Kirjoittaja Aihe: Kuroshitsuji: Sinun tukenasi (Elizabeth/Ciel, romance, angst & S)  (Luettu 785 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 2 011
  • Clara, my Clara
Nimi: Sinun tukenasi
Kirjoittaja: tirsu
Genre: romance ja pieni häivähdys angstia
Paritus: Lady Elizabeth Midford/Jaarli Ciel Phantomhive
Fandom: Kuroshitsuji - piru hovimestariksi
Ikäraja: S   
Varoitukset: Hitusen mustasukkaisuutta ja ihan pikkiriikkinen spoileri
Summary: Ollapa kuin jaarli, tämä ei välittänyt lainkaan soveliaisuussäännöistä
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin.  Kuroshitsuji kuuluu Yana Tobosolle. Minä vain yksinkertaisesti lainaan hänen hahmojaan/maailmaansa. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
A/N: Tämä on syntymäpäiväficci Lauchuolle. Iloista syntymäpäivää. Toivottavasti tykkäät tästä! ^ ^
Ensimmäinen kerta, kun kirjoitan Kuroshitsujiin – tai ylipäätänsä mihinkään mangaan – liittyvää. Elizabeth on yksi suosikkihahmojani ja kuulun niihin harvoihin, jotka häntä Cielin kanssa shippaa (shippaan tosin Sebacieliäkin). Mielestäni Elizabeth on ihana, suloinen ja vahva hahmo, josta on vaikea olla tykkäämättä. Sen vuoksi siis päädyin kirjoittamaan ficin, jossa hän on pääosassa.
Ficissä on vuosi 1897, Elizabeth on 23-vuotias ja Ciel 22.



Sinun tukenasi

Elizabeth istui meikkipöydän jakkaran reunalla ja katseli silmät sirrillään mallinuken päällä olevaa hääpukuaan. Hennon vaaleanpunainen mekko oli tehty šifonkista. Yläosaa peitti vaalean persikan sävyyn vivahtava Alexa –pitsi, jota oli myös ¾-hihoissa. Kaula-aukkoa koristi satiininauha, johon oli ommeltu pienen pieniä helmiä. Keskelle rintamusta oli asetettu koristeeksi mekon kangasta hieman tummemman sävyisempi rusetti, jonka keskellä oli pieni kukkanen.

Mekossa oli empirevyötärö, hiljalleen levenevä helma, joka laskeutui kevyesti sekä kauniisti. Kapeaa vyötäröä kiersi leveähkö satiininauha, joka valui selkää pitkin aina helman loppuun asti. Helmaan oli tehty Alexa –pitsiä hyväksi käyttäen rosettimaista kuviointia. Alexa –pitsistä oli myös tehty mekkoon myös lähes viisi metrinen pitsilaahus.

Hääpuvun viereen oli aseteltu valkoiset, pitsillä päällystetyt matalakantaiset saapikkaat. Muita asusteita olivat pieni pussukka, joka kävi kankaaltaan ja väriltään yhteen hääpuvun kanssa, mallinuken kaulaan kiedottu kaulanauha, jonka reunoilla oli pitsiä ja jonka keskeltä riippui timanttinen ruusuriipus, timanttiset nappikorvakorut sekä pitsiset hansikkaat. Silkkiorganzasta ja tyllistä valmistettu huntu lepäsi odottamassa mintunvihreässä paketissaan. Huntu kiinnitettäisiin strassisella hiussoljella kiinni kampaukseen.

Vaikka Elizabeth odotti kovasti pääsevänsä pukeutumaan hääpukuunsa, häntä samalla hieman huoletti. Mekko tekisi kaikesta totta. Hänen unelmansa toteutuminen olisi paljon lähempänä. Hän ei uskonut, että hän joutuisi pettymään unelmiensa ja todellisuuden kohdatessa. Hänen unelmansa olivat muuttuneet realistisemmiksi mitä vanhemmaksi hän tuli ja – mikä tärkeintä – mitä paremmin hän oppi Cielin tuntemaan.

Ciel olikin se asia, mikä häntä huoletti. Vaikka nuorukainen oli häntä kosinut ja ehdottanut päivämäärää, Elizabeth ei voinut itselleen mitään. Hän ei voinut olla huolehtimatta siitä, oliko Ciel kosinut häntä, koska oli halunnut ja koska rakasti häntä vai siksi, koska heidät oli luvattu toisilleen jo kauan sitten. Elizabeth tiesi kyllä, että Ciel rakasti häntä, mutta hän ei ollut varma, että kuinka paljon ja millä tavalla.

Hän halusi kovasti olla Cielin vaimo. Hän halusi kovasti huolehtia tästä ja auttaa tätä ja olla tämän tukena. Olla Cielin kaikista läheisin ja se, jolle Ciel uskoutuisi huolistaan sekä kaikesta muusta. Hän halusi olla se, joka oli valmis auttamaan kantamaan toisen taakkaa – kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Mutta Elizabeth ei ollut varma, olisiko Ciel siitä kaikesta samaa mieltä. Haluaisiko nuori mies jakaa huolensa ja taakkansa hänen kanssaan? Vai olisiko hän tälle vain pakollinen, pois alta hoidettava asia. Koristevaimo, joka hymyilisi juhlissa emännän tai puolison roolissa hyvältä näyttäen. Ja joku, joka antaisi Cielille perillisen.

Elizabeth tiesi, että hovimestari Sebastian oli Cielille erittäin tärkeä henkilö, johon tämä luotti varmasti eniten koko maailmassa. Oli hyvä juttu, että Cielillä oli joku, johon tämä pystyi turvautumaan ja muuta, mutta Elizabeth (itsekkäästi) olisi halunnut olla se joku. Ja hän toivoi, että viimeistään häiden jälkeen asia muuttuisi niin, että hän todellakin olisi se joku. Mitä luultavimmin se olisi pelkkää toiveajattelua.

Jos Sebastian olisi nainen, Ciel olisi varmasti vienyt tämän heti alttarille kanssaan – Sebastian olisi mitä täydellisin vaimo. Enimmäkseen Elizabeth piti sitä huvittavana, mutta hän tunsi hieman mustasukkaisuuttakin Sebastianin asemasta Cielin elämässä.

Toisinaan Elizabeth pohti, että jos Cielin pitäisi joskus valita hänen tai Sebastianin väliltä, kumman tämä valitsisi. Joka ikinen kerta hän tuli saman tien siihen tulokseen, että Sebastian veisi voiton mennen tullen. Ja se teki hänet surulliseksi.

Elizabeth puisteli päätään. Mitä hän oikein ajatteli? Tänään oli hänen hääpäivänsä, ei silloin kuulu ajautua ajattelemaan synkkiä. Omana hääpäivänään tuli olla iloinen ja onnellinen, ei surullinen.

Huokaisten syvään Elizabeth nipisti itseään poskesta. Nyt millään muulla ei ollut väliä kuin sillä, että oli hänen hääpäivänsä. Hän voisi murehtia joskus toiste, paremmalla ajalla.

Kuin tilauksesta, ovelta kuului koputus. Elizabethin kehotettua tulijaa astumaan sisälle, ovi aukesi ja Paula astui sisälle niiaten pienesti.

Elizabeth hymyili sisäkölleen, joka oli myös hänen erittäin rakas ystävänsä. Jos olisi ollut soveliasta, hän olisi pyytänyt Paulaa kaasokseen.

>> Milady, voitteko hyvin? >> Paula kysyi astellessaan hänen luoksensa.

Ihana, rakas Paula, tunsi hänet niin hyvin. Huomasi aina, jos hänellä ei ollut kaikki hyvin. Edes naamion taakse piiloutuminen ei auttaisi.

>> Minua vain huolestuttaa, Paula >>, Elizabeth vastasi.
>> Haluatteko puhua siitä? >> Paula kysyi.
>> Mitä jos… Mitä jos elämä häiden jälkeen ei olekaan sellaista kuin olen halunnut? >> Elizabeth sanoi. >> Pelkään vain, että en riitä Cielille – että hän menee naimisiin kanssani vain, koska meidät luvattiin toisillemme meidän ollessamme hyvin pieniä. >>
>> Milady >>, Paula aloitti ja puristi häntä hellästi olkapäästä. >> Jaarli Phantomhive rakastaa Teitä. Hän ei ole sellainen, joka tekisi jotain mistä ei pitäisi, jos sallitte minun toteavan. Ja mitä tulee avioliittoon, se hyvinkin voi erota siitä millaiseksi olette sen kuvitelleet. Mutta se ei tarkoita, että se saattaisi välttämättä olla huono asia. Oli tilanne mikä tahansa, milady, niin Te kyllä pärjäätte. Te olette hieno ja vahva ihminen. >>
>> Olet varmasti oikeassa… Mutta, en voi silti olla murehtimatta. Varsinkaan, kun muistelen millaista kaikki oli ennen. Kun olimme lapsia, Ciel oli erilainen. Hän oli täynnä iloa, hän loisti onnesta ja hän nauroi niin paljon. Se nauru oli riemukasta ja onnellista. Mutta sitten hänen vanhempansa… Hän on muuttunut sen jälkeen. Aina välillä näen hänessä ripauksen entistä Cieliä, mutta usein, aivan liian usein, hän on niin synkkä. Hän hymyilee harvoin ja kun hän nauraa, hänen naurunsa on ilotonta. Se on hyytävää >>, Elizabeth puri alahuultansa.
>> Milady, on ihan tavanomaista, että ihmiset muuttuvat vuosien varrella, Tekin olette muuttuneet. Jaarlista on kasvanut vakaamielinen, mikä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon hänen vanhempiensa kohtalon, mutta hänestä on myös tullut ylväs ja kohtelias herrasmies, josta saa olla ylpeä. Hän astui niin nuorena sellaiseen asemaan ja hän on pärjännyt hyvin. Paremmin kuin kukaan muu hänen sijassaan olisi >>, Paula sanoi. >> Nyt, älkää purko huultanne, jottei huulipunanne tahraudu. >>
Elizabeth kurtisti kulmiaan. >> Taidat olla oikeassa, Paula. Minä rakastan Cieliä, niin paljon. Rakastin häntä silloin kuin hän oli lapsi ja rakastan häntä nytkin vaikka hän on muuttunut. Rakastan häntä nykyään enemmän kuin koskaan. >>
>> Ja jaarli rakastaa teitä. Oletteko huomanneet, milady, että juuri Teidän läsnä ollessanne, jaarli hymyilee kaikkein aidoimmin ja nauraa sydämensä kyllyydestä, aivan kuin ei olisi ennen nauranutkaan >>, Paula lausui pehmeästi.

Elizabeth kurtisti kulmiaan. Hän ei ollut tajunnutkaan kiinnittäneensä siihen huomiota, mutta kun hän nyt ajatteli asiaa, niin Paula oli oikeassa. Ciel oli alkanut jossain vaiheessa hymyillä aidosti ja nauramaan vapautuneesti hänen seurassaan. Milloinhan se oli mahtanut oikein tapahtua?

Ensi alkuun vanhempiensa tragediallisen kohtalon jälkeen Ciel oli käyttäytynyt pidättäytyneesti (ja käyttäytyi yhä vieläkin) ja vastahakoisesti hänen seurassaan, kyllä hän oli sen huomannut, vaikkei sitä ollutkaan näyttänyt. Mutta jossain vaiheessa Cielin käytös oli muuttunut hänen seurassaan, pikku hiljaa, minkä vuoksi asia olikin häneltä mennyt ohi – kunnes Paula siitä äsken mainitsi.

Se taisi olla Sinisen kultin jälkeen, Elizabeth pohti. Hänet tavallaan aivopestiin liittymään siihen. Luojan kiitos, hän pelastui kultilta ennen kuin oli liian myöhäistä... Pelkkä ajatuskin puistatti häntä yhä edelleen.

Ciel oli ollut kyseisen tapauksen jäljiltä erittäin huolissaan hänestä. Tämä oli ollut hänen luonaan joka päivä – olisi ollut varmasti vuorokauden ympäri, jos Sebastian olisi antanut. Elizabeth oli luullut silloin sen johtuvan siitä, että Ciel pelkäsi hänen karkaavaan uudestaan, mutta asia ei tainnutkaan olla niin…

>> Voi Paula! Miten pärjäisinkään ilman sinua? >> Elizabeth huudahti.
>> Varmasti aivan loistavasti, milady >>, Paula hymyili.

Elizabeth nousi ylös paikaltaan ja kiepsahti Paulan kaulaan. Paula kietoi kädet hänen ympärilleen halatakseen lyhykäisesti takaisin.

>> Nyt meidän on jatkettava laittautumistanne, milady >>, sisäkkö totesi irtautuessaan emäntänsä halauksesta.

Elizabeth irvisti. Jatkaminen tarkoitti korsetin pukemista. Uh, kuinka hän inhosikaan sitä. Se oli kamalaa kidutusta. Mutta kauneuden eteen oli nähtävä vaivaa.

Paula hykersi, kun Elizabeth asteli lannistuneesti pylvässängyn luo, jossa helmin kirjailtu korsetti odotti ylle puetuksi tulemista.

*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*

Valkoiset ja kullalla koristelut vaunut pysähtyivät Westminster Abbeyn eteen. Toinen takana seisovista lakeijoista oli hypähtänyt maahan jo hieman ennen vaunujen pysähtymistä, ja oli nyt valmiina avaamaan vaunun oven.

Markiisi Midford nousi ensimmäisenä vaunuista ulos, jonka jälkeen hän auttoi tyttärensä ulos. Elizabethin perässä ulos tuli Sieglinde, joka toimi hänen kaasonaan, pidellen laahusta käsissään kuin maailman arvokkainta aarretta.

Heidän päästyään sisälle kirkkoon Sieglinde laski laahuksen lattialle ja varmisti sitten, että se ja huntu olivat täydellisesti. Sen jälkeen Smaragdinoita tarkisti, että kaksoisbanaaninuttura oli kunnossa eikä mistään roikkunut yhtäkään kultaista hiussuortuvaa.

Seurakuntamestari asetti sivuhuoneessa odottamassa olleet kukkaistytöt ja sulhaspojan asemiin. Elizabeth hymyili lapsukaisille rohkaisevasti, vaikka häntä itseään hermostutti yhtä paljon – ellei enemmänkin – kuin näitä. Perhoset lentelivät villeinä hänen vatsassaan, hän toivoi että se oli hyvä merkki huonon sijasta.

Elizabeth vilkaisi isäänsä hakien rohkaisua. Isän kasvoilla oli lempeä hymy ja silmissä loisti pienokaisesta luopumisen tuskan lisäksi ihailu. Isä ojensi kättään ja Elizabeth pujotti kätensä isänsä käsikynkkään.

Varmistettuaan että kaikki oli hyvin ja valmista seurakuntamestari kävi antamassa merkin, jonka jälkeen urkumusiikki alkoi soida kirkossa. Seurakuntamestari toivotti onnea ennen kuin avasi ovet. Elizabeth nielaisi pienesti. Se olisi menoa nyt.

Häävieraat seisoivat hymyillen, kun Elizabeth asteli isänsä rinnalla kohti alttaria, perässään kukkaistytöt, sulhaspoika, joka kantoi sormusta, ja Sieglinde. Morsian hymyili suloisesti tervehdykseksi vieraille, jotka seisoivat katseet häneen suunnattuina.

Alttarin tullessa viimein näköetäisyydelle Elizabeth tunsi olonsa muuttuvan kevyeksi. Ciel seisoi ylvään ryhdikkäästi Sebastian oikealla puolellaan. Ollapa kuin jaarli, tämä ei välittänyt lainkaan soveliaisuussäännöistä. Oli hyvin kohauttavaa valita hovimestarinsa best manikseen – vaikka kuinka arvostaisi tämän kykyjä työssään. Markiisi Midford oli koettanut saada Cielin vaihtamaan hovimestarinsa poikaansa tai johonkin toiseen aatelisarvon omaavaan nuoreen mieheen, mutta Ciel oli pitänyt päänsä. Niinpä Sebastian nyt sitten seisoi herransa vieressä tyylikkään mustassa šaketissa, hihansuita koristi hopeinen ohut raita, jota löytyi myös šaketin helmasta että kauluksista - pirullisen komeaa.

Elizabeth antoi katseensa lipua Cielissä. Tämä oli muutamana viime vuonna kasvanut juuri ja juuri häntä pidemmäksi (minkä vuoksi hän ei vieläkään käyttänyt mielellään korollisia kenkiä). Rakenteellisesti jaarli oli pysynyt yhtä heiveröisenä kuin ennenkin, mikä oli tälle jokseenkin arkapaikka, vaikkei sitä ääneen koskaan myöntänytkään.

Ciel oli pukeutunut yönsiniseen frakkiin, johon oli lisätty muhkeutta turnyyrin avulla. Hännystakin selkämyksessä oli muhkea syvänsininen rusetti, mikä toi leveän hymyn morsion huulille. Rusetista roikkui myös ohut hopea ketju. Paljas käsi puristi kävelykepin päätä yhtä varmaotteisesti kuin ennenkin.

Sinisenharmaiden hiusten lomasta pilkisti hopeinen naru sievällä rusetilla. Ciel oli vaihtanut mustan silmälappunsa toisenlaiseen. Miltähän se mahtoi näyttää edestä?

Sydän tuntui heittävän volttia Elizabethin rinnassa. Jos pelkästään Cielin näkeminen takaapäin sai hänen sydämensä niin villiksi, miten se mahtaisi reagoida, kun hän näkisi Cielin edestäpäin? Hyppäisi rinnasta ulos?

Saapuessaan vihdoin ja viimein Cielin rinnalle Elizabeth nielaisi. Kohta isä luovuttaisi hänet Cielille. Pian hän olisi kreivitär Phantomhive.

Syrjäsilmin Elizabeth vilkuili Cielin puvun etumusta: valkoinen rusetti kaulassa, röyhelöpaita ja yönsininen liivi. Hännystakin hopeisista napeista roikkui samanlainen hopeaketju kuin selkämyksenkin rusetista. Takin hihansuista pilkisti näkyviin frakinpaidan röyhelöisen hihansuut.

Elizabeth vilkaisi myös Cielin kasvoja toivoen näkevänsä tämän silmän, mutta tämän katse oli kohdistettuna alttaritauluun. Jossain syvällä pettymys kirpaisi, kun jaarli ei ollut luonut häneen katsetta ihailleekseen miltä hänen morsiusmekkonsa näytti.

Elizabeth laski katseensa kädessään olevaan hääkimppuun. Hän oli valinnut kimppuun kukkia niiden merkityksen mukaan. Vesiputouksen mallisesta kimpusta löytyi yksi gardenia merkitsemään sitä, että hän oli onnekas ja että Ciel oli hänen kaikkensa, viisi paavalinkukkaa kertomaan, että hän rakasti Cieliä. Kahdeksan punaista neilikkaa taasen kertoivat kiihkeästä, syvästä ja puhtaasta rakkaudesta. Ne kertoivat myös sen, että hän olisi Cielin rinnalla kunnes kuolema heidät erottaisi. Kimpusta löytyi myös yhdeksän soilikkia merkitsemään kunnioitusta, ystävänä olemista että luottamusta sekä muutama valkoinen krysanteemi ilmaisemaan, että hän olisi uskollinen elämänsä rakkautta kohtaan. Suurien kukkien rinnalle oli asetettu vielä lobelioita ja lemmikeitä osoittamaan huomaavaisuutta että aitoa rakkautta.

Kimppu oli suuri ja hieman sekamelskainenkin kaikkine eri kukkineen, mutta Elizabeth oli vaatimalla vaatinut sellaisen kimpun. Oli se sitten mauton ja naurettava merkitykseltään tai näöltään, hän halusi osoittaa tunteensa niiden kautta Cielille.

Mutta tämä ei edes ollut vilkaissut häntä päin saati kukkia. Hänen yrityksensä kertoa kukkien kanssa tunteistaan olisi tästä varmasti naurettavaa ja hullunkurista. Ja voisi olla, että Ciel ei ehkä ymmärtäisi kukkien lajien ja määrien merkitystä.

Elizabethin alakuloiset ajatukset keskeytyivät, kun hän tunsi pienen hipaisun kättään vasten. Hänen lakastunut hymynsä kohosi takaisin Cielin kiedottua heidän pikkusormensa yhteen.

*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*

Nyt se oli mustaa valkoisella. Hän ei ollut enää lady Elisabeth Ethel Cordelia Midford. Hän oli kreivitär Elizabeth Ethel Cordelia Midford-Phantomhive, jaarli Ciel Phantomhiven vaimo.

Ja Ciel oli iloinen siitä.

He istuivat hääparin pöydässä. Ciel pyöritteli kuohuviinilasia kädessään kuunnellessaan appiukkonsa puhetta ja toisella kädellään, toisella kädellään tämä piti Elizabethia kädestä kiinni! Pöydän päällä, kaikkien nähtävillä, ei pöydän suomassa piilossa. Se merkitsi Elizabethille todella paljon, sillä Ciel inhosi julkisia hellyydenosoituksia, olivat ne kuinka pieniä tahansa. Suudelman vaihtaminen kirkossa olikin ollut sen vuoksi nopea – mikä oli yllättävää, sillä Elizabeth oli kuvitellut heidän jättävän sen väliin.

Ciel hymyilikin normaalia useammin. Elizabeth oli kiinnittänyt hymyihin entistä enemmän huomiota ja tajunnut Paulan olleen oikeassa; Cielin hymyt olivat hyvin aitoja hänelle suunnattuina.

Voiko sydän haljeta onnesta? Elizabeth tunsi olonsa onnellisemmaksi kuin aikoihin, erittäin onnelliseksi. Kaikki epävarmuudet, joita hän oli tuntenut aiemmin päivällä, olivat hävinneet sen sileän tien, kun Ciel oli kietonut heidän sormensa kirkossa toisiinsa. Nyt jälkeenpäin hän tunsi olonsa tyhmäksi, kun hän oli antanut epäilysten aaltojen vyöryä yllensä.

Vieraiden aloitettua taputtaa markiisin puheen loputtua, Ciel irrotti otteensa Elizabethin kädestä taputtaakseen itsekin kohteliaasti. Hän yhtyi taputuksiin myös ja hymyili isälleen leveästi. Tämän puhe oli ollut ihastuttava.

Aplodien loputtua Sebastian, joka häälyi koko ajan lähettyvillä, kumartui kuiskaamaan Cielille jotain. Nuori jaarli nyökkäsi ja nousi seisomaan. Elizabeth tunsi pistoksen sydämessään – pitikö Cielin lähteä kesken häiden johonkin? Ei kai kuningatar Victoria voinut tällaisena päivänä vaatia vahtikoiransa apua?

Ciel kiersi Elizabethin selän takaa pysähtyen hänen vasemmalle sivulleen, ja ojensi kättään. >> Saisinko luvan? >>
Elizabeth hymyili. >> Tietysti saat! >>

Hän tarttui Cielin tarjoamaan käteen ja nousi pystyyn. Hänen aviomiehensä johdatti hänet tanssilattialle.

Kaikki juhlavieraat hiljenivät ja kiinnittivät katseensa heihin kahteen viulun alkaessa soittaa herkkää sävelmää. Heidän alkaessa liikkua musiikin tahdissa Elizabeth ei nähnyt ketään muuta kuin Cielin. Cielin, jonka suupielet olivat kaartuneet lempeään hymyyn. Cielin, jonka kirkkaansininen silmä loisti ennennäkemättömällä tavalla. 

>> Pukusi on kaunis >>, Ciel sanoi hiljaisella äänellä.
>> Oletko todella sitä mieltä? >> Elizabeth ei voinut olla kysymättä.
Ciel nyökkäsi. >> Olen. >>
>> Eikä sinua haittaa, ettei se ole valkoinen? >> Elizabethin oli varmistettava.
>> Ei laisinkaan. Se vain korostaa kauneuttasi >>, Ciel vakuutti.
>> Kiitos >>, Elizabeth hymyili. >> Sinäkin näytät upealta. >>

Ciel ei vastannut mitään vaan kumartui painamaan pikaisen suukon Elizabethin otsalle. Ele oli saada hänen sydämensä sulamaan. Voi kuinka onnekas hän olikaan!

*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*

Kello oli reippaasti yli puolen yön. Morsiuspari oli jättänyt juhlapaikan, jossa viimeiset vieraat pitivät yhä hauskaa keskenään, ja matkanneet hotelli Savoyin. He seisoivat sviittinsä huoneen oven edessä kinastellen viattomasti.

>> Ei se käy, ei missään nimessä! >> Elizabeth totesi.
>> Kylläpäs >>, Ciel väitti.
>> Ei, et sinä saa, minä en suostu siihen >>, Elizabeth sanoi painokkaasti.
>> Miksi en? Ei siinä ole mitään ongelmaa, pystyn siihen kyllä >>, Ciel intti.
Elizabeth silmäili ovea. >> Ei, ei missään nimessä. Se ei käy. >>
Ciel henkäisi loukkaantuneesti. >> Sinä pidät minua liian heiveröisenä! Et usko, että pystyn siihen. >>
>> Mitä?! Enkä pidä, minä vain… >>, Elizabeth vaikeni ja hänen aviomiehensä (!) siristi silmiään. >> Minä olen vain niin painava… >>

Ciel räpsytti silmiään. Tämä oli siis kuullut Elizabethin hiljaa lausumat sanat.

Äkisti Ciel astahti vielä lähemmäs häntä. Heidän välilleen jäi aivan minimaalinen rako. Tuskin huomattava.

>> Tuohan on ihan höpsöä >>, Ciel kuiskasi. >> Et sinä ole painava. >>

Elizabeth avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta sulki sen sitten saman tien. Asiasta oli turha alkaa kinata. He olivat molemmat itsepäisiä, jonka vuoksi he seisoisivat siinä kohta aamuun asti, ellei toinen luovuttaisi. Ja hän voisi yhtä hyvin olla se, joka antaisi periksi – varsinkin niin hölmössä asiassa, vaikka se häntä huoletti. Mutta Ciel oli niin varma asiasta, niin hän voisi hyvin uskoa tätä siinä.

>> Hyvä on, tehdään se sitten >>, Elizabeth lausui lopulta.
Cielin kasvot kirkastuivat kuin pienellä pojalla. >> Niinkö? Hienoa! >>
Elizabethin oli vaikea estää hymyä kipuamasta huulilleen. >> Avaa ovi kuitenkin ensin. >>

Ciel nyökkäsi ja kääntyi oven puoleen. Nuorukainen työnsi avaimen lukkoon ja avasi sviitin oven.

>> Oletko valmis? >> jaarli kysyi.
>> Olen >>, Elizabeth myönsi.

Ciel siirtyi hieman ennen kuin nappasi vaimonsa syliinsä. Elizabeth kietoi kätensä tiukasti tämän niskaan. Sydän hakkasi hänen rinnassaan tuhatta ja sataa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ciel kantoi häntä käsivarsillaan. Miten romanttista se olikaan!

Hääsviitti oli hulppea ja erittäin avara. Huoneen muut hienoudet ja taitavat yksityiskohdat menivät Elizabethilta täysin ohitse, kun hänen huomionsa kiinnittyi loisteliaaseen ja valtavaan katokselliseen parisänkyyn. Kauniiksi kuvioidun päiväpeitteen päälle oli aseteltu hennon vaaleanpunaisista ruusunterälehdistä suuri sydän, jonka sisälle oli kirjoitettu, terälehdillä myös, ’Ciel & Lizzy’. Se oli todella suloinen ja sai Elizabethin huokaisemaan ihastuksesta.

>> Lizzy >>, Ciel sanoi.
>> Hmm? >> Elizabeth hymisi katse yhä sängyssä.
>> Sinä olit sittenkin oikeassa, ei tämä ollutkaan hyvä idea >>, Ciel selitti liikkuessaan hitaasti eteenpäin. >> Minulta pettää kädet kohta alta, joten taidan laskea sinut. >>
>> Oh, selvä >>, Elizabeth sanoi irrottaen kätensä aviomiehensä niskan takaa.

Ciel pyörähti äkisti ympäri ja kaatui suoraan taaksepäin selälleen. Elizabeth kiljaisi säikähdyksestä.

>> Kaikki hyvin, kaaduimme sängylle >>, Ciel rauhoitteli.

Elizabeth ei voinut itselleen mitään vaan hän alkoi nauraa kovaan ääneen, mikä oli hyvin epäladymaista. Hän kierähti pois Cielin päältä, käyden makaamaan tämän viereen. Jaarli yhtyi hänen nauruunsa.

He makasivat sängyllä vierekkäin ja nauroivat riehakkaasti hyvän tovin verran kuin lapsukaiset. Väsymys sai hetken tuntumaan ratkiriemukkaalta.

Hiljalleen nauru alkoi hiipua ja henkeä haukottiin melkein kilvan. Ciel tarttui Elizabethia kädestä ja puristi sitä pienesti. Hän käänsi katseensa aviomiehensä puoleen huomatakseen tämän tuijottavan häntä kasvoillaan lempeä hymy.

>> Minä rakastan sinua >>, Ciel lausui pehmeästi.

Elizabethin sydän oli pakahtua onnesta. Se oli ensimmäinen kerta, kun Ciel sanoi sen ensimmäisenä. Yleensä tämä vastasi hänen rakkauden tunnustuksiinsa.

>> Minäkin rakastan sinua >>, Elizabeth hymyili.

 *❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*❣*

(Sebastian hykerteli nurkan takana katsellessaan Cielin ja Elizabethin kinastelua kynnyksen yli kantamisesta. Kuinka huvittavia ja lapsellisia lemmenpari olikaan. Täysin toisilleen sopivia.

Kun hänen herransa pääsi vihdoin yhteisymmärrykseen vaimonsa kanssa, nämä astuivat sisälle hääsviittiin. Apposen auki jätetyn oven Sebastian kävi sulkemassa nopeasti että huomaamattomasti.

Virnuilen hovimestari palasi takaisin paikallensa vahtitehtäviin, joihin jaarli oli hänet määrännyt. Hän kävi nojaamaan seinää vasten rennosti.

Punaiset silmät kiiluivat, kun demoni nosti katseensa ja tuijotti suoraan eteenpäin. >> Hyvää syntymäpäivää, kunnianarvoisa Lauchuo. >> )


A/N2: Loppussa vielä pieneksi bonukseksi tarkoitettu kohtaus, jossa oli heikkonlainen yritys neljännen seinän rikkomisesta. :D


« Viimeksi muokattu: 14.07.2017 22:05:30 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 793
  • Not killing people is really hard.
Tulin vihdoin lukemaan tämän! Ensinnäkin hurjan suuri kiitos siitä, että olit kirjoittanut minulle synttärilahjaksi! <3 Lämmitti kovasti mieltä, ja varsinkin kun olit uskaltautunut kirjoittamaan muusta fandomista kuin Potterista :3 Ei sillä, etteikö Potterkin ilahduttaisi, mutta viime aikoina olen kovin vähän lukenut muita fandomeja, varsinkaan Kuroshitsujia!

Elizabeth/Ciel ei ole lemppariparituksiani sarjassa, koska shippaan ihan täysiä Sebastian/Cieliä (ehhh :D), mutta ehdottomasti tämäkin on hyvä paritus! En oikeastaan ole lukenut tällä parituksella kuin ehkä maksimissaan yhden ficin, joten kivaa vaihtelua tämäkin :3 Nämä kaksi ainakin tuntuu sopivan toisilleen hyvin!

Itse tekstiin sitten! Ensinnäkin, vähänkö siistiä miten oot käyttänyt tässä erilaisia tarkentavia sanoja! En tosin puolistakaan tiedä mitä ne on (esim. Alexa-pitsi tai empirevyötärö), mutta se ei haitannut yhtään vaan oli tosi kiva lukea tällaista, missä oli vähän erikoisempia sanoja. Ja no, myönnän, että oli mun pakko googlata koska oon utelias :'D (Tosin Alexa-pitsi ei kyllä selvinnyt googlellakaan.) Mutta tähän fandomiin sopii niin hyvin tuommoiset sivistyssanat, että on tosi kiva, että oot uskaltanut käyttää sellaisia!

Pidin tuossa alussa Elizabethin epävarmuudesta, sillä hahmona hän on minusta vähän sellainen - epävarma itsestään ja siitä, pitääkö Ciel hänestä oikeasti. Ja varsinkin kun Ciel ei juurikaan näytä tunteitaan kovin helposti, niin se sopi tähän tosi hyvin! Tykkäsin myös siitä, miten Ciel tässä ikäänkuin lämpeni pikkuhiljaa Elizabethille. Vaikka todellisuudessa hän oli tainnut lämmetä jo pitkän aikaa, mutta kuinka pikkuhiljaa tekstin aikana hellyydenosoitukset muuttuivat suuremmiksi ja suuremmiksi. Aina sinne hotellihuoneeseen asti :D

Ja ei hitsi tuo tekstin loppu! Pakko myöntää, että naurahdin vähän ääneen, tää oli niin mainio!
Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä tekstistä, etenkin juuri noista pienistä yksityiskohdista (ja kukkakimppu!), ne oli tosi siistejä! Kiitos hurjasti että kirjoitit minulle <3
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 2 011
  • Clara, my Clara
Kiitos kommentistasi, Lauchuo:)

Kiva että tykkäsit tästä vaikka Elizabeth/Ciel ei ole lempparisi. Olisin voinut kirjoittaaSebastian/Cieliä, koska shippaan heitäkin, mutta Sebastian tuntuu vaikealta hahmolta kirjoittaa, joten päädyin Elizabethiin ja Cieliin - ja heidän välinen suhteensa on jotenkin kiehtova. Mulla on muutamia ideoita tullut tän kirjoittamisen jälkeen, liittyen Ciel/Elizabethiin että Ciel/Sebastianiin, jotka ehkä joskus kirjoitan.

Olen katsellut hirveästi hääpukuohjelmia tässä viimeaikoina, koska ne ovat kiinnostavia. Niistä oppii kaikkea kivaa erilaisista hääpuvuista. Empirevyötärössä vyötärökohta kulkee rintojen alta, kuten tässä ja tässä.. Alexa-pitsi on tämäntyyppiset. Pitsejäkin on niin montaa lajia, että huhhuh. Tutkailin ranskalaista pitsiä, kun törmäsin ensimmäistä kertaa tuohon Alexa-pitsiin ja se oli niin nättiä, että päädyin siihen ranskalaisen sijaan. Ja hei, jos jotain ei tiedä (eikä kirjoittaja, kuten minä tässä ficissä, tajua selittää niitä), niin se googletaan. :D

Joo, Elizabeth on munkin mielestä itsestään hiukan epävarma, varsinkin silloin kun se tulee Cieliin. Sen näkee pelkästään jo siitä, kun hän kasvoi Cieliä pidemmäksi.

Ciel ei oikein näytä tunteitaan ja sitten kun hän näyttää, niin hän näyttää ne itselleen tärkeille ja lähimmille ihmisille (joita ei kovin paljoa ole). Eipä niin, että Elizabeth ei olisi ollut Cielille tärkeä aikaisemmin - olen ajatellut Cielin etäisen käytöksen johtuvan enempi menettämisen pelosta.
Mutta joo, haluan kuvitella, että ajan kuluessa Ciel alkaa pikku hiljaa päästää Elizabethiä takaisin elämäänsä, uskaltautuu avaamaan sydämensä tälle. Näyttämään, että se vanha Ciel on yhä syvällä hänen sisimmässään, mutta elämän tuomien haasteiden kasvattamana/muokkaamana.

Tuossa häiden loppupuolella Ciel rupesi rentoutumaan vähän enemmän, näyttäen kaikille että hänen tunteensa Elizabethia kohtaan olivat aidot, ettei kyseessä ollut pelkästään sovittu avioliitto. Sitten hotellihuoneella hän jo näytti enemmän tunteitaan, koska he olivat Elizabethin kanssa kahdestaan. Ja ihan häiden kunniaksi hän päätti ensimmäisenä lausua rakkaudentunnustuksen.

Kiitokset vielä kerran kommentistasi! Se sai hymyn huulille!  :)

Pahoittelut jos tää vastaus on jotenkin sekava - se johtuu väsymyksestä.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor