Kirjoittaja Aihe: Viimeiset Kyyneleet, k-11 Angelina/George, Draco/Hermione ja Ginny/Harry, Oneshot  (Luettu 160 kertaa)

Potterhead_Hermione

  • ***
  • Viestejä: 46
  • Potterhead always
Ikäraja: K-11

Eli hei! Laitan nyt tähän ensimmäisen HP-ficcini ja älkää tappako rakentavaa.

En omista muita hahmoja paitsi Meredithiä.



Viimeiset kyyneleet

George luki kirjaa kotikolossa. He viettivät joulua siellä. He kaikki olivat siellä ja aikuiset nauroivat lapsien keskellä. Hän oli myös naimisissa ja saanut kaksi lasta. Ja hän rakasti perhettään yli kaiken. Mutta siinä kaikessa onnellisuudessa oli särö. Se särö johtui ihmisistä, jotka puuttuivat. Tonksista, Remuksesta, isästä, Dobbysta ja...Fredistä. Se särö kasvoi sitä suuremmaksi mitä enemmän hän ajatteli Frediä ja hänen kuolemaansa. Hän huokaisi ja laittoi kirjansa pois. Hänellä oli päällään punainen paita ja ruskeat housut. George oli herännyt muita aikaisemmin.
George katseli kelloa, joka näytti perheenjäsenten tilanteen. Fredin viisari oli tippunut ja Georgen viisari osoitti "kadonnut". Se osoitti sitä, että Fredin kuoleman mukana osa Georgesta oli kuollut. Hän muisti myös, kuinka Seamus ja Dean olivat kuolleet. Hermionen vanhemmat kuolivat, kun kuolonsyöjä oli tappanut heidät sodan jälkeen kostoksi. Dracon äiti oli myös kuollut.
"Hei", kuului hänen takaansa. Hän kääntyi ympäri ja näki Dracon ja Hermionen lapsen, Scorpiuksen, katsovan häntä. Poika oli nyt 15-vuotias ja hänellä oli vaaleat hiukset kuten hänen isällään, mutta Hermionen silmät. Ja hänen aivonsa. Poika oli hyvin filksu, mutta tykkäsi jekuista ja vitseistä. Sen vuoksi hän muistutti vähän Frediä, vaikkeivät he olletkaan sukua. "Tulin tänne, koska en saanut unta. Siskoni nukkuu vielä", hän sanoi.
Hän muisti, että Scorpiuksella oli kaksonen nimeltään Meredith Narcissa Malfoy. Tytöllä oli ruskeat hiukset ja harmaat silmät ja oli myös fiksu ja hyvä koulussa, mutta aikalailla unelmia.ja hyvää tahtoa pursuava. Sitten hän muisti, että Scorpius oli ihastunut Roseen, Ronin ja Lavenderin tyttäreen, tai ainakin niin epäili. "No, mitenkä sinun ja Rosen välit ovat?" hän kysyi kiusoitellen. "Ihan mukavat", hän vastasi hymyillen. He juttelivat muita mukavia. George oli ajan mittaan alkanut pitämään pojasta ystävänä ja hän välitti Scorpiuksesta.
Kaikki alkoivat heräilemään. Pian talo täyttyi lapsien nauruista ja puheesta. Oli jouluaamu. Kun hän näki Fredin ja Roxannen, hän halasi kumpaakin ja sanoi: "Hyvää joulua, lapset." He kaikki nauroivat. Fred muistutti ulkonäöltään isäänsä. Hänellä oli vain asteen tummempi iho, mutta Roxanne oli taas äidinsä näköinen. Hänellä oli ruskeat silmät ja maitolatten värinen iho ja mustat hiukset. Fred oli 14-vuotias ja Roxanne 12. He availivat ja ihailivat lahjojaan.
Hugo ja Rose ihailivat pilailupuodistaan saamia lahjoja. Kun Rose ja Scorpius juttelivat lahjoistaan, heidän välillään näytti olevan selvästi jotain.  Harry ja Ginny nauroivat lapsilleen onnellisesti. Albus oli nyt 15-vuotias ja huispausjoukkueessa. Hän oli tarvinnut uuden luudanvarren ja vihdoinkin saanut sellaisen. Albus paloi innosta kokeilemaan sitä, mutta Ginny käski hänen olevan kärsivällinen. Lily sai pienen keijukaisnuken ja James herkkuja ja pilapuodin antimia. Scorpius, joka oli Luihuisen huispausjoukkueessa, sai uudet huispaushanskat ja kirjan luudanvarren huoltamiseen ja huoltamissarjan.
Meredith taas sai kirjoja ja vaatteita. Hän tykkäsi lukea ja kun Meredith kiitti lahjasta Hermionea, George katseli häntä ja mietti sitä hetkeä, kun Fred oli tunnustanut, että oli rakastunut tuohon fiksuun tyttöön ja mietti, että jos hän olisi elossa, olisikohan hän ollut Hermionen kanssa? George ei olisi uskonut sitä, koska Hermione ja Draco rakastivat toisiaan syvästi, vaikka Draco olikin alussa kohdellut Hermionea töykeästi.
Teddy oli myös siellä. Myös Victoire ja Louis. Myös Charlien poika ja Percyn tyttö. He kaikki olivat onnellisia ja nauroivat. Mutta George aisti, että onnellisuuden takana hautoi vuosien suru. He kaikki kaipasivat Frediä. Myös Draco, niin Draco oli myöntänyt Georgelle. Heidän lapsensa eivät aistineet sitä tuskaa, mutta aikuiset vaistosivat sen. Angelina katsoi häntä ja sanoi: "Mitä mietit, kulta?" "En muuta kuin sitä, että olen iloinen", hän valehteli.
Hän oli oppinut kätkemään tuskansa. Ensimmäisinä vuosina sen huomasi hänen tekonaurustaan, mutta hän oli vihdoin oppinut nauramaan aidosti ja itki salassa. Angelina hymyili ja suuteli häntä. George nauroi Angelinan huulia vasten.
Sitten oli vuoro jakaa perinteiset villapaidat, joita heidän äitinsä oli tehnyt. Jokaisessa oli heidän nimensä ensimmäinen kirjain. Molly oli alkanut olla vanha ja hänen muistinsa reistaili joskus. Yhtäkkiä Molly kysyi: "Kuule rakas George, voisisitko kutsua kaksoisveljesi tänne alas-", sitten hänen lauseensa katkesi, kun hän tajusi, mitä sanoi. Hän pahoitteli kyynel silmänkulmassa.
Kaikki olivat hiljentyneet. Yhtäkkiä, aika pysähtyi ja onnellisuus loppui, ihan kuin maailma olisi loppunut. He aistivat kuolleiden poissaolon aaveina heidän muistoissaan. Hän melkein näki, kuinka Arthur olisi istunut tuolissa lukemassa sanomalehteä ja Fredin hänen kanssaan nauramassa. George melkein itki, kun tajusi, että hän oli saanut kaiken, mistä Fred oli vain saattanut haaveilla. "Ei se mitään, äiti", hän sanoi särkyneellä äänellä.
Hiljaisuus alkoi rakoilla, mutta kaikkien äänistä saattoi vaistota pidättäytyväisyyden. He menivät aamupalalle ja päivä jatkui tavalliseen mittaan. Ulkona oli lunta, muttei satanut paljoa, joten Albus kokeili uutta luudanvarttansa.  He katsoivat sitä ja nauru ja puhe palasi tuttuun tapaan. Yhtäkkiä Scorpius laittoi hänen käteensä jotain. Hän katsoi Scorpiusta yllättyneenä.
"Ota se. Joululahjana", Scorpius sanoi ja hymyili. Hän avasi kätensä. Hän huomasi siinä medaljongin, jonka sisäpuolella luki:"Näitä rakastan enemmän kuin elämää." George hymyili. Hän huomasi siinä myös kaksi kuvaa. Toisella puolella oli kuva Georgen lapsista ja vaimosta, toisella taas hänen kaksoisveljestään. "Se on yhteinen lahja meiltä kaikilta. Hyvää joulua, George", Scorpius sanoi ja hymyili. Hän kiitti ja halasi Scorpiusta. Sen jälkeen, loppu päivä meni leppoisasti.
Oli ilta ja aika käydä nukkumaan. Kun Angelina ja George asettuivat sänkyyn nukkumaan. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli Fredin mielessään. Punainen tukka, ruskeat silmät ja ilkikurinen hymy. Ajatus ohjasi häntä Fredin kuolinkohtaan. Hänen vaistonsa sanoi, että se oli käytävä läpi, vaikka George ei sitä halunnut.
George huokaisi ja antoi periksi vaistolleen. Hän kävi uudestaan ne tapahtumat. Se alkoi siitä, kun Fred sanoi viimeiset sanansa. "Sinähän vitsailet, Perce! En ole kuullut sinun vitsailevan siitä lähtien, kun-", sitten ilma räjähti ja maailma hajosi kappaleiksi. Kuului kirkunaa ja juoksemista ympärillä. Hän oli paiskautunut käytävän toiselle puolelle kauaksi Fredistä. Hän oli etsinyt huoli puristaen rintaa Harrya, Ronia, Percya, Hermionea ja Frediä. Hän tunsi, että jokin oli mennyt vinoon.
Hän oli ollut enemmän kuin oikeassa. Sitten, kun hän oli kävellyt suureen saliin ja etsinyt perheensä, hän tiesi että jokin oli mennyt vikaan. Hän oli vilkaissut Frediä, joka näytti nukkuvan ja ihmetteli, miksi kaikki itkivät. "Mitä Fredille on tapahtunut? Miksi te itkette?" George kysyi, vaikka pelkäsi tietävänsä vastauksen. "Fred...hän on kuollut", Ginny sopersi silmät punaisina.
George valahti kalpeaksi. Hän polvistui Fredin viereen. Kuumat kyyneleet virtasivat hänen poskillaan. Hän ei voinut uskoa sitä. Hän yritti herättää Frediä, vaikka tiesi, että kaikki olisi myöhäistä. Hän oli sen jälkeen uskotellut itsellensä, että Fred olisi elänyt hänen muistoissaan ja sydämmessään. Mutta se oli vain ollut hassu fantasia. Hän oli kuollut. "Ei, Fred, ei!" George huusi ja tunsi tuskan raastavan hänen sisintänsä. Hän oli huutanut Fredin ruumiin vieressä ja katsellut hänen kasvojaan. Kasvoja, jolle oli syöpynyt viimeisen naurun hymy. George itki tuskasta ja muut lohduttivat häntä. Ja myöhemmin, kun Fredin ruumista vietiin pois, hän huusi perään: "Älkää viekö häntä pois! Sanokaa että hän on kunnossa. Olkaa kilttejä. HÄNEN TÄYTYY OLLA ELOSSA, HÄN EI SAA OLLA KUOLLUT!" Ja Ron oli joutunut pidättelemään häntä.
"George, rauhoitu. Se on jo liian myöhäistä. Hän on kuollut. Hän on poissa", Ron oli sanonut. Sitten, yhtäkkiä, George oli kotikolon pihalla. Kevät tuntui ilmassa,  linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Hän seisoi vihreällä nurmikolla ja haistoi raikkaan, vastaleikatun nurmikon. Hän katseli ympärilleensä. Sitten hän huomasi jotain tuttua. Tuttu ihminen hymyili. Hänen näköisensä ihminen. "Fred! Fredrick Weasley!" hän juoksi  veljeänsä vastaan. Hän melkein kaatui veljensä syliin ja Fred nauroi. "Vihdoinkin näemme, kaksoisveli", hän sanoi. George ei itkenyt, hän oli aidosti onnellinen.
Hän irrottautui hänestä ja kysyi: "Mitenkä sinä voit olla elossa?" George kysyi. Fredin hymy muuttui surulliseksi. "Olen pahoillani, George, mutten ole elossa", hän sanoi. "Mitenkä sinä et voi olla elossa!? Sinähän seisot nenäni edessä!" George huudahti järkyttyneenä. "Minä en ole elossa. Minä tulin jättämään viimeiset hyvästini", Fred sanoi ja otti veljensä pään käsiensä väliin ja hymyili. Hän irrotti kätensä. George tärisi.
"George.. minä pyydän. Älä enää kärsi. Minuun sattuu, kun katselen sinua. Tietysti kuolemani on vaikuttanut kaikkiin", Fred sanoi. "Mutta..miten?" George kysyi. "Ajattele tätä: Minä olen onnellinen. Lily pitää minusta huolta, kuten minun äitinikin piti Harrysta huolta. Olen onnellinen isämme kanssa, Remuksen, Tonksin, Deanin, Siriuken, Seamuksen ja Severuksen kanssa. Lily ja Severus tapasivat viimein ja ovat hyviä ystäviä. Näyttävät olevan pian enemmän ja James näyttää hyväksyvän sen. Olen myös onnellinen, kun näen Hermionen Dracon kanssa. Rakastan häntä vieläkin", Fred kertoi.
George naurahti kolkosti. "Mutta osa minusta kuoli sinun mukanasi", hän sanoi. "Yritä silti. Jos jäät kiinni tuskaan ja menneisyyteen, se lopulta tuhoaa sinut. Ja haluatko sinä läheisesi kärsivän? Poikasi kärsivän?" hän kysyi. Sillä hetkellä, George tajusi. Hän katsoi veljeään sanoakseen jotain, mutta sitten Fred alkoi kadota. "Ei, Fred!" hän huusi ja itki. Hän halasi katoavaa veljeänsä.
Fred hymyili ja sanoi: "Ole kiltti, älä itke, hölmö veljeni. Minä rakastan sinua." Fred katosi Georgen nyyhkytysten myötä ja ilmassa toistui yksi sana: "George, George, George..."
Hän avasi hitaasti silmänsä. Hänen silmäripsensä olivat kankeat ja kosteat. Hän oli itkenyt unissaan. Ei, se ei ollut unta. Fred oli jättänyt hänelle viimeiset hyvästit. Hän huomasi, ettei Angelina ollut hänen vierellään. Kaikki muut olivat hereillä. Mutta jokin oli muuttunut hänen tunsi jonkun sisällään liikkuvan ja lämpenevän. Hän alkoi hitaasti päästää irti tuskasta.
Loppu loma meni onnellisesti ja leppoisasti. Loman aikaan paljastui myös, että Scorpius ja Rose olivat yhdessä. Ja kun he leikkivät aamulla pihalla loman viimeisenä päivänä, George näytti heille jotain. George nimittäin teki täydellisen suojeliuksen.

                               Loppu

Arvostaisin, jos laittaisitte palautetta tarinasta. Kirjoitan juuri pidempää ficciä.
« Viimeksi muokattu: 11.08.2017 22:19:25 kirjoittanut Lauchuo »
We don't need magic to change the world, we carry all the power we need inside ourselves already: we have the power to imagine better

- J. K. Rowling

hermy17

  • ***
  • Viestejä: 13
Kaunis ja ihana ficci

Potterhead_Hermione

  • ***
  • Viestejä: 46
  • Potterhead always
We don't need magic to change the world, we carry all the power we need inside ourselves already: we have the power to imagine better

- J. K. Rowling