Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä. Enkä toki myöskään Liisaa Ihmemaassa, johon tässä viitataan.
Otsikko: Alas kaninkolosta
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: S
Genre: draama, mieto romantiikka
Summary: Äkkiä Luffyn mieleen tuli Usoppin kerran kertoma tarina kaninkoloon putoavasta tytöstä, joka pääsi mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin.
A/N: Mulla on nyt joku ihmeellinen käsinkirjoituspuuska menossa, joten tuntuipa omituiselta koko kirjoitusprosessi, mutta kaipa vaihtelu välillä virkistää jos vanhat tavat käyvät tökkimään. Tätä oli joka tapauksessa hauska kirjoittaa, vaikka en tiedäkään onko tässä päätä tai häntää tai ylipäänsä mitään pointin tapaista.
Inspiraatiorohtoja-haasteesta nappasin haasteen, jossa olisi skenaariona yllättävä kohtaaminen odottamattomassa paikassa, tunteina epätietoisuus, jännittyneisyys ja kosketuksennälkä, ja inspaa antavina sanoina tarttua, valo, pehmeä, juosta ja perhonen. Sehän kuulosti heti ihan Punk Hazardilta, joten sitä oli vaan pakko päästä fiilistelemään.
Osallistuu sen lisäksi myös Valloita fandom II -haasteeseen.
Alas kaninkolosta
Punk Hazard oli ylittänyt Luffyn kaikki toiveet. Sieltä löytyi lähes kaikkea, mitä seikkailunnälkäinen merirosvo suinkin rohkeni toivoa. Oli tulta ja jäätä, maukkaita lohikäärmeitä, hyytäviä lintunaisia – ainakin jos Usoppin kertomaan oli uskomista, mutta kaikki tiesivät tämän taipumuksen liioittelemiseen – ja kaiken lisäksi vielä kentaurejakin. Paikka oli loputtomien huikeiden seikkailujen aarreaitta. Miten monella muulla saarella muka saattoi pyydystää itselleen coolit takajalat ja päästä ratsastamaan krokotaurilla?
Hän oli varma siitä, ettei päivä mitenkään voisi muuttua paremmaksi, ellei hän sitten törmäisi valtavaan vuoreen valmiiksi paistettua lihaa, joka vain odottaisi löytäjäänsä ja syödyksi tulemista. Seikkailuista tapasi aina tulla nälkä eikä yksi lohikäärme ruokahalua kauan pidätellyt.
Mutta lihavuoren sijasta hän törmäsikin johonkin, mikä saattoi olla vieläkin parempaa ja mikä ei ollut edes käväissyt hänen mielessään. Ja kaikkein parhaat yllätykset olivatkin juuri niitä, jotka olivat niin yllättäviä, ettei niihin mitenkään olisi voinut varautua.
Hän näki pitkän, hoikan ja mustaan takkiin pukeutuneen hahmon niin kaukaa, ettei erottanut tämän kasvoja, mutta eräänlainen ilon ja jännityksen väristys kulki silti hänen lävitseen. Vaisto sanoi, että tämä oli hyvä juttu. Että hänen ei tarvinnut olla varuillaan – tyyppi ei tuntunut viholliselta. Eikä hänen vaistonsa juuri koskaan ollut väärässä.
Hän tarkkasi hahmoa kiinnostuneena krokotaurin kahlatessa lähemmäs. Tapa, jolla hahmo kantoi pitkää miekkaa hartiaansa nojaten, kutitteli muistia ja sanoi, että hän oli nähnyt saman joskus ennenkin.
Vielä lähemmäs.
Hahmo pysähtyi ja kääntyi katsomaan, jolloin valo osui tämän kasvoihin eikä hatun lipan varjo enää kyennyt kätkemään silmiä.
Silloin Luffy tunnisti hahmon. Siinä oli Trafalgar Law, mustana ja pitkänä ja voimakkaana niin häikäisevän valkoista lunta vasten, että silmiä särki. Lawin takki näytti siihen valkoisuuteen leikatulta reiältä, portilta johonkin tuntemattomaan, ja äkkiä Luffyn mieleen tuli Usoppin kerran kertoma tarina kaninkoloon putoavasta tytöstä, joka pääsi mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Hän oli sen jälkeen yrittänyt etsiä kaninkoloja toistaakseen tempun, mutta kolot olivat olleet niin pieniä, ettei hän voinut pudota niihin. Sanjin laittama mainio kanipata oli lääkinnyt hänen pettymystään tehokkaasti.
Hän ei tajunnut, miten ihmisiin voisi pudota niin kuin kaninkoloon, mutta yhtä kaikki hänen teki hirveästi mieli heittäytyä Lawin takkiin ja kokeilla olisiko sen toisella puolella jotakin mielenkiintoista. Vaisto sanoi, että niin voisi käydä, että Law olisi avain johonkin entistäkin jännittävämpään seikkailuun.
Hän oli myös hurjan iloinen siitä, että ylipäänsä näki Lawin jälleen. Hän oli sentään henkensä tälle velkaa, ja oli mahtavaa, että hän pääsi kiittämään näin pian.
Krokotauri tarpoi liian hitaasti. Luffy ei voinut odottaa enää kauemmin, vaan hyppäsi kyydistä ja sotkeutui saman tien takajalkoihinsa, jotka eivät ollenkaan totelleet häntä. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa pitää niille kurinpalautusta, joten hän vain lähti juoksemaan kinosten halki raahaten potkivia jalkoja perässään.
Pian hän jo seisoi Lawin edessä ja huomasi, ettei tämä näyttänyt ihan siltä kuin hän muisti. Law näytti vakavammalta ja kireämmältä, poissa oli se ivallinen hymy, jonka Luffy oli Sabaodylla nähnyt vähän väliä sekä huutokauppakamarilla että heidän mätkiessään merivoimia.
Kun Law pienen sananvaihdon päätteeksi lopulta hymyili hänelle, se oli hyvin aavistuksenomainen ja pehmeä hymy, joka oli tarkoitettu vain hänelle eikä esittänyt yhtään mitään. Se paljasti, että Law oli hyvillään siitä, että Luffy oli jäänyt henkiin.
Luffyn oli pakko tarttua rintaansa sydämen kohdalta ja painaa lujasti, koska oli varma siitä, että se paisuisi ja purskahtaisi ulos hänen rintakehästään. Tai ehkä hän saisi sydänkohtauksen? Sitäkö tällaiset tuskalliset jysähdykset kylkiluita vasten tarkoittivat?
No, Law oli lääkäri, joten ei hänellä varmaan olisi mitään hätää vaikka niin kävisikin.
Joka tapauksessa Lawin hymy palautti hänen mieleensä kaikki ne levottomat ajatukset, joita hän oli tullut ajatelleeksi yksinäisinä iltoina Ruskainalla. Hän oli kaivannut seuraa kovasti, vaikka harjoittelu olikin pitänyt hänet kiireisenä. Hänellä oli ollut ikävä kaikkia ystäviään, ja hän oli huomannut jatkuvasti pohtivansa, miten mukavaa olisi ollut vaikkapa halata jotakuta tai nukkua selkä selkää vasten jonkun kanssa. Siitä ajatukset olivat lipuneet sen miettimiseen, ketkä kaikki olivat viimeksi sattuneet koskettamaan häntä. Rayleighin iskut harjoittelun aikana ja Hancockin kyyneleiset, punastelevat syleilyt tämän hyvästellessä hänet eivät häntä paljon lämmittäneet.
Sitten hän oli tajunnut, että Law oli taatusti koskettanut häntä pelastaessaan hänen henkeään, vaikka hän ei sitä muistanutkaan. Hän oli hivellyt rintansa arpea nuotiota katsellessaan ja harmitellut sitä, ettei muistanut, koska sen hän tosiaan olisi halunnut muistaa. Hän oli jo Sabaodylla ajatellut, että Law vaikutti todella coolilta ja että olisi mukavaa tuntea tämä paremmin. Paljon paremmin.
Kaikki ne ajatukset ja tunteet tulivat takaisin kerralla ja voimalla, saivat hänet melkein horjahtamaan yllätyksestä ja täyttivät hänen vatsansa villisti lepattavilla perhosilla.
Hän käsitti, että ihmisiin saattoi kuin saattoikin pudota niin kuin satujen kaninkoloihin.
Kun Law myöhemmin ehdotti liittoutumista lupaillen siten sekä huikeaa seikkailua että seuraansa, tietenkin Luffy heittäytyi mukaan pää edellä ja hetkeäkään epäröimättä.
