Kirjoittaja Aihe: Kevään kynnyksellä mustaa valoa | S, angst, slash (Lauri/Matias)  (Luettu 167 kertaa)

Ronen

  • ex-Bluji
  • ***
  • Viestejä: 766
  • ava by Auroora ♥
Nimi: Kevään kynnyksellä mustaa valoa
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: angst, slash
Paritus: Lauri/Matias
Haasteet: Eeppistä kertomakirjallisuutta (pastissi - ombrén tyyli), One True Something 20 #2, Ficlet300 (98. Kevät)

A/N: ekaks, kiitokset ombrélle luvasta lainata tyyliä tähän tekstiin. pastissi on siis tyylimukaelma, eli yritin löytää ombrén hyvinkin tunnistettavaan kirjotustyyliin sopivia merkkejä ja kirjoittaa oman tekstin. toivottavasti tää ei nyt mee ihan hakoteille.




Laurin hiuksissa on takkuja ja kynsinauhoissa veripisaroita. Kun se katsoo bussissa ulos ikkunasta ja unohtaa jäädä pois yliopiston vieressä, mä tiedän, että se lipsuu taas. Niin tapahtuu keväisin, Matias, se sanoo. Mä tiedän.

Lauri istuu yksin makuuhuoneessa. Mä kuulen, kuinka sen hengitys on vaikeaa. Kulta, tarvitsä astmapiippus, mä kysyn, mutta ei se kuule kuitenkaan.

Laurin rintakehässä on mustelmia. Eikä se osaa vastata mulle, kun mä kysyn, mistä ne on tullut. Matias, auta mua, se sanoo eikä sillä ole enää edes kyyneliä. Kynsinauhat vuotaa ja lakanoihin tulee kukkivia verikirsikkapuita kevään kynnyksellä.

Lauri istuu mun jaloissani ja mä yritän setviä sen tukkaa. Siihen menee kauan, mutta lopulta siinä ei ole enää takkuja. Lauri ei löydä enää sanoja vaan halaa mua vaan tiukasti. Mä tiedän, kuinka paljon se haluaisi sanoa, kuinka paljon se haluaisi kuiskata mun nimeä tän huoneen revittyihin seiniin.

(Matias. Matias. Matias. Matias. Ei sun nimessä oo mitään järkee. Matias. Auta mua.)

Lauri myöhästyy bussista ja jää itkemään pysäkille. Mä soitan sille ja sen sanat on mustan eri sävyjä. Kun se viimein pääsee kotiin, mä painan sen korvan viereen tuhat suudelmaa. Lauri ei enää halaa mua takaisin.

Laurin sähköpostiin tulee kaksitoista viestiä yliopistolta ja mä odotan kaksi päivää ennen kuin avaan ne. Ei se niitä itse kuitenkaan lue. Verikirsikkapuiden välistä alkaa kulkea vuolaita jokia silloin, kun Lauri ei ole kotona. Siksi ne niitä sähköposteja lähettääkin.

Lauri ei ole enää kotona. Mä en tiedä, missä se viettää päivänsä ja yönsä. Joskus sen kevät on pikimusta, sellainen mistä irtoaa tuhkaa sormenpäihin. Silloin mä ajattelen, että ehkä olisi kuitenkin parempi toisin.

Mutta se ansaitsee parempaa. Siksi mä istun kotona ja kun Lauri romahtaa viiden viikon ja kolmen päivän jälkeen mun jalkoihin itkien mun nimeä,

(Matias, Matias)

mä kampaan vieläkin takut pois ja pesen verikirsikkapuut kadoksiin.

« Viimeksi muokattu: 10.06.2017 10:49:14 kirjoittanut Ronen »
broadcast the boom boom boom boom and make 'em all dance to it

ombré

  • ***
  • Viestejä: 173
  • ava © Ingrid
ihan ensiks täytyy sanoa että mä odotin tätä aika innolla. jotenkin tässä kohtaa sen oman tyylinsä ihan eri tavalla kun sillon, jos ite luen omia tekstejäni läpi, ja just sen takia tää herätti mussa tosi paljon kaikenlaisia ajatuksia.

tyylimukaelmana tää on kyllä tosi onnistunu, koska tunnistin kyllä heti mun tyylin tästä. se-pronomini, kursiivi, sulut, suht. irrelevantit ajankulun ilmaukset, vähän oudot kielikuvat ja kaikki muu tällanen mulle ominainen löytyy :> ja myös se, että oikeestaan mitään ei sanota suoraan vaan kaikki olennainen on rivien välissä, on sellanen asia mitä mä harrastan tosi usein ja mikä tässä tulee tosi hyvin ilmi. ja tietysti se, että tää on angstia, koska mikä nyt ois mulle tyypillisempää kun alavireisyys ja se, että aina on asiat jollain tapaa huonosti :D

Lainaus
kuinka paljon se haluaisi kuiskata mun nimeä tän huoneen revittyihin seiniin.
tää on tosi hieno! toki tässä koko tekstissä oli paljon kaikkee hienoa, mut tää pisti erityisesti silmään. tää on just sellanen ilmaisu mitä mä voisin ite ihan hyvin käyttää :>

tästä jäi kyllä vähän ristiriitaset fiilikset, mut nimenomaan sen takia etten ite oikeen tiedä mitä mieltä mä oon mun omasta tyylistä. en oo koskaan päässy ihan täysin sujuiks sen kanssa ja joskus vaan tuntuu et mä en yksinkertasesti osaa kirjottaa sillä tavalla kun haluisin osata, ja se on kyllä ihan älyttömän turhauttavaa. sen takia kaikki positiiviset kommentit mun tyylistä piristää ja motivoi mua tosi paljon, ja erityisesti tää et mun tyylistä oikeesti tehtiin pastissi vei sen positiivisuuden jotenkin ihan uudelle tasolle. kiitos siis siitä ♥ ja sä oot kyllä tosiaan onnistunu tän tekstin kanssa

en siis oikeen pysty sanomaan et tykkäsinkö vai enkö koska en sinänsä tiedä et mitä mieltä mä oon omasta tyylistäni, mut pastissina tää kyllä meni ihan nappiin. tosi jännää ja erilaista kohdata oma tyyli tällä tavalla, kiitos tästä ~

© Auroora

a heartbreak in mid december
you don't give a fuck
you never remember me