Kirjoittaja Aihe: Lyhty l draama, het, ystävyys l S l oneshot  (Luettu 1344 kertaa)

Secu

  • Kaskukuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 514
  • ava © Johanna Tarkela
Lyhty l draama, het, ystävyys l S l oneshot
« : 14.09.2017 18:35:31 »
Nimi: Lyhty
Kirjoittaja: Secu
Fandom: originaali
Hahmot/Paritus: Vannak/Adan
Genre: draama, het, ystävyys, samanhenkisyys, erilaisuus, kielellä leikittely
Ikäraja: S
Haasteet: Kaiken maailman ficlettejä V: viikko 4/2017 - vastakohdat
Lyrics Wheel 15: Iisa - Kun olit nuori (lyriikat lopussa)
Oneshot10
Sadonkorjuuetydejä: kuva
Väripaletti: kastanjanruskea
A/N: Tämä on omistettu Ayudaralle ja kunikolle, jotka ovat kuin valaisevia lyhtyjä minulle ^^

Lukuiloa!




Sanoja heiteltiin pöydän eri puolille, syvyydessään matalia, merkityksiltään merkityksettömiä, sanankaaret voimaa vailla, puheenkatkelmat karkaisemattomia huulilta irtauduttuaan. Naurulla tehtiin laskusuuntaista vaihtokauppaa, vivahteet hiipuivat kaltaistensa joukkona ympärillä leijuvaan sävyrikkaaseen savuun. Tavut ja kirjaimet kuihtuivat ilmaan kuolleen kiihkeyden hengenvetojen jaksamatta pitää niitä pyörimässä pyörteenä. Aiheet heittelehtivät vaihdoksissaan, eivät pysähtyneet tai kaivautuneet viileän päälliskerroksen lämmön alle kohti kuumaa. Puhujat eivät nähneet haaveita tai mielen teiltä joukkoon liittyneitä kuvajaisia, olemattomuuksia, enemmän.

Hänen mieleltään loppui kiehtomisen kestokyky keskusteluun. Kuinka nämä eivät havainneet? Heidän välissään seisovassa lyhdyssä tempoili hento, vahva olento, tulten tyttö tanssimassa transsissaan, viehkeästi veijarimaisuudellaan vaipumassa valssiin. Liekkikin oli seuraton lasisen lavansa sisällä, mutta silti kuin jollekulle tahtia takoen. Tyttö, jonka hän oli nimennyt Adaniksi, pikkutuleksi, esiintyi vallattomana vihurinsa viemänä, kunnes poistui näyttämöltään yhtä raivoisasti kuin oli sille noussutkin. Hän askelsi omassa esityksessään kolmatta tai neljättä vuosikertaa, yli viidettä vuosikymmentä, sisimmässään ikuisena, sisin takovana, pulppuavia kuvia mahdottomista mahdollisuuksista, vahvoin vedoin veistetty säväyttävä maailma toisten vesivärien valuvan haljuuden sijaan.

Kiisteltiin uskosta, uskottomuudesta, ei kummastakaan ja kai kummastakin rinnakkain yhtenä ilmiönä, lapsuuden jälkeisen lähtöajan lauluja ei laulettu vanhuuden vuosilla. Sellainen sai jäädä silloiseen tunteiluineen ja venkoiluineen villeinä ja varomattomina, kyyneleet ja onni sotkeentuneina. Varoiteltiin piipun polttamisen paahtavan keuhkot nuoruuden ikuisuuden päättymisen jälkeen, mutta hän puhalsi seuraavat savut hymyillen sille, kuinka harmahtava verho säilyi, laajeni ja hehkui lyhdyn kajossa, hukutti puheet viikkauksiinsa. Eivät ne olleet hänelle, saati lähtöisin hänestä, vallitsevat väittelyt, hän eli niitä kerta kertoimelta, uskomuksia, lauluja, piippujen poimujen hyväilyä. Ajatuksissaan hän keskusteli kotiin jääneen lemmikkinsä kanssa, toivoi pysyneensä varhaisen illan kierron omineena seiniensä syleilyssä jakamassa ymmärrystä ilman sanoja. 

Kun lyhdyn liekki lopetti tanssinsa, hän noukki sammuneen ystävänsä, nousi pöydän äärestä ja kertoi joutuvansa poistumaan. Toiset pyysivät jatkamaan sanailua, liittymään siihen, hetkiseksi vielä. Ei, hänen hetkensä oli laantunut kauan sitten, olisi pitänyt muistaa se ennen kuin oli saapunut tänne. Eikö tuollainen juhlallisuus ole hullua hömpötystä, joku toisenlaisista kysyi.
Hän ei vastannut, nyökäytti vain päätään ja poistui huomaten syrjäsilmällään, miten yksi toisista nosti oman lyhtynsä pöydälle. Senkään hohto ei olisi yltänyt hänen kasvoilleen, vain toisten.

Ruosteen raapima lyhty yritti jäljitellä kaukaista syvää kastanjanruskeaa sävyään. Metalliosat kitisivät edestakaisin sytytysyritysten tahdissa. Pyöreässä alaosassa, kuin ylösalaisin nostetussa kulhossa, oli pikkuruisia reikiä, ruskean taivaan tähtiä.
Lopulta tyttö palasi hänen luokseen, jotta hän voisi ripustaa ystävänsä erilaisena pallomaisten, tasaisena loimuavien paperisten tuttaviensa lomaan. Lyhdyt roikkuivat puista, lohkareisen ja matalan kielekkeen yllä moninaisina nauhoina.

”Hyvää iltaa”, kuului hänen takaansa. Kääntyminen osoitti katseelle samaa ikää elävän naisen, joka kannatteli erilaista lyhtyään, yksi neljästä reunasta katkennut, lasisuojus säröillyt. Haalistunut kastanjanruskea oli vastalakattu.
”Iltaa. Autanko teitä?” hän sai kysytyksi. Naisen tummissa silmissä tanssi tytön heijastus, hymy taipui yhtä rohkeasti kuin tulen vartalo. Pian toisen lyhty liekehti hänen omansa rinnalla, rinnassa.
”On mukava saada muutakin seuraa kuin Vannak.”
”Anteeksi kuinka?”
Nainen oli tovin vaiti, katseli vain vierekkäisiä liekkejä, kuiskasi sitten hänen korvaansa, kuinka kuvitteli lyhtynsä tulen tanssivaksi pojaksi, ystäväksi, se ehkä kuulosti hupsulta.
”Ei, ei suinkaan. Adan, pikkuliekki, on ollut ainoa vierestä seurattava seurani pitkään.”

Katseet eivät siirtyneet, mutta äänet kysyivät toiseen kohdistuneina:
”Mikä teidän nimenne on?”
”Vannak.”
”Adan.”

Lyhtyjen valaistessa heidän kasvonsa, sisimmät, sanottiin:

”Olen odottanut teitä.”





LW15-lyriikat:

Iisa - Kun olit nuori

Kukaan ei sanonut
Et murrosikä tulee aina uudestaan
Oisko tää nyt kolmas
Aina yhtä kauheaa
Mä olen erehtynyt kuvitteleen
Että oisin aikuinen
Sitten käykin ilmi
Et mitään siitä tiedä en
Piirretään ympyröitä
Suljetaan ne kuluneilla lauseilla
Oikeeta vapautta
On saada olla pihalla ja vaiheilla
 
Uskoitko Jumalaan kun olit nuori
Poltitko tupakkaa kun olit nuori
Lauloitko mukana Forever Youngia
Itkitkö hulluna kun olit nuori
(x2)
 
Mun tekee mieli olla kaikkee muuta
Paitsi itsetietoinen
Filosofioista olkoon tää se viimeinen
Oon pelkkä irtokarkki
Kauhaistuna sekaan erilaatuisten
Onnekas jos kohtaa
Toisen samankaltaisen
Puretaan salaisuudet
Kuoritaan ne palaneilla sormilla
Oikeeta totuutta
Voi loppuelämänsä esiin kaivella
 
Uskoitko Jumalaan kun olit nuori
Poltitko tupakkaa kun olit nuori
Lauloitko mukana Forever Youngia
Itkitkö hulluna kun olit nuori
(x2)
 
(Lauloitko mukana Forever Youngia
Itkitkö hulluna kun olit nuori)
 
Uskoitko Jumalaan kun olit nuori
Poltitko tupakkaa kun olit nuori
Lauloitko mukana Forever Youngia
Itkitkö hulluna kun olit nuori
(x2)




« Viimeksi muokattu: 14.09.2017 22:26:42 kirjoittanut Secu »
The world is but a canvas to the imagination

They call us dreamers but we are the ones who don't sleep