Kirjoittaja Aihe: Perheonnea | Molly/Arthur | S, drama, arkiromantiikka  (Luettu 1228 kertaa)

rimpsessakerpeera

  • ***
  • Viestejä: 1 224
  • porngoddess since 2005
Otsikko: Perheonnea
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Chuuko<3
Ikäraja: S
Paritus: Molly/Arthur
Tyylilaji: draama, arkiromantiikka
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: FFF10-kisan draamakategorian kakkossija. Kiitokset myös ihanaiselle Suukkoselleni betauksesta <3


Perheonnea

”Fred ja George Weasley!” Molly huudahti toruvasti lapsen itkun ylitse kiiruhtaessaan lohduttelemaan nuorinta poikaansa, jonka tämän kiusankappaleveljet olivat jälleen saaneet itkemään. Pikku Ron-parka oli vasta jokin aika sitten oppinut kävelemään, ja kolmevuotiaiden kaksosten suurinta hupia oli säikytellä tätä pölähtämällä milloin minkäkin huonekalun ja kulman takaa ja saada huterasti vaappuva pikkuveljensä pyllähtämään takamukselleen. Molly kumartui vaivalloisesti nostamaan itkuisen pienokaisen syliinsä ja istahti sohvalle lepuuttamaan jalkojaan ja selkäänsä. Hän kaivoi esiliinansa taskusta nenäliinan ja pyyhki Ronin kyyneleet ja nenän jutellen tälle rauhoittavasti. Pian poika rauhoittuikin ja edelleen itkun jäljiltä hieman hikaten käpertyi äitinsä pyöreää vatsaa vasten. Ilkikurisesti virnistelevät kaksoset väijyivät sohvan takana odotellen, tuleeko heille satikutia, mutta äidin näyttäessä leppoisalta he uskaltautuivat esiin ja kömpivät sohvalle molemmin puolin äitiään ja painoivat korvansa tämän kumpuun.

"Miksei se pidä ääntä?" Fred kysyi hämmentyneenä.
"Ei se vielä osaa puhua", Molly vastasi lempeästi pörröttäen kaksosten hiuksia. Hulivilejä tai ei, hän rakasti heitä suunnattomasti siitä huolimatta. Tai kenties juuri sen takia.
"Ihan tylsää", George valitti irvistäen vetäytyessään kauemmas äitinsä ulottuvilta. Ron pyristeli pois sylistä ja taapersi lelujensa pariin.
”Olkaapas pojat kiltisti edes sen hetken, että ehdin laittaa teille ruokaa”, rouva Weasley sanoi vääntäytyessään itsekin takaisin jaloilleen. Raskaana tai ei, jonkun oli huolehdittava lapsista ja kodista. Herra Weasleyn ollessa töissä se jäi Mollyn harteille. Ei sillä, että hän sitä olisi mitenkään pelkkänä velvollisuutena pitänyt, mutta välillä hän olisi kaivannut apua kuuden pojan hoitamisessa. Hän vilkaisi kelloa ja huokaisi. Arthurin viisari osoitti edelleen hänen olevan töissä, vaikka tämän olisi pitänyt palata kotiin jo tunti sitten. Tämä oli varmasti joutunut taas jäämään ylitöihin. Hän laski kätensä vatsalleen uuden tulokkaan potkaistessa ilmaisten olemassaolostaan. Vaikka hän todella oli sitä mieltä, ettei sillä ollut minkään valtakunnan merkitystä tulisiko lapsesta poika vai tyttö, hän toivoi salaa mielessään edes yhtä tyttöä, tai jos siitä tulisi poika niin tulisi edes rauhallinen eikä sellainen hulivili kuin kaksoset.

Molly lyllersi keittiöön, missä Percy istui tapansa mukaan nenä kiinni kirjassa. Miltei kuusivuotias poika tuskin muuta tekikään kuin ahmi kirjoja, mikä ei välttämättä ollut huono asia. Pysyipähän ainakin poissa pahanteosta, toisin kuin eräät. Hän silitti ohi mennessään poikasen punertavia hiuksia, mutta tämä ei reagoinut mitenkään eleeseen. Pieni suu muotoili äänettömänä sanoja tämän lukiessa eteenpäin. Molly hymyili itsekseen. Percysta tulisi varmasti vielä jotain suurta.

Molly kurkisti ulos keittiön ikkunasta pihamaalle, jossa kaksi hänen vanhinta poikaansa harjoittelivat ahkerasti luudalla lentämistä. Seitsemänvuotias Charlie tuskastui hitaaseen etenemiseen, mutta aina rauhallinen Bill jaksoi kannustaa toista kerta toisensa jälkeen. Pieni kaiho valtasi Mollyn sydämen. Ensi vuonna hänen esikoisensa aloittaisi koulutaipaleensa Tylypahkassa ja lähtisi pois hänen luotaan. Ei tietenkään kokonaan, tulisihan tämä kotiin aina lomilla, mutta ei se silti ollut sama asia. Vaikka, Molly ajatteli, jos poika ei ole kotona hänen luonaan, hän ei voisi olla missään paremmassa paikassa kuin Tylypahkassa. Ja jäisihän hänelle vielä viisi muuta lasta kotiin odottamaan vuoroaan. Kuusi, hän korjasi uuden tulokkaan liikahtaessa jälleen hänen sisällään.

"Bill-kulta, tulisitko auttamaan äitiä iltapalan laitossa?" Molly huikkasi ikkunasta.
"Ja ota pikkuveljesi mukaasi." Käskystä pojat kiiruhtivat sisälle jättäen luudanvarret siististi nojaamaan oven pieleen. Bill oli onneksi innokas auttamaan äitiään muiden kaitsemisessa, vaikkei hänkään vielä vanha ollutkaan ja Charlie auttoi myös parhaansa mukaan. Olivatpa kaksosetkin tarjoutuneet avuksi, mutta he saivat yleensä aikaan vain enemmän sotkua.

Iltapalan ollessa pöydässä kaikki pojat kokoontuivat sen ympärille kyselemään milloin isä tulee kotiin. Molly vilkuili huolissaan kelloa, mutta herra Weasleyn viisari seistä nökötti edelleen paikoillaan. Hän vakuutteli, että kyllä isä pian tulisi. Iltapala sujui sen kummemmitta ongelmitta, mitä nyt muki tai pari kaatui pienimpien huitoessa ja viuhtoessa. Percy älähti harmistuneena leipäpalan lätsähtäessä voipuoli alaspäin hänen kirjansa päälle kaksosten yrittäessä leikkiä ruokasotaa äidin silmän välttäessä. Mutta yksi vilkaisu Mollylta sai kaksosetkin käyttäytymään siivosti loppuruokailun ajan.

Siinä missä iltapala oli vielä suhteellisen helppoa katraan kanssa, niin iltapesu ei ollut. Percy ei olisi malttanut lainkaan jättää kirjaa kesken edes peseytymisen ajaksi, Charlie valitti veden olevan liian märkää ja suostui kylpemään vain koska Bill maanitteli. Ron parkui kaksosten roiskuttaessa saippuavettä hänen silmiinsä heidän pyristellessään pakoon ammeesta. Äidin pestessä Ronin kasvoja kaksikko ampaisi ammeesta ja pinkoi nakupelleinä ympäri huushollia levitellen saippuaa ympäriinsä. Molly lähti takaa-ajoon, vaikkei pysynytkään vauvavatsansa vuoksi perässä. Takaa-ajo päättyi vasta kun Fred liukastui märällä lattialla vetäen Georgen mukanaan ja molemmat ryhtyivät itkemään satutettuaan itsensä. Kiikuttaen toista poikaa toisessa ja toista toisessa kainalossaan Molly kuljetti heidät takaisin kylpyyn ja puunasi vimmatusti heidän korvantaustansakin kostoksi takaa-ajosta. Niiskuttavat pojat hieroivat mustelmille nousevia polviaan hiljaisina, mutta eivät rimpuilleet enää.

Jokaisen pojan viimein ollessa putipuhtaina pyjamissaan Molly kävi nukuttamassa pienimmäiset. Riehumisesta väsyneet kaksoset valittivat ettei heitä lainkaan nukuta, mutta simahtivat saman tien pään osuessa tyynyyn. Ron ynisi hiljaa unissaan, mutta nukahti pian hänkin pienessä nyrkissään äitinsä sormea puristaen. Hellästi Molly irrotti pojan otteen ja hiipi tarkistamaan muut lapset. Percy oli nukahtanut poski kirjaa vasten. Nainen yritti ottaa sen pois, mutta poika liikahti hieman ja mutisi jotain unissaan puristaessaan kirjaansa kovemmin. Kai tämä itse heräisi, jos kirja häiritsi hänen nukkumistaan. Kaksi vanhinta nukkua tuhisivat jo kaikessa rauhassa Mollyn vilkaistessa heidän huoneeseensa.

Saatuaan lapsukaiset viimein rauhoittumaan Molly laskeutui portaat alas takaisin alakertaan, jossa vilkaisi kaaoksen vallassa olevaan keittiöön. Vielä kun hän sen järjestelisi niin kaikki päivän työt olisi tehtynä. Mutta ensin hän tarvitsi pientä lepohetkeä. Molly istuutui alaselkäänsä hieroen sohvalle. Automaattinen vilkaisu kelloon osoitti miehen olevan edelleen töissä. Hän ajatteli sulkea aivan pieneksi hetkeksi silmänsä ja hengittää muutaman kerran syvään ja lähteä sitten takaisin työntouhuun. Mutta syvät hengitykset muuttuivat pian rauhalliseksi, tasaiseksi tuhinaksi ja hetkinen venyi pitemmäksi kuin oli ollut tarkoitus. Niinpä sohvalle nukahtanut rouva Weasley ei lainkaan huomannut, kuinka Arthurin viisari vihdoinkin värähti osoittamaan hänen kotiintuloaan. Saapuminen kesti kuitenkin kauemmin kuin normaalisti, mutta Molly ei nähnyt sitäkään unten mailla ollessaan.

Rouva Weasley havahtui vasta tuntiessaan hellän suukon otsallaan. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja kohtasivat Arthurin hymyä tuikkivan katseen aivan hänen edessään. Vilkaistuaan alemmas nainen hämmentyi vielä enemmän nähdessään vastapoimitun kukkakimpun miehensä kädessä.
”Mistä hyvästä tuo on?” hän kysyi pöllämystyneenä ja sai miehensä naurahtamaan.
”Anteeksipyyntönä siitä, että olin taas näin pitkään poissa”, mies aloitti ja istahti sohvalle vaimonsa viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille.
”Ja siitä, että olet maailman paras äiti ja vaimo”, hän jatkoi ja painoi rakastavan suudelman suoraan vaimonsa huulille.

Pari onnenkyyneltä vierähti Mollyn poskille hänen uppoutuessaan suudelmaan. Arthur huomasi ne ja pusutti ne pois. Sitten hän tarttui toisella kädellä vaimonsa käteen ja auttoi tämän ylös. Hellästi hän ohjasi rakkaansa keittiöön ja istutti tämän tuoliin käskien olla tekemättä mitään. Mies etsi kukille vaasin, laittoi teeveden kiehumaan ja hääri siistimässä keittiötä. Höyryävän rentouttava teemuki käsiensä välissä Molly katseli onnellisena miestään.

Kaikki päivän harmit olivat kadonneet hänen mielestään heti Arthurin saavuttua. Tämä onnistui aina piristämään häntä ja tuntui aina tietävän, mitä hän milloinkin kaipasi ilman, että hänen täytyi sanoa mitään. Juuri ne pienet eleet olivat yksi syy, minkä takia hän niin paljon rakastikaan miestään ja jaksoi pitkät työläät päivät yksin kotona odottamassa miestään palaavaksi kotiin. Vaikka miehenkin työ oli raskasta, hän jaksoi aina kotiin tullessaan auttaa vaimoaan viimeisissä askareissa, helliä häntä ja kysellä tämän päivän sujumisesta. Eikä hän koskaan halveksinut tai vähätellyt vaimonsa panosta kodin- ja lastenhoidossa, vaikka tämä olikin kaikki päivät kotona. Päinvastoin. Arthur jaksoi kerta toisensa jälkeen muistuttaa, miten paljon hän tätä arvosti ja rakasti ja toivoi voivansa itsekin olla enemmän kotona.

Keittiön ollessa viimein siisti ja teemukin tyhjennyttyä väsynyt pariskunta kipusi yläkertaan kurkistamaan vielä viimeisen kerran lapsukaiset ennen nukkumaan käymistään. Omaan sänkyyn päästyään Arthur auttoi vaimoaan vaihtamaan yöpuvun päälle ja asettumaan mukavasti vuoteeseen ennen kuin painautui itse tämän selkää vasten peitellen heidät molemmat. Hän kietoi vasemman kätensä vaimonsa ympärille ja laski kämmenensä tämän vatsaa vasten. He ehtivät juuri ja juuri vaihtamaan hyvän yön suudelmat ja toivotukset ennen kuin rauhallinen tuhina osoitti Mollyn vaipuneen hyvin ansaittuun uneen. Arthur odotteli vielä jonkin aikaa unen tuloa kuunnellen rouvansa tasaista hengitystä ja tuntien kämmenensä alla uusimman lapsensa liikkeet. Viimein uni valtasi hänetkin ja hän nukahti onnelliseen uneksuntaan, jossa koko perhe nautti yhdessäolostaan.
Nämä ihmiset kanssasi kulkee
läpi vuosien taivaltaa
Ja sydämees jää hehkumaan

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 762
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Perheonnea | Molly/Arthur | S, drama, arkiromantiikka
« Vastaus #1 : 28.05.2022 09:21:51 »
Olipas ihana löytää fici Weasleyn perheen arjesta! Tällainen arkiromantiikka sopii Mollylle ja Arthurille niin hyvin. Heillä ei varmaankaan ole oikein aikaa ja mahdollisuuksia mihinkään suureen ja erikoiseen, mutta arjen toistuvat rakkauden osoituksethan ne niitä tärkeimpiä ovat, sitä todellista laatua ♥ Tykkään myös siitä, että vaikka ficin nimi on Perheonnea, arki ei ihan mitään täydellistä idylliä ole, vaan on kiirettä ja melskettä, itkua ja huoltakin. Selvästi nähtävillä on kuitenkin myös se liima, joka pitää kaiken koossa - rakkaus ja välittäminen. Kyllä tietää, ettei Molly vaihtaisi elämäänsä pois, että hän on onnellinen (niin kuin Arthurkin). Niin ihana tuo loppukin, lempeä ja lämmin, rakastan ♥ Just semmosta täydellistä arkiromantiikkaa, jota lukiessa tulee itsellekin vain hyvä mieli :3
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Vs: Perheonnea | Molly/Arthur | S, drama, arkiromantiikka
« Vastaus #2 : 28.05.2022 23:20:45 »
Tää oli kyllä just sitä mitä tähän iltaan tarvitsin - onneksi Larjus oli käynyt tätä nostelemassa :3

Weasleyn perheestä tulee luettua aivan liian harvoin, koska onhan tällänen perhe-elämä nyt vaan niin hellyttävää, eikä tämän katraan kanssa todellakaan tylsää! Vähän meinasi ruveta jo hirvittämäänkin Mollyn arkipäivät, koska niistä ei todellakaan vauhtia, itkua, sotkua, saippuavettä ja kepposia puutu ;D Onneksi sentään Bill on jo hieman apuna, varsinkin kun kaksosten kanssa vauhti on luultavasti vain yltymään päin. Pienet Fred ja George oli kyllä ihan mun lemppareita, vaikka toki kaikki lapset omalla tavallaan ihania ♥

Tästä kyllä huokui sellainen lämpö ja onni, kaiken sähläyksen ja väsymyksen keskeltäkin. Mollyn ja Arthurin suhde on kyllä vankka kuin kallio ja musta oli ihanaa, miten Arthur jaksaa huolehtia vaimostaan vielä pitkän työpäivän jälkeenkin :'3 Tuli niin hyvä mieli tästä, kiitos!


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?