Kirjoittaja Aihe: Yrjänä || Leanne/Katie/Padma-polyamoria-draama/angst, K-11  (Luettu 3545 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Nimi: Yrjänä
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: K-11
Tyyli: draama, angst, polyamoria
Paritus: Katie/Padma, Katie/Leanne
Yhteenveto: Katie haluaisi kovasti olla sekä Leannen että Padman kanssa.

Osallistuu: Lainaushaaste

A/N Saattoi käydä niin, että kuuskidi ehdotti irkissä Saappaattomalle, että nimeäisi tekstinsä "Yrjänäksi". Minulla on aina kauhea probleema nimeämisten kanssa, joten päätin että "noniin, tästäpä seuraavalle Katie/Leanne/Padma-draamalle nimi!" Tutkiskelin vähän Yrjänää ja päädyin Pyhän Yrjön sivulle. Symboliikan muodossa tuolla nimellä siis on oikeasti joku ideakin tähän tekstiin nähden - voitte sitten vaikka pohtia, että kuka tässä on Yrjänänä.

Tämä osallistuu Lainaushaasteeseen, jossa sain seuraavan lainauksen:
“There is a crack in everything.
That's how the light gets in.”

― Leonard Cohen, Selected Poems, 1956-1968
Tämähän tietysti sopi ihan täydellisesti tähän tilanteeseen, jossa Katie tässä tekstissä on.

Tämä ficci jatkaa Leanne/Katie/Padma-sarjaani, jossa on ilmestynyt aiemmin tekstit (kaikki itsenäisiä kokonaisuuksia, mutta täydentävät toisiaan):
1. Haluista ja niiden monimutkaisuudesta, K-11
2. Yrjänä
3. Epävarmuuden sietämätön paino, K-11
4. Yksikään ihminen ei ole saari, S

Toivottavasti tykkäätte ja kommentoida saa! Oli ihanaa viimein kirjoittaa näistä jotain, jolla ei ollut jo etukäteen kauheita pituus- ja muita rajoituksia.




Yrjänä

”Mitä!” Leanne parkaisi. ”Haluatko sinä erota?!”

Katie pudisti kiivaasti päätään ja puraisi huultaan, kun Leanne alkoi itkeä hysteerisesti.

”Minä luulin että meillä menee hyvin”, Leanne nyyhkytti. ”Mitä minä olen tehnyt, mikset sinä enää halua olla kanssani!?”

”Ei tässä ole siitä kyse”, Katie yritti sanoa, mutta Leanne lyyhistyi seinää vasten ja peitti kasvonsa käsiinsä. Katie hieraisi kädellään kasvojaan ja huokaisi raskaasti. Tämä ei nyt mennyt yhtään niin kuin hän oli ajatellut.


Muisto Leannen itkettyneistä kasvoista sai Katien edelleen voimaan pahoin. Hän istahti järven ylle kurottelevalle laiturille ja puuskahti. Lopulta hän oli vain vetänyt Leannen syliinsä ja toistellut kerta toisensa perään, ettei halunnut erota tämän kanssa. Enempää hän ei ollut enää saanut ulos suustaan, sillä Leannen rauhoittuminen oli vienyt kauan eikä tyttö selvästikään ollut ollut valmis keskustelemaan aiheesta uudelleen. Ainakaan heti.

Jos koskaan, Katie ynähti mielessään, veti polvensa rintaansa vasten ja kiersi kätensä lohduttavasti jalkojensa ympärille. Tiesin, ettei hän ottaisi sitä hyvin, mutta että hän menisi noin hysteeriseksi… Ei tästä tule mitään.

Oli ollut virhe ottaa asia niin suorasukaisesti esiin, mutta hän ei ollut keksinyt mitään muutakaan keinoa, ja suora lähestymistapa oli ollut ainoa, johon hänen rohkeutensa oli riittänyt. Ajattelin, että jos saan asian nopeasti ulos, se on sitten sillä hoidettu. Mutta ei, olisihan minun pitänyt tietää, että minun olisi pitänyt sanoa jotain paljon pehmeämpää kuin ”Hei Leanne, tahtoisin tapailla myös Padmaa, olisiko se ok?” Olen idiootti.

Kuovi huusi lähistöllä. Kevät oli vasta hiljalleen lämpenemässä, ja Katie kiskoi kaapuaan paremmin ylleen vahvan tuulen pyyhkäistessä häntä vasten. Hän sulki silmänsä ja yritti saada päätään tyhjenemään. Luuta hänen vieressään nytkähti hänen lantionsa osuessa siihen, mutta häntä ei huvittanutkaan lentää.

Laituri keinahti vienosti, kun sille painettiin askelia. Katie ei liikahtanut vaan toivoi, että hänen hiljaisuutensa saisi tulijan kääntymään takaisin. Hän ei kaivannut kenenkään seuraa, hän ei halunnut selittää tilannetta kenellekään. Ei kukaan ymmärtäisi.

”Saanko istua?”

Katien kääntyi hätkähtäen katsomaan tulijaa. ”Toki, istu vaan”, hän sopersi.

Padma istahti hänen viereensä, ja Katie tunsi lämmön syöksähtävän kehoonsa kylmästä vinkasta huolimatta. Sydän tykytti lujempaa, ja hänen teki mieli kiemurrella niin, että heidän kaapujensa reunat koskettaisivat toisiaan. Hän janosi Padman läheisyyttä, hän halusi sitä niin kipeästi ettei itsekään tuntunut ymmärtävän itseään. Sinulla on jo Leanne, miksei se riitä?

”Olitko lentämässä?” Padma kysyi.

Katie pudisti päätään. ”Ei tehnytkään mieli.”

”Miksei?”

Katie hymähti vaisusti ja käänsi päänsä toisaalle tuntiessaan, kuinka salakavalat kyyneleet uhkasivat nousta silmäkulmiin. Hän oli suoristavinaan hiuksiaan samalla, kun pyyhki silmänsä kuiviksi. Oma vikasi, ei tässä auta itkeä, hän sätti itseään. Padmalle hän vain kohautti olkiaan, koska puhuminen tuntui liian vaikealta.

”Puhuitko viimein Leannen kanssa?”

Katie veti terävästi henkeä ja nyökkäsi sitten pikaisesti. Hän sulki silmänsä ja puri huultaan, mutta siitä huolimatta kyyneleet tunkeutuivat silmäluomien alle. Hän puhalsi keuhkonsa hitaasti tyhjiksi ja yritti rauhoittaa itseään, mutta sitten kevyt käsi laskeutui varovaisesti hänen olkapäälleen.

”Ei ilmeisesti mennyt hyvin”, Padma totesi. Tytön ääni oli niin tasaisen neutraali, että Katie tyrskähti itkuisen huvittuneena.

”Ei mennyt, ei”, hän tokaisi nenäänsä niiskauttaen ja antautui sitten nojaamaan Padman kylkeä vasten. ”Leanne veti ihan kamalan kohtauksen ja itki hysteerisesti ties kuinka kauan. Sain hänet lopulta uskomaan, etten halua erota hänen kanssaan, mutta mitään muuta en sitten saanutkaan aikaan.”

Padman käsi hänen olallaan siirtyi varovaisesti selkään, ja Katie tunsi tytön puristavan häntä hetkeksi itseään vasten ennen kuin ote heltyi ja käsi siirtyi vasten laituria tukemaan heidän asentoaan. Katie tunsi pistoksen rinnassaan – Padma on niin reilu ja minä niin kauhea – mutta yritti kovasti olla välittämättä siitä ja nojasi päätään Padman olkapäätä vasten. Hän sulki silmänsä. Haluan tätä, tämä tuntuu hyvältä. Miksi tämä olisi väärin?

”Ehkä hän tarvitsee vain aikaa”, Padma sanoi lopulta.

”Ehkä”, Katie tuhahti pessimistisesti. ”Tai sitten hän ei enää koskaan halua kuulla nimeäsi.”

”Onhan sekin mahdollista.” Padma kuulosti aina niin diplomaattiselta ja totiselta. Katie oli viettänyt unettomia öitä miettiessään, miksi piti sekä Leannesta että Padmasta. Kahta sen erilaisempaa ihmistä hän ei kyennyt edes kuvittelemaan: Leanne oli avoin, spontaani, rakastava, tunteellinen, lempeä, iloinen. Padma taas harkitsi sanojaan tarkkaan, ei hevillä näyttänyt tunteitaan, suhtautui asioihin järkiperäisesti ja vakavasti eikä heittäytynyt mihinkään ilman perinpohjaista selvitystyötä sekä plus-miinus-listojen kirjaamista.

”En halua sen olevan”, Katie huokaisi ja sujautti kätensä vaivihkaa Padman selän taakse. Tyttö ei vastannut hänen lähentelyihinsä mitenkään, mutta ei vetäytynyt kauemmaskaan. ”Pidän Leannesta todella paljon. Mutta pidän sinustakin. En halua valita. En näe siinä mitään järkeä.”

”Useimpien mielestä siinä ei ole mitään järkeä, ettei valitse”, Padma huomautti.

”Kyllä minä sen tiedän”, Katie suhahti. ”Minusta se vain on ihan typerää. Ei kukaan sano minulle, kuinka monta ystävää minulla saa olla, joten miksi muilla pitäisi olla valtaa määrittää se, kuinka montaa ihmistä pussailen samaan aikaan. Ei siinä ole mitään järkeä.”

”Ehkä on, ehkä ei”, Padma sanoi, muttei jatkanut sen enempää. Katie olisi halunnut pyörähtää tytön eteen, ravistella tätä olkapäistä ja painaa sitten tämän vasten laituria ja suudella lujaa. Joskus oli niin rasittavaa, että Padmasta oli aivan tavattoman vaikeaa saada mitään irti.

”Etkö sinä sitten haluaisi pussata minua?” hän päätyi tällä kertaa kysymään suoraan. Padma oli sanonut, että tahtoi tutustua häneen ja piti hänen seurastaan, mutta mitään muuta hän ei ollut saanut tytöstä irti.

”Ei sillä ole väliä tässä tilanteessa”, Padma tokaisi.

”Ei tuo ole vastaus”, Katie intti. ”Jos suutelisin sinua, antaisitko sen tapahtua?”

Padma ei vastannut mitään.

Katien sydän löi, ja löi, ja löi. Kovaa ja kivuliaasti niin, että kämmenet hikosivat ja hengitys tihentyi. Hän jännitti vartalonsa, nojasi painoaan kätensä varaan ja kohotti päätään niin, että saattoi katsoa Padman kasvoja. Padma ei kohdannut hänen katsettaan, vaan tuijotti ilmeettömästi järvelle. Katie uskalsi tuskin liikkua, mutta halu oli niin suuri, että hän hivuttautui varovasti yhä lähemmäs ja lähemmäs, kunnes hengitti suoraan vasten Padman poskea. Kun Padma ei vieläkään katsonut häneen, Katie ojensi hitaasti kätensä, kosketti sillä Padman poskea ja käänsi tytön kasvot hitaasti puoleensa.

Lopulta hän katsoi Padmaa suoraan silmiin ja hengitti vasten tämän huulia. Padman ilme oli sulkeutunut eikä tämä tehnyt elettäkään vastatakseen hänen liikkeisiinsä, mutta Katie hymyili silti pienesti. Ainakin hän on yhä tässä.

Hän liikahti vielä hivenen eteenpäin ja painoi kylmät huulensa Padman huulille. Sydän hakkasi valtavalla sykkeellä, ja jalkojen välissä tuntui kuumaa tykytystä. Katien rinnassa riehui ilo, ja hän liikautti huuliaan syventääkseen suudelmaa, tunteakseen Padman huulet paremmin vasten omiaan.

Sitten Padma vetäytyi kauemmas ja kompuroi seisomaan. ”Anteeksi, Katie, en pysty tähän, tämä tuntuu vain väärältä. Kyllä sinä tiedät että tämä on väärin, ei meidän pitäisi”, tämä sanoi hivenen hengästyneen kuuloisesti.

Katie tuijotti lautojen alla aaltoilevaa vettä. Sydän tykytti voimalla ja hän tunsi olonsa irtonaiseksi. Yhden pienen hetken verran kaikki oli ollut juuri niin kuin hän oli halunnut, ja takaisin todellisuuteen tippuminen iski lujaa. Olet typerys.

”Katie? Oletko kunnossa?” Padma kysyi. Katie ei tiennyt, oliko koskaan aikaisemmin kuullut tytöltä niin tunnepohjaista äänensävyä. Tämähän kuulosti lähestulkoon huolestuneelta. Hän pystyi kuitenkin vain nyökkäämään. Kyyneleet uhkasivat taas vallata hänen silmänsä, ja hän piti katseensa tiukasti lautojen välisissä raoissa.

”Katie”, Padma lausui hiljaa. ”Ole kärsivällinen. Hän tarvitsee vain aikaa. Jutelkaa uudestaan, vaikka huomenna. Kyllä me voidaan odottaa.”

Katie nyökkäsi toistamiseen ja sulki silmänsä. Kyyneleet tipahtivat laiturille, mutta hän oli varma, ettei Padma kyennyt näkemään niitä. Hän ei halunnut olla heikko. Hän halusi olla yhtä järkevä ja vahva kuin Padma.

Käsi kosketti hänen hiuksiaan, silitti niitä muutaman kerran. ”Kyllä tämä tästä”, Padma kuiskasi ennen kuin askeleet harppoivat kovaäänisinä pois.

Katie pidätti hengitystään niin kauan kuin jaksoi. Sitten hän lysähti keräksi laiturille ja purskahti itkuun.


« Viimeksi muokattu: 19.08.2017 21:44:21 kirjoittanut Arte »


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 821
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tämä teksti antaakin paljon ajattelemisen aihetta! Katie tuntuu itsekin olevan hieman hämmentynyt siitä, miksi hän haluaa Padmaa niin kovasti ja miksei Leanne riitä hänelle, mutta silti hänen halunsa ovat niin voimakkaita, että ne ajavat hänet lopulta konkreettiseen toimintaan, suutelemaan Padmaa. Mielenkiintoisen ristiriitaista, tosin varmasti aika tuskallista myös kun ei voi kiistää omia tunteitaan ja toisaalta potee ehkä huonoa omaatuntoa niiden takia, kun Leannekin suhtautuu järkytyksellä. Ja toisaalta taas omat tunteet ja ajatukset saattavat tuntua niin oikeilta ja oikeutetuilta. Tämä on tosi mielenkiintoinen ajatus:
”Minusta se vain on ihan typerää. Ei kukaan sano minulle, kuinka monta ystävää minulla saa olla, joten miksi muilla pitäisi olla valtaa määrittää se, kuinka montaa ihmistä pussailen samaan aikaan. Ei siinä ole mitään järkeä.”
Pistää ihan miettimään, että miksiköhän länsimaisessa yhteiskunnassa pidetään usein melkein selviönä kahden henkilön kumppanin välistä uskollisuutta ja yksiavioisuutta. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, miten yleisiä polyamoriset suhteet todellisuudessa ovat, mutta itse olen ainakin tosi harvoin törmännyt sellaisiin. Katien pointti on tässä kyllä oikeinkin ymmärrettävä; eihän ystävienkään määrää tosiaan yleensä rajoiteta mitenkään, joten miksi seurustelukumppaneita on yleensä vain yksi ja useampia saatetaan ulkopuolelta pitää jopa paheksuttavana... Ja itsekään ei välttämättä tule edes ajatelleeksi polyamorisen suhteen mahdollisuutta, kun kaikkialla toitotetaan perinteistä parisuhdetta. Katien erilaista ajatusmaailmaa kuvastaa minusta hyvin se, miten suoraan hän lopulta ottaa asian Leannen kanssa esiin, toivoen että asia hoituisi siten helposti ja nopeasti. Leanne taas järkyttyy ja ajattelee automaattisesti eroa, mistä häntä toisaalta on vaikea syyttää, koska yhteiskunta nyt on mitä on. Onpa kiintoisaa lukea pidemmälle ja saada ehkä selville, muuttuuko Leannen mieli jahka hän pääsee jyvälle Katien todellisista toiveista!

Mielestäni kaikki kolme hahmoa erottuvat hyvin omiksi persoonikseen. Katie vaikuttaa minusta aika välittömältä ja hyväntahtoiselta, sellaiselta ettei hän varmaan tahallaan satuttaisi Leannea, vaikka kieltämättä hän taitaa olla vähän hukassa koko kuvion kanssa -- ja ihan ymmärrettävästi. Leannen ja Padman välisiä eroja taas kuvaillaan tässä tosi hienosti, niin että molemmista hahmoista saa käsityksen. Minua viehättää aina se, miten vastakohtaisista ihmisistä sitä voikaan viehättyä. Toisaalta tuntee vetoa avoimeen ja spontaaniin Leanneen, toisaalta taas harkitsevaan ja vakavaan Padmaan. Voi että, molemmat tytöt vaikuttavat mielenkiintoisilta persoonilta! Erityisesti olen tykästynyt Padmaan, ehkä siksi että hän on esiintynyt näissä parissa tekstissä enemmän ja niinpä hän on jotenkin tullut läheisemmäksi. Plus kieltämättä viehdyn usein tuollaisiin rauhallisiin jalat maassa -ihmisiin. Padman käyttäytyminen ja puheet tässä tekstissä käyvät mainiosti yksiin sen kanssa, miten häntä Katien näkökulmasta kuvaillaan.

Tekstin nimi on sekin mielenkiintoinen. En mitenkään syvällisesti perehtynyt tuohon Pyhän Yrjön Wiki-artikkeliin, mutta kävin vähän sitä vilkuilemassa, ja onhan tässä tekstissä ja Leannen ajatuksissa havaittavissa sellaista valtavirtaa ja yleisiä normeja vastaan kamppailemista, mitä Yrjökin ilmeisesti marttyyrina koki. Yrjänä on jotenkin hauska nimi tekstille, samalla jotenkin kovin suomalaisen kuuloinen mutta sitten kuitenkin merkityksellisempi kuin mitä ehkä päältäpäin osaa katsoa.

Yksi juttu, josta myöskin erityisesti juuri tässä tekstissä pidän, on rauhallinen järvimiljöö, jota kuvaillaan juuri sopivasti niin, että sen voi hyvin mielessään kuvitella. Kevään viileys, kuovin huuto, laituria painavat askeleet... Voi että, nyt tekisi mieli keväiseen järvenrantaan luonnon keskelle. Rauhalliset rannat ovat minusta usein mitä mainioimpia rentoutumis- ja ajatustenselvittelypaikkoja, kun voi vain kuunnella veden liplatusta ja olla.

Kiitos tästä hienosta ja ajatuksia herättävästä fikistä! -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Walle, voi iiks, kiitos ihanasta kommentista!! Ihan hirveän kivaa, että teksti aiheutti ajatuksia! Ja että sait kaikista hahmoista otteen, vaikkei tässä esim. Leannea kauheasti ehtinyt näkyäkään. Oon nyt ihan fiiliksissä. Minusta on ihan hirveän mielenkiintoista, inspiroivaa ja hauskaa kirjoittaa polyamorisista kuvioista, koska niissä on aivan erilaiset mahdollisuudet ja kiemurat kuin mono-suhteissa. Juuri tuo yhteiskunnan perusmalli ja sen haastaminen on sekä kinkkistä että vapauttavaa, koska niinpä, miksi pitäisi olla vain yksi romanttinen rakkaussuhde, kun muita suhdemuotoja saa ihmisellä olla vaikka miten paljon ilman kenenkään paheksuntaa!

Nevski, niinpä, harvoinpa sitä oikeasti osaa jaotella, että miksi jostakusta tykkää tai että mitkä piirteet nimenomaan olisivat ne, joiden takia on tyyppiin ihastunut/rakastunut. Varmasti moni Katien tapaan yrittää noita miettiä, mutta niiden ajatusten realisoituminen on sitten paljon hankalampaa. Kiva että pidit tästä, koska miekin oon ehkä sitä mieltä, että tykkään tästä tekstistä eniten tästä saagasta. (: Aiempia on vaivannut armoton pituus-rajoitus, jolloin tähän kuvioon ei ole päässyt paneutumaan aivan samalla antaumuksella kuin olisin halunnut. Tässä pitääkin alkaa suunnitella ja tuumailla, että mitä seuraavaksi tapahtuu... Kiitos kommentista! <3


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 911
Mun on jo ikuisuuden pitänyt tulla lukemaan tämä, mutta nyt vasta ehdin ja sain aikaiseksi! Tämä koko asetelma on niin jännä. Tavallaan ymmärrän tässä ihan kaikkia, ja se juuri tekee tästä niin kamalan. Menen itsekin ihan sekaisin, kun luen tätä, ja nyt on jotenkin äärimmäisen vaikea muodostaa kokonaisia ajatuksia kommentoidessa :D Äääääh, mikseivät kaikki voi vain olla samaa mieltä kaikesta! En kyllä tiedä, mitä mieltä sitten pitäisi olla.

Polyamoria on kyllä jotenkin niin vaikeaa. Olen ennen ajatellut ennemminkin, että se olisi tosi kätevää - ei sellaisia turhia ongelmia, jos toisessa ei joku yksi piirre vastaa sitä, mitä haluaa - voisi vain yrittää etsiä jonkun, joka täyttää senkin aspektin. Tässä tulee hyvin esille, miksi olen ollut niin väärässä kuin voi vain olla :D En tajua miksi, mutta vasta ihan viime aikoina olen oikeasti tajunnut, että voihan polyamorinen tyyppi olla myös (onko tämä oikea sana, ei hajuakaan) monoamorisen kanssa. Ja siitähän vasta soppa syntyykin, jos käy niin kuin tässä :/

Kuten sanottu, pystyin ymmärtämään tässä ihan kaikkia. Leannelle kamala tilanne, kun hän kokee, ettei riitäkään - ja sitten vielä tyttöystävä menee ja haluaa jonkun toisen, ja jopa suutelee tätä, ääää. Katie taas nyt vain haluaa molemmat, eikä pysty valitsemaan, ja yrittää tehdä oikein mutta hänen ei anneta. Ja Padma siinä kaiken keskellä, valmiina odottamaan, mitä oikein tapahtuu, myöskin haluten tehdä kaikkien kannalta oikein - hänen mietteensä jäivät tässä ehkä epäselvimmiksi, mikä puolestaan sopi hyvin hahmoon, kun hänet oli kuvattu hiljaisempana ja hillitympänä. Tosi hyvin rakennettu kuvio, ja yritänpä muistaa jatkaa seuraavaankin ficciin! (Jos tällä kertaa vaikka vähän pikemmin kuin viimeksi :D)
Never regret something that once made you smile.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
nomsku, kiitos ihan kauheasti kommentista, oon fiilistellyt sitä nyt muutaman kerran ♥

Mahtava kuulla, että tämä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita - tai siis että ymmärrät kaikkia osapuolia! Se on minulle ihan parasta, koska tietenkin fiilaan näissä teksteissä jokaista osapuolta ja sitä, kuinka kaikki ei vain mene täydellisesti. Niinpä, polyamoria olisi tosi kätevää, jos vain ihmiset olisivat rationaalisia ja loogisesti toimivia tyyppejä! Mutta kun tunteet on pelissä, ei asiat olekaan niin helppoja ja yksinkertaisia. Vaikka miten ajattelisi järjellä, että kyllä toinen tykkää ja rakastaa, ei se siitä huolimatta ole niin helppoa tunteellisesti hyväksyä ja uskoa. Käy niin paljon sääliksi kaikkia näitä tyttöjä tässä. ): He ovat vielä niin tavattoman nuoria: heillä ei ole vielä kokemusta edes ns. "perinteisistä" suhteista, joten miten heillä voisi olla valmiuksia pyörittää tällaista poikkeuksellisempaa suhdekuviota! Mutta minkäs teet, kun tunteet ei tosiaan mene aina niin loogisesti kuin toivoisi...

Monoamorinen on muuten ihan oikea termi. (: Ja joo, luultavasti tosi moni maailman polyista/polyamorisista on suhteessa monoamorisen ihmisen kanssa. Polyamoria on kuitenkin niin harvinaista, että vaikea sitä on löytää poly-kumppaneita enemmälti. Niinkin ilmeisesti välillä käy, että monoamoriset hoksaa myös sitten polyamorisia/non-monogamisia puolia itsessään. Siksi minusta on ihan kauhean kiinnostavaa kirjoittaa erilaisista polyamoria/non-monogamia-kuvioista, kun niitä on aivan mittaamattoman paljon.

Okei, lakkaan jaarittelemasta. :D Ihanaa että tykkäsit ja kiva että kiinnostaa jatkaakin näiden parissa. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vaihdokkaista heippa! Olikin onni, että tämä sattui juuri minulle, koska mun on pitkään jo pitänyt lukea tämä ihan vain nimen perusteella. Yrjänä on kaikessa typeryydessään ihan hieno nimi - tai ehkä tähän vaikutelmaan vain vaikutti se, että itse teksti on niin hieno ;D

Tämä jätti mukavan rauhallisen fiiliksen huolimatta siitä, ettei Katie saa lopussa haluamaansa. Usein tuollaisten juonenkäänteiden jälkeen jäisi hieman levoton olo, sellainen että missä perkeeleessä mun happy ending on. Mutta tämän kanssa tuo Padman vetäytyminen tuntui oikealta, tyydyttävältä. Olin tyytyväinen siihen, ettei Katie saanutkaan haluamaansa niin helposti. Että elämässä on kipeitä asioita ja valintoja ja kuoppia jokaisessa tienkaarteessa. Tuskin oikeassa elämässäkään tuollaisen normeista poikkeavan ehdotuksen ilmianto olisi helppoa ja Leannen puolelta kivuttomasti hyväksytty. On aina virkistävää kaiken höttöisyyden lomassa lukea myös jotain, joka pudottaa kivoista fiktiivisistä pilvilinnoista. Ehkä tällaiset karut totuudet tekee sitten sen hötön lukemisesta sitten kivempaa.

Walle sanoi tosi paljon asioita noista hahmoista ja niiden persoonista, mitä itsekin ajattelin. Toitotan tätä aina jokaisessa kommentissani, mutta toitotan nyt uudestaan, että HP ei ole mulle se tutuin fandomi ja välillä, kun syystä tai toisesta päädyn HP ficcejä lukemaan, hahmot saattaa jäädä mulle hieman etäisiksi sen takia, että HP ficcejä nyt suurinpiirtein kirjoitetaan HP faneille, eikä tällaisille tietämättömille mörökölleille. Tässä tekstissä minusta koko kolmikko tuntui aidolta. Jopa Leannessa, joka ei varsinaisesti tuolla järvellä nyt ollutkaan, oli paljon tarttumapintaa. Myös Padman valinta lopussa vetäytyä tuntui hahmolle varsin luonteenomaiselta. Katie tekee, mitä sydän käskee, mutta Padma selkeästi ajattelee ennemmin kuin antautuu sydämen haluille.

Minäkin pidin kovasti tämän järvimiljööstä o/ Rauhallinen ja pysähtynyt paikka luonnon helmassa sopii musta tämän ficin hankalan aiheen kaveriksi hyvin. Että vaikka sisällä kuohuu, ulkona on silti levollista.

Kiitoksia!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Avaruuspiraatti, olipas kyllä hauska sattuma, että sulle arpoutui tämä teksti. :D Yrjänä on niin hieno nimi ja oon niin innoissani tästä tekstistä!!!! Heh.

Kiva kun tykkäsit tunnelmasta ja etenkin loppuratkaisusta! Tämä on ihan kauhean hankala tilanne eikä mikään mene kenellekään niin kuin he haluaisivat. Mutta niinpä, kuten sanoit, harvoinpa tällaisessa tilanteessa asiat sujuvat ihan jouhevasti! Ihailen tässä Padmaa ja Padman selkärankaa! On kauhean vaikeaa tehdä oikein, kun oikeasti haluaisi tehdä niin kuin itse haluaa (kuten Katie teki). Mukava kuulla, että hahmot saivat näinkin tiiviissä tekstissä oman luonteensa ja heistä sai otteen. Kiitos paljon kommentista ♥



“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman