Kirjoittaja Aihe: Buranalla ja sisulla (S • arkista sairastamishömppää ja -söpöilyä, Eino/Otto • shotti)  (Luettu 4382 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50


S • Eino/Otto • pieni shotillinen arkista sairastamishömppää ja -söpöilyä

Synttäritarinatopan innoittamana hyvää syntymäpäivää, Auroora! ♥ En tiiä, tuliko tästä yhtään söpöä tai elämänmakuista, mutta jokin höpsö pieni ideantaimi alkoi versoa mielessäni topan toiveita makustellessani, ja ihme kyllä jotain siitä kasvoi tekstiksi asti. Toivottavasti tämä höperö tarina ilahduttaa ees pikkuisen! :)




Kun Eino perjantai-iltapäivänä saapui kotiovelle ja pujotti kauppakassit toisen käsivartensa varaan kaivellakseen avaimet taskunpohjalta, häntä pelotti hieman jo valmiiksi, mikä häntä sisällä odottaisi. Kun hän aamupäivällä oli tehnyt lähtöä luennolle, Otto oli yrittänyt vielä nukkua mutta havahtunut parikin kertaa rajuun yskänpuuskaan. Unisena Otto oli mutissut tutut fraasinsa kaikki hyvin ja elä huolehi, eikä Eino ollut raaskinut vaivata miestä enempää.

Tosiasiassa Eino ei kuitenkaan voinut olla olematta hivenen huolissaan. Otto oli sairastanut koko viikon, rykinyt ja yskinyt miltei kurkkunsa hajalle – tai siltä se ainakin kuulosti –, ja niinä harvoina kertoina, kun Otto oli suostunut lähikontaktiin lämpömittarin kanssa, mittari oli näyttänyt kuumelukemia. Einosta tuntui, että jos Oton tauti ei vielä viikonloppunakaan osoittaisi hellittämisen merkkejä, hänen olisi vaikka pakotettava Otto lääkärin pakeille.

Hän puisti hymyillen päätään sovitellessaan avainta lukkoon – Ottoa ei niin vain pakotettu. Otto ei vähästä hätkähtänyt vaan pikemminkin viittasi kintaalla, kun Eino huolehti keuhkokuumeen mahdollisuudesta. Vaakakupissa ei painanut juuri sekään, että Eino opiskeli terveydenhoitajaksi ja tiesi kyllä, että kova yskä ja hengenahdistus kuumeeseen yhdistettyinä olivat ihan päteviä syitä hakeutua lääkäriin. Otto oli kovapäinen ja tottunut selättämään vaivat – niin pienet kuin isotkin – Buranalla ja sisulla. Onneksi Ottoa ei ollut sentään tarvinnut lukita neljän seinän sisälle lepäämään, sillä hän oli pysynyt siellä ihan itsekin. Hänellä olisi nimittäin ollut sillä viikolla vain yksi vapaaehtoinen luento ja parit laskuharjoitukset, joihin osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuttanut kurssiarvosteluun mitenkään.

Eino könysi eteiseen kantamuksineen ja seisahtui niille sijoilleen. Hän ei tiennyt, mitä hän oli odottanut, mutta ei ainakaan auki retkottavaa parvekkeenovea eikä etenkään Ottoa häärimässä parvekkeella. Eino ei nähnyt tarkasti parvekkeelle saakka ilman silmälasejaan, mutta hän saattoi erottaa sille levitetyt pyykkitelineet ja olohuoneen puolella tönöttävän iloisenvihreän pyykkikorin.

Einon otsa vetäytyi automaattisesti huolestuneeseen ryppyyn. Hän riisui kenkänsä ja takkinsa ja vei ostokset keittiöön – ja yllättyi toisen kerran. Tiskit olivat hävinneet altaasta, ja työtaso kiilteli puhtauttaan. Hella oli päällä, ja sillä hautui kattilallinen jotakin, mikä tuoksusta päätellen oli riisipuuroa.

Eino raotti kantta vahvistaakseen epäilyksensä. Kattilassa todella hautui riisipuuro, ja vieläpä todella hyvännäköinen sellainen, tuoksusta puhumattakaan. Hän rypisti uudelleen otsaansa. Otto kyllä oli riisipuuron ystävä, mutta Eino ei muistanut hänen koskaan tehneen sitä itse. Oton ruoanlaitto rajoittui yleensä pakastepitsan uuniin lykkäämiseen. Eino oli heistä se, joka viihtyi kauhanvarressa enemmänkin kuin olisi ollut tarpeen. Otto oli jouluna antanut Einolle lahjaksi essun, jossa luki ETHÄN TULE MINUN JA HELLAN VÄLIIN.

Eino sekoitti puuroa parin kauhaisun verran, latoi ostokset kaappeihin ja meni katsomaan, oliko Otossa itsessäänkin tapahtunut yllättäviä muutoksia. Matkalla hän kurkkasi makuuhuoneeseen ja totesi, että sänky sentään näytti yhtä myllätyltä kuin aamupäivälläkin. Oton yöpöytä lainehti edelleen nenäliinamyttyjä.

Otto oli ripustamassa viimeistä sukkaparia, kun Eino astui parvekkeelle. Betonilattia tuntui viileältä sukkien läpikin.

”Moikka”, Otto tervehti hymyillen. Hänen äänensä oli nuhainen ja painuksissa, mutta siinä oli hyväntuulinen sävy.

”No moikka. Mikäs touhukärpänen sua on purrut?”

Otto naurahti ja kohautti olkiaan. ”Kaipa sitä alakaa pikkuhiljaa kaivata jottain tekemistä, kun on koko viikon maannu sohvalla ja tuijottanu ostos-TV:tä. Sitä paitsi mulla on jo parempi olo.” Hän hymyili veikeästi ja lisäsi: ”Burana ja sisu taitaa toimia sittenkin, vai mitä?”

Einokin naurahti. Siltä se todella näytti. Otto oli selvästi käynyt suihkussa: hänen hiuksensa olivat puhtaanpörheät, ja partakin oli ajettu. Silmissä ei ollut enää kuumeista kiiltoa. Oton nenänalunen punersi yhä niistämisestä ärtyneenä, mutta se tuskin ihan hetkessä paranisikaan.

”Olisithan sää ny silti voinu jättää pyykkäämisen mulle”, Eino sanoi katsellen vaatteita, jotka oli aseteltu telineille pyykkipoikien avulla pedanttisen huolellisesti niin kuin vain diplomi-insinööriopiskelijalle sopi. ”Märän pyykkivuoren reuhtominen ei oikeen edistä paranemista. Sydänlihastulehdus –”

Otto puisti päätään nauraen ja tuuppasi Einoa käsivarteen. ”Sinä ja sun sydänlihastulehdukset. Mää käytin kyllä hissiä ja otin muutenkin lunkisti, ihan tiedoksi vaan. Elä sää huolehi.”

Eino puuskahti, ja Oton hymy tarttui hänenkin suupieliinsä. Hän tiesi olevansa kova huolehtimaan, ja välillä he ottivat Oton kanssa yhteen sen takia. Eino oli oppinut neljän vuoden yhteiselon aikana tunnistamaan, milloin oli aika hellittää, ja se hetki siinä parvekkeella pilvisen huhtikuisen taivaan alla oli juuri sellainen. Hänen oli tosin pakko antaa itselleen tunnustusta sen verran, että hänen huolensa oli ollut aiheellinen. Hän ei muistanut Oton olleen koskaan kipeämpi. Tämän rohiseva hengitys ja ankara yskä olivat olleet oikeasti pelottavaa kuunneltavaa.

Yhtäkkisessä huojennuksenhyöyssään Eino veti Oton itseään vasten, kietoi käsivartensa tämän ympärille ja rentoutti leukansa tämän hartiaa vasten. Hymyilevin huulin hän painoi kevyen suudelman Oton kaulansivuun.

”Noh, noh”, Otto toppuutteli, mutta vastasi kuitenkin halaukseen. Hänen tukkoisessa äänessään oli jälleen hymyä. ”Eikö sun terveystietosena pittäis olla huolissas tartuntavaarasta?”

”Eiköhän se oo jo tarttunu, jos on tarttuakseen”, Eino hymähti. ”Samassa sängyssähän myö ollaan piehtaroitu, ja mää oon hengitelly sun ysköksiä yöt läpeensä.”

”Kuinka romanttista.”

Eino naurahti, ja hetken he vain keinahtelivat toisiaan vasten hennossa kevättuulessa. Otto yskäisi pari kertaa, mutta selvisi ilman kaksin kerroin taittavaa yskäkohtausta. Eino nautti kosketuksesta, Oton vartalon tunnusta ja lämmöstä. Se ei ollut kuumeista, kauas hohkaavaa lämpöä, vaan ihan tavallista Oton lämpöä, tuttua ja turvallista, ja se tuntui hyvältä. Kuin tilauksesta jostakin pilvenraosta kiiri muutamia auringonsäteitä vielä lumilaikkuiselle pihamaalle, ja ne saivat Einon ajattelemaan tulevaa viikonloppua. Ehkä he voisivat tehdä jotain mukavaa, jos Oton vointi sallisi. Oton ei ehkä kannattanut reippailla vielä minnekään, mutta ehkä he voisivat pitää piknikin parvekkeella tai –

Hänen haaveilunsa tyssäsi, kun hän oli haistavinaan lievää palaneenkäryä. Hänen ensimmäinen ajatuksensa koski naapurissa asuvaa iäkästä pariskuntaa, kunnes –

”Puuro”, he molemmat huudahtivat yhteen ääneen, ja samasta yhteisestä sopimuksesta he irrottautuivat toisistaan ja kompuroivat keittiöön.

Kun Eino hetken hässäkän jälkeen katseli Ottoa, joka kaatoi kummallisen hyväntuulisena hengentuotostaan toiseen kattilaan ja pelasti sen, mitä pelastettavissa oli, hänestä tuntui, ettei hän ollut ainoa huojentunut. Oton touhukkuus ja herkässä oleva hymy vihjaisivat, että Ottokin koki olevansa taas elossa monen päivän sairastamisen jälkeen.

Riisipuuro ei ollut ehkä koskaan maistunut niin hyvältä pohjaan palamisesta huolimatta, eikä Eino tiennyt, johtuiko se lopulta Oton piilevistä ruoanlaittotaidoista vai huojennuksesta ja helpotuksesta – vai yksinkertaisesti Otosta ja yhteisestä ajasta. Hän ei oikeastaan välittänytkään, koska hänen oli niin hyvä olla. Joku olisi ehkä saattanut väittää, että perjantai-iltapäivän viettäminen puuroa syöden ja niitä näitä jutellen oli tylsääkin tylsempää, mutta sille jollekulle Eino olisi varmasti viitannut kintaalla – ja vieläkin tarmokkaammin kuin Otto hänen keuhkokuumehuolilleen.

Varmasti, hän ajatteli hymyillen ja pörrötti Oton tukkaa.
« Viimeksi muokattu: 02.05.2018 09:46:01 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Kaapo

  • Vieras
Voi hitsiiii! Tämä oli ehdottomasti höpsö ja pieni, josta jäi hyvä mieli. ♥

Tykkäsin kauheasti siittä, kuinka nämä pojat puhuvat murtaen, muttei kuitenkaan turhan vahvasti että ois raskas lukia vaan juuri sopivasti! Aina välillä tekis itelläi mieli kirjottaa dialogia murteella, mutta kun sitä on tällainen sekasikiö murteensa suhteen niin varmaan vaan suututtaisin kaikki joilla on joku oikia ja selvä murre, haha.

Arkinen hömppä on minusta hitsin hyvä sana kuvaamaan tätä, kun on pyykkien laittoa ja pohjaanpalanutta puurua ja välissä kouluhommia, että on just vain sellasta arkista eikä mithään ihmeellisyyksiä ja suuria elämän raiteiltaan tyrkkääviä tapahtumia. Joskus tällainen mukava ja arkinen, tiistaiperjantaiteksti, tekee hommansa. Tykkäsin kanssa kauhiasti näien nimistä! Eino ja Otto on molemmat sellasia nimiä, että mie ainakin tunnen useammankin molempia, joka tekee tästä vielä arkisemman sillein hyvällä tavalla! Ja oonko mie aivan hakotiellä, kun minulle jäi tästä sellainen olo, että nämä pojat ja niien tarina on sellainen, että tästä jää sellainen olo, että sie oot hirveän hyvin perillä niistä. Tässä on niin sellaista itsestäänselvyyden tuntua ja sellaista, aaa en osaa ees selittää, mutta ootko sie kirjottan näistä aikaisemminkin?

Tästä tuli hyvä ja mukava olo, kiitos paljon ♥

- Auro

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Auro, apua, ihanaa jos tulit tästä tarinasta hyvälle mielelle! Tästä tuli vähän tällaista arkista hömpänpömppää (minusta tuntuu, etten osaa muuta enää kirjoittaakaan ;D), enkä ollut yhtään varma, olisiko tästä mitään iloa kenellekään muulle kuin itelleni. Ihana kuulla, että oli!

On myös helpottavaa kuulla, että murre mielestäsi toimi eikä ollut liian paksua. Olen aina murredialogia kirjoittaessani vähän huolissani siitä, miltä se kuulostaa muiden korvissa. Hyvä jos sai selvää silmiä siristelemättä ja korvia höristelemättä! Minusta murteella on hauskaa kirjoittaa, koska olen suuri murteiden ystävä. Miesten murre mukailee kotiseutuni puheenpartta, ja on siellä varmaan pikkuisen vaikutteita myös Oulun seudulta. :)

En itse asiassa ole kirjoittanut tästä parivaljakosta aikaisemmin. Eino ja Otto hahmottuivat tätä shottia naputellessani, ja voisikin sanoa, että he ovat olemassa ihan sinun synttäreittesi ansiosta. ;D Ehkä tosin kirjoitan heistä jotain vielä joskus, eihän sitä tiiä!

Lämpimät kiitokset ja halaukset aivan ihanasta kommentista, se piristi päivääni hirmusti! :-*
« Viimeksi muokattu: 05.07.2017 18:06:57 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Kommenttikampanjasta moi!

Oon lukenut tän aikaisemmin ja tää on ollut kommentoitavien listalla, piti sitten napata kampanjasta, etten vain unohda!

Mä niin tykkään sun kirjoitus tyylistä, siihen jotenkin pääsee niin hyvin sisään! Oon ollut lähiaikoina vain hieman kiireisempi, enkä oo ennättänyt kommentoimaan, mutta jos nyt yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada niitä muitakin kommentoitua. ;D

Tää oli ihanan arkista ja söpöä. Tykkään, kun fluffyyn tuodaan mukaan jotain niinkin arkista kuin kaupassa käynti ja pyykinpesu! :) Tuntui, että pääsi miesten arkeen mukaan. Kerrottiin ettei Otto yleensä kokkaa, vaan Eino viihtyy enemmänkin heistä keittiössä ja essu joululahjaksi oli ihana yksityiskohta.
Riisipuuro on kyllä hyvää, mutta palaa helposti pohjaan, kuten tässäkin kävi, hups. :D

Tykkäsin hirveästi nimestä ja kun se oli vielä teksissäkin mukana, niin oli kiva! Muutenkin tämä toi hyvän mielen ja toivottavasti kirjoitat näistä lisääkin! :) <3
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Dokumentti, iiks, Kommenttikampanjasta! Voi että, kiitos paljon!

Minusta on hurjaa kuulla, että pidät kirjoitustyylistäni, koska sitä ite aina välillä tulee miettineeksi, että onkohan mulla omaa tyyliä ollenkaan ja onko kaikki kirjoittamani vain yhtä sekametelisoppaa. Kiva kuulla tällaisia kehuja! :)

Kivaa on myös se, että tekstin arkisuus toimi. Olen iloinen siitä, etten ole ainoa, joka tykkää tällaisesta arkisesta hömpästä, vaikkei siinä kummempaa sisältöä tai sanomaa olisikaan. ;D Minusta on hauskaa kurkistaa ihmisten arkielämään, ja monesti arjenkin keskellä on sellaisia pieniä, merkityksellisiä juttuja, joista on kivaa kirjoittaa ja lukea.

Lämpimät kiitokset ihanasta kommentista, kylläpä se piristi! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 000
Arkinen hömpänpömppä, minun lempigenre! ♥︎

Ihana Eino, kun on tuommoinen (yli)huolehtiva raasu. Tuli semmoinen mielikuva, että hän saattaisi muutenkin olla sellaista helposti stressaantuvaa tyyppiä, johon voin itse samaistua. Otto taas vaikutti semmoiselta, ettei häntä helposti hetkauta pienet vastoinkäymiset, täyttä vauhtia vain eteenpäin! Kumpikin vaikutti ihanan omanlaiseltaan ja heidän suhde rakastavalta ja tasapainoiselta. Tosi kivaa, että siellä mainittiin menneistä yhteenotoista, että on se parisuhde ollut ihan oikeaa työtä ja aherrusta, että ollaan päästy noin hyvään paikkaan! ^^

Mistä kummasta Otto on saanut energiaa tuommoiseen puuhasteluun? Melkoinen tyyppi, kun jaksaa sairastelunkin jälkeen häärätä ympäri kämppää ja tehdä puuroa ja pestä pyykkiä! Mutta jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että heti kun voi jotain tehdä, niin sitten tehdään! Ja me toiset jäädään makoilemaan niin pitkäksi aikaa kuin suinkin kehdataan :'D

Lainaus
hänen hiuksensa olivat puhtaanpörheät, ja partakin oli ajettu

sana puhtaanpörheä sai hymyilemään, niin söpö!!

Lainaus
”Eiköhän se oo jo tarttunu, jos on tarttuakseen”, Eino hymähti. ”Samassa sängyssähän myö ollaan piehtaroitu, ja mää oon hengitelly sun ysköksiä yöt läpeensä.”

”Kuinka romanttista.”

Oton kommentille naurahdin, what a darling <3 Sarkastisuus on kultaa!

Kiitos, tästä tuli hyvälle mielelle!

Tomsessed

  • #58
  • ***
  • Viestejä: 601
Täältä tulee nyt yks kämänen kommentti, toivottavasti tästä on edes jotain iloa!

Oot kyllä niin mahtava kirjottamaan näitä pieniä elämänmakuisia arkipätkiä (anteeks, en tiiä, miten kuvailisin sun tuotoksia paremmin, mutta toivottavasti ymmärrät pointin). Vaikka tällasissa on vaikeeta tai ainaki vaikeempaa päästä hahmojen sisälle ku jossain pidemmässä tekstissä tai verrattuna sellaiseen paritukseen, jota on käytetty paljon, näistä saa aina irti just sopivasti. Koskee monia aiempia juttuja ja myös tätä. Noi kaks on vaan niin sulosia keskellä perusarkea. Kaikki sairastaa joskus, mutta siitäkin voi tehdä söpöilyhömppää. ♥

Pitää antaa myös erillinen huomautus sun murrevalinnalle! Oon ollu huomaavinani pientä mieltymystä tohon Ouluun taittavaan (::)), joten ainakin mun ajatuksissa se on tavallaan jo profiloitunut sulle, ja se on musta kiva juttu! Sellanen pieni, mutta muistettava yksityiskohta, että hei, se oli tää, ketä kirjoitti myös siitä ja siitä! Ja koska usein ei nää mitään suuria murrevaihteluita, niin siksikin se on hauska yksityiskohta.

Voin hyvin samaistua tuohon Oton taudinkuvaan, koska kukapa nyt ei olis tuollaisesta joskus kärsinyt, ja sitten yrittänyt taltuttaa nimenomaan buranalla. Otto. ♥ Ja Einolle toi sydän myös, koska täytyyhän poloisella sairaalla olla joku myös huolehtimassa! Tuossa tulee hyvin esiin poikien erilaiset luonteet, vaikka hahmot on uusia. Oispa mullaki oma Eino huolehtimassa aina kipeenä ja vaikka ihan terveenäkin...

Tunnelma tässä tavallaan muuttuu, kun Eino palaa kotiin ja löytääkin Oton häärimästä kämpästä. Olin ihan virittäytynyt siihen, että sieltä tulee vastaan puolikuollut Otto, jota näkyy peiton alta hiuspehkon ja nenän verran, mutta ei sitten. Parempi näin! Ja toi Einon essu... Voi luoja. ;D Riisipuuro on myös huomiotaherättävä, koska riisipuuro helposti yhdistyy jouluun, vaikka voihan sitä (ja pitää!) muinakin aikoina syödä. Vaikka se puuro paloi pohjaan, niin ymmärrän hyvin, miksi upposi pojille loistavasti.

Lainaus
”Eiköhän se oo jo tarttunu, jos on tarttuakseen”, Eino hymähti. ”Samassa sängyssähän myö ollaan piehtaroitu, ja mää oon hengitelly sun ysköksiä yöt läpeensä.”

”Kuinka romanttista.”
Ihanat. ;D Mutta tottahan tuo loppujen lopuksi, joten mitäs pienistä.

Oon niin pahoillani, etten saa tästä oikein mitään järkevää aikaiseksi, vaikka kuinka haluaisin paremmin sulle kertoa ja analysoida tätä omasta näkökulmastani. Se nyt vielä kuitenkin, että tykkäsin tosi kovasti, äläkä missään nimessä lopeta näitä arjenmakuisia fluffificcejä, joissa on ihana murre. :33

Ps. Vielä Sokerisiipeä komppaillen, sana puhtaanpörheä on oikeesti söpö! Älä unohda sitä, ikinä! ♥ Kai sitä muuten saa käyttää itekin, jos kiltisti pyytää? :3

Bannu Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Apua mitä ihania kommentteja. ♥ Sydänpoloiseni pakahtuu onnesta!

Sokerisiipi, arkinen hömppä on minunkin lemppareitani. Joskus vähän häpeilen tällaisen hötön kirjoittamista, mutta kannattaahan sitä sitten julkaista, jos se kerran saa ihmisiä (muitakin kuin vain minua ;D) hyvälle mielelle!

Mukavaa että sait hahmoista otteen, vaikka tämä shotti aika lyhyenläntä onkin. En ole tarkemmin Einon ja Oton luonteita pohtinut, mutta luonnehdintasi kuulostavat kyllä hyvinkin sopivilta! Eino taitaa tosiaankin olla sellaista huolehtivaa ja helposti stressaavaa tyyppiä. Otto taas on kieltämättä kummallinen energiapakkaus... Minä kuulun ehdottomasti siihen ihmisryhmään, joka jää möyrimään peiton alle niin pitkäksi aikaa kuin suinkin. Tosin muistan joskus pienenä kaksi viikkoa putkeen ankarasti sairasteltuani olleeni kuin uudesti syntynyt sitten, kun kuume vihdoin hellitti. Silloin energiaa piisasi, mutta ei olisi kyllä kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa, koska kuume palasi takaisin alta aikayksikön ja sitten olinkin taas ihan naatti. x) Toivottavasti Otto saa touhuta rauhassa ilman mitään jälkitauteja.

Kiitos paljon ihanasta kommentista, se saa vuorostaan minut tosi hyvälle mielelle! :-*

Tomsessed, ai muka kämäinen kommentti, mitä vielä! Tuohan on aivan ihana kommentti, ja siitä on ollut kovasti iloa. Nukuin vähän huonosti tuona keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja pyöriskelin vain sängyssä turhautuneena, kunnes lopulta joskus kahden aikaan päätin kurkata Finin puhelimella ja näin kommenttisi. Olin sen jälkeen yhtä hymyä, vaikka nukkuminen takkusikin. :)

Ihana kuulla, että näistä arkipätkistä saa sopivasti irti. Minusta tuntuu, että lyhyissä teksteissä piilee usein se riski, että hahmot jäävätkin jotenkin liian etäisiksi. Hyvä jos sitä ongelmaa ei tässä ollut.

Apua, kiitokset murrekehuista! Haha, joo, minäkin olen havainnut jossakin sisimmässäni ehkä pienenpientä mieltymystä tuohon Oulun murteeseen... Ihan pientä vain. ;D Voi että, ihana saada tällaista palautetta. Olen iloinen siitä, että olen uskaltanut alkaa kirjoittaa murredialogia, koska en ole mielestäni ikinä oikein saanut sellaista peruspuhekieltä kuulostamaan luontevalta saati tuntenut oloani kovin kotoisaksi sen parissa. Murteella on hauskaa kirjoittaa, varsinkin jos se sattuu toimimaan lukijallekin. Enköhän minä siis jatkossakin kirjoittele murteella! Ja tällaista arkista hömppää tulee kirjoitettua varmaan vielä kyllästymiseen saakka, kun en minä oikein muuta tahdo enää osata...

Kai sitä muuten saa käyttää itekin, jos kiltisti pyytää? :3
Saa käyttää, en aio yrittää patentoida sitä! ;D

Kiitos hirmusti sinullekin! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Tervehdys vaihdokkaista! Muistan lukeneeni tämän tuolloin viime kesänä, kun pistit tämän julki, joten jossain määrin tuttu teksti oli kyseessä. Oli siis sen takia kiva palailla tämän pariin, tosin originaalislashisi ovat aina kivoja, niin muutenkin tämä kommentointitilanne kelpaa aivan mainiosti. :D

Voi ei, Otto parka! Heti alusta samastun kyllä täysin tällaiseen sairastelutilanteeseen, kun keväälläkin jouduin influenssan kouriin. Tykkään tosi paljon eritoten tuosta sanankäänteestä "suostua lähikontaktiin lämpömittarin kanssa", koska siitä nousee esiin Oton luonteen tietynlainen vastahakoisuus, juuri sellainen "no ei tässä nyt mitään sairauksia oo, minoon stereotyyppinen suomalainen jääräpäämies, joka ei mitään hoitoja tarvi vaan rynkii kaikesta läpi ajan myötä". :'D Etenkin tämä vielä korostuu parin vastakkainasettelussa, kun Otto ei selvästi itseään hyvin asiantuntevampaa Einoa suostu kuuntelemaan.

Muutenkin taas kehaisen sua parista asiasta, joista yleensäkin. Ensinnäkin, kiitos ihan hirmu paljon siitä, että hahmoilla on selkeästi erottuvat murteet - toi on sellainen juttu, joka itsellä jää usein huomiotta omissa teksteissä, harmi kyllä. Se luo korrektimman mielikuvan korkea-asteella opiskelusta, kun ihmisiä tulee läheltä ja kaukaa oppilaitoksen äärelle. Toisena haluan kiittää siitä, että opiskelijaparivaljakkosi on ihanan keskinäisesti erilainen, kun toinen on AMKissa ja toinen opiskelee dippainssiksi - samankaltaisia asetteluja on ollut aiemminkin sun hahmojen kesken. Tämä johdattelee heti miettimään, mitenköhän nämä kaksi ovat päätyneet yhteen. On kiva, että Oton kohdalla mainitaan vaikkapa nuo "pedanttisesti huolellisesti" asetellut pyykkipojat ja yhdistetään tällainen hassu pieni yksityiskohta hänen opiskeluunsa - se kertoo paljon ja myös tavallaan luo yhteyden arvailuihin siitä, millainen Otto sitten on muutenkin perusluonteeltaan opiskelijana: todennäköisesti hän sitten pärjää aika hyvin, kun on niin tarkka kaiken suhteen.

Kaiken kaikkiaan, tämä on kaikessa arkisuudessaan kovin suloinen teksti. On kaikki mahdollinen pyykkituvasta ostosteeveeseen, naapurin pariskunnasta lumilaikkuiseen pihamaahan. Lukija näkee tilanteen tai on jopa osa sitä; mä ainakin yskijänä ja onnellisessa parisuhteessa olevana/olleena löysin itseni niin totaalisesti näistä miehenaluista, halimasta ja pussailemasta sitä omaa höpsöä jossain parvekkeennurkassa. Kielellisesti tämä on myös todella viehättävä, kun pystyy bongailemaan esimerkiksi allitteroivia ilmauksia (puhtaanpörheät, huojennuksenhyöyssään (etenkin tää jälkimmäinen oli aivan käsittämättömän hieno sana, kun hyöky sattuu noin taipumaan; enpä ollut ajatellut ennen!)).

Eli toisin sanoen, ihana oli palata tämän ääreen ja vuodattaa vähän ajatuksia, toivottavasti tässä aamukahden kommentissa on jotain järkevääkin siis! Kiitos paljon, että heitit tämän vaihdokkaisiin <3

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronen, jee, hauskaa että satuit palaamaan tämän tekstin pariin Vaihdokkaiden myötä! Aamukahden kommentissasi on oikein paljon järkeä ja kaikenlaista ilostuttavaa, ei huolta. :-*

Otto on kyllä juurikin sellainen stereotyyppinen suomalainen jääräpäämies, hyvin luonnehdittu! Vaikka Burana ja sisu tässä tapauksessa toimivatkin, hirvittää ihan, mitä tulevat sairastumiset saavat Otossa aikaan, kun ei se mokoma suostu lääkäriinkään. x)

Iiks, kiitos kovasti kehuista, minä melkein punastelen täällä! Olen tosi hyvilläni siitä, että murredialogista on tykätty ja että hahmojen erilaisuuskin on toiminut. Kiitos myös kielikehuista, voi sentään. Välillä mietin, leikinkö kielellä vähän liikaakin, mutta ehkä se ei tässä shotissa ole ongelma.

Kiitoksia paljon ihanasta kommentista! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Arkista hömppää ja söpöilyä samassa paketissa, ai että, mun lempparia!
Kyllä oli vallan herttainen fici. Pisti väkisinkin höpsösti hymyilyttämään oikeastaan koko ajan, ja välillä tuli tyrskähdeltyäkin, kun teksti oli niin kevyttä ja paikoitellen hilpeääkin luettavaa.

Teema oli turhankin tuttu, koska suomalainen sisu perkele, sillä selvitään vaikka mistä :D Ja mitää lääkäriä mihinkää tarvita, ku on sisua (ja Buranaa). Huomaan kans että tää liippas itteäki vähän turhankin läheltä, koska mua ei saa kovin helposti jäämään saikulle. Voin kyllä hyvinkin myöntää, ettei vointi ole hyvä ja olen jopa kipeä, mutta jos sitä seuraa se "no et voi mennä töihin, jää kotiin saikulle" niin eiei, ihan kunnossa ollaan XD

Kirjoitustyyli oli kivaa, ja oli taas vaihteeksi virkistävää lukea fici, jossa oli käytetty murretta dialogissa. Tuli jotenkin kotoinen olo, vaikka stadilaisena oma puheenparsi onkin erilainen. Muutenkin kirjoitustyyli oli mukavan kotoisen arkista, sellaista miellyttävää, sopivan kevyttä luettavaa. Ja iiih, olihan se myös todella söpöä. Mä rakastan arkisöpöilyä ja sitä, miten yksinkertaisilla ja arkisilla tavoilla voikaan osoittaa toiselle rakkautta ja hellyyttä. Ja tässä sitä oli juuri mukavasti, että väkisinkin hymyilyttää :3

Lainaus
”Samassa sängyssähän myö ollaan piehtaroitu, ja mää oon hengitelly sun ysköksiä yöt läpeensä.”
Tää jotenkin päätyi mun lempikohdaksi tässä ficissä. Ehkä se on toi piehtarointi-sanan käyttö, en tiedä, mut tää vaan oli ihana :D

Nyt sit jään tänne hymyilemään höpsösti itsekseni, kiitos tämän söpön arkihattaran! ^^
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Larjus, iiks, ihanaa että joku muukin tykkää arkisesta hömpästä ja söpöilystä! ;D Välillä sitä miettii, onko tällaisten tekstien kirjoittamisessa mitään järkeä, kun ei näillä sen kummempaa sanomaa tai merkitystä ole, mutta toisaalta tällaisia on ihanaa kirjoittaa, kun tulee ainakin itse hyvälle mielelle. Ihanaa, jos tämä pieni tarina sai sinutkin hymyilemään!

Suomalainen sisu on kyllä todellinen ilmiö, hihi. Tuntuu, että se on aika yleistäkin, ettei aivan täysin myönnetä omaa kipeyttä, jos on se riski, että se vaikuttaisi juuri esimerkiksi opiskeluihin tai töihin tai vaikka muiden suhtautumiseen. Ihminen on usein sellainen suorittaja, että on vaikeaa jäädä kotiin sairastamaan, vaikka periaatteessa tietäisi ja tiedostaisi, että se olisi paikallaan. Onneksi Einon ei sentään tarvinnut tapella Oton kanssa tästä asiasta! :D

Ihanaa, että pidit murteesta ja se sai aikaan kotoisan fiiliksen. Murteet on rakkaus! ♥

Kiitos kovasti ihanasta kommentista, kylläpä se piristi päivääni! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vaihdokkaista jälleen hei! Tänä iltana pääsin tämän toisen tekstisi pariin ja huomaan istuvani tässä tietokoneen ääressä miettien, mitä tästä sanoisin sellaista, mitä aikaisemmissa kommenteissa ei vielä olisi tullut mainittua :D Mutta samalla olen samaa mieltä kaikkien edellisten kanssa, että tämä on aivan ihana arkinen kuvaus kahden miehen suhteesta, joka rakentuu arkisten yksityiskohtien varaan ja kertoo siten yksinkertaisella, mutta samalla rikkaalla tavalla Einon ja Oton suhteesta. Lukijana minulla on sellainen olo, että tämän novellin luettuani tunnen kaksikon jo melko hyvin – ja pidän heistä!

Tämä tarina on kyllä taattua Waulish-laatua ja sen takia ilahduin kyllä erityisesti, kun nopeasti silmäilin tämän tekstin läpi Vaihdokkaiden linkit saatuani. Huikean Irtopäästökokeen luettuani olen vaalinut kaikkea sinun kirjoittamaasi oikein erityisesti, ja on ihanaa päästä tässä novellissa taas murteita puhuvien poikien pariin <3  Vaikka eivät olekaan samat pojat, mutta sinä, pojat ja murteet, mikä voisi mennä pieleen? ;) Sinun tyylissäsi on myös jotain sellaista, mikä saa minut lukijana tuntemaan oloni rauhalliseksi lukemisen jälkeen ja se on parasta! Tyylisi tuntuu niin huolettomalta kuin sanat vain löytäisivät paperille itsestään eikä sanakäänteitä ja lauseita tarvitsisi erikseen miettiä, vaikka samalla saat nämä tekstit täyteen rikastuttavia yksityiskohtia. Olet kyllä taitava kirjoittaja!

Itse tarina on hellyyttävä, ja Einon huoli Otosta välittyy aitona ja rakkaudentäyteisenä. Erityisesti pidän siitä, kuinka tuo huoli Oton voinnista purkautuu parvekkeella tuohon halaukseen ja kuinka he jäävät sinne hetkeksi ikään kuin tanssimaan hitaita, ihan pysähtyvät hetkeen ja ovat siinä olemassa toisilleen. Tuntuu, että hetkessä eläminen on parisuhteessa joskus hankalaa, kun siitä tulee niin arkista, ja sen takia tämä parvekehetki lämmitti sydäntäni erityisesti. Odotin jotenkin jatkuvasti, että Oton vointi yhtäkkiä huononisi ja burana-kuuri olisikin aiheuttanut vain hetkellisen energiapiikin, mutta onneksi riisipuuron pohjaan palaminen oli pahinta, mitä tapahtui :) Ja senkin Otto hoiti rauhallisesti ja kärsivällisyydellä! Minulla olisi saattanut siinä kohtaa mennä tunnelma pilalle :D

Ehdoton suosikkilauseeni/-kohtani oli tämä, koska siinä juuri korostuu tuo yksityiskohtien rikkaus:
Lainaus
”Olisithan sää ny silti voinu jättää pyykkäämisen mulle”, Eino sanoi katsellen vaatteita, jotka oli aseteltu telineille pyykkipoikien avulla pedanttisen huolellisesti niin kuin vain diplomi-insinööriopiskelijalle sopi.

Ja onhan tämä tarina muutenkin hyvin samaistuttava! Itse olen parisuhteessa se helposti huolestuva osapuoli ja siksi luinkin tätä Einon ajatuksille ja ohjeille nyökkäillen. Samalla tietenkin olen sitä mieltä, että pieni söpöstely ei ole vaaraksi, koska luultavasti tauti on jo tarttunut, jos olisi tarttuakseen! Parisuhteessa sitä jotenkin useimmiten osaa antaa anteeksi kumppanilleen sen, jos saa tältä flunssan tai jonkin muun turhauttavan taudin, kunhan saa olla lähellä ja halailla ja olla tukena :D Mutta kaiken kaikkiaan, aivan ihastuin tähän tekstiin ja viihdyin sen parissa hurjan hyvin. Kiitos ihanasta lukukokemuksesta <3

between the sea
and the dream of the sea

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
hiddenben, voi miten minulla onkin kestänyt vastata sinun ihanaan, ilostuttavaan kommenttiisi! Nyt vihdoin kunnostaudun ja teen sen. :)

Vai että taattua Waulish-laatua, voi kiitos, kauniisti sanottu! ♥ Olen todella mielissäni ja otettu siitä, että olet pitänyt teksteistäni ja että tyylissäni on mielestäsi tunnistettavia ominaispiirteitä. Minä, miehet ja murteet on kyllä yleinen yhdistelmä, mutta ei sitä jotenkin osaa aina ajatella, että itsellä olisi sellainen kirjoitustyyli, jonka joku voi tunnistaa - ja josta joku voi vieläpä nauttia useammankin tekstin verran! Niin kiva kuulla. Iloitsen myös siitä, että koit pääseväsi hahmoihin hyvin sisälle näinkin lyhyen tekstin myötä. Joskus epäröin, olenko kirjoittaessani kertonut tai välittänyt riittävästi tai puhuuko hahmojen toiminta puolestaan, joten on aina huojentavaa kuulla, että hahmoista on saanut otteen ja heihin on tykästynyt.

On niin totta, että parisuhteessa hetkessä eläminen tuppaa välillä unohtumaan, kun kaikki on niin arkista ja rutiininomaista. Mukavaa, että Einon ja Oton parvekkeella jakamasta hetkestä välittyi sellaista hetkeen pysähtymistä ja toisesta nauttimista. Se on niin tärkeää parisuhteen hyvinvoinnin kannalta!

Lämpimät kiitokset sinulle iki-ihanasta kommentista! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Kommenttiarpajaisista moi! Ajattelin, että etsin sun listauksesta taas jotain hyväntuulista originaalia, enkä pettynyt :3 Tää oli todellakin taattua Walle-laatua, kuten hiddenben oon hyvin tuossa aiemmin sanonut - tässä oli pieni, hyvinkin arkinen hetki mutta olit saanut rakennettua hienon ja mukaansatempaavan tekstin sen ympärille. Tästä tuli taas jotenkin niin hyvä mieli ja sellanen pörrönen olo itellekin :D

Lainaus
Otto oli kovapäinen ja tottunut selättämään vaivat – niin pienet kuin isotkin – Buranalla ja sisulla.

No, sinänsähän Otto on ihan oikeassa että nämähän ne parhaat lääkkeet on, kuten tässäkin huomattiin ;D Einon huolehtiminen oli kieltämättä hellyttävää, joskin mahdollisesti myös itse potilaalle välillä vähän raskasta (ainakin itse saattaisin ajatella näin :'D). Tietenkin hän tarkoitti vain hyvää ja ehkä siinä näkyi myös hänen terveystietoisuutensa, samalla tavalla kuin Oton pyykkien asettelusta hänen insinööriopintonsa :D Nämä olivat molemmat hauskoja yksityiskohtia, jotka olit kivasti ujuttanut tekstiin mukaan. Otosta ja Einosta, kuten varmaan kaikista sun originaalipareista, välittyi kauniisti sellainen tasapainoisuus. Tuot hienosti esille sen, ettei kaikki ole aina ruusuilla tanssimista ja näilläkin kahdella on eroavaisuutensa, mutta siitä huolimatta he välittävät toisistaan aidosti ja he ovat yhdessä toimiva kokonaisuus ♥ Kiitos tästä, jäi hyvä mieli!


ava & bannu © Inkku