Kirjoittaja Aihe: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 2/5  (Luettu 2200 kertaa)

beautifulcrime

  • mureneva rantakallio
  • ***
  • Viestejä: 146
  • We're all mad here
Ficin nimi: Kesän kukkia
Kirjoittaja: Beauti
Genre: draama
Hahmot: Lily(/James), Petunia/(Vernon)
Ikäraja: max. k-11
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa kaikki hahmot enkä tee tällä rahaa tai hyödy muutenkaan

A/N: Tämä on suhteellisen pieni projekti, joka kuitenkin alkoi jo aika kauan sitten. Halusin valita ajankohdan, josta ei ole paljon tietoa eikä ainakaan Lilyn kannalta. Ficci sijoittuu Lilyn ja hänen ikäluokkansa kesään kuudennen ja seitsemännen lukuvuoden välissä.


Kesän kukkia

1. luku

Lily katsoi hetken ympärilleen huoneeseensa, johon hän oli juuri siirtänyt matkalaukkunsa. Hän muisti, miten iso tapaus oli ollut jokaikinen vuosi saada se kannettua takaisin hänen huoneeseensa, kun hän palasi kesäksi Tylypahkasta. Siihen ei ollut tarvetta tänä vuonna. Täysi-ikäisenä noitana hänellä oli oikeus käyttää taikuutta koulun ulkopuolella. Se tuntui hänestä oudolta. Kaikkina aiempina kesinä hän oli joutunut luopumaan taikuudesta ympärillään ja nyt hän sai itse taikoa.

Tämä kesä tuntui muutenkin erilaiselta, Lily mietti heittäytyessään sängylleen. Se olisi ensinnäkin viimeinen kesä, jonka hän viettäisi täällä. Ensi vuonna hän olisi jo valmistunut Tylypahkasta eikä enää palaisi asumaan tänne. Sitten hän olisi täydellisesti osa taikamaailmaa. Tavallaan se tuntui hänestä hirveän surulliselta. Olihan Tylypahka erottanut hänet jästimaailmasta jo pitkään, mutta sen jälkeen kun koulu loppuisi, hän olisi aina vain vierailemassa, kun oli jästien parissa. Se erottaisi hänet hänen vanhemmistaan. Ja etenkin Petuniasta.

Petunia ei oikeastaan enää puhunut hänelle. Hänen siskonsa kyllä tervehti häntä, mutta minkäänlaisia suoria keskusteluja he eivät käyneet. Lily oli tullut tänään kotiin kesälomaksi eikä Petunia ollut edes ollut kotona. Sellaista se oli ollut jo viime kesänäkin. Siskolla oli omat ystävänsä, koulunsa ja elämänsä, johon Lily ei kuulunut enää. Lapsena he olivat olleet niin läheisiä, oikeastaan erottamattomia kaikista erovaisuuksistaan huolimatta. Ainoa eroavaisuus, joka oli tullut heidän väliinsä, oli se, että Lily osasi taikoa ja Petunia ei. Ja se väli oli kasvanut vuosi vuodelta. Ensimmäisinä kesinä he olivat vielä leikkineet yhdessä ja Petunia oli kerran tai pari kysynyt Tylypahkasta, mutta sitten välit olivat alkaneet kylmetä eikä Petunia halunnut kuulla sanaakaan hänen koulustaan, ystävistään tai taikuudesta.

Lily huokaisi itsekseen. Huone tuntui niin tyhjältä. Koko kesä tuntui niin tyhjältä. Hän ei tiennyt mitä tekisi näillä kahdella kuukaudella. Toki hän voisi opiskella ja lukea, mutta eihän kykenisi käyttämään koko kesäänsä siihen. Alice oli ehdottanut, että Lily voisi mennä käymään hänen luonaan, mutta Lily epäili, että hänen ystävänsä viettäisi kesänsä aika lailla kokonaan poikaystävänsä Frankin kanssa, paikassa tai toisessa. Lily yritti olla ajattelematta sitä, miten oli yleensä viettänyt kesänsä, koska se sai hänet vain enemmän surulliseksi. Pettymyksen tunne oli kuitenkin niin vahva, että sitä oli vaikea olla ajattelematta.

Siitä lähtien kun hän oli saanut tietää olevansa noita, hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan kotikaupungissaan Severuksen kanssa. He olivat kävelleet pientä kaupunkia ympäri ja jutelleet kaikesta, lähinnä taikuudesta. Lily oli kysellyt joskus Severuksen perheestä, mutta ne keskustelut olivat aina jääneet lyhyiksi. Hän oli kuitenkin nauttinut heidän viettämästään ajasta ja oli lukenut pitkään Severuksen parhaaksi ystäväkseen. Viime lukuvuoden aikana hän oli kuitenkin joutunut pettymään pahan kerran. Se poika, jonka hän oli tuntenut, oli kadonnut jossain välissä. Severus oli aina ollut synkänpuoleinen, mutta lopulta hänen ja hänen kavereidensa viehtymys pimeään taikuuteen oli ollut Lilylle liikaa. Viimeinen tippa oli sana “kuraverinen”. Sitä sanaa Severus oli hänestä käyttänyt eikä Lily enää voinut katsoa Severuksen tapoja läpi sormiensa. He eivät vain voineet olla enää ystäviä.

Taikamaailma oli muutenkin peloissaan. Outoja sattumuksia, huhuja pimeyden velhoista. Puhetta henkilöstä nimeltä lordi Voldemort. Osa luihuisista, jotka kannattivat häntä, kutsuivat itseään kuolonsyöjiksi. He olivat kaikki Severuksen kavereita. Inhottavia tyyppejä kaikin puolin, osa suorastaan väkivaltaisia, toiset vähintäänkin lipeviä. Lily oli luullut Severusta paremmaksi. Lily oli tuntenut hänet. Severus oli tavattoman älykäs, hänellä oli kuiva huumorintaju ja jos hänet sai hymyilemään, oli se paras tunne maailmassa. Severus, jonka hän tunsi, ei ollut paha.

Lily mietti alakuloisesti, että joutuisi viettämään kesänsä yksin tässä pienessä kaupungissa. Se sai hänet kaipaamaan Tylypahkaa.

***

Seuraavana aamuna Lily oli ensin viettänyt pitkän tovin suihkussa yrittäen nauttia siitä ja kuivannut sitten hiuksensa kätevällä loitsulla. Sitten hän oli etsinyt mukavat jästivaatteet kaapistaan ja suunnannut aamiaiselle. Alakerrassa oli hiljaista. Yleensä sunnuntaiaamuisin radio oli päällä ja isä luki keittiössä sanomalehteä. Tällä kertaa ainoa, joka oli keittiössä oli Petunia.

“Huomenta,” Lily sanoi yrittäen kuulostaa huolettomalta. Petunia nyökkäsi hänelle vastaukseksi.

“Missä isä ja äiti ovat?” Lily kysyi kaataessaan itselleen teetä.
“Rouva Fletcher kutsui heidät brunssille,” Petunia sanoi lyhyesti viitaten päällään heidän naapureihinsa päin.
“Okei.”

Lily voiteli paahtoleipänsä vadelmahillolla ja istui Petuniaa vastapäätä pyöreän pöydän ääreen. Hän katseli siskoaan, joka esitti lukevansa sanomalehden otsikoita. Milloin heistä oli tullut tällaisia?

“Mitä ajattelit tehdä tänä kesänä?” Lily kysyi.
“En mitään, mikä kiinnostaisi sinua,” Petunia tuhahti.
“Miten niin?”
“Pyörit kuitenkin koko kesän sen Kalkaroksen pojan kanssa kaupungilla,” Petunia sanoi. Lily puri huultaan, kun kuuli Petunian mainitsevan Severuksen.
“Me ei oikeastaan olla enää kavereita. Minä ja Severus,” hän sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Se oli ensimmäinen kerta, kun Petunia nosti katseensa sanomalehdestä.
“Ryppyjä rakkaudessa?”
“Ei se ollut mitään sellaista. Me ollaan vaan kavereita, tai siis oltiin,” Lily selitti.

“Ajattelin pyöräillä tänään rannalle,” Petunia sanoi silmäiltyään hetken Lilyä.
“Saanko tulla mukaan?” Lily kysyi varovasti.
“No, en minä kai sinua voi kieltääkään,” Petunia sanoi pyöräyttäen silmiään.
Lily otti sen myöntävänä vastauksena.

***

Rannalla oli tuulista ja Lily oli iloinen, ettei ollut pukenut mekkoa päälleen. Hän oli tyytynyt puolipituisiin farkkuihin ja mukavasti pyöräillessä lepattavaan neuleeseen. Ei ollut muutenkaan aivan kesän lämpimin päivän, mutta tämä riitti ihan hyvin Lilylle.

Petunia oli kävellyt vähän etäämmälle hänestä. He seisoivat nurmella hiekkarannikon vieressä keräilleet kukkia. Ne olivat aika vaatimattomia, mutta Lilyn mielestä ne kuitenkin olisivat sievä lisä ikkunalaudoille. Tätä he olivat tehneet pienestä pitäen yhdessä. Kukkien kerääminen oli tuntunut aina sopivalta heille, olihan heidät molemmat nimetty niiden mukaan. Lily harppoi siskonsa luo.

“Montako kimppua ajattelit, että me kerätään?” hän kysyi Petunialta.
“Muutama ainakin vielä. Äidillä on aina paljon pieniä maljakoita,” Petunia sanoi melkein hyväntuulisesti.
“Se on kyllä totta,” Lily myönsi ja katsoi kolmea pientä kimppua kädessään. Hän oli huomaamattomasti taikonut pienet narut niiden ympärille.

He jatkoivat kukkien poimimista hiljaisuudessa, mutta Lilysta tuntui, että Petunia katseli häntä aina välillä. Lily kyllä ymmärsi, miksi. He näkivät niin harvoin toisiaan, että oli vaikea muistaa, miltä toinen tarkkaanottaen näytti, varsinkin kun murrosikä oli tuonut muutokset mukanaan. Heidät kyllä varmasti tunnisti siskoksiksi, mutta eivät he toistensa peilikuvia olleet. Lilyn hiukset olivat punertavat, kun taas Petunian tummanruskeat. Petunia oli häntä selvästi pidempi ja hänen kasvonsa olivat kapeammat. Ylipäätään hänen siskonsa oli aika laihan näköinen. Petunia oli myös lisännyt huulipunaa huulilleen ja sulkenut hiuksensa soljella.

“Miten koulussa meni?” Lily kysyi rikkoakseen hiljaisuuden.
“Tavallisesti,” Petunia vastasi.
“Pakkohan siellä nyt jotain mielenkiintoista on ollut tapahtua,” Lily sanoi ystävälliseen sävyyn.
“Se on koulua, ei siellä mitään tapahdu,” Petunia sanoi ja loi ikävän katseen Lilyyn, joka ymmärsi jättää aiheen siihen.

Lily viimeisteli vielä yhden kimpun ja katseli niitä tyytyväisenä. Äiti tykkäisi kyllä niistä.

“Lähdetään kotiin,” Petunia sanoi yllättäen kireällä äänen sävyllä.

Petunia ei puhut mitään koko kotimatkalla eikä sen jälkeen koko päivänä Lilylle.

***

Lily löysi itsensä jälleen makaamasta pedatulta sängyltään. Hän oli noussut ylös, syönyt aamiaisen, harhaillut vanhempiensa talossa ja päätynyt loikoilemaan sängylleen. Hän oli yrittänyt lukea hetken muodonmuutosten kirjaa, mutta lukeminen tuntui vain harvoin näin vaikealta. Hän tarvitsi ihmisiä. Hän halusi puhua ja jakaa ajatuksia. Tai olla ihan vain hiljaa. Hän kaipasi seuraa.

Oli kulunut jo viikko. Petunia ei ollut puhunut hänelle sitten ensimmäisen aamupäivän. Alice oli lähettänyt hänelle yhden kirjeen. Molemmat Jamesin lähettämät kirjeet lojuivat avaamattomina hänen pöydällään. Poika oli edellisenä kesänä alkanut lähettää niitä hänelle ja silloin se oli ärsyttänyt häntä suunnattomasti. Koko kouluvuoden James oli yrittänyt saada häntä lähtemään ulos kanssaan, mutta Lily ei ollut voinut katsoa hänen ylimielistä naamaansa. Mutta sentään James kirjoitti. Sentään joku kaipasi häntä.

Lily nousi ylös sängyltään ja nappasi kirjeet pöydältä. Hän istui sänkynsä reunalle ja avasin ensimmäisen.

Rakas Lily,

tiedän, että koulu loppui vasta eilen, mutta kaipaan jo sinua. Tuntuu niin omituiselta, etten näe tänään sinun kasvojasi, niin kuin olen nähnyt lähes joka päivä viime syyskuusta lähtien.

Et vastannut viime kesänä kirjeisiini, mutta voin vakuuttaa, etten ole siitäkään huolimatta unohtanut sinua. Sirius kyllä jaksaa nauraa minulle, mutta minulle on tärkeää, että tiedät minun ajattelevan sinua.

Sirius on vanhempieni luona ainakin osan kesästä. Hän on kyllä puhunut asunnon hankkimisesta, mutta ei ole sellaista vielä ainakaan onnistunut saamaan. Minusta on kyllä mukavaa, että hän on täällä ja vanhempani ymmärtävät hänen tilanteensa hyvin. Hän ei ole vieläkään kovin suosittu Mustien keskuudessa.

Jätän tämän tällä kertaa tähän. Halusin vain toivottaa sinulle hyvää kesää.

Sinun,

James


Lily luki kirjeen muutamaan otteeseen ennen kuin kaatui jälleen selälleen sängylle. Hän ei oikein koskaan ollut erityisemmin pitänyt Jamesista. Poika kyllä osasi olla mukava, jos halusi, mutta usein hänen huonommat puolensa olivat esillä. James oli kohdellut varsinkin Severusta erittäin kurjasti kaikkien kuuden vuoden aikana. Älykäs hän kyllä oli. Ja lojaali. Hän ei ollut koskaan nähnyt, että James olisi jättänyt ketään ystävistään pulaan. Eivätkä ne kaverit kovin pahoja olleet. Sirius oli ihan hauska ja Peter kohtelias. Remuksen Lily laski myös omaksi ystäväkseen.

Se oli kyllä jäänyt hyvin hämäräksi, miksi James oli iskenyt silmänsä juuri Lilyyn. Jos Lilyltä olisi kysytty, minkälaisista tytöistä James Potter piti, niin hän ei olisi ollut sillä listalla. Hän oli liian vastuuntuntoinen ja tavallinen. Hän ei ollut yhtään jännittävä. Ja James tarvitsi aina jotain jännittävää elämäänsä. Ensin Lily oli luullut, että kyseessä oli ollut jonkinlainen veto tai vitsi, varsinkin kun hän oli käyttäytynyt aina varsin kylmästi Jamesia kohtaan. Ja sitten hän oli ajatellut, että se oli joku ohimenevä ihastus. James kuitenkin kirjoitti hänelle edelleen, vuosi myöhemmin.

Lily luki vielä läpi toisen kirjeistä, josta Jamesin huumorintaju paistoi hiukan enemmän läpi. Sitten hän teki päätöksen, kaivoi sulkakynänsä esiin ja alkoi kirjoittamaan.



A/N: Pitkä aika siitä onkin jo, kun olen viimeksi mitään tästä fandomista kirjoittanut, mutta kiva palata takaisin juurille. Kommentit pelastaisivat päiväni.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017 05:53:20 kirjoittanut beautifulcrime »
I hope that you catch me,  
                                        'cause I'm already falling

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 017
Vs: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 1/5
« Vastaus #1 : 09.03.2017 10:44:51 »
Oi, mahtavaa, ficci Lilystä ja Petuniasta! Jään innolla seurailemaan, ensimmäinen luku on tosi kiva! Ihana kesätunnelma, hyvät jännitteet ja mielenkiintoinen alkutilanne. Mitä muuta voisi toivoa. No, tietysti Lily/Severusta, mutta se ei taida olla tämän ficin pointti ;D. Toivon kyllä, että Severus tarinassa vielä vilahtaa, kirjoitit hänestä niin upeasti:

Lainaus
Severus oli tavattoman älykäs, hänellä oli kuiva huumorintaju ja jos hänet sai hymyilemään, oli se paras tunne maailmassa. Severus, jonka hän tunsi, ei ollut paha.
<3

Ja jaksan kyllä uskoa, että Severus ficin edetessä on ainakin Lilyn ajatuksena läsnä oleva asia - ainakin tämä aloitusluku antaa kuvan siitä, että ystävyyden menetys oli Lilylle iso isku (tietenkin). Toki, mistä sitä tietää, ehkä James saa hänet nopeasti toisiin aatoksiin... mitä en paatuneena L/Sev -shipperinä tietenkään toivo :'D.

Petuniasi on tosi kiva! Ristiriitainen, epävarma, mielenkiintoinen. Odotan innolla, millaisen roolin hän saa tarinan edetessä!

Oikeinkirjoituksesta yksi asia: Repliikeissä pilkku tulee vasta lainausmerkin jälkeen, siis näin:
"Lähdetään pois", Petunia sanoi.
Muuten tekstiä on tosi miellyttävää lukea!

Jee, jään odottelemaan seuraavaa lukua! Mahtava sukeltaa kesäfiilikseen näin maaliskuussa. Ja ai niin, vielä yksi juttu! Tuli hyvä mieli siitä, että Lily ajatteli Peterin olevan kohtelias. Usein kelmificeissä pistää silmään se, että Peter kuvataan tyhmänä tai ilkeänä. Mutta tuskin kelmit olisivat hänen kanssaan hengailleet, jos pojassa ei olisi ollut mitään hyvää.

Kiitos!

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 653
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Vs: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 1/5
« Vastaus #2 : 09.03.2017 19:38:52 »
Tämäpäs vaikuttaa mielenkiintoiselta! Lilyn ja Petunian sisarussuhde on minusta kiintoisa, ja on varmasti kiehtovaa lukea heidän nuoruudestaan ja siitä, miten heidän ilmeisen läheinen suhde alkoi rakoilla juurikin tuon Lilyn noituuden takia. Olisi mielenkiintoista lukea lisää Petuniasta sekä hänen ajatuksistaan ja tuntemuksistaan siskonsa taikamaisuutta kohtaan.

Lainaus
Petuniasi on tosi kiva! Ristiriitainen, epävarma, mielenkiintoinen. Odotan innolla, millaisen roolin hän saa tarinan edetessä!

Juuri näin!

Tuo Petunia/Vernon-paritus kiinnostaa, olisi mielenkiintoista lukea heidän ensikohtaamisestaan. :)

Jään seurailemaan, mitä tuleman pitää. :) Tämä luku oli oikein sopivan pituinen ja tykkään myös nimestä, se on tosi suloinen! :)

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 375
  • ava by raitakarkki
Vs: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 1/5
« Vastaus #3 : 10.03.2017 12:04:04 »
Tää vaikuttaa kivalta ficiltä :)

Lilyn ja Petunian sisarussuhde on mun mielestäni mielenkiintoinen, kun he selvästi välittävät toisistaan, mutta heidän välillään on liikaa kaunoja ( Petunian osalta ainakin ) että he voisivat sopia. Petuniakin ilmeisesti haluaisi viettää enemmän aikaa Lilyn kanssa, mutta kaikenlainen vihjailu epätavallisesta ja erikoisesta saa Petunian suuttumaan.

Tekemisen ja seuran puutteessa Lilylle kelpaa Jamesinkin seura. Voin jo kuvitella Jamesin innostuksen kun Lily kerrankin vastaa hänen kirjeisiinsä :D

Minäkin toivon että kirjoitat myös Petunian näkökulmasta ;)

beautifulcrime

  • mureneva rantakallio
  • ***
  • Viestejä: 146
  • We're all mad here
Vs: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 1/5
« Vastaus #4 : 01.06.2017 05:53:08 »
Rowena Tämä sisarsuhde on pitkän aikaa mietityttänyt itseäni ja kesäfiiliksissä tämän aloittelikin. Jotenkin sopii itselle parhaaksi ajankohdaksi sijoittaa tarinoita. Lily ja Severusta ei tosiaan parituksena ole luvassa, mutta toki heidän välinsä näkyvät taustalla. Kiitos paljon kommentista!

Hopeakettu Petunia jää jotenkin varsinaisissa kirjoissa aika mysteeriksi, joten hänestä on mukava tehdä oma versionsa ja Vernon totta kai mahtuu myös kuvioon. Heitä on hauska ajatella varsinkin nuorina. Kiitos paljon!

maigaro Katsotaan miten käy Petunian näkökulman kanssa (en sulje kokonaan pois, mutta mulle itselle tämän on aikalailla Lilyn tarina). Kiva kuitenkin, että pidit ja paljon kiitoksia kommentista!

A/N: Tässä kävi niin, että yliarvioin vapaa-aikani määrän, mikä on siis ollut olematon ja vaikka tämä toinen luku on ollut oikeastaan tämän koko välin kehitteillä niin sen kokoonsaamisessa kestikin sitten aikaa. Ja viimeisen kuukauden olen ihan rehellisesti joutunut viettämään opiskelujen parissa. No, siinä oli kootut selitykset siitä, miksi tässä kesti näin kauan. Mutta nyt on kesä ja pitäisi ainakin olla aikaa ja tämän tarinan teema sopii siihen täydellisesti, eli yritän vältellä tällaisia välejä :D


2. luku

Lily ei oikeastaan kuunnellut äitiään, kun tämä höpötteli samalla kuin pesi keittiön pintoja. Hänen äitinsä oli sellainen. Hän puhui koko ajan ja suurimmaksi osaksi varmaankin itselleen. Hän ei edes olettanut Lilyn vastaavan. Sen verran Lily oli kiinnittänyt huomiota, että kyse oli enimmäkseen siitä, mitä heidän naapurinsa ja sukulaisensa olivat tehneet. Isoin skandaali tuntui olevan, että heidän serkullaan oli ilmeisesti tatuointi ja poika riiteli nyt siitä vanhempiensa kanssa.

Oli kestänyt yli puolen päivän ennen kuin Lily oli jaksanut nousta sängystään ylös. Petunia oli lähtenyt ovesta ulos juuri, kun Lily oli tullut rappusia alas huoneestaan. Pieni ääni Lilyn sisällä oli huokaissut pettymyksestä sen nähdessään. Jälleen yksi päivä tässä talossa eikä hän tiennyt, mitä tehdä. Jo kolmen viikon ajan hän oli lähinnä ollut kotona ja toisinaan käynyt lähikaupassa ostamassa jäätelöä ja yhden jästilehden. Hän oli huomaavinaan painostavan ilmapiirin jopa jästien lehdissä. Ihmeellisiä katoamisia ja huolestuneita puheenvuoroja, joissa kerrottiin väkivaltatilastoista. Lily ei voinut olla tuntematta puristusta sisuskalujensa ympärillä, kun hän luki niitä uutisia. Ne olivat viestejä taikamaailmasta eivätkä ne kuulostaneet ollenkaan lupaavilta. Hänestä tuntui kuin tumman varjo olisi liikkumassa hitaasti koko hänen maailmansa ylle.

Hänen äitinsä ei tiennyt mitään tästä. Äiti oli perustavanlailla iloinen ihminen. Sillä tavalla hänet oli rakennettu. Rakastavaksi, hymyileväksi ja lämpimäksi. Ja ainoa asia, josta äiti osasi olla huolissaan olivat hänen lapsensa, joista hän oli tavattoman ylpeä. Muuten hänen elämänsä pyöri samojen rutiinien ympärillä kuin aina ennenkin. Se tuntui kuitenkin Lilystä turvalliselta. Sitä kukaan ei voisi ottaa pois häneltä.

”Kenelle sitä kirjoitat?”

Lily hätkähti herätessään ajatuksistaan suoraan hänelle kohdistettuun kysymykseen. Hän vilkaisi pergmanttiaan, jolla oli jo muutama kappale tekstiä. Se oli osoitettu Jamesille.

”Kaverilleni vain,” Lily sanoi ja kohautti olkapäitään. Hän oli jatkanut Jamesille vastaamista, koska ei tiennyt, mitä muutakaan kesällään tekisi. Pikkuhiljaa kirjeet olivat alkaneet pidentyä ja Lily oli huomannut molempien kirjeiden syvenevän. James oli edelleen hiukan liian kohtelias, mutta Lily tunsi ensimmäistä kertaa näkevänsä pojan oikean luonteen tämän ärsyttävän olemuksen takana. Ja se luonne oli älykäs ja välittävä. Lily oli juuri kirjoittanut huolestaan velhomaailmaa kohtaan. Siitä miten uhka yletti jo jästimaailmaan asti. He olivat jo sivunneet aihetta aikasemmin ja tuntui hyvältä, että hän pystyi jakamaan huolensa jonkun kanssa. Alice oli toki huomannut saman, mutta heidän välisensä kirjeet olivat kepeitä eikä Lily halunnut kirjoittaa aiheesta hänelle. Eikä koko kaupungissa ollut ketään, kenelle hän olisi voinut puhua asiasta.

”Haluatko vielä jotain aamiasta vai kenties jo lounasta?” äiti kysyi huvittuneena.

Lily pudisti päätään ja syventyi jälleen kirjeeseensä.

***

Ilta-aurinko paistoi vielä takapihalle ja Lily oli kääntänyt tuolinsa sitä kohti. Hän oli sulkenut silmänsä ja oranssi, lämmin valo paistoi hänen silmäluomiensa läpi. Päivä oli ollut tukahduttavan kuuma, mutta nyt ilma oli täydellinen. Kaikki tuntui niin tyyneltä ja rauhalliselta. Päivän hän oli viettänyt sisällä kirjoittaen liemien kesäprojektiaan, joten hän tunsi ansaitsevansa tämän hetken.

Hän kuuli takapihan oven aukeavan, mutta ei avannut heti silmiään. Sitten hän kuuli, että joku liikutti yhtä tuoleista ja avatessaan silmänsä hän sanoi huomata Petunian tulleen hänen viereensä. Sisko ei sanonut mitään, laittoi vain tuolin paikalleen ja istui. Tytöllä oli päällään kevyt vaaleankeltainen kesämekko ja jalassaan sievät sandaalit. Hiukset olivat olkapäillä, mutta hiuspanta piti ne pois silmiltä. Hetken katsottuaan Lily huomasi siskon silmät. Ne olivat selvästi itkeneet.

”Petunia,” Lily sanoi hiljaa.
”Älä. Älä sano mitään,” sisko vastasi ääni murtuen ja katsoi kohti taivasta. Lily pysyi hiljaa. Sen hän oli oppinut. Jos hän halusi Petunian seuraa, oli hänen seurattava siskonsa ohjeita. Muuten tämä lähtisi epäröimättä. Pitkän tovin he istuivat siinä hiljaa vierekkäin.

”Meillä oli riita,” Petunia sanoi sitten hiljaa, selvästi yrittäen pidätellä kyyneleitään. Lily ei tiennyt, kenestä hän puhui, mutta pelkäsi kysyä, koska ei halunnut Petunian lähtevän. Sisko hengitti syvään ja jatkoi sitten:
”Minulla ja Vernonilla. Hän on poikaystäväni.”

Lily katsoi siskoaan häkeltyneenä. Hän ei ollut tiennyt Petunian seurustelevan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan koko pojasta.
”Meidän piti nähdä tänään, mennä ehkä rannalle yhdessä illalla hänen töidensä jälkeen. Vernon on töissä isänsä firmassa kesäisin,” Petunia jatkoi. ”Ja minä odotin häntä toimiston ulkopuolella, mutta hän ei ilmestynyt. Ja sitten kun olin jo kävelemässä kotiin, näin hänet kavereidensa kanssa syömässä pikaruokalassa. Ja sitten me riitelimme. Olin tietenkin vihainen, koska hän oli unohtanut minut. Ja Vernon sanoi, että jos en kerran jaksa odotella, niin ehkä minun ei sitten pitäisi. Olla yhdessä hänen kanssaan nimittäin. Sanoi se paljon muutakin ja minä myös. Ja nyt me ei varmaan enää seurustella.”

Lily katsoi säälivästi siskoaan ja yritti hakea lohduttavia sanoja suustaan. Tämä oli enemmän kuin mikään, mitä Petunia oli kertonut hänelle moniin vuosiin. Ainoa asia, mitä Lily osasi kysyä oli kuitenkin yksinkertainen.
”Rakastatko sinä häntä?” Ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Petunia oli istunut hänen viereensä, sisko katsoi häntä.
”Kyllä, kyllä minä häntä rakastan. Me olemme kuitenkin olleet jo puoli vuotta yhdessä. Vernon ymmärtää minua,” Petunia sanoi.
”Sitten te voitte selvittää sen. Ihmiset riitelevät. Ei se tarkoita sitä, etteivätkö he rakastaisi toisiaan,” Lily sanoi ja hymyili pienesti. Hänen siskonsa oli rakastunut. Se lämmitti hänen sydäntään. He eivät olleet pystyneet jakamaan tällaisia asioita sitten lapsuuden.

”En ole kertonut vanhemmillemme vielä hänestä. Ehkä kerron syksyllä, jos me vielä seurustelemme ja tuon hänet illalliselle,” Petunia huokaisi. Lily ei voinut olla huomaamatta yhtä sanaa: syksyllä. Silloin Lily olisi jo takaisin Tylypahkassa. Ja se olikin varmasti Petunian tarkoitus. Lily herättäisi liian paljon kysymyksiä. Ei hän ollut sellainen ihminen, jonka Petunia olisi ensimmäisten joukossa halunnut esitellä poikaystävälleen.

”Hän on hyvä mies. Voimakastahtoinen ja työteliäs. Sellainen kuin ihmisen pitää ollakin. Hyvä, tavallinen mies,” Petunia sanoi ja pyyhki silmänsä vielä kerran. Sitten hän hiljeni ja Lily näki hänen kasvojensa kovettuvan kuin kuori olisi peittänyt ne. Hetki oli ohi. Vielä vähän aikaa he istuivat siinä hiljaisuudessa, mutta sekin meni rikki.
”Menen nukkumaan,” Petunia totesi sitten ja nousi tuolistaan. Lily kuuli oven kolahtavan takanaan, kun hän itse siirsi katseensa laskevaan aurinkoon.

Voimakastahtoinen ja työteliäs. Hyvä, tavallinen mies. Niin Petunia oli sanonut. Lily mietti, kykenisikö hän itse elämään sellaista elämää. Tavallista ja rauhallista. Tuskin. Kun pimeys laski varjoaan hänen maailmansa ylle, hän tiesi, ettei voisi olla toimimatta, kun sen hetki tulisi.

***

Lily hymyili pehmeästi nähdessään pöllön ikkunansa ulkopuolella. Hän tunnisti sen jo. Kirje oli Jamesilta. Hän nousi työpöytänsä äärestä ja kurottautui avaamaan huoneensa ikkunan. Komea sarvipöllö lenähti suoraan lintuhäkin päälle ja Lily seurasi sitä. Hän irroiti ensin kirjeen sen jalasta ja antoi sitten sille pari pussista muutaman pöllökarkin, jotka lintu otti tyytyväisenä vastaan.

Lily heittäytyi sängylleen ja avasi kirjeen rauhallisesti, kuin nautiskellen. Ensimmäiset kirjeet hän oli avannut melkein vastahakoisesti, epäuskoisena siitä, että oli oikeasti lukenut ne. Seuraavaksi hän oliollut innostunut ja hotkinut ne saman tien. Ne olivat tuntuneet ainoalta pakotieltä siitä pikkukaupungista, jossa hänen vanhempansa asuivat. Silloin hän oli ollut epätoivoisena niiden tarpeessa. Nyt hän hengitti syvään ja luki keskittyen kirjeen sana sanalta.

Lily hymähti parille imartely-yritykselle, jotka James oli ensimmäiseen kappaleeseen sujauttanut. James kirjoitti, että ministeriössä oltiin kuulemma huolestuneita pimeyden voimien noususta, mutta he yrittivät pitää sen salassa, jotta paniikki velhojen ja noitien keskuudessa ei leviäisi. James oli kuullut tästä vanhemmiltaan, tosin hänkin vain salakuuntelun kautta. Lilyä asia mietittytti yhtä paljon kuin poikaakin. Hän oli koko ajan kuvitellut tilanteen olevan hallinnassa, vaikka epämiellyttäviä tapauksia olikin sattunut. Tämä tieto sai hänet epäröimään asiaa.

Jamesin seuraavat sanat kuitenkin vakuuttelivat hänelle, että ministeriöllä oli niin paljon valtaa, että todellista uhkaa ei olisi. Ja hän ainakin olisi valmis taistelemaan, jos sille olisi tarvetta. Ei olisi mitään syytä pelätä pahinta, koska mitään merkkejä siitä, että pimeyden velhot olisivat oikeasti niin järjestäytyneitä, että heistä olisi isompaa harmia. Lily arvosti sitä, että James halusi lohduttaa häntä, vaikka tiesikin, että ei poikakaan aivan niin positiivisesti ajatellut.

Haikeasti hän hymyili lukiessa viimeisiä sanoja ”Sinun, James”. Voisiko todella olla niin? Olisiko mahdollista, että tämä ärsyttävä poika, joka oli kysynyt häntä jatkuvasti ulos ja liiallisuuksiin yrittänyt miellyttää, olisi sittenkin hänelle sopiva? Lily pudisti päätään ja ravisteli ajatuksen ulos itsestään. Sitten hän huolellisesti asetteli kirjeen pöytälaatikkoonsa kaikkien muiden kirjeiden päälle ja sulki sen sinne. Hän halusi pohtia kirjettä hetken ja vastata, kun tiesi, mitä halusi sanoa. Sen miettiminen saisi päivän tuntumaan niin paljon kevyemmältä.


A/N: Tällaista kuuluu Lilyn kesään, mites nuo kommentit?
I hope that you catch me,  
                                        'cause I'm already falling

Fiore

  • Vieras
Vs: Kesän kukkia (K-11) Lily, Petunia | draama | luku 2/5
« Vastaus #5 : 01.06.2017 21:11:22 »
Ei hitsi, tää vaikuttaa todella kiintoisalta ficiltä! ;D

Vaikka en Lilystä ole koskaan tykännytkään, niin houkutteleva otsikko sai mut klikkaamaan tätä. Tykkään miten kuvailet Lilyn ja Petunian sisarussuhdetta. Selkeästi huomaa, että he ovat joskus olleet läheisiä. Petunia on kuvailtu todella kivasti, epävarma mutta kuitenkin salaperäinen.

Lainaus
”Älä. Älä sano mitään,” sisko vastasi ääni murtuen ja katsoi kohti taivasta. Lily pysyi hiljaa. Sen hän oli oppinut. Jos hän halusi Petunian seuraa, oli hänen seurattava siskonsa ohjeita. Muuten tämä lähtisi epäröimättä. Pitkän tovin he istuivat siinä hiljaa vierekkäin.

Tästä kohdasta tykkäsin. Jotenkin niin kaunis ajatus, että molemmat sisarukset vain istuvat hiljaa vierekkäin tuijotellen jonnekkin kaukaisuuteen. Näiden kahden sisarussuhde on jotenkin ihanan ristiriitainen, että pakostakihan se tuppaa kiinnostamaan!

Tuleehan jatkoa piakkoin? ;)
« Viimeksi muokattu: 02.06.2017 13:21:52 kirjoittanut Fiore »