee ensimmäisenä mieleen.;D

Loppu sulatti myös sydämen etenkin siksi, ettei Lancen vastaus ollut vain luokkaa "ok, tietty", vaan että siinä heräsi Keithillekin eräänlainen vaatimus jäämisestä. Ehkä Keithkin saa hiljalleen huomata, että ihmiset ympärillä eivät ole katoamassa kauemmas, jos hän itse ei katoa heidän luotaan. Kiitoksia, tämä oli kaunis! <3

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Voi että tää ficci on kutkutellut mun mielessäni jo niin monta päivää! Mutta nyt sain istuttua alas ja oikeasti luettua kunnolla (ofc mä oon tän jo moneen kertaan lukenut puhelimella mut). Ja toivottavasti kommentoituakin kunnolla xD

Ensinnäkin tosta sun pääkanonista. Joo, Texas tai sen liepeet kyllä kuulostaa silleen osuvalta, että Keithin hökkelihän oli siinä ihan Kasarmin lähellä ja Keithin isällä on lievä eteläinen korostus. Toki ihmiset liikkuu ja muuttaa ja silleen ;D että voihan se sijaita missä vain! Mutta minusta ihan hyvät pohjat kyllä pääkanonin perustuksille (Y)

Voi Lancea <3 kyllä se vain tietää Keithin mutruhuulten astekulmasta, että mitä se ajattelee ja miten tilanne saadaan raukeamaan <3 Lance on kyllä tälleen parhaimmilleen kirjoitettuna, tai sanotaan että tällaisiin tilanteisiin kirjoitettuna! kovasti myös oman pääkanonini kaltainen. Ehkä sä vielä teet siitä tavallaan kypsemmän kuin minä, mä tuppaan jättämään sen enemmän teiniksi, mut tykkään silti enemmän sun Lancesta! Ehkä otan oppia! Jos osaan O.O ...mutta niin! Lance. Se on niin monipuolinen hahmo, toimii katalysaattorina, antagonistina (ja protagonistina!), patjana, peittona, lohtumaattorina (puolin ja toisin), mustekalana (edelleenkin ne kietoutuvat raajat, ei mitään pervoa!!1) eikä unohdeta sen puppy-eyesseja <3 ja sitten minusta Lancen tärkein ominaisuus, jonka tuot aivan mahtavasti esille tässä(kin) ficissä, eli sen huolehtivaisuus. Mä nään ton piirteen muodostuneen Lancen lapsuudessa, kun se ison perheen vanhimpana (tosin mun pääkanonissa sillä saattais olla vielä isosiskokin) on tottunut pyörittelemään muksuja ja setvimään riitoja ja lohduttamaan ja silleensä yleensäkin lukemaan ihmisiä. Tätä taustaa vasten onkin jotenkin helppo päätyä Klanceen (vaikka muitakin polkuja/päämääriä toki on!) koska kun miettii sen nega-asennetta Keithiä kohtaan, niin se saattaa tulkitsijasta riippuen olla sellaista "tuossa on samanarvoinen kuin minä, ei tarvi pidätellä yhtikäs mitään, skabaillaan!" joka sitten voi kehkeytyä joko bromanceksi ja ollaan bff Keithin kanssa tai sitten (tuon jälkeenkin) joksikin muuksikin. Koska from friends to lovers on aina kivaa! \o/

Niin. Ficci. Krhm.

Joo. Tässä olin alkupuolella vähän hämilläni, että onko nää yhdessä vai eikö nää oo, mutta ilmeisesti tässä ollaan siinä kynnyksellä, raja-aidalla, horjutaan vähän ja katsotaan, että kummalle puolen laskeudutaan (sille paremmalle ofc), koska Keith ajattelee Lancen halauksia, uskaltaa itkeä siinä noin vain toisen nähden, uskaltaa jo paljastaa itsestään asioita. Ja taas Lancelle on luontaisaa ottaa kainaloon ja nukkua vieressä, jakaa lämpö(ä) ja OLLA LUTTANA <3 ja Keith-parka, kun kaikki jättää, mutta eipä vain Lance. Jos vain Keithkin sitoutuu jäämään ;) aika källiä, Lance-boy-o! \o/ eli komppi Ayulle tuosta Lancen vaatimuksesta, koska kaksisuuntaista tietähän se suhdetoiminta on!


Voi wäää, kun näistä tulee niin ihana fiilis, kiitos! :-* :-* :-*



// Ai niin, ja otsikosta tykkäsin. Kiva kun ihmiset keksii scifipaikannimiä ite!
Mitä? Ai vihjailetko jotenkin ettei sua sais käyttää random-scifi-paikannimi-juomannimi-generaattorina, häh?!?+ O.O


Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Nyt vihdoinkin saan kommentoitua, vaikka se on pitänyt tehdä jo monenakin päivänä.
Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämä oli aivan ihana, ja muistaakseni myös ensimmäinen ficci, jonka olen tästä fandomista lukenut. Tietysti tämän innoittamana tutustuin sarjaankin, ja nyt on tullut sitä katsottua muutamana päivänä.
Sitten itse tekstiin. Koko ficin idea, kuvailu ja dialogi olivat musta aivan ihania jo ensimmäisellää lukukerralla, vaikken hahmoista tiennytkään käytännössä yhtään mitään. Sitten vähän sarjaan tutustuttuani palasin lukemaan tän uudestaan, ja jos mahdollista, toisella lukukerralla tää oli entistä parempi. Keith ja Lance oli kumpikin mielettömän hyvin kirjotettuja, ja erityisesti repliikit olivat musta molemmilla lukukerroilla aivan loistavia. En osaa sanoa mitään tän järkevämpää tai rakentavaa, mutta suunnattomat kiitokset tästä tekstistä ja myös siitä, että tämän ansiosta löytyi uusi kiva fandomkin. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Aydara, Kivaa, että sinuakin X'haru nimenä miellytti! Omakeksimät nimet on aina hit or miss -tapaus, koska mahdollisen ja liian keksityn nimen väli on niin veteen piirretty. Olen kyllä hirmuisesti tykästynyt tuohon X'harun nimeen ja ajatellut, että saatan kirjoittaa jotain originaaliakin sinne sijoitettuna joskus hamassa tulevaisuudessa.

Lainaus
Olenko ainoa, joka vertaa Keithiä toisinaan Zukoon?
Et ole ainoa! Keithissä on minustakin hyvin paljon samaa kuin Zukossa. Ja aika moni on samaa mieltä, ainakin mitä Tumblrissa on tullut vastaan. Keithiä ja Lancea povataan space!Zukoksi ja Sokkaksi ;D En kyllä ihmettele hahmojen samankaltaisuutta, kun tuottajatiimissä on ATLAnkin tuottaneita. Melkein vähän huvittaakin välillä, kuinka samankaltaisia asioita Voltronista saakin bongata, kun vertaa ATLAan.

Lancella kyllä on suuri sydän ja lopussakin hän hyvin tietoisesti heitti Keithille vaatimuksen jäädä viereen. Keith kun menee, miten mielii, eikä välttämättä itse tajua, että hei, ehkä joku häntä kaipaa myös viereen. Että hän ei ole ainoa, joka huolehtii yksinjäämisestä.

Kiitos paljon kommentista! <3



Beelsebutt, Joo, tykkään kyllä kirjoittaa Lancen tällaisissa tilanteissa varsin kypsäksi! Hän osaa olla aikamoinen törppö useammin kuin olisi ehkä hänen hyvinvointinsa kannalta hyväksi, mutta sitten kun on ns. tosi kyseessä (esim. todella surku Keith), Lance kyllä tietää, miten toimitaan oikeaoppisesti ja mahdollisimman tukevasti. Tietenkään Lance ei ole täydellinen, mutta hurt/comfortin nimeen tykkään kirjoittaa hänet pienissä pätkissä aina lähemmäs täydellisyyttä ;-) Tätä ficcaamisen iloa.

Juu, tässä pojat ovat siinä rajalla vielä! Molemmat jo aistii, että ehkä toisen tunteet eivät rajoitu vain kaveritasolle, mutta kumpikaan ei ihan vielä ole uskaltanut ottaa askelta pidemmälle. Tietenkin loppua lukuunottamatta. Mä olen ihan sucker juuri tällaisiin "ollaan melkein, muttei ihan vielä" ficceihin <3

Kiitos sinullekin kommentista ^.^ <3



Sielulintu, Hei jes! Kivaa, että olet Voltronin pariin löytänyt tiesi - ja vielä minun pienen ficcini kautta ;-; Olen kovin otettu <3 Toivottavasti sinäkin tällä fandomilla jotain kirjoitat ^.^

Oi, kiitos paljon kehuista! On aina kiva kuulla, että tapa, jolla oon hahmot kirjoittanut, nappaa, eikä vaikuta liian tunnisttamattomilta. Kiitos paljon sullekin kommentista <3

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Surunärhi

  • ***
  • Viestejä: 4
Hiippailen tänne kommenttiosioon vain vähän myöhässä! Mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin?

Tää ficci oli ihan eka jonka tästä fandomista luin. Tämän luettuani rupesin sitten tekemään etsiväntyötä googlessa ja ihmettelemään että mikä tää Voltron oikeastaan on. Ei kestänyt kauhean pitkään kun tajusin tulleeni imaistuksi fandomin syövereihin. Hups.

Ficci itsessään on ihan hurjan suloinen! Voltronficeissä erityisesti tykkään tästä ”Lance lohduttamassa Keithiä” -kuviosta.
Kuvailu tässä on todellakin onnistunut; tekee selväksi, että minkälaisessa ympäristössä ollaan, mutta antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle.

Mä en ole mikään lahjakas kommentoija, mutta pystyn tiivistämään kaiken mitä tästä ficistä haluan sanoa: rakastan tätä, kiitos kauniista ficistä!  :)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Surunärhi, hui ihan ensimmäinen Voltron fikki! Olen otettu! Yksi parhaimmista kehuista on se, että saa kuulla tutustuttaneensa jonkun uuden fandomin pariin ^.^ Kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi ♡

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"