Kirjoittaja Aihe: Tulevaisuuden toivoa [ S, drama, Tonks ]  (Luettu 1363 kertaa)

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 240
  • porngoddess since 2005
Tulevaisuuden toivoa [ S, drama, Tonks ]
« : 31.08.2017 12:42:47 »
Title: Tulevaisuuden toivoa
Author: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Rating:  S
Pairing: ei ole
Genre: drama, ficlet
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
A/N: Fanfic100-haasteen sanaan 28. Lapset.

Puhin haasteesta kirjoitettu:
Lainaus
Haluaisin kovasti, että joku kirjoittaisi songficin Dumbosta tutuksi tulleella kappaleella Baby Mine. Kappaleen voi kuunnella tästä.
"Parituksena" siinä olisi esim. Narcissa/Draco, Lily/Harry, Tonks/Teddy jne. Tai miksei siihen voisi laittaa äidin sijasta isääkin. Ihan oma valinta.

Genrenä tietysti fluff ja ikäraja S tai korkeintaan K7.


Baby Mine
Baby mine, don't you cry
Baby mine, dry your eyes
Rest your head close to my heart
Never to part, baby of mine

Little one when you play
Don't you mind what you say
Let those eyes sparkle and shine
Never a tear, baby of mine

From your head to your toes,
You're so sweet goodness knows... you are so precious to me, cute as can be, baby of mine


Tulevaisuuden toivoa

Huhtikuinen pimeys katsoi takaisin enemmän peiliä kuin ikkunaa muistuttavan lasin takaa. Ikkunan pintaan heijastui hämyinen kuva pinkkihiuksisesta naisesta pieni valkoinen kapalo sylissään. Mytty heilui ja huojui harmin pyörremyrskyn voimasta raastavan itkun antaessa potkua pienen pienille käsille ja jaloille.

Oli jotenkin omituista ajatella, että se pieni poika oli putkahtanut ilmoille hänen sisältään, vieläpä tällaisena ahdistavana aikana, jolloin ei tiennyt mitä seuraavana päivänä tulisi tapahtumaan. Oli suorastaan ihme, että siihen pimeyteen ja pelkoon, missä kaikki Hänen-joka-jääköön nimeämättä vastustajat parhaillaan elivät, mahtui niin paljon iloa ja onnea, jonka naisen sisällä 9 kuukautta kasvanut lapsukainen oli tuonut syntyessään mukanaan.

Väsynyt, mutta onnellinen äiti asteli edestakaisin vihreän ja sinisen sävyillä sisustetussa huoneessa, jossa puinen kehto keinui hiljalleen tyhjänä. Kehdon asukki kiljui naisen sylissä keuhkojaan tyhjiksi estäen tehokkaasti vanhempiensa yritykset saada unen päästä kiinni. Isän ollessa lukittuna kellariin täysikuun johdosta, jäi pienokaisen kanssa valvominen äidin vastuulle, vaikka mielellään hän sen tekikin.

Huolimatta lapsen isän aavistuksista, että hänen ongelmastaan tulisi myös hänen poikansa ongelma, ei täysikuu näyttänyt vaikuttavan vauvaan mitenkään muuten kuin tavallista vahvempana levottomuutena, mistä mies olisi varmasti onnellinen toinnuttuaan ensin omista koettelemuksistaan. Äitinsä ailahtelevat hiukset pienokainen sen sijaan oli perinyt, kun untuvanpehmeät vauvahiukset välkähtelivät rääkäisyjen lomassa kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta se ei ollut ollenkaan vaarallista, lahja pikemminkin.

Pieni kapaloitu reppana huusi huutamistaan huolimatta kuinka paljon häntä keikutettiin ja paijattiin. Ruoka ei maittanut, vaippa oli vaihdettu juuri kuivaksi eikä röyhtäystäkään tullut, mutta silti lapsi ei hiljentynyt ja suostunut nukahtamaan millään.

Tottakai aina oli se pieni riski, että vauva tulisi kärsimään vanhempiensa omituisuuksista varttuessaan, mutta siihen oli vielä aikaa. Sitä paitsi tulevaisuus oli muutenkin hyvin ohuiden narujen varassa kuolonsyöjien tappaessa ja siepatessa ihmisiä. Millään ei voinut tietää, kumpi puoli voittaisi käynnissä olevan sodan ja juuri sodan loppuminen määrittäisi sen, millainen tulevaisuus tulisi olemaan. Jos Voldemort saataisiin kukistettua, kaikki tulisi olemaan paremmin, mutta jos hän voittaisi niin... No, sitä ei uskaltanut edes ajatella.

Nainen istui vanhaan kiikkustuoliin vauva sylissään ja ryhtyi hitaasti keinuttamaan tuolia edestakaisin rauhallista tahtia. Hän siirsi kapaloa pois lapsen kasvoilta ja pyyhkäisi kyyneleet tämän poskilta. Hymyillen arvokkaimmalle aarteelleen niin lempeästi kuin vain vastaleivottu äiti osaa hän jatkoi keinuttamista ja alkoi laulaa hiljaisella äänellä vanhaa kehtolaulua, jonka oli aikoinaan kuullut omalta äidiltään.

Sisällyttäen ääneensä kaiken toivon paremmasta tulevaisuudesta nainen uppoutui omiin kuvitelmiinsa. Unelmissaan hän kasvattaisi yhdessä miehensä kanssa pojastaan mitä ihanimman lapsen, joka pärjäisi koulussa ja saisi paljon ystäviä. Oli niin paljon, mitä hän halusi opettaa pienokaiselleen ja kokea yhdessä tämän kanssa.

Vaikka nainen ei kaikkia laulun sanoja muistanutkaan, hänen rauhallinen äänensä yhdessä keinunnan ja äidin turvallisen läsnäolon kanssa sai lapsen itkun vaimenemaan pikkuhiljaa, kunnes se oli enää pientä ininää. Pari kertaa laulun laulettuaan nainen sipaisi tuhisevan pienokaisensa unisia kasvoja, nousi hitaasti ja kantoi vauvan leveälle parivuoteelle.

Lasta katsellessa oli vaikea ajatella, että oli olemassa sotia ja tuhoa, jotka vaikuttaisivat vielä pitkälle monen sukupolven elämään. Siinä hämärässä huoneessa yksin rauhoittuneen vauvan kanssa ollessaan kaikki tuntui niin suloiselta ja valoisalta. Pieni poika oli niin herttainen uinuessaan hänen sylissään, että tämä sai rentouttavan rauhantunteen leviämään äitiinsäkin.

Äiti laski lapsen varovasti sängylleen tarpeeksi kauas reunasta ja vuorasi miehensä tyynyistä tilapäisen aidan vauvansa turvaksi. Varoen herättämästä pienokaistaan hän kömpi itse tämän viereen ja rauhallisesti nukkuvaa lastaan tuijotellen vaipui itsekin uneen onnellisesti hymyillen.
"hämmentävä pinkki asia, josta paljastuu
lisää kun tuijottaa"