Kirjoittaja Aihe: Vanhempainainesta (S • perheen perustamisesta ja vanhemmuudesta, Niko/Tuomas • shotti)  (Luettu 2835 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 840
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50


S

Synttäritarinatopan innoittamana hyvää syntymäpäivää, Ränts! :) Paljon onnea ja halauksia. ♥ Toivottavasti tämä pikkuinen perhehömppä ilahduttaa.




Niko nojasi takamuksensa keittiökaappia vasten, antoi jalkojensa luisua aavistuksen eteenpäin ja rentoutti takaraivonsa yläkaappia vasten. Lämmin teemuki tuntui hyvältä käsissä, ja siitä nouseva vaniljan tuoksu rauhoitti. Niko huokaisi ja sulki silmänsä pikkuisessa keittiössä vallitsevalta kaaokselta. Heillä ei ollut ollut juuri aikaa keskittyä tiskaamiseen sinä viikonloppuna, kun Titta oli ollut hoidossa, ja kolme syöjää näkyi väistämättä tiskin määrässä, etenkin kun yksi syöjistä oli varsin huono syömään kunnon ruokaa ja vonkui jatkuvasti välipalaa.

Nikoa hymyilytti. Viikonloppu Tuomaksen siskontytön kanssa oli ollut raskas mutta kaikesta huolimatta antoisa. Niin kovasti kuin ylienerginen ja pohjattoman utelias kuusivuotias välillä koettelikin hermoja, kokonaisuus jäi kuitenkin ehdottomasti plussan puolelle. Tylsää hetkeä ei ollut, ja yllätyksiä riitti joka nurkan takana. Titan kanssa leikkiessään Niko huomasi kerta toisensa jälkeen pääsevänsä kosketuksiin mielikuvituksensa kanssa ja tavoittavansa jostakin sisältään sen innokkaan lapsen, joka hänkin joskus oli ollut. Dinosaurusleikeissä hän eläytyi Tyrannosaurus rexiksi niin antaumuksella, että Tuomaskin pyöritteli silmiään. Se oli Nikosta toisaalta virkistävää. Kun istui päivät pitkät toimistossa tilikirjojen ääressä silmät numeroita vilisten, kaipasi vastapainoksi jonkinlaista lennokkuutta ja spontaaniutta.

Villasukissa ei ollut tarpeeksi pitoa ylläpitämään Nikon laiskanvetelää asentoa, joten hän suoristautui suosiolla ennen kuin ehti menettää tasapainonsa ja läikyttää teetä sormilleen. Hän tepasteli mukinsa kanssa makuuhuoneen ovelle. Silmäkulmastaan hän huomasi, että heidän Nestori-kissansa oli jälleen hypännyt olohuoneen sohvapöydälle. He olivat ostaneet uuden sohvapöydän pari viikkoa takaperin, ja jostain syystä siitä näytti muodostuneen Nestorin lempipaikka, vaikka se oli ihan tavallinen puupöytä.

Niko kurkisti ovenraosta pieneen huoneeseen, jota valaisi lämminsävyinen jalkalamppu. Titta makasi sykkyrällä omalla patjallaan heidän parisänkynsä vieressä ja rutisti kainalossaan lempipehmoleluaan, suurta meritähteä nimeltä Maisa. Tuomas istui lattialla patjan vieressä jalat ristissä ja kirja sylissään ja luki.

”Onni Orava oli varma, että se löytäisi Siiri Siilin kiven alta. Mutta ei!” Tuomas korotti ääntään ihmetykseen eläytyen, ja Nikoa hymyilytti. ”Kivenkolossa köllöttelikin Päivi Päästäinen!”

”Mikä se päästäinen oikeen on?” kuului Titan kirkas mutta uninen ääni. ”Äiti sannoo että hiiri, mutta ei se kuulosta yhtään hiireltä vaan linnulta.”

Tuomas naurahti. ”Ei se hiirikään ole, mutta vähän hiiren tapanen kyllä. Määpä näytän sulle kuvan huomenna.”

Satu jatkui, ja Niko jäi kuuntelemaan Tuomaksen rauhallista, matalaa ääntä. Siinä oli jonkinlaista rauhoittavaa lämpöä, vähän samanlaista kuin teessäkin, eikä Niko ihmetellyt yhtään, kun Titan silmäluomet alkoivat pian lupsahdella. Se johtui tosin varmasti väsymyksestäkin, sillä päivä oli ollut pitkä ja puuhakas. Kello lähenteli jo yhdeksää, ja lapsi oli sentään ollut hereillä aamuseitsemästä saakka.

Niko siemaisi teetä ja painoi otsansa ovenkarmia vasten. Hän ei osannut eritellä, mikä tunne hänet oikein valtasi hänen siinä kuunnellessaan ja katsellessaan unista lasta ja satuhetkeen syventynyttä puolisoaan, mutta jotain hyvää ja lämmintä se oli. Hän havahtui siihen tunteeseen usein seuratessaan Tuomaksen ja Titan vuorovaikutusta. Siinä oli jotain yksinkertaisen kaunista, kun iso miehenköriläs ja hento tyttönen olivat niin läheisiä ja ymmärsivät toisiaan puolesta sanasta.

x

Kun Tuomas sai sadun luettua ja painoi makuuhuoneen oven perässään kiinni, Niko istui teemukinsa kanssa olohuoneen sohvalla. Televisiossa pyöri parhaillaan mainoksia, mutta yhdeksältä alkaisi jokin toimintaelokuva, jonka hän arveli kiinnostavan Tuomasta. Äänenvoimakkuus pitäisi tietenkin pitää alhaisena, jottei seinän takana nukkuva Titta heräisi, mutta eiköhän elokuvasta silti saisi jotakin irti.

”Nukkuu ku karhu talaviunta”, Tuomas naurahti.

Niko vilkaisi Tuomasta olkansa yli ja hymyili. Sitten hän taputti sohvaa vierellään. ”Liityhän seuraan. Keittiössä on sulleki teetä, jos maistuu.”

”No maistuuhan tuo. Kiitos.”

Tuomas meni keittiöön, ja Niko katseli hajamielisenä pesuainemainosta. Hän veti jalkansa sohvalle, ja sohvapöydällä keränä kyhjöttävä Nestori raotti laiskasti silmiään liikkeen havaittuaan. Saman tien silmät kuitenkin painuivat takaisin kiinni. Nestori oli jo neljäntoista, ja vanhan kissan arvokkuudelle sopivasti se vietti suurimman osan ajastaan lepäillen ja ympäristön tapahtumia etäältä tarkkaillen. Sen mustaan turkkiin oli hiljalleen ilmestynyt yksittäisiä harmaita karvoja, mutta se oli iästään huolimatta pysynyt sangen terveenä ja vetreänä.

Niko havahtui mietteistään, kun Tuomas istahti hänen viereensä sohvalle oman höyryävän mukinsa kanssa. Tuomas nojautui raukeana selkänojaa vasten ja nosti jalkansa sohvapöydälle – tapa, josta Tuomas ei ollut koskaan vaikuttanut pyristelevän eroon ainakaan kovin sinnikkäästi ja josta Nikokaan ei ollut osannut häiriintyä enää aikoihin. Tuomas taivutti jalkateräänsä silittämään Nestorin kuvetta.

”Mitä Nessu?” Tuomas kysäisi kissalta, ja se vastasi naputtamalla hännänpäätään pari kertaa närkästyneenä.

Nikoa hymyilytti. Tuomaksella oli tapana leikkimielisesti härnätä Nestoria silloin tällöin, mutta silti kaksikko oli hyvää pataa keskenään. Tuomas sai Nestorin usein kainaloonsa nukkuessaan. Nikolla oli toki aivan erityinen paikka Nestorin sydämessä, sillä Nestori oli alun perin Nikon kissa, mutta lämmikkeeksi Tuomas tuntui lähes poikkeuksetta kelpaavan paremmin.

”Tulleeko tuolta jotaki?” Tuomas nyökkäsi television suuntaan.

”Kohta alakaa joku toimintapätkä.”

”No sehän passaa. Tuon hulivilin kanssa ku tahtoo välillä olla toiminnasta puutetta…” Tuomas pyöritti naurahtaen päätään ja hörppäsi varoen mukinreunasta.

Niko oli saanut omansa jo juotua. Hän laski mukinsa sohvan viereen lattialle, jottei Nestori tai Tuomas vahingossa huitaisisi sitä, ja kääntyi sohvalla Tuomasta päin. Hän ujutti jalkansa Tuomaksen syliin ja rentoutti kylkensä sohvan selkänojaa vasten. Televisiomainosten välkkyvät valot heijastuivat Tuomaksen kasvoilta.

”Oliko kiva satu?” Niko kysyi ja kyhnytti varpaillaan Tuomaksen vatsaa.

Tuomas laski toisen kätensä pitämään Nikon varpaat aisoissa. Hän oli herkästi kutiavaa sorttia. ”Ihan kivahan se. Titta se ei kyllästy eläinsatuihin millään. Tiina kehu että ne on lainannu sille kohta kaikki kirjaston eläinaiheiset lastenkirjat…”

”Siitä sitten luonnollinen siirtymä tietokirjoihin”, Niko hymähti. ”Tulleekohan siitä biologi niin ku enostaanki?”

”Jaa-a, kuka tietää.”

Molemmat hymyilivät ajatukselle. Niko veti jalkansa takaisin mutta piti katseensa Tuomaksessa, tämän jäyhissä mutta hyväntuulisissa kasvoissa ja vakaassa, tutun turvallisessa olemuksessa. Hänestä tuntui, että oli sopiva hetki ottaa esiin asia, jota hän oli märehtinyt mielessään jo pidempään.

”Kuule”, hän aloitti. ”Mää oon vähä miettiny.”

Tuomaksen pää kääntyi verkkaisesti televisiosta Nikoon päin. Silmät seurasivat perässä, ja Nikoa nauratti. Tuomas liimautui aina katsomaan televisiota, jos se vain sattui olemaan päällä – tulipa sieltä mitä hyvänsä, vaikka sitten mainoksia kuukautissuojista niin kuin juuri sillä hetkellä. Kerran terveyskeskuksen odotusaulassa Tuomas oli keskittynyt televisiosta tulleeseen saippuaoopperaan niin, ettei ollut tajunnut lääkärin kutsuneen häntä. Onneksi Niko oli ollut vieressä tuuppimassa.

”Tuo kuulostaa aina jotenki pahaenteiseltä”, Tuomas totesi. Hän hylkäsi television kokonaan, veti jalkansa pois pöydältä ja kääntyi sohvalla puolittain Nikoon päin. ”No, kerro pois.”

Niko hilautui lähemmäs, pyydysti Tuomaksen hupparinnarun hyppysiinsä ja alkoi hypistellä sitä. ”Sitä mää vaan että… Ootkohan sää vieläki sillä kannalla, että haluaisit ruveta sijaisvanhemmiksi?”

He olivat keskustelleet aiheesta ennenkin. Tuomas oli ensimmäisen kerran ottanut sen esille jo viitisen vuotta sitten, mutta silloin Niko oli epäröinyt ja lopulta he molemmat olivat päätyneet siihen lopputulokseen, ettei ajankohta ollut ollut otollinen. Asiat olivat kuitenkin hiljalleen muuttuneet: he molemmat olivat saaneet vakituisen työn, he olivat muuttaneet tilavampaan asuntoon, he olivat saaneet lisää elämänkokemusta ja ennen kaikkea varmuutta parisuhteestaan ja toisistaan. He olivat päässeet hoitamaan Tittaa tämän kasvettua hieman ja saaneet kokea, miltä todella tuntui olla vastuussa lapsesta.

Nikosta oli alkanut hiljalleen tuntua, että he saattaisivat olla valmiita. Eivät tietenkään vielä valmiita sijaisvanhempia, eivät läheskään, mutta valmiita aloittamaan tiedonhankinnan, opiskelun, henkisen valmistautumisen, sen koko prosessin. Valmiita ottamaan ensimmäiset askeleet.

Niko kohotti katseensa Tuomaksen kasvoihin ja kohtasi Tuomakselle tyypillisen hillityn mutta lämpimän hymyn. Tuomas tarttui Nikon hupparinnarua hypistelevään käteen ja sulki sen omaansa.

”Oonhan mää vieläki sillä kannalla. Mää oon sitä miettinykin viime aikoina. Luuletko että meissä vois olla sitä niin sanottua vanhempainainesta?”

Niko rypisti kulmiaan. ”Vanhempainainesta?”

”No sitä sannaa ne jossai lehessä käytti. Ainesta vanhemmiksi.”

”No, sitä pittää varmaan kysästä tuolta meiän Nestorilta…”

Molemmat katsahtivat kissaa, joka yleensä kyllä tunnisti oman nimensä mutta ei sillä kertaa ollut kuulevinaankaan vaan tuhisi vain tyytyväisenä keränä.

”Tai Titalta”, Niko jatkoi hymyillen. ”Se lienee hedelmällisempää ku Nestorilta kysyminen.”

”Totta turiset.”

Tuomas kurottautui laskemaan mukinsa pöydänkulmalle. Kolahdukseen Nestori reagoi: se urahti ja kiersi päänsä parempaan asentoon, siirsi tassunsa päätä kehystämään niin veikeänsuloisesti kuin vain kissat osasivat. Tuomas kohotti kätensä Nikon olkapäille, kuljetteli kämmeniään tämän olkavarsia pitkin, hieroi kevyesti. He unohtuivat katselemaan toisiaan, ja Niko uskoi näkevänsä Tuomaksen hymyilevistä silmistä, että he jakoivat saman onnen ja varmuuden tunteen. Kumpikaan ei huomannut, että 21st Century Foxin intro ilmestyi television ruudulle elokuvan alkamisen merkiksi.

Niko kohotti toisen kätensä Tuomaksen poskelle ja suuteli Tuomasta, ja kun Tuomas sulki hänet syleilyynsä, hän oli varma siitä, että jos hänestä olisi sijaisvanhemmaksi, hänestä olisi siihen juuri Tuomaksen kanssa. Hän halusi sitä juuri Tuomaksen kanssa. Kymmenen yhteistä vuotta olivat opettaneet hänelle, että yhtä köyttä vetämällä selvisi paljosta.

Saattoihan tietysti olla, ettei heistä yrityksestä huolimatta tulisi vanhempia. Samaa sukupuolta olevan avioparin adoptio tuntui edelleen miltei sulalta mahdottomuudelta, vaikka se teoriassa mahdollista olikin, ja sijaisvanhemmiksi pääseminenkään ei käynyt sormia napsauttamalla, varsinkaan kun monilla oli yhä ennakkoluuloja homopareja kohtaan. Tai voisihan olla, etteivät he syystä tai toisesta sopisi vanhemmiksi. Yrittämällä se kuitenkin selviäisi, ja ehkä he todella olisivat valmiita yrittämään.

Vanhempainainesta, Niko makusteli sanaa mielessään. Kai heissä sellaista oli, jos heillä oli rakkautta jaettavaksi ja tahtoa olla luotettavia ja turvallisia aikuisia lapselle, joka kipeästi sitä kaipaisi, joka tarvitsisi rakastavan kodin. Ehkä tärkeintä oli juuri se tahto, se sama joka piti parisuhteen kasassa heikkoinakin hetkinä ja sai vetämään yhtä köyttä vielä sittenkin, kun kämmenet olivat jo rakoilla.

Hän rutisti Tuomasta lujasti, ja tuntui hyvältä huomata, että Tuomas rutisti ihan yhtä lujasti takaisin.
« Viimeksi muokattu: 04.03.2021 21:31:51 kirjoittanut Waulish »




deep inside I think I might deserve it

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 740
”Onni Orava oli varma, että se löytäisi Siiri Siilin kiven alta. Mutta ei!” Tuomas korotti ääntään ihmetykseen eläytyen, ja Nikoa hymyilytti. ”Kivenkolossa köllöttelikin Päivi Päästäinen!”

Haha, kiitos päivän nauruista ;D Ihanan leppoisa hyvän mielen tarina!
ficcilistaus: Fini | AO3

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 840
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
mimamu, kiitos sinulle päivän piristyksestä! :) Ihanaa jos tästä tuli hyvä mieli.




deep inside I think I might deserve it

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 152
Hyvää yötä kommenttikampanjan ääreltä. On aina ihanaa ottaa sun tekstejä kommenttikampanjasta, koska ne ovat niin herkullisen arkisia ja jalat maassa -tyyppisiä. Olen aiemminkin varmaan maininnut tuosta murteen käytöstä dialogissa, ja jälleen kerran annan siitä krediittiä.

Tämä oli kaikkiaan mukavan... hidas? Tai sellainen raukea, jos ymmärrät mitä haen takaa. Kun aluksi kuitenkin kerrotaan, että on ollut kaikenlaista kiirettä Titan parissa, niin tämä Nikon ja Tuomaksen rauhallinen iltahetki sohvalla oli kaikkiaan tosi lämmittävää luettavaa. Tavallaan tuli mieleen Maslow'n tarvehierarkia, sellainen tilanne, että pariskunnalla on selvästi omat arkirutiinit niin selkeästi asettuneet paikoilleen, että voi siirtyä seuraavalle levelille ja tehdäkin päätöksiä sijaisvanhemmuudesta. Vaikka tässä kaksikko laittaakin selvästi erityistä vaivaa vieraana olevaan Tittaan - leikkii dinosaurusta tai lukee aivan hervottoman sööttiä iltasatua Onni Oravasta - jotenkin hahmoista rakentuu tässä sellainen kuva, että varmasti heillä välittyisi ajan myötä sama myös jokapäiväiseen arkiseen vanhemmuuteen. Kielellisellä tasolla tykkäsin tämän yksityiskohtaisuudesta, olipa kyseessä sitten vaniljatee, Maisa-meritähti tai pesuainemainos. Ne luovat tästä niin perhanan aitoa tilannekuvaa, mikä auttaa lukijaa uppoamaan tähän viehättävään arkihetkeen.

Summa summarum, mun mielestä tämä siis oli hieno pieni katsaus miesten arkeen. Rakastan sitä vertailukohtaa todellisuuteen, että sun teksteissä sateenkaariperheiden arki kuvautuu jotenkin... ihanan helpoksi, jos hahmotat taas mitä yritän höpötellä näin kahden aikaan yöllä vähän väsyneillä aivoilla. :'D Että ei kyseenalaistu mitenkään se, etteivätkö sateenkaariperheet ole ihan samanlaisia kuin heteroparisuhteeseen perustuvat perheet.

Kiitokset tästä. ♥ ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 840
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronen, kivaa kun jaksat lukea näitä minun hömppätekstejä. Olen omimmillani arkisen hömpän parissa, joten on mukava kuulla, ettei se ole läpeensä puuduttavaa luettavaa. Otan hitauden ja raukeuden kohteliaisuuksina, koska sellaisiin tunnelmiin minä tämän kanssa kai vähän pyrinkin. :)

Onpa kiinnostava tuo tarvehierarkiahuomio! Minusta tuntuu, että osut ihan oikeaan. Nikon ja Tuomaksen suhde tuntuu tosiaan sen verran vakiintuneelta ja tutuissa, turvallisissa uomissa kulkevalta, että heidän voisi kuvitella ryhtyvän sijaisvanhemmiksi. Olen samaa mieltä siitä, että välittäminen ja rakkaus varmaan välittyisi heillä jokapäiväiseenkin vanhemmuuteenkin.

Kiitokset ihanasta kommentista! :-* -Walle




deep inside I think I might deserve it

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 990
Heissan ja terveisiä vaihdokkaista! Sun tekstejä on aina mukava lukea ja oli kiva saada tämä vaihdokkaista luettavaksi. Tämä oli sellaista ihanan höttöistä luettavaa, kevyttä ja rauhallista; omakin olo oikein rauhoittui tätä lukiessa. Nikon ja Tuomaksen pitkä suhde tuntuu tässä lukijastakin turvalliselta ja lämpimältä, ja ihanan aikuismaiselta. Titta on siinä mukana kiva lisä ja mukava lukea miten nämä kaksi toimii lasten kanssa. (Ootkohan kirjoittanut näistä samoista tyypeistä jotain muutakin? Nimet tuntuu kovin tutuilta. olisi ainakin kiva lukea heistä lisää)

Alun kuvaus oli hauska, pidin yksityiskohdista: keittiön kaappeihin nojaaminen, villasukat ja lisätiski. Yksityiskohdat oli kodikkaita ja rentoja. Kiva lukea jonkun kotielämästä ja rauhallisesta hetkessä normielämässä. Pidin erityisesti Titan lapsekkaista kysymyksistä päästäisistä, tuntuu sellaiselta juuri mitä joku lapsi voisi kysellä, mutta ei ollut liian pakotettua.
Lainaus
”Mitä Nessu?” Tuomas kysäisi kissalta, ja se vastasi naputtamalla hännänpäätään pari kertaa närkästyneenä.
Parasta! Kissa oli oikein ihana lisä tarinaan ja siitä oli kiva kuulla.

Pidin siitä miten keskustelu lopulta ohjautui vakavampiin asioihin ja sijaislapsiin. Kaikesta hehkui läpi että Niko ja Tuomas todella rakastaa toisiaan ja että heillä on hyvä ja vakaa suhde. Tällaista oli oikein ihana lukea. Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta!

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 248
Kommenttikampanjasta terve!

Luin tosiaan muutamankin tekstin sulta ja niistä kaikista toki tykkäsin. Tässä oli kuitenkin niin mukava tunnelma, että halusin kommentoida tähän. Sun teksteissä on ylipäätään minusta aina tosi mukava rytmi, niin tässäkin. Jotenkin tässä oli erityisen kiva tuo, miten tuo siskontyttö oltiin tuotu tähän tekstinpätkään. Rooli oli sinänsä sivuseikka, mutta sitten taas kertoi näiden kahden miehen mahdollisuuksista sijaisvanhemmiksi.
Tavallaan kyllä pistää vähän vihaksi, miten vaikeaa tuo adoptoiminen homoille on, mutta kai siihenkin nyt on jo vähän helpotusta tullut. En kyllä kovin paljoa asiasta tiedä, mutta varmasti tuo sijaisvanhemmuus vaatii aika paljon hommaa <3 Varmasti sen arvoista.

Nestori vaikutti myös oikein suloisekta vanhalta kissaherralta. Kissat on aina ihania!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 840
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Lyra, mukava kuulla, että lukukokemus oli miellyttävä ja sai aikaan rauhallisen olon! Muistan, että tätä tekstiä oli myös rauhoittavaa ja rentouttavaa kirjoittaa. Joskus tekee hyvää uppoutua ihan tavalliseen arkeen, jossa kaikki on ihan hyvin ja elämän peruspilarit ovat vankasti pystyssä. :)

Hienoa, jos hahmotkin toimivat! En ole Nikosta ja Tuomaksesta aikaisemmin mitään kirjoittanut, enkä tämän tekstin jälkeenkään, mutta originaaliteksteissäni on kyllä paljon juuri tällaisia arkisia ja tavallisia miespareja, joista tuttuuden mielikuva voi ehkä juontaa juurensa. Tällä hetkellä minulla ei ole suunnitelmia palata näihin hahmoihin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Kiitos kovasti ihanasta kommentista! :-*

Kineza7, olipa hauskaa, että valitsit tämän vähän vanhemman tekstin! Tämä on niiltä ajoilta, kun aloin kirjoitella enemmän originaalia pitkän tauon jälkeen, ja vaikka tässä on osittain varmaan vähän erilainen kerronnallinen ote kuin uudemmissa tekeleissäni, on tässä myös hyvin paljon samaa. Oli hauskaa lukea tämä itsekin pitkästä aikaa läpi kommenttisi innostamana! :)

Muistan tutkailleeni homoparien adoptiomahdollisuuksia tätä tarinaa kirjoittaessani ja hämmästyneeni sitä, miten hankalaa lapsen adoptoiminen käytännössä yhä on, vaikka varmasti on paljon homopareja, jotka haluavat ja toivovat jälkikasvua. Sijaisvanhemmuus vaikutti huomattavasti helpommalta reitiltä kahdelle miehelle. Onneksi sellainen mahdollisuus on olemassa, vaikka minäkin kyllä toivon, että myös adoptio yleistyisi ja helpottuisi.

Kiitos paljon ihanasta kommentista, kivaa että tykkäsit! :-*





deep inside I think I might deserve it

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 228
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Awww, tämäpä oli suloinen tarina ♥ Hyvän mielen hömppäilyä on aina mukava lukea, ja tässä oli ihanan leppoisa ja turvallinen tunnelma. Kyllä Niko ja Tuomas vaikuttavat tämän perusteella olevan hyvää vanhempainainesta (vaikka Titan tai Nestorin kantaa ei päästykään kuulemaan :D).

Lainaus
”Onni Orava oli varma, että se löytäisi Siiri Siilin kiven alta. Mutta ei!” Tuomas korotti ääntään ihmetykseen eläytyen, ja Nikoa hymyilytti. ”Kivenkolossa köllöttelikin Päivi Päästäinen!”
Tää oli söpö kohta ;D Tulipahan mieleen ihan oma duuni ja miten olen monet monet sadut joutunut/päässyt lapsille lukemaan. Oon muuten samaa mieltä Titan kanssa siitä, että päästäinen kuulostaa enemmän linnulta kuin pieneltä hiirtä muistuttavalta nisäkkäältä.

Lainaus
Hän rutisti Tuomasta lujasti, ja tuntui hyvältä huomata, että Tuomas rutisti ihan yhtä lujasti takaisin.
Ihanan pehmoista ja hellää ♥ Tällaiseen on hyvä lopettaa :3 Jää väkisinkin hymy kasvoille.
"Kylpyhuoneessa on sus, ses ja sas. Ja kylpyhuone."

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 1 502
Olipas tämä herttainen. Tosi kiva yhdistelmä slice-of-lifea ja suuria elämänmuutoksia. Tässä oli ihana leppoisa tunnelma ja tuntui todella, että Nikolla ja Tuomaksella on takana pitkä suhde, joka on vakiintunut. Ihan hirveän söpö viikonloppu, kaitsetaan siskontyttöä, jolle luetaan eläinsatuja ja sitten illalla katsotaan telkkaria ja juodaan teetä. Olen ihan samaa mieltä Nikon kanssa, jokin rupeaa liikkumaan sisimmässä, kun näkee ison miehen hoitavan hellästi pientä tyttöä, pitää varmaan pistää itsen kohdalla biologian piikkiin, mutta on siinä jotain muutakin. Sellaisen edessä vain sulaa. Ja oikeastaan sulin myös sille, kun Niko katselee tuota näkyä. ^^

Television katselu oli vielä söpömpää jos mahdollista. Kaikki pienet liikkeet, miten Niko laittoi jalat Tuomaksen syliin ja kutitti tätä vatsasta tai kuinka Tuomas yhtälailla tökki Nestoria varpaillaan... Äää en kestä, miten ihanaa.

Lainaus
Tuomaksen pää kääntyi verkkaisesti televisiosta Nikoon päin. Silmät seurasivat perässä, ja Nikoa nauratti.

Tiedän niin tämän tavan, koska teen sitä itse! Oikein hyvin kuvattu, tällaiset kohdat toivat tähän arkeen aitoja yksityiskohtia, joihin pystyi helposti samaistumaan ja jotka lämmittivät sydäntä. Hupparinnarun hypistely hyppäsi erityisesti esiin, se tuntui niin tutulta tavalta tehdä hermostuneena. Mutta miten helposti Niko ja Tuomas pystyivät kuitenkin puhumaan sijaisvanhemmuudesta oli lämmittävää. Se kun on eri asia kuin vanhemmuus, vähän eri tavalla voimia vaativaa ja aika hienoa, että he ovat keksineet haluavansa ryhtyä siihen joskus, oli itselläkin mielessä opiskeluaikoina, mutta tajusin, että se on vain liian raskas homma. Joten ihanaa, että he haluavat tehdä sen ja ihanaa, että he osaavat keskustella asian halki kunnolla, tiesivät aiemmin, ettei aika ole oikea ja nyt aika voisi olla sopiva. :)

Lainaus
Niko kohotti toisen kätensä Tuomaksen poskelle ja suuteli Tuomasta, ja kun Tuomas sulki hänet syleilyynsä, hän oli varma siitä, että jos hänestä olisi sijaisvanhemmaksi, hänestä olisi siihen juuri Tuomaksen kanssa. Hän halusi sitä juuri Tuomaksen kanssa.

Oi ettien että, miten suloista. :'') <3

Kiitos tästä, oli aivan sairaan söpö, käytinkö sitä sanaa jo tarpeeksi? :D
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 840
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Larjus, kiva kuulla että tekstistä välittyi leppoisa ja turvallinen tunnelma! Sellaisissa fiiliksissä muistan tätä kirjoittaneenikin, ja tuntui mukavalta tuudittautua tilanteeseen, jossa kaikki on ihan hyvin ja hahmojen suhde kaikin puolin tasapainoinen. :) Tittaa ja Nestoria ei nyt tosiaan kuultu, mutta veikkaan, että hekin olisivat aika samaa mieltä Nikon ja Tuomaksen sopivuudesta vanhemmiksi! Tai Nestori voisi kyllä protestoida, kun Tuomas mokoma sitä vähän härnää, mutta toisaalta rakkaudestahan se hevonenkin ja niin eespäin... ;D

Minustakin päästäinen kuulostaa kovasti enemmän linnulta kuin miltään pikkunisäkkäältä! Kivaa jos tuo satukohtaus oli söpöä luettavaa ja muistutti tosielämän satuhetkistä. Sadut on kyllä ihania. ♥

Paljon kiitoksia kommentista! :-*

Meldis, osuva luonnehdinta tuo "yhdistelmä slice-of-lifea ja suuria elämänmuutoksia", koska vaikka tässä ollaankin tosi arkisissa ympyröissä ja tunnelmissa, käsitellään tässä kieltämättä kuitenkin myös isoja asioita ja kysymyksiä tulevaisuudesta. Ihana kuulla, että Nikon ja Tuomaksen pitkän suhteen vakiintuneisuus välittyi ja että heidän kykynsä keskustella isosta aiheesta ilahdutti! Sijaisvanhemmuus vaatii kyllä varmasti paljon voimia, mutta näillä miehillä vaikuttaisi tosiaan olevan sen verran vakaa ja varma tilanne, että turvaa ja rakkautta riittäisi sellaiseenkin sitoumukseen.

Oi että, ihanaa että tykkäsit arkisista yksityiskohdista, kuten pienistä liikkeistä ja eleistä! Hauskaa, että sinulla on samanlainen tyyli kääntää katse televisiosta kuin Tuomaksella. ;D Minun puolisollani on myös, ja välillä tuntuu, että hän keskittyy täysillä ihan ihmeellisiinkin ohjelmiin tai muihin katsottaviin juttuihin. Se on kamalan söpöä ja hellyttävää, ja siitä taisinkin ammentaa inspiraatiota myös Tuomaksen televisionkatseluun.

Kiitos paljon, ihanaa että söpöyttä piisasi! :-*




deep inside I think I might deserve it