Kirjoittaja Aihe: Tiistai-iltana, kun pussailtiin rannalla | K-11 | Heikki/Kalevi | one-shot  (Luettu 1644 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 117
Nimi: Tiistai-iltana, kun pussailtiin rannalla
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Paritus: Heikki/Kalevi
Varoitukset: ryyppäämistä ja kiroilua
Haaste: Vuodenaikahaaste III (kevät)

A/N: Aurooran syytä tämäkin. Hän tahtoi jonkun kirjoittavan Maija Vilkkumaan Mul ei oo rahaa -biisistä (ihan älyttömän hyvä, kuunnelkaa kaikki <3) ja minä tartuin haasteeseen. Tämä on siis sulle, Auro. Toivottavasti tyksit <3


Tiistai-iltana, kun pussailtiin rannalla

Kun kaiken hyvän tääl saa halval
Tanssin koko viikon markal
Pussaile mua yöllä rannal
Jos sua väsyttää, mä kannan


(Maija Vilkkumaa – Mul ei oo rahaa)



Oli tiistai-ilta, kun mä ajoin Huhtasuolle. Parkkeerasin Kalevin kerrostalon vieraspaikalle. Jätkä itse nojaili niiden autoon. Maassa sen edessä oli muovikassillinen juotavia.

”Eiks toi nyt oo jo vähän liioiteltua?” sanoin Kaleville, kun pääsin puhe-etäisyydelle. Se haisi tupakalta. En pitänyt siitä, mutta toisaalta en ollut yllättynyt, kun tiesin, millä mielin Kalevi oli. Jätkä oli laittanut mulle tylyn ja yksioikoisen viestin, että sitä vitutti, ja se tahtoi juoda. Kalevi oli suurin piirtein käskenyt mut tänne, koska se oli itse liian laiska tullakseen sinne, missä mä olin. En ollut vastustellut, koska meillä porukat oli kotona. Kalevin äidillä taas oli karaokeilta sen työkavereiden kanssa. Olin yrittänyt ehdottaa baareilua tai päämäärätöntä etkoilua jonkun kaverin luona, mutta Kalevi oli ampunut nekin vaihtoehdot alas. Kuulemma mä olin ainoa tyyppi, joka ei tällä hetkellä vituttanut sitä. Salaa olin aika otettu.

”Kun sanoin, että tänään ryypätään, mä myös tarkoitin sitä. Ja sain juomat halvalla kaverilta”, Kalevi sanoi. Se kaivoi pussista vajaan, puolentoista litran kokispullon, jossa oli näemmä ihan oma sekoitus jotakin. ”Huikkaa tosta.”

Otin pullon ja tuijotin sen sisältöä epäilevän näköisenä. Kalevi katsoi taivasta kuin itsehillintää hakien. Suusta kuului vaimeaa kiroilua.

”Helvetti nyt, Heikki. Siinä on vaan Jägermeisteriä ja kokista. En mä sua myrkyttäis”, se tokaisi. Huokaisin ja avasin pullon. Huhtikuinen ilta oli kieltämättä vähän turhan vilpoinen ulkona ryypiskelyyn, ja riittävästä vaatetuksesta huolimatta kaipasin lisälämmikettä. Otin pari huikkaa, ja sain Kalevilta illan ensimmäisen hymyn.

”Jes, tästä se lähtee”, Kalevi sanoi. ”Lähdetään vittuun täältä.”

Se otti kassinsa, ja me lähdettiin kävelemään. Jekkupullo vaihtoi vielä muutaman kerran omistajaa ennen kuin me laitettiin korkki kiinni ja alettiin odottaa sen vaikutusta. Kalevi ei ollut puheliaalla tuulella, ei ainakaan vielä, mutta en ollut huolissani. Humala teki siitä aina puheliaan.

”Mikä vituttaa?” kysyin kuitenkin.

”Kaikki”, Kalevi sanoi ytimekkäästi.

”Selvä.”

Moneen minuuttiin me ei sanottu mitään, käveltiin vaan. Oli pimeää. Lumi oli jo sulanut. Luonto oli ruma ja kuollut. Ei ollut oikein mitään katseltavaa, ja hiljaisuus alkoi tuntua kiusalliselta. Kalevista varmaan tuntui samalta, koska se tyrkkäsi mua.

”Kerro jotain”, se sanoi.

”Mitä?” Mulle ei tullut mitään kerrottavaa mieleen.

”Mitä tahansa.”

”Öö.”

”No okei, ei nyt mitä tahansa”, Kalevi sanoi. ”Tarviin hei vähän tota tasokkaampaa settiä.”

Nauroin.

”Katoin tänään leffan. Looperin”, sanoin, kun en muuta keksinyt.

”Toi kuulostaa tutulta”, Kalevi sanoi.

”Se on se aikamatkustusleffa. Me käytiin kattoo se porukalla pari vuotta sitten”, sanoin.

”Aivan!” Kalevi muisti. ”Se on ihan vitun hyvä. Siis yks parhaista aikamatkustusleffoista ikinä.”

”Samaa mieltä. Toki siinäkin on kaikkia epäloogisuuksia, mutta toisaalta missäpä ei olis”, sanoin. ”Se tarina on vaan niin loistava, ja se idea. Maailma. Hahmot. Kaikki.”

”Olisit voinut soittaa”, Kalevi sanoi. ”Oltais voitu kattoa se yhdessä.”

”Sori”, pahoittelin. ”Me päätettiin siitä aika extempore. En tajunnut ajatella.”

”Me?”

”Minä ja Tino.”

”Tino”, Kalevi toisti. ”Just. Niin tietysti.”

En tajunnut, mitä Kalevi tarkoitti enkä viitsinyt kysyä. Kai sitä vaan vitutti vielä. En keksinyt mitään sen kummempaa kerrottavaa. Mun elämä ei ollut kovin jännää. Ei sen jälkeen, kun mä ja Kata – älä ajattele sitä.

Purin hampaita yhteen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Mun sydäntä särki ja silmiä poltti. Nousuhumala ei erityisesti parantanut mun oloa. Sinnittelin ja sain kun sainkin pidettyä poskeni kuivina.

”Mietitkö sä Kataa?” tarkkaavaisena ollut Kalevi kysyi.

”Joo”, sanoin. Mun ääni oli vaikea ja käheä. ”Sori.”

”Sanoinko, että se haittais mua? Tietty sä ajattelet sitä. Niin kuuluukin”, Kalevi sanoi.

”En halua ajatella sitä”, sanoin ponnekkaasti. Tarkoitin sanojani. ”Anna mulle se pullo.”

Join, kunnes alkoholin maku kuvotti niin, että oli pakko lopettaa hetkeksi.

”Iisisti nyt, poju”, Kalevi sanoi ja tasoitti tilannetta juomalla myös itse.

”Miksi sä pojuttelet kaikkia?” kysyin äkkiä. ”Mistä se tulee? Se saa sut kuulostamaan niin vanhalta.”

”Ehkä se onkin tarkoitus”, Kalevi naurahti. ”Antaa itsestä vanhempi ja kokeneempi kuva ja samalla polkea toista maahan. Varmaan aluksi tarkoitin sen sellaiseksi tehokeinoksi. Nykyisin se ei ole enää sellaista. Hellittelyä pikemminkin.”

”Sinä hellittelemässä? Kuulinko mä just oikein?” ihmettelin. Kalevi tyrkkäsi mua taas.

”Osaan mäkin olla herkkä, you know”, jätkä tuhahti. ”Ja pystyn sanomaan sen ääneen.”

”Humalassa”, huomautin.

”En mä ole.”

”No todellakin olet!”

”No – vittu – niin säkin!”

”En mä muuta väittänytkään.”

Me naurettiin, ja musta tuntui hyvältä, että olin ehkä sittenkin saanut piristettyä Kalevia. Tietenkään en voinut ottaa kunniaa kokonaan itselleni. Alkoholilla varmaan oli suurempi osuus Kalevin hymyyn kuin mulla. Pääasia oli kuitenkin se, että jätkä hymyili. Hitto, kun se näytti hyvältä hymyillessään. Mun teki mieli suudella Kalevia. Joo-o, olin todellakin humalassa. Hillitsin itseni, koska me oltiin julkisella paikalla. Kalevi varmaan antaisi turpaan, jos yrittäisin.

”Kaikki muuttuu”, Kalevi sanoi hetken kuluttua, ja se kuulosti taas synkältä. ”Se mua vituttaa. Lukio loppui. Ihmiset muuttaa pois ja aloittaa jonkin uuden tuolla jossakin. Vittu, mä en edes tiedä, mitä se uusi olisi. En tiedä, mitä tahdon vai tahdonko mitään. Sanotaan, että on koko maailma saatavilla, mutta se tuntuu vaan… ahdistavalta, ja jotenkin musta tuntuu, ettei elämä voi muuttua lukiovuosia paremmaks. Ja ne vuodet meni jo. Se on ihan perseestä.”

”Ja helvetti”, Kalevi naurahti katkerasti. ”Tuntuu, että oon kusettanut itseäni ihan perusteellisesti, koska luulin tietäneeni, mitä haluan lukion jälkeen. Kuvittelin, että olin suunnitellut jo kaiken, ettei mun tarvitsisi panikoida muiden tavoin. Uskoin olleeni muita fiksumpi. Vittu, mitä paskaa.”

”Mikä muuttui?” kysyin. Kalevi potkaisi turhautuneena roskapönttöä.

”Kun tajusin, ettei elämää voi suunnitella”, jätkä mutisi. ”Koska elämässä ei ole logiikkaa. Kaikki on vaan sattumaa. Satunnaisia hiukkasia maailmankaikkeudessa.”

”Niin no”, sanoin, ja mun rintalastan alla syttyi jälleen yksi ydinsota, kun ajattelin, millainen tulevaisuus mulla tulisi olemaan, kun Katariina ei enää kuulunut siihen. Siksi mä en tahtonutkaan ajatella huomista pidemmälle, mutta Kalevin puheet olivat ohjanneet mun ajatukset vaarallisen itsetuhoiseen suuntaan.

”Sori”, Kalevi huokaisi. Se kietoi kätensä mun olkapäiden ympäri. ”Mä tässä vaan ruikutan ja vellon itsesäälissä jostain ihan turhasta, vaikka sä tässä oot oikeasti menettänyt jotain. Enkä mä edes tiedä, mitä sanoa tai tehdä, jotta musta olisi jotain apua.”

Mietin Kalevin kieltä mun suussa ja sen painoa mun päällä. Ahneita, painokkaita käsiä iholla ja helliä, mutta näppäriä sormia jalkojen välissä hieromassa, puristamassa. Huokaukset eksyksissä korvakäytävillä. Vimmaa päästä lähemmäs, kiinni, iholle ja sen alle. Ruskeat silmät niin lähellä mun omia, etten hahmota kasvojen ilmettä. Rauhoittuvat rintakehät, sormet niskalla ja hiuksissa. Jalat solmussa. Kalevin tuoksu nenässä, lakanoissa ja mussa.

Hengitin ulos, ja se muuttui vaaleaksi höyryksi. Huomasin, etten enää välittänyt kylmästä. Se tuntui kaukaiselta ja epäolennaiselta.

”Kyllä sä teet ihan riittävästi”, sanoin ja yritin palauttaa ajatukset tähän hetkeen. Alkoholi lämmitti, mutta se myös sai mun mielen harhailemaan. Kalevi oli lähellä, mutta tahdoin lähemmäs. Halu suudella sitä humisi liekkien tavoin koko kehossa. Voi luoja. ”Onko sulla vettä?”

”On”, Kalevi sanoi. Jätkä irrotti musta otteensa. Se oli samaan aikaan helpotus ja pettymys. Kalevi kaivoi kassistaan vesipullon, jonka vein huulilleni harhauttaakseni niitä ajattelemasta Kalevia ja sen huulia. Ojensin pullon takaisin ja kiitin. Vesi hölskyi mun sisällä, kun me käveltiin.

Äkkiä Kalevi vaihtoi suuntaa ja kiskaisi mua takin kauluksesta mukaansa. Muksahdin sen kylkeen, ja me kumpikin kompuroitiin.

”Mitä sä teet?” ihmettelin.

”Keksin, minne mennään”, Kalevi vastasi, ja se kuulosti taas hyväntuuliselta. Me käveltiin. Katulamput säihkyivät. Hiekoitus ratisi meidän kenkien alla. Välillä auto ajoi ohitse. Muuten oli niin hiljaista. Aivan kuin liikkeellä ei olisi muita kuin mä ja Kalevi. Toisaalta nyt oli arki-ilta. Ei kai ihmekään, ettei kaduilla ollut elämää. Suurin osa varmaan vaan hengaili kotona, istui koneella tai katsoi telkkaria. Ehkä ne lukivat dekkareita tai Nobel-palkittuja. Keväiseen yöhön uskaltautuivat vain satunnaiset lenkkeilijät ja koiran ulkoiluttajat.

Me käveltiin toimintapuiston lävitse, ohi parkourkivien ja kiipeilytelineiden ja tultiin lammelle. Sen pinta oli tyyni ja liikkumaton. Yhä jäässä. Lammen pinta oli kuitenkin niin tumma, etten olisi uskaltanut astua sille. Rannassa oli kuivuneita kaisloja, neulasia ja muuta roskaa siinä kohti, josta vesi oli vetäytynyt jään alle. Katulamppujen valon heittämät varjot saivat paljaat puut näyttämään hiljaisilta ja aavemaisilta meidän ympärillä.

”Ihan nättiä”, sanoin, koska kaikessa hämärässä synkkyydessään paikka oli aika kaunis. Kuului kolinaa. Kalevi oli laskenut muovipussin maahan. Äkkiä tunsin Kalevin huulet mun omilla. Yllätyin niin, että vetäydyin kauemmas.

”Mitä sä teet?” kysyin.

”Suutelen sua, idiootti”, Kalevi vastasi ja suuteli taas. ”Oot varmaan viimeiset puol tuntia silmäillyt mua kaipaavasti, mut et oo tehnyt asialle mitään.”

”En edes oo”, väitin vastaan tottumuksesta. ”Siis silmäilly sua.”

Kalevi virnuili.

”Etpä.”

Tunsin poskiani polttavan. Mua hävetti se, miten läpinäkyvä olin mielihalujeni kanssa, ja miten helppo Kalevin oli kiusata mua asiasta. Kalevi nappasi mua leuasta, ja tällä kertaa mä vastasin sen suudelmaan. Me pussailtiin, kunnes tajusin, että me oltiin edelleen julkisesti.

”Mitä, jos joku näkee?” huolehdin.

”Ihan sama”, Kalevi mutisi. Se kietoi kätensä mun ympärille.

”Mitä?” Olin tyrmistynyt. Koko tämän meidän säädön ajan Kalevi oli tarkasti pitänyt huolta siitä, että me ylitettiin ystävyyden rajat ainoastaan neljän seinän sisällä ja mieluusti myös lukitun oven takana. Ja nyt se pussaili mua julkisesti rannalla ja sanoi ”ihan sama”? Helvetti, Kalevin täytyi olla ihan ympäripäissään.

”Sä oot juonut liikaa”, yritin nauraa, vaikka halusin niin kovasti tarttua tilaisuuteen, kun sellainen oli aivan muutamien senttien päässä.

”Itse et oo juonut tarpeeksi”, Kalevi sanoi. ”Mut jos sä et kerran halua, niin okei.”

Kalevi päästi irti ja vetäytyi. Pettymys oli niin sietämätön, etten kestänyt sitä.

”Sä tiedät, että haluan”, suhahdin. Vein käteni sen kasvoille ja vedin Kalevin aivan mun lähelle. Sen suu oli lämmin, ja luoja, kun se suuteli mua lujaa. Mun käsi kietoutui Kalevin hartioiden ympärille. Kalevin kielen kosketus sai mut ynähtämään mielihyvästä. Upposin siihen hetkeen ja annoin itseni nauttia. Kalevi osasi suudella niin hyvin. Jätkä tiesi tismalleen, mitä mä halusin, ja se tuntui haluavan samaa yhtä paljon. Se oli lähes rajua, kunnes me rauhoituttiin, hidastettiin ja luotettiin siihen, ettei ollut kiire mihinkään tai syytä lopettaa. Suutelin Kalevia, ja kaikki muu oli merkityksetöntä.

”Onko tää ilta sellainen, kun halusit?” mutisin, kun meidän suudelma muuttui pitkäksi halaukseksi.

”Mm, oota kun mietin”, Kalevi sanoi. ”Halpa humala ja pussailua rannalla. No, en mä sellaista suunnitellut, mut kyl tää on ihan jees.”

”Ai, sä ootkin salaa romantikko?” kiusasin.

”Vitut oon.”

”Oot sä vähän”, sanoin ja kutittelin huulillani sen leukaa ja kaulan herkkää ihoa.

”Mä tiedän vaan, mistä sä tykkäät”, Kalevi sanoi.

”Tykkään susta”, sanoin ennen kuin ehdin harkita, koska sellaisia juttuja me ei ikinä sanottu. Säikähdin ja syytin humalaa. Kalevi vetäytyi. Sen totiset kasvot eivät paljastaneet mitään. Pelkäsin, että olin pilannut koko illan. Pahempaa, pelkäsin, että Kalevi päättäisi tän tässä ja nyt.

”No, mitä muuta tollaiselta herkältä ja tunteelliselta pojulta voikaan odottaa?” Kalevi naureskeli. Katsoin sivuun, ja mulla oli edelleen aika paha olo, kun jätkä tolla tavalla leikitteli mun tunteilla. Kalevi painoi päätään mua vasten. ”Älä nyt. Tykkään hei mäkin susta.”

”Vitun idiootti”, puuskahdin. Kalevi hymähti.

”Anteeks”, se sanoi. En vastannut vaan vetäydyin ja käänsin Kaleville selkäni. Lähdin kävelemään pois. ”Heikki. Heikki. Heikki, odota nyt! Mitä vittua taas?”

Odotin, että Kalevi tulisi lähemmäs. Tein äkkikäännöksen. Tartuin jätkää vyötäisiltä ja heitin sen selälleen maahan. Kalevi kiroili railakkaasti, ja mä nauroin sen pöllämystyneelle ilmeelle.

”Ai vittu saatana, toi sattu!” Kalevi ärisi.

”Ansaitsit sen”, hymähdin ja nauroin lisää.

”Maa on kova ja jäässä.”

”Valivali.”

”Olisin voinut purra kieleni poikki”, Kalevi sanoi.

”Missä jätkän huumorintaju on?” kiusasin sitä. ”Kauhee tosikko oot. Vai itketkö sä sitä, miten sun itsetunto sai pikkuisen kolhun?”

Kalevin silmät välähtivät. Se vääntäytyi pystyyn ja jahtasi mua. Juoksin, kunnes kyllästyin ja päätin kohdata jätkän koston. Kalevi tarttui muhun, mutta mä suutelin sitä. Se oli huono harhautus, koska Kalevi päätti silti potkaista multa jalat alta. Jätkä ei kuitenkaan ajatellut sitä loppuun asti. Mä pidin Kalevista lujaa kiinni, ja tasapainon horjuessa vedin sen mukanani maahan jo toista kertaa. Tärähdys tuntui koko kehossa, mutta etenkin häntäluussa. Meidän hampaat kolahti kivuliaasti yhteen, ja me älähdettiin irti toisistamme.

”Helvetti”, kirosin, kun temppu oli osoittautunut paljon luultua kivuliaammaksi.

”Enkö mä sanonut”, Kalevi murahti. ”Tällä kertaa sä sentään pehmensit laskua.”

Kierähdin sen päälle ja hymyilin.

”Mitä sä siinä virnuilet, Eloharju?” Kalevi murahti.

”En mitään.”

”Ethän sä koskaan.”

Kalevi kohottautui suutelemaan mua, ja me jäätiin siihen pussailemaan ja makoilemaan, kunnes kylmyys sai meistä kiinni eikä edes läheisyys enää lämmittänyt.

”Väsyttää”, Kalevi sanoi. ”Täytyis varmaan vähitellen raahautua takas himaan.”

”Joo.” Olin samaa mieltä. Nousin vaivalloisesti. Se ei näyttänyt sujuvan Kalevilta enää yhtä sulavasti, joten katsoin parhaaksi auttaa sitä. ”Tuus nyt sieltä. Sun täytyy ohjeistaa meidät takas teille.”

”Joo joo”, Kalevi mumisi. Me käytiin hakemassa se muovipussi, ja ottaen illan viimeisen riskin mä tartuin Kalevin käteen. Kalevin kylmät sormet eivät ehtineet puristaa mun omia kuin hetken, kun me jo tultiin valaistulle tielle.

Hymyilin silti koko loppumatkan.


Joo ne väittää
et oon kaltevalla tiellä
Tää loppuu joskus
mut ei tää lopu vielä
« Viimeksi muokattu: 26.09.2018 01:47:14 kirjoittanut Sokerisiipi »


ja arjessa sävyt on sinisen

ava © Auro
bannu © Ingrid

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 846
    • tumblr
Todellakin tyksin.

Ensinnäkin, vittuuntunut ja mustasukkainen Kalevi, joka on ookoo julkisesti pussailusta jes. Tykkään kun tässä on sellainen pieni angstinen alavire (vitutusryyppäyksessä yleensä on), mutta kuitenkaan ei mennä missään hulluissa pohjamudissa.

Tässä on niin hyvin läsnä se koko abikevään paska, kun Heikki on vaan niin raukka Katan takia ja Kalevi (kirjoitin tuhat kertaa Kalervi, kuka on Kalervi) on Kalevi. Ja se, että vaaaikka varmaan tässä vaiheessa jo Heikki oikeasti tykkää Kalesta, niin tässä on niin selvä sellainen Kale on laastari -meininki, josta minun masokistinen ajattelutapani nauttii suuresti.

Hnnghhh pussailua ja kädestä pitämistä, oon sulaaaa. Nää on niin poikia, en kestä. Miksi pitää aina painia kun voisi vaan olla nätisti :----D ah, no. En tiedä, Maijaa lainatakseni: kaiken hyvän tääl saa halval, onneksi tällaiset illanpiristykset ei maksa mitään :')

Kiitos tästä, Heilevi tai sie ette petä koskaan ❤️

- Auro

skápma alit lea johttán raddái
giehtalaga moai árraijain

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 117
Aww, Auro, ihanaa, et pidit! ^^ Mustasukkainen Kalevi on aika jees, vaikka se tyhmä ei edes itse tajua (ei kyllä Heikkikään) :'D Mitäpä nää ees olisi ilman angstista alavirettä! Ainakaan abikeväänä. Joo, tässä Heikki kyllä jo tykkää Kalevista, mutta laastarimeininki on kyllä vahvasti vielä läsnä. Kiva, että se on sinun mieleen :D Kiitos hirmuisesti kommentista! ♥︎


ja arjessa sävyt on sinisen

ava © Auro
bannu © Ingrid

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 421
  • home is where you hang your enemy's head
Onpas ollut aikaa viimeisimmästä heilevittelystäni! Piti taas ettiä, että mihin jäin tarinassa ;D

NounouNOU Kalevi! Jekun kanssa juodaan Batterya!!!11 OMG, kokista.... sama kuin sotkis kaljaan kokista (heh, yks tuttu teiniaikoina joi kaljansa aina kokiksella, me muut yökkäiltiin ympärillä ;D).

Olipas jotenkin välisoittofiilis. Tai niinhän tämä tietysti tavallaan taas on. On fiilareita, mutta niitä ei kuitenkaan myönnetä koska pelottaa niin perkeleesti. Kalevilla hyvät tekosyyt kun muka vain Heikin mieliksi, mut oikeita syitähän voi lukija vain arvastella, kun ollaan Heikin päässä enimmäkseen.

Sydäntä särki Heikin alakulo Katan suhteen, mutta eiköhän se siitä. Nopeesti se näytti unohtuvan, kun alkoi Kalevin kans pussailla 8 )



Kiva ficci, ihanaa oli taas Heilevin parissa viettää hetki, kiitos :-*
Beelsebuttin laari

Jos haluat kommentoida tekstejäni, jätäthän vain positiivista palautetta. Jos ei ole positiivista sanottavaa tekstistäni, ethän kommentoi lainkaan! Jos haluan rakentavaa palautetta, haen sitä hyviltä ystäviltäni joiden kirjoitustaitoihin luotan.

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 117
Buttis: Oon pahoillani, että näitä abikevättekstejä on näin kaauheasti :'D (minäkö jotenkin fiksoitunut tähän ajanjaksoon, een kai...) Haha, Kalevin lantringeista Aurokin antoi palautetta, ettei se käy, mutta teineille kelpaa kaikki! Kunhan vaan humala jotenkin saadaan, niin se on se pointti. Hirveä yleistys, mut näiden poikien kanssa totta. Kalja + kokis kuulostaa kyl vielä kauheemmalta yhdistelmältä, hyyi! Tässä on kyllä juuri sellainen välisoittofiilis, kun ei nää sit lopultakaan keväällä saanu sanottua hirveästi, mutta tunteita kyllä on puolin ja toisin. Kalevi on tekosyiden keksimisessä mestari. Huolestuttavaa, miten hyvin poika pystyy valehtelemaan itselleen ummet ja lammet Heikistä ja kaikesta siihen liittyvästä... Haha, Kalevin pussailu on hyvä sydänsurujen harhauttaja ;) Kiva, että pidit ja kiitos huisisti kommentista! <33


ja arjessa sävyt on sinisen

ava © Auro
bannu © Ingrid

Ripple

  • ***
  • Viestejä: 664
Hei taas. Tähän asti oon nyt päässyt Heikin ja Kalevin jutussa. Ja täytyy sanoa, että pikkuhiljaa lämpenen. Tää oli semmonen osa josta tykkäsin, ja jossa pääsin jopa mukaan sillä lailla että tunsin kipinän niiden välillä ihan oikeesti. Hitsin kivasti kirjoitit tota niiden kisailua, uppos kyllä ;) Tykkään kyllä Kalevista edelleen, mikä on  jännä, koska en tosiaan välittänyt siitä Eeli/Tino-teksteissä  :D Mut onhan se aika sööttis ton marttyyri-asentees kanssa  ;D Tää on kyllä mukavan erilainen asettelu, kun kumpikaan ei oo homoja. Ainaskaan suoranaisesti. Haastavaksi se silti tekee tän kirjoittamisen varmasti siinä mielessä, että saa kaiken kuulostamaan realistiselta. Tähän asti oot kyllä aika jees onnistunut.  8) Kiitos tästäkin osasta, taitava oot ja kiitos siitäkin, että oot noin ahkera kirjoittelija  ;D

Ps. Kiva muuten kun näissä teksteissä vilkkuu Eeli ja Tino edelleen mukana. Ne on ainakin vielä mun lempparit, vaikka nääkin alkaa tosissaan tuntua hyvältä  :-*

//Edit: Vastaan vielä näin jälkikäteen tuohon sun alempaan vastaukseen, en viitsi tätä varten vain uutta kommenttia kirjoittaa. Eli en tarkoittanut sitä noin, että homoseksuaalisuus ja epärealistisuus jotenkin liittyisivät toisiinsa. Vaan pohdein vain, että saattaa oll haastavaa kirjoittaa realistisesti (enkä suinkaan tarkoita että tämä teksti olisi missään mielessä epärealistista) kun molemmat pojat lähtökohtaisesti eivät pidä jätkistä siinä mielessä. Siis, että kääntävät kelkkaa niin totaalisesti, että siitä kehittyy molemmille jotain pitkäaikaistakin. Mutta perehdyin noihin poikien edustamiin seksuaalisuuksiin, niin ymmärrän paremmin. Ja se, että sä et ymmärtänyt mun pointtia, niin todistaa mun pointin ihan turhaksi  ;D  :-*
« Viimeksi muokattu: 23.07.2018 01:21:25 kirjoittanut Ripple »
"Forget the people from the past, there is a reason why they didn't make it to your future."

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 117
Ripple: Pikkuhiljaa on ihan hyvä. Tykkään tästä shotista itsekin kovasti. Tykkään kisailusta ja härnäyksestä, joten jee :) Eeli/Tino -teksteissä Kalevi on vielä vähän yksiulotteinen, mutta kun aloin kirjoittaa siitä enemmän, se syveni ja kasvoi hahmona. Näiden seksuaalisuutta ei teksteissä mainita (ennen kuin vasta Jumissa puolivälissä), mutta Kalevi tosiaan on biseksuaali, Heikki demiseksuaali ja ylimääräisenä tietoiskuna Tinokin on bi/pan! En oikein ymmärrä, mitä tarkoitat sillä, että asetelma olisi jotenkin haastava heidän seksuaalisten suuntautumistensa vuoksi. Mitä tekemistä realistisuudella ja homoudella on keskenään? Näillä toimii kemiat. Samalla tavalla kuin Eelillä ja Tinollakin toimii. That's it. Eeli ja Tino ei putoa koskaan matkasta, joten ei huolta. Kiitos kommentista!


ja arjessa sävyt on sinisen

ava © Auro
bannu © Ingrid

Vilna

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 083
Moi Sokerihiiri! Kammenttikompanjasta terkkuja, anteeksi että olen näin päivän myöhässä luvatusta, mutta tulin reissun jälkeen kipeäksi ja illalla nousi kuume niin en pystynyt kommentoimaan. Ei sillä, ei nytkään kauhean hehkeä olo ole, mutta. Pahoittelut siis kommentin mahdollisesta sekavuudesta. En myöskään lukenut muiden kommentteja, joten anteeksi jos tulee toistoa!!

Oon varmaan sinun pahin piilolukija koko Finissä, kun luen aina sinun tekstejä, mutten koskaan kommentoi?? Anteeksi. Olen nyt näihin kahteen tutustunut tässä parin viikon sisään ja tämänkin olen aikaisemmin lukenut ja hämäännyin hetkeksi, että miten on nyt niin tuttu teksti, että mikä on tämä minun sisäinen inception. :-D En oo tosin vielä noihin jatkiksiin paneutunut, jotenkin ehkä niitä olisi hassu lukea, kun oon nyt kasvanut näihin kahteen kiinni, mutta Ei sitä tarvitse tahdikas olla on vissiin nuo Heikki/Kata ja Kalevi/Riia paritukset ja tämä Heikki/Kalevi sotku tuli vähän myöhemmin. Vaikka onhan nekin tullut tutuksi, kun kaikki muut tekstit olenkin tainnut lukea. Vaikka niitä on HIRVEÄSTI, kauhean tuottelias olet. Eihän meinaa pysyä edes perässä, voi sentään.

Olipa tämä kiva ja söppänäkin! Ja kädestäkin pidettiin! Voi että. Tykkään lukea pussailusta ja tuntuu, että tässä oli kanssa vähän sellainen angstinen pohjavire, mikä on kanssa yksi minun lempijuttuja. Jotenkin tästä tuli fiilis, että Kalevi on vielä Heikille vähän sellainen laastari, vaikka ehkä Heikki siitä oikeastikin tykkää, mutta Katan kanssa asiat oli vasta vähän aikaa sitten mennyt poikki niin se ei ole sillä lailla kauhean hyvä lähtökohta uudelle ns. vakavalla säätämiselle. Ja tuntuu, että kavereitahan nämä pojat ensisijaisesti on ja se muuttuu siitä vasta sitten vähän myöhempänä. Mutta kuitenkin. Tykkäsin tästä, jotenkin tässä oli sellaista kivaa tunnelmaa.

Kiitos tästä! ♥ Tuli varmaan vähän sekava kommentti, eikä lainkaan sellainen minkä tämä ansaitsisi, mutta toivottavasti se ei kauheasti harmita. Pus!