Kirjoittaja Aihe: Ennen alkua, K-11, Sirius/Remus  (Luettu 1883 kertaa)

Munis

  • ***
  • Viestejä: 832
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
Ennen alkua, K-11, Sirius/Remus
« : 14.05.2017 13:48:27 »
Nimi: Ennen alkua
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama, romance, angst, slice of life
Paritus: Sirius/Remus, taustalla muita
Yhteenveto: Brixtonissa ilma tuoksui elämältä.
Vapaa sana: Huh! Päätin kokeilla tämmöistä ehkä vähän epätavallisempaa kerrontatapaa, ja koin tämän kirjoittamisen tosi haastavaksi, vaikka olinkin tosi innoissani. Oikeastaan koko ficci on yksi suuri kokeilu, joten kuulisin mielelläni suorasanaisia mielipiteitä. Tätä kirjoittaessani ikävöin Lontoota ja kesää, ja sen varmaan huomaa… Lukemista voi ehkä helpottaa tieto siitä, että headcanonini mukaan Dorcas Meadowes (jonka tajusin vasta vähän aikaa sitten olevan suomennetuissa versioissa Tabita Niittu…) on Siriuksen parhaita kavereita heti kelmien ja Lilyn jälkeen.

Ennen alkua

26. elokuuta 1978

Sirius heräsi kasvot vasten Remuksen selkää. Aurinko paistoi keittiöön. Siriuksen huulet taipuivat hymyyn hänen jäädessä hetkeksi kuuntelemaan Remuksen syvää hengitystä. Jonkin ajan päästä hän työnsi peiton syrjään ja alkoi keittää teetä ja kahvia. Hän paahtoi leipää ja otti marmeladin kaapista, avasi appelsiinimehutölkin ja jäähdytti sen loitsulla, tajusi vasta silloin postipöllön ikkunan takana ja päästi sen sisään. Ikkunan saranat narisivat, lakanat kahisivat Remuksen kääntäessä kylkeä; Sirius arvasi tämän heräilevän. Paahdetun leivän tuoksu täytti asuntoa.

”Huomenta”, Sirius hymähti huomatessaan Remuksen nousevan istumaan. Tämä näytti uniselta, tyynyssä olleesta rutusta tullut rantu poskellaan.
”Huomenta”, Remus vastasi ääni unesta käheänä. Hän vilkaisi pöllöä, jonka jalassa olevaan pussiin Sirius sujautti maksun sanomalehdestä, ja käänsi katseensa takaisin Siriukseen, joka alkoi kaataa teetä kuppiin.
”Mun pitäisi ehkä…” Remus aloitti; Sirius vilkaisi häntä ja keskeytti.
”Et kyllä lähde Walesiin. Siellä sataa kuitenkin”, hän sanoi, ”on appelsiinimehuakin!” Hiekkahiuksinen hymyili lakanamytyn keskeltä ja hieraisi silmiään.

Eikä Remus lähtenyt Walesiin.


25. elokuuta

McKinnonien pienessä puutarhassa oli koolla varmaan yli puoli kiltaa. Aurinko Oxfordin yllä oli laskemassa. Marlene juhli syntymäpäiväänsä, ja hänen hulvaton naurunsa kajahteli pihalla. Sirius rakasti Marlenen naurua. Siinä ei ollut mitään naisellista; se ei ollut kikatusta tai hihitystä vaan kovaäänistä käkätystä, jota kuunnellessa oli vaikea pitää oma pokkansa. Päivänsankari oli tehnyt gallonatolkulla boolia, jossa oli pakastettuja ja tuoreita mansikoita, sitruunaa, minttua ja petollisen paljon alkoholia.
Oli se aika kesäillasta, kun kaikki näytti kultaiselta.

”Miten menee?”
Sirius kohotti katseensa punaviinilasista, joka oli sattunut hänen käteensä boolikannun vierestä, ja kohtasi Remuksen katseen. Hän hymyili raukeasti vastatessaan: ”Voisi mennä paremminkin.” Hän katsoi Remuksen kädessä olevaa tuoppia ja etsiskeli ystävästään vihjeitä humalan vahvuudesta.
”Ai? Kerro”, Remus sanoi istuessaan puutarhatuoliin, josta Gideon oli noussut vain vähän aikaa sitten.
”No, meidän välillä ei tarvitsisi hiertää sen sunnuntaisen… Oon tosi pahoillani, jos möhlin jotain. Luulin, että… No jaa, kai sä tajuat. Sitten tietysti, jos tää hetki oikeasti olisi niin satumainen kuin miltä nämä Marlenen koristelut saa sen näyttämään, niin sä suutelisit mua suurin piirtein nyt heti”, Sirius mutisi viinilasilleen. Remus ei sanonut mitään, mutta hetken päässä Sirius tunsi tämän sormet niskassaan. Sormet harhailivat hetken mustien hiusten seassa ja liukuivat sitten kohti leukaa. Sirius kohotti katseensa.
Suudelma oli täynnä hataria vastauksia lausumattomiin kysymyksiin.
Remuksen iho oli lämmin, ja Sirius mietti, tuntuisiko se nukkumaan mennessä hohkaavan lämpöä ja tuoksuisiko se auringolta niin kuin aina pitkien, onnellisten kesäpäivien jälkeen.


24. elokuuta

”Sulmu ajatuksistasi”, Dorcas hymähti Siriukselle. He istuivat harhautusloitsun suojaamina Green Streetille pysäköidyn auton konepellillä ja tarkkailivat erään kolmikerroksisen asuintalon päätyä. Aivan siinä jossain heidän neniensä edessä oli kolme Averyjen omistamaa kerrosta oranssinsävyisestä tiilirakennuksesta, jossa oli mahtipontiset erkkerit. Sirius oli käynyt siellä joulun aikaan ehkä seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana, ja räjäyttänyt vahingossa jälkiruokalautasen. Heitä ei oltu kutsuttu uudestaan.

”Sulmu? Säälittävää”, Sirius tuhahti, ”arvaa.”
”Sä olet rakastunut”, Dorcas totesi. Sirius kohotti kulmiaan ja mietti, tarkoittivatko Dorcasin sanat samaa kuin Siriuksen päässä jatkuvasti humiseva Remus Remus Remus.


23. elokuuta

”Mikset vain puhu sille?” Lily huokaisi avatessaan itselleen limsapullon ja rojahtaessaan sohvalle Siriuksen viereen.
”Anturajalka on ihan paska puhumaan”, James totesi lattialta, missä hän istui kiillottamassa luudanvarttaan.
”Kiitti, kamu”, Sirius hymähti, naputteli lasipullon kaulaa.
”No tiedät itsekin. Milloin sä olet muka mitään keskustelemalla ratkaissut?” James heitti.
”Haista paska.”
”Jos mä puhun sille?” Lily ehdotti silmät lämpöä läikkyen.
”Et varmasti!” Sirius älähti, ”kyllä mä teen jotain. Jossain vaiheessa. Vähän pakkohan mun on.”
Lily ja James näyttivät niin tyytyväisiltä, että Sirius meinasi syödä sanansa. 


22. elokuuta

Feeniksin killan kokous pidettiin Sianpään yläkerrassa. James oli liian äänekäs, Peter liian levoton ja Remus liian poissa. Sirius söi kuivattuja taateleita ja kuunteli huonoja uutisia, lattialle varisi tupakantuhkaa. Sade raapi ikkunaa ja Mundungusin piippu tuoksui Brixtonin kaduilta.


21. elokuuta

Remukselta oli jäänyt jälkeen vain pari tahraa lakanoissa. Sirius kaatoi tuliviskiä iltapäivällä juomaansa aamukahviin ja kiroili ja tupakoi, kiroili ja tupakoi.


20. elokuuta

Siriuksen sormet kartoittivat Remuksen kehot loputkin neliötuumat. Hänen kaulaansa jäi punertava jälki, lakanat liimautuivat ihoon ja hengitykset tuntuivat kaikuvan paljasseinäisessä asunnossa. Joku sylki kirosanoja kadulla, Siriuksen korvissa soi.


19. elokuuta

Läheisyys oli aina ollut helpompaa täysikuun jälkeisinä päivinä. Jo viidennellä luokalla oli ollut luontevaa vain jäädä Anturajalaksi ja pysytellä Remuksen vierellä. James muuttui yleensä ihmiseksi ensimmäisenä, koska kohelsi sarvekkaana saksanhirvenä vielä enemmän kuin ihmisenä; hän oli se, joka paikkaili Remuksen haavat. Peter huolehti siitä, että suklaata oli tarpeeksi, ja Sirius oli se, joka pysyi vierellä. Remus vei sormensa koiran takkuiseen turkkiin ja vaipui uneen herätäkseen paljon myöhemmin Siriuksen asunnosta.


18. elokuuta

Kesäyön lyhyydestä huolimatta kuu nousi häkellyttävän kirkkaana, ja taivas oli pilvetön. Hetken tuntui, että kaikki oli niin kuin pitikin, tai ainakin niin kuin ennen vanhaan. He olivat jälleen neljästään Rääkyvässä röttelössä, Peter oli tuonut suklaata ja James lientä haavojen puhdistamiseen.
”Ennen vanhaan?” Peter toisti huvittuneena hetki ennen kuin he ottivat animaagimuotonsa, ”mistä lähtien kahden kuukauden takainen on ollut ennen vanhaan?” Sirius ei osannut vastata. Hän kohautti olkiaan ja muuttui Anturajalaksi, hypähti Remuksen viereen sängylle ja nuolaisi tämän poskea.


17. elokuuta

Sirius kaipasi alkukesää, sen piteneviä päiviä ja kirkkaita värejä. Lontoon loppukesä tuntui kaatuvan päälle: Päivän profeetassa nimettiin kaksi kuollutta ja kuusi kadonnutta. Kasvit tummuivat. Aurinko oli alkanut väsyä.


16. elokuuta

Siriuksen herätessä Remus oli poissa poissa poissa. Siriuksessa vierailivat pettymys ja ärtymys. Helmipöllö naputti ikkunaa turhautuneen oloisena, joten Sirius nousi maksamaan lehden ja avasi sen pöydälle.

Edellisviikolla kadonnut viisivuotias jästityttö oli löydetty Thamesista mekko veressä.
Sirius toivoi, että joku olisi ollut kuulemassa hänen kirosanansa.


15. elokuuta

”Vihdoin”, Sirius mutisi ääneen, kun ensimmäisen ukkosenjyrähdyksen kumu kaikui kaupungin yllä. Hän makoili selällään sängyllä ja mietti, minkä levyn laittaisi soimaan seuraavaksi.
Pian alkoi sataa. Valtavat sadepisarat läiskivät väkivaltaisesti katua ja kattoja. Sirius nousi ylös, nojasi otsansa ikkunaan ja hymyili. Taivas välähti vaaleanpunaisena ja raivosi hetken päästä monta sekuntia putkeen. Sade yltyi entisestään.
Ovelta kuului koputus.

”Kuutamo!” Sirius siirtyi oviaukosta, ”Otatko kaljan? Ihan mahtavaa, että viimein sataa.”
Remus nyökkäsi.
”Se tulee lännestä. Walesissa oli ihan kammottava myrsky, ja meri sai jyrähdykset kuulostamaan aivan helvetin kovilta. Äiti näki, kun salama iski puhelinpylvääseen”, Remus kertoi vetäessään oven kiinni. Sade oli ehtinyt kastella hänen t-paitansa siinä hetkessä, jossa hän oli kävellyt sivukujalta Siriuksen rapun ovelle. Sirius avasi olutpullon taikasauvan näpäytyksellä, ojensi sen Remukselle ja palasi ikkunan eteen. Remus tuli hänen viereensä. Ukkospilvet vyöryivät voimakkaina lähemmäs; taivas välkkyi muutaman sekunnin välein. Sateen kohina peitti muita ääniä alleen. Siriuksen silmissä oli lapsen innostusta. Kun ulkona välähti, ja saman tien kuului valtava pamahdus, Sirius kääntyi virnistämään Remukselle. Remus liikahti aavistuksen. Sirius käänsi katseensa taas ulos, hän seisoi katsomassa sadetta ja salamointia. Jyrinä helisytti ikkunalaseja. Jonkin ajan päästä hän tunsi Remuksen hengityksen niskassaan.


14. elokuuta

Sirius oli nukkunut huonosti. Lakanoista ei ollut löytynyt viileitä kohtia, olo oli ollut raskas ja nihkeä. Yön ja aamun rajamailla hän nousi sängystä ja nojautui ikkunasta tupakoimaan. Jostain syystä hän mietti, olikohan Fabian oikeasti maannut Kohtalottarien kitaristin kanssa ja Dorcas Marlenen, ja sitten hän tuli pohtineeksi, millaisia huhuja kulki hänen selkänsä takaa.

Hän kaipasi Remuksen naurua.


13. elokuuta

”Helvetti, Sirius, ei tullut mieleen puhdistaa tätä? Tai paikata, Merlin, ihan niin kuin sä et velho olisikaan” Lily ärähti otsa rypyssä katsoessaan Siriuksen polvea, ”mä en ole koskaan nähnyt mitään noin mätää.” Jamesin ilme oli jossain huvittuneisuuden ja inhon välimaastossa.
”Karu ja läpimätä Mustan suku”, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen, ”voitko sä tehdä sille jotain?” Lily oli noussut seisomaan ja kävi hakemassa kylpyhuoneesta pienen liemilaukun.
”Tää voi vähän kirpaista”, Lily sanoi avatessaan pienen pullon, jossa oli purppuranväristä nestettä.
”Anna mennä”, Sirius sanoi, ja sitten: ”ai saatana!”


12. elokuuta

Sirius avasi ikkunat ja veti tuolin niiden eteen. Oli edelleen niin saatanan kuuma, ettei tullut mieleenkään syödä mitään kunnollista ainakaan ennen yötä, jolloin ilma viileni hiukan, vaikka seisoikin yhä liikkumattomana Atlantic Roadilla. Hän avasi mansikkarasian, jossa monet marjoista olivat ehtineet ylikypsiksi. Jäähdytysloitsu piti Coca-Colan viileänä ja Sirius mietti jälleen kerran, miksi helvetissä Lily oli maininnut sen jumalten juoman olemassaolosta vasta muutama viikko sitten. Tai oikeastaan Siriuksen oli pitänyt kohottaa kysyvänä kulmiaan Lilyn lasipullolle heidän törmättyään toisiinsa Viistokujalla. Remus oli käynyt Siriuksen luona pari päivää sen jälkeen ja nauranut löytäessään kaapista korillisen limsapulloja. Sinä iltana juoman seassa oli ollut koko ajan enemmän tuliviskiä.

Levysoittimessa vuorottelivat koko päivän Rollareiden Let It Bleed ja The Doorsin ensimmäinen.


11. elokuuta

Helteet jatkuivat jatkuivat jatkuivat. T-paita liimautui jatkuvasti selkään, joten Sirius heitti sen mytyksi lattialle. Kuullessaan moottoripyörän äänen kolmelta iltapäivällä Sirius katsahti uteliaana alas kadulle.


10. elokuuta

Sirius keitti teetä ja mietti sitten, mitä oikein oli kuvitellut keittäessään teetä niin kuumana iltapäivänä. Hän kaatoi kuuman nesteen lavuaariin ja nieleskeli. Kuuma ilma ei tuntunut liikahtavankaan; kurkussa tuntui koko ajan kummallisen tahmealta ja Siriuksen huulet halkeilivat.


9. elokuuta

Sirius jäi vahtivuoron jälkeen Dorcasin kanssa kaljalle. Olut maistui aivan helvetin hyvältä, kun oli kuluttanut tuntikausia Mayfairissa lähinnä tyhjyyteen tuijottaen hiki valuen ihoa pitkin. Yhden muututtua kahdeksi, kolmeksi ja neljäksi Sirius ilmiintyi lopulta suojaisaan paikkaan kotikatunsa kulmilla ja kompastui roskapussiin, kaatuen polttavalle asfaltille ja repien polvensa verille.


8. elokuuta

Sirius söi huonoon oloon asti sitruunasorbettia. Aurinko kuumensi katuja ja sai aikaan lätäköiltä näyttäviä kangastuksia. Hän tupakoi ketjussa ja ajatteli vuorotellen kuolemaa ja Remusta.


7. elokuuta

Sinä maanantaina saapuivat helleaalto ja kirje Andromedalta. Sirius kirjoitti pitkän vastauksen ja loitsi viilentäviä ilmavirtoja kohti mustaa pöllöä, joka vaikutti olevan nääntymäisillään. Jostain kadulta asuntoon kulki bensiinin tuoksu, ja ajatuksissaan Sirius kohosi Lontoon ylle moottoripyörällä Remus takanaan istuen, viileä tuuli hiuksia sekoittaen.


6. elokuuta

”Sirius!” Euphemia hihkaisi avattuaan oven, ja veti Siriuksen tiukkaan halaukseen, ”kuinka voit? Oletko viihtynyt asunnossasi? Et tietenkään ole syönyt mitään muuta kuin pitsaa tai siivonnut kuukauteen…”
”Syön kyllä välillä ranskanperunoitakin”, Sirius vakuutti ja virnisti Fleamontille, joka oli kohottanut kulmiaan vaimonsa selän takana.
”Ja montako kertaa se pitää sanoa, ettei sinun lapsi rakas tarvitse soittaa ovikelloa”, Euphemia jatkoi, ”sisälle sieltä. Käskin Jamesin ostamaan jäätelöä melkein puoli tuntia sitten, mutta hän varmaan käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähti esittämään serenadeja Lilyn ikkunan alle.”
”Kuulin, että tapasitte hänet? Lilyn”, Sirius sanoi seuratessaan Jamesin vanhempia keittiöön.
”Neljästi”, Euphemia sanoi yhtenä hymynä, ”hänhän on aivan ihastuttava.”
”Melkein ymmärtää, miksei James sulkenut suutaan vuosikausiin”, Fleamont nyökkäsi hymyillen. Sirius nauroi ja auttoi Euphemiaa kattamaan pöydän.
”Entä sinä, milloin tuot jonkun lounasseuraksi?” Euphemia kysyi.
”Heti kun löydän jonkun sua upeamman”, Sirius heitti, jolloin sekä Euphemia että Fleamont purskahtivat nauruun. Silloin ovi kolahti, ja hetkessä James oli keittiössä syli täynnä jäätelörasioita.
”Mille te nauratte? Ai hei, kamu”, James virnisti laskiessaan rasiat sivupöydälle.
”Sirius kuulemma tuo lounasseuraa mukanaan heti, kun löytää jonkun äitiäsi upeamman”, Fleamont hymähti naurua yhä äänessään. James virnisti vanhemmilleen ja loi sitten Siriukseen lyhyen mutta terävän katseen.


5. elokuuta

Vuorokausi oli vielä tuore. Sirius ei saanut unta; hän ei saanut mielestään Penelope Padmorea, vaikkei koskaan ollut tuntenut tätä niin hyvin, että olisi tiennyt edes sitä, ettei tämän nimi oikeasti ollut pelkkä Penny. Penny oli ollut lukuvuoden 1976–1977 johtajatyttö, paljon hymyilevä puuskupuh.

Saadakseen muuta ajateltavaa Sirius siivosi. Hän ei ollut uskoa itsekään, että oikeasti löysi itsensä pesemästä ikkunoita aamuneljältä. Hän tiskasi kaikki astiat, järjesteli tavarat paikoilleen ja putsasi kahvi- ja viinitahrat keittiönpöydästä ja lattiasta. Hän vaihtoi lakanat toivoen, että puhtaissa uni tulisi paremmin.
Ei toivoakaan.

Seitsemältä aamulla James tuli hakemaan hänet vahtivuoroon, mutta jäi seisomaan ovensuuhun häkeltyneen näköisenä.
”Oletko kenties… Eeh, tärähtänyt?” tämä kysyi katseen kiertäessä putipuhdasta asuntoa.
”Etkö kuullut Pennystä? Padmoresta?” Sirius kysyi.
”En. Mitä hänestä?”
Sirius kertoi.
”Ei helvetti.”


4. elokuuta

Sirius laski kahvikupin pöydälle ja istahti alas. Hän hörppäsi aamun ensimmäisen suullisen väkevää kahvia ja avasi Päivän profeetan.

Jästisyntyinen löydetty kuolleena Hyde Parkista
Jästisyntyinen Penelope Padmore, 19, löydettiin kuolleena Hyde Parkista torstaiaamuna. Ruumiin löysi koiraansa ulkoiluttamassa ollut jästinainen Serpentine-järven rantavedestä järven itärannalla. Kuolinsyyksi on vahvistettu tappokirous. Ministeriön virkamiesten antamien tietojen mukaan Padmoren rintakehään oli kaiverrettu sana ”kuraverinen”. Aurorivirasto tutkii asiaa.



3. elokuuta

Remus tuli kylään, kun Sirius kutsui. He hakivat olutta lähimmästä kaupasta ja pitsaa lähimmästä pitseriasta, jonka edessä mies ja nainen riitelivät vahvalla jamaikalaisella aksentilla. Takaisin kämpälle palatessa vastaan tuli mahdottoman pitkä mies paksua sätkää sytyttäen. Siriuksen silmät kiilsivät.
”Sä rakastat tätä paikkaa”, Remus totesi. Sirius vain nyökkäsi.

Perillä he söivät pitsaa ja joivat olutta, nauroivat ja nauroivat ja nauroivat. Sirius poltti tupakkaa, Remus pummaili savuja. Heidän reitensä koskettivat toisiaan melkein koko illan.


2. elokuuta

Harmaa taivas satoi melkein koko päivän. Sirius poistui asunnostaan vain ostamaan tupakkaa, ja yrittäessään myöhemmin puhallella savurenkaita hän mietti Remuksen huvittuneisuuden ja turhautuneisuuden sekaista ilmettä, joka tämän kasvoilla oli aina, kun tämä näki Siriuksen tekevän tupakoimisesta numeron.


1. elokuuta

Se seurasi heinäkuuta niin kuin joka vuosi, mutta jokin oli sinä vuonna väärällä tavalla. Viime vuosina heinäkuun vaihtuminen elokuuksi oli tarkoittanut kesäloman toisen puoliskon alkamista. Elokuun ensimmäisestä oli alkanut vuoden kiihkein kujeidensuunnittelukuukausi. Siriuksen vatsaa vihlaisi hänen tajutessaan, ettei saisi sinä kesänä kirjettä Tylypahkasta. Hän kirjoitti kirjeen ja monisti sen; pian pöllö vei ikkunasta kolme kertaa sanat Koska ryypätään?


31. heinäkuuta

”Tsau!” Sirius käänsi katseensa tutun äänen suuntaan ja virnisti.
”Sori jos oon myöhässä, Villisilmä pidätteli. Olin kussut jonkun raportin, helvetti, ei ehkä kuitenkaan ollut niin hyvä idea kirjoittaa sitä kännissä”, Dorcas sanoi ja istahti Siriuksen viereen puistonpenkille. Heillä oli hetki aikaa sopia seuraavien vahtivuorojen raportointivastuista ennen kuin heidän olisi siirryttävä varsinaiseen vahtivuoroon.
”Villisilmä muuten sanoi, että Frank oli kertonut, että Alice oli nähnyt sun pikkubroidin Viistokujalla”, Dorcas totesi.
”Reguluksen?” Sirius kysyi; suu tuntui kuivuvan, kurkku täyttyvän ahtaudesta.
”Jep, ei kai niitä muita ole? Hei, ei sun tarvi näyttää noin hermostuneelta, se oli vain kirjakaupassa, osti ainakin Loitsujen käsikirja seiskan. Tiedän, että oot siitä huolissasi, mutta tää vain näyttää siltä, että se on palaamassa kouluun. Ajateltiin vain, että haluaisit ehkä tietää”, Dorcas sanoi.
”En mä ole huolissani”, Sirius yritti. Dorcas taputti häntä selkään ja tarjosi huikan taskumatista, jota kantoi aina mukanaan.


30. heinäkuuta

Sirius sai kirjeen Walesista.
Hei Anturajalka,
täällä on hiljaista. Vain lokit metelöivät. En ole oikein vieläkään tottunut ajatukseen, ettei nukuta taas kaikki neljä samassa huoneessa, kunhan syyskuu alkaa. Oikein mitään ei ole tapahtunut. Olen tarkkaillut Suurmunaa Vauhkomielen kanssa.

Sirius tyrskähti Evan Rosierille annetulle salanimelle, jonka saattoi huoleti kirjoittaa kirjeisiin.
Vauhkomieli on reilu, ja häneltä oppii hirveästi, mutta kenen tahansa muun kanssa varmaan nauraisi enemmän. Muuten olen lähinnä lukenut ja pelannut äidin ja isän kanssa krokettia – se on sellainen jästien peli, missä lyödään mailalla palloja maata pitkin pienten porttien läpi. Se on oikeastaan tosi typerää, enkä todellakaan tajua, miksi äiti ja isä tulevat siitä niin iloisiksi, mutta kun kerta tulevat, niin leikin ihan mielelläni, että olen ainakin kymmenen vuotta nykyistä nuorempi ja tosi innoissani.
Mitä Lontooseen kuuluu? Et varmasti ole vieläkään saanut maalattua niitä kämpän seiniä. Tulen joku päivä yllätystarkastukselle, pidä varasi.
Nähdään pian,
Remus



29. heinäkuuta

Siriuksen päivän ensimmäiset sanat olivat saatana, helvetti ja Merlin. Hän lähetti suojeliuksen Lilyn luokse.
”Merlin, Evans, mitä helvettiä voi tehdä, jos silmämuniin sattuu? Järkyttävä olo.”
Pian hopeinen naarashirvi ilmestyi Siriuksen asuntoon niin kirkkaana, että Siriuksen oli pakko sulkea silmänsä. Hän kuuli naurun Lilyn äänestä.
”No, Musta, suosittelisin juomaan ensi kerralla vähemmän, ellen haluaisi itse olla todistamassa, kun seuraavan kerran nouset jästibaarissa pöydälle tanssimaan heti kun kaiuttimista alkaa soida Bohemian Rhapsody.” Sirius mietti, miten Marlene tai Alice oli muka kaikkien niiden shottien jälkeen siinä kunnossa, että oli jo ehtinyt kertoa Lilylle. Hän virnisti tyynyynsä ja päätti, ettei liikahtaisi tuumaakaan moneen tuntiin.


28. heinäkuuta

Kun Gideon heitti pitkän ja puuduttavan, raportteja ja sekavia karttoja pursuilevan päivän päätteeksi ilmoille ehdotuksen mennäänkö yksille, Sirius ei yksinkertaisesti voinut sanoa ei. Vaikutti siltä, että kaksosten epäilyt Siriuksen iästä ja taidoista olivat alkaneet hälvetä, ja se tuntui pirun hyvältä.

Ja jotenkin siinä vain kävi niin, että Sirius löysi itsensä jästien yökerhosta vähän ennen puoltayötä, ja jotenkin ihmeessä sinne olivat eksyneet myös Fabian, Marlene, Dorcas, Frank ja Alice, eikä Sirius ollut koskaan ennen nähnyt Frank Longbottomia humalassa ja ymmärsi vasta silloin, mitä oli menettänyt.


27. heinäkuuta

Sirius kulutti aikaa ja kengänpohjia Thamesin varrella ja Viistokujan tuntumassa. Hän törmäsi Mundungusiin Vuotavassa noidankattilassa ja jakoi tämän kanssa valtavan annoksen ranskanperunoita. Tiettyjä kaupunginosia hän oli alkanut vältellä. Puhdasveriset lapset oppivat pienestä asti yhdistämään Lontoon eri alueet eri sukunimiin; lähes kaikilla vanhoilla puhdasverisillä suvuilla oli jonkinlainen sukukartano tai päämaja Lontoossa. Kaikki ei mahtunut Viistokujalle, eivätkä kaikki edes tahtoneet sinne. Vanhoilla suvuilla oli vanhaa rahaa ja vanhoja taloja. Oli Lestrangejen Knightsbridge, Burken Belgravia, Greengrassien St. John’s Wood, Selwyneiden Chelsea, Averyn Mayfair, Nottin Marylebone, Mustien Islington ja niin edelleen. Sirius ei kaivannut niistä yhteenkään. Hän kulki polkujaan alueilla, joilla ei uskonut asuvan montaakaan puhdasveristä: Hackney, Shoreditch, ja suurin piirtein kaikki kaupunginosat Thamesin eteläpuolella.


26. heinäkuuta

Turhan monta kylmää olutta turhan tyhjään vatsaan, ja Sirius huomasi puhuvansa Jamesille vääränlaisesta hiljaisuudesta, joka tunki tiensä niihin pitkiin kesäpäiviin. He joivat näkökentän laitamat huteriksi ja kuuntelivat The Whota, James oli melkein liian hyvä kuuntelemaan ja tajusi pelottavan monta asiaa ilman että Siriuksen tarvitsi sanoa niitä. 
”Oletko nähnyt Kuutamoa?” James kysäisi, vaikkei tarvinnut vastausta.


25. heinäkuuta

Sirius harhaili tuntikausia pitkin Lontoon katuja. Hän oli herännyt kuudelta, muttei ollut saanut enää unta. Hän oli kävellyt Brixtonista Vauxhallin kautta Westminsteriin, missä oli nähnyt Sturgis Podmoren taikaministeriön nurkilla. Hieman ennen kahtatoista hän haki friteerattua kalaa ja ranskanperunoita Piccadillylta paikasta, jossa oli kerran edelliskesänä koettanut selviytyä krapulasta Remuksen kanssa, ja meni syömään niitä Green Parkiin, missä tapaisi Dorcasin ennen työvuoroa. He polttivat Siriuksen tupakat loppuun ennen kuin siirtyivät Green Streetille.


24. heinäkuuta

Sateen jälkeen Sirius lähti ostamaan kahvia. Asfalttiin oli takertunut ensimmäinen puusta irronnut lehti, sitä syvää heinäkuunvihreää; keväänvihreä oli jo kauan sitten mennyttä. Sirius katsahti lehteä ”oletko vittu tosissasi” -ilmeellään ja mietti, minne helvettiin sekin kesä oli karkaamassa.


23. heinäkuuta

Sirius ja James olivat käyttäneet viimeisen pääsiäislomansa Lontoon kartan läpikäymiseen. He olivat istuneet Jamesin huoneessa, joka yhtäkkiä oli tuntunut olevan tulvillaan onnellisia muistoja. James oli ehdotellut kaupunginosia, ja Sirius oli pudistellut päätään. Euphemia ja Fleamont olivat liittyneet keskusteluun monta kertaa.
”Vanha vuosikurssilaiseni myy yksiötä Viistokujalla, aivan Irvetan vieressä. Voisin kysyä häneltä, josko voisit käydä katsomassa”, Fleamont oli ehdottanut nähtyään Siriuksen ja Jamesin jälleen kerran kumartuneena kartan ylle. Euphemia oli kääntänyt katseensa neulomisestaan ja nyökännyt.
”Viistokujalla vaikuttaa olevan harvinaisen paljon asuntoja myynnissä. Monet tuntuvat haluavan pois…” tämä oli sanonut kuulostaen aavistuksen huolestuneelta.
”Se oli samanlaista viimeksi. Viistokuja oli kammottava 30-luvulla ja 40-luvun alussa”, Fleamont oli todennut, James pyöräyttänyt silmiään isänsä antiikinaikaisille muistelmille.
”En mä ehkä halua Viistokujalle. Vaan jonnekin… Sivummalle. Missä voi ainakin yrittää unohtaa sodan”, Sirius oli sanonut, James katsonut häntä yllättyneenä.
”Setäsi rahoilla voisit vuokrata asunnon aivan mistä tahansa”, Fleamont oli sanonut olkiaan kohauttaen, ”toivottavasti löydät paikan, josta pidät.”

Sirius oli löytänyt Brixtonin.

Hän oli kulkenut ostamaansa asuntoon suoraa koulujunasta, vaikka Euphemia oli kutsunut hänet päivälliselle halatessaan häntä King’s Crossilla. Sirius oli kieltäytynyt hymyillen ja luvannut tulla myöhemmin. Hän oli matkustanut Brixtoniin, laskenut matka-arkkunsa lattialle, avannut ikkunan ja nojannut ulos.
Kaikki, joille Sirius oli kertonut asunnosta ja sen sijainnista, olivat olleet hölmistyneitä. Sirius sen sijaan oli kiintynyt likaisiin seiniin, kuluneeseen lattiaan ja ahtaaseen keittokomeroon heti ne nähtyään. Asunto oli talon ylimmässä, kolmannessa kerroksessa. Ikkunasta näki melko vilkkaalle kadulle. Sirius oli ostanut parisängyn, kaiken varalta.

Brixtonissa ilma tuoksui elämältä, ja Päivän profeettaa kantavat postipöllöt sekoilivat ensimmäisinä viikkoina lentäessään itselleen vieraalla alueella.


22. heinäkuuta

Sirius oli astunut Tylypahkan pikajunasta vasta vähän yli kolme viikkoa sitten. Siitä oli ikuisuus. Tuntui, että hetki, jona James oli riuhtaissut Suuren salin ovet auki viimeisen kokeen jälkeen ja juossut eteishallin ja pihamaan läpi suoraa järveen Sirius heti kintereillään, oli jostakin toisesta elämästä. Aurinko oli paistanut, Peter oli pysähtynyt ottamaan kengät jaloistaan. Remus oli jäänyt huvittuneen näköisenä rannalle ja nauranut, kun Sirius oli tönäissyt veden kylmyyttä kiroilemaan jääneen Jamesin kumoon. Sirius oli virnistänyt Remukselle ennen kuin Jamesin kostoliike oli kiskaissut hänetkin veden alle.

Nyt Sirius nojasi vasta hankkimansa asunnon ikkunasta ulos ja katseli kadulle mieli kesäkuuta kerraten. Kesäkuu oli tuntunut olevan täynnä loppuja; viimeisiä oppitunteja, kokeita, jälki-istuntoja, matkoja Tylypahkan pikajunassa. Koulun loppuessa Sirius oli luullut, ettei voisi koskaan tulla onnellisemmaksi, kuin mitä oli ollut kesäkuun viimeisinä päivinä.
I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 509
Vs: Ennen alkua, K-11, Sirius/Remus
« Vastaus #1 : 29.06.2017 13:08:29 »
Tämä jäi multa jostain syystä ilmestyessään lukematta, mutta ehkä lukukokemus oli näin kesällä sitäkin parempi! Ah onko parempaa kuin Lontoo ja kuumat kesäpäivät ja lopulta ylle vyöryvä ukkonen. <3

Pidin tästä epätyypillisestä rakenteesta! Päivämäärät tekivät seuraamisesta helppoa eikä tätä ollut mitenkään sekava lukea. Hämmennystä aiheutti mulla lähinnä se, että lähdin lukemaan tätä jotenkin aah sotaa ja angstia -odotuksilla, ja vaikka sota olikin tässä läsnä ja tunnelma kutkuttavasti vähän pahaenteinen, tämä keskittyikin Siriuksen ja Remuksen suhteeseen jotenkin ihanan pehmeällä tavalla. No, tarkistin osaston ja osasin sen jälkeen suhtautua tähän jotenkin vähän sopivammalla tavalla...

Alun söpöilytunnelmista oli ihana lähteä liikkeelle ja ne jotenkin rauhoittivat mieltä, kun lukeminen eteni. Että samaan sänkyyn ne kuitenkin päätyy. Ja siitä se slice of life -tunnelma ehkä tuleekin; että tässä ei varsinaisesti ole mitään suurta juonenkaarta tai räjähtävää jännitettä, vaan käydään läpi tähän hetkeen johtaneet tapahtumat. Toisaalta sun kirjoittamisen yksityiskohtaisuus tekee siitä kuitenkin tietynlaisen kokonaisuuden, kokispulloineen ja mama ja papa Pottereineen yms.

Musta oli myös hienoa ja jännää tajuta, että kirjoittaminen on usein tällaista, tai ainakin sellainen kirjoittaminen mistä itse pidän, eli että on nykyhetki, johon menneisyys vaikuttaa, ja sitten siitä menneisyydestä vähitellen paljastetaan asioita, kunnes päästään johonkin tiettyyn lähtöpisteeseen tai alkuräjähdykseen (mikä oli tässä ehkä toi Siriuksen virnistys Remukselle ennen kuin James kiskoi veden alle, nyyh ihanan söpöä...). Tässä se oli vain tavallaan kirjoitettu auki tähän tekstin rakenteeseen.

Pienenä avautumisena mun on sanottava, että mä suhtaudun jotenkin nahkeasti hahmojen hiustenvärin käyttämistä subjektina, kuten tässä hiekkahiuksinen. Tiedän, että sitä tehdään ainakin ficeissä aika paljon, ja ehkä oon ainoa, jolla on tämä ongelma, mutta mun silmään se aina vähän tökkää. (Oonko purnannut tästä ennenkin, toivottavasti en!)

No mutta, pidin siis ihan tositosi paljon! Rakkautta ja synkkiä sävyjä ja yksityiskohtia, joiden takia Potter-ficit ovat niin parhaita, kuten vaikkapa läpimätä Mustan suku. Mau. Kiitos tästä! Oon sun fani. :D
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Ennen alkua, K-11, Sirius/Remus
« Vastaus #2 : 29.06.2017 18:20:29 »
Miten mä en oo huomannut tätä aiemmin? Ensinnäkin, onneksi Ricolette kommentoi tätä ja tää pomppasi silmiin uusissa viesteissä sillä voi jestas miten ihana ja magee tää olikaan!

Tuo kokeellinen rakenne toimi musta upeasti. Tuli mieleen sellainen elokuvakerronnan keino, jossa lähdetään nykyajasta ja katsojan silmille vyörytetään menneitä tapahtumia ja en yhtään arvannut, että se toimis näin pysäyttävästi kirjoitettunakin. Oli tosi jännittävää ja kutkuttavaa seurata tavallaan takaperin, mitä tapahtuu ja mistä se johtuu. Se teki tästä tunnelmasta myös jotenkin runomaisemman, aivan upean!

Ekoissa pätkissä mietin, että onpas nyt söpöä, mutta sitten sävy muuttui ja muovautui tosi luonnollisesti päivien välillä ja nautin ehkä (yllätys yllätys) eniten niistä, missä vähän angstattiin ja joissa oli vähän sellanen arkipäiväinen tunnelma. Mun lemppareita oli ehkä 15. elokuuta, koska sade ja ihana kuvailu, ja sitten toisaalta ne, jossa Sirius vaan kaihoili Remuksen perään.

Lainaus
22. elokuuta

Feeniksin killan kokous pidettiin Sianpään yläkerrassa. James oli liian äänekäs, Peter liian levoton ja Remus liian poissa. Sirius söi kuivattuja taateleita ja kuunteli huonoja uutisia, lattialle varisi tupakantuhkaa. Sade raapi ikkunaa ja Mundungusin piippu tuoksui Brixtonin kaduilta.

Voin melkein haistaa miten se piippui tuoksui Brixtonin kaduilta! Ihana kohta!

Ja siis en tiedä mikä siinä on, mutta sellaset kuumat kesät vaan kuuluvat ihan täysillä Sirius/Remus -paritukseen, istuvat jotenkin ihan täydellisesti mun estetiikkaan (oon itse kirjoittamassa aiheesta ficciä parhaillani :D), ja tässä oli kyllä kaikki palaset kohdallaan. Sopivasti sotaa ja rakkautta ja haikailua, plus tää rakenne vaan toimi (montako kertaa saan sanottua sen yhdessä viestissä?). Mietin, että pitäisikö lukea toisen kerran uudestaan lopusta alkuun, mutta pelkäsin, että ehkä osa tunnelmasta katoaisi ja se olisi ehkä tavallaan huijausta, joten tyydyin vain lueskelemaan pätkiä sieltä täältä.

Sori, musta tuntuu että en saa mitään ajatuksia kiinni... halusin vaan sanoa, että tää oli musta upea ja onneksi törmäsin tähän!

Munis

  • ***
  • Viestejä: 832
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
Vs: Ennen alkua, K-11, Sirius/Remus
« Vastaus #3 : 02.07.2017 14:29:25 »
Ricolette: hih, kiitos, olet ihana! Fanius on kyllä molemminpuolista. Ja parasta kuulla, että rakenne toimi. Oon viime kuukausina miettinyt paljon ajankulua ja sitä, miksi tietyt ajanjaksot ja hetket jää ihmisten mieleen niin tarkasti, ja toiset taas ei ollenkaan, ja tää teksti oli vähän niitä pohdintoja seurannut purkaus sekoitettuna mun kamalaan Lontoo-ikävään ja toukokuiseen kesän kaipuuseen. En muista että olisit purnannut hiusasiasta aiemmin :D Taidan viljellä noita kyllä itse vähän joka tekstissä, etenkin Lily on milloinkin mikäkin liekkipää, mutta enpä tosiaan oo ajatellut, että se olisi ficeissä jotenkin muita tekstejä yleisempi tapa, mutta nyt kun sanoit, niin ehkä se onkin! Oli hirveän kiva lukea pohdintojasi jälleen kerran, ihanaa että tykkäsit!

Kaira: voi että, kiitos!! Siis kuumat kesät ja S/R, kyllä, oon niin samaa mieltä! Ja voi, ihanaa että lainasit just ton kohdan, se oli jostain syystä yksi omiakin suosikkikohtiani tässä. Ja ää, ihanaa kaikki mainintasi elokuvamaisuudesta ja rakenteen toiminnasta, et toistellut sitä lainkaan liikaa :D Kiitos, kiitos ja kiitos, kivaa että luit ja pidit.
I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall