Kirjoittaja Aihe: Kaikuu (korkeiden rakennusten suorista seinistä), S, raapaleita 13/13  (Luettu 3555 kertaa)

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 791
  • Ravenfluff
Syksy, puspus tästäkin kommentista. :-* En osaa (taaskaan) vastata mitään hirveän älykästä, joten tarjoilen vain seuraavan raapaleen. :D



Se alkaa viesteistä, jotka kirjoitetaan monta kertaa ennen kuin voi painaa Lähetä. Sitten se siirtyy puheluihin, joiden taustalla kuluu viiniä lasillinen tai kaksi. Kesäkuu väistyy heinäkuun tieltä ennen kuin Pilvi on viimein valmis pyytämään Anitan luokseen.

Hän on tarvinnut etäisyyttä saadakseen ajatuksensa kasaan, pystyäkseen sanomaan sen, mitä sanoa pitää.

Seistessään Pilvin oven takana Anita ei tiedä mitä odottaa. Pilvin avatessa oven tukka avonaisena kiharapilvenä kasvojen ympärillä, päällään kauhtunut t-paita ja collegehousut, Anita tietää, että tätä hän ei odottanut.

Pilvi kutsuu toisen peremmälle ja kävelee paljain jaloin keittiöön. Hän tarjoaa viiniä – on sekä punaista että valkoista – ja hiljenee sitten pitkäksi aikaa.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 1 460
  • © Ingrid
Aww ihana Säde saapuu hätiin <3 Ehkä hieman jyrkkä lähestyminen mutta joskus tilanne vaatii sitä, että taotaan toisen päähän järkeä, kun hän ei itse osaa/halua nähdä asioita toisesta vinkkelistä. Näillä on kyllä hirveän suloinen sisarussuhde ja ihanaa miten Säde ei anna periksi, kun näkee jonkin olevan vialla. Säde on vain niin murunen <3

Voi Pilvi ressu :< Minun tulee ihan surku häntä. Pilvin elämä tuntuu olevan paljon vähemmän kasassa kuin mitä hän tahtoo näyttää ulkopuolisille ja oikeasti tyttö tuntuu olevan aika hukassa. Mutta ehkä he saavat Anitan kanssa asiat setvittyä. Vaikeuksien kautta voittoon ja kyllä se fluffy joskus paistaa angstikasaankin vai miten se menikään. Ja he kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti \o/ (salaa kyllä toivon traagisia yllätyskuolemia)

Kiitos taas <3

And some people, dance.

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 708
Hnnnnnngh, soutaa, huopaa, viiniä nyt juokaa! Hemmetti mikä kaksikko. Ensinnäkin Anita, mikä oli tämä Viljami vaihe? Ja sitten, ajan jälkeen suuri rohkeus, sitäkin suurempi ikävä ilmeisesti. Ja mitä tekee Pilvi? Senkin pahviaivo! Ilmeisesti Säteen sanat on antaneet ideaa, koska nyt Anita tapaa Pilvin kotioloissa eikä siinä punahuulisessa haarniskassa, joka kopisee korkoina ja leyhyy helmoina, nyt ollaan lähellä, melkein iholla. Mitä NYT tapahtuu? Joko vihdoin päästään tarpeeksi lähelle vai onnistuuko jompi kumpi taas arkana itsestään tekemään jotain, mikä tekee näiden välille taas uuden silmukan? Hnnnnnnngh. Odotan lisää. Vaadin, suorastaan. u_u

- Frac

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 791
  • Ravenfluff
Puoli vuotta myöhemmin...

Kiirsu, ihanainen. <3 En lupaa traagisia yllätyskuolemia (lähinnä, koska Syksy murhaisi sitten taas minut siitä hyvästä, eikä se olisi kauhean kivaa). Minusta on ihana, kun tulet aina kommentoimaan, vaikka pidän megalomaanisia taukoja välissä. u_n Puspus, kyllä se fluffy sieltä vielä!

Fractuurini <3 Vaatimuksiisi on vastattu hitaanlaisesti. Toivottavasti tiedät, että tykkään sun kommenteista, vaikken osaa vastata niihin. <3

Tämähän *gasp* jatkuu!



On vaikea sanallistaa ajatuksia, vaikka Pilvi on harjoitellut sitä monta kertaa. On vaikea olla haavoittuva ja epävarma itsestään. Pilvi aloittaa monta kertaa vain huomatakseen sanojen pettävän hänet uudestaan ja uudestaan.

Onneksi Anita on kärsivällinen.

Kun Pilvi turhautuu ja piilottaa kasvonsa kämmeniinsä, Anita tarttuu hänen ranteisiinsa ja laskee kädet pois sinisenharmaiden silmien edestä. Sitten, hymyillen väsymystään, Anita aloittaa. Hän kertoo kaiken minkä uskaltaa, ja enemmänkin, kuin vakuudeksi, antaakseen Pilville jotain mihin luottaa. Eikä Pilvi voi ymmärtää, miten Anita voi tietää niin täysin, miltä hänestä tuntuu.

Lopulta Pilvi antaa itselleen periksi ja ripustautuu Anitan kaulaan tiukasti ja kuiskaa kaksi sanaa.

Älä jätä.


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 791
  • Ravenfluff
Elokuinen aamu on kuulas, kun Pilvi seisoo lasitetulla parvekkeella. Parvekkeen lasit ovat auki ja leuto tuuli leikittelee vaaleilla kiharoilla, savuke Pilvin sormien välissä lyhenee vääjäämättä. Yhtä vääjäämättömästi kesä on vaihtumassa syksyyn – pian väistyisivät keveät, kellottavat kukkamekot ja kuvaan astuisi arki, joka saattaisi rikkoa illuusion.

Pilvin ajatus katkeaa, kun parvekkeen ovi narahtaa Anitan työntäessä sen edeltään auki. Pilvi kääntyy katsomaan pelkästään liian isoon t-paitaan pukeutunutta maitokahvityttöään ja unohtuu siihen näkyyn niin pitkäksi aikaa, että Anitan poskille kohoaa kevyt puna.

Anita varastaa henkäyksen Pilvin savukkeesta ja suutelee savun hänen huulilleen. Anita ei koskaan ota omaa, polta kokonaista, aina vain varastaa henkäyksen tai kaksi, ja kovin usein maksaa suudelmalla. Pilvillä ei ole sitä mitään vastaan. Se on osa illuusiota, jonka hän ei halua särkyvän.

Pilvi lomittaa vapaan kätensä sormet Anitan sormien lomaan. On vielä aivan liian aikaista sanoa ääneen, joten hän ei sano, mutta silti Pilvi toivoo, että seuraava koti olisi heille yhteinen.



A/N: Jep. Minä koen, että tämä sarja on hyvä päättää tähän. Kiitän tässä kohtaa kaikkia, jotka ovat seuranneet koko ajan, niitä jotka ovat ilmoittaneet itsestään ja niitä, jotka ovat pysyneet piilossa. Saatan palata tähän pariin vähän selkeämmällä kerronnalla ja todellisemmalla juonikaarella jossain kohtaa, nyt olen vain iloinen, että sain tarinan kuljetettua tähän pisteeseen. :D

Kiitos. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 708
Oi voi, olen täällä ihan kyynel. Liikutuin niin kovasti siitä, miten Pilvi sanoo ”älä jätä”. :'( Mutta! Onneksi loppu oli onnellinen, joskin avoin. Tykkään tämän tekstin kerronnasta. Tämä on kuin maalaus, teksti kertoo vähän, kuvailee paljon ja siitä syntyy vuoden mittainen tarina. Hurrr. Kuvauksia rakastavalle tämä tietenkin on hunajaa. Mutta silti, sytyin valtavasti ajatukselle siitä, että vielä joskus voisin lukea toisen version tästä, jossa saisin tietää kaiken! Tai ainakin melkein kaiken.

Minä tosiaan nautiskelin tämän jälleen kerran alusta asti ja tällä kertaa loppuun asti. Tämä tarina tuntui valtavan suurelta, kun sen kanssa on matkustanut ajallisesti kauan. Pidän tästä yhä, ja näistä toisiaan kehivistä magneeteista (joita myös Pilviksi ja Anitaksi kutsutaan) pidän myös. <3

Kiitos tästä matkasta. <3

- Frac

Ps. Pakko sanoa vielä ohi aiheen, että nauroin ääneen Syksyn pesuainelainaukselle! ;D ;D ;D