Muumilaakson Tarinoita: Ikävä (3/3, S, raapale, Muumipeikko/Nuuskamuikkunen)

[Fredu]

Nimi: Ikävä
Fandom: Muumilaakson Tarinoita
Ikäraja: S
Paritus: Muumipeikko/Nuuskamuikkunen
Summary: Minä en halua, että lähdet
Disclaimer: En omista ihania hahmoja, ovat Tove Janssonin omaisuutta. (Kiitos, Tove♥)
A/N: Kaksi ensimmäistä raapaletta ehtivät olla valmiina jo vaikka kuinka kauan, ennen kuin sain viimeisestä mieleiseni. Että viimeinkin pääsin täälläkin valloittamaan uuden fandomin!

1.
Lähden vain tullakseni joskus takaisin

“Minä en halua, että lähdet”, Muumipeikko katseli Nuuskamuikkusta turvallisen välimatkan päästä. Nuuskamuikkunen katseli tummuvaa taivasta, pian sataisi. Hän piti sateessa kävelystä, koska silloin erityisesti sai olla rauhassa. Kulkurit pitävät rauhasta.
“En minäkään lähtisi ellen pitäisi matkustelusta niin paljon. Se kuuluu luontooni. Ja ellen lähde, en voi koskaan tulla takaisin. Emme kokisi jälleennäkemisen riemua”, Muikkunen yritti lohduttaa edessään seisovaa Muumia, joka yritti keksiä syyn, miksi hänen olisi pitänyt jäädä.

“Jättäisin sen mieluusti  kokematta, jos vain saisin olla kanssasi”, syksy kasvoi aina vain tummemmaksi heidän yrittäessään hyvästellä. Pian olisi aika muumiperheen käydä nukkumaan, talviunilleen, kun taas Nuuskamuikkunen ei siitä pahemmin välittänyt. Muumipeikko ei uskaltanut uudestaan yrittää samaa, mitä joskus aiemmin. Aikaisemmin hän oli pyytänyt päästä mukaan, mutta nyt hän tiesi, ettei hänestä ollut siihen. Hän ei ollut kulkuri Muikkusen lailla, vaan kotiseuturakas muumi.

“Älä huolehdi, Muumipeikko. Me näemme vielä, ei tämä ole maailmanloppu, olenhan minä lähtenyt ennenkin”, Nuuskamuikkunen heilautti kättään, kääntyi ja lähti. Joka vuosi oli aina vain vaikeampaa lähteä, mutta talven jälkeen koittaa aina kevät. Hänen ei tarvitsisi palata, hän oli sen Titiuullekin kertonut, mutta muuta hän ei enää voinut. Oli helpointa vain tulla takaisin, samaan paikkaan joka vuosi, sillä hän ei enää tiennyt miten muuten olisi viettänyt kesänsä.

Ilman Muumipeikkoa hänellä ei ollut kesää.

Oli vain pitkä talvi.

Pimeä.

[Fiorella]

Hellyttävä, kuten muumit yleensäkin tuppaavat olemaan. Tykkään lempeästä, ajattelevaisesta Nuuskamuikkusesta niin paljon, ja se nyt vain on ikuinen tosiasia, että Muumipeikko ei voi ymmärtää Nuuskamuikkusen vaeltamisen ja oman rauhan tarvetta.

"Kotiseuturakas muumi" oli jotenkin ylettömän lutunen ilmaisu. Mutta onko Titiuu kirjoitettu yhteen vai erikseen Ti-ti-uu? En muista enää, siitä on liian pitkä aika kun olen sitä lukenut. Pitäisikin ottaa taas muumikirjat luettavaksi, ne ovat liian korkealla niin ei tule luettua tarpeeksi usein kun tarvitsee jakkaraa päästäkseen niihin käsiksi.

[Lunalotta]

Niin hellyyttävä, ihana <3 vaikka ite pidän näitä kahta vain läheisinä ystävinä, niin silti. Tunnelma oli juuri niin oikea!

[Crys]

Kappas, en ees ekana huomannut jostain syystä että tämä oli parituksellinen ficci (en tiiä miten multa meni ohi otsikko ) ja luin tän puhtaasti sillä ajatuksella että tässä on vaan kaveruksellista ikävöintiä, tosin vähän jossain vaiheessa pysähdyin että hetkinen melko vahvaa ikävöintiä on meneillään ja sitten huomasin parituksen Tää paritus on ehkä muumeista yks niistä harvoista ei canon parituksista joka saattais mennäkkin, vaikka SparklingAngelin tavoin pidän näitä ehkä enemmän vaan kavereina. Ihana nimi muuten tuo Lähden vain tullakseni joskus takaisin.

Hänen ei tarvitsisi palata, hän oli sen Titiuullekin kertonut, mutta muuta hän ei enää voinut

Tuossa on käynyt vähän jotain

Hän ei ollut kulkuri Muikkusen lailla, vaan kotiseuturakas muumi.

Vooooi, ihanasti sanottu!
Seuraavia odotellessa :3

[tellie]

Toivekommenttien kampanjasta päivää... iltaa, yötä, mitä näitä nyt on.

Kommenttitoivehan oli siis sujuvuus ja tunnelma. Näistä tarttuisin ensin sujuvuuteen, koska minusta siinä on paikoin pieniä ongelmia. Kieli on sinänsä kaunista, ei liian adjektiiveilla täyteen mätettyä. Virkerakenteet ovat kuitenkin paikoittain pitkiä ja hieman monitulkintaisia viittaussuhteidensa perusteella. Kun tällainen epäselvä viittaussuhde tulee vastaan, kieli töksähtää. Silloin lukija (ainakin tämä lukija) muistaa lukevansa. Tunnelmaan ja tarinaan uppoutuminen kärsii. Esimerkiksi

Muikkunen yritti lohduttaa edessään seisovaa Muumia, joka yritti keksiä syyn, miksi hänen olisi pitänyt jäädä.

Hänen voisi viitata joko Muumiin tai Muikkuseen. Kokonaisuutta katsossa ei tokikaan vaadita ruudinkeksijän lahjoja asiana tajuamiseen, mutta jos pitää olla lahjat kävelemiseen ja purkan syömiseen samaan aikaan (), tekstin sujuvuus kärsii ainakin vähän.

Toinen epäselvyyden lähde on teknisesti ottaen kielenhuoltoon liittyvä virhe. Lukiessa itse virhettä ei huomannut ennen kuin kävi analysoimaan tekstiä, mutta ilmeisesti sitä on oppinut tiettyjen asioiden jälkeen odottamaan tietynlaisia asioita. Tässä tapauksessa kysymys on johtolauseen merkitsemisestä.

Johtolausehan on siis repliikkiin liittyvä lause,  joka sisältää selvän kommunikatiivisen verbin, esim. sanoi, huusi, tervehti. Replaa seuraava lause ei ole johtolause, jos tällainen verbi puuttuu. Muuta kuin johtolausetta ei merkitä johtolauseeksi, vaan se erotetaan pisteellä (tai muulla isolla välimerkillä) muusta tekstistä. Tässä tekstissä kuitenkin myös ei-johtolauseita on käsitelty johtolauseina, mikä johtaa ainakin tämän lukijan päässä ei nyt sekaantumiseen, mutta töksähdykseen.

“Jättäisin sen mieluusti  kokematta, jos vain saisin olla kanssasi”, syksy kasvoi aina vain tummemmaksi heidän yrittäessään hyvästellä.

Ei kukaan varmasti vakavissaan luule, että syksy oikeasti on jotain sanomassa, mutta se on subjektina lauseessa, jonka pitäisi merkintöjen puolesta olla johtolause.

Mutta siis näitä töksähdyksiä lukuunottamatta teksti pelaa minusta hyvin. On vaan helpompi ottaa ongelmakohta esiin ja riepotella sitä kuin sanoa monisanaisesti, että homma toimii

Toimivasta tunnelmanluomisesta mainitsinkin jo melko maltilliset adjektiivit. Kun adjektiivien liikakäytöstä tulee niin helposti tekotaiteellinen fiilis, ja se on tässä vältetty, vaikka tällaista tunnelmaa (minulle avautuu hieman surullisena mutta ihan erityisesti Nuuskiksen puolelta ristiriitaisena) on usein hankala lähteä tavoittelemaan ilman kys. asiaan liittyviä ongelmia.

[Fredu]

Fiorella, mulla ei ole hajuakaan Titiuun oikeasta kirjoitusasusta, mutta ainakaan omaan silmään Ti-ti-uu ei näyttänyt oikealta. Ehkä pitäisi itsekin ottaa ne esiin, niistä saisi mukavasti täytettä lukuhaasteeseen.
SparklingAngel, mukava kuulla että tunnelma oli onnistunut!
Crysted, onneksi kuitenkaan paritus ei in the end kuitenkaan säikäyttänyt vaikka ikävöinti olikin hyvin erilaista kuin ystävillä yleensä!
tellie, ihanaa, kunnon rieputtelua! Tunnistan kyllä itseni noista ylipitkistä virkerakenteista ja enpä kiellä omituisia viittaussuhteitakaan. Iso kiitos ongelmakohtiin tarttumisesta, se oli juuri se mitä kampanjasta kaipasin!

Kaikille yhteisesti iso kiitos kommenteistanne, olen tosi otettu että tämä pikkuinen on saanut tällaista huomiota! ♥

2.
Nukun, koska ikävöin.

Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi.

Tyyny sai kauniit, tumman ruskeat ympyräkuviot, kun Muumipeikko yritti nukahtaa. Aina vain hän ajatuksissaan kuuli tutun huuliharpun, tutun melodian joka kutsui häntä ulos. Hän kuuli kevätlaulun kun syys synkkeni ulkona ja talvi teki tuloaan. Hän olisi halunnut puhua jollekin, mutta kukaan ei olisi ymmärtänyt häntä. Niiskuneiti luultavasti vain liimautuisi häneen rakastuneena.

Tytöt eivät kiinnosta minua.

Hän joutui vakuuttelemaan sitä melkeinpä jokaiselle.

Avioliittomme on pelkkää leikkiä!

Muumipeikko muisti ilmeen Nuuskamuikkusen silmissä, kun tämä kuuli hänen kihlauksestaan. Ei hän ollut ollut vakavissaan sen suhteen, ei missään vaiheessa. Oli hän sen kertonut Niiskuneidillekin, mutta tämä ei vain ollut tahtonut kuulla. Niiskuneiti oli tyypillinen nainen, hän halusi uskoa että Muumipeikko rakasti vain häntä, vaikka tytöt eivät Muumia kiinnostaneet sitten alkuunkaan.

Siksi hän vain tyytyi makaamaan kyljellään, kasvot seinään päin.

Onhan se niin että ikävöidessä,
vain tyynyyn jäljet jää.

[Crys]

asdfghklj voi tämähän oli surullinen, mutta tykkään angstista joten Voi mikä loppu, suloisen surullinen. Niiskuneiti ei ole ikinä ollut mun lempihahmoja ja tää, no ei saa mua yhtään muuttamaan mieltäni kuten ehkä on tarkotuskin Aloin miettiä, että viittaako tää raapale siihen yhteen jaksoon, jossa Niiskuneiti ja Muumipeikko meni kihloihin kun Muumipeikko (viissiinkin?) löysi sen sormuksen jostain ruohikosta tai jotain vai onko tää ihan joku au tapahtuma? Jokatapauksessa, tykkäsin

[Fredu]

Crysted, viittaa! Musta siinä jaksossa Nuuskamuikkunen on rivien välissä loukkaantunut Muumipeikolle siitä ja käyttäytyy sen takia nihkeästi. Oon aina shipannut näitä kahta.
Grazioso, kiva kuulla että tykkäsit kirjoitustavasta! Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa julkaistavaan fanfictioniin ja kiva että se toimi. Ihana kuulla että tykkäsit!

Kiitoksia kaikille kommentoineille ja kaikille lukeneille, tässä viimeinen osa tätä sarjaa. ♥

3.
Kevään tullen tulen kotiin

Nuuskamuikkunen haistoi tuulta ja hymyili itsekseen. Hän oli kääntänyt selkänsä talvelle, mutta hän ei koskaan pystynyt kääntämään selkäänsä sille, joka siinä talvessa nukkui. Aina hänen mieltään kaihersivat ne pienet havunneulaset, jotka lämmittivät Muumipeikkoa tämän nukkuessa.

Miehet eivät ikävöi ystäviään!

Kesän muistot olivat aina yhtä vahvoina hänen mielessään, eikä hän voinut sille mitään, että joskus hänen mieltään pisteli ikävä. Teltassa vietetyt yöt soittivat yksinäistä laulua niin kauan, kunnes tuli aika lähteä kohti Muumilaaksoa toivoen, että siellä silmut peittäisivät puita. Olisi kevät.

Kevät alkoi vasta, kun hän näki lyhyiden jalkojen tuovan hymyilevää Muumipeikkoa kohti siltaa jolta raikui huuliharpulla soitettu kevätlaulu. Kevätlaulu, joka sai soittajansa silmät kimmeltämään jälleennäkemisen onnesta.

Talvi oli taas ollut liian pitkä.

[Crys]

Ääk unohdim kokonaan lukea tämän! No nyt vihdoin äkkäsin tämän tuolta näytä uudet vastaukset viesteihisi nappulan takaa!

Tykkäsin, että otit nuo havunneulaset mukaan, tuli ihan mieleen kun ne muumithan syö aina havunneulasia oisko ollut just ennen kun käy talviunille?? Tai sit sen jälkeen?? No jossain vaiheessa vuotta kuitenkin Ehkä muumipeikolla on havunneulasia tyynyn alla yöpurtavaksi Sitten oli kiva kun käytit tuota pisteli verbiä myöhemmin, (en tiedä oliko se tietoisesti vai alitajuntaisesti mutta kuiteski) se sopi hyvin sellaseks pieneksi muistutukseksi noista havunneulaisita.

Aah, toi oli ihana kohta kun Nuuskamuikkusen mielestä kevät alkaa vasta kun Muumipeikko juoksee häntä kohti sillalle! Aina oon ajatellut että ainakin Muumipeikon mielestä kevät alkaa vasta kun Nuuskamuikkunen saapuu, mutta kiva se on nähdä että niin on toisinkin päin. Ja varsinkin kun Nuuskamuikkunen itse näkee ne vuodenaikojen vaihdot ja on varmaan kävellyt muutamankin päivän joksei viikonkin keväisessä säässä ennen kun pääsee itse Muumilaaksoon, mutta silti hänelle kevät alkaa vasta sillon kun näkyy Muumipeikko

Tää oli ihana raapalesarja, kiitoksia

[Nyyhti]

Ai kauhea, tässähän oli paritus Huomasin vasta tuossa kommenteista. Noh, ei se mitään, tämä ei ollut liian parituksellinen paritus! Minun mielestäni paritukset ja Muumit eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen, oli kyse sitte mistä hahmoista tahansa - Pappa ja Mamma saavat ehkä korkeintaan antaa jonkun pusun poskelle joskus.

Mulle tuli tätä lukiessa sellainen olo, että olisin lukenut tämän ennenkin, vaikka tiedän, etten ole. En ole kovin moniin Muumi-ficceihin törmännyt, joten ehkä sitten tuo Nuuskamuikkusen lähtö on sellainen aihe, joka inspiroi ihmisiä. En kyllä yhtään ihmettele, hyvä aihe!

Tässä oli paljon kauniita ajatuksia, ja raapaleet toimivat tässä hyvin. Jatkan ruotimista Omaficcipiirissä

[Lyra]

Mie en oikein muumeista välitä tällä tavalla luettuna. Ehkä se johtuu siitä, että ne on niin kiinteä osa ollut lapsuutta juuri sellaisina tvstä katsottuna, että vähän vieläkin vierastaa. (pidän myös uusia ääninäyttelijöitä aivan kamalina ja väärinä, koska on vain yksi oikea muumit) Tämä teksti kuitenkin mukavasti herätti sellaista vanhaa muumi kaipuuta jossain mun sisällä. :) Tuon parituksen minä jätin kyllä täysin huomioimatta, koska vähän samanlainen fiilis kuin nominalilla, että muumeihin ei oikein sovi.

Ystävyys ja toistensa kaipuu on kuitenkin aika suloista ja tämä oli sellainen lyhyt suloinen muumipätkä joka sai hymyn huulillle. Pidin paljon siitä, että talvi on se pitkä pimeä aika, koska sitähän muumeissakin oikeastaan vain hoetaan. Havunneulaset oli kans suloinen lisä ja silta ja muumijalat (lyhyet jalathan ne tekstissä olivatkin, mutta nyt kirjotin muumijalat ja se kuulostaa oikeastaan aika söpöltä)

Hänen ei tarvitsisi palata, hän oli sen Titiuullekin kertonut, mutta muuta hän ei enää voinut. Oli helpointa vain tulla takaisin, samaan paikkaan joka vuosi, sillä hän ei enää tiennyt miten muuten olisi viettänyt kesänsä.

Tämä teksti oli nyt muutenkin aika aaws ja suloista kamaa. Mutta tämä ehkä kaikkein suloisimpana.

Kiitos pienistä hymyistä!:)

[Kelsier]

Hormipulverin kautta löysin tänne hei!

Nämäpä olivat söpöt kolme pientä raapaletta.

Hän piti sateessa kävelystä, koska silloin erityisesti sai olla rauhassa.

Tämä oli kauhea Muikkuismaista. Sitä paitsi tässä oli ajateltu sateessa kävelyä ihanasti. Siinä saa tosiaan olla rauhassa itsensä ja luonnon kanssa.

Ja ellen lähde, en voi koskaan tulla takaisin. Emme kokisi jälleennäkemisen riemua

Olet tavoittanut muumien tunnelman tosi hyvin, tämä voisi olla Toven kirjoista tai ainakin siitä -90-luvun tv-sarjasta.

Oli vain pitkä talvi. Pimeä.

Vaikka lainaus on ekasta raapaleesta, niin pidin kokonaisuudessaan siitä, että myös Nuuskamuikkusella oli selvästi oikea ikävä Muumipeikkoa. Tv-sarjassa varsinkin Muumi luottaa vaan aika sinisilmäisesti, että Nuuskis tulee takasin kuin muuta vaihtooehtoa ei olisikaan. Muikkunenkin on jotenkin huolettomampi asian suhteen. Edes semmoinen ystäväikävä ei oikein tule esille.

Tyyny sai kauniit, tumman ruskeat ympyräkuviot, kun Muumipeikko yritti nukahtaa.

Tämä oli minusta hirveän kaunis lause. Ihmettelin vähän Muumin ja Niiskuneidin kihlausta ja mieten, että tuliko tässä aikahyppy, mutta ilmeisesti ei. Niiskuneidiltä menee epäilemättä Muumi-paran sanat ohi korvien.

Tykkäsin näistä tosi kovasti. Kiitos, kun kirjoitit!

[Larjus]

Voi miten herkän tunnelmallisia raapaleita ♥ "Ikävä" tiivistää kyllä erinomaisesti näiden sisällön, ja se onkin yksinkertaisuudestaan huolimatta paljonpuhuva otsikko. On aina ollut varsinkin animaatiosarjan kautta selvää, miten paljon Muumipeikko ikävöi Nuuskamuikkusta tämän lähtiessä talveksi etelään (vaikka itse nukkuukin koko talven), mutta tässä tuli kivasti esiin se, että tunne on molemminpuolinen. Tykkään tosi paljon siitä asetelmasta, että vastaavasti Muumilaaksoon palaaminen ja Muumipeikon näkeminen uudestaan ovat Muikkuselle kevään merkki, siinä missä ne ovat sitä Muumipeikollekin. Kevät ei ole vain vuodenaika, se on paljon enemmänkin.

Onhan se niin että ikävöidessä,
vain tyynyyn jäljet jää.

Toisen raapaleen lopetus oli melkein kuin suoraan runosta. Tykkäsin siitäkin

Ja niin vain lopulta kevät koittaa, eikä pelkästään siksi, että lumet sulavat ja ilma lämpenee. Se saapuu myös sydämiin, pitkän talven jälkeen, ja niihin tunnelmiin on tämä raapalesarja hyvä lopettaakin :3 Nyt alkoi itsellänikin soida päässä se Nuuskamuikkusen aina huuliharpullaan soittama sävel, löytyisköhän se vaikka YouTubesta...