Ficin nimi: Ne hiipivät seinillä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Killing Stalking
Ikäraja: S
Paritus: Taustalla Sangwoo/Yoonbum
Genre: Angst, mikälie, lievä horror?
Summary:
Ne eivät pidä ääntä, mutta näkyvät sitäkin enemmän.A/N: Yölliset kirjoitusinspiraatiot ovat ihania.
En tiedä kipaisiko tämä hieman pikkuisen kauhun puolella, mutta ei se sinänsä tarkoituksellista ollut. Osallistuu
Väripalettiin laivastonsinisellä ja
Luonnonilmiöihin varjoilla.
***
Ne eivät pidä ääntä, mutta näkyvät sitäkin enemmän. Yoonbum hytisee kellarin lattialla, vaistomaisesti tuntee halua paeta, kunnes lopulta ymmärtää vaiteliaat seuralaisensa vaarattomiksi. Hänen kuuluisi kai olla kiitollinen siitä, että hänelle pidetään seuraa.
Hänen silmänsä ovat väsyneet ja täynnä hallusinaatioita. Betoniseinille piirtyy tummia puunrunkoja. Lattia hänen kehonsa alla aaltoilee, keinuttaa lempeästi ja rauhoittaen. Yoonbum ymmärtää pian heijaavansa itse itseään, mutta antaa mielellään kunnian siitä varjoille.
Pimeyden hellyys saa heikon hymyn hänen kasvoilleen.
Pimeydessä piilee jotain, mikä askarruttaa häntä aivan liikaa. Tanssivat varjot eivät nielaise maisemaa synkkyytensä alle. Ne ovat pehmeitä ja ojentavat itseään hänelle, mutta hän ei saa otetta. Yoonbum on väsynyt tuntemaan kätensä alla kylmän lattian.
Silmiään raottaessaan hän näkee tyhjyyden, joka silmäilee takaisin. Hymy kalpeilla kasvoilla leviää. Varjot ovat sinisiä, tummia mutta kaukana siitä, millaisina ne aiemmin ovat hänelle kummitelleet. Lähellä mustaa, mutta erilaisia. Hän toivoisi niiden olevan tarpeeksi lähellä. Niiden kanssa olisi mukavaa tanssia.
Kylkiä rusentava nälkä saa hänet kiristämään hampaitaan. Yoonbum kääntyy hitaasti selälleen, luopuu ystävällisestä sinestä ja sulkee silmänsä. Yläkerrasta kuuluu askelten etäinen kumu, mutta hänen valtakunnassaan kaikki on hiljaista. Yoonbum ei kuule enää omaa hengitystäänkään. Jokin aika sitten se oli täynnä vaikerruksia, tuskan nöyryyttämä.
Hänestä hiljaisuus on mukavampaa. Se tuo varjot hänen luokseen.
Ei tee kunniaa hänen vaiteliaille seuralaisilleen tuumia hänen olleen kerran yksi niistä. Ei hänestä vertaista tulisi koskaan, vaikka toisaalla, kaikkialla, hän on aina hyötynyt huomaamattomuudestaan. Vain harvat katsoivat kohti. Pieni osa hänessä haluaisi nähdä uudelleen ne katseet. Ne moittivat, pitivät synkkänä heijastuksena, tahrana seinällä, kepeänä tuulenvireenä.
Varjona.
Sitten hymy käy apeaksi. Oli julmaa tulla verratuksi varjoihin. Sellainen korosti häntä liikaa, asetti korkeammalle jalustalle kuin hän uskalsi edes kuvitella nousevansa.
Hänelle riittää olla niiden syleiltävänä. Ne hiipivät seinillä hänen ympärillään, kohottautuvat lähemmäs hänen ylleen kutsuen uuteen leikkiin.
Yoonbum avaa silmänsä sydän hakaten. Varjo hänen yllään katsoo takaisin kiiluvin silmin. Sillä on Sangwoon silmät.