Kirjoittaja Aihe: Aku Ankka (Roope Ankan elämä ja teot): Ajan kultaamat haavekuvat, S, Roope/Kultu, oneshot  (Luettu 1900 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Ajan kultaamat haavekuvat
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Roope Ankan elämä ja teot
Ikäraja: S
Paritus: Roope/Kultu
Genre: Melankolista draamaa tästä tuli

Summary: Hän jos kuka tietää, että kultaa on monenlaista, eikä ole aikoihin osannut kaivata muuta kuin mitä on tarjota kolkon holvioven takana.

A/N: Mieleeni muistui Rosan upea tarina Unelmoiden läpi elämän, ja sitten kävi näin. :P Etenkin se loppu on samalla niin ihana ja silti ihan äärimmäisen haikea. Osallistuu Väripalettiin intialaisella kullalla.



***



Rakennuksen ääriviivoja nakertavat liekit ja savu olivat kauan sitten tuntuneet todellisina luissa ja ytimissä, mutta unimaailmassa niiden merkitys on vähäpätöisempi, melkein olematon. Pelkkää harhaa.

Hän on katsonut saluunan tulipaloa lukuisia kertoja aiemminkin ja nähnyt edessään saman: Alaskan lumikenttien tyttären, jonka kylmyyttä ei riittänyt kuvaamaan kiivainkaan koillistuuli. Liekeillä ei ollut keinoa sulattaa jäistä sydäntä, mutta safiirisilmien katse pehmenee, kun naisenkädet kietoutuvat hänen karheiden sormiensa lomaan. He molemmat ajattelevat samaa.

Tosielämässä hän ei koskaan päässyt niin pitkälle.

”Kultu, minä –” Roope hengähtää, muttei tiedä mitä sanoa seuraavaksi. Hänellä olisi niin paljon kerrottavaa, palasia sydämestään jaettavaksi, mutta viimein tilaisuuden saadessaan hänen mielellään on otsaa pettää hänet niin.

Kultu ei kavahda hänen vaikenemistaan. Tämä painaa kätensä lämmön hänen poskeaan vasten, katsoo silmiin kuin näkisi hänet ensi kertaa. Sinä hetkenä näkeekin, hänen unessaan. Hetkessä, jonka todellisena kohtalona oli jäädä arvoitukseksi heille molemmille.

”Mikä kesti näin kauan?”

Roope ei saata katsoa apeaa hymyä, joka valtaa Kultun kasvot. Sanattomasti hän vetää tämän itseään vasten haudaten kasvonsa hiuksiin, joiden karheudesta ei ole vielä kokonaan kadonnut erämaan kosketus. Hän suutelee niiden kultaa ja miettii, miten erilaista se on kuin koskettaa maallista omaisuuttaan, joka mittaamattomuudessaan saa muut kateudesta kalpeiksi. Miksi, sitä hänen on nyt vaikea ymmärtää. Nyt se näyttäytyy hänelle pelkkänä multakokkareiden likaamana kissankultana.

Hänen sormensa silittävät suortuvia, joita hän ei aiemmin ole saanut vaalia eikä pitää omanaan. Verenpunaisiksi lakatut kynnet koskettavat hänen niskaansa, Kultun poskilta valuvat kyyneleet putoilevat hänen likaiseen kaulukseensa, eikä hän enää vain kuvittele tunnekuohun aikaansaamaa tärinää naisen hartioissa.

Olisiko Kultu todella itkenyt siten, hän huomaa ajattelevansa. Hänestä siinä on jotain selittämättömän kaunista.

Roope soimaa itseään yhdentekevyyksistä, joiden on antanut muodostua elämänsä sisällöksi. Ne ovat omalla tavallaan – säälittävinä yrityksinä – ruokkineet tyhjyyttä, joka ajoittain yhä nostaa päätään melkein unohdettuna. Yksinäisimmissä hetkissä se löytää tiensä hänen luokseen ilakoiden julmasti aikaa, joka on jo miltei ajanut hänen ohitseen. Aikaa sekä tähtiä, joiden merkitys oli täyttää yötaivas loistollaan, ei kirjoittaa siihen hänen kohtaloaan.

Ei myöskään heidän kohtaloaan.

Hänen viileänkultaisiin suortuviin hukkuvat kyyneleensä koostuvat kaipauksen lisäksi katkeruudesta.

Kun Roope vetää syvään henkeä aamun sarastaessa, vanhuuttaan ajoittain vapisevat sormet ovat pysähtyneet kasvojen ylle kuin yhä silitellen haamukosketuksen keveästi saluunoiden kauneinta satakieltä. Hän herää huoneessaan yksin, ja kontrasti on sanoinkuvaamattoman ruma verrattuna kaikkeen, jonka hänen on havahtumisen hetkellä annettava unohtua.

Ei hän silti milloinkaan unohda. Muistojen ja unien raja on häälyvä, ja se saa Roopen epävarmaksi. Pelkistä unista ei synny muistoja, mutta aina sillä ei ole niin suurta merkitystä. Unet puolestaan kietoivat tanssiinsa haaveet, joita hän on saanut vaalia jo pitkän tovin, liiankin pitkään.

Roope pyyhkäisee poskiltaan märät vanat ja torjuu mielestään tyhjyyden pitääkseen itsensä tolkuissa. Muuta hän ei voi, sillä ilman paatunutta sydäntään hän olisi altis unohtumaan ajatuksilleen. Niille on omat hetkensä, mutta hänen maailmassaan tunteet ja järki pidetään erillään. Raja on niin lähellä mustavalkoista, että häntä itseäänkin kauhistuttaa.

Painaessaan silmälasit nokalleen Roope kiroaa ääneti ja sanoitta. Hänen nuori itsensä oli katsonut Yukonin kirkkaimpiin safiireihin yhtä rikkumattomasti kuin hän nyt näkee edessään ikkunanraosta huoneeseen piirtyvät valokehrät. Vaikka hän nyt sulkisi silmänsä, ainoastaan pimeys tervehtisi takaisin.

Hän jos kuka tietää, että kultaa on monenlaista, eikä ole aikoihin osannut kaivata muuta kuin mitä on tarjota kolkon holvioven takana. Viileässä väriskaalassaan kolikkomeret tuovat mieleen auringon kanssa kilpailevat suortuvat, ja Roope yskäisee tukalan palan kurkustaan.

Muistojen kolhuisessa arkussa lepää hänen aarteistaan suurin ikivanhan pergamentin suojissa, toki hän sen tietää ja kokee hauraalla liekillä kytevää iloa, joka on tyystin toisenlaista kuin aikaisemmin tulipalon lailla riehunut ilo. Rakkaimmankin muiston vaaliminen on kuitenkin sillä hetkellä joutavuutta, minkä toteaminen tuntuu veitseniskulta keskelle hänen kivisydäntään. Hän palaa menneisyyteen toisena aikana, Roope lupaa itselleen ja keskittää huomionsa koviin, konkreettisiin aarteisiinsa vetäessään holvin oven kiinni perässään.


***


A/N2: Viimeistä kappaletta tarkentaakseni: kyseessä on siis Roopen ihan konkreettinen "muistojen arkku", joka pitää sisällään esineitä ja kaikenlaista muuta elämän varrelta, kuten myös pergamentinpalan, jonka sisällä on Kultun hiuskiehkura. Ensilantin tai hanhenmunahipun sijaan todellisuudessa se on rakkainta, mitä Roope omistaa. :P

« Viimeksi muokattu: 04.02.2019 01:07:00 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Helyanwe

  • ***
  • Viestejä: 124
Kultu/Roope osuu aina lähelle sydäntä, ja mun piti ihan oikeasti kommentoida tätä heti lukemisen jälkeen, muttaaah...

Lainaus
”Mikä kesti näin kauan?”
Niinpä, Roope, senkin vanha kitupiikki. :'( Tässä on käytetty tosi kaunista kieltä, varsinkin Kultun ja kultaisten hiusten kuvailun kohdalla.

Lainaus
Muistojen kolhuisessa arkussa lepää hänen aarteistaan suurin ikivanhan pergamentin suojissa, toki hän sen tietää ja kokee hauraalla liekillä kytevää iloa, joka on tyystin toisenlaista kuin aikaisemmin tulipalon lailla riehunut ilo.
Tähän kohtaan jäin hieman kiinni ja luin sen monta kertaa uudestaan. En tiedä, miten olit sen tarkoittanut tulkittavaksi, mutta minulle jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että juurikin se Roopen ilo siitä muistosta on haihtumassa ja jäljelle jää sellainen katkeransuloinen haavekuva.

Tykkäsin tästä hirmuisesti vaikka kommentti onkin vähän tynkä <3
"Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta on velvollisuus huomauttaa."

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia, Helyanwe! <3

Äh, tuo lause arkusta ja pergamenteista olisi ehkä sittenkin ollut hyvä tarkentaa vielä erikseen, mihin se viittaa. Tein siitä aiemmin maininnan tuohon koko tekstin loppuun, mutta syystä tai toisesta päätin sen sitten ottaa pois. Pitääpä laittaa siitä nootti, joka selkeyttää hieman ajatuksenjuoksuani. ^^" Kyseessä on siis Roopen ihan konkreettinen "muistojen arkku", joka pitää sisällääm esineitä ja kaikenlaista elämän varrelta, kuten myös pergamentinpalan, jonka sisällä on Kultun hiussuortuva, ja joka todellisuudessa on rakkainta mitä Roope omistaa. :P

Miten tuon lauseen sitten tulkitsisi: Roope tietää ettei se suurin aarteensa katoa mihinkään, ja vaikka se tuottaa iloa, vuosien varrella se on käynyt maltillisemmaksi tuoden samalla esiin sen karun tosiasian, että elämä on kulkenut eteenpäin ja muisto rakkaudesta hiipunut pienemmälle liekille. :D Tällaista ajattelin ja tulkintasi katkeransuloisesta haavekuvasta osui juurikin nappiin!

- Ayu

« Viimeksi muokattu: 12.05.2017 03:47:41 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 966
  • bannu by Ansa
Mitä väsyneet silmäni havaitsevatkaan, lisää Roope/Kultua, ah jes! Taas aivan todella kaunista kuvailua, en ymmärrä, kuinka saat muutamaan sanaan solmittua niin suurta muistotaakkaa. Roopan mietteet tuli kyllä hyvin esiin.
Lainaus
Hän suutelee niiden kultaa ja miettii, miten erilaista se on kuin koskettaa maallista omaisuuttaan, joka mittaamattomuudessaan saa muut kateudesta kalpeiksi.
Kulta, jota hän ei voi saavuttaa. Oi Roope, ehkä toisessa ulottuvuudessa sitten. Mutta miten hieno rinnastus tässä!

Lainaus
Hän herää huoneessaan yksin, ja kontrasti on sanoinkuvaamattoman ruma verrattuna kaikkeen, jonka hänen on havahtumisen hetkellä annettava unohtua
Tässäkin tulee tosi vahvasti esiin se tunne siitä, kuinka haluaisi vielä tarrautua kiinni siihen kauniiseen muistoon, mutta tietää, että sen on annettava mennä ja herätä todellisuuteen, jossa täytyy myöntää häviönsä.

En osaa sanoa mitään järkevää nyt, mutta tämä todella oli taas kaunis teksti. Otsikossa oli kivaa leikittelemistä tuon kultateeman kanssa! Jos tekee mieli kirjoittaa vielä lisää Roope/Kultua, niin meikäläinen on ainakin lupautumassa lukijaksi, suuri kiitos tästä! ^^
Matkaa lehtikasaan!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia, Grenade! <3

Nyyh, voi tuota Roopea ja noiden kahden onnetonta kohtaloa. Onneksi ankalla on edes muistonsa, joiden pariin uppoutua. D:

Tuntuu vähän, että ripottelin tuota kultaisuutta vähän joka paikkaan, jotenkin se vain tapahtui. Toki kyseessä oli värihaasteeseenkin osallistuminen, mutta silti. Kaiken lisäksi Kultukin sattuu olemaan kultaa ja kimallusta. :D Mielellään näistä kyllä kirjoittelee... Kiitoksia vielä! ^^

- Ayu

« Viimeksi muokattu: 12.05.2017 03:47:23 kirjoittanut Ayudara »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 648
Olen kevättalven ajan kuunnellut Holopaisen levyä Roope Ankan elämä ja teot. Musiikkivideolla pyörii Roopen ja Kultun tarina, jota olen pohdiskellut myös. Kaksi kylmää sydäntä, jotka ovat lämmenneet toisilleen, mutta eivät sitä näytä. Kiva kun kirjoittelit Ankoista.
« Viimeksi muokattu: 12.05.2017 09:12:17 kirjoittanut Fairy tale »

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitos kommentista, Fairy tale! ^^ Kyseinen levy on kyllä monessa suhteessa mestarillinen ja saa mielen voimaantuneeksi, samalla aikaa haikeaksikin. Oivallista sopivan tunnelman aikaansaamisen kannalta. 8)

- Ayu
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 777
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Mä en niinku ehkä kestä näitä sun Roope/Kultuja, koska ääää nää on toinen toistaan upeampia ♥ Ja tän lukeminen pisti mut herkistymään, oih ja voih. Sä handlaat tämän(kin) parin käsittelyn niin monesta eri näkövinkkelistä, että ihan kateeksi käy, ja oon niin iloinen, että hyödynnät kirjoitustaitojasi ahkerasti myös sen suhteen! 😊 Sun ficejä on aina ilo lukea ♥ (vaikka sydämestä kouraisisikin :D)

Oli mukavaa päästä lukemaan Roopen siitä herkemmästä ja hauraammasta puolesta, jonka hän yleensä niin taidokkaasti salaa. Sympatia veti omankin sydämen kurkkuun ruttuun, kun Roopen muistoja ja tuntemuksia on kuvattu niin upeasti ja kauniisti ♥ Tykkäsin myös siitä, miten paljon kultaa tekstiin oli ripoteltu eri muodoissaan, koska kyllä se vain passaa niin mainiosti näiden hahmojen kohdalla (ja otsikko täydentää sitä kokonaisuutta mukavasti). On ihan luontevaa, että Roopelle tärkeitä ja rakkaita asioita käsitellään kullan kautta, tavalla tai toisella.

Musta tuntuu, että aina sun ficejä luettuani tekee mieli palata lähdemateriaalinkin pariin, koska nyt sit haluan lukea tuon A/N:ssä mainitsemasi Don Rosan tarinan. Olen sen joskus aikoja sitten lukenut (varmaan joskus teini-iän puolella), enkä muista sisällöstä oikeastaan mitään, joten ois sitäkin suurempi syy syventyä siihenkin taas uudestaan.
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia, Larjus! <3 Roopen herkempi puoli pääsee harvemmin esiin, mutta sellaisten hahmojen kohdalla on ihanaa, kun niin vihdoin käy. On se raastavaa, kun Roopella on kaikkea, muttei kuitenkaan sellaista asiaa, jolla olisi valta tehdä onnelliseksi eri tavalla kuin maallisesta omaisuudesta iloitseminen. D:

Pitäisi itsekin paneutua uudelleen Rosan Roope-tarinoihin... En ole lukenut niitä vuosiin ja ficcienkin miljöö tapaa rakentua ulkomuistista. :D

- Mai
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka