Kirjoittaja Aihe: Berserk: Hän oli niitä kaikkia, S, Serpico/Farnese, 3x raapale  (Luettu 950 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 182
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Hän oli niitä kaikkia
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Berserk
Ikäraja: S
Paritus: Tulkinnanvarainen Serpico/Farnese
Genre: Tunnelmoiva draama

A/N: Tuli kirjoitettua pitkästä aikaa ja vaihtelun vuoksi raapaleita. Taivaankappaleet ovat lisäksi ihan liian inspiroivia. Kursivoitu hän viittaa Farneseen.



***



1.

Lipevät katseet tanssiaisten linnunradalla näkivät hänet tähtenä, joka saavuttamattomuudestaan huolimatta säkenöi toisten samankaltaisten keskuudessa. Hän jakoi valoaan vähin elkein välittämättä osakseen haalimistaan ihastuneista silmäyksistä.

Niiden motiivi ihailla tähtiä oli väärä. Ne halusivat omistaa kuin kalliin taideteoksen, himoitsivat kuin uutta sulkaa hattuunsa ja mitalia rintamukseensa voidakseen kertoa itsestään liioiteltuja tarinoita tähtien valloittajana.

Hänen ei tarvinnut kantaa huolta, mutta hän teki sitä siitä huolimatta. Ajoittain pääsi unohtumaan, että tähdellä oli omakin tahto, olkoonkin että sen huomasivat vain harvalukuiset niistä houkista, joiden silmät eivät väsyneet arvostelevasti tutkiskelemaan taivaankappaleiden kankaiden kudottua kirkkautta.

Eivätkä nekään koskaan nähneet tähteä itseään. Kaltaistensa parissa kirkkaus jäi vain pintapuoliseksi.


2.

Läheisille hän oli kalpea kuu, vaikuttavampien planeettojen radalta itsensä sivuun kiskonut öiden hiljainen valonlähde. Kuun oli helppo kätkeä itsensä pilviharson taakse ja olla vetämättä liiaksi huomiota itseensä.

Kenties hänet nähtiinkin arvokkaana sen sijaan mitä ei ollut. Ei sen, mitä olisi kenties voinut olla. Hän joutui tyytymään kalpeisiin säteisiinsä ja rajalliseen vuorovaikutukseen. Kuuta oli kovin vaikea huomata, ellei sitä todella katsonut.

Hän oli seurannut kuuta jo kauan, nähnyt eri puolet varjojen kanssa tanssijasta kuulaiden pilvien syleilijään. Hänestä kuu oli kauneimmillaan laulaessaan heleästi metsän puille. Monien mielestä taas silloin, kun se ei erottunut edukseen tai haitakseen.

Kuu ei halunnut muiden planeettojen unohtavan.


3.

Ajan jatkaessa kulkuaan hänen oli jatkuvasti hankalampaa muistaa aiempaa elämäänsä ilman aurinkoa.

Hän oli elänyt pimeässä, huomaamattomana tuulenvireenä kohmeisissa kiviseinissä. Säteet olivat kietoneet itsensä hänen ympärilleen ja kiskoneet valoon. Eikä hänen elämänsä koskaan sen jälkeen ollut entisenlaista.

Aurinko ei sallinut lämpönsä koskettaa ilman mahdollisuutta korventaa kasaksi tuhkaa. Kirkkaudessa piili vaaransa. Siksi hän ei lähestynyt liikaa, vaikka houkutus ajoittain riudutti mieltä ja ruumista niin, että lopulta hän tunsi turtuvansa. Juurettomana tuulena hän ei milloinkaan olisi aurinkonsa vertainen.

Vaan silti hänen sallittiin kulkea valonsäteiden seurana, käydä matkaansa auringonkehrän ympäröimänä, hänen kanssaan.

Tuuli puhalsi rakkauttaan taivaankaaren kauneimmalle sen huomaamatta, mutta se riitti hänelle.

« Viimeksi muokattu: 21.01.2019 00:24:07 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."