Kirjoittaja Aihe: Tunteiden tulipalo | S | Hermione/Luna (Hermione/Ron)  (Luettu 588 kertaa)

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 086
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Tunteiden tulipalo
Kirjoittaja: Lunalotta
Ikäraja: S
Genre: romance, h/c
Paritus: Hermione/Luna (Hermione/Ron)
Summary/Quote: Sillä tähän aikaan, noin seitsemän vuotta sitten hänen ollessa kuudennella luokalla Tylypahkassa, tapahtui jotain, jota Hermione ei voi koskaan unohtaa. Ei koskaan, vaikka tahtoisi. Tai hän ei oikeastaan ole varma edes tahtoiko hän unohtaa.
Haasteet: Yhtyeen tuotanto toinen (
Johanna Kurkela - Sormenjäljet
) ja Kerää kaikki hahmot (Hermione Granger)
Sanoja: 918
A/N: Dokumentilla ja minulla on kumma taipumus saada toisemme kirjottamaan jotain outoa, kuten mä sain sen kirjottamaan Theodore/Blaise-pwp:tä, ja nyt se sai mut sanalistallaan (noidankattila, kissa, kynttilä, punainen, huulet, ilta, tuuli, lanka, rauhallinen, tieto) kirjoittamaan OTP:stani (Luna/Ginny jos joku ei vielä tiennyt) poiketen Hermione/Lunaa :D No, tässä tulos, ja oon itse asiassa aika tyytyväinen! Biisin sanoja ei kokonaan välttämättä menty ihan orjallisesti, mutta lähestulkoon :) Kommentit ovat tervetulleita varsinkin siitä, onko kursiivilla lyriikkojen merkitseminen tarpeeksi selkeää vai näyttääkö liian sekavalta. Ihanaa, että sain näinkin pitkän shotin aikaiseksi <3
--------------------

Tunteiden tulipalo

Viistokujalla vallitsi rauhallinen ilta. Kadut olivat jo tyhjillään, eikä muuta kuulunut kuin syksyisen tuulen humina. Ihmiset olivat vetäytyneet jo omiin koteihinsa viettämään lauantaita kuka kenenkin kanssa. Mutta oli siellä yksi ihminen, joka joutui olemaan yksin. Ja se joku oli 23-vuotias Hermione Granger.

Hermione istui yksin omassa pienessä yksiössään, vain valkoinen Dina-kissansa seuranaan. Pöydällä paloi kynttilä, luoden utuista valoa asunnon hämäryyteen. Tunnelman luulisi olleen lempeän rauhallinen, mutta Hermionen sisällä vallitsi tunteiden tulipalo, joka riipi hänen sieluaan ja sydäntään palasiksi. Kuten joka kerta tähän vuodenaikaan. Sillä tähän aikaan, noin seitsemän vuotta sitten hänen ollessa kuudennella luokalla Tylypahkassa, tapahtui jotain, jota Hermione ei voi koskaan unohtaa. Ei koskaan, vaikka tahtoisi. Tai hän ei oikeastaan ole varma edes tahtoiko hän unohtaa.

Häntä koskaan unohda en
Hänen katseensa oli kuin tulta
Oli hymynsä harvinaislaatuinen
Se aseet riisui multa


Ginny Weasley oli yksi Hermionen hyvistä Tylypahkan-ystävistään. He juttelivat usein Hermionen neuloessa syksyisin takkatulen loimussa kotitontuille tarkoittamiaan villamyssyjä joulunpunaisella langalla. Ginny kertoi huispaustunneista usein, sillä ne kiinnostivat häntä. Ginny kertoi Hermionelle tahtovansa aikuisena ammattihuispaajaksi, ja Hermione vastaili tytön puheisiin hymyillen, vaikkei aihe häntä erityisemmin kiinnostanutkaan.

Sitten oli Luna Lovekiva, Ginnyn paras ystävä. Lunakin vietti usein aikaa Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, ja jutteli Ginnyn lisäksi myös Hermionen kanssa. Luna kertoili omituisia juttujaan ruttusarvisista niistaisikeista ja muista otuksista, joiden olemassaoloon Hermione ei uskonut alkuunkaan. Mistään niistä ei ollut varmaa tietoa missään Hermionen lukemista kirjoista, ja hänen lukemiensa kirjojen määrä oli sentään aika kattava. Luna silti tuntui uskovan tarinoihinsa syvästi, ja Ginny jos kuka luotti tämän höpinöihin ja oli joskus jopa vilpittömän innoissaan Lunan uusista otuksista.

Mutta sinä syksynä jokin muuttui. Luna alkoi jutella Ginnyn sijaan yhä enemmän Hermionelle, ja kertoi tälle vaikeita asioita perheestään. Äitinsä kuolemasta ja siitä, kuinka se oli muuttanut isää. Pian Hermione huomasi olevansa Lunan luottohenkilö, ja Ginny alkoi etääntyä Lunasta entistä enemmän. Varsinkin silloin, kun Ginny alkoi viettää aikaa Harryn kanssa. Ja huhuttiin, että he olivat alkaneet seurustellakin.

Eräänä iltana Luna istui Hermionen kanssa kahden taas Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. Hermione käänsi katseensa uusimmasta villamyssystään ja kohtasi Lunan siniharmaiden silmien katseen, joka naulitsi hänet paikalleen. Rintaan levisi lämmin tunne, jota Hermione ei uskaltanut nimetä edes itselleen.

Mutta silti Hermione huomasi suutelevansa tytön pehmeitä, etäisesti kirsikalle maistuvia huulia, ja Luna vastasi suudelmaan. Ja tämä ei ollut edes viimeinen kerta, vaan sama toistui useana iltana. Luna katsoi aina Hermionea samalla tavalla paikalleen naulitsevasti, ja sitten he suutelivat. Eivätkä puhuneet sanaakaan. Niissä hetkissä oli vain jotain niin syvää ymmärrystä heidän välillään, ettei sanoja tarvittu. Ja ensimmäisten iltojen jälkeen Hermione uskalsi jopa myöntää pitävänsä tuosta Korpinkynsitytöstä vähän muullakin tavalla kuin vain ystävänä. Mutta ikinä hänen ei tarvinnut sanoa sitä Lunalle ääneen, sillä Hermione tiesi tämän tietävän. Ja niin hänkin tiesi.

Mut vaikka kuinka tahtoisin
Hartaasti tai vielä hartaammin
En häntä pysty unohtamaan


Sitä kesti noin vuoden. Seitsemännen vuoden alkaessa Hermione oli paennut Harryn ja Ronin kanssa sotaa, etsimään hirnyrkkejä jotta Voldemort saataisiin kukistettua. Eikä Luna laittanut hänelle kirjeitä, ei kysellyt kuulumisia. Ei kysynyt, miten hänellä menee, ja oliko Hermione ylipäätään edes hengissä. Eikä Hermione laittanut Lunalle viestiä kysyäkseen, miten Tylypahkassa meni. Silti, vaikka aikaa kului, Hermione ei unohtanut. Hänen sydämeensä oli jäänyt Lunan sormien muotoiset jäljet, joita ei saanut pois edes poistujo-taialla. Ja vaikka Hermione myöhemmin alkoi seurustella Ronin kanssa, se ei tuntunut samalta kuin Lunan kanssa vietetyt hiljaiset suuteluhetket tulen lämmittäessä selkien takana. Ja jokaisen Ronin kanssa jaetun suudelman aikana Hermione mietti hiljaa mielessään, kuinka erilaiselta se Lunan kanssa oli tuntunutkaan. Ja vaikka Hermione kuinka halusi ja yritti olla Ronin kanssa onnellinen, siinä oli silti jotain vialla. Hän ei pystynyt olemaan aidosti onnellinen, sillä Ron ei ollut hänelle se, kuka oli hänen sydämensä valloittanut. Sen paikan oli vienyt jo joku toinen, ja se joku oli ollut Luna.

Hän jätti sormenjäljet
Mun sydämeen
Niin selvät todisteet
Viittaavat syylliseen
Ei ole epäilystäkään
Kun katsoo hänen käsiään
Vaikka kosketti silkkihansikkain
Silti jäljet sydämeen sain
 
Kaiken itsestäin paljastin
Epäilyksettä hänelle elin
Ja hän jotenkin näki mut silloinkin
Kun minuun seisoi selin
Sitä pysty en selittämään
Ja siksi en yritäkkään
Mut ilman häntä ois
Vapaaksi päässyt en
Kuin lintunen
Hänelle velkaa elämän jään


Puoli vuotta sitten Hermione oli eronnut Ronista vihdoin ymmärtäessään, ettei voinut elää väärän miehen, ja oikeastaan väärän sukupuolen, kanssa. Hän oli miettinyt ties kuinka kauan sitä, mikä Ronin ja hänen suhteessaan oli vialla. Mikä teki siitä niin vaikeaa. Mikä esti Hermionea olemasta vilpittömän onnellinen? Yksinkertainen vastaus oli se, että Hermione ei pystynyt rakastamaan miehiä. Lunan kanssa vietettyjen hetkien muisteleminen oli lopulta avannut Hermionen silmät tajuamaan, että hänen sydämensä pystyi valloittamaan vain nainen. Eikä kuka tahansa nainen, vaan Luna Lovekiva.

Hermione otti pergamentin ja sulkakynän esiin pöytänsä laatikosta ja asettui kynttilänvalon ääreen kirjoittamaan tarkoin valittuja sanoja.

Hei Luna,
anteeksi, etten ole kirjoittanut sinulle. On tapahtunut hyvin paljon, enkä ole ehtinyt kirjoittaa oikeastaan kenellekään. Nyt kuitenkin tahdon sinun tietävän muutaman asian, jotka todennäköisesti vaikuttavat tuleviin tapahtumiin.

Minä erosin noin puoli vuotta sitten Ronin kanssa tajutessani, etten voinut olla hänen kanssaan vilpittömästi onnellinen. Ja syy siihen, miksen voinut, on yksinkertaisesti se, että en rakastanut häntä oikeasti. Yritin, mutta mitä me ikinä yhdessä teimmekään – suutelimme tai rakastelimme – mikään ei tuntunut sillä tavalla oikealta. Ainoastaan silloin kuudentena vuotenani Tylypahkassa pystyin tuntemaan jotain oikeaa. Sinun kanssasi.

Luna, en tiedä mitä sinä enää ajattelet minusta, mutta minä taidan oikeasti rakastaa sinua. Sinä sait silmäni aukenemaan ja ymmärtämään, että sydämeni pystyy sulattamaan vain nainen, ei mies. Ja ei kuka tahansa nainen, vaan sinä.

Toivon, että pystyisit antamaan minulle – tai meille – vielä yhden mahdollisuuden. Haluaisin kokea kaiken kanssasi uudelleen, uudelleen ja taas uudelleen. Tahdon yrittää rakastaa sinua, Luna. Ja toivon, että ymmärrät minua vielä näin monen vuoden jälkeenkin.
Rakkaudella,
Hermionesi

Seuraavana päivänä Hermione tapasi Lunan, ja he suutelivat taas. Ja Hermionen rinnan täytti se sama lämpö, jota hän oli tuntenut silloin Tylypahkassakin. Ja tällä kertaa he puhuivat myös paljon, ja yksiön täytti rakkauden uudelleen liekkiin syttynyt lämpö, eikä ilman lämmittämiseen tarvittu kynttilöitä. Hermione ja Luna muistelivat yhdessä Tylypahkassa viettämäänsä vuotta, ja illan päätteeksi he rakastelivat. Ja mikään rakastelu Ronin kanssa ei ollut tuonut Hermionelle niin suurta hyvänolon ja nautinnon tunnetta, kuin Lunan kanssa vietetty yhteinen hetki.

Ja sen kyseisen päivän jälkeen kummallakaan ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö he kuuluisi toisilleen.
« Viimeksi muokattu: 21.11.2017 01:08:31 kirjoittanut Lunalotta »
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3