Kirjoittaja Aihe: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)  (Luettu 2722 kertaa)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 017
Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« : 26.11.2021 18:12:26 »
Nimi: Pölyä noidan sormenpäissä
Fandom: Harry Potter
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Genre: Jouludraama
Henkilöt: Hestia Jones, Petunia Dursley, Gwenog Jones ja Dudley Dursley.
Tiivistelmä: Jouluaatonaatto vuonna 1997. Harry Potterin tädin perhe on pidettävä turvassa joulunakin.
Kirjoittajan sana: Tämä osallistuu joululauluhaasteeseen Haloo Helsingin biisillä Joulun kanssas jaan, josta on lainaus tekstin alussa ja lopussa kursiivilla. Tätä kirjoittaessa kuuntelin myös Pähkinänsärkijästä tuttua laulua.
Joulun jälkeen tämän voi siirtää Notkoon.
Lempeää joulunodotusta!




PÖLYÄ NOIDAN SORMENPÄISSÄ


Valkoinen maa, antaa sataa.
Tahtoisin päästä sua halaamaan.
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan.



Portaiden nouseminen tuntui kipuna etureisissä ja lonkassa. Häntäluukin muistutti olemassaolostaan. Mutta kipu ei haitannut Hestiaa. Kipu kertoi ainoastaan siitä, ettei hän ollut ollut luudanvarrella puoleen vuoteen. Toissapäivänä hänen sisarensa Gwenog oli puolipakolla raahannut hänet lentämään, ja voi Merlin, miten ihanaa se oli ollut! Hestia oli viilettänyt Nimbuksellaan niin tottuneesti, että kukaan tuskin olisi arvannut hänen olleen lentämättä niin pitkään.

Tauko ei ollut ollut Hestian valinta, se oli ollut killan valinta. Kun heinäkuussa Hestia ja Dedalus Diggle oli määrätty Harry Potterin tädin perheen vartijoiksi, ei Hestia ollut arvannut, miten paljosta hän joutuisi luopumaan. Nyt, jouluaatonaattona, hän ja Dedalus olivat asuneet Dursleyiden kanssa kohta viisi kuukautta. Aina kerran kuussa joku kiltalaisista kävi päästämässä heitä muutamiksi päiviksi vapaalle, mutta se oli aika vähäinen kiitos siitä, että joutui elämään saman katon alla jästeistä jästeimpien kanssa.

Hestia pysähtyi yläkerran aulaan kuulostelemaan. Dudleyn huoneesta kantautui sotaisan tietokonepelin ääniä ja olohuoneesta Pähkinänsärkijän musiikkia. Hestia mietti tovin, olisiko tervetullut katsomaan balettia Vernonin ja Petunian kanssa. Kun hän oli ollut pikkunoita, oli äiti vienyt hänet ja Gwenogin katsomaan juuri Pähkinänsärkijää, ja siinä missä pikkusisko oli ollut tylsistyä kuoliaaksi, oli Hestia ihastunut ikihyviksi. Kaksi joulua sitten Hestia oli nähnyt Pähkinänsärkijän uudelleen, tällä kertaa parhaan ystävänsä Emmeline Vancen kanssa.

Hestia huokaisi, mutta Dudleyn pelissä räjähtävä pommi peitti sen alleen. Niin, ei Hestian lentämättömyys ollut johtunut ainoastaan siitä, että hänen täytyi suojella Dursleyita. Se johtui ennen muuta siitä, että hänellä ei ollut enää ystävää, jonka kanssa lentää. Oli toki Gwenog, mutta sisko oli ammattihuispaajana sen verran raskasta lentoseuraa, että Hestia oli lentänyt mieluummin Emmelinen kanssa, aina siitä asti, kun he olivat Tylypahkassa pelanneet samassa huispausjoukkueessa.

Mutta nyt ei Emmelineä enää ollut. Kuolonsyöjät olivat murhanneet hänet kesken kauniin ja helteisen kesäpäivän eikä jokin osa Hestiasta vieläkään suostunut ymmärtämään sitä.

Mutta Hestia ei halunnut ajatella sitä nyt. Eikä hän tarkemmin ajateltuna välittänyt nähdä Pähkinänsärkijää.

Hestia veti huoneensa oven auki. Vaikka hän oli asunut siellä jo viisi kuukautta, siellä oleminen tuntui yhä omituiselta. Hestia oli käynyt huoneessa ensimmäisen kerran yli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin siellä oli asunut James Potter. Silloin seinät olivat olleet täynnä Kadlein Kanuunoiden julisteita ja ikkunalaudalla oli komeillut huispauksen tupamestaruuspokaali, jonka Rohkelikko oli voittanut.


”Jones, avaa sitä ikkunaa enemmän. Äiti tappaa minut, jos haistaa, että me ollaan poltettu täällä”, James sanoi huolestuneena. Leveällä ikkunalaudalla istuva Hestia virnisti ja työnsi ikkunaa enemmän auki. Sitten hän sytytti uuden tupakan ja sanoi:
”Sinun ei pitäisi polttaa, jos yhä haaveilet ammattilaishuispaajan urasta.”
”Hei, sinä poltat kymmenen kertaa enemmän kuin minä”, James ärähti ja suki lennokkaita hiuksiaan taaksepäin, kuten teki aina ollessaan levoton.
”En minä halua huispata työkseni.”
”Mutta sinä olet hyvä.”
”Minä haluan haudata ihmisiä.”
”Hautaatko sinä sitten minutkin?”
”Älä kysele typeriä. Saanko minä nyt avata joululahjani?”
James nyökkäsi ja kohottautui sängyllään parempaan asentoon. Hestia tumppasi tupakan Jamesin äidin kukkakuvioidulle teelautaselle ja otti sitten käteensä ruskeaan paperiin pakatun pienen paketin. Hän käänteli pakettia hetken käsissään ja repi kääreen sitten auki. Sisältä paljastui luutakompassi.
”Vau”, Hestia henkäisi tutkiessaan ehkä kauneinta koskaan näkemäänsä luutakompassia. Se oli koristeltu Rohkelikon värein ja sen taakse oli kaiverrettu teksti: Ad absurdum.
”Mielettömyyteen”, James sanoi hiljaa, vaikka Hestia osasi latinaa sen verran, että tiesi kompassiin kaiverretun Rohkelikon huispausjoukkueen tunnuslauseen.
”Tämä on ihan tosi hieno”, Hestia sanoi ja hymy valaisi Jamesin kasvot. Hän oli juuri sanomassa jotakin, kun alakerrasta kuului Euphemia Potterin huuto:
”James! Ethän sinä polta siellä?”



Koputus oveen havahdutti Hestian mietteistään. Hän hypähti alas ikkunalaudalta ja kutsui tulijan sisälle.

Hestian suureksi yllätykseksi ovella seisoi Dudley.

”Loppuiko sinun pelisi?” Hestia kysyi typerästi, koska ei keksinyt mitään järjellistä syytä sille, miksi Dudley halusi puhua hänelle. Yleensä Dursleyt käyttivät päivistään huomattavan ison osan Hestian ja Dedaluksen välttelemiseen.

”Ei. Tai joo, minä pistin kaiken paskaksi, mutta saa sitä peliä pelattua uudestaankin. Mutta… minulla olisi yksi kysymys. Minä mietin… mietin, että tiedätkö sinä, missä se on? Kun kohta on joulu ja kaikkea.”

”Ai mikä on?” Hestia kysyi ymmärtämättä ollenkaan, mistä poika puhui.

”Harry.”

Hestia ei pystynyt salaamaan hämmästystään. Dursleyt eivät olleet puhuneet Harrysta kertaakaan koko viiden kuukauden aikana. Aluksi Hestia oli lörpötellyt heille Harrysta päivittäin, mutta muutaman viikon päästä hän oli luovuttanut. Tuntui helpoimmalta antaa Dursleyiden uskoa, että Harrya ei ollut olemassakaan.

”Minä… kukaan ei tiedä, missä hän on.”

”Onkohan se kuollut?” Dudley kysyi omituisen hiljaa.

”Sen me varmasti tietäisimme”, Hestia sanoi yrittäen pitää äänensä varmana.

”Niin… niin kai sitten. Ollaankohan me täällä vielä kauan?”

”En minä tiedä valitettavasti sitäkään”, Hestia sanoi raskaasti. Hän ymmärsi, miksi Harryn oli tärkeää pysytellä piilossa, mutta silti hän usein huomasi toivovansa, että poika antaisi edes jonkinlaisen merkin itsestään.

”Niin, Harrysta se kai riippuu. No, minä menen räisikimään”, Dudley sanoi ja lähti sulkien oven perässään. Sanattomasta yhteisestä sopimuksesta Vanukkalan kylän talossa numero kuusi pidettiin aina ovia suljettuina. Niin oli ollut myös Potterien asuessa siellä, tai ainakin James oli ollut hyvin tarkka siitä, että hänen huoneensa ovi oli aina kiinni.

Hestia pudisti päätään kuin karkottaakseen kipeät ajatukset. Jamesin muisteleminen ei ollut enää vuosiin tehnyt niin kipeää kuin mitä se oli tehnyt koko kahdeksankymmentäluvun. Mutta nyt, Harryn ollessa velhomaailman puheenaihe numero yksi, Hestia huomasi ajattelevansa jälleen päivittäin Jamesia.

Ja toki se johtui myös tästä talosta, vaikka Potterit eivät olleetkaan asuneet täällä enää lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Euphemian ja Fleamontin kuoltua Amelia Bones oli ostanut talon ja asunut siellä aina viime vuoteen, kuolemaansa, saakka. Hän oli testamentannut talon veljentyttärelleen Susanille, mutta tyttö oli vielä Tylypahkassa ja oli ilomielin luovuttanut perintönsä killan käyttöön.

Hestia tiesi, että myös joulu sai hänen tunteensa pintaan. Välillä tuntui kestämättömältä olla vankina tässä tutussa talossa, nähdä Harryn kuva lähes päivittäin Päivän profeetassa ja muistaa Jamesista asioita, joita hän ei ollut muistanut vuosiin. Ja sitten olivat vielä Dursleyt sekä suru Emmelinestä.

Äkkiä Hestia ei enää kestänyt huoneen muistojen sakeuttamaa ilmaa. Hän avasi oven, harppoi portaat alas ja pysähtyi haukkomaan henkeään keittiön eteen. Hän sulki silmänsä ja yritti ajatella mukavia asioita, tuulentuiverrusta lentäessä, kiillotetun luudanvarren tuoksua, Jamesin kättä hänen hiuksissaan… ei, ei sitä.

”Voitko huonosti?”

Hestia hätkähti ja avasi silmänsä. Hän katsoi suoraan esiliinaan pukeutuneeseen Petuniaan, joka seisoi keittiön ovella.

”Minä… vähän.”

”Tule ottamaan lasillinen vettä”, Petunia sanoi ystävällisimmällä äänellään, jonka Hestia oli kuullut aiemmin ainoastaan Petunian puhuessa pojalleen.

Hestia seurasi Petuniaa keittiöön. Petunia tuntui hetken empivän, ennen kuin täytti vesilasin ja ojensi sen Hestialle. Hestia empi vähintäänkin yhtä kauan, ennen kuin istuutui pöydän ääreen. Petunia käänsi hänelle selkänsä ja alkoi kuoria päärynöitä kuorimaveitsellä, joka Hestian mielestä oli yksi hupaisimmista jästikeksinnöistä.

”Mitä sinä teet?” Hestia kysyi. Hänestä tuntui jo paremmalta. Vesi huuhtoi pois kurkkua kuristavan palan ja keittiössä happi kulki muutenkin paremmin kuin yläkerran muistojen sakeuttamassa huoneessa.

”Päärynähilloa. Vanha Evansien joulutraditio.”

”Tekiköhän Lily sitä Jamesille?” Hestia ajatteli ja tajusi vasta hiljaisuuden laskeuduttua sanoneensa sen ääneen. Kuorimaveitsi kolahti tiskipöydälle ja Petunia kääntyi ympäri.

”Lopeta itsesi kiusaaminen. Ja minun.”

”Miten minä kiusaan sinua?”

”Jos Potter olisi valinnut sinut, minun siskoni olisi yhä elossa. Ja ehkä naimisissa jonkun kunniallisen miehen kanssa. Ehkä hän istuisi siinä sinun paikallasi ja kuorisi minun kanssani päärynöitä”, Petunia sanoi ääni värittömänä.

”Olen pahoillani meidän molempien puolesta”, Hestia sanoi ääni yhtä värittömänä. Hetken hän ja Petunia katselivat toisiaan kuin näkisivät toisensa ensimmäisen kerran. Hestia ei ollut tajunnut Petunian tietävän hänestä ja Jamesista. Mistä Petunia oli voinut arvata? Hestia oli aikeissa kysyä, mutta Petunia kääntyi ympäri ja alkoi taas kuoria päärynöitä vimmaisella nopeudella.

Hestia mietti, mitä tekisi. Hän voisi lähteä yläkertaan sanomatta sanaakaan tai sitten hän voisi istua siinä hiljaa ja odottaa, olisiko Petunialla vielä jotain sanottavaa. Hestia valitsi jäämisen, lähinnä siksi, ettei hän halunnut mennä huoneeseensa. Hetken mietittyään hän nousi ylös, käveli Petunian viereen ja otti työtason ylälaatikosta toisen kuorimaveitsen. Petunia kohotti häneen hämmästyneen katseensa, kun hän otti päärynän ja meni takaisin pöydän ääreen.

Hestia katsoi kuorimaveistä kädessään. Se näytti aivan järjettömältä. Miten sitä oikein käytettiin? Vaivihkaa hän katsoi, mitä Petunia teki. Petunia ehkä aavisti hänen katseensa selässään, koska sanoi:

”Tuo on todella huono veitsi. Jos haluat, voit käyttää taikuutta. Vernon alkoi katsoa James Bondia, hän ei tule pitkään aikaan alas.”

Hestia ei tiennyt, mikä James Bond oli, mutta huojentuneena hän kaivoi taikasauvan taskustaan ja loitsi näkymättömän veitsen kuorimaan päärynää.

”Kaipaatko sinä yhä Potteria?” Petunia kysyi yllättäen eikä kääntynyt Hestiaan päin.

”Välillä.”

Petunia tuhahti ja sai Hestian ärsyyntymään. Hestia ei halunnut hänen kysyvän lisää Jamesista, joten hän päätti kysyä ensimmäisen mieleensä juolahtavan kysymyksen:

”Kaipaatko sinä Lilyä?”

Hestia näki Petunian jähmettyvän, ennen kuin tämä jatkoi päärynöiden vimmaista kuorimista ja sanoi jälleen värittömällä äänellä:

”Lily on ollut poissa jo kauan. Ei hän ole enää kuin pölyä noidan sormenpäissä.”

Hestia oli juuri kohottanut sauvansa leijuttaakseen viipaloidut päärynänpalaset kattilaan, mutta laski sitten sauvansa yllättyneenä. Mitä Petunia oli juuri sanonut? Oliko hän käyttänyt yhtä Dedaluksen lempisanonnoista? Ilmeisesti Petunia oli itsekin tajunnut lainanneensa velhomaailman sanontaa, koska hän kääntyi ympäri ja näytti kauhistuneelta.

”Te teette minut hulluksi!” hän äyskähti, tarttui Hestian kuorimiin päärynäviipaleisiin ja heitti ne vimmoissaan kattilaan.

Siinä samassa ovikello soi. Tai ei se oikeastaan ollut ovikello, se oli kilpiloitsuun yhdistetty salaisuudenhaltijantunnistin, joka sanoi Gwenogin äänellä:

”Moi. Tulin vähän aikaisessa. Päästätkö sisään?”

Ilahtuneena paitsi siskonsa näkemisestä, myös Petunian raivon välttämisestä, Hestia hypähti alas tuolilta ja kiiruhti poistamaan kilpiloitsuja eteiseen.

Ulkona oli alkanut pyryttää rankasti lunta. Kuistilla hytisevä Gwenog ravisti lyhyet hiuksensa kuin koira turkkinsa ja kapsahti sitten isosiskonsa kaulaan.

”Hyvää joulua, Hestia!”

”Hyvää joulua, Gwen”, Hestia sanoi hymyillen. Jälleen kerran hänen sisuksissaan tuntui pieni pistos siitä, että hän joutuisi viettämään jouluaaton Dursleyiden kanssa, koska Gwenog halusi olla kahdestaan tuoreen miesystävänsä Kingsleyn kanssa. Hestia ymmärsi sen hyvin, mutta silti se tuntui vähän epäreilulta, olkoonkin, että Gwenog ja Kingsley olivat kutsuneet hänet syömään joulupäivänä.

”Joko Dedalus on lähtenyt joululomalle?” Gwenog kysyi taiottuaan kaapunsa kuivaksi ja ripustettuaan sen naulakkoon. Luudanvartensa hän oli asettanut nojaamaan naulakon viereen, ja Hestia osasi jo kuvitella Vernonin halveksuntaa tihkuvan tuhahduksen, kun mies tulisi alakertaan.

”Jep. Hän palaa jouluaamuna.”

”Kiva. Morjens, Petunia! Tuoksuupa täällä herkulliselta”, Gwenog huikkasi keittiön suuntaan, mutta ei saanut vastausta. Hestia pyöräytti siskolleen silmiään ja johdatti hänet ruokasaliin.

”Vau, mikä joulukuusi”, Gwenog henkäisi nähdessään ruokasalin isoon erkkeriin pystytetyn tuuhean kuusen, jonka Petunia oli koristellut kultaisilla köynnöksillä ja punaisilla palloilla. Latvassa komeili iso, kimalteleva tähti.

”Hankin Rohkelikon väriset koristeet, mutta ei kerrota sitä Dursleyille”, Hestia sanoi matalalla äänellä ja sai Gwenogin naurahtamaan. Sitten Gwenog istuutui mustalle nahkasohvalle ja alkoi penkoa reppuaan, johon oli kirjailtu Henkipään Harpyijoiden logo. Vasta silloin Hestia muisti Harpyijoiden ja Impoon Ampiaisten välisen huispausottelun, joka oli eilen päättynyt murskalukemiin Gwenogin luotsaaman Harpyijoiden hyväksi.

”Onnittelut Impoon ampiaisten voitosta. On varmasti hyvä mieli jäädä joulutauolle tuollaisen matsin jälkeen”, Hestia sanoi, mutta Gwenog huitaisi kädellään kärsimättömästi ilmaan.

”Se oli ihan sunnuntailentelyä koko matsi. Ampiaiset olivat jo henkisesti niin joululomalla, että heitä vastaan oli suorastaan tylsää pelata. Mutta istu alas, minä haluan antaa sinulle joululahjan nyt.”

Hestia yllättyi. He olivat sopineet, että vaihtaisivat lahjat vasta joulupäivänä. Hestia ei ollut vielä edes paketoinut Gwenogille ostamaansa muistipalloa, jota hajamielinen huispausjoukkueen kapteeni todella tarvitsi. Gwenog näki hänen ihmetyksensä ja sanoi:

”Minä en malta enää odottaa yhtään kauempaa, tämä lahja on odottanut kaappini perällä kesästä asti”, Gwenog sanoi ja ojensi Hestialle paketin, joka oli kääritty joulutontuiksi pukeutuneita keijuja esittävään kirkkaanvihreään paperiin. Kun Hestia otti paketin käteensä, keijut lensivät muodostelemaan, josta muodostui sanat: ”Lennokasta joulua, H!”

”Niin sinun tapaistasi olla kärsimätön”, Hestia naurahti ja Gwenog kohautti olkiaan.

”Avaa jo!”

Hestia avasi paketin, josta hänen syliinsä tipahti jotain todella tuttua. Jamesin hänelle vuosia sitten antama luutakompassi oli kiillotettu, sen säröillä ollut lasi oli korjattu ja sen neula liikkui jälleen.

”Miten… sinähän sanoit, ettei Rojumo osannut korjata tätä.”

”Ei osannutkaan, mutta vein sen ruotsalaiselle luutasepälle, kun kävimme kesällä kisamatkalla Tukholmassa. Hän purki tuossa sauvanheilautuksessa kompassiin osuneen hämäytyskirouksen.”

Hestia ei tiennyt, mitä sanoa. Kompassi oli rikkoutunut pari vuotta aikaisemmin, kun hän oli ollut mukana siirtämässä Harrya Dursleyiden luota Kalmanhanaukiolle. Silloin luutaseppä oli sanonut, ettei niin vanhaa kompassia pystynyt korjaamaan. Mutta siinä se nyt oli hänen sylissään, Rohkelikon väreissä hehkuen ja neula osoittaen eteenpäin.

”Toivottavasti kompassisi osoittaa aina eteenpäin”, Gwenog sanoi hellästi ja kyyneleet nousivat Hestian silmiin. Hän oli juuri aikeissa sopertaa kiitoksen, kun keittiöstä kantautui Petunian ääni:

”Tulkaa glögille!”

Vaikka Petunian ääni oli kireä, ja Hestia tiesi, että hän joisi aatonaaton glöginsä mieluiten poikansa ja miehensä kanssa, Hestian sydämessä läikähti silti mukava lämpö. Hän nousi ylös upottavalta sohvalta ja laski luutakompassin varovasti pöydälle. Kompassin punakultainen neula osoitti yhä eteenpäin, kohti pakkaspäivän ilta-auringossa kimmeltävää joulukuusen tähteä. 


Särkyköön suruni hetkeksi pois eikä viha mun sisälläin vaikerois.
Tahdon vain hetkisen hengähtää, aion sulle kynttilän nyt sytyttää.


« Viimeksi muokattu: 28.11.2021 17:45:29 kirjoittanut Rowena »

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #1 : 26.11.2021 18:55:45 »
Vau, olipa tämä mielenkiintoinen, tunteikas ja jouluinen ficci! Ostan ihan täysin nämä tapahtumat, niin hyvin ne sopivat canoniin. En ole koskaan ajatellut, että Hestia ja Gwenog olisivat siskoksia, enkä siis tiedä, onko näin oikeasti vai onko heillä vain sattumalta sama sukunimi. Kiehtovaa oli myös tuo, miten Dursleyt joutuivat tottumaan velhojen ja noitien seuraan uudessa turvatalossaan, ja toki toisinkin päin.

Tykkäsin siitä, että Hestia oli ollut ihastunut Jamesiin ja heidän nuoruuttaan tuotiin muistona esille. Tämä toi myös keskustelunaihetta Petunian ja Hestian välille! Evansien perinteinen päärynähillo oli ihana yksityiskohta ja tykkäsin myös siitä, että Petunia erehdyksessä käyttää velhosanontaa :D tuossa sauvanheilautukssa on myös hyvä velhomaailmaan käännetty sanonta ja olipa ihanaa, että tuo luutakompassi oli saatu korjattua!

Kiitos tästä, oli kiva lukea :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Linne

  • ***
  • Viestejä: 710
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #2 : 26.11.2021 22:37:30 »
Tämäpä oli hirmuisen kaunis ficci <3

Tykkään tosi paljon ficeistä, joissa esitellään Durselyiden inhimillisempää puolta. Tässä näkyy kauniisti sekä Dudleyn lempeämpi puoli että Petunian suru ja katkeruus jo kauan poissa ollut siskoa kohtaan. Tuo pölyä noidan sormenpäissä on ihan mahtava sanonta!

Hestia on kertojana mielenkiintoinen, koska hän esittelee uusia puolia sekä itsestään että hahmoista ympärillään. Tätä ficciä lukiessa en voinut olla ajattelematta että ehkä Hestia olisikin ollut Jamesille parempi valinta kuin Lily.

Tässä tekstissä on paljon yksityiskohtien tajua, kuten se että Hestia ei tiedä kuka James Bond on eikä osaa käyttää kuorimaveistä. Ihastuin myös tuohon lahjapaperiin :D hyvin velhomaista sekin.

Olisi varmaan paljon muutakin sanottavaa, mihin aivot ei tähän aikaan illasta enää taivu 😅kiitos ihanasta ficistä!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 841
  • 🇺🇦
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #3 : 28.11.2021 17:20:24 »
Merlinin pöksyt, miten iloiseksi tulin tästä ficistä! Jo ennen kuin luin tämän, keksin vaikka kuinka monta hyvää syytä riemuita etukäteen: a) koska Dursleyn perheen piilotteluaika ansaitsi enemmän ficcejä, sehän on hurjan mielenkiintoinen vaihe b) koska tässä on paitsi Petunia myös Dudley!! c) koska tässä on nimenomaan sun Hestia ja kaikki vuosien suru siitä, että hän ei saanut mahdollisuutta Jamesin kanssa. Voi sentään mikä yhdistelmä!<3

Tässä on paljon vaikka mitä hauskoja  ja toisaalta kipeitä juttuja! Mulla itselläni oli perjantai-iltana kaikki paikat kipeänä maton kutomisesta (opin nimittäin vihdoin kutomaan kangaspuilla!), joten samaistuin hyvin Hestian voipuneen onnelliseen olotilaan ficin alussa. Ikävä kuitenkin muistella Emmelineä. :'( Ihana kuitenkin tämä Dudleyn ja Petunian yllättävä lempeys.<3 Mulle tuli mieleen, että Petunia taitaisi mielellään viettää enemmänkin aikaa Hestian kanssa, mutta ei Vernonin vuoksi kehtaa. No, onneksi Vernon katseli Bondia :D

Lainaus
”Minä haluan haudata ihmisiä.”
”Hautaatko sinä sitten minutkin?”

Tässä esimerkki siitä, mikä tekee sun ficeistä niin hyviä.<3 Miten voikin olla niin hauska ja kamala heitto samaan aikaan! Myös toi Rohkelikon huispaajien tunnuslause on ihana.<3

Toisaalta mun tulee vähän surku Hestiaa, ettei hän melkein kahdessakymmenessä vuodessa ole päässyt yli Jamesista, vaan haikailee yhä tämän perään! Mua huvitti että oli parittanut Gwenogin ja Kingsleyn. :D Eikö Hestiallekin löytyisi vielä joku (elävä) kumppani? Vaikka, öö, Lipetit? :D

Lainaus
Mistä Petunia oli voinut arvata? Hestia oli aikeissa kysyä, mutta Petunia kääntyi ympäri ja alkoi taas kuoria päärynöitä vimmaisella nopeudella.

Mistä Petunia tosiaan tiesi? Saammeko ehkä lukea tulevaisuudessa ficin, jossa Lily ja Petunia puivat avio-ongelmiaan? Odotan jo innolla!

Kiitos tästä!<3

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 017
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #4 : 19.12.2021 20:07:15 »
Aaa, ihania kommentteja, tulee lämpöinen joulumieli teidän kauniista sanoista! Kiitos <3!

Thelina,
Hestian ja Gwenogin mahdollista sukulaisuutta ei oo vahvistettu, eikä myöskään kahden muun Pottereista löytyvän Jonesin (jotka ovat muistaakseni Harryn ikäluokkaa). Mä inspiroiduin tästä sisaruusajatuksesta, kun joskus mietin, että Hestiankin täytyy olla hyvä lentäjä, koska hän oli mukana siirtämässä Harrya Kalmanhanaukiolle. Niin ehkä lentotaito kulkee Joneseilla veressä :D.
Kiva, että luit ja kommentoit <3.


Linne
,
ihanaa kuulla, että viihdyit Dursleyiden, Hestian ja yksityiskohtien parissa :). Kuorimaveitsen ihmettely on viittaus Feeniksin kiltaan, jossa Hestia esitellään ja kerrotaan hänen naureskelevan kuorimaveitselle :D.
Kiitos tuhannesti sun kivoista sanoista <3!


Marieophelia
,
ai että, tulin tosi onnelliseksi lukiessani, miten paljon tästä ilahduit <3!
Dursleyiden piilotteluajasta on tosiaan yllättävän vähän ficcejä!
Lainaus
Mulla itselläni oli perjantai-iltana kaikki paikat kipeänä maton kutomisesta (opin nimittäin vihdoin kutomaan kangaspuilla!), joten samaistuin hyvin Hestian voipuneen onnelliseen olotilaan ficin alussa.
Ihana taito! Mäkin haluaisin joskus oppia.
Lainaus
Eikö Hestiallekin löytyisi vielä joku (elävä) kumppani? Vaikka, öö, Lipetit? :D
:D Varo, mitä toivot :D. Noo, ehkä ficci Lilyn ja Petunian avioliitto-ongelmista on kuitenkin todennäköisempi :D.


Ihanaa joulunaikaa teille kaikille <3!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 754
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #5 : 21.07.2022 14:15:37 »
Kyllä, on heinäkuu ja minä tulin lukemaan tämän jouluficin hellepäivän parhaassa pahteessa 8) Mutta Kommenttiarpajaisissa kommentoidaan tällä viikolla sinun tekstejäsi ja minun teki kovasti mieli lukea lisää Hestiasta - ja epäonnekkaan onnekkaasti olin jättänyt tämän lukemisen puoliväliin alkuvuodesta, joten pääsin nyt uppoutumaan tähän tarinaan Hestian elämästä!

Tässä on valtavasti tunteita ja joululle tuttua anteeksiannon tai vähintäänkin hetkellisen hyväksynnän aikaa. Tässä sekä muistellaan vanhoja aikoja ja menetettyjä henkiä, mutta luodaan myös uusia suhteita ja ennen kaikkea katsotaan eteenpäin. Tuot joulun monimutkaisuuden hienosti esille Hestian hahmon ja hänen historiansa kautta ja nautin kovasti tämän lukemisesta. Pidin etenkin siitä, millaisia piirteitä joulun aika tuo esiin Petuniassa ja Dudleyssa. Etenkin se, miten Dudley puhuu Harrysta se-pronominilla oli toimiva yksityiskohta ja samalla herättää jotenkin säälinkaltaisen reaktion, kun viimeisen kirjan alussa ymmärtää, että Harrylla on kuin onkin paikka Dudleyn elämässä. Myös Petunian suopea suhtautuminen Hestian läsnäoloon ja "Jos haluat, voit käyttää taikuutta. Vernon alkoi katsoa James Bondia, hän ei tule pitkään aikaan alas." ilahduttivat myös. Petunialla on kyllä oma pehmeä puolensa ja voisin mielelläni lukea enemmänkin sellaisista hetkistä, kun hän laskee nuo Vernonia miellyttävät kilpensä alas!

Tykkäsin kovasti myös siitä, että Amelia Bones osti Jamesin lapsuudenkodin ja sen periytyessä Susanille, talo päätyy killan käyttöön. Vaikka canon ei taida tätä virallisesti tukea, minusta tämä oli todella uskottavasti selitetty ja ilahduin kovasti :D Pidin myös valtavasti Rohkelikon huispausjoukkueen tunnuslauseesta ja Petunian suusta lipsahtavalle velhomaailman sanonnalle, joka on kovin kaunis ja samalla tässä yhteydessä hyvin haikea. Tämä ficci rakensi myös hienosti tuota Gwenog-pääsiäisficciä varten ja samalla yhdistyi muihin Hestia-ficceihisi ja niiden fanina oli ilahduttavaa bongailla tuttuja juttuja sekä valitettavan surullisia viittauksia tulevaan. Todella mielenkiintoinen twisti tuo, että Petunia tiesi Hestiasta ja Jamesista! Ehkä hän on lukenut Lilyn päiväkirjaa tai sitten Lily on kertonut asiasta - tai sitten Petunia on jutellut Severuksen kanssa. Jännittävää! Toivottavasti tähän saadaan jossain tulevassa ficissä vastaus ;)

Gwenog on edelleen hahmo, johon suhtaudun vähän varovaisesti :D Tavallaan tykkään hänestä ja tässäkin ficissä hän osoittaa suurta huomaavaisuutta saatuaan korjattua tuon luutakompassin. Samalla hän on todella räikeä ja temperamenttinen hahmo, mikä aina vähän pelottaa ja tuntuukin, että hän on aika arvaamaton. Sinänsä hieno hahmo siis! Ja Hestialle juuri sopiva kontrasti, kuten siskokset usein tuntuvat olevan. Lämpöä tässä tekstissä riittää, vaikka samalla ajalle tyypillistä haikeutta. Viihdyin tämän parissa valtavasti, kiitos! ♥︎

between the sea
and the dream of the sea

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 017
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #6 : 05.12.2022 16:32:26 »
Hiddenben,

Sun ihanaan kommenttiin on jäänyt vastaamatta, pahoittelut siitä! Mutta se ilahdutti kovasti tuolloin kesällä ja ilahduttaa nytkin ❤️.

Sanoitit tosi hyvin sen, mikä mua jouluteksteissä kiehtoo, jotenkin just toi, että menneet joulut ovat aina läsnä siellä taustalla joulua vietettäessä. Ja että jouluun sekoittuu haikeutta ja lämpöä, paljon odotuksia ja toiveita ja ylipäänsä tosi paljon kaikenlaisia tunteita.

Oli hauskaa lukea sun mietteitä Gwenogista! Hän on tosiaan Hestian vastakohta monessa asiassa ja huispausmenestyksen myötä varmaan vähän liian omanarvontuntoinen 😅. Ja sit kuitenkin Hestialle se tärkein ihminen.

Kiitos vielä ❤️!

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 315
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #7 : 03.12.2023 10:29:08 »
Ilahduin, kun löysin Kommenttikampanjasta jotain jouluista luettavaa, kun itsekin alkaa jo olla niin jouluisissa tunnelmissa, ettei oikein edes osaa lukea muuta kuin joulujuttuja. Ja siis olipas tämä hieno, mielenkiintoinen ja tunnelmallinen fikki! Sen takia tämän oikeastaan valitsinkin luettavaksi, kun tässä oli niin harvinainen hahmokattaus tarjolla. En koskaan ollut tullut ajatelleeksikaan, millaistahan elämää Dursleyt ovat eläneet ollessaan piilossa ja millaista heitä vahtivilla velhoilla on täytynyt olla. Tämä fikki avasi pienen kurkkauksen heidän jouluunsa, ja tapahtumat olivat niin uskottavan tuntuisia, että nyt tämä tarina asettui omassa päässäni osaksi canonia. :D

Lainaus
”Ei. Tai joo, minä pistin kaiken paskaksi, mutta saa sitä peliä pelattua uudestaankin. Mutta… minulla olisi yksi kysymys. Minä mietin… mietin, että tiedätkö sinä, missä se on? Kun kohta on joulu ja kaikkea.”
Voin sieluni silmin nähdä Dudleyn pelailemassa aamusta iltaan tuolla heidän piilopaikassaan. Onneksi sentään teknologia pelaa! Dudleysta sai jo kirjassakin sellaisen kuvan, että hän todella jollain tasolla välitti Harrysta, kun he hyvästelivät toisensa, ja tämä kohta vahvisti sitä vielä enemmän. Tietenkin häntä kiinnostaa myös, koska hän itse pääsee piilopaikasta pois ja takaisin normielämään, mutta jotenkin hellyyttävää, että juuri jouluna häntä mietitytti, mitenhän Harry oikein voi ja missä hän on.

Lainaus
”Tuo on todella huono veitsi. Jos haluat, voit käyttää taikuutta. Vernon alkoi katsoa James Bondia, hän ei tule pitkään aikaan alas.”
Petunia ja hänen mielenmaailmansa olivat äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa. Oli yllättävää, että hän osasi olla oikeasti ystävällinen ja empaattinen Hestiaa kohtaan, ja hän yritti selkeästi rakentaa jonkinlaista keskustelua hänen kanssaan. Toisaalta samalla hänestä kuului katkeruus sen suhteen, miten James oli valinnut Lilyn ja Lily oli hänen mielessään sen seurauksena kuollut, mutta samalla hän yritti väittää, ettei hän enää kaivannut siskoaan. Mikä selvästi tuntui valheelta, sillä niin voimakkailla tunteilla Petunia reagoi siihen, kun puheenaihe siirtyi Lilyyn. Myös Petunian suhtautuminen taikuuteen oli mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä kirjoista hänestä on saanut sellaisen kuvan, ettei hän voi sietää taikuutta lainkaan, mutta nyt hän on valmis sietämään sitä ja itse jopa pyytää, että Hestia auttaisi häntä taikuudella. Ei hän varmaan koskaan tule pitämään taikuudesta, mutta ehkä hänkin alkaa näin vuosikymmenten totuttelun seurauksena turtumaan sitä kohtaan.

Koin, että tässä tarinassa oli sodan seurauksena melko synkkä pohjavire, mutta samalla oli myös iloa, lämpöä, rakkautta ja toiveikkuutta. Toisesta välittäminen putkahteli esille yllättävissäkin paikoissa ja joulua ja lämpöä haluttiin tuoda mukaan myös sodan värittämään arkeen. Erityisen onnelliseksi tulin, kun raskaalla mielellä oleva Hestia piristyi, kun Gwenog tuli häntä piristämään ja Petuniakin halusi selkeästi, että he kaikki viettäisivät nyt joulua yhdessä.

Kiitos kovasti tästä ihanan tunnelmallisesta tarinasta!
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 017
Vs: Pölyä noidan sormenpäissä (S, jouluficci)
« Vastaus #8 : 27.12.2023 15:40:26 »
Valokki, kiitos kommentista ❤️! Toivottavasti sulla on ollut mukava joulu. Tunnistan itsestänikin tuon, että joulunaikaan haluaa lukea lähinnä jouluisia juttuja. Onneksi Finistä niitä löytyy paljon.

Levollisia välipäiviä sulle!